Kepulaisten ei ole syytä surkutella vaalitulostaan. Suomen Kepu on edelleen selvästi edellä sisarpuoluettaan Ruotsissa. Matkaa 5 prosentin ja 10 kansanedustajan kannatukseen on vielä, vaikka tämäkin rajapyykki koko ajan määrätietoisella tavalla lähestyy.
Suomalaiset sanoivat kuitenkin enenevässä määrin ei kepuroistoille, joista tuli edellisissä vaaleissa mafiamainen osto- ja myyntiliike. Syitä laskutrendin jatkumiselle on edellä mainitun ohella useita: Näennäisliberaali johtajisto versus osin patavanhoillinen kannattajakunta, tuotantoeläinten huonon kohtelun puolustaminen ja maatalouden ympäristövaikutusten jatkuva kiistäminen, paskalain tiukka puolustaminen, kepu-vihreä energiauudistus, Kokoomuksen sylikoirana oleminen erityisesti EU-kysymyksissä ja kansalaisten eriarvoistamisessa, jatkuva kaupunkien ja maaseudun sekä etelän ja pohjoisen vastakkainasettamainen, opportunistinen kaksilla rattailla politikointi ja nurkkakuntaisuus ennen maan etua ajattelu. Kansalaiset sanoivat nyt jyrkästi ei tällaiselle taantumukselle.
Mutta kuten alussa totesin, edelleen aivan liian moni kannattaa tätä kepulaista umpiperäpolitiikkaa. Se on umpikujaan johtavaa politiikkaa ja sen viimeiset mohikaanit ovat syrjäseutujen vähävirtasia, joilla oma ajatuskyky ei riitä muutoksen hakemiseen. Muut tekevät sen sitten kepulaisten puolesta.
Hauskoja aikoja vaan oppositiossa ja toivotaan, että sitä iloa kestäisi ikuisesti.
Kepulle torjuntavoitto
30
146
Vastaukset
Ottaen huomioon, että mitä olet täällä keskustalaisilta niskaasi saannut, oikeuttaa sinut tuohon vuodatukseen. Vilpittömät onnittelut voittajille ja pulinat pois. Uusia vaaleja tulee, nyt on näin.
- Mielipidekassa
Kiitos, kiitos! On todella hauskaa seurata miten pienviljelijäin puolue yhdessä samanmielisen SDP,n kanssa johdattaa kansan Impivaaraan.
Persujen vaalivoitosta en todellakaan iloitse. Nähtäväksi jää, miten heidän voittonsa realisoituu kansalaisten elämään. Tämän hetken tiedoilla veikkaisin, ettei Suomeen saada toimivaa hallitusta, koska vaalitulos on myös Kokoomukselle erittäin hankala siitä huolimatta, että se selvisi ykköseksi. Neuvottelukumppaneiksi tuli nyt kaksi Kokoomuksesta varsin etäällä olevaa puoluetta, jotka kylläkin sopivat varmaan keskenään yhteen.
Peruspunamultahallitus olisi vaalituloksen kannalta sopivin hallitus, mutta Kepu ilmoitti jo jäävänsä oppositioon, joten sekin tie on jumissa.- Kassa..
Mielipidepankki kirjoitti:
Persujen vaalivoitosta en todellakaan iloitse. Nähtäväksi jää, miten heidän voittonsa realisoituu kansalaisten elämään. Tämän hetken tiedoilla veikkaisin, ettei Suomeen saada toimivaa hallitusta, koska vaalitulos on myös Kokoomukselle erittäin hankala siitä huolimatta, että se selvisi ykköseksi. Neuvottelukumppaneiksi tuli nyt kaksi Kokoomuksesta varsin etäällä olevaa puoluetta, jotka kylläkin sopivat varmaan keskenään yhteen.
Peruspunamultahallitus olisi vaalituloksen kannalta sopivin hallitus, mutta Kepu ilmoitti jo jäävänsä oppositioon, joten sekin tie on jumissa.Soini ilmoitti heti, että "sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden takaamiseksi ei puolustusmenoja leikata".
Kansa vaatii nyt muutosta ja jos tuleva uusi hallitus ei saa muuta aikaiseksi kuin köyhien kyykytystä niin se kaatuu ennen syksyä.
Olen pahoillani puolestasi, koska vaikutat likimain ainoalta järkevältä keskustalaiselta tällä palstalla. Varmaankin Kepu tarvitsisi nyt sinunlaisia näkijöitä. City-Keskusta Seppo on nähnyt myös koko ajan hyvin tulevan eli sen, ettei Kepu voi menestyä Vanhasen ja Kiviniemen kaltaisten poliitikkojen avulla, koska he ovat vain kokoomuslaisten jatke toisessa puolueessa.
Keskusta voi syyttää ainoastaan itseään, vaalirahasotkun loppulasku tuli nyt ja henkilövalinnat oli onnettomia ja siihen mahtuu niin Jarmo Korhonen, Matti Vanhanen ja lopuksi Kiviniemi. Johto vieraantui kentästä liikaa, mutta se oli yllätys, että suurin vuoto persuihin oli keskustasta, eli sitä voidaan pitää kentän vastauksena nykyiselle keskustan johdolle. Seppo Hietanen osui kyllä monessa kohden täysin kohdalleen, nythän tuli harvinaisen selväksi, että eteläsuomessa keskustan äänimäärä oli katastrofaalisen huono, mutta niin myös keskustan vahvoilla alueilla. Toivotaan, että seuraava hallitus on toimiva ja tekevät hyviä ratkaisuja koko suomen kannalta. Meillä on tulossa isoja rakenteellisia ratkaisuja tehtäväksi ja itse toivon sitä, että keskusta tekisi järkevää oppositio politiikkaa. Mutta olihan mullistavat vaalit, ei tuollaisia lukuja ole ennen suomessa nähty.
- Hieno asia...
prokeskusta kirjoitti:

että keskustan ei tarvitse olla mukana seuraavassa peruSS hallituksessa
- katkeraa kalkkia
Nyt tarvittaisiin Kekkosta hakemaan ohjeita Neuvostoliitosta, millainen hallitus muodostetaan. Kokoomus ei tietenkään siihen hallitukseen kuuluisi.
Mutta ei, eipä auta haaveilla entisistä hyvistä ajoista. Rupla-Urho on kuollut eikä Väyrysen ikuiseksi veikkaamaa Neuvostoliittoakaan ole.- Kekunen tule takasii
"Tulee mieleen Johannes Virolainen, kun kokoomus oli 1970-luvulla saanut jälleen kerran vaaleissa selvän voiton, mutta toisaalta tiedettiin, että "yleisistä syistä" eli ulkopolitiikasta johtuen Kekkonen ei kuitenkaan halunnut kelpuuttaa kokoomusta hallitukseen.
Johannes Virolainen tokaisikin tuolloin ivallisesti kokoomuslaisille: "Mitä työ nyt aiotte tehdä tällä teijä vaalivoitollanne, mie vaan kysyn"? Ja niinhän siinä taas kerran kävi, ettei kokoomuksesta tullut hallituspuoluetta."
- OliTotuudenAika2011
Mutta kaksi vaalikautta ja kepulien kaanatus on noin 4%!! Näistä vaaleista se kepun raju alamäki alkoi!!
- Oikea suunta
MTK-Kepu:n sumutus onnistui. Kepu sai vielä 15-kertaisen määrän ääniä suuhteessa viiteryhymäänsä. Kepu on suurmaanomistajien poliittinen nyrkki. Maanomistajien määrä on n. 1% kansalaisista.
Kepun putoaminen kannatukseltaan keskisuureksi on vasta vaatimaton alku oikeaan suuntaan. Suurmaanomistajien poliittinen paikka on eduskunnan ulkopuolella.
Muutama rasvaisin neuvosto-kähmy putosi, mutta ei vielä on kepu-suhareita aivan liikaa rahastamassa ja väykkyilemässä. - Asiaa!!
Haloo!!!
Mikä ihmeen torjuntavoitto? Jos menettää 16 paikkaa ja mainostetaan vaaleja puheenjohtajavaaleilla, niin eihän tuo voi olla muuta kuin lumierä.
Joko lähtölaskenta on marille käynnissä?
Kyllä kansa tiesi.- Se on Torjuntavoitto
.
kun kepu menettää 16 paikkaa
Kun taasen peruss saa 34 paikkaa lisää se onkin mahalasku
.
- Minä vaan
Kahdet rattaat häviön syynä.
Vanhasen ja Korhosen eriseuraisuus on peruja kepun vakavasta, sisäisestä kahtiajaosta aitovieriläisten konservatiivien EU-niuhottajien ja liberaalimman, koulutetun keskustaväen välillä. Jarmo Korhonen pyhitti puoluesihteerielämänsä aitovierellä kaikkea mahdollista vastaan syljeskelevien kepuleiden eli "kentän äänen" tukeen Vanhasen edustamaa liberaaliutta vastaan ja onneksi sai lähteä.
Tämä Korhosen myyräntyö kepun kentällä sai kuitenkin aikaan pahan uskonpuutteen kepua kohtaan. Kannattajien se osa joka asuu metsäteiden päässä syrjäseuduilla syrjäytyneinä, meni korpikommunismin perintönä äänestämään persuja tai jäi kotipihalle katselemaan kevään tuloa.
Nyt on keskustalla kova aika edessä. Puolue joutuu päättämään yrittääkö se kasvaa sillä liberaalilla linjalla, jota edustavat etenkin Olli Rehn ja Mari Kiviniemi vai taantuuko se konservatiiviseksi maaseutupuolueeksi, jonka tien päässä on Ruotsin keskustan kohtalo.
Pahin tappio näissä vaaleissa kuitenkin tuli sdp:lle, koska kannatus putosi historian huonoimpaan ääniosuuteen koko puolueen aikana ja tämä vain siksi, että Heinäluoma ja Urpilainen ovat tyystin hukassa siitä, missä menee politiikan asialinja.
Ei Heinäluoma pärjää maahanmuutto-rasismissa persuille eikä Urpilainen ole koskaan uskottava EU-kritiikissään Soinin rinnalla.
Oli vähällä, etteivät persut olisi painaneet SDP:tä kepun seuraan, politiikan keskiryhmiin, mutta sekin aika koettaa, jos sdp:ssä ei populistinen ja koppava uho muutu asialliseksi koko Suomen etujen ajamiseksi.
Hallitusneuvottelut edessä. Takkeja kääntyy.- Niinpä niin
Kepun aitovierijoukko kyllä menetti paljon kun sekä Väyrynen että Korhonen jäivät ulos eduskunnasta. Joten oppositiojohtaja Kiviniemellä on omiensa kanssa helpompaa verrattuna tilanteeseen jossa nämä änkyrät olisivat mukana. Kuinka sitten sujuu Kiviniemen muodonmuutos pääministeristä oppositiojohtajaksi, se jää nähtäväksi ja saattaa kenttää sekoittaa.
Tai saattaahan tässä käydä vielä niinkin, että Soini jää oppositiojohtajaksi, demareilla on siinä mielessä ratkaisijan paikka, lähtevätkö he Soinin vai Kataisen tukijoiksi hallitusneuvotteluissa. Uskoisin demareiden vastuullisuuden voittavan, ja Heinäluoma-Urpilainen kääntävät nuttuaan Kokoomuksen viitoittamalle asialinjalle. Kahdet rattaat ovat häviön yksi syy. Muita ovat esim. tuotantoeläinten huonon kohtelun vähättely, Lehtomäen puolustama paskalaki, viher-kepulainen energiauudistus (=maksukorotukset), E10 bensauudistus, eriarvoisuuden kasvu (mm. Vanhanen sanoi aiemmin, ettei köyhiin tulee kiinnittää niin paljon huomiota), maaseudun ja kapungien tietoinen vastakkainasettelu (tästä Jan Vapaavuorella oli hyvä mielipide), alkiolaisuuden hylkääminen persuille, vaalirahakorruptio ym.
Jarmo Korhonen edustaa yhtä osapuolta hajallaan olevassa Kepussa. kepulainen kenttä syrjäseuduilla ja liberaali johto puhuvat eri kieltä. Minkki-Marilla on kepulaiset vaatteet, mutta kokoomuslaiset aatteet. Sama vaiva oli Vanhasellakin, vaikka hän luuli niitä polvivioiksi. Lääkärin ensidiagnoosi oli vain virheellinen.
Käteinen hiljenee nyt kyllä Jutan edessä, sillä hän tietää, että hankalampi juttu on sittenkin Timo Soini ja arvaamaton persuryhmä. Jos näistä muodostuu kolmen suurimman hallitus, mitä suuresti epäilen, Käteinen tulee tukeutumaan Juttaan, koska euro-vakauspaketti saadaan kuitenkin solmittua kokoon paremmin Jutan kuin Timon virkkuutaidoilla. Lisäksi kuntaremontti luontuu parhaiten Kokoomuksen ja SDP:n yhteistyönä. Eli tässä voidaan ajautua Lipposen ajoilta tuttuun läheiseen sinipunayhteistyöhön. Tuolloinhan mm. Ville Itälä ylisti vielä demareita maasta taivaaseen.
Eiköhän sinunkin jäbätysmittarissa ääni vähän muutu, kun ja jos Käteinen alkaa pikapuoliin puolustamaan hyvään yhteistyötä demarien kanssa. Niin no, eläkeiän alentamista ei taida nyt tulla, kun Jutta ja Timo ovat tässä asiassa viivan samalla puolen.- Perussinipuna
Mielipidepankki kirjoitti:
Kahdet rattaat ovat häviön yksi syy. Muita ovat esim. tuotantoeläinten huonon kohtelun vähättely, Lehtomäen puolustama paskalaki, viher-kepulainen energiauudistus (=maksukorotukset), E10 bensauudistus, eriarvoisuuden kasvu (mm. Vanhanen sanoi aiemmin, ettei köyhiin tulee kiinnittää niin paljon huomiota), maaseudun ja kapungien tietoinen vastakkainasettelu (tästä Jan Vapaavuorella oli hyvä mielipide), alkiolaisuuden hylkääminen persuille, vaalirahakorruptio ym.
Jarmo Korhonen edustaa yhtä osapuolta hajallaan olevassa Kepussa. kepulainen kenttä syrjäseuduilla ja liberaali johto puhuvat eri kieltä. Minkki-Marilla on kepulaiset vaatteet, mutta kokoomuslaiset aatteet. Sama vaiva oli Vanhasellakin, vaikka hän luuli niitä polvivioiksi. Lääkärin ensidiagnoosi oli vain virheellinen.
Käteinen hiljenee nyt kyllä Jutan edessä, sillä hän tietää, että hankalampi juttu on sittenkin Timo Soini ja arvaamaton persuryhmä. Jos näistä muodostuu kolmen suurimman hallitus, mitä suuresti epäilen, Käteinen tulee tukeutumaan Juttaan, koska euro-vakauspaketti saadaan kuitenkin solmittua kokoon paremmin Jutan kuin Timon virkkuutaidoilla. Lisäksi kuntaremontti luontuu parhaiten Kokoomuksen ja SDP:n yhteistyönä. Eli tässä voidaan ajautua Lipposen ajoilta tuttuun läheiseen sinipunayhteistyöhön. Tuolloinhan mm. Ville Itälä ylisti vielä demareita maasta taivaaseen.
Eiköhän sinunkin jäbätysmittarissa ääni vähän muutu, kun ja jos Käteinen alkaa pikapuoliin puolustamaan hyvään yhteistyötä demarien kanssa. Niin no, eläkeiän alentamista ei taida nyt tulla, kun Jutta ja Timo ovat tässä asiassa viivan samalla puolen.Yhteisymmärrys Kataisen ja Urpilaisen välillä löytyy varmastio suhteellise helposti, Urpilainen joutuu peräytymään tiukimmista eurooppapuheistaan ja Katainen jättää eläkeiän noston pois ohjelmasta. Loppu on kosmetiikkaa. SDP:n asema on heikko, puolue sai historiansa heikoimman tuloksen ja tiputusta oli reippaasti Kokoomusta enemmän, kakkosasema kuitenkin mahdollistaa pääsyn hallitukseen
Mutta pakko persuja on jotenkin opettaa vastuullisuuteen, hallituksessa he saisivat tuta oikein kunnolla mitä on vastuu vaikeita ratkaisuja tehtäessä. SDP:ssä vastuullisuus muistetaan ja osataan, mutta Soinille on tähän saakka riittänyt pelkkä asioiden vastustaminen. Hallituksessa vastustamisen rinnalle pitä tuoda oma ratkaisu, sillä hallituksen on aina päädyttävä johonkin lopputulemaan. - Minä vaan
Niinpä niin kirjoitti:
Kepun aitovierijoukko kyllä menetti paljon kun sekä Väyrynen että Korhonen jäivät ulos eduskunnasta. Joten oppositiojohtaja Kiviniemellä on omiensa kanssa helpompaa verrattuna tilanteeseen jossa nämä änkyrät olisivat mukana. Kuinka sitten sujuu Kiviniemen muodonmuutos pääministeristä oppositiojohtajaksi, se jää nähtäväksi ja saattaa kenttää sekoittaa.
Tai saattaahan tässä käydä vielä niinkin, että Soini jää oppositiojohtajaksi, demareilla on siinä mielessä ratkaisijan paikka, lähtevätkö he Soinin vai Kataisen tukijoiksi hallitusneuvotteluissa. Uskoisin demareiden vastuullisuuden voittavan, ja Heinäluoma-Urpilainen kääntävät nuttuaan Kokoomuksen viitoittamalle asialinjalle.Näillä näkymin ennustan, että Kiviniemi on asiallinen oppositiojohtaja, joka pystyy haastamaan hallituksen mennen tullen asiapolitiikassa, jos se sattuisi sortumaan sellaisiin kompromisseihin, joissa näkyy liikaa demari-perusmainen populismi.
- Minä vaan
Mielipidepankki kirjoitti:
Kahdet rattaat ovat häviön yksi syy. Muita ovat esim. tuotantoeläinten huonon kohtelun vähättely, Lehtomäen puolustama paskalaki, viher-kepulainen energiauudistus (=maksukorotukset), E10 bensauudistus, eriarvoisuuden kasvu (mm. Vanhanen sanoi aiemmin, ettei köyhiin tulee kiinnittää niin paljon huomiota), maaseudun ja kapungien tietoinen vastakkainasettelu (tästä Jan Vapaavuorella oli hyvä mielipide), alkiolaisuuden hylkääminen persuille, vaalirahakorruptio ym.
Jarmo Korhonen edustaa yhtä osapuolta hajallaan olevassa Kepussa. kepulainen kenttä syrjäseuduilla ja liberaali johto puhuvat eri kieltä. Minkki-Marilla on kepulaiset vaatteet, mutta kokoomuslaiset aatteet. Sama vaiva oli Vanhasellakin, vaikka hän luuli niitä polvivioiksi. Lääkärin ensidiagnoosi oli vain virheellinen.
Käteinen hiljenee nyt kyllä Jutan edessä, sillä hän tietää, että hankalampi juttu on sittenkin Timo Soini ja arvaamaton persuryhmä. Jos näistä muodostuu kolmen suurimman hallitus, mitä suuresti epäilen, Käteinen tulee tukeutumaan Juttaan, koska euro-vakauspaketti saadaan kuitenkin solmittua kokoon paremmin Jutan kuin Timon virkkuutaidoilla. Lisäksi kuntaremontti luontuu parhaiten Kokoomuksen ja SDP:n yhteistyönä. Eli tässä voidaan ajautua Lipposen ajoilta tuttuun läheiseen sinipunayhteistyöhön. Tuolloinhan mm. Ville Itälä ylisti vielä demareita maasta taivaaseen.
Eiköhän sinunkin jäbätysmittarissa ääni vähän muutu, kun ja jos Käteinen alkaa pikapuoliin puolustamaan hyvään yhteistyötä demarien kanssa. Niin no, eläkeiän alentamista ei taida nyt tulla, kun Jutta ja Timo ovat tässä asiassa viivan samalla puolen.Yhtä olennaista asiaa et ole huomannut maailman menon muutoksessa, elsi sitä, millä tavalla globalisoituminen ja maailmalla vallitseva vapaa markkinatalous on ajanut Suomen sellaiseen jamaan, että meillä ei ole enää tilaa sellaiselle politikoinnille kuin Kekkosen suljetussa Suomessa oli.
Nyt, jos haluamme pärjätä maailmalla, vallata viennillemme markkinoita, parantaa työllisyyttämme ja huolehtia hyvinvoinnistamme, niin ratkaisuna ei enää ole kokoomuslainen, sdp:n tai keskustan politiikka. On vain väärää tai oikeaa politiikkaa.
Kokoomus on löytänyt sen linjan, jolla suomalaisten hyvinvoinnin ja julkisten palvelujen rahoitus turvataan. Siksi persusjen seitsenkertainen kannatuskasvu söi kokoomusta puolet vähemmän kuin demareita, jotka ovat nyt historiansa heikoimmissa lukemissa samaan aikaan, kun kokoomus on ensimmäistä kertaa historiassaan maan suurin puolue.
Melko huvittavia siis juttelet Kataisesta ja Urpilaisesta, mutta jos siitä on sulle iloa, niin anti mennä vaan.
Mitäs muuten tykkään tällaisesta hallitusennusteesta: Soini ei voi hyväksyä hallitusohjelmaa ja vetäytyy oppositioon, minkä jälkeen Kiviniemi tuo keskustan hallitukseen kokoomuksen ja sdp:n takuupuolueeksi, koska oppositiossa kepu häviäisi persuille 6-0. - Minä myös
Minä vaan kirjoitti:
Näillä näkymin ennustan, että Kiviniemi on asiallinen oppositiojohtaja, joka pystyy haastamaan hallituksen mennen tullen asiapolitiikassa, jos se sattuisi sortumaan sellaisiin kompromisseihin, joissa näkyy liikaa demari-perusmainen populismi.
Näillä näkymin ennustan, että Kiviniemen oppositiojohtajakausi jää lyhyeksi, enintään nsi kesän kepun puoluekokoukseen asti. Sen jälkeen nähdään sitten kepun taholta sellaista populismia, että kokoomuskin muistelee haikeana persupopulismia ja demarien asiallisuutta.
- H. Simpson
Ei tuo kokoomuksen "voittokaan" kummoinen ole. Yleensähän hallitustunnustelut aloitetaan noin 25 prosentin kannatuksella. Ja paikkojakin taisi mennä kuusi.
Jos ei Käteinen onnistu hallituksen kasaamisessa meillä saattaa olla Suomessa Iltalehden jo taannoin vilauttama "tyytymättömien hallitus" jossa ovat runkona sdp, persut ja kepu.- Minä vaan
Millä lihaksilla sdp voisi hallituksen muodostaa, kun se menetti äänistään paljon yli 2% viime vaaleihin verrattuna, vaikka johti oppositiopolitiikkaa.
kokoomus menetti äänistään alle 2%, mikä juuri teki kokoomuksesta suurimman puolueen. Paikkojen menetys johtui siitä, että tällä kertaa viimeisiä paikkoja ei juurikaan tullut kokoomukselle niin kuin viime vaaleissa tuli.
Voitto on se, että nousee suurimmaksi. Ei siinä muuta ihmeellistä selittelyä tarvita. - Iso Jytky
Minä vaan kirjoitti:
Millä lihaksilla sdp voisi hallituksen muodostaa, kun se menetti äänistään paljon yli 2% viime vaaleihin verrattuna, vaikka johti oppositiopolitiikkaa.
kokoomus menetti äänistään alle 2%, mikä juuri teki kokoomuksesta suurimman puolueen. Paikkojen menetys johtui siitä, että tällä kertaa viimeisiä paikkoja ei juurikaan tullut kokoomukselle niin kuin viime vaaleissa tuli.
Voitto on se, että nousee suurimmaksi. Ei siinä muuta ihmeellistä selittelyä tarvita.Eikös suurimman puolueen paikan ratkaise edustajien määrä eikä prosentit (eihän niillä kaupastakaan mitään saa, paitsi alkosta mutta siellä tarvitaankin reilusti prosentteja)? Siinä mielessä en kauhiasti tuulettelisi kokoomuksessakaan saati demareiden leirissä. Molemmat menettivät paikkojaan, kokoomus aika huomattavastikin.
Näissä vaaleissa ei ollut kuin yksi voittaja ja se on jytkyn järjestänyt Soini. Kokoomus voisi olla Soinille oikeastaan aika kiitollinen. Jos kerran persut eivät syöneet kokoomuksen kannatusta kuin nimeksi niin mikä olisikaan ollut esim. demareiden paikkamäärä jos persut olisivat jääneet viime vaalien tasolle? Tuskin kepukaan olisi moista mahalaskua silloin kokenut.
Mutta näillä mennään ja vapun jälkeen maassa on pystyssä hallitus jossa ovat mukana kok, demarit ja persut (kaksi häviäjää ja yksi selkeä voittaja). Tällä kertaa taitavat ruottalaisetkin jäädä oppositioon.
Koeta sinäkin jo tyytyä kansan ratkaisuun. Kyllä elo jatkuu tälläkin tuloksella.
- uskoa huomiseen
Ei auttanut mustien asioiden maton alle piilottelu, Suomen kansa ei ollutkaan kölin alta vedettävää. Kepulaisten kaksi hallituskautta on ollut täystuhoa hyvinvointiyhteiskunnalle, joka puolelta kuuluu valitusta ja valitusta. Kyllähän näitä kepulaisia on istutettu aivan liikaa tärkeille paikoille Kelaan ja niin edelleen ja moni köyhä saa edelleen muistutusta tästä kepulaisten ylimielisyysnelivuotishallitusvallasta. Mari Kiviniemikin esiintyi vaalien alla, kuin olisi varmasti jo ollut seuraavassa hallituksessa pääministerinä tai valtiovarainministerinä. Kovin oli kolkkoja golgataolga-katseita nuo Mari Kiviniemen katseet, kun Suomen kansa haluaa tarjota sydämen kyllyydestään kepulaisille oppositiota.
Jos hallituksen muodostavat kokoomus, demarit ja perussuomalaiset, oppositiopolitiikan teko tulee olemaan keskustalle ja vasemmistoliitolle tavallistakin helpompaa. Molemmat oppositiopuolueet saavat takaisin persuille menettävänsä kannattajat tai ainakin valtaosan heistä hyvissä ajoin ennen vaalikauden loppua.
Ja koska kepun tappio johtui osittain kannattajien äänestämättömyydestä, eikä toisaalta ero kolmeen suurimpaan puolueeseen ole ylivoimaisen suuri, kepu noussee suurimmaksi puolueeksi seuraavissa vaaleissa. Niihin on tosin pitkä aika, mutta ensi vuoden kunnallisvaalit piristänevät kepulaisten mieltä.
Eduskunnassakin voi ennen seuraavia vaaleja tapahtua mielenkiintoisia muutoksia, kun Soini sorvaa Kataisen ja Urpilaisen kanssa leikkauslistoja. Vaalikommentaattorit povasivat jo tänä aamuna mahdollisia loikkauksia persujen eduskuntaryhmään. Soinin keräämillä allekirjoituksillahan ei ole minkäänlaista juridista voimaa. Pidettiin myös mahdollisena, että eduskunta hajotetaan ennen aikojaan.
Niin tai näin, tulevan hallituksen keskinäisiä riitoja on kuitenkin hauska seurata. Tietoisuus tulevista haasteista ja takinkäännöistä seurauksineen oli aistittavissa jo viime yönä Kataisen ja Urpilaisen juhlinnassa.Eihän se mitään helppoa ole. Ryhtyykö Kepu taas puhumaan maassa harjoitetusta liian oikeistolaisesta politiikasta, jota se itse oli nyt harjoittamassa Kokoomuksen kanssa. Kepu siis samalla kritisoisi sitä politiikkaa, mitä se itse on tehnyt.
Kepulla voi olla pitkä ja kuoppainen tie alaspäin. En pitäisi ihmeenä, vaikka puolue vielä hajoaisi Maalaisliittoon ja liberaalimpaan Kansanpuolueeseen Ruotsin mallin mukaisesti.
Politiikka, jonka kiinnekohdat ovat menneen maailman ja hevostalousajan puolustamisessa, ei vaan nykyaikana onnistu. Nyt kun repeämä syrjäseuduilla on saatu aikaan, kepulainen pelottelukaan ei taida enää toimia.Mielipidepankki kirjoitti:
Eihän se mitään helppoa ole. Ryhtyykö Kepu taas puhumaan maassa harjoitetusta liian oikeistolaisesta politiikasta, jota se itse oli nyt harjoittamassa Kokoomuksen kanssa. Kepu siis samalla kritisoisi sitä politiikkaa, mitä se itse on tehnyt.
Kepulla voi olla pitkä ja kuoppainen tie alaspäin. En pitäisi ihmeenä, vaikka puolue vielä hajoaisi Maalaisliittoon ja liberaalimpaan Kansanpuolueeseen Ruotsin mallin mukaisesti.
Politiikka, jonka kiinnekohdat ovat menneen maailman ja hevostalousajan puolustamisessa, ei vaan nykyaikana onnistu. Nyt kun repeämä syrjäseuduilla on saatu aikaan, kepulainen pelottelukaan ei taida enää toimia.Hieman luovampaa terminologiaa oikeistopolitiikan sijasta suosittelisin kepulle, kun se arvostelee kokoomuksen, demareiden ja persujen hallitusta, joka on jo ehditty ristiä sinipunaniskaksi.
Kepun kenttä oikenee varmasti nopeastikin, koska takana olleet käytännön asiat, kuten mainitsemasi jätevesiasetus, energiavero ja mikseipä myös tuo E10-bensa unohtuvat ja kansalaisten harmiksi tulevat uuden hallituksen asetukset ja leikkauslistat.
Ja mitä tulee syrjäseutujen puolustamiseen, persuillahan on siinä vielä selittämistä ilman pelotteluakin.- Kuvittelua vain
Mistä tuollainen kuvitelma keskustan kannattajien äänestämättömyydestä on peräisin? Äänestysprosentti oli kuitenkin parempi kuin kolmissa edellisissä eduskuntavaaleissa. Kyllä keskustan kannattajat kävivät äänestämässä. Ne vain tällä kertaa äänestivät perussuomalaisia.
Kuvittelua vain kirjoitti:

Olikohan se Ylen vaaliasiantuntija Sami Borg, joka esitti teorian, että erityisesti kepun kannatusalueilla vakiintuneet kepun äänestäjät olisivat protestoineet myös jäämällä nukkuviksi. Tähän viittasi mm. se, että näillä alueilla äänestysaktiivisuuden nousu oli vähäisempää kuin muualla.
Samoin hän arvioi, että äänestysprosentin nousu johtui siitä, että tavallisesti vaaleissa nukkuneet olisivat nyt viimein innostuneet oikein joukolla äänestämään, mikä sallii vakiintuneiden äänestäjien nukkumisen ilman, että sitä huomaa äänestysprosentista.
Asiaan saadaan selvyys , kun äänestyskäyttäymistä näissä vaaleissa selvitetään mm. haastattelemalla väestöä, eikä vain äänestysprosentteja tuijottamalla.
- kapu-vaari
Hyvä avaus, asiallinen ja kiihkoton!
Näkyy myös herättäneen sellaista hyvää keskustelua, joka olisi näiden palstojen tarkoituksena, mutta harvoin sellaiseen päästään. Ehkäpä jatkossa paremmin, kun luulisi tuon vaalituloksen vähän hiljentävän noita palstan rääväsuu-kepulitörkimyksiäkin, sillä kyllä hekin saavat pienen osan tuloksesta piikkiinsä panna.
Kuten itsekin avauksessani totean, kepu on edelleen, siis nykykoossaankin aivan käsittämättömästi liian suuri nykyiseen Suomeemme, kun sen politiikka tärkeimmissä tavoitteissaan on edelleen samaa kuin oli silloin, kun yli puolet suomalaisista sai elantonsa maataloudesta. Toivottavasti nyt alkanut suunta on lopullinen, joka johtaa kepun luonnolliseen kokoonsa, 5-6 % kannatukseen.
Oikeita yksittäisiäkin syitä listaat kepun rökäletappiolle, mutta on muitakin, joita koetin tuoda esille avauksessani. Ei Mari Kiviniemeä yksin voi puolueen epäonnistumisesta syyttää, joskin kyllä hänellä siinä tärkeä osa oli vaalikeskusteluissa nähdyissä janttautumisissaan. Varmasti ole kepulta suuri virhe rakentaa vallitaistelunsa vain Mari Kiviniemen varaan, josta huvittavin ilmentymä oli se kepun vaalimainos, jossa pääministeri seisoi ainoana pään omaavana päättömiksi tehtyjen muiden puoluejohtajien keskellä.
Täydestä sydämestäni yhdyn toivomukseesi kepulle:
>> Hauskoja aikoja vaan oppositiossa ja toivotaan, että sitä iloa kestäisi ikuisesti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841359- 52987
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370808- 142769
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56604