Tuloerot on

yhteiskunnan syöpä!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kannatan tuloeroja, kyllä ahkeran ihmisen pitää saada enemmän kuin laiskan. Ketä kiinnostaisi opiskella ja tehdä työtä kunnolla jos sitä ei palkita, mutta pääomatuloille pitää saada kovempi vero kuin palkkatyölle.
Eläkkeet kaikille samansuuruisiksi.
Entisaikojen progressiivinen veromalli takaisin.

on järjetöntä kun puhutaan että 7 miljoonan lottopotti on liian iso kun joillakin on eläketulo vuodessa miljoonaluokkaa

Äänestä
  • En oikein ymmärrä miksi tuloerojen kasvu nähdään yleisellä tasolla ongelmana.

    Ongelmaksi se muodostuu vasta siinä vaiheessa kun valtiovallan toimenpiteillä parannetaan rikkaiden asemaa, joko suhteellisesti köyhiin nähden tai niin, että köyhät todellisuudessa köyhtyvät entisestään ja rikkaat rikastuvat.

    Vero- ja tukipolitiikka ovat tässä avainasemassa. Nyt valitettavasti on päässyt käymään juuri niin, että nimenomaan valtion toimenpiteillä on kasvatettu tuloeroja: Köyhien saamien tukien reaaliarvo on laskenut kohisten ja muutokset verotuksessa ovat kohdistuneet suhteellisesti eniten pienituloisiin. Asumiskustannusten nousu on vaikuittanut eniten pienituloisiin.

    Samaan aikaan ansio, ytritys ja yritysten tuottoon liittyviä veroja on laskettu.

    Ainoa selkeästi nähtävä hyöty tästä on ollut se, että rikkaat ovat rikastuneet. Työpaikat eivät ole lisääntyneet. Lisääntyneet tulot eivät juurikaan näy keskiluokan saati alemman luokan elintasossa.

    Katainen ilmoittaa auttavansa kaikkein köyhimpiä pyrkimällä lisäämään työpaikkoja ja talouden kasvua eli edelleen alentamalla em. tuloveroja. Ihan kiva, mutta kuten Katainenkin tietää, mikään ei tule tällä politiikalla muuttumaan ja niin kai on tarkoituskin.

    Se mielenkiintoinen piirre tässä vielä on. Kun perustyöttömyystuki on mitä on ajaa se työttömän hakemaan muita tukija. Monelle tämä on kova pala (tietuysti jo työttömyyskin sinänsä) Kun kuitenkin sossun ovi on ensimmäisen kerran avattu, kynnys on ylitetty ja sen kynnyksen takaa onkin jo huomattavasti vaikeampi palata takaisin työelämään = helpompi jättäytyä totaalisesti työttömäksi, tukien varaan.

    Äänestä

on se että tukia kiristetään ja uusietyöpaikkojen vähimmäismäärää
pienennetään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


................. kirjoitti:

yhteiskunnan syöpä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu