Jotain rääpyä

Mitä tekemistä jumalanpalveluksella on Pöntisen vaalikamppailun kanssa (ilmoitus Lapuan Sanomissa 14.04.)? Uskoisin lapualaisten tietävän muutenkin jumalanpalveluksen olevan sunnuntaisin klo 10.
22152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Vastaus kysymykseesi. Aluksi Pöntinen kättelee kaikki kirkkoon tulijat ja lopuksi tarjoilee ikään kuin aneeksi kirkkomakkarat jumalanpalveluksen päätyttyä.

(Ane eli lievitys on katolisen uskon mukaan "syyllisyyden puolesta jo poispyyhittyjen syntien ajallisesta rangaistuksesta Jumalan edessä saatu vapautus, jonka oikein asennoitunut kristitty saa määrätyillä ehdoilla kirkon avulla, joka lunastuksen palvelijattarena on valtuutettu hoitamaan ja jakamaan Kristuksen ja pyhien hyvitystöiden aarretta". http://fi.wikipedia.org/wiki/Ane)

Äänestä

Jumalisten äänetkin on kerättävä pois kulieksimasta.

Äänestä

Aika ahainen mieli avaajalla. Luterilaiseen seurakuntaan kuuluu iso osa lapualaisisista, pyhäpäivän jumalanpalvelus on kaikílle avoin maksuton tilaisuus. Ehdokas Pöntiseen on kohdistunut tällä palstalla kaikkein epäasiallisemmat kommentit. Ruvetaan puolustamaan Pöntistä.

Äänestä
  • Etkö näe mitään pyyteellistä siinä, kun eduskuntavaaliehdokas ilmoittaa VAALIMAINOKSESSAAN, että Lapualla on kirkonmenot sunnuntaina kello kymmenen? Kuten alottajakin kirjoittaa, jokainen lapualainen isästä poikaan ja äidistä tyttäreen sen on tiennyt ikiajat.

    Siksi mainos viestiikin ihan muuta kuin jumalanpalvelusajankohdasta tiedottamista. Se viestii, olen harras kirkkouskovainen, minuun voitte luottaa eikä pahitteeksi olisi, vaikka äänenne kanssa. Kansa ei ole niin tyhmää, etteikö jo olisi oppinut mainoksia lukemaan.

    Äänestä

  • >Samaa mieltä. Loka lentää kyllä niin satasella kun Kaitsusta puhutaan. Usein ylilyöntinä.

    Äänestä

Kuuluuko muuten Pöntinen itse ev.lut kirkkoon? Kun luin tuota mainoksessa olevaa ilmoitusta muistelin josatkin kuulleeni, ettei kuuluisi?

Toki kirkossa saa käydä nekin jotka ei sinne kuulu, mutta pohdin vain sitä, että jos kyseinen henkilö ei oikeasti ole kyseisen seurakunnan jäsen, mihin hän ilmoituksella pyrkii?

Äänestä

Uskonnon sekoittaminen vaalimainontaan on hyvin mautonta.

Itselleni tuli todella paha olo, että Pöntinen käyttää hyväkseen viime metreillä minulle hyvin arvokasta asiaa eli jumalanpalvelusta kotikirkossani.

Tulin loukatuksi.

Äänestä
  • Minullekin tuli tunne, että en viitsi sunnuntaina jumalanpalvelukseen lähteä, kun nyt tiedän että Pöntinen tulee sinne ääniä kalastelemaan. Tosi ala-arvoinen veto, Pöntinen!

    Äänestä

voi pöntinen, lopeta jo tuo yli mainostus. sinun naamasi alkaa jo ällöttää, joka paikassa.olet liikaatyrkyllä hyi hyi

Äänestä

Tuolla jumalanpalvelus - mainoksella Pöntinen menetti hurjan paljon sunnuntaina jaettavia ääniä. Kirkko on lapualaiselle körttikansalle hyvin arvokas ja kunnioitettu paikka. Puoluekantaan katsomatta siellä istutaan toinen toisensa vieressä kaikkivaltiaan kasvojen edessä.
On mautonta todella tehdä siitä vaalipaikka. Mainos loukkaa monia, hyvin monia.

Äänestä

vissihi myity,silti alijäämää. 1.75% on vero luulisi riittävän.Muualla 1% liokkaa !!

Äänestä

Ei Lapuankaan kirkossa sunnuntaisin liikaa väkeä ole. Hyvä, jos Kaitsu saa lisää väkeä kuuntelemaan Jumalan sanaa.
Alkaa tuntua, että Pöntinen astelee Eduskuntaan!

Äänestä

Ei kyllä astele, hyvä jos kirkkohonkaa

Äänestä

Pöntiseltä tuli nyt kyllä varsinainen rimanalitus. Vaikka en itse kuulu kirkkoon, pidän seurakunnan järjestämän jumalanpalveluksen valjastamista oman vaalimappanjansa aseeksi osoituksena äärimmäisestä röyhkeydestä. Tuskinpa asiasta oli sovittu seurakunnan kanssa. Kun olettaisi, että ehdokkaat pureutuisivat vaalityössään todellisiin yhteiskuntamme ongelmiin ja esittäisivät niihin erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja, niin Pöntinen tarjoaa poniajelua, pomppulinnaa, vesipuistoa ym. hömpää lapualaisille. Todellisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta, jota käydään asallisesti ja kiivaastikin esim. julkisessa mediassa, ehdokas Pöntinen loistaa täydellisellä poissaolollaan. Kun esettuu ehdolle ihmisten asioiden ajajaksi , on kyllä osoitettava todellista kiinnostusta ihmisten ongelmista. Oma vallanhimo ja sen tuoma röyhkeys eivät kuulu vastuulliseen ja eettisesti korkeatasoiseen poliittiseen toimintaan.

Äänestä
  • Ikävä kyllä häntä äänestetään koska hänenlaisiaan pomppulinna ja vesipuistohömppä -aikuisia (vrt koulujen äänestystulos) on nykymaailma täynnään.

    Äänestä

  • Poniajelua eikä pomppulinnaa ole yhtään liikaa Lapualla, tässä lapsiperheiden luvatussa kaupungissa. usein saa mennä seinäjoelle tekemisen perässä.

    Äänestä

  • Hyvä Pöntinen kirjoitti:

    Poniajelua eikä pomppulinnaa ole yhtään liikaa Lapualla, tässä lapsiperheiden luvatussa kaupungissa. usein saa mennä seinäjoelle tekemisen perässä.

    Helevitin palio oli tekemistä omassa lapsuudessani 50-60-luvuilla, eikä ollut pomppulinnoja, eikä poneja. Taitaa toi lapsiperheyskin olla jonkinlainen illuusio ja pelkästään joidenkin poliitikkojen keppihevonen. Kylillä kun käy, niin ei ole liikkeellä paljon muuta kuin mummoja ja pappoja. Harrastuksista ja elintavoista päätellen aikuisia ihmisiä lapsettaa nykyään niin, että sivullista heikottaa.

    Äänestä

  • Lapsettaako? kirjoitti:

    Helevitin palio oli tekemistä omassa lapsuudessani 50-60-luvuilla, eikä ollut pomppulinnoja, eikä poneja. Taitaa toi lapsiperheyskin olla jonkinlainen illuusio ja pelkästään joidenkin poliitikkojen keppihevonen. Kylillä kun käy, niin ei ole liikkeellä paljon muuta kuin mummoja ja pappoja. Harrastuksista ja elintavoista päätellen aikuisia ihmisiä lapsettaa nykyään niin, että sivullista heikottaa.

    Paapat ja muoritkin istuu aabeeceellä ja kersat tulee sinne mopoillaan. Onhan siinä tietysti yhteisöllisyyttä. Meillä oli kyllä montakin hevoosta mutta ei poneja sentään, saman asian ajoi. Tiedän muuten montakin kovassa asemassa olevaa jolle perhe on arvo. Riippuu siitä mitenkä asiat järjestää. Jos odottaa että koulu ne kersat hoitaa, turha on vinkua mitään perheen yhteisöllisyyttä. Lapsia monikin käyttää keppihevosenaan näissäkin vaaleissa jotkut aika räikeästikin.......

    Äänestä

Taas hyvä kirjoitus! Kukahan lienet, mutta osaat osuvasti kirjoittaa

Äänestä

Uskon kuitenkin että hömppä ihmisiä EI kuitenkaan tarpeeksi löydy!
Koulujen äänestystulos ei muuten ole koskaan kertonut totuutta niistä jotka läpi menee. Onneksi!

Kyllä me tavalliset tallaajat kuitenkin halutaan eduskuntaan ihmisiä, jotka jotakin osaa ja taitaa.

Äänestä
  • Uskontoa ja politiikkaa ei saa sekoittaa

    Äänestä

  • tulee huono olo kirjoitti:

    Uskontoa ja politiikkaa ei saa sekoittaa

    Äänien kalastelu kirkon avulla on huono juttu. Varsinkaan jos ei esimerkiksi itse ole edes kirkon jäsen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


f-m kirjoitti:

Mitä tekemistä jumalanpalveluksella on Pöntisen vaalikamppailun kanssa (ilmoitus Lapuan Sanomissa 14.04.)? Uskoisin lapualaisten tietävän muutenkin jumalanpalveluksen olevan sunnuntaisin klo 10.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu