Kansan edustaja ehdokkaana
Olin ehdokkaana kansan edustajaksi sitoutumattomana. Ilmoitin virtuaaliyhteisöjen kotisivuilla Facebookissa, My Spacissa, Twitterissä sekä eri blogeissani olevani selvästi heikompi- ja vähäosaisten puolella. Kerroin olevani työttömien, pitkäaikaistyöttömien, irtisanottujen, lomautettujen, pätkätyöläisten, osa-aika- ja osapäivätyöläisten, keikkatyöläisten ja silpputyötätekevien ja niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa olevien sekä opiskelijoiden ja eläkeläisten asialla.
Itse asiassa varsinaisen vaalikampanjoinnin aloitin jo vuosi ennen vaaleja. Kirjoittelin ahkerasti muun muassa lukijoiden palstoille lehtiin sekä erilaisiin avoimiin verkkojulkaisuihin, otin kantaa asiaan kuin asiaan. Noin kolme kuukautta ennen vaaleja sain myös useita kirjeitä, joissa minutkin toivottiin tulevan joihinkin vaalirahakampanjan tapaamisiin ja tilaisuuksiin, joissa voisi tavata vaaleja mahdollisesti tukevia superliikemiehiä, elinkeinoelämän edustajia, suursijoittajia, ay-pomoja, sekä säätiöiden ja yhdistysten edustajia. Kerroin kirjeistä myös joillekin läheisilleni ja ystävilleni kyselläkseni, kuinka moraalitonta on yleensä mennä näihin tilaisuuksiin ja ottaa mahdollisesti vaalirahaa ja entä se juridinen puoli lopulta asiassa. Onko ilmaista rahaa maailmassa olemassakaan, ja miten on se jääviyspuoli tietyissä tilanteissa?
Helposti vaalitukien yhteydessä tulee tietysti mieleen myös sana korruptio. Hyväksi tai pahaksi, yksi tilaisuus, johon olin ajatellut mennä - kutsukirje hukkaantui vaalirytäkässä, joten varsinainen tilaisuus meni lopulta sivu suun. Muistaakseni siinäkin kirjeessä oli vain puhelinnumero, johon piti ilmoittautua. Raha ei tunne ja näytä tuntevan rajoja, kummisetiä ja bulvaaneja kerrottiin olleen tarjolla eri puolilta maailmaa kuten Neitsytsaarilta, Guamista, Arubasta, Kiribatista…
Kansan edustajan vaalit jäivät lopulta minun osaltani torsoksi, en pystynyt loppusuoralla tarjoamaan torilla ilmaista kahvia, markkinoilla hernekeittoa tai mykyrokkaa, leipää tai vaaliseminaaria, jolla olisin voinut rahoittaa ehdokkuuttani. Mielessäni kävi kuitenkin jossain vaiheessa idea erilaisesta vaaliseminaarista, jossa esiintyisivät dosenttien, erikoistutkijoiden ja talouskurujen sijasta sanavalmis pitkäaikaistyötön, pohdiskeleva pätkätyöläinen, iltatyössä käyvä opiskelija ja kansaneläkkeellä lähinnä toimeentuleva eläkeläinen. Hanke jäi kuitenkin kustannusten vuoksi haaveeksi, sillä eihän esimerkiksi peruspäivärahalla toimeentulevilla olisi ollut rahaa maksaa seminaarin sisäänpääsy- ja naulakkomaksua, kun monilla rahat tuskin riittivät asumiseen, vaatteisiin, elintarvikkeisiin ja mahdollisiin lääkkeisiin hyvinvointiyhteiskunnassa.
Paikallisissa talousalueen ja maakunnan päälehdissä juttujani ei huolittu enää aivan vaalien alla julkaistavaksi, sillä kuuluin niin sanotusti sitoutumattomana väärän puolueen ehdokkaisiin, olin siis jonkinlaisessa hiljaisessa sanattomassa vaalikaranteenissa.
Vähitellen aloin kuulla kuiskuttelua vaalien loppusuoralla: "Olisi mennyt vain", millä jotkut tietysti tarkoittivat, että minun olisi pitänyt mennä niihin tukikokouksiin rahoittaakseni vaalikustannuksia, sillä rahaa ei tosiaan enää ollut vaalien kirivaiheessa ja olin jo velkaa pankille. Velkoja maksoin pankille vaalien jälkeen nelisen vuotta. Vaalirahoitukseni koostui täysin omista rahoista ja sitten pankilta ottamastani lainasta. Tarkastusvirastolle oli näin helppo tehdä vaalirahoitusselvitys, kun en ollut missään tapahtumassa tai tilaisuudessa, jossa minulle olisi kerätty edes kolehtia tai kierrätetty hattua.
Jossain vaalien loppusuoralla kävi mielessäni myös avunpyytäminen ja kerjääminen kaduilla, mutta luovuin siitä, kun se olisi vaatinut jonkinlaisia plakaatteja matkaan, enkä tiennyt miten kaupungin järjestyssääntö olisi siihen suhtautunut, olisi vaikka tuomittua kansan edustajan ehdokkaana järjestyssääntörikkomuksesta sakkoon. Ehkä siinä jotain julkisuutta olisi kuitenkin voinut saada.
Vielä vaalivalvojaisissa ja myöhemmin tukiryhmäni loppupalaverissa korvissani kaikui aika ajoin sanat "olisi mennyt vain", sillä jäin vain jonkin verran vaaleissa valituista henkilöistä äänissä jälkeen. Eikä minulle lopulta jäänyt epäilystäkään siitä, ettei suurehko vaalirahoitus vaikuta yleensä vaalien lopputulokseen, jos vaalikassassa sattuu olemaan vaikka 20 000 – 50 000 euroa.
Vaalien jälkeen joinain öinä unissani riehui vielä sanat "olisi mennyt vain", ja heräsin aamuöisin useita kertoja tuskan hiestä märkänä siihen, että olin maksettu ja ostettu kansan edustaja. Vähitellen huomasin, etteivät painajaisunet ja elämä ole sentään täysin yhteneviä.
Leo Härmä
[email protected]
Olin ehdokkaana kansan edustajaksi sitoutumattomana. Ilmoitin virtuaaliyhteisöjen kotisivuilla Facebookissa, My Spacissa, Twitterissä sekä eri blogeissani olevani selvästi heikompi- ja vähäosaisten puolella. Kerroin olevani työttömien, pitkäaikaistyöttömien, irtisanottujen, lomautettujen, pätkätyöläisten, osa-aika- ja osapäivätyöläisten, keikkatyöläisten ja silpputyötätekevien ja niin sanotuissa epätyypillisissä työsuhteissa olevien sekä opiskelijoiden ja eläkeläisten asialla.
Itse asiassa varsinaisen vaalikampanjoinnin aloitin jo vuosi ennen vaaleja. Kirjoittelin ahkerasti muun muassa lukijoiden palstoille lehtiin sekä erilaisiin avoimiin verkkojulkaisuihin, otin kantaa asiaan kuin asiaan. Noin kolme kuukautta ennen vaaleja sain myös useita kirjeitä, joissa minutkin toivottiin tulevan joihinkin vaalirahakampanjan tapaamisiin ja tilaisuuksiin, joissa voisi tavata vaaleja mahdollisesti tukevia superliikemiehiä, elinkeinoelämän edustajia, suursijoittajia, ay-pomoja, sekä säätiöiden ja yhdistysten edustajia. Kerroin kirjeistä myös joillekin läheisilleni ja ystävilleni kyselläkseni, kuinka moraalitonta on yleensä mennä näihin tilaisuuksiin ja ottaa mahdollisesti vaalirahaa ja entä se juridinen puoli lopulta asiassa. Onko ilmaista rahaa maailmassa olemassakaan, ja miten on se jääviyspuoli tietyissä tilanteissa?
Helposti vaalitukien yhteydessä tulee tietysti mieleen myös sana korruptio. Hyväksi tai pahaksi, yksi tilaisuus, johon olin ajatellut mennä - kutsukirje hukkaantui vaalirytäkässä, joten varsinainen tilaisuus meni lopulta sivu suun. Muistaakseni siinäkin kirjeessä oli vain puhelinnumero, johon piti ilmoittautua. Raha ei tunne ja näytä tuntevan rajoja, kummisetiä ja bulvaaneja kerrottiin olleen tarjolla eri puolilta maailmaa kuten Neitsytsaarilta, Guamista, Arubasta, Kiribatista…
Kansan edustajan vaalit jäivät lopulta minun osaltani torsoksi, en pystynyt loppusuoralla tarjoamaan torilla ilmaista kahvia, markkinoilla hernekeittoa tai mykyrokkaa, leipää tai vaaliseminaaria, jolla olisin voinut rahoittaa ehdokkuuttani. Mielessäni kävi kuitenkin jossain vaiheessa idea erilaisesta vaaliseminaarista, jossa esiintyisivät dosenttien, erikoistutkijoiden ja talouskurujen sijasta sanavalmis pitkäaikaistyötön, pohdiskeleva pätkätyöläinen, iltatyössä käyvä opiskelija ja kansaneläkkeellä lähinnä toimeentuleva eläkeläinen. Hanke jäi kuitenkin kustannusten vuoksi haaveeksi, sillä eihän esimerkiksi peruspäivärahalla toimeentulevilla olisi ollut rahaa maksaa seminaarin sisäänpääsy- ja naulakkomaksua, kun monilla rahat tuskin riittivät asumiseen, vaatteisiin, elintarvikkeisiin ja mahdollisiin lääkkeisiin hyvinvointiyhteiskunnassa.
Paikallisissa talousalueen ja maakunnan päälehdissä juttujani ei huolittu enää aivan vaalien alla julkaistavaksi, sillä kuuluin niin sanotusti sitoutumattomana väärän puolueen ehdokkaisiin, olin siis jonkinlaisessa hiljaisessa sanattomassa vaalikaranteenissa.
Vähitellen aloin kuulla kuiskuttelua vaalien loppusuoralla: "Olisi mennyt vain", millä jotkut tietysti tarkoittivat, että minun olisi pitänyt mennä niihin tukikokouksiin rahoittaakseni vaalikustannuksia, sillä rahaa ei tosiaan enää ollut vaalien kirivaiheessa ja olin jo velkaa pankille. Velkoja maksoin pankille vaalien jälkeen nelisen vuotta. Vaalirahoitukseni koostui täysin omista rahoista ja sitten pankilta ottamastani lainasta. Tarkastusvirastolle oli näin helppo tehdä vaalirahoitusselvitys, kun en ollut missään tapahtumassa tai tilaisuudessa, jossa minulle olisi kerätty edes kolehtia tai kierrätetty hattua.
Jossain vaalien loppusuoralla kävi mielessäni myös avunpyytäminen ja kerjääminen kaduilla, mutta luovuin siitä, kun se olisi vaatinut jonkinlaisia plakaatteja matkaan, enkä tiennyt miten kaupungin järjestyssääntö olisi siihen suhtautunut, olisi vaikka tuomittua kansan edustajan ehdokkaana järjestyssääntörikkomuksesta sakkoon. Ehkä siinä jotain julkisuutta olisi kuitenkin voinut saada.
Vielä vaalivalvojaisissa ja myöhemmin tukiryhmäni loppupalaverissa korvissani kaikui aika ajoin sanat "olisi mennyt vain", sillä jäin vain jonkin verran vaaleissa valituista henkilöistä äänissä jälkeen. Eikä minulle lopulta jäänyt epäilystäkään siitä, ettei suurehko vaalirahoitus vaikuta yleensä vaalien lopputulokseen, jos vaalikassassa sattuu olemaan vaikka 20 000 – 50 000 euroa.
Vaalien jälkeen joinain öinä unissani riehui vielä sanat "olisi mennyt vain", ja heräsin aamuöisin useita kertoja tuskan hiestä märkänä siihen, että olin maksettu ja ostettu kansan edustaja. Vähitellen huomasin, etteivät painajaisunet ja elämä ole sentään täysin yhteneviä.
Leo Härmä
[email protected]
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.