Taas heräsin painajaisiin ja ahdistukseen..
Olen elänyt aika traumaattista ja välinpitämätöntä lapsuutta ja elämää, jossa vanhempani ovat enemmän yrittäneet tuhota minut henkisesti pienestä pitäen, kuin olleet edes paikalla. Vanhempieni poissaolevuus olisi minulle ollut suuri apu elämässä.
Kaiken kokemani jälkeen, kuitenkin havahduin puoliunessa siihen, että aina herätessäni ahdistukseen, aina kaiken paineen alaisena mieleeni eivät tule niinkään vanhempani, ei elämässäni muuten käyneet ihmiset, vaan mieleeni tulee aina ahdistavimpina ja pahimpina kokemuksina ja ihmisinä terveyspalveluiden ihmisten kammottava välinpitämättömyys ja hirviömäinen olemus.
Älkää käsittäkö väärin, olen saanut erittäin hyvää kohtelua, esimerkiksi sen jälkeen, kun sain uskoteltua hoitajan kutsumaan lääkärin kokeilemaan olisiko minulla umpisuolentulehdus. Kun lääkäri kutsuttiin, ja minulla se todettin, sain erinomaista hoitoa hoitajilta, jotka olivat taas osa ystävällisimpiä tuntemiani ihmisiä, jotka jaksoivat tehdä työtään, vaikka olen kuullut että ihmiset eivät heille ole aina kovinkaan mukavia.
Minnä puhun nyt ihmisistä, jotka verhon takana ovat vastuussa ihmisten mielenterveyshyvinvoinnista, ja ihmisistä, joilla ei ole omaa ääntä oikeastaan ollenkaan. Nämä sadistiset hirviöt tulevat aina mieleen päällimmäisenä. Omien vnahempieni kokemukset eivät satuta niin paljoa, sillä he eivät ole koskaan lupautuneet hoitamaan lastaan tai olemaan ammattitaitoisia. En tunne heidän olevan minulle mitään velkaa, vaikka elämääni systemaattisesti ovat aina olleet tuhoamassa. Ei, pahimmiksi tilanteiksi elämässäni on päätynyt ne ihmiset, joille minua on pakotettu menemään hakemaan apua, ja heidän ilmeensä, hymynsä ja nautintonsa siitä, kun heidän edessään joutuu voimattomana anomaan lausuntoja ja vakuuttamaan heitä siitä, että ei ole rikollinen tai olemukseltaan niin paha että täytyisi haukkua ja halveksua rikki.
Kuka näitä hirviöitä päästää ja valitsee töihinsä? Onko heidän sieluntehtävänsä erottaa jyvät akanoista, murtaa jokainen heillä käyvä ihminen todellisesti ja lopullisesti, että tiedetään ettei hän tule vain "loisimaan" "heidän" rahoillaan.
On aivan kamalaa ajatella ihmisiä, jotka kuvittelevat, että heidän verorahoillan tehdään jotain hyvinvointiyhteiskuntaa, se ei ole mitenkään totta, täällä ei ainakaan olla koskaan voitu hyvin.
Olen usein kysynyt, että kenelle nämä apujärjestöt oikein ovat? Itse olen ihminen, jolla on käynyt huono säkä kmonen asian kanssa, mutta olen valmis yrittämään, tarvitsisin vain apua. Sitä en saa. Samalla taas ihmisiä, joilla asiat ovat menneet niin huonosti, että heistä ei enää tule ikinä mitään, saavat tukea joka tuutista, ja se on erittäin hyvä heille, mutta eikö näiden palvelujen tarkoitus olisi parempi olla tukea ihmisiä jotka tekevät tuella joitain, kun tuhota heidänt niin totaalisesti, etteivät he ikinä enää tule osaksi yhteiskuntaa?
Olen elänyt aika traumaattista ja välinpitämätöntä lapsuutta ja elämää, jossa vanhempani ovat enemmän yrittäneet tuhota minut henkisesti pienestä pitäen, kuin olleet edes paikalla. Vanhempieni poissaolevuus olisi minulle ollut suuri apu elämässä.
Kaiken kokemani jälkeen, kuitenkin havahduin puoliunessa siihen, että aina herätessäni ahdistukseen, aina kaiken paineen alaisena mieleeni eivät tule niinkään vanhempani, ei elämässäni muuten käyneet ihmiset, vaan mieleeni tulee aina ahdistavimpina ja pahimpina kokemuksina ja ihmisinä terveyspalveluiden ihmisten kammottava välinpitämättömyys ja hirviömäinen olemus.
Älkää käsittäkö väärin, olen saanut erittäin hyvää kohtelua, esimerkiksi sen jälkeen, kun sain uskoteltua hoitajan kutsumaan lääkärin kokeilemaan olisiko minulla umpisuolentulehdus. Kun lääkäri kutsuttiin, ja minulla se todettin, sain erinomaista hoitoa hoitajilta, jotka olivat taas osa ystävällisimpiä tuntemiani ihmisiä, jotka jaksoivat tehdä työtään, vaikka olen kuullut että ihmiset eivät heille ole aina kovinkaan mukavia.
Minnä puhun nyt ihmisistä, jotka verhon takana ovat vastuussa ihmisten mielenterveyshyvinvoinnista, ja ihmisistä, joilla ei ole omaa ääntä oikeastaan ollenkaan. Nämä sadistiset hirviöt tulevat aina mieleen päällimmäisenä. Omien vnahempieni kokemukset eivät satuta niin paljoa, sillä he eivät ole koskaan lupautuneet hoitamaan lastaan tai olemaan ammattitaitoisia. En tunne heidän olevan minulle mitään velkaa, vaikka elämääni systemaattisesti ovat aina olleet tuhoamassa. Ei, pahimmiksi tilanteiksi elämässäni on päätynyt ne ihmiset, joille minua on pakotettu menemään hakemaan apua, ja heidän ilmeensä, hymynsä ja nautintonsa siitä, kun heidän edessään joutuu voimattomana anomaan lausuntoja ja vakuuttamaan heitä siitä, että ei ole rikollinen tai olemukseltaan niin paha että täytyisi haukkua ja halveksua rikki.
Kuka näitä hirviöitä päästää ja valitsee töihinsä? Onko heidän sieluntehtävänsä erottaa jyvät akanoista, murtaa jokainen heillä käyvä ihminen todellisesti ja lopullisesti, että tiedetään ettei hän tule vain "loisimaan" "heidän" rahoillaan.
On aivan kamalaa ajatella ihmisiä, jotka kuvittelevat, että heidän verorahoillan tehdään jotain hyvinvointiyhteiskuntaa, se ei ole mitenkään totta, täällä ei ainakaan olla koskaan voitu hyvin.
Olen usein kysynyt, että kenelle nämä apujärjestöt oikein ovat? Itse olen ihminen, jolla on käynyt huono säkä kmonen asian kanssa, mutta olen valmis yrittämään, tarvitsisin vain apua. Sitä en saa. Samalla taas ihmisiä, joilla asiat ovat menneet niin huonosti, että heistä ei enää tule ikinä mitään, saavat tukea joka tuutista, ja se on erittäin hyvä heille, mutta eikö näiden palvelujen tarkoitus olisi parempi olla tukea ihmisiä jotka tekevät tuella joitain, kun tuhota heidänt niin totaalisesti, etteivät he ikinä enää tule osaksi yhteiskuntaa?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Minulla on koulun kokeet tänään ja olen aivan puhki, olen pelkotilassani kuluttanut itseni aivan loppuun, yrittäen todistaa maailmalle etten ole luovuttaja eikä minua tule enää rangaista. Tämä naurettava orja-asenne on rakentunut minuun jo niin syvään, etten enää pääse siitä eroon. Olen mielenterveyspalvelujen heittosäkki, ja minua saa kohdella miten vain, koska en minä tästä mihinkään selviä, ja vaikka selviäisinkin niin kuka tekee mitäkin, vastuuta ei näille ihmisille saa antaa. Mitään mahdollisuutta ei ole valittaa mistään.
Nyt olen valmis luovuttamaan ja jäämään eläkkeelle, ja se on elämäni seuraava taistelu.
Halusin kirjoitella kaiken tämän, ja jutella asiasta, ihan vaan sen takia, kun olen nähnyt paljon kysymyksiä siitä, miksi nuoret jäävät eläkkeelle. Tässä syy.
Olen täysin hermoraunio. Pienikin paine tuhoaa perustani. Mielelläni miellyttäisin maailmaa ja olisin yhtäkkiä "parempi" ihminen enkä näin huonossa kunnossa, mutta en voi sitä tehdä. VIimeisetkin mehut on puristettu minusta, ja nyt on sellainen olo, että jonkilainen regressio on iskenyt minuun, puhe alkaa sammaltaa, kielioppivirheet alkavat yleistyä, unohtelen jatkuvasti asioita, ja koko ajan olen ahdistustilassa. Joskus saan itseni vedettyä jonnekin maailmaan, jossa en enää näe koko maailmaa. Hetkeksi. Sillä ei vaan saa ruokaa pöytään, eikä kattoa pään päälle, jota minulta ollaan kokoajan viemässä pois, koska olen jotenkin niin kamala ja paha. Ja jos itseän yrittää edes vähän puolustaa, on se viimeinen virhe. Silloin sinussa on vielä sen verran puhtia jäljellä, että se täytyy rutistaa sinusta irti.
Pyytäisin ihmisiltä, jotka ovat töissä ja haluavat rakentaa yhteiskuntaa, että tehkää jotain, olen jo liian väsynyt enää saamaan mitään aikaiseksi. Viimeiseksi teokseni puristin muutamat kympit koulusta, ja nyt olen niin loppu, ettei oikein ole enää mitään annettavaa tälle maailmalle muuta kun tuen ja ymmärryksen muodossa.
Heittäkää nämä hirviöt mäkeen ja vaatikaa oikeutta kaikille tuleville ihmisille.. Nämä ihmiset tuhoavat perustaa tästä maasta ja tuhlaavat teidän rahojanne, ja satuttavat teidän tulevia lapsianne a kanssa ihmisiänne.
Itsellä ei ole ketään kenen luokse kääntyä, joten empä paljoa toivoa anna sen suhteen, mutta tulevaisuuden varalle ja ihan lapsiamme ajatellen, tehkää jotain, siis te kenellä on jotakin valtaa asioiden suhteen..
Oliko tuo vitsi, että puristit " muutama kympin " koulun kokeista. Minun poika on 15v ja hän saa koulusta vain 5 ja 6 numeroita. Nyt saadakseen mopo-kortin hän epäonnistui teoriakokessa. Väärin meni 6 kysymystä, kun niit olis saanut olla vain 3 virhettä.
Luulen, että olet asettanut itsellesi "riman liian korkealle". Alenna ihmeessä elämäsi vaatimuksia sellaiselle tasolle, missä jää aikaa itsesi hyvinvoinnille. Pidä kesälomaa, matkustele ja nauti ikäistesi seurasta. Minä löysin netistä kaverin (ihan vain nais ystävän) kenen kanssa lähdemme Turkkiin lomalle. Jos olet vailla kaveria, niin ystäviä löytyy myös vertaistukiryhmistä, mielenterveyspalvelujen kautta.
Jaksamista sinulle !
Terve,
sain muutaman kympin koulusta, kyllä.. Ymmärrän mitä tarkoitat, että voisin hällätä vähän, mutta se ei ole juuri nyt mahdollista, sillä tilanne on, että minulta ollaan kokoajan vaatimassa enemmän ja enemmän, kunnes lopulta murrun.
Voisin vain olla kuuntelematta näitä vaatimuksia, mutta nämä ihmiset, ketkä minulta näitä asioita vaativat, päättävät siitä onko minulla asuntoa, ja rahaa ruokaan. Eli siis, jokainen päivä joudun miettimään sitä, että koska tämä loppuu, koska joudun taas kadulle kerjäämään tukea ihmisiltä, jotka ovat sattumalta minuun tutustuneet. Jos vain saan edes muutaman kympin vielä lisää, niin minulla on jotain mihin vedota kun he taas tekevät minusta asunnottoman, minä voin kerjätä ja itkeä ja alistua, ja näyttää että olen tehnyt jotain, ja ehkä näillä kympeilläni saisin ostettua jonkun puolelleni auttamaan minua.
Olet varmasti hyvä äiti, kun jaksat tukea poikaasi, vaikkei häntä näytä koulu kiinnostavan. Kyllä se alkaa kiinnostaa aika varmasti, kunhan palat alkavat loksahtaa kohdalleen. Tilanteeni ei kuitenkaan ole samanlainen.. Jos pidän taukoa, tai jos edes hetkeksi lipsun, mitä itseasiassa juuri tässä kuussa vahingossa tein, joudun luultavasti kadulle. Minulla ei ollut 50 euroa lähihoitajan pääsykokeisiin, koska käytin viimeiset rahani ruokaan. Siitä joudun maksamaan ensi kuussa karvaan hinnan, tiedän sen. Joko asunnottomana, tai sitten niin rahattomana, ettei rahani riitä ruokaan.
Vietin koko viimeisen vuoden asunnottomana samalla yrittäen käydä koulua. Tukea antavia ihmisiä ei kiinnosta tämä ollenkaan. Yritin näyttää heille, että "Katsokaa, vaikka olen asunnoton, ettekä te anna minulle senttiäkään rahallista tukea, käyn silti koulua, olen neuvokas, tarvitsen vain vähän tukea, jotta pääsen pois täältä kuopasta." Tämä oli jo aikaa sitten, nyt olen niin loppu etten jaksa. Minulla on vielä vuoden viimeinen jakso edessä, josta taitaa olla kympit kaukana. Mieleni ei toimi enää kunnolla, kaikki menee vian ohi kokonaan enkä oikein ymmärrä enää mistään mitään.. Olo on kuin jollain narkkarilla, vaikken edes juo viinaa.. Tämän jakson jälkeen minua uhkaa taas ehkä asunnottomuus ja täysi rahattomuus. Eikä minulla ole enää yhtään ihmistä kenen luokse kääntyä. Täsyi rahattomuus siis tarkoittaa sitä, ettei minulla ole senttiäkään. Ei sitä, että on vaikeaa, vaan sitä, että minulla ei ole yhtäkään kolikkoa taskussani, ei yhtäkään.
Kiitos tuesta kuitenkin, ehkä minä vielä täältä nousen. Tässä on muutama asia piristänyt mukavasti, kun olen jotenkin onnnistunut unohtamaan odottavan tuhon. Toivon ettei niin käy, otivon että selviän kesän yli ja saan pitää asuntoni ja voin jatkaa vielä koulu ensi vuonna.. Toivon niin todella paljon.
Mun kokemukseni mukaan monien mielenterveysalan ihmisten tehtävänä on ohjata ihmiset "ruotuun" ja noudattamaan standardeja. Liiallinen omaperäisyys tulee karsia ja ihanteena pidetään että ihminen käyttää lääkkeitä jotka "tasaa", eli karsii tunteiden ääripäät.
Kunnallisissa mielenterveyspalveluissa toimii myös paljon kaiken maailman käypä hoito-käskyläisiä joilla ei ole pienintäkään aikomusta ajatella omilla aivoillaan, joille virka tai duuni ei anna siihen edes mahdollisuutta. Monilla näyttää olevan myös jonkinlainen auktoriteettisyndrooma tai tarve leikkiä poliisia.
Olen saanut saman kuvan eräistä mielenterveystoimiston työntekijöistä. Olen erittäin tyytyväinen terapeuttiini ja häneltä saamaani apuun, mutta epäreilu ja epärehellinen, nurkan takana vallanhimoisen järjestöpomon kanssa vehkeillyt "hoitava" lääkäri osoittautui pettymykseksi ja aiheutti vain vahinkoa ja mielipahaa.
Tämä on siis NIIN TOTTA! Tätä olen itsekin pähkäillyt ja miettinyt että kuvittelenko vain, että ehkä mä olenkin vastuuton minkä olen rivien välistä kylläkin aika selvästi lukenut. :(
Minä olen nyt lopettamassa julkisen puolen hoidon ja siirryn pelkästään yksityiselle psykiatrille. En pysty enää luottamaan näihin ihmisiin.
Mistä sinä oikein puhut, en saanut selvää? Puhutko verovaroin kustannetuista mielenterveyspalveluista vai Ray-varoin kustannetuista narsistisita pelleilyistä ihmisten mielenterveyden kustannuksella?
Minäkin yritin hakea apua ongelmiini. Mutta eivät suhtautuneet ihmisenä vaan ikäänkuin jonakin esineenä ja niinkuin olisin täysin epäonnistunut ihmisenä jos en käy rahan takia hyvä palkkaisessa työssä ja täytä heidän normaalin ihmisen normejaan eikä se ole edes tavoitteeni. Ainoa tuki mitä minulle olisi haluttu antaa, oli tuki oman identiteettini ja tahtoni menettämiseksi. En halua menettää itseäni, tahtoani, omia mielipiteitäni, elämänkatsomustani. Enkä pystyisikään, koska silloinhan eläisin valheessa. Mieluumin elän elämääni vaikka vaikeamman kautta ja autan itse itseäni kuin antaudun moisten sosialipaattien manipuoloitavaksi ja lytättäväksi.
"Mun kokemukseni mukaan monien mielenterveysalan ihmisten tehtävänä on ohjata ihmiset "ruotuun" ja noudattamaan standardeja. Liiallinen omaperäisyys tulee karsia ja ihanteena pidetään että ihminen käyttää lääkkeitä jotka "tasaa", eli karsii tunteiden ääripäät."
Juuri näin
Minulle taas kävi niin, että sain lääkäreiltä kostodiagnoosin koska olin vastustanut moraalisesti sairasta apulaisprofessoria. La Cosa Nostra. Virkamiesten asiamme.
Itsellä samoja kokemuksia. Kehtasin mainita, ettei tämä kaikkien ihmisten jatkuva lääkitys välttäämttä pureudu asian ja ongelman ytimeen, kehtasin verrata sitä murtuneen jalan hoitamiseen kipulääkkeillä. Eivät riemastuneet ei. Nykyään minun on lähes mahdoton saada hoitoa mihinkään ongelmaani, tiedoissani olen leimattu ongelmanaiheuttajaksi, kun vielä oikeasti haluaisin poistaa mahdollisimman paljon ongelmia ja ajatella niitä järkevästi.
Aiheutan varmasti päänvaivaa ihmisille jotka ovat luoneet itselleen mukavan status quon josta eivät halua poistua, he eivät ole vastuussa, heillä on valta, ja palkka juoksee, eikä heitä voi erottaa, koska näköjään haittaa tekevä työntekijä on silti parempi kuin liian vähän työntekijöitä.
Mun kokemuksen mukaan kannattaa ottaa se apu minkä kokee saavansa, jos kerran apua oikeasti haluaa, ja sen jälkeen opetella lentämään omin siivin. Ottaa ensin kainalosauvat ja kulkee niillä, mutta kun on aika luopua niistä niin heittää ne menemään. Maailma on täynnä infoa paranemisesta, itsensä kehittämisestä sekä omakohtaisia selviytymistarinoita. Täynnä sellaista infoa, jota et koskaan tule kuulemaan miltään viralliselta taholta. Ota selvää miten selviytyjät ovat sen tehneet. Älä jää tuleen makaamaan vaan kouluta itseäsi omatoimisesti ilman virallisia laitoksia.
Joo tiedän että hoitohenkilökunnassa on sitä sun tätä, mutta johtuiskohan se siitä, että työntekijäpula pakottaa ottamaan alalle ei-niin-sopivia. Hekin on vaan ihmisiä, joilla on omat ongelmansa eivätkä varmasti haluaisi itseään kohdeltavan samoin, mutta paineet on kovat ja usein he joutuvat todella puun ja kuoren väliin. Epäinhimillisyydestä on turha syyttää hoitajia, vika on itse systeemissä.
Niin, julkinen/virallinen taho on melko hampaaton tai sitten ylitehokas. Yrittäessään karsia inhmillisyyden piirteet ihmisistä, joita kohtaa. Lääkityksellä.
Vaientaminen. Tuhoaminen.
Itse ajattelen, parempi on etsiä jokin toinen väylä ns. kuntoutumiseen kuin luottaa viralliseen tahoon, joka tuntuu olevan perin kylmä rätti. Jos ei kelpaa, niin ''voidaan me sulle diagnoosi'' kirjoittaa - mentaliteetti. Uhkailu ja kiristys.
Miten tämä on hoitavaa kulttuuria? Lähinnä tosiaan kuin olisi jossain Stasi alaisuudessa - suomalainen hoitokulttuuri. Anna kaikki yksityisyytesi pois ja me repostelemme sen parhaamme mukaan ja teemme sinusta ''aivan uuden ihmisen'' - tosin ei positiivisessa mielessä.
HOITAMIS _ kulttuuri totta tosiaan kaipaisi täydellisen kulttuurissen muutoksen tässä maassa - mutta samoin myös suhtautumisen lähimmiseen muutoinkin. Kyräily, kateus ja kampittaminen - 3 Koota - pois - niin ''mielenterveys'' kansakunnassamme olisi jotain aivan muuta.
Halu kannustaa ja rakastaa? Hello? Anyone? You yourself..
Makasin teholla "puolikuolleena", maksa-arvot pahasti koholla yliannostuksen vuoksi. Olisin kaivannut tukea ja ymmärrystä. Siihenpä sitten tupsahti lääkäri arvioimaan tilannettani.
Hänen sanomaansa: "Kuule, on maailmassa paljon ihmisiä todella monta kertaa kurjemmassa tilanteessa kuin sinä. Mitä lääkkeitä otit? Älä vaan koskaan vastaisuudessa ota parasetamolia. Siitä tulee ruma kuolema."
Lääkäri siis neuvoi minua, mitä lääkettä ei kannata ottaa SEURAAVAN KERRAN!!!
Todella kannustavaa puhetta, kun on muutenkin pohjalla ja haluaa olla poissa.
Voisi yleislääkäreillekin opettaa edes rahtusen psykiatriaa.
En tiedä mutta jotenkin ymmärrän sitä lääkäriä. Yrittää parantaa ihmisiä ja sitten jotkut menevät tekemään itsemurhan, ja vielä tuollaisilla lääkkeillä. Kyllä siinä ihminen varmasti turhautuu. Kestäisitkö itse sellaista kohtelua?
Sitähän se lääkärin työ on. Toiset synnyttävät elämää, toiset taas tahtovat tehdä abortin jne.
Sinä ilmeisesti luulet, että huvikseni olen yrittänyt henkeäni viedä. En todellakaan. Viimeisimpänä olisin halunnut herätä teholla. Psykoottisesti masentunut on SAIRAS. Onko se hyvää ohjeistusta jatkoa ajatellen henkisesti sairaalle ja itseluottamus nollassa olevalle henkilölle NEUVOA, miten SEURAAVAN kerran kannattaa yrittää ITSEMURHAA?! Sehän se vie ne itsetuhoajatukset muualle. Joku voisi ajatella, no otanpa sitten seuraavan kerran kunnon satsin nuita lääkärin kieltämiä lääkkeitä, niin johan henki lähtee.
Minusta lääkärin olisi pitänyt valaa minuun toivoa paranemisesta, eikä antaa ankeaa ennustetta seuraavasta itsetuhokerrasta.
Mitenkähän hän olisi sitä toivoa valanut? Sanomalla että kyllä se paranee? Kyllähän se yleensä paraneekin kuulemma, minultakin on ainakin melko lailla parantunut. Mutta jos ei paranekaan, niin onko se lääkäri sitten huijari? Voiko sitä kukaan sataprosenttisesti luvata? Yksi asia on hyvin: sinä tiedät, että sinulla on itseluottamus nollassa. Ja tiedät vielä syynkin siihen. Tiedät siis että et oikeasti ole huonompi kuin muutkaan. Onko se muka joku syy syödä tabuja niin että henki lähtee?
Et ilmeisesti tiedät psykiatriasta mitään. Mitä sana psykoottinen sinulle merkitsee? Kuka tervejärkinen menee ottamaan huvikseen napaansa lääkemäärän, jolla lähtee henki. Silloin olin tosi toimissa. Harmitti oikein herätä teholla. Luulin kirkautta ensin "taivaaksi tai minne ikinä päättyykään meidän tie" ja sitten suoraan sanoen vitutti, kun huomasin olevani letkuissa.
Masennusta on eri tasoista on lievää, kohtalaista, vakavaa ja psykoottista masennusta. Jos ihminen on psykoosissa, elääkö hän tässä maailmassa täysin? Näkeekö, kokeeko ja tunteeko hän kaiken oikein? Psykoottisesti masentuneelle siis voi laukoa mitä tahansa! Teepä ensi kerralla eri tavalla, niin tulee kaunis kuolema, jotta minäkin paremmin kestän katsoa. Eiköhän se lääkäri siinä itseään ajatellut enemmän kuin minua.
Mitä turhaa on olla olemassa psykiatrisia osastoja, psykiatreja, psykologeja ja terapeutteja, jos kukaan ei usko, että voit toipua?
Tällä hetkellä voin paremmin, onneksi. Ymmärrän tekoni ajattelemattomuuden. Sen että en nähnyt valoa tunnelin päässä, vaikka aina sitä sinne jostain tulee jossain vaiheessa. Koin, että kaikki voivat paremmin ilman minua, jopa lapseni. Tunsin olevani taakka kaikille jatkuvine ahdistuksieni (fyysisesti tuntui vapinana, palana kurkussa, kuristuksen tunteena ja paineena rintakehällä) ja paniikkikohtauksieni. Näin outoja valoja sivusilmilläni, säikyin kaikkea, eristäydyin jne. Kuinka kauan kestäisit sitä masentuneena? Joka ikinen päivä ahdistuspaniikkimasennusväsymys aamusta iltaan, kunnes nukkumaan lääkkeiden avulla.
Mitä sinä toivoisit kuulevasi vastaavanlaisessa tilanteessa? Ilmeisesti: Mitä v....tua olet mennyt tekemään. Parempi olisi, että kuolet sitten kauniisti, kun se seuraava kerta tulee! Minä lääkärinä en kestä katsoa rumia ruumiita! Otahan sitten ensi kerralla näitä lääkkeitä, niin onnistut ja kuolemasi on kaunis. Ethän sinä kuitenkaan parane. Psykoosi on vain sana, ei totta, tekosyy. Ei me sinua osastolle laiteta, kun kuitenkin otat kohta taas navan täydeltä nappuloita.
Kuinkakohan moni masennuspotilas paranisi sinun metodillasi?
Jos ei voi toivottaa paranemista siksi, että se ei ole 100% mahdollista. Niin miksi 100% varmuudella uskoo, että teen sen uudestaan?! Minun tilanteessani olisi ollut parempi pitää suunsa kiinni, jos ei ollut mitään positiivista sanottavaa.
Varsinkin kun lääkäri ei tiennyt taustoistani mitään: Miksi olen sairas, miten pitkään olen ollut sairas, mikä on diagnoosini, mikä oli sen hetkinen tilanne jne.
Siellä sisätautiosastolla ollessani makasin vain, oli niin paha olla. En jaksanut hakea itse ruokaa, en saanut nukutuksi kuin 1-2h yössä. Jatkuva paniikki oli päällä ja ahdistus. Tuntui kuin koko maailman paino olisi ollut harteillani. Sitä vain odotti, että saa muilta anteeksi ja että he ymmärtäisivät tilanteeni. Toivonsa menettäneelle on myrkkyä puhua negatiivisesti tulevaisuudesta. Jos ei usko parempaan itse ja eikä kukaan muu, niin mitä jää?!
Mikään tässä maailmassa ei ole 100% varmaa. Niin kauan kun on toivoa, niin on elämää.
Kertaallen minäkin pääsin jo hengähtämään kun nämä yhteiskunnalliset velvolisuuden oli takana ja ansiosidonnainen kädessä. Siinä kohtaa ei ollut muuta kuin vapaata, kauppoja, elokuvateattereita ja baareja. Sitä ei kuulemma sallita ja sehän on syy käydä käsiksi. Oma elämä on ollut hinnoiteltuna vanhempien pankkitilisaldon mukaan, ei oman olemassaolon taikka edes vanhempien koulutustaustan mukaan. Jostain syystä se alkaa aina uudestaan ja elämä lapsen kengissä vaikka ikää pian nelisen kymmentä, eikä kukaan ole omasta mielestään korvausvelvollinen mistään. Odotukset oli kait sitten liian korkealla kun lupailtiin asuntoa ja jotain normaaaliin eläämään viittavaa tai edes mielenrauhaa. Loppujenlopuksi sieltä olisi löytynytkin niitä laillisia keinoja järjestellä asioita, mutta kun se vastaus on ei, niin vastaus on ei. Kenessä se vika tällä kertaa oli? Minussa itsessäni tietenkin. Riitaa tuli jopa satasen laskusta ja että se on touhua joka ei lopu minulta koskaan. Vai menikö se niin, että se on touhua, joka ei lopu heiltä koskaan.
Minulla oli mahdollisuus kouluttautua, mutta siihen väliin laitettiin eläkeikäinen psykiatri tai naispuolinen työvoimavirkailija ja muutama juorukello hokemaan sitä, että minussa on jotakin vikaa. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus koulutukseen ja työhön ja ihmisiä pitää kohdella yhdenvertaisesti vaikka sitä vikaa olisikin, mutta minulle kun
ei näitä oikeuksia suotu. Minä voin vain haaveilla mitä olisi elää normalia elämää, opiskella ja harjoittaa jotakin ammattia, ehkä seurustella ja saada omia lapsia. Syrjintä on rikos, mutta se ei ole jos sen kohdistaa minuun.
Mitä yhteiskunta sanoi siihen? Yhteiskunta sanoi, että heidän rikokset jopa niiltä osin kun minut yritettiin kuristamalla surmata olikin minun kärsittävä rangaistuksena. Heidän talousvilppi oli sallittua, mutta se, että minä saan verotetusta eurosta näkkileivän ei ollutkaan mukamas sallittua (oikees on).
Rikos ei ollut sekään, että antoi viranomaiselle väärää tietoa ja aiheutti tilanteen jossa joutuu väärillä perusteilla pakkokeinojen kohteeksi. Lain mukaan se on rikos, mutta ei jos kohdistetaan minuun.
Joka toinen päivä ilmassa leijuu kalman kalskea ilmapiiri, mutta kun ei ole sitä ruumista ainakaan minun toimittamana.
Ehkä olen vuodattanut tarpeeksi ja tuonut asiani esille sitä silmällä pitäen, etten sitä enää pääse kenellekkään kertomaan lähdettyäni pidemmälle reissulle.
Ota yhteys eduskunnan oikeusasiamieheen sähköisellä lomakkeella, joka löytyy myös eduskunnan kotisivuilta.Kerro lomakkeella tarkemmin, mm. näiden lainrikkojien nimet ja virkanimikkeet sekä tapahtumapaikka. Sitten asia menee eteenpäin niin, että eduskunnasta lähetetään tarkastajat tapahtumapaikoille.
Rikoslain luvun 21 §5:n mukaan henkisen pahoinvoinnin tuottaminen on kielletty. Mainitsemasi lainrikkojat rikkovat tätäkin pykälää alansa lainsäädännön lisäksi. Pidä puolesi kansalaisten perusoikeuksissa, perustuslaissa.
Yritetty ollaan ja se tilanne oli jossakin määrin aavistettavissa ensimmäisten sotkijoiden aloitettua vuosiin, joten tulostin jopa valmiiksi kantelulomakkeita tuohon. Vastaus on aina sama "te arvostelette", "mitään väärää ei ole tapahtunut".... Hieman tuo kekselijäisyys loppunut kun sillä välin kun piti rakentaa omaa elämää, niin joku toinen sotkee asioitani ja nyt kun ne viimeisetkin pennit on käytetty, niin joku kuvittelee, että "elämäni laatu" jatkuu loputtomiin. Nyttemmin edes ne lain takaamat työvoimapoliittiset "etuudet" ei nähtävästi kuulune minulle. On siis nähtävästi helppoa olla tyhmä ja virkamies. Kukaa ei ole mistään vastuussa ja aina vähemmän silloin kun he eivät itsekkään tajua kuinka tyhmiä ovat. Pitäisikö meidän siis armahtaa suurin osa virkamiehistä siksi, että heidän älykkyysosamäärä on heikko tai käytännön kokemus yhtään mistään lähes olematon. Heillä on vain henkilökohtainen mielipide, joka sekään ei oikeastaan perustu yhtikäs mihinkään.
Kertomuksessani jäi mietityttämään keitä ne juorukellot olivat ja olivatko he sitä työnsä puolesta. Epäilen erästä tiettyä tahoa ja sitä onko heillä edes laillista oikeutta juoruiluun työnsä puitteissa ja mm. arvostelukyvyn puutteen vuoksi. On mahdollista että olen itse joutunut vastaavan pahantahtoisen muilla kuin verovaroilla maksetun porukan hampaisiin ja siksi asia minua kiinnostaa.
Hieman meni epätarkaksi tämä keskustelu, mutta vaikuttanee ihan saman kaltaiselta kuvalta. Laillisuudesta en tiedä, saattaa myös tavallaan ollakkin laillista. Eihän se nyt ihan hyvältä tunnu kun väsähtänyttä ja puolustuskyvytöntä yksilöä aletaan ahdistelemaan.
Pyydä ainakin kaikki lausunnot kirjallisina, myös niiden juorukellojen, ja valita ensin heidän esimiehilleen ja jos ei tuota tulosta niin kysy esimiehiltä, mikä on seuraava valitusaste. Kantelu nimerkin Laittomuutta ohjaamaan osoitteeseen asiakirjojen kanssa on toinen vaihtoehto. Siinä kyllä ihminen väsyy, tiedän kokemuksesta, mutta en muutakaan osaa neuvoa.
Nämä minun kiusaajat ovat ottaneet omankäden oikeuden ahdistella minun lisäksi muitakin. Melko varmasti aivan esimiestensä suostumuksella sooloilevat ja hankalaa mennä tekemään mitään ilmoitusta jostain vihjaavasta jutusta, laittavat vielä pöpilään kaupanpäälliseksi. Sovitaanko niin, että heidän leikki on muuttunut kellopeli appelsiinksi kun kerta leffa ihmisiä ovat.
"Kantelu nimimerkin Laittomuutta ohjaamaan osoitteeseen asiakirjojen kanssa on toinen vaihtoehto."
Kun löytää tuon mainitsemani eduskunnan oikeusasiamiehen lomakkeen, ei tarvita asiakirjoja liitteiksi. Katso vaikka eduskunnan sivuilta. Ainoa tärkeä seikka siinä on, että ns. kantelutekstissä tulee juridinen peruste, kuten perustus- ja rikoslait esille soveltuvin pykälin. Nuo pykälät kannattaa etsiä etukäteen.
Esim. tulostamisia, postituksia jne. ei tarvita.
Kokemuksesta voin sanoa, että yhteydenotto esimiehiin ei tuota tulosta. Potilasasiamiehet ovat työkuvaukseltaan ja vastuualueiltaan nykyään henkilökunta-asiamiehiä, eli enää ei ole potilasoikeuksia. Siksi kannattaa valittaa suoraan eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Tässä kohtaa kun ei puhuta viranomaisen tekemästä virheestä taikka laittomuudesta vaan yksityis-sektorin tekemästä rötöksestä minua kohtaan. Käytännössä siis pikemminkin kunnianloukkaamista tai yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä.
Koko pitkän ritirotlan ynnä kaikki vastaukset ja kommentit luettuani olen ymäärtävinäni, että täällä keskustelevat itsensä masentuneeksi luokitellut henkilöt ovat katkeria siitä, ettei yhteiskunta heitä paremmin elätä.
Kun itse olen tehnyt töitä, opiskellut, maksanut veroja viimeiset kolmekymmentä vuotta, ja siinä sivussa sairastanut kaksi vakavaa masennusta sekä yhden aivoverenvuodon, niin kyllä mun täytyy todeta, että tässä yhteiskunnassa masentuneellekin tarjotaan yhtä sun toista, mutta tietysti se kuntoutuminen on aina omasta halustakin kiinni.
En oikeastaan ymmärrä, miksi verovaroin ja sosiaalituin pitää jotakuta pitää hengissä ja lokostelemassa koko ikänsä - enkä usko että sellainen kenenkään masennusta mitenkään hoitaakaan. Mitä enemmän saa sitä enemmän haluaa, niin se on. Kunnon työnteko ja tarve ottaa itse naruista kiinni, se auttaa.
Muoti ilmiö syyttää joka asiaa masennuksesta.Joskus pitää olla realistinen siinä, ettei haluttuja koulutuksia ehkä ole saatavilla, humpuukiin on turha lähteä ja töitäkin heikonlaisesti. Loppujenlopuksi käteen jää kymmenkunta ahdistelijaa, eikä sinulla ole pakopaikkaa.
ahdistelijat ovat siis ''terveydenhoito''huoltokunta?
hyvin uskottavaa, kokemus puhuu äänestäsi.
Mikäli tämä viesti oli minulle, niin terveydenhuoltohenkilökunnalla ei ole mitään tekemistä koko asian kanssa. Nämä ahdistelijat, ne ovat aivan yksittäisiä ihmisiä ja tahoja. Ahdistelun syyt mitä moninaisempia. Joku sukulainen saattaaa roikkua kiinni, koska kuvittelee saavansa minusta jotakin irti ja kiukuttelee jollei heidän seura kelpaa minulle. Jokin vuosi sitten vielä olin hieman vetäväisempi, niin joku naapuri saattoi roikkua kiinni siksi. Joku saattaa pitää minua julkkiksena, koska äitini on tunnetu ja minun asioistahan on kiva juoruta. Itse kuitenkin sitä mieltä, että olen aikuinen ihminen ja minun tulisi mennä omia menojani ja ennemmin tai myöhemmin pääsemme siihen, että joku vetää yhtäläisyysviivan minun ja äitini välille ja loppujenlopuksi minua kohdellaan kuin vanhaa tuttua tai julkkista kaupan kassalla vaikka itse en koko henkilökuntaa edes tunne.
Oman säväytyksen tilanteeseen on todella tehnyt se, että omat vanhemmat ovat puuttuneet pitkälle täysi-ikäisyyteen työ ja työttömyysasioihin ja soittelevat terveydenhuollolle perättömyyksiään minusta jne.. Tämä kostautu useiten, että on minun vanhemmilla mitkä välit tahansa tönantajaan, niin minä tienaan siitä mitä teen, en siitä, että joku soittelee perässäni. Työpaikan lopetetua toimintansa minua uhkaa työtömyys siinä missä muitakin ja työvoimatoimistossa on omat toimintatavat soittelee vanhempani perässä tai ei. Pahimillaan minunkin tilanne oli se, että minut viedään pöpilään, koska vanhempani puhuu minusta perättömyyksiään ja kotiutetaan kun perusteita vapaudenriistolle ei ole ja työvoimatoimistossa minua ahdistellaan kahden viikon välein, koska minussa on kuulemma jotain vikaa. Vikaa vaikka terveydenhuolto sanoi ettei syytä hoidolle ole. Pointti edelleen se, että se aika kun minun pitäisi pohtia koulutusta ja etsiä työtä, niin jokin työvoimavirkailija haluaa tehdä mielenterveydestäni diagnoosia sen sijasta, että palvelisi niin kuin kuuluisi palvella.
Sama toistuu siinä, että jos on hieman "parempi" auto, nin se hajoitetaan kerran viikossa. Kun sen vie korjaamoon, niin korjaaja "luulee tietävänsä" mistä rahani on kotoisin jne.. Sanon jotain tai teen jotain, niin minusta ja sanomisistani nousee jokin halveksumis tai julkkispaasutus vaikka sitä en todellisuudessa ole. Loppujenlopuksi minä menetän ne perusoikeudet rakentaa omaa elämääni, koska jollain muulla on jokin mielipide minusta. Miksi jollakin nyt jokin mielipide minusta on? Jos he ovat kateellisia tai haluavat panetella, niin menkööt sitten aukomaan vanhemmilleni, ei minulle tarvitse tulla.
Ehdottomasti samaa mieltä. Jäjestöt ovat perseestä, mutta eivät kaikki. Vain ne jotka jollakin tavalla puuttuvat ihmisten yksityisyyteen tai jakelevat laittomia lausuntoja.Ja ne julkiset ja muut, jotka uskovat niitä.
Minulla on sellainen olo että ei minulla ole oikeutta olla elossa koska en ole töissä ts. työkykyinen. Tämän olen ymmärtänyt joiltain kamalilta yksityisihmisiltä mutta myös hoitohenkilökunnan puheista. Mm. "jostain se leipä on hankittava" kolmelle masentuneella mas.hallintaryhmässä sanottuna. Onko fiksua? Olimmeko me kaikki vastuuttomia, vai sattuisiko niin että me olimme kaikki työkyvyttömiä sillä hetkellä ja syyllistäminen ei siinä tilanteessa auta.
Ja pahinta on tämä viha mikä minut välillä valtaa. Myönnän että se voi olla itsevihaakin mutta on se helkutin paljon myös hoitotiimin aiheuttamaa. Eikä tämä voi olla vain omaa yliherkkyyttäni koska edellisessä kaupungissa saamani hoito oli suhtellisen hyvää. Liekö myös nuori ikäni vaikuttanut silloin hoidon laatuun? Nyt aikuisena ilmeisesti vaaditaan sitten enemmän, ja mielestäni liikaa.
Oikeastaan pahinta ei ole viha, vaan se että alat ITSEKIN uskomaan tuohon syyllistämiseen, ja pelkään että minusta itsestäkin tulee kauhea toisia syyllistävä ihminen!! Olen nyt irtautumassa tästä hoitopaikasta ja toivon että pystyn käsittelemään tämän vihan jollain tavalla, tai ainakin kertomaan siitä eteenpäin ja kuulemaan puolueettoman mielipiteen, ettei tarvi loppuelämä miettiä että ehkä he olivatkin oikeassa.