selvästi jäänyt neljänneksi uusimmassa YLE:n gallupissa. Kokoomus nousi 21:een.
PS enää 15 prossaa
HIIPUU
59280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
höpö-vitun-höpö
KYLLÄ PERSUT OVAT PUDONNEET SUURTEN KELKASTA - KATSOKAA ITSE
YLE:N SIVUILTA..
TAITAA TULLA KATKERA SUNNUNTAI-ILTA KRUUAHHH
Muistan ikuisesti Ylen "Nän naapurissa" ohjelmat, enkä usko sanaakaan, mitä Yle lausuu, ellen kuule sitä myös puolueettomalta taholta.
Soini järkkää ökypalkkaa
EU-säännöt on Soinin säännöt
Brysselin ja Strasbourgin herraskaisuuteen viehtynyt europarlamentaarikko ja puoluejohtaja Timo Soini (ps) aikoo hoitaa kaverilleen törkypalkkaisen (8000 euron kuukaudessa) EU-viran harvinaisen härskillä pelillä.
Soinin Vapaa ja Demokraattinen Eurooppa (EFD)-europarlamenttiryhmässä on nimittäin avautunut julkiseen hakuun työtehtävä, johon on kuin sattumoisin räätälöity jokseenkin tarkat kriteerit.
Tehtävään haettavalla henkilöllä on oltava muun muassa seitsemän vuoden kokemus puolueen tiedotustöistä ja viidentoista vuoden kokemus mainostoimistoalalta. Ja tehtävään halutaan suomea täydellisesti taitava henkilö.
Ikään kuin sattumalta kaikki kriteerit täyttänee Soinille vuositolkulla vitsejä keksinyt Jukka Jusula. Varmaankin melkeinpä ainoana. Hän on ollut muun muassa juuri seitsemän vuotta Soinin leivissä poliittisia hauskuutuksia kehittävänä mainosmiehenä. Ja mainostoimistoalalla mies on ollut varmaankin sattumalta sellaiset viitisentoista vuotta.
EU-parlamentin poliittiset ryhmät saavat itse määrittää hakukriteerit työpaikkoihinsa, pidetään EFD:n asettamia reunaehtoja poikkeuksellisen rajaavina. Vaikka hakuilmoituksessa EFD-ryhmä kertoo nimenomaan pitävänsä kiinni tasa-arvoisista mahdollisuuksista paikkaa haettaessa.
Palkanmaksajana kyseiselle henkilölle on sitten tietenkin EU-parlamentti eli me kaikki tavalliset ihmiset. Soinin tai Jusulan mukaan hirmupalkkainen työpaikka ei toki ole pelattu suoraan Jusulalle. Uskokoon kuka haluaa.
YLE on kieltämättä melkein kokonaan kokkareiden hallussa. Mikä VAALIASE!!
Uusnatsihenkinen liike alkoi Oulusta
Internetissä on viime vuoden loppupuolelta lähtien toiminut Suomen vastarintaliikkeen sivusto, joka vannoo kansallissosialismin nimiin. Alullepanijana Ruotsista ja Norjasta johdetulle järjestölle on oululainen Henrik Holappa, jonka kerrotaan viime elokuussa lähteneen Yhdysvaltoihin hakemaan poliittista turvapaikkaa.Holappa väittää blogissaan, että hänestä haluttiin tehdä esimerkkitapaus rasismin ehkäisyssä Suomessa. Hän kertoo olleensa toukokuussa 2008 kuullusteluissa epäiltynä kiihotuksesta kansanryhmiä vastaan.
Oulussa asuessaan Holappa osallistui Oulun seudun perussuomalaisten toimintaan. Hän liittyi puolueeseen vuonna 2005 mutta erosi sittemmin syksyllä 2006, koska piti puoluetta liian vapaamielisenä.
Suomen vastarintaliike ilmoittaa tehtäväkseen suojella suomalaista historiaa, kulttuuria ja suomalaista identiteettiä. Sivuilla sanotaan, että jokainen muukalainen, jota ei voida “sulauttaa”, tulee lähettää kotiin.
Liike uhoaa käyvänsä porvarillisen yhteiskunnan kimppuun yhteisenä pohjoismaisena rintamana.
(Kaleva 6.1.09)
Ja GALLUPIN tehnyt TALOUSTUTKIMUS on KOKONAAN KOKKARIN HALLUSSA nimeltään EERO LEHTI.
Persut kiinni
Espoon persujen puheenjohtaja jäänyt kiinni huumeista
Jarkko Korpi
Timo Soinin oman kaupungin Espoon perussuomalaisten puheenjohtaja Jarkko Korpi on tuomittu huumausainerikkomuksesta 90-luvulla. Tällä hetkellä Korpi vaikuttaa mm. Espoon perussuomalaisten valtuustoryhmän varavaltuutettuna.
Lähde: City-lehti
Siitä huolimatta katso mikä kasvu edellisistä vaaleista. Seuraavat vaalit 4 v ja jos kasvu samaa vauhtia niin persujen kannatus 30 %
Ainahan vähiten tietävät ovat helpointa kauraa hurahtamaan populistien kelkkaan, kuten nyt Soinin. Hän puhuu vanhoista puolueista. Onhan SMP:n raunioille kasattu PS jo 30v ikäinen.
Etenkin populistipoppoon menestymisellä on helpoiten laskettava elinkaari. Eihän yksinkertaisiakaan voi pitää kasassa kaiken aikaa.
Paksuilla poskilla ja parran pärinällä ei asioita hoideta. Mielenkiintoinen on tämäkin EU-kriittisen populisti Soinin änkeäminen Brysselin lihapatojen ääreen.
Miten hän poikkeaisi Esko Seppäsestä ja Paavo Väyrysestä? Nautitaan isoa mepin palkkaa ja kotimaassa isketään skeidaa pahasta eu:sta
Juu en äänestäsis peeässiä ennän ku lukaisn tossa jonku lehtisen missä oli asiat mitä ajavat. Aivan liikaa pakkoja ihmisille haluavat. Jos äänestäisin, niin puhtaasti sen pohjalta mikä porukka haluaa vähiten rajoittaa ihmisten vapauuta, tai esim polttaako tupakkia vai ei tms :)
paskan marjat ps 40%
Veltto yhä pihalla
Veltto yhä pihalla eduskuntatyöstä
Timo Soinin ääntenhaalijaksi värväämä Ekologisen Puolueen entinen kansanedustaja Veltto Virtanen on onnistunut vuodesta 2007 lähtien olemaan eduskunnan sekavin puhuja. Velton puheista saa etsimällä etsiä punaista lankaa ja Virtanen puhuu usein muusta kuin esillä olevasta asiasta. Usein hän ei edes tiedä ketä kannattaa.
Julkisuuteen Virtanen on päässyt myös muun muassa käyttämällä avustajamäärävaroja normaalista poikkeaviin asioihin. Iltasanomat uutisoi 19.2.2008 Virtasen käyttäneen verorahoja muun muassa itsestään kertovien YouTube-videoiden tekemiseen. Rahat kun tulevat ilman vastiketta, niin niitä voi käyttää kansanedustajan haluamalla tavalla.
- Avustajaraha tulee joka tapauksessa, ja äänestäjäkuntani saa jotain vastinetta, Virtanen sanoi Iltasanomille 19.2.2008.
“Menin vähän näissä sekaisin”
Eduskunnan käsitellessä sähköisen viestinnän tietosuojalakia eli ns. Lex Nokiaa 3.3.2009 Virtanen yltyi pitämään seuraavanlaisen puheenvuoron eduskunnassa, johon eduskunnan puhemieskin joutui puuttumaan.
Virtanen: “Sitten vielä oikeastaan piti sanomani, että kannattaisin oikeastaan ed. Karhun esitystä täällä, kun menin vähän näissä sekaisin. Mutta jos voi kannattaa kahtakin hylkäämisehdotusta tai jotain, niin kannatan myös ed. Yrttiahoa edelleen.
Toinen varapuhemies Johannes Koskinen: “Vastauspuheenvuorossa ei voi kannattaa, mutta sen sijaan myönnetään nyt vastauspuheenvuoro. “
Eduskuntatyöskentelyn periaatteet näyttävät olevan toista kauttaan kansanedustajana olevalla Virtasella pahasti hakusessa.
Hallituksistakaan ei aina ole tietoa
Jos eduskuntatyöskentelyn aakkoset ovat edelleen opettelematta, niin aina ei Virtanen tiedä mikä hallitus on tehnyt mitäkin ja milloinkin. Eduskunnan käsitellessä 2.12.2008 esitystä laiksi työntekijän työeläkevakuutusmaksun ja palkansaajan työttömyysvakuutusmaksusta totesi Veltto seonneensa lakialoitteen keskustelussa aiemmin eri hallituksien teoista.
Eli yli viisi vuotta eduskunnassa ollut Tampereen kaupunginvaltuutettu, presidentiksi pyrkinyt ja eurovaaleissa parikin kertaa ehdolla ollut henkilö voi sekoilla hallituksien välillä mielin määrin. Hän sanoo taas itsekin olevansa “vähän sekaisin”.
Virtanen: “Arvoisa puhemies! Kannatan kanssa tätä vastalausetta. Mutta tosiaan, kun täällä joku mainitsi tämän Vanhasen ensimmäisen epäsosiaalisen hallituksen, niin minullakin, kokemattomana poliitikkona, aikoinaan varsinkin ne menivät – tai eivät valtiovarainministerit menneet, ne olivat kyllä ihan oikeassa järjestyksessä, mutta hallitukset – vähän sekaisin. Eli tämä epäsuosittu ja muutenkin sitten kiertoon laitettu Ahon hallitus – tai no, ei hallitus oikeastaan, mutta kuiteskin – on jättänyt jälkeensä tämmöisen hirvityksen, jota aikoinaan närkästelin jo silloin.”
Arvonlisävero kuin arvonlisävero
Eduskunnan keskustellessa 13.11.2008 ruuan arvonlisäveron laskemista koskevasta lakialoitteesta Virtanen onnistuu jotenkin liittämään Teoston ja Gramexin ruoan alv:ta koskeviin asioihin. Ilmeisesti istuntopäivää edeltävänä iltana olleissa pikkujouluissa tarjoilu on kuitenkin pelannut, kuten seuraavasta Virtasen eduskunnassa pitämästä puheenvuorosta käy ilmi:
Virtanen: “Arvoisa puhemies! Gramexin talvitilaisuudessa eilen, tai mikä pikkujoulu se nyt olikaan, sain vähän evästystä ja muuta, ja minä en oikein ymmärrä, miten tämä nyt tähän liittyi, tämä äskeinen ministerin puheenvuoro. Tietysti en kuullut niitä kysymyksiä. Eikö tämä muka mennyt mihinkään hintoihin sitten, tämä arvonlisävero, mistä nytten päätetään, herra ministeri? Nyökyttäköön ministeri tai ei. Eikö tämä korotus mene nyt hintoihin, kun tämähän on ihan uusi juttu, mistä me nyt puhumme täällä, vai oletteko te koko ajan puhuneet ruuasta? Tästäkin on vähän niin kuin vetoa eri suuntiin, kun olen myös Teoston jäsen, en ainoastaan … (Välihuuto) – Häh, onko vai, perhana, sori. Sitten oli niin kuin selkeä juttu. “
kai ne tippuu kun köyhät,työttömät huomaavat mitä kusetusta suunnittelevat tukien pois ottamiseksi ei kai ne niitä silloin mene äänestämään.
Alkoi hvetinmoinen paskan heittokamppanja esim. iltalehdessä, ja osa lampaista uskoi kaiken mitä isolla rahalla maksetuissa sonta jutuissa kerrottiin.
Näin se demakratia taas toimi.
Lampaista puheen ollen...
Sosialidemokraattisen nuoron keskujärjestö vaati 50-luvulla lampaisiin ja ylipäätään eläimiin sekaantumisen diskriminalisoimista, eli sallimista ja sai tukea SAK:lta. En todellakaan tajua miksi, mutta kun miettii nykyisen presidentin menneisyyttä, se ei oikeastaan ihmetytä.
Runnoivat lakiehdotuksen läpi viidessätoista vuodessa, joten ei sitä tarvitse pelkkään homosteluun ja lesboiluun tyytyä, kunhan et tuota tuskaa eläimelle.
Eläköön demarien "vapaus"!?
hämärämiesten kanssa
Soini halusi liittoutua Euroopassa hämärämiesten kanssa
Perussuomalaiset ovat puheenjohtajansa Timo Soinin johdolla liittymässä outoon porukkaan. Euroopan unionia vastustava suomalaispuolue on rahankiilto silmissä liittoutumassa hämäräperäiseen Libertas Eurooppa-puolueeseen. Puoluetta pyörittää itsevaltaisesti irlantilainen miljonääri Declan Ganley, jolla on niin yhteyksiä kuin miljoonien eurojen Irakin sotaan liittyviä sopimuksia myös Yhdysvaltojen armeijan kanssa.
Uusi Eurooppa-puolue ehti saada jo viime maanantaina 300 000 euron puoluetuet, mutta perustamispuuha on nyt keskeytetty, kun on käynyt ilmi, että virolaiskansanedustaja ei olisikaan allekirjoittanut puolueen hakemusta.
Suuret setelit puolue saa käyttöön vasta, kun anomuksessa on allekirjoittajia seitsemästä maasta. Nyt siis yksi uupuu, kun virolaisallekirjoitusta ei oikeasti olekaan.
Perussuomalaiset sanovat vastustavansa puoluetukia tai ainakin niiden korottamista tai ainakin, jos niitä maksetaan Suomessa. Euroopan unionin rahat kuitenkin näyttävät kelpaavan perussuomalaisille, vaikka puolue suuriäänisesti ajaakin Suomen eroamista EU:sta.
Tällaista toimintaa jos mitä voisi kutsua seteliselkärankaisuudeksi. Termihän keksi aikanaan perussuomalaisten henkinen isä Veikko Vennamo niistä puoluetovereistaan, jotka jättivät vuonna 1972 Vennamon ja perustivat Suomen kansan yhtenäisyyden puolueen (SKYP). Vennamon mukaan loikkausten takana oli uudelle puolueelle luvattu puoluetuki.
…Hän haluaa puolueensa liittoutuvan juuri sellaisten voimien kanssa, jotka hän pitää itselleen läheisimpinä. Nato-jäsenyyttä vastoin puolueensa kantaa lämpimästi kannattavan Soinin valitsema Eurooppa-puolue Libertas on ainakin vahvasti Nato-myönteinen sekä vain osin EU-kriittinen.
(KU 6.2.09)
Pianhan se tiedetään. Veikkaanpa että Ps on toiseksi suurin Kokoomuksen jälkeen.
Siinäpä sitä miettimistä hallituskuvioissa.
Vennamon perintö hylätty
Suomen Maaseudun Puolueen (SMP) legendaarisen luojan Veikko Vennamon poika Pekka Vennamo kirjoitti 1. kesäkuuta Ylen nettisivujen kolumnissaan seuraavasti Perussuomalaisten lietsomasta rasismista.
“Erityisen vastenmielistä minulle on se, että Veikko Vennamon poliittisiksi perillisiksi julistautuneet perussuomalaiset ovat vajonneet muukalaisvihan ja EU-vastaisuuden suohon. Veikko oli itse siirtolainen ja tiesi hyvin, kuinka vaikeaa monilla karjalaisilla oli sopeutua uusien naapureidensa elämään erityisesti länsi-Suomessa, jossa heitä kaikin tavoin hyljeksittiin. Hän pyörisi haudassaan jos tietäisi, että hänen nimiinsä vannova puolue hyysää riveissään muukalais- ja siirtolaisvihamielisiä asenteita. Sama koskee EU-vastaisuutta, Veikko oli EU-jäsenyyden innokas kannattaja.”
Veikko Vennamo oli SMP:n pitkäaikainen puheenjohtaja ja Timo Soinin suurin poliittinen esikuva. Myös Pekka Vennamo toimi aikoinaan muun muassa SMP:n puheenjohtajana ja puolueen kansanedustajana. Perussuomalaiset on suora perillinen SMP:lle, joka perustettiin Suomen Pientalonpoikien Puolueen nimellä jo vuonna 1959. Näin Perussuomalaiset kuuluu viisikymppisenä yhtä lailla “vanhoihin puolueisiin”, joista Timo Soini jatkuvasti puhuu.
Ei tule seuraavaa 4 vuotta. Se on muutoksen aika muutenkin, kävi vaaleissa miten vain. Kovat ajat edessä. Lopun ajan merkkejä näkyvissä ja paljon.
Nyt näyttää siltä, että kokoomuksesta on tulossa suurin puolue ja sen seurauksena Kataisesta tulee pääministeri.
Perussuomalaiset näyttää jäävän neljänneksi kannatuksen tippuessa kiihtyvällä vauhdilla joten oppositio kutsuu perussuomalaisia.
SDP ja keskusta näyttävät taistelevan kakkospaikasta.
Pitää tosin ottaa huomioon se, että yli 25% vastanneista ei kertonut puoluekantaansa ja he voivat vaikuttaa tulokseen merkittävästi ja vaalien tulos voikin olla tasaisempi kuin mitä tämä gallup kertoo.
Perussuomalaisten kannatusta on niin vaikea arvioida, että kaikkein hurjimmatkin ennusteet voivat pitää paikkansa.
Ilman korjauskertoimia perussuomalaisten kannatus voi olla yli 20 prosenttia. Myös tiistaina povattu arvio 39 kansanedustajapaikasta voi olla mahdollinen.
Perussuomalaisten todelliset kannatusluvut saattavat poiketa kuitenkin hurjasti galluptuloksien luvuista.
Helsingin Sanomien tänään julkaisemasta tutkimuksesta vastaavan TNS Gallupin toimialajohtaja Juhani Pehkosen mukaan on mahdollista, että perussuomalaisten tämänhetkinen kannatus ilman korjauskertoimia on jopa yli 20 prosentin luokkaa.
http://www.iltasanomat.fi/vaalit2011/Onko huima Soini-luku totta/art-1288382114329.html?ref=rss
tuo viimeinen kommentti olikin kiintoisa ; 25 prosenttia on iso tekijä ,joka sisältää mahdiollisuuden merkittävään kannatusosuuksien heilahteluun...
Kyllä se laittaa kokoomus pelletkin miettimään kun kadulla ruvetaan lopsimaan turpaan ihan ohi mennessä, mutta valtaan pitää päästä keinolla millä hyvänsä. Gallup manipulaatiota on jo harjoitettu ainakin 3-4 edellisissä vaaleissa. Viime vaaleissa kokoomus lanseerasi jenkkiläisen anti-kampanjoinnin ja nyt se on yleisessä käytössä. Gallupit joiden virhemarginaali on YLI 1 % on tehtailemalla tehtailtuja.
Joo, kannatan kokoomuslaisten turpaan vetoa aina kun vaan on mahdollista.
Vaikka eihän noita nää kuin joka 4. vuosi kadulla, muulloin taksissa.
Vesa Koskivuo
Porvoossa perussuomalaisten viisihenkinen ryhmä on jo hajonnut käytännössä kahtia. Muut valtuustoon vetänyt puolueen ainoa naiskansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner jatkaa vanhaa linjaansa, jossa vastustetaan kaikkia leikkauksia mutta toisaalta myös tulonlisäyksiä vailla mitään vastuuta kokonaisuudesta.
Sen sijaan Ruohonen-Lernerin äänillä lävitse mennyt Vesa Koskivuo on jo nyt kaupunginhallituksessa huomannut, että hänen kymmenen vuoden ajan Uusimaa-lehdessä käymänsä lokakampanja on perustunut väärinymmärryksiin. Protestilla valtuustoon noussut Koskivuo tekee nyt uuden kirjoituksensa perusteella samaa politiikkaa jota vastustamalla hänet valittiin.
viisihenkinen ryhmä on jo hajonnut käytännössä kahtia. Muut valtuustoon vetänyt puolueen ainoa naiskansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner jatkaa vanhaa linjaansa, jossa vastustetaan kaikkia leikkauksia mutta toisaalta myös tulonlisäyksiä vailla mitään vastuuta kokonaisuudesta.
Sen sijaan Ruohonen-Lernerin äänillä lävitse mennyt Vesa Koskivuo on jo nyt kaupunginhallituksessa huomannut, että hänen kymmenen vuoden ajan Uusimaa-lehdessä käymänsä lokakampanja on perustunut väärinymmärryksiin. Protestilla valtuustoon noussut Koskivuo tekee nyt uuden kirjoituksensa perusteella samaa politiikkaa jota vastustamalla hänet valittiin.
Ylen galluppiin ei voi luottaa!
Joo, sama kuin luottais tilastokeskuksen työttömyyslukuihin!
Urjalassakin natsimeininkiä
Rami Sipilä
Perussuomalaisten varavaltuutettu Rami Sipilä uhkaili vasemmistonuorten varapuheenjohtajaa Minna Minkkistä polttouunilla. Minkkinen teki asiasta rikosilmoituksen.
Sipilä poseeraa Facebook-palvelussa natsitervehdyksessä uusnatsijoukkion kanssa.
Kun Minkkinen kommentoi kuvaa, Sipilä kirjoitti seuraavaa:
Toivon sydämmestäni että krakovan läheisyydessä olevalla upeella leirillä laitettas uunit lämpiin sua ja kaikkia muita isänmaan pettureita varten. sieg heil.
Sipilä kehotti Minkkistä myös tappamaan itsensä ja kutsui häntä kommarihuoraksi.
Sipilä on kunnostautunut aiemmin muun muassa Facebook-ryhmillä Hakataan Teuvo Loman -heteroksi ja Autetaan somaliystävämme takaisin kotiin.
(IS 23.6.09)
Tällä menolla persut saa noin 10 % eduskuntapaikoista. Gallup-kannatus on suurempi kuin lopullinen äänestystulos.
Oikea lopullinen tulos on 20% eduskuntapaikoista!
Kun ne puolenkymmentä persua jotka täällä kirjoittelevat eri nimimerkeillä koko ajan toisilleen vouhottavat että persuilla on suuri kannatus, alkaa siihen joku ehkä uskoakin.
Mutta tuskinpa kannatus paljoakaan nousee edellisistäkään vaaleista, vaikka YLE nyt on jostain syystä antanut persuille suhteettoman suuren kanava-ajan.
lasten hyväksikäytöstä
Harjavaltalaiselle ehdollista lasten hyväksikäytöstä
Harjavaltalainen Petri Nurminen tuomittiin kahden alaikäisen tytön seksuaalisesta hyväksikäytöstä, törkeästä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja ajoneuvorikkomuksesta yhden vuoden ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin Porin käräjäoikeudessa Kokemäellä.
Nurminen on tullut tunnetuksi siitä, että hän on tehnyt lukuisia valituksia ja kanteluita muun muassa julkishallinnon päätöksistä.
Nurminen käytti hyväkseen 15-vuotiasta tyttöä sekä tämän 13-vuotiasta ystävätärtä Harjavallassa. Kyse oli yhdestä kerrasta.
Vankeusrangaistuksen lisäksi Nurminen sai 240 euron sakot. Uhreille hän joutuu maksamaan korvauksia yhteensä 5 500 euroa.
(Satakunnan Kansa 13.1.09)
Petri Nurminen oli perussuomalaisten Satakunnan piiritoimikunnassa ja eduskuntavaaliehdokkaana.
on se perkeleen kumma,kun suomessa tiedetään jo etukäteen äänestys prosentit ai niin suomessa on järjestetyt vaalit samalla tavalla toimitaan afrikassa ja lähi-idässä.
näytöksiä verorahoilla
Oulussakin vedetään teatterinäytöksiä verorahoilla
Ensimmäinen uuden valtuuston kokous Oulussa alkoi nolosti: Vaikka kaikki valtuustoryhmät olivat yhdessä etukäteen sopineet paikkojen jaosta, esittivät perussuomalaiset vastoin omaa sopimustaan omaa ehdokastaan kaupunginhallitukseen. Esityksellä ei ollut mitään mahdollisuutta läpimenoon, mutta kokouksen kulkua se viivytti tunnilla, ja palkkiot juoksivat. Edes perussuomalaiset itse eivät uskoneet omaan esitykseensä, sillä juuri ennen kokouksen alkua Ville Vähämäki oli Kalevan mukaan todennut, ettei puolueelle uutena ryhmänä paikkaa kuulu, vaan “Se pitää ansaita.”
ihmiset ovat korviaan myöten täynnä Siilinjärven kulukorvaushuijaria joka on toimillaan saanut maahan laman jollaiseen edes Viinanen ei pystynyt.
Vain punaniskat äänestää Perussuomalaisia juntteja
Nyt suomalaisilla olisi mahdollisuus herätellä poliittista menoa. Olen tosi pettynyt suomalaisiin, jos he eivät näe sitä, että jos aina annamme äänemme vain suuremmille, vanhoille puolueille, niin poliittinen päätöksenteko menee aina vain kauemmaksi tavallisesta kansalaisesta ja aina ylimielisemmiksi poliitikot tulevat.
Heidät pitäisi herätellä huomaamaan, että ylimielisyys voi johtaa pudotukseen. Sunnuntai näyttää, miten maitoja tai tylsiä suomalaiset ovat. Ilmanmuuta annan ääneni persuille.
Niinpä! Mikään ei muutu, jos samat suuret puolueet pääsevät jatkamaan kansan kärsimyksiä ahneudellaan!
sokea Reettakin tietää, että persut on junttipuolue.
Vain idiootti äänestää Persussuomalaisia.
Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti Buuaahh !! Idiootti
realistisissa lukemissa, pitää hakea sunnuntaiksi pullaa niin saa juoda pullakahvit persujen pilvilinnojen romahtamisen kunniaksi.
Suhtautukaa varauksella näihin Perussuomalaisiin!!!!!!
Kari Bärlund kavalsi 145.000 euroa
Soinin ystävänä jo SMP:n ajoilta seurannut ja perussuomalaisten ryhmän pääsihteeriksi nostettu Kari Bärlund kavalsi 145.000 euroa eduskuntaryhmältä veronmaksajien rahoja. Bärlund sai lievän ehdollisen tuomion. Puolustuksen mukaan lieventävä asianhaara oli perussuomalaisten valvonnan lepsuus
Rainer Tähtinen natsien jalanjäljillä
Uudenkaupungin ääniharava, joka joulupöytäkilpailussa oli tehnyt perussuomalaisten joulupöydän jossa oli näyttävästi otsikko “Arbeit macht frei”. Uudessakaupungissa perussuomalaiset ovat nousseet etenkin Tähtisen äänillä neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Natsiaikaisten keskitysleirien sisäänkäyntien iskulausetta Tähtinen selitteli seuraavasti: “ajatuksena on tuoda esille työn merkitys ja rooli nykypäivänä.”
Hahaa, aivan totta. Vähä-älyiset kannattavat Perussuomalaisia!
Siis PUOLUE PS OLI UHRI..MUISTA SE - ei ensikädessä veronmaksajat...
on mieletöntä hyökätä puoluetta vastaan ,kun SILTÄ varastetaan yksityisen edustajansa toimesta !!
Jussi Halla-Aho ratsastaa vihanlietsonnalla
Jussi Halla-Ahosta tekee pelottavan lähinnä hänen häiriintyneet kirjoituksensa, yhdistettynä ampumisharrastukseen ja huonoon itsetuntoon.
“Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.”
Espoon persuvalittajalla luvaton tönö pihamaallaan
Muun muassa metrovalittajana tunnetuksi tulleella Espoon persusittari-kaupunginvaltuutettu Kurt Bymanilla on ollut Nuottaniemessä pihamaallaan luvaton tönö jo parikymmentä vuotta. Byman näyttää pitävän rakennusvalvontaa ja päättäjiä pilkkanaan, sillä hän on siirtänyt parakin viereiselle tontille.
Espoon rakennuslautakunnan puheenjohtaja Juha-Veikko Kurki (kok) kommentoi asiaa seuraavasti Länsiväylässä:
“Demarit, vihreät ja rkp alkoivat pehmoilla. Heidän mielestään Bymanille pitää antaa vielä mahdollisuus hakea rakennuslupaa.”
Kurjen mielestä kaupungin olisi purettava rakennus ja otettava kustannukset Bymanilta.
Länsiväylässä olleen artikkelin mukaan liki 60 neliön suuruinen parakkirakennus sai tilapäisen rakennusluvan kesällä 1998. Tämän luvan turvin rakennus sai olla paikallaan kesään 2001 saakka. Ennen luvan myöntämistä parakki oli ehtinyt olla tontilla pari vuotta luvatta.
Byman selittää toistakymmentä vuotta jatkunutta luvatonta meininkiään rakennuslupakäytäntöjen hitaudella ja sillä, että hän ei ole tavoittanut asiaa hoitavaa virkamiestä.
“Parakki on nyt siirretty omien ikkunoideni alle. Siinä se haittaa minua, muttei muita, koska se on aidan ja kasvillisuuden takana”, Byman selittelee tönönsä hiissausta Länsiväylässä.
Niin ketä aikoivat ampua päähän?
Miksi mietti Tehtaanpuiston homon kanssa tuollaisia? No, aivoriihi tuo tuloksia.
ÄLKÄÄ USKOKO VAALIGALLUPPEIHIN NE ON TEHTY EIRASSA JA WESTENDISSÄ RIKKAITTEN ASUINALUEELLA.
(Pohjalainen 21.3.09)
Seinäjoella syytetään petoksesta
Hannu Haapasalmi
Seinäjokelainen perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Hannu Haapasalmi on syytettynä törkeästä petoksesta. Seinäjoen rikospoliisi vahvistaa tutkineensa Haapasalmea epäiltynä rikoksesta ja asia on siirtynyt syyttäjälle jo viime joulukuussa. 48-vuotiasta saneerausmiestä ja vahtimestaria Hannu Haapasalmea syytetään Seinäjoen käräjäoikeudessa törkeästä petoksesta.
Asianomistajia on tapauksessa yksi ja kyseessä on usean kymmenentuhannen euron rahasumma.
Petos muuttuu törkeäksi, jos sillä tavoitellaan huomattavaa hyötyä, aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa tai rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta. Minimirangaistus törkeästä petoksesta on neljä kuukautta ehdollista vankeutta ja maksimirangaistus neljä vuotta ehdotonta. Jos luottamushenkilö on tuomittu vankeuteen vähintään kuudeksi kuukaudeksi, voi valtuusto kuntalain mukaan erottaa hänet luottamustoimestaan.
(Pohjalainen 21.3.09)
Perussuomalaisista kokoomukseen loikannut helsinkiläinen varavaltuutettu Jukka I. Mattila on tuomittu pahoinpitelystä 90-luvulla. Mattila oli lyönyt saman päivän aikana kahta henkilöä nyrkillä kasvoihin.
Väkivaltaisten tekojensa lisäksi Mattila on tunnettu äärioikeistolaisista mielipiteistään, hän on mm. kirjoittanut kirjoja “vapaussodasta”. Uusimman pitkän blogimerkintänsä hän lopettaa kiteytykseen “Olisi aika ryhdistäytyä. Mielestäni jokaisen suomalaisen miehen pitäisi laittaa autonsa puskuriin tarra, jossa lukee ”Alä töni”. Tällä hetkellä Mattila on Helsingin kaupunginvaltuustossa varalla kokoomuksesta.
Lähde: City-lehti
Perussuomalaiset rötösherrat kiikkiin!
Vistbackan vaalirahasoppa, pääsihteerin petosjuttu.
Bärlundin petosjuttu
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2006/05/445542/perussuomalaisten-ryhman-ex-paasihteerille-ehdollista
Vistbackan vaalirahasoppa
http://www.iltalehti.fi/vaalit/2011041513552058_vl.shtml
On Persuilla talousasiat hallussa.
Urjalassakin natsimeininkiä
Rami Sipilä
Perussuomalaisten varavaltuutettu Rami Sipilä uhkaili vasemmistonuorten varapuheenjohtajaa Minna Minkkistä polttouunilla. Minkkinen teki asiasta rikosilmoituksen.
Sipilä poseeraa Facebook-palvelussa natsitervehdyksessä uusnatsijoukkion kanssa.
Kun Minkkinen kommentoi kuvaa, Sipilä kirjoitti seuraavaa:
Toivon sydämmestäni että krakovan läheisyydessä olevalla upeella leirillä laitettas uunit lämpiin sua ja kaikkia muita isänmaan pettureita varten. sieg heil.
Sipilä kehotti Minkkistä myös tappamaan itsensä ja kutsui häntä kommarihuoraksi.
Sipilä on kunnostautunut aiemmin muun muassa Facebook-ryhmillä Hakataan Teuvo Loman -heteroksi ja Autetaan somaliystävämme takaisin kotiin.
(IS 23.6.09)
Rainer Tähtinen natsien jalanjäljillä
Uudenkaupungin ääniharava, joka joulupöytäkilpailussa oli tehnyt perussuomalaisten joulupöydän jossa oli näyttävästi otsikko “Arbeit macht frei”. Uudessakaupungissa perussuomalaiset ovat nousseet etenkin Tähtisen äänillä neljänneksi suurimmaksi puolueeksi. Natsiaikaisten keskitysleirien sisäänkäyntien iskulausetta Tähtinen selitteli seuraavasti: “ajatuksena on tuoda esille työn merkitys ja rooli nykypäivänä.”
Perussuomalaiset nostaa esiin talousrikollista bodaajajulkkista
Kike Elomaa
Perussuomalaisten listoilla muun muassa eduskunta- ja eurovaaleissa ehdolla ollut bodaaja ja laulaja Ritva “Kike” Elomaa on tuomittu talousrikollinen. Syksyllä 2003 Elomaa tuomittiin hovioikeudessa 1 140 euron sakkorangaistukseen kahdesta rekisterimerkintärikoksesta.
Samassa jutun yhteydessä Kike Elomaan kanssa avioliitossa ollut Kimmo Elomaa tuomittiin useista talousrikoksista yhteensä kahdeksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankeuteen. Lisäksi Kimmo Elomaa tuomittiin maksamaan miljoonien eurojen vahingonkorvaukset Ruotsin valtiolle.
Maskussa asuvan Kike Elomaan menestys erilaisissa vaaleissa ei ole ollut hääppöistä. Esimerkiksi eurovaaleissa hän sai omasta vaalipiiristään Varsinais-Suomesta vain 754 ääntä ja koko valtakunnasta yhteensä vain 2425 ääntä.
näytöksiä verorahoilla
Oulussakin vedetään teatterinäytöksiä verorahoilla
Ensimmäinen uuden valtuuston kokous Oulussa alkoi nolosti: Vaikka kaikki valtuustoryhmät olivat yhdessä etukäteen sopineet paikkojen jaosta, esittivät perussuomalaiset vastoin omaa sopimustaan omaa ehdokastaan kaupunginhallitukseen. Esityksellä ei ollut mitään mahdollisuutta läpimenoon, mutta kokouksen kulkua se viivytti tunnilla, ja palkkiot juoksivat. Edes perussuomalaiset itse eivät uskoneet omaan esitykseensä, sillä juuri ennen kokouksen alkua Ville Vähämäki oli Kalevan mukaan todennut, ettei puolueelle uutena ryhmänä paikkaa kuulu, vaan “Se pitää ansaita.”
Raiskaus-Danhammer taas yksi Persujulkkis
Vallankiihkossaan Perussuomalaiset haalivat ehdokaslistoilleen alituisesti kaikenkarvaisia turhanpäiväisiä julkimoita, joilla ei läheskään aina ole puhtaita jauhoja pusseissaan.
Eräs esimerkki tästä on “liikemies” Carl J. Danhammer, joka oli Perussuomalaisten kunnallisvaaliehdokkaana Ylöjärvellä vuonna 2004. Lisäksi Perussuomalaisten Pirkanmaan piiri oli jo hyväksynyt Danhammerin v. 2007 eduskuntavaaliehdokkaaksi kesällä 2006.
Danhammerilla, jonka alkuperäinen nimi on Jouko Juvonen, on taustallaan talousrikoksia Ruotsissa. Hän on saanut tästä myös vankilatuomion. Mutta ei siinä vielä todellakaan kaikki rikoksien rintamalta, tämän ohella Danhammer on saanut Ruotsissa tuomion raiskauksesta.
Suurimmat maineteot Danhammerilla liittynevät Ghanan kultakauppaan, jonka ansiosta hän on saanut “Ghanan prinssin” arvonimen. Lisäksi Danhammer on toiminut Matti Nykäsen managerina, ollut naimisissa Anu Saagimin kanssa ja levyttänyt musiikkia.
Perussuomalaiset joutuivat vasta Danhammerin raiskauksesta johtuneen julkisuuspaineen takia vetämään myös “Eestin Elviksenä” tunnetun Danhammerin eduskuntavaaliehdokkuuden pois marraskuussa 2006.
Perussuomalaiset hajonneet Porvoossa
Porvoossa perussuomalaisten viisihenkinen ryhmä on jo hajonnut käytännössä kahtia. Muut valtuustoon vetänyt puolueen ainoa naiskansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner jatkaa vanhaa linjaansa, jossa vastustetaan kaikkia leikkauksia mutta toisaalta myös tulonlisäyksiä vailla mitään vastuuta kokonaisuudesta.
Sen sijaan Ruohonen-Lernerin äänillä lävitse mennyt Vesa Koskivuo on jo nyt kaupunginhallituksessa huomannut, että hänen kymmenen vuoden ajan Uusimaa-lehdessä käymänsä lokakampanja on perustunut väärinymmärryksiin. Protestilla valtuustoon noussut Koskivuo tekee nyt uuden kirjoituksensa perusteella samaa politiikkaa jota vastustamalla hänet valittiin.