homma jatkuu entiseen malliin vaikka ensisilmäyksellä näyttää uskovaisten kansanedustajien määrän hitusen vähentyneen.
Katolilaisen Soinin toimistolla näyttää kuvasta päätelleen riemu revenneen.
Tunnistaako kukaan tuota miestä Jussi Halla-Ahon edessä?
http://is11.snstatic.fi/kuvat/pope/img-1288438483088.jpeg
Persut voitti ja
27
296
Vastaukset
- Lapin profeetta
Kansa on puhunut ja pulinat pois.
Perussuomalaisten menestyksen taustalla on yksinomaan se, että Suomen kansa on kyllästynyt elättämään puolta Eurooppaa.
Vuosisatojen aikana tämä kansa on rakentanut tästä pettuleivän maasta nykyisen hyvivointiyhteiskunnan kovalla työllä ja uurastuksella. On sotinut monta sotaa ja maksanut valtavat sotakorvaukset ja nyt kun meillä on viimein kaikki hyvin, niin nyt joudutaan romuttamaan tämä yhteiskunta jotta rahat riittävät Euroopan elättämiseen. Eli jokainen maa hoitakoon itse asiansa ja rakentakoon tulevaisuutensa sekä vastatkoon virheidensä seurauksista.- to..
Suomi ei elätä puolta Eurooppaa mutta puoli Eurooppaa elättää Suomea, puoleen Eurooppaan viemme puolet ulkomanlauppamme tuotteista. Suomi ei ole rahoittanut vaan taannut Kreikan ja Portugalin apua, voi olla että joutuu myös maksamaan niin että lainoja ei saada takaisin silti se on parempi kuin antaa osan Euroopan talouksista romahtaa. Lopulta Soinikin suostuu siihen koska on pakko ja sillä saa ainakin kolme ministerinpallia.
Tosin hallituksen muodostaminen ilman Persuja olisi vaikeaa ja ottaen huomioon heidän suuren vaalivoittonsa se olisi kansan äänen kuulematta jättämistä. Yksityisten sijoittajien ja pankkien vastuita varmaan tiukennetaan.
Elämme globaalissa maailmassa ja taloudessa, se ostaako joku Kolumbiassa,Intiassa tai Italiassa teknologiamme ja työmme tuloksen ratkaisee elintasomme.Ei Suomikaan olisi nyt hyvinvointivaltio ellemme olisi saaneet vetoapua ja väestöämme voinut emigroitua muualle silloin kun täällä ei ole ollut millä elää. Joko Ruotsi, rakennemuutos ja 1960 ja 70 luvut ovat unohtuneet? - Lapin profeetta
to.. kirjoitti:
Suomi ei elätä puolta Eurooppaa mutta puoli Eurooppaa elättää Suomea, puoleen Eurooppaan viemme puolet ulkomanlauppamme tuotteista. Suomi ei ole rahoittanut vaan taannut Kreikan ja Portugalin apua, voi olla että joutuu myös maksamaan niin että lainoja ei saada takaisin silti se on parempi kuin antaa osan Euroopan talouksista romahtaa. Lopulta Soinikin suostuu siihen koska on pakko ja sillä saa ainakin kolme ministerinpallia.
Tosin hallituksen muodostaminen ilman Persuja olisi vaikeaa ja ottaen huomioon heidän suuren vaalivoittonsa se olisi kansan äänen kuulematta jättämistä. Yksityisten sijoittajien ja pankkien vastuita varmaan tiukennetaan.
Elämme globaalissa maailmassa ja taloudessa, se ostaako joku Kolumbiassa,Intiassa tai Italiassa teknologiamme ja työmme tuloksen ratkaisee elintasomme.Ei Suomikaan olisi nyt hyvinvointivaltio ellemme olisi saaneet vetoapua ja väestöämme voinut emigroitua muualle silloin kun täällä ei ole ollut millä elää. Joko Ruotsi, rakennemuutos ja 1960 ja 70 luvut ovat unohtuneet?Sanotampa näin, että evakossa syntyneenä minun kokemuspiiriini kuuluu koko sotienjälkeinen Suomi ja etenkin saksalaisten polttama ja tuhoama Lappi ja uskoisin tietäväni tämän yhteiskunnan kehityskulun.
Itse olin aktivistina politiikassa jo 14-vuotiaana ja puuhasin kotikylälleni kyläyhdistyksen ja muistan hyvin niin noottikriisit kuin Honka-rintamatkin.
Yksi keskeisin tekijä suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on se, että Suomi hävisi sodan Neuvostoliittoa vastaan. Toinen ratkaiseva tekijä oli presidentti Kekkosen idän politiikka, eli hyvät suhteet silloiseen Neuvostoliittoon, jonka ansiosta 26 % kaikesta ulkomaan viennistä vietiin sinne ja ilman tätä kauppaa Suomesta olisi joutunut lähtemään Ruotsiin ja muualle puolta enemmän kuin silloin lähti. Idänkaupan vastineena tuotiin Suomen mm. Lada-autoja, eli ne, jotka silloin ajoivat Ladalla, rakensivat tämän hyvinvontiyhteiskunnan, jota nyt ollaan romuttamassa.
Mitä vielä Euroopan Unioniin tulee, niin tämä on lähinnä osakekeiottelijoiden etujärjestö, puolustamassa heidän voitonmaksimointejaan. Eli rahat menee yksien taskuun ja kansat maksavat tappiot. Niin kuin maksoi Suomen kotitekoisen laman seuraukset aikoinaan. - suksikaa itään
to.. kirjoitti:
Suomi ei elätä puolta Eurooppaa mutta puoli Eurooppaa elättää Suomea, puoleen Eurooppaan viemme puolet ulkomanlauppamme tuotteista. Suomi ei ole rahoittanut vaan taannut Kreikan ja Portugalin apua, voi olla että joutuu myös maksamaan niin että lainoja ei saada takaisin silti se on parempi kuin antaa osan Euroopan talouksista romahtaa. Lopulta Soinikin suostuu siihen koska on pakko ja sillä saa ainakin kolme ministerinpallia.
Tosin hallituksen muodostaminen ilman Persuja olisi vaikeaa ja ottaen huomioon heidän suuren vaalivoittonsa se olisi kansan äänen kuulematta jättämistä. Yksityisten sijoittajien ja pankkien vastuita varmaan tiukennetaan.
Elämme globaalissa maailmassa ja taloudessa, se ostaako joku Kolumbiassa,Intiassa tai Italiassa teknologiamme ja työmme tuloksen ratkaisee elintasomme.Ei Suomikaan olisi nyt hyvinvointivaltio ellemme olisi saaneet vetoapua ja väestöämme voinut emigroitua muualle silloin kun täällä ei ole ollut millä elää. Joko Ruotsi, rakennemuutos ja 1960 ja 70 luvut ovat unohtuneet?Milloinkas helluntailaiset itse ovat olleet millään tasolla halukkaita kuuntelemaan kansaa tai sen tahtoa? Helluntailaisethan vastustavat itse asiassa ihan kaikkea sitä mitä tämä kansa on ja mitä se arvomaailmassaan edustaa. Lisäksi helluntailaiset vastustavat yksinkertaisiakin ihmisoikeuksia ja polkevat homoja minkä kerkiävät.
Onneksemme nämä ääliöhihhulit eivät pääse asioista päättämään. Kristillisdemokraatit ovat pienenevä ja ohimenevä ilmiö eduskunnassa. Niidenkin kannatus johtuu tasan siitä, että tätä Räsästä, eli kotimaista Talebani natsiamme kannattavat vain juurikin helluntailaiset jotka ovat itse uskontonatseja.
Helluntailaiset koettavat romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan ja tieteeseen perustuvan Suomen parhaansa mukaan. Eli ovat tasan hajottamassa sitä mikä sotien jälkeen rakennettiin.
Mitä jos te helluntailaiset vaikka pakkaisitte kamanne ja suksisitte balalaika perseeseen työnnettynä itärajan yli pysyvästi? Viekää romanikerjäläiset ja mannet mennessänne.
Persujen vaalivoitto kielii suomalaisten totaalisesta kyllästymisestä oikeistohallitukseen, porvareihin ja Räsäsen kaltaisiin fasistinatseihin. Kansa haluaa nyt sosiaalista oikeudenmukaisuutta, rikkaita rankaisevan verotuksen ja turvata hyvinvoinnin tässä maassa EU:n ahdingosta piittaamatta. Minun puolestani Portugali, Espanja ja Kreikka saavat romahtaa kaikessa rauhassa. Mitä jos laitettaisiin EU:lle siinä samalla loppu?
Te jäykkäpolvipellet olette siinä samassa häviäjien joukossa kuin valtansa lopullisesti menettänyt kepu. - Väärinkäsitys
suksikaa itään kirjoitti:
Milloinkas helluntailaiset itse ovat olleet millään tasolla halukkaita kuuntelemaan kansaa tai sen tahtoa? Helluntailaisethan vastustavat itse asiassa ihan kaikkea sitä mitä tämä kansa on ja mitä se arvomaailmassaan edustaa. Lisäksi helluntailaiset vastustavat yksinkertaisiakin ihmisoikeuksia ja polkevat homoja minkä kerkiävät.
Onneksemme nämä ääliöhihhulit eivät pääse asioista päättämään. Kristillisdemokraatit ovat pienenevä ja ohimenevä ilmiö eduskunnassa. Niidenkin kannatus johtuu tasan siitä, että tätä Räsästä, eli kotimaista Talebani natsiamme kannattavat vain juurikin helluntailaiset jotka ovat itse uskontonatseja.
Helluntailaiset koettavat romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan ja tieteeseen perustuvan Suomen parhaansa mukaan. Eli ovat tasan hajottamassa sitä mikä sotien jälkeen rakennettiin.
Mitä jos te helluntailaiset vaikka pakkaisitte kamanne ja suksisitte balalaika perseeseen työnnettynä itärajan yli pysyvästi? Viekää romanikerjäläiset ja mannet mennessänne.
Persujen vaalivoitto kielii suomalaisten totaalisesta kyllästymisestä oikeistohallitukseen, porvareihin ja Räsäsen kaltaisiin fasistinatseihin. Kansa haluaa nyt sosiaalista oikeudenmukaisuutta, rikkaita rankaisevan verotuksen ja turvata hyvinvoinnin tässä maassa EU:n ahdingosta piittaamatta. Minun puolestani Portugali, Espanja ja Kreikka saavat romahtaa kaikessa rauhassa. Mitä jos laitettaisiin EU:lle siinä samalla loppu?
Te jäykkäpolvipellet olette siinä samassa häviäjien joukossa kuin valtansa lopullisesti menettänyt kepu.Syntiä me uskovat vastustamme, mutta selventäisitkö hieman
mitä tarkoitit tuolla: "ihan kaikkea sitä, mitä tämä kansa on ja mitä se arvomaailmassaan edustaa" ? - TÖÖT!
suksikaa itään kirjoitti:
Milloinkas helluntailaiset itse ovat olleet millään tasolla halukkaita kuuntelemaan kansaa tai sen tahtoa? Helluntailaisethan vastustavat itse asiassa ihan kaikkea sitä mitä tämä kansa on ja mitä se arvomaailmassaan edustaa. Lisäksi helluntailaiset vastustavat yksinkertaisiakin ihmisoikeuksia ja polkevat homoja minkä kerkiävät.
Onneksemme nämä ääliöhihhulit eivät pääse asioista päättämään. Kristillisdemokraatit ovat pienenevä ja ohimenevä ilmiö eduskunnassa. Niidenkin kannatus johtuu tasan siitä, että tätä Räsästä, eli kotimaista Talebani natsiamme kannattavat vain juurikin helluntailaiset jotka ovat itse uskontonatseja.
Helluntailaiset koettavat romuttaa hyvinvointiyhteiskunnan ja tieteeseen perustuvan Suomen parhaansa mukaan. Eli ovat tasan hajottamassa sitä mikä sotien jälkeen rakennettiin.
Mitä jos te helluntailaiset vaikka pakkaisitte kamanne ja suksisitte balalaika perseeseen työnnettynä itärajan yli pysyvästi? Viekää romanikerjäläiset ja mannet mennessänne.
Persujen vaalivoitto kielii suomalaisten totaalisesta kyllästymisestä oikeistohallitukseen, porvareihin ja Räsäsen kaltaisiin fasistinatseihin. Kansa haluaa nyt sosiaalista oikeudenmukaisuutta, rikkaita rankaisevan verotuksen ja turvata hyvinvoinnin tässä maassa EU:n ahdingosta piittaamatta. Minun puolestani Portugali, Espanja ja Kreikka saavat romahtaa kaikessa rauhassa. Mitä jos laitettaisiin EU:lle siinä samalla loppu?
Te jäykkäpolvipellet olette siinä samassa häviäjien joukossa kuin valtansa lopullisesti menettänyt kepu.Syyllistyt tuossa tekstissäsi rikokseen väittämällä Räsästä natsiksi.
- mitä kummaa
" tämä kansa on rakentanut tästä pettuleivän maasta nykyisen hyvivointiyhteiskunnan"
nytkö sitten Suomi onkin hyvinvointiyhteiskunta? ennen sinä olet väittänyt Suomen olevan pahoinvointiyhteiskunta. olen joskus asiasta kanssasi väitellyt ja kehoitin sinua vertaamaan asioita esim silloisen N-L/Venäjän kanssa....- Lapin profeetta
Totuus on, että tässä pettuleivän maassa ei ole koskaan ollut sellaista aineellista hyvinvointia kuin nyt on.
Jos ajatellan esimerkiksi 1950-lukua, niin silloin ei köyhien lapsilla ollut minkäänlaisia opiskelumahdollisuuksia supistettua kansakoulua pitemmälle ja pöllisavottaankin piti lähteä isän avuksi jo kymmenvuotiaana. Samoin, jos ei ollut työtä, ei saanut minkäänlaista päivärahaa tai muutakaan tukea mistään ja köyhät eivät pystyneet menemään edes lääkäriin. Kaikki kun olisi pitänyt itse maksaa, niin opinnot kuin lääkäritkin.
No nyt on kokonaan toisin ja nykynuoret elävät silloiseen aikaan verrattuna kokonaan toisenlaisessa mailmassa ja mahdollisuuksissa. Mutta. Kummallista kaikessa on nyt se, että tämän päivän Suomessa kansa elää sellaisessa henkisessä ahdingossa, jossa tämä kansa ei koskaan aiemmin minun elinaikanani ole ollut ja kehitys Suomessa kulkee nykyään todella huonoon suuntaan. Eli tämä aineellinen hyvinvointi ei tuonut mukanaan henkistä hyvinvointia - päin vastoin. - vali vali vaan
Lapin profeetta kirjoitti:
Totuus on, että tässä pettuleivän maassa ei ole koskaan ollut sellaista aineellista hyvinvointia kuin nyt on.
Jos ajatellan esimerkiksi 1950-lukua, niin silloin ei köyhien lapsilla ollut minkäänlaisia opiskelumahdollisuuksia supistettua kansakoulua pitemmälle ja pöllisavottaankin piti lähteä isän avuksi jo kymmenvuotiaana. Samoin, jos ei ollut työtä, ei saanut minkäänlaista päivärahaa tai muutakaan tukea mistään ja köyhät eivät pystyneet menemään edes lääkäriin. Kaikki kun olisi pitänyt itse maksaa, niin opinnot kuin lääkäritkin.
No nyt on kokonaan toisin ja nykynuoret elävät silloiseen aikaan verrattuna kokonaan toisenlaisessa mailmassa ja mahdollisuuksissa. Mutta. Kummallista kaikessa on nyt se, että tämän päivän Suomessa kansa elää sellaisessa henkisessä ahdingossa, jossa tämä kansa ei koskaan aiemmin minun elinaikanani ole ollut ja kehitys Suomessa kulkee nykyään todella huonoon suuntaan. Eli tämä aineellinen hyvinvointi ei tuonut mukanaan henkistä hyvinvointia - päin vastoin.No mitäs sitten valitat?
- Totta kirjoitat !
Lapin profeetta kirjoitti:
Totuus on, että tässä pettuleivän maassa ei ole koskaan ollut sellaista aineellista hyvinvointia kuin nyt on.
Jos ajatellan esimerkiksi 1950-lukua, niin silloin ei köyhien lapsilla ollut minkäänlaisia opiskelumahdollisuuksia supistettua kansakoulua pitemmälle ja pöllisavottaankin piti lähteä isän avuksi jo kymmenvuotiaana. Samoin, jos ei ollut työtä, ei saanut minkäänlaista päivärahaa tai muutakaan tukea mistään ja köyhät eivät pystyneet menemään edes lääkäriin. Kaikki kun olisi pitänyt itse maksaa, niin opinnot kuin lääkäritkin.
No nyt on kokonaan toisin ja nykynuoret elävät silloiseen aikaan verrattuna kokonaan toisenlaisessa mailmassa ja mahdollisuuksissa. Mutta. Kummallista kaikessa on nyt se, että tämän päivän Suomessa kansa elää sellaisessa henkisessä ahdingossa, jossa tämä kansa ei koskaan aiemmin minun elinaikanani ole ollut ja kehitys Suomessa kulkee nykyään todella huonoon suuntaan. Eli tämä aineellinen hyvinvointi ei tuonut mukanaan henkistä hyvinvointia - päin vastoin.Juuri näin asia on - "aineellinen hyvinvointi ei tuonut mukanaan
henkistä hyvinvointia - päinvastoin."
Kattelin tuossa uskovaisten valintaa tai putoamista eduskunnasta.
Neljä evl-kirkon pappia on seuraavassa eduskunnassa.
Ehdokkaina pappeja oli peräti 36.
Läpi meni körttiläis-pappi kirkkoherra Anssi Joutsenlahti, entinen piispa Ilkka Kantola, rovasti Kimmo Kivelä ja Simo Rundgren.
Papeista Eduskunnasta putosi ainakin naisten käpälöijänä mainetta niittänyt Lauri Oinonen ja vanhoillislestadiolaisten Seppo Särkijärvi.
Lisäksi voi mainita kaksi läpimennyttä sukupuolten välistä tasa-arvoa kirkossa vastustavaa Kansanlähetysläistä, Päivi Räsänen ja Jouko Jääskeläinen.- tode*
onhan siellä monta muutakin uskovaa, jotka kuitenkaan eivät ole pappeja tai papin puolisoja.
Onhan toki.
Tein lyhyen silmäyksen ja kerroin varmat havainnot tunnetuista uskovista.
Vanhoillislestadiolaiselle pastorille olen lipsauttanut väärän sukunimen.
Se on Särkiniemi eikä Särkijärvi.
Uskovaisten määrä on ilmeisestikin vähentynyt uudessa eduskunnassa.- Elmeri Räty
Jokain uskova kuuluu Raamatun mukaan Pyhään papistoon..
- tode*
siellä on monta sellaista uskovaa, joista ei pitemmälläkään silmäyksellä keksi negatiivista sanottavaa.
Kaaviokuva uusien perussuomalaisten kansanedustajien mielipiteestä sukupuolineutraaliin avioliittoon löytyy vaalikoneen vastauksista.
Monet perussuomalaiset hyväksyisivät homoavioliitot:
http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/uutiset/kotimaa/ajankohtaista/2011/1121943.jpgSäälittävää. On vain ja ainoastaan säälittävää liittää kuvamanipulaatiolla Jussi Halla-aho samaan kuvaan paavin kanssa. No, jos ei muita, pätevämpiä argumentteja löydy, niin sitten kai sekin käy. Nyt kyllä alitit jopa itsesi, mikä tosin ei paljon vaadi.
Se oli ihan aito kuva, eikä mikään manipulaatio.
Tuossa toinen kuva:
http://yle.fi/ecepic/archive/00348/18_9_Paavi_Benedict_348985b.jpg
Mitä luulet palstan sääntöjen sanovan kansanedustajaan kohdistuvasta valheellisesta lausumasta?
Entä mitä arvelet, suojeleeko Suoman laki vapaissa vaaleissa valittuja kansanedustajia?
Itse olen varma, että kansaned. Halla-ahoon kohdistamasi vihamieliset purkaukset johtaisivat oikeustoimiin, jos veisi rötöksesi viranomaisten tietoon.
Oltko valmis kantamaan seuraukset vihamielisestä toimnnastasi?
Muista, kansanedustajaan kohdistunut kunnianloukkaus on vähintään yhtä raskauttava teko kuin rivikansalaiseen kohdistuva vastaava teko.
PS.
Halla-ahon saama äänimääräkö, 14 884, sinut sai raivostumaan?Ei Samperi sentään.
Huumori se on parasta, mutta kaikki ei sitä ymmärrä.
Kuvahan on ihan aito uutiskuva ja Vatikaanin mies näyttää Halla-Aholta, kuten muut, sinua ja Baskeria lukuun ottamatta sen huomasivat.
Minä kunnioitan myös Halla-Ahoa ja hän on ateisti niin kuin minäkin.
Ja on hän saanut tuomion "Jumalan pilkastakin".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tunnetuista_ateisteista#Luettelo_tunnetuista_suomalaisista_ateisteista- älä valehtele!
Ei suojele. Suomen laki lähtee siitä, että kansanedustajaa saa arvostella vapaasti, jopa ivata pilakuvan muodossakin koska tässä maassa on sananvapaus, joka koskee myös pilakuvia.
Kuka tahansa saa vapaasti kohdistaa Halla-Ahoon ihan millaisen tahansa vihanpurkauksen kunhan se ei täytä laittoman uhkauksen tunnusmerkkejä ja silloin uhan tulee jo olla konkreettinen jotta se menee läpi myös syyttäjältä.
Kansanedustajaa saa loukata huomattavasti raskaammin kuin rivikansalaista ennen kuin se on kunnianloukkaus. Kritiikin sietäminen on vapaassa demokratiassa avainkysymys demokratian itsensä kannalta. Eli Halla-Ahoa saa ja pitääkin herjata myös raskaamman päälle.
En tiedä keneltä kysyt valmiudesta kantaa seuraukset vihamielisestä toiminnasta, mutta itse kiistäisin poliisille tehneeni yhtään mitään. Kiistin itse asiassa edellisen rikesakonkin vaikka tiesin tasan olleeni syypää rikkeeseen. Totta kai jokainen järkevästi omaa napaansa ajatteleva kiistää syyllisyytensä.
Kiistäminen vie asian yleensä aina oikeuteen. Sitten punnitaan poliisin versiota ja syytetyn versiota keskenään. Kiistää kannattaa aina.
Halla-Aho on rasisti natsi ja mulkku, ei siitä mihinkään pääse. Se mies ratsasti eduskuntaan ulkomaalaisvihan voimalla. Mennäänkö oikeuteen kiistelemään siitä loukkasinko nyt Halla-Ahon olematonta kunniaa? Pe.ku kirjoitti:
Ei Samperi sentään.
Huumori se on parasta, mutta kaikki ei sitä ymmärrä.
Kuvahan on ihan aito uutiskuva ja Vatikaanin mies näyttää Halla-Aholta, kuten muut, sinua ja Baskeria lukuun ottamatta sen huomasivat.
Minä kunnioitan myös Halla-Ahoa ja hän on ateisti niin kuin minäkin.
Ja on hän saanut tuomion "Jumalan pilkastakin".
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_tunnetuista_ateisteista#Luettelo_tunnetuista_suomalaisista_ateisteistaEiköhän se Halla-ahon "jumalanpilkka" koskenut Koraanin jumalaa.
Kysymys ei ollut siitä, ettenkö olisi tiennyt kuvan esittävän jotain muuta kuin Halla-ahoa. Se sinun olisi pitänyt viestistäni ymmärtää. Ehkä sen muut kuin sinä ymmärtävätkin. Sinun "huumorillesi" annan varsin vähän arvoa, varsinkin silloin, kun tarkoituksenasi on ala-arvoisen ja säälimättömän valehtelun muodossa johtaa ihmisiä tahallaan ja tietoisesti harhaan.
Olitpa 'huumorin' tai minkä tahansa tyylilajin merkeissä liikkeellä, sinun motiivisi on kovin helppo tunnistaa. Se on helppoa jopa minulle, vaikka olen pohjavireeltäni vain tällainen suomalainen perusjuntti :)- TÖÖT!
älä valehtele! kirjoitti:
Ei suojele. Suomen laki lähtee siitä, että kansanedustajaa saa arvostella vapaasti, jopa ivata pilakuvan muodossakin koska tässä maassa on sananvapaus, joka koskee myös pilakuvia.
Kuka tahansa saa vapaasti kohdistaa Halla-Ahoon ihan millaisen tahansa vihanpurkauksen kunhan se ei täytä laittoman uhkauksen tunnusmerkkejä ja silloin uhan tulee jo olla konkreettinen jotta se menee läpi myös syyttäjältä.
Kansanedustajaa saa loukata huomattavasti raskaammin kuin rivikansalaista ennen kuin se on kunnianloukkaus. Kritiikin sietäminen on vapaassa demokratiassa avainkysymys demokratian itsensä kannalta. Eli Halla-Ahoa saa ja pitääkin herjata myös raskaamman päälle.
En tiedä keneltä kysyt valmiudesta kantaa seuraukset vihamielisestä toiminnasta, mutta itse kiistäisin poliisille tehneeni yhtään mitään. Kiistin itse asiassa edellisen rikesakonkin vaikka tiesin tasan olleeni syypää rikkeeseen. Totta kai jokainen järkevästi omaa napaansa ajatteleva kiistää syyllisyytensä.
Kiistäminen vie asian yleensä aina oikeuteen. Sitten punnitaan poliisin versiota ja syytetyn versiota keskenään. Kiistää kannattaa aina.
Halla-Aho on rasisti natsi ja mulkku, ei siitä mihinkään pääse. Se mies ratsasti eduskuntaan ulkomaalaisvihan voimalla. Mennäänkö oikeuteen kiistelemään siitä loukkasinko nyt Halla-Ahon olematonta kunniaa?Sananvapaus ei anna oikeutta kunnianloukkaukseen, joka on rikos. Siihen sinäkin tuossa syyllistyit.
Semper.Fidelis kirjoitti:
Eiköhän se Halla-ahon "jumalanpilkka" koskenut Koraanin jumalaa.
Kysymys ei ollut siitä, ettenkö olisi tiennyt kuvan esittävän jotain muuta kuin Halla-ahoa. Se sinun olisi pitänyt viestistäni ymmärtää. Ehkä sen muut kuin sinä ymmärtävätkin. Sinun "huumorillesi" annan varsin vähän arvoa, varsinkin silloin, kun tarkoituksenasi on ala-arvoisen ja säälimättömän valehtelun muodossa johtaa ihmisiä tahallaan ja tietoisesti harhaan.
Olitpa 'huumorin' tai minkä tahansa tyylilajin merkeissä liikkeellä, sinun motiivisi on kovin helppo tunnistaa. Se on helppoa jopa minulle, vaikka olen pohjavireeltäni vain tällainen suomalainen perusjuntti :)"Eiköhän se Halla-ahon "jumalanpilkka" koskenut Koraanin jumalaa"
Ei se Samperi noin mene.
Vähättelet Halla-Ahon tuomiota koska kyseessä oli Koraanin Jumala.
Kristittyjä koskevat ihan samat lakipykälät kuin muitakin ja sinun ei kannata nostaa itseäsi lain ja muiden ihmisten yläpuolelle, vähättelemällä toisen saamaa tuomiota, koska uhrit ei edusta sinun uskoasi.älä valehtele! kirjoitti:
Ei suojele. Suomen laki lähtee siitä, että kansanedustajaa saa arvostella vapaasti, jopa ivata pilakuvan muodossakin koska tässä maassa on sananvapaus, joka koskee myös pilakuvia.
Kuka tahansa saa vapaasti kohdistaa Halla-Ahoon ihan millaisen tahansa vihanpurkauksen kunhan se ei täytä laittoman uhkauksen tunnusmerkkejä ja silloin uhan tulee jo olla konkreettinen jotta se menee läpi myös syyttäjältä.
Kansanedustajaa saa loukata huomattavasti raskaammin kuin rivikansalaista ennen kuin se on kunnianloukkaus. Kritiikin sietäminen on vapaassa demokratiassa avainkysymys demokratian itsensä kannalta. Eli Halla-Ahoa saa ja pitääkin herjata myös raskaamman päälle.
En tiedä keneltä kysyt valmiudesta kantaa seuraukset vihamielisestä toiminnasta, mutta itse kiistäisin poliisille tehneeni yhtään mitään. Kiistin itse asiassa edellisen rikesakonkin vaikka tiesin tasan olleeni syypää rikkeeseen. Totta kai jokainen järkevästi omaa napaansa ajatteleva kiistää syyllisyytensä.
Kiistäminen vie asian yleensä aina oikeuteen. Sitten punnitaan poliisin versiota ja syytetyn versiota keskenään. Kiistää kannattaa aina.
Halla-Aho on rasisti natsi ja mulkku, ei siitä mihinkään pääse. Se mies ratsasti eduskuntaan ulkomaalaisvihan voimalla. Mennäänkö oikeuteen kiistelemään siitä loukkasinko nyt Halla-Ahon olematonta kunniaa?Relaa toveri, relaa! En tarkoittanut sinua enkä ketään muutakaan kiihdyttää enempiin vihakirjoituksiin. Suosittelen kunnioittavan tai vähintään korrektin kirjoitustavan käyttöä kaikkien kansalaisten kohdalla. Kansanedustajien osalta en menisi kokeilemaan kepillä jäätä, tuskin kestää yhtään paremmin kuin tavallisten tavistenkaan kohdalla.
Käyppä nukkumaan, aamulla olet toivottavasti unohtanut nuo oikeusuhosi :)
Hyvää ja rauhallista yötä!- mitä sitten?
TÖÖT! kirjoitti:
Sananvapaus ei anna oikeutta kunnianloukkaukseen, joka on rikos. Siihen sinäkin tuossa syyllistyit.
Pilakuva ei ole Suomessa kunnianloukkaus. Esimerkkinä mainittakoon jopa pilavideo: Finnairin silloinen pääjohtaja rinnastettiin "nyt taidettiin tehdä historiaa" nimisessä You tube-pätkässä suoraan Adolf Hitleriin. Silti Jukka Hienonen ei tehnyt siitä rikosilmoitusta koska tiesi itsekin, että pilakuvan esittäminen on sallittua vaikka se olisi kunnianloukkaus.
Kyllä, syyllistyin tosiaan tietoisen tahallani kunnianloukkaukseen. Myönnetään. Mennäänkö käräjille tappelemaan siitä?
Sanon uudelleen vielä varmuuden vuoksi: Halla-Aho on rasisti, natsi ja mulkku, eikä siitä mihinkään pääse. Se kusipää ratsasti eduskuntaan ulkomaalaisvihan voimalla.
Eli syyllistyn samaan rikokseen samassa keskusteluketjussa kaksi kertaa tietoisen tahallani. Eikö ala olla melko raskauttavaa todistusaineistoa?
Tässä maassa on tosiaan sananvapaus joka koskee myös pilakuvaa ja satiiria. Kumpikin ovat itse asiassa tarkkaan ottaen kunnianloukkauksen muotoja.
Nyt kun tässä on päästy rikoksia tunnustamaan niin tunnustanpa tässä sananvapauden nimessä yhden rikoksen lisää: olen jälleen tänään käyttänyt täysin laittomasti Microsoftin omistamaa DVD-elokuvan katsomiseen tarvittavaa kodekkia Linuxissa, jonka kanssa on Suomessa laitonta katsoa elokuvia DVD:ltä tällä hetkellä. Olen toistanut tämän rikoksen tuhansia kertoja. Tulen toistamaan sen jatkossakin. En osta laillista Windowsia vain siksi, että voisin katsella laillisesti tietokoneellani elokuvia. niinpä rikon tekijänoikeuslakia käyttämällä piratisoitua kodekkia laillisten elokuvien katsomiseen. Enkä kadu edes tätä laitonta toimintaani. Rikon tekijänoikeuslakia oikein mielelläni. Meitä rikollisia kodekin käyttäjiä on Suomessakin kenties puolisen miljoonaa tälläkin hetkellä.
Ei se ole Linux-käyttäjän vika, että Microsoft ei suostu avamaan kodekkejaan ilmaiseksi kilpailijoille. Silloin kilpailija varastaa joka tapauksessa.
Ps. voit lähettää ip-osoitteeni ihan rauhassa Halla-Aholle. Voin mennä oikeuteen punnitsemaan kunnianloukkausta ja pitää siinä sivussa hauskaa kansan rahoilla. Ei se käräjäoikeudenkäynti ole minun rahoistani pois vaan veronmaksajilta.
Halla-Aho on rasisti, mulkku ja natsi. Vielä kolmannen kerran noin varmuuden vuoksi.
Huomaat varmaan, ettei aio piitata laista jota sinä tulkitset väärin.
- Timo Soininenq
Jytky tuli!
http://www.youtube.com/watch?v=IT06siITu0Q
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad821320- 44938
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että363778- 141738
- 53683
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116656- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76612
- 56594