Tuli tänä iltana telkkarista. Ajatella, julkeat ateistisalaliiton tiedemiehet ja- naiset väittivät pokkana, että erilaiset ihonvärit eri alueilla johtuisivat sopeutumispaineen yleistämistä geenimutaatioista. Vaikka kreationisti-sivustolla ihan selvästi kerrotaan, että se johtui siitä että Nooan perheellä oli kaikki tarvittava geneettinen materiaali eri ihonvärien tuottamiseen, josta on rappeutunut valkoisia ja mustia.
Sitä paitsi siinä virheellisesti väitettiin, että Turkanan poika eli puolitoista miljoonaa vuotta sitten. Kyllä hän oli paljon todennäköisemmin yksi niistä Hesbonin pojista, jotka surmattiin Herran kunniaksi jättämättä eloon ketään. Eihän maailmaa ollut olemassakaan puolitoista miljoonaa vuotta sitten.
Katsoitteko ihonväri-dokkarin?
5
135
Vastaukset
- Rankka rappeutuminen
On siinä ollut rankkaa rappautumista, kun on muutamassa tuhannessa vuodessa pitänyt rappeutua, valkoiseksi, mustaksi, punaiseksi ja keltaiseksi, vinosilmäiseksi ja sitten vielä kiivaasti jakautua lukemattomiin eri heimoihin kautta Borneon ja Brasilian tiettömien viidakoiden ja Australian ja Ameriiikan valtavien mantereiden.
Esimerkiksi Australian aboilla on tunnettua historiaansa noin 40000 vuoden päähän taaksepäin, mutta sehän nyt johtuu vain siitä, etteivät ne sivistymättömät törröhuuliset lättänenät osanneet laskea. Onneksi valkoinen mies toi heille sivistyksen ja koulutuksen ja kas kummaa, aika pian kristittyjen saapumisen jälkeen abojen määrä laski miljoonasta pariinsataantuhanteen. Oppivat laskemaan...- Rankka kansanmurha
Monetkaan eivät tätä tiedä, mutta nykyisen Karibian alueen asukkaat ovat lähes kaikki täysin muulta muuttaneita tai muutettuja siirtolaisia. Jamaikan, Haitin, Kuuban ja Dominikaanisen tasavallan ym. alueilla eli lukuisia alkuperäisiä intiaaniheimoja, jotka kristityt valloittajat tappoivat surutta kaikki sukupuuttoon.
Me emme tiedä nykyään paljon mitään tai ole koskaan kuulleetkaan sellaisita kansoista kuin siboneyt, arawakit, taínot ja karibit. Tämä johtuu siitä, että heitä ei enää ole ja että kristityt valloittajat ja siirtomaaherrat tappoivat heidät joko heti suoraan tai orjapakkotyöllä sukupuuttoon.
Tästä vähän tunnetusta kansamurhasta kristityt mielellään vaikenevat tyystin, vaikka teot eivät jää julmuudessaan eivätkä varsinkaan laajuudessaan jälkeen siitä, mitä tehtiin Etelä-Amerikassa tai Oseaniassa (Oseania = Australia, Melanesia, Uusi Guinea, Uusi Seelanti, Tasmania ym:)
Mutta nehän olivat niitä vääriä kristittyjä, kuten me kaikki hyvin tiedämme. Harmi vaan ettei koko maailmassa ollut missään yhtään ainoaa oikeaa kristittyä 1600 vuoden aikana. Olisi tuo maailmanhistoria ollut pikkaisen erilainen, mutta minkäs mahtaa, ovat näet hyvin hyvin harvinaisia nuo myyttiset taruolennot, oikeat kristityt. Esimerkiksi koko Kanadassa, jossa on sentään 30 miljoonaa asukasta, ei ole viimeisen 100 vuoden aikana tavattu yhtään ainoaa kappaletta!
Eiköhän se yle areenalla viel näy.
Mutta tässä toinen samankaltainen dokkari. -
Rotu ja älykkyys.
http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/tiededokumentti-rotu-ja-alykkyyshttp://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/tiededokumentti-ihonvarin-evoluutio
Löytyipä sekin sitten =)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381329
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä39916Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad35661- 14600
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46597Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26588- 25565
Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30557Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver17553Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17523