Bernadotte

Saiko Napoleon sitten paskaiset räkänaurunsa haudan takaa kun Bernadotte suku tuli hallitsemaan Ruotsia. Saksassahan vastaavaa tilannetta ei ollut koska Preussi oli yksi Napoleonin kukistajista ja sodan voittajista eikä luuseri kuten Ruotsin.
15129
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

vai n iin

Äänestä

mukana Napoleonin vastaisessa liitossa Venäjän, Preussin, Englanninja Itävallan kanssa marsalkka Bernadotten johdolla ja niin ollen yksi sodan voittajista.

Äänestä
  • Bernadotte oli ranskis. Olisivat edes hakeneet svedupellet kuninkaansa Saksasta niin olisi lähempänä ollut "germaania". Kun ranskalaiset vaihtoi kielensä romansiseen sönkötykseen niin perseelleen on menty Kaarle Suuren päivistä. Toisaalta Kaarle Suurihan on haudattu Saksaan mikä on Pierrelle varsin kova pala niellä.

    Äänestä

akikana ei olltu Saksaa, Ranskaa eikä juuri muitakaan kansallisvaltioita. Hallitsijan valta-alue määriytyi hänen omien läänitystensä sekä sotilaallisen voimansa eli vasalliensa määrän perusteella. Kansallisuudella ja kielellä ei ollut paljoakaan merkitystä.

Äänestä
  • Oli sillä. Toisaalta se ei ollut asian ydin. Omasta mielestäni olisi päinvastoin ollut tervettä jos esimerkiksi Keisari Wilhelm oltaisi nimitetty Suomen ja Ruotsin ruhtinaaksi kun taas Romanovit ja Bernadottet potkaistu Pohjoisnavalle Pietarista ja Tukholmasta.

    Keisari Wilhelm oli jotenkin mahtavampi ukko kun esimerkiksi Homo Kustaa V tai Nikolas verinen.

    Äänestä

Älä mies huoli. Kaarlella kun ei oikein lapsenlapsia ole koska Vittuuria, Madde ja Carh Philp ovat jo ohittaneet parhaan lisääntymisiän. Veikkaanpa että Saksasta kutsutaan joku Hohenzollern hallitsemaan Ruotsia. Kustaalla ei oikeastaan ole muuta vaihtoehtoa ellei joku sitten pane Maddea paksuksi ennen kuin tämä täyttää kolmekymmentä ja panian pitäisi olla nuori ori joka kestää.

Olisi mahtavaa ajatella että Kustaa V:n jälkeläinen oikein nöyrästi pyytäisi Keisari Wilhelmin sukulaista Kuninkaaksi. Taas yksi voitto mahtavalle Saksalle mutta murskatappio ruotsalaisille ja venäläisille kuten asian pitää olla.

Äänestä
  • On teillä jutut. Hauska niitä on kumminki lukea. Pitihän meillekkin kunkku tulla jostain saksanmaalta. Missähän sitä nyt oltais....?

    Äänestä

  • Hauskaaa kirjoitti:

    On teillä jutut. Hauska niitä on kumminki lukea. Pitihän meillekkin kunkku tulla jostain saksanmaalta. Missähän sitä nyt oltais....?

    Se riippuu tietysti siitä olisiko sodan runtelema Saksa pystynyt pitämään valloittamiaan Venäjän entisen keisarikunnan alueita hallussaan siitä huolimatta vaikka länsirintama olisi päättynyt tasapeliin.

    Äänestä

  • Johtuuko tämä siitä ettei Kallen pellet suostu naimaan taviksia. Tietysti Vittuuria otti sen rillipäisen nörtin mutta sitä ei lasketa. Mette-Maarit jota Norjan Haakon on pökkinut on tavallisesta suvusta. Äitipuolikin istunut linnassa.

    Ari Behnkin taitaa olla niitä saksalaisten Lebensborn lapsia Anni-Fridin tapaan.

    Prinssi juuttipelle Joachim kaksi lasta on tiukasta kiinalaisesta pimperosta syntynyt. Ja prinssi Frederikin puolisi on aussi. Ei juutti saannut pimperoa Kylielta niin tyytyi tavikseen.

    Vararikossa olevalla Islannillahan ei ole kuninkaallisia.

    Olisivat nämäkin pellet antautuneet Saksalle suorastaan hurraten. Kyllä teuton olisi kuningashuoneetkin muokannut mahtavaan loistoon. Mutta kun ei.

    Äänestä

Bernadotte valittiin Ruotsin kuninkaaksi, koska sillä oli tapana harrastaa kimppakivaa Napoleonin kanssa, ajateltiin etä pjat yhdessä panisivat Ruotsin senaiaksiat rinsessaa ja ehkä näinollen lapsi olisikin Napoleonin jälkeläinen.

Ajateltiin että näin saataisiin Ranskan tuki hankkeelle, jossa Venäjä pakotettaisiin luovutamaan vasta menetetty Suomi takaisin Ruotsille.

Bernadotte ei ollut kumminkaan typerys, vaan päätti ettei mitään kimppakivaa järjesty, eikä Ruotsi vaadi Suomea takaisin, koska Venäjä jokatapauksessa valtaisi sen jossakin vaiheessa takaisin, sillä Venäjä tuskin sietäisi sitä, että Ruotsin armeija seisoo ehkä sadan kilometrin päässä sen pääkaupungista.

No koska Bernadotte oli marsalkka ja siltä vaadittiin näyttöä sodanjohtamisessa, niimpä se sitten valtasi Norjan, koska Tanska oli paljon pienempi vaara sen omalle kunigassuvullle kuin mahtava Venäjä.
Bernadotte päätteli että Tanskan Ruotsi kykenee voittamaan yksinkin, ilman Ranskan apua, kun tilanteet myöhemmin ehkä muuttuu.

Äänestä
  • Ikäänkuin sammakonsyöjällä muka jotain mahdollisuutta oli vallata Suomi takaisin. Kaikki nykyongelmat juontavat kuitenkin juurensa siihen kun slaavilainen asutus tuli Inkeriin.

    Äänestä

  • sacre blöö kirjoitti:

    Ikäänkuin sammakonsyöjällä muka jotain mahdollisuutta oli vallata Suomi takaisin. Kaikki nykyongelmat juontavat kuitenkin juurensa siihen kun slaavilainen asutus tuli Inkeriin.

    Bernadotte sotilaana tajusi heti sen, että Ruotsin rajan vieminen noin lähelle Venäjän pääkaupunkia Pietaria toisi tulevaisuudessa pysyvän ongelman ja olisi uuden sodan siemen, sodan jota Ruotsi ei kumminkaan kykenisi yksin voittamaan.

    Äänestä

Jos nyt tarkkoja ollaan, niin Euroopan kuningashuoneisiin on naitu viimeisten 50 vuoden aikana lähes pelkästään taviksia, ei toisista kuningashuoneista vai mitä kuninkaallisia Silvia, Diana, Tanskan prinsessat, Ruotsin Taneli, Britannian Kati, Espanjan prinsessa jne. ovat?

Äänestä
  • Ei Silvia mikään tavis ole. Hitlerin mukaan brasilialais-saksalainen olisi puoliverinen koska isä oli natsi mutta äiti brasilialainen latina.

    Äänestä

Varmaan Tanelin sperma on aika heikkoa. Vittuuria haluaisi ilmeisesti jonkun gambialaisen jolla on 30cm ukokseen. Ei edes Elin Nordgrenin ukolla ole niin isoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sammakko viktoria kirjoitti:

Saiko Napoleon sitten paskaiset räkänaurunsa haudan takaa kun Bernadotte suku tuli hallitsemaan Ruotsia. Saksassahan vastaavaa tilannetta ei ollut koska Preussi oli yksi Napoleonin kukistajista ja sodan voittajista eikä luuseri kuten Ruotsin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu