Katainen

Katainen ei ole oikea henkilö pääministeriksi.

Hallituksessa pitäisi olla vain SDP ja PS.

Kokoomuksen pitäisi kiltisti jäädä oppositioon.
453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei korkea työttömyysaste Suomessa riipu politiikasta vaan yrityksistä.Niin ollen
korkea työttömyysaste jatkuu persujen vaalivoitosta riippumatta.

Äänestä
  • Oikealla politiikalla voidaan vaikuttaa yritysten toimintaan jotta työttömyys pienentyisi.

    Äänestä

Kataisen on nyt syytä ottaa itseään niskasta kiinni ja alkaa käydä vihdoinkin käsiksi Suomen sisäisiin asioihin. Nuorisotyöttömys on niin vakava asia, että sen kimppuun on käytävä äkkiä keinolla millä hyvänsä.
Liikun kaupungilla aika paljon ja näen joka päivä aina pahenevan tilanteen ja nuorison turhautuneisuuden.
Meillä on ainesta työvoimaksi, jos sitä käsitellään oikein ja annetaan oikeita velvotteita oman elämänsä suhteen.
Ei niitä pitsoja voi kaikki myydä, jossain tulee pienyrittämisellekin raja vastaan.
Olin sotiemme jälkeen myös ns. hätäaputöissä, jossa sai sen kipinän työntekoon. Saman tapaista kantapään kautta opiskelua tarvittaisiin nykyisinkin.
Nykyään saa ulkomailta tulleet luuseritkin Suomessa paremman toimeentulon kuin oma nuorisomme.
Viimeinen työministeri antoi kyllä toimillaan ymmärtää, että suomalainen työtön on roskaväkeä.

Äänestä

Mutta Katainen siellä tulee istumaan, se on enemmän kuin todennäköistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Työttömyys pois kirjoitti:

Katainen ei ole oikea henkilö pääministeriksi.

Hallituksessa pitäisi olla vain SDP ja PS.

Kokoomuksen pitäisi kiltisti jäädä oppositioon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu