Valvokaa1

Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Jumalan Pojan edessä. (Luuk 21:36)
Tämä on varoitus ja kehoitus siitä että olisitte aina valppaita vastustmaan Pahan voimaa.
KIELI ja KÄÄNNÖS; Sanat muuttavat tarkoituksiaan jopa muutmassa vuodessa. (Esim sana gay=iloinen/homo?) Kieli ei koskaan ole täydellinen siitä seuraa, että käännöksetkään eivät aina ole täydellisiä. Se että sanojen merkitykset muuttuvat ja että niiden merkitykseen ei voi luottaa ovat suuri este uskovien totuuden löytämiseen!
Se on myös aiheuttanut monia väärinkäsityksiä ja vaikeuksia. Monilla sanoille on myös pakanalliset alkujuuret. Mutta niin kauan kun ei täydellistä kieltä ole meille annettu me joudumme käyttämään tätä epätäydellistä maan kieltä. Siksi ehkä joskus joku käyttää tätä maan kieltä toisten mielestä epäkunnioittavasti, koska se on epätäydellinen kieli josta ei löydy oikeita sanoja.
Vatustajamme tietää tämän erinomaisesti ja kieli onkin eräs aseista joiden avulla paha hyökkää meitä vastaan, tehden yhteisen uskon mahdottomaksi, yhden korostaessa sanoillaan yhtä ja toinen toista osaa totuudesta. Uskovaisten on mahdotonta kommunisoida keskenään ymmärtäessään sanaat eri lailla. Heidän on mahdotonta opettaa toisiaaan koska toisen opetus on topisen kauhistus .. ja vain sanojen ymmärtämisen tähden. He eivät voi rohkaista toisaan, koska heillä on erilaiset sanat. He eivät voi ohjata ja kehottaa toisiaan.
Ajattele karttaa... kuvitelkaamme että olet tietyssä paikassa kartalla. Kaikki ovat josakin kohdalla karttaa, jopa ateistitkin ovat kartalla. Ihmiset joilla on vahva usko ovat kartalla samoin ne joilla ei ole mitään tiettyä uskoa, ne, jotka ovat uskovia ovat kartalla... sinä olet kartalla. Et kuitenkana halua koko iäisyyttä viettää samassa paikassa, vaan havaitset päämäärä ja päämääräsi on kartan toisessa laidassa. Jotkut ovat antaneet tuolle ihanalle paikalle, päämäärälle nimen; paratiisi, ikuinen elämä, Junalan kuningaskunta... Kutsuit sitä miksi tahansa, se on paikka, jonne halajat ja uskon luojan myös haluavan että pääset sinne. Huolimatta mikä päämääräsi on, se on olemassa ja haluat sinne, mutta et vielä ole siellä.
Olen varma että monet uskovat pääsevänsä sinne, se on tavallaan hyvä juttu, mutta vaarallinen, koska kysymyksessä ei ole ainostaaan se, että on odotettava, vaan jotakin puuttuu. Ajattele mikä se on? Ajatella, sanoa, tuntea, uskoa vai tehdä?Ehkä sanot että älä sano noin, tiedän että pääsen sinne!
Päästäksesi sinne, sinun on tehtävä jotakin, jos vain seisot ja odotat, että jotakin tapahtuu et pääse yhtään lähemmäksi päämäärääsi. Kaikenlaista voi tapahtua joka estää sinua etenemästä. Vastustajamme on erittäin tietoinen siitä, että kaikenlaista voi tapahtua ja mielellään auttaa näissä tapahtumissa, jotta ne viivyttäisvät sinua niin paljon, että tulet määränpäähäsi liian myöhään.
Lue Matteus 13:1-23
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huomasitko kun vertauskuva selitettiin, jakeessa 19 puhuttaessa ensimmäisistä siemenistä sanotaan: Kun joku kuulee valtakunnan sanan eikä ymmärrä, niin tulee paha ja tempaa pois sen mikä hänen sydämeensä kylvettiin. Tämä on se mikä kylvettiin tien oheen.
KUULITKO. Jo tässä ensimmäisessä lauseessa on mainittu vastustaja, päävihollinen, johon Vapahtaja viittaa sanoilla paha, joka tempaa pois sen mikä hänen sydämeensä oli kylvetty…
Huomioi, että tässä sanotaan: kun joku kuulee… tuo joku voi olla kuka tahansa, vaikka uskoton. Eikä se oikeuta sitä joka uskoo, olemaan varomaton ja kulkemaan nenä pystyssä. Se varottaa meitä että olisimme varuillamme pahan suhteen, meidän ei tarvitse ylenpalttisesti huolestua, mutta olla varuillamme. Meidän on annettu tietää mitä voimme tehdä, meidän on vain seurattava tuota meille annettua tietoa parhaan kykymme mukaan.
Olet varmaan havainnut mitä ympärillä olevien ihmisten elämässä tapahtuu.. tai vaikka omassasi… Pahan pääsuunnitelmaan kuuluu, että et edes alota tuota taivalta kohti päämäärääsi, että ylenkatsot kaikki varoitukset, etkä anna siemenelle edes tilaa kasvaa! Pahan suunnitelmaan kuuluu, että hän jollakin tapaa pystyy tempaamaan pois mikä sydämeesi kylvettiin.
Nämä eivät ole minun sanojani vaan Vapahtajan. Vastustaja on todellinen ja hänelläkin on suunnitelma. Ja jos et tiedä mitä sinun olisi tehtävä voit hävitä taistelun. Taistelun? Mielten taistelun.
Ensimmäinen askel ongelman selvittämisessä on… että myöntää että onglema on olemassa! Tietenkään paha ei pidä siitä että tajuamme ongelman olevan todellisen ja hän tuudittaa meidät siihen uskoon että mitään ongelmaa ei ole.
Jakeiden loppuosassa Vapahtaja puhuu positiivisesti eräästä ihmisryhmästä: Mutta mikä hyvään maahan kylvettiin… Tässä hän varmaan puhui niille, jotka saavuttavat päämäärän!
On olemassa ihmisiä jotka tuottavat erilaisin tuloksin, toiset tuottavat vähän toiset enemmän ja jotkut valtavasti. Vertauksessa nämä ovat varmaankin ne ihmiset joiden siementä tai itua ei paha pystynyt tempaamaan pois. He varmaankin tekivät jotakin toisellalailla kuin ne joilta Paha tempasi kaiken pois. Nämä ihmiset käyttivät henkisiä aseita tässaä henken taistelussa voittaakseen tämän henkien sodan.
Lue Luuk 19:11

Äänestä

Oletko joku satujenselittäjä?

Äänestä
  • Erinomainan esimerkki yllä kirjoitetusta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajatelija! kirjoitti:

Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Jumalan Pojan edessä. (Luuk 21:36)
Tämä on varoitus ja kehoitus siitä että olisitte aina valppaita vastustmaan Pahan voimaa.
KIELI ja KÄÄNNÖS; Sanat muuttavat tarkoituksiaan jopa muutmassa vuodessa. (Esim sana gay=iloinen/homo?) Kieli ei koskaan ole täydellinen siitä seuraa, että käännöksetkään eivät aina ole täydellisiä. Se että sanojen merkitykset muuttuvat ja että niiden merkitykseen ei voi luottaa ovat suuri este uskovien totuuden löytämiseen!
Se on myös aiheuttanut monia väärinkäsityksiä ja vaikeuksia. Monilla sanoille on myös pakanalliset alkujuuret. Mutta niin kauan kun ei täydellistä kieltä ole meille annettu me joudumme käyttämään tätä epätäydellistä maan kieltä. Siksi ehkä joskus joku käyttää tätä maan kieltä toisten mielestä epäkunnioittavasti, koska se on epätäydellinen kieli josta ei löydy oikeita sanoja.
Vatustajamme tietää tämän erinomaisesti ja kieli onkin eräs aseista joiden avulla paha hyökkää meitä vastaan, tehden yhteisen uskon mahdottomaksi, yhden korostaessa sanoillaan yhtä ja toinen toista osaa totuudesta. Uskovaisten on mahdotonta kommunisoida keskenään ymmärtäessään sanaat eri lailla. Heidän on mahdotonta opettaa toisiaaan koska toisen opetus on topisen kauhistus .. ja vain sanojen ymmärtämisen tähden. He eivät voi rohkaista toisaan, koska heillä on erilaiset sanat. He eivät voi ohjata ja kehottaa toisiaan.
Ajattele karttaa... kuvitelkaamme että olet tietyssä paikassa kartalla. Kaikki ovat josakin kohdalla karttaa, jopa ateistitkin ovat kartalla. Ihmiset joilla on vahva usko ovat kartalla samoin ne joilla ei ole mitään tiettyä uskoa, ne, jotka ovat uskovia ovat kartalla... sinä olet kartalla. Et kuitenkana halua koko iäisyyttä viettää samassa paikassa, vaan havaitset päämäärä ja päämääräsi on kartan toisessa laidassa. Jotkut ovat antaneet tuolle ihanalle paikalle, päämäärälle nimen; paratiisi, ikuinen elämä, Junalan kuningaskunta... Kutsuit sitä miksi tahansa, se on paikka, jonne halajat ja uskon luojan myös haluavan että pääset sinne. Huolimatta mikä päämääräsi on, se on olemassa ja haluat sinne, mutta et vielä ole siellä.
Olen varma että monet uskovat pääsevänsä sinne, se on tavallaan hyvä juttu, mutta vaarallinen, koska kysymyksessä ei ole ainostaaan se, että on odotettava, vaan jotakin puuttuu. Ajattele mikä se on? Ajatella, sanoa, tuntea, uskoa vai tehdä?Ehkä sanot että älä sano noin, tiedän että pääsen sinne!
Päästäksesi sinne, sinun on tehtävä jotakin, jos vain seisot ja odotat, että jotakin tapahtuu et pääse yhtään lähemmäksi päämäärääsi. Kaikenlaista voi tapahtua joka estää sinua etenemästä. Vastustajamme on erittäin tietoinen siitä, että kaikenlaista voi tapahtua ja mielellään auttaa näissä tapahtumissa, jotta ne viivyttäisvät sinua niin paljon, että tulet määränpäähäsi liian myöhään.
Lue Matteus 13:1-23

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu