Homous ja usko?

Laitanpa tästä nyt alkuun uuden ketjun käyttämällä jo aiemmin kirjoittamaani viestiä.

Eli, itse en ole uskossa, mutta jos Jumala on olemassa ja hän on hyvä siinä mielessä kuin me ihmiset sen asian ymmärrämme, niin en oikein käsitä syytä miksi juuri homoseksuaalisuus olisi jotenkin erityisen pahaa tai tuomittavaa.

Mikäli on olemassa persoonallinen ja tästä maailmasta kiinnostunut hyvä Jumala, niin kyllä kai sitä ihmisen seksuaalisuutta tärkeämpiakin moittimisen kohteita löytyy - niin kuin nyt vaikkapa se, että tuomitsee toisen ihmisen vain tämän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.
23542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Homoseksuaalisuudesta on tehty jonkinlainen merkki olla, tai ei olla uskovainen. Vähän samaa kuin jehovantodistajien joulun vietto ja verensiirrot, ym.
Pitää olla jotain raja-aitoja ihmisillä, että tietäis jotenkin mille puolelle kuulua.

Olihan joskus naisten kiharatkin jossakin suunnassa aivan syntiä ja meikkaaminen ja sen sellaista.

Käsitän tämän asian näin, että moni mies ajattelee näitä homojuttuja mielessään ja kavahtaa niitä omia tuntemuksia miehiä kohtaan ja se saa vastareaktion yrittää todistaa itselleen ja muillekkin, kuinka se on syntiä ja moraalitonta ym. Moraaliton toki voi olla homokin, omalla käyttäytymisellään, ei kuitenkaan siksi että on homo, vaan aivan muuta.

Mutta paras olisi olla rehellinen itselleen ja katsoa asiaa avoimin mielin, ilman että pelkää ja pakenee omia tunteitaan.
Kyllä Jumala kestää tietää meidän ajatukset, olipa ne sitten millaisia tahansa.

Helppo on panna kiusaajan tilille kaikenlaiset ajatukset, sillä mielestäni on aika valheelista syyttää jotain kiusaajaa ajatuksita, mitä itse todella tuottaa.

Kenellä ei todella nämä asiat ole mielessä, niin ei näihin keskusteluihin ole mitään intoa osallistua.

Äänestä
  • Yliopistossa piti suorittaa ruotsinkielen koe, johon kuului esitelmän alustus. Valitsin aiheeksi
    homouden Raamatussa ja lähteeksi ruotsinkielisen
    Raamatun. Hyvin aukesi Jumalan Sanasta homous:

    -Luojamme loi miehen ja naisen ja käski miehen
    yhtyä vaimoonsa

    -Sodoman kaikki miehet Lootia lukuunottamatta olivat homoja ja Jumala tuhosi kaupungin ja muitakin kaupunkeja.

    -Homous on Jumalan silmissä kauhistusta ja iljettävyyttä.

    -Homous lisääntyy ennen Jeesuksen toista tulemista

    - Niinkuin kävi Sodomalle ja Gomorralle, samoin
    on käyvä monille muillekin kaupungeille kun Jeesus saapuu.

    Ingen som lever i homosexualität..ingen sädan kan
    ärva Guds rike...miehimykset eivät voi periä Jumalan valtakuntaa...taivaan ulkopuolelle jäävät
    homot ja avionrikkojat...

    Ei, en tuomitse, vaan Jumala tuomitkoon.Amen

    Äänestä

Terve.

Ei se homoseksuaalisuus ole sen pahempaa kuin mikään muukaan synti. Samalla viivalla synnit on, ei toinen ole toistaan pahempi. Raamatussa kerrotaan monista eri synneistä, mutta myös ollaan kertomatta - eihän kaikkea voisikaan saada siihen kirjaseen mahtumaan. Homous luetaan yhdeksi synniksi, todennäköisesti sen vuoksi koska se on ns. luonnonvastaista. Jumalahan loi eri sukupuolet ja loi myöskin nämä lisääntymään. Meidän nämä värkit kai on luotu kahteen tarkoitukseen, erinäisten nesteiden poistoon sekä lisääntymiseen. On hieman luonnotonta, että niitä käytetään muuhun tarkoitukseen - näin Raamattu opettaa. Ja Raamattuhan on se kuuluisa Sana.

Tuosta tuomitsemisesta; "Joku teistä ehkä kysyy: 'Miksi Jumala sitten moittii ihmisiä? Eihän kukaan voi vastustaa hänen tahtoaan.' Ihmisparka, mikä sinä olet arvostelemaan Jumalaa? Sanooko saviastia muovaajalleen: 'Miksi teit minusta tälläisen?' ... Näin on myös Jumala tehnyt näyttääkseen vihansa ja osoittaakseen voimansa." -Room. 9:19-22

Jumala kyllä voi tuomita, ja niin Hän tekeekin lopun päivinä. Mutta ihmiset ei voi tuomita toisia, nimittäin "Hyväksykää joukkoonne myös sellainen, joka on uskossaan heikko, älkääkä ruvetko kiistelemään mielipiteistä... Jokainen meistä joutuu tekemään Jumalalle tilin itsestään." -Room. 14:1,12

Siunausta, toivottavasti sait näistä sanoista jotain sisältöä asiaan.

Äänestä
  • Niin, eli lähinnä sillä tuomitsemisella tarkoitin juuri sitä, että jotkut ihmiset tuomitsevat.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Niin, eli lähinnä sillä tuomitsemisella tarkoitin juuri sitä, että jotkut ihmiset tuomitsevat.

    milloin mistäkin, toisten vikoja on niin helppo arvostella ja tuomita.

    Onko homous syntiä vai ei, Sana sanoo, että on.
    Me olemme syntisiä jo syntymässämme, ei siis ole kyse niinkään yksittäisistä synneistä, vaan siitä, että Jumalan pyhän ja vanhurskaan lain edessä olemme kaikki syntisiä,tämän lain perusteella Jumala tuomitsee jokaisen ihmisen, siksi kenelläkään ei ole toivoakaan päästä Jumalan yhteyteen ilman Kristusta, juuri sitä varten Jeesuksen piti tulla,siksi tarvitsemme Pelastajaa.
    Jokainen voi tulla Pelastajansa luo, teko ja tapasynneistään huolimatta, olkoon mitä tahnsa. Sillä ihmisen sydämestä lähtee kaikki paha, eikä siihen todella tarvita aina itse pirua.

    Uudestisyntymisen hedelmä onkin uusi luomus Kristuksessa, ja tämän uuden luonnon saatuaan, ei pitäisi enää tehdä sopimattomia, jos Kristus saa hallita sydämessä?
    Liha on kuitenkin heikko, ja henki altis. Siispä synti joka asuu lihassamme, on ainainen taistelun kohde uskovan elämässä, eikä siinäkään aina voi voittaa.
    Mutta meillä on Puollustaja, Jeesus Kristus joka on kaikkien ihmisten Vapahtaja, ja VARSINKIN uskovien.
    Langetesa riippuu siitä, mihin suuntaan lähdetään, Kristusta pakoon, vaiko Hänen ristinsä luo armahdettavaksi?
    Raamattu sanookin: "Te ette voi päästä pakoon, jos ette välitä, tuosta niin suudesta pelastuksesta?"

    Äänestä

  • Ovatko kaikki homoilevat eläimetkin syntisiä?

    On nimittäin niin että homoseksuaalisuus on yleistä vankeudessa elävillä eläimillä, aivan samoin kuin "vankeudessa" elävillä ihmisilläkin. Nykyinen yhteiskunta on vankila ihmisille aivan samalla tavalla kuin eläintarha on vankila eläimille.
    Suuri osa ihmisten omituisesta käytöksestä on ihan vastaavaa kuin vankeudessa elävillä eläimillä.
    Homous on siis aivan luonnollista käyttäytymistä nykyisenkaltaisessa yhteiskunnassa elävälle ihmiselle.
    Tästä kannattaa lukea Desmond Morrisin kirjasta "Ihmisten eläintarha".

    Ja sitten toinen juttu. Vaikka homous laskettaisiinkin synniksi (vaikka en ymmärrä miksi laskettaisi) niin on täysin järjenvastaista että synti joka ei vahingoita muita olisi yhtä paha kuin synti joka vahingoittaa.

    Vaikka milloin uskikset nyt ovat olleet kiinnostuneita siitä mikä on järjenvastaista ja mikä ei.

    Äänestä

  • Tõppõ kirjoitti:

    Ovatko kaikki homoilevat eläimetkin syntisiä?

    > Ovatko kaikki homoilevat eläimetkin syntisiä?

    Ei eläimet ole syntisiä, eikä eläimet pääse Taivaaseen. Eläimet luotiin ihmisen ravinnoksi.

    Miksei homoutta laskettaisi synniksi, sehän on Raamatussa erikseen jopa syntinä mainittu. Äläkä kysy, missä kohtaa - tälläkin palstalla ne kohdat on niin monta kertaa jo mainittu.

    Äänestä

  • teemuri kirjoitti:

    "Eläimet luotiin ihmisen ravinnoksi."

    Nytpä sattuu kuitenkin olemaan niin että ihminen on myöskin eläin.
    Yhtälösi mukaan siis ihmiset eivät ole syntisiä eivätkä pääse taivaaseen vaan he ovat luotu ihmisten ravinnoksi.

    Siis ihminen on eläin? Niin, ehkä evoluutioteorian mukaan - mutta me kai keskustelemme Raamatusta? Siinä kirjasessa (jos sitä koskaan olet vielä avannut) ihmistä ei luotu eläimeksi. Voe että teidän kanssa, ei jaksais vääntää kättä. Ohhoe.

    Äänestä

  • teemuri kirjoitti:

    > Ovatko kaikki homoilevat eläimetkin syntisiä?

    Ei eläimet ole syntisiä, eikä eläimet pääse Taivaaseen. Eläimet luotiin ihmisen ravinnoksi.

    Miksei homoutta laskettaisi synniksi, sehän on Raamatussa erikseen jopa syntinä mainittu. Äläkä kysy, missä kohtaa - tälläkin palstalla ne kohdat on niin monta kertaa jo mainittu.

    "Eläimet luotiin ihmisen ravinnoksi".

    Äänestä

  • teemuri kirjoitti:

    Siis ihminen on eläin? Niin, ehkä evoluutioteorian mukaan - mutta me kai keskustelemme Raamatusta? Siinä kirjasessa (jos sitä koskaan olet vielä avannut) ihmistä ei luotu eläimeksi. Voe että teidän kanssa, ei jaksais vääntää kättä. Ohhoe.

    Sinun teoriassasi taas on sellainen pieni vika että kuvittelet asioiden olevan kuten jotkut ovat vuosituhansia sitten kirjoittaneet. Koita siinä sitten keskustella järkevästi.

    Ihminen sattuu olemaan eläin ihan käytännössä, ei siihen sen kummempia teorioita tarvita.

    Äänestä

  • vege kirjoitti:

    "Eläimet luotiin ihmisen ravinnoksi".

    26 Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." 27 Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. 28 Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu." 29 Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät.

    Niin..Missä sanotaan että ruuaksi ?

    Hyvin ollaankin hallittu, hukutaan jätteisiin ja tapetaan sukupuuttoon lajeja. Elukat seisovat yhdellä siallaan,,että paino nousisi. Hanet pakkosyötetään torvella suoraan kurkkuun, että maksa laajenee ja saadaan niitä ihania hanhenmaksapalleroita.
    Broilerista puhumattakaan.
    Hallitaan meren kalat. Kirjolohta päytään vaan antibiootilla maustettuna.

    Kovin on kaunis on kuva ihmisestä Jumalan kaltaisesta.
    Täytetty on maa ääriään myöten meillä ihmispoloilla.

    Hyvin olemme leiviskämme hoitaneet.

    No panaan kaikki kiusaajan ja sielunvihollisen ja syntiinlankeemuksen syyksi, silloinhan päästään eroon kiusallisesta tunteesta.

    No onneksi on Jeesus joka meidät päästää tästä vaivasta.

    ..pientä ivaa vegen äänessä:)

    Joo, aivan aiheellista kylläkin.

    Oikeastaan en pahemmin ihmettele miksei teemuri ja vastaavat halua käyttää päätään nimeksikään. Saattaisi nimittäin käydä niin että he alkaisivat tuntea syyllisyyttä kaikista julmista asioista joita he päivittäin tukevat. Niinpä, parempi olla autuaan tietämätön siitä miten omat päivittäiset tekoset vaikuttavat. Vastuuta ei tarvitse mistään ottaa vaan Jumala on antanut meille luvan kiduttaa eläimiä ja tuhota ympäristön.
    Ignorance is bliss.

    Ja sitten he vielä kuvittelevat pääsevänsä taivaaseen. Aika paksua.

    En ivaa.
    Olen vaan sellainen 'pokki-ajattelija'.
    Pitäs välillä muistaa, mitä todellisuus on.
    Kaikissa asioissa pitäsi olla avoin ja uskaltaa ajatella vapaasti ja ennakkoluulottomasti.

    Se vaan tahtoopi olla niin että uskovainen eikä kaikki muutkaan immeiset uskalla ajatella asioita sillalailla rehellisesti, koska on sellainen kumma sensuuri päällä, tai miten sen sanoisi, ihmispelkoakin saattaa olla, muitten uskovasiten tahoilta. Olen sen itse kokenut uskovaisena aika lailla raskaaksi.

    Kumman lujassa on ne lapsena opitut reaktiomallit vielä aikuisenakin. Aivan hämmästyy välillä kun huomaa, että miski ajattelen ja reakoin asiaan näin, ja muistaakin että tämähän on vain opittu malli suhtauta.

    Äänestä

  • vege kirjoitti:

    Niin..Missä sanotaan että ruuaksi ?

    Hyvin ollaankin hallittu, hukutaan jätteisiin ja tapetaan sukupuuttoon lajeja. Elukat seisovat yhdellä siallaan,,että paino nousisi. Hanet pakkosyötetään torvella suoraan kurkkuun, että maksa laajenee ja saadaan niitä ihania hanhenmaksapalleroita.
    Broilerista puhumattakaan.
    Hallitaan meren kalat. Kirjolohta päytään vaan antibiootilla maustettuna.

    Kovin on kaunis on kuva ihmisestä Jumalan kaltaisesta.
    Täytetty on maa ääriään myöten meillä ihmispoloilla.

    Hyvin olemme leiviskämme hoitaneet.

    No panaan kaikki kiusaajan ja sielunvihollisen ja syntiinlankeemuksen syyksi, silloinhan päästään eroon kiusallisesta tunteesta.

    No onneksi on Jeesus joka meidät päästää tästä vaivasta.

    Eikö se ole hallintaa, kun pidetään eläinten lisääntyminen kurissa syömällä niitä nälkäämme?

    Tuosta jätteisiin hukkumisesta minä en sano mitään, meilläpäin ne paikallinen jäteyhtiö vie kaatopaikalle tmv. tuotantolaitoksiin.

    Kirjolohi on hyvää, yleensä kyllä maustan sen sitruunapippurilla ja suolalla.

    Je, Jessepojuhan se päästää meidät (siis jotkut meistä) tästä älyttömästä piinasta.

    Äänestä

  • Tõppõ kirjoitti:

    ..pientä ivaa vegen äänessä:)

    Joo, aivan aiheellista kylläkin.

    Oikeastaan en pahemmin ihmettele miksei teemuri ja vastaavat halua käyttää päätään nimeksikään. Saattaisi nimittäin käydä niin että he alkaisivat tuntea syyllisyyttä kaikista julmista asioista joita he päivittäin tukevat. Niinpä, parempi olla autuaan tietämätön siitä miten omat päivittäiset tekoset vaikuttavat. Vastuuta ei tarvitse mistään ottaa vaan Jumala on antanut meille luvan kiduttaa eläimiä ja tuhota ympäristön.
    Ignorance is bliss.

    Ja sitten he vielä kuvittelevat pääsevänsä taivaaseen. Aika paksua.

    Minä otan päivittäin vastuuta sekä itsestäni että jälkeläisistäni, parista asiasta duunipaikalla. Minua ei vain yksinkertaisesti jaksa kiinnostaa jotkut globaalit jäteongelmat tai eläinten oikeudet. Lähden hyvällä omallatunnolla pistämään kohta pannulle jauhelihaa ja tekemään siitä soossia ruuaksi.

    Mutta suotta te meitä uskiksia syytätte, about samaan paskaan te syyllistytte itsekin päivittäin.

    Mutta en minä ainakaan kuvittele pääseväni taivaaseen vain uskomalla johonkin helvetin Jeesukseen.

    Minä ainakin otan parhaani mukaan itse vastuun tekojeni seurauksista ja yritän parhaani olla pilaamatta palloamme. Tietenkään en pysty kaikkeen mutta yritän ainakin parhaani.

    Välinpitämättömyys luonnosta ja eläimistä (varsinkin vankeudessa olevista) on käsittämätöntä varsinkin uskiksilta koska jos uskotte että Jumala on luonut nuo taideteokset (eläimet ja luonnon kaikkinensa) en voi ymmmärtää miten voitte kuvitella että hän on tehnyt ne teidän töhrittäväksenne. Täysin vastuuttomasti käytettäväksenne. Ja vielä kuvittelette että se on ok kunhan uskotte Jumalaan.

    Kasvatatko lapsiasikin samalla tavalla? Saavatko he ryöstää, raiskata ja rääkätä mielensä mukaan kunhan uskovat sinun olemassaoloon?

    Äänestä

  • teemur kirjoitti:

    Eikö se ole hallintaa, kun pidetään eläinten lisääntyminen kurissa syömällä niitä nälkäämme?

    Tuosta jätteisiin hukkumisesta minä en sano mitään, meilläpäin ne paikallinen jäteyhtiö vie kaatopaikalle tmv. tuotantolaitoksiin.

    Kirjolohi on hyvää, yleensä kyllä maustan sen sitruunapippurilla ja suolalla.

    Je, Jessepojuhan se päästää meidät (siis jotkut meistä) tästä älyttömästä piinasta.

    "Eikö se ole hallintaa, kun pidetään eläinten lisääntyminen kurissa syömällä niitä nälkäämme?"

    Onko se hallintaa että kasvatetaan elämiä ahtaasti ja kuljetellaan niitä ympäri maailman ahtaissa autoissa ilman mitään tolkkua? Onko hallintaa syöttämällä kasviksia syöville eläimille teurasjätteitä? Jos uskoisin Jumalaan sanoisin että se jos joku on jumalanpilkkaa.

    Kyllä se taitaa olla vaan sitä hallintaa nykypäivänä. Maailma on kasvanut siihen pisteeseen, että tuota eläimistä saatavaa ruokaa ei riittäisi kaikille, jos eläimet vain kirmailisivat vapaina preerioilla. Että mietippä sitä.

    Vaan kerros miksi ihmisen pitäisi saada ruokansa eläimistä jollei se kerran onnistu muuten kuin kiduttamalla?

    Äänestä

  • Tõppõ kirjoitti:

    Vaan kerros miksi ihmisen pitäisi saada ruokansa eläimistä jollei se kerran onnistu muuten kuin kiduttamalla?

    ... että ihmisten erkaannuttaminen lihasta tulisi onnistumaan? Tuo kiduttaminen lienee nykyajan tapa hoitaa tämä ylenpalttinen lihan kulutus. Mutta ei se uskovaisten syy ole :-)

    Äänestä

  • teemuri kirjoitti:

    ... että ihmisten erkaannuttaminen lihasta tulisi onnistumaan? Tuo kiduttaminen lienee nykyajan tapa hoitaa tämä ylenpalttinen lihan kulutus. Mutta ei se uskovaisten syy ole :-)

    "Miten luulet että ihmisten erkaannuttaminen lihasta tulisi onnistumaan?"

    Yksilötasolla HELPOSTI (jos tarkoitat lihasta erkaantumisella lihan kulutuksen tai edes kidutuksenomaisissa oloissa tapahtuvan tuotantoeläinkasvatuksen tukemisen lopettamista).

    Eläinten kidutus ei tietenkään ole yksinomaan uskovaisten syy mutta he ovat siinä yhtälailla mukana kuin useimmat muutkin enkä minä ymmärrä miksei uskovaiset halua kunnioittamaan Jumalansa luomuksia.

    Ei se että muutkin tekevät julmuuksia oikeuta Sinua siihen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

Laitanpa tästä nyt alkuun uuden ketjun käyttämällä jo aiemmin kirjoittamaani viestiä.

Eli, itse en ole uskossa, mutta jos Jumala on olemassa ja hän on hyvä siinä mielessä kuin me ihmiset sen asian ymmärrämme, niin en oikein käsitä syytä miksi juuri homoseksuaalisuus olisi jotenkin erityisen pahaa tai tuomittavaa.

Mikäli on olemassa persoonallinen ja tästä maailmasta kiinnostunut hyvä Jumala, niin kyllä kai sitä ihmisen seksuaalisuutta tärkeämpiakin moittimisen kohteita löytyy - niin kuin nyt vaikkapa se, että tuomitsee toisen ihmisen vain tämän seksuaalisen suuntautumisen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu