Eksyinpä palstalle näin perjantai-illan ratoksi..mietin jo tosin tovin et lähdenkö avokkini mukaan hänen ystäviensä luo mut njää..kun tietää että siellä ei ole ihmisiä joiden kanssa olisi paljoa yhteistä..sellaisen sosialisoimisen jälkeen tuntee itsensä-jos ei yksinäisemmäksi-niin ainakin edelleen yksinäiseksi.
Ja toisekseen, viihdyn hyvin itsekin. Yksinäinen lapsuus maalla antoi virikkeen lukemiseen ja sitä kautta monenlaisten asioiden, seuraamiseen, joten aika kuluu joskus liiankin hyvin.
Olen siis tilanteessa jossa en ole fyysisesti yksinäinen,meillä käy paljonkin vieraita (mieheni kavereita) ja tapaan joskus ystäviäni..tiedän että näihin ystäviinkin minulla olisi mahdollista pitää enemmän yhteyttä mutta..he ovat nuoruudenystäviäni ja erilaississa elämäntilanteissa kuin minä ja kaipa he tuntevat sen itsekin koska olen aloitteellinen osapuoli usein yhteydenoidossa näissä suhteissa.
Viime aikoina olen tunnustanut itselleni kaipaavani samanhenkistä seuraa. Olen alkanut myös pelätä täydellistä erakoitumista ja depersonalisaatiota. Vaikka opiskelen itseäni kiinnostavaa alaa en ole niistäkään piireistä löytänyt ihmisiä elämääni. Tiedän että johonkin yhteiskunnalliseen toimintaan menemällä voisin tutustua henkilöihin joiden kanssa jutut synkkais mutta koen jotenkin noloksi mennä yksin johonkin..tiedän et se on naurettavaa melkeen 30v. ikäiselle mut sosiaalisia traumoja kannan:(
Ja toisekseen, viihdyn hyvin itsekin. Yksinäinen lapsuus maalla antoi virikkeen lukemiseen ja sitä kautta monenlaisten asioiden, seuraamiseen, joten aika kuluu joskus liiankin hyvin.
Olen siis tilanteessa jossa en ole fyysisesti yksinäinen,meillä käy paljonkin vieraita (mieheni kavereita) ja tapaan joskus ystäviäni..tiedän että näihin ystäviinkin minulla olisi mahdollista pitää enemmän yhteyttä mutta..he ovat nuoruudenystäviäni ja erilaississa elämäntilanteissa kuin minä ja kaipa he tuntevat sen itsekin koska olen aloitteellinen osapuoli usein yhteydenoidossa näissä suhteissa.
Viime aikoina olen tunnustanut itselleni kaipaavani samanhenkistä seuraa. Olen alkanut myös pelätä täydellistä erakoitumista ja depersonalisaatiota. Vaikka opiskelen itseäni kiinnostavaa alaa en ole niistäkään piireistä löytänyt ihmisiä elämääni. Tiedän että johonkin yhteiskunnalliseen toimintaan menemällä voisin tutustua henkilöihin joiden kanssa jutut synkkais mutta koen jotenkin noloksi mennä yksin johonkin..tiedän et se on naurettavaa melkeen 30v. ikäiselle mut sosiaalisia traumoja kannan:(
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hommaa moposkootteri ja käy ajelemassa pitkin ja poikin. Siinä ei yksinäisyys haittaa ja kohtaa varmasti kaikenlaisia ihmisiäkin. Googlaa Suomen skoottericlubi.
Hyvä pointti. Vois ehkä ostaa rajallisella visallaan vaikka herranjestas skootterin! sillä pääsisin vaikka uimaan kesällä ja mihin vaan. =) kiitos sulle vinkistä! Olen tosi iloinen tästä. Skootterilla pääsee hyvin kaupungissa.
ole hyvä :)
siksi vinkin kerroin kun se auttoi omalla kohdallani kämpästä ulos ja se on vielä kivaakin.
Moposkootterin saa vielä pysäköidä kuten fillarin jalkakäytävälle.
Sitten toukokuussa skoottericlubin miittiin tapaamaan Kalkkisiin muuta porukkaa.
Yksi elämän paradokseja on se että ne joilla menee kaikista parhaiten tuppaavat valittamaan eniten, eikö olekin mielenkiintoinen ilmiö?
et tule saamaan ketään, jyväksy se.
Oletko kokeillut tuota suomi24 chattia? Siellä on niin paljon kiimaisia miehiä että voisit ottaa eri ukon vaikka joka viikonpäivälle, eipä tarvitsisi olla yksin, kyllä he seuraa pitäisivät.
kyllä sä olet todella yksinäinen..eihän sulla ole ketään, huoh. mun luona ei ole tänä vuonna käynyt ketään, puhelin ei koskaan soi ja sitä rataa...yksinäisen elämää 24/7
Valita yksinäisyyttä vasta sitten, kun sinun ei tarvitse valita, kenen kanssa vietät aikaasi, koska sinulla ei ole ketään joista valita.
Yksinäisyyttä on nykyään tosi paljon ja eri elämän tilanteissa. Itse olen yh ja mun kaikki kontaktit meni avioeron myötä. Kuka sitä nyt eronneen kansssa voi seurusstella. Uhka aviopareille, näin ajatellaan. Nyt olen vielä muuttanut muutama vuosi sitten uudelle paikkakúnnalle ja työkin on yksin puurtamista. Revi siinä huumoria. Olen käynyt yksin teatterissa, elokuvissa, reissussa, mutta...Ei sieltä kavereita löydy.Nytkin nökötän flunssassa kotona ja lapsi on isänsä luona.KIVAA!!
Siinä ei kuulkaas paljoa moposkootterit auta jos on huono sosialisoimaan ja on ujoutta ja traumoja. Tässä langassa ei näytä kukaan tajuavan tätä tilannetta. Ehkä psykologille tai ainakin lääkärille juttelu auttaisi? Älä anna minkään estää haluamasi seuran etsimistä.
Aivan. Ja hyvä kun rahat riittää vuokraan ja ruokaan niin ostampa tässä skootterin ,perkele!!!
Sinä yksinäinen .. vaikka et yksin yski yksinäisyyttäsi .. lähde ihmeessä jollekin kurssille tai ihmisten ilmoille..
Olet nuori - et voi erakoitua noin..
aina voi oppia uusia asioita elämässä.. itsekin ollen jo eläkeikää hipoen ikäni suhteen jo wanhus, mutta kyllä mä vaan haluan oppia uusia asioita..
kukaan ei hae kotoa - sun pitää itse mennä mukaan.. kurssit ovat yksi keino tavata samoista asioista kiinnostuneita..
Liikunta, musiikki, kielet, kädentaidot, erilaiset piirit..
vierivä kivi ei sammaloidu - tää olkoon monille rohkaisuksi..
Meren-neito iätön ja ajaton.. ikä ei ole se mikä vaan olemus ja sisäinen viriliteetti..ajan hengessä..
Usein se menee niin, että jos haluaa kuunnella järkipuhetta, kannattaa puhua yksinään :))
Aloittajan viesti on ihan kuin minä olisin sen kirjoittanut. (Paitsi että en ole omimmalla alallani, mutta se ei kohdallani vielä kaada maailmaa.)
Olen samaa mieltä kuin meren-neito-02, ei kukaan pakota menemään minnekään, mutta on selvää että tilanne paranee vasta kun päätät mennä itse.
Itse olen tutustunut uudelleen moniin joihin en ennen tuntenut läheisyyttä, ja selvisi että heilläkin on samankaltaisia ajatuksia. Opin siitä, että ei kannata pitää tahallaan etäisyyttä puolituttuihin. Parempi olla tekemisissä vähän kaikkien kanssa.
Varmasti maailma, tai ainakin Suomi on meitä pullollaan... Omalla kohdallani olen pyrkinyt viljelemään positiivisuutta; yrittänyt näyttää hyvältä (paremmalta kuin ennen ja "omaltani"), ja yrittänyt etsiä asioita, jotka kiinnostavat ja saavat hyvälle tuulelle. Yrittänyt jakaa niitä muiden kanssa...
On se niinkin että jossain muodossa nuo traumat vaan jatkaa elämäänsä vaik ne on jo omastakin mielestä naurettavia. Ehkä ne kuitenkin vähitellen helpottaa?