Oli kerran timantti, ja hänen loistonsa häikäisi muita ympärillä olevia hiomattomia jalokiviä.
Timantti ei itse nähnyt loistoaan eikä tiennyt olevansa timantti, vaan hän kuunteli noiden muiden jalokivien huutoja jotka eivät kestäneet katsoa hänen kirkkauttaan, mene pois, et kuulu joukkoomme, sinä ärsytät meitä, mikä luulet olevasi...
Timantti ei tiennyt, että hän loisti, sillä auringon säteet osuessaan häneen sinkoilivat kirkkaina sokaisten vain ympärillä olevat. Hän oli vain timantti joka ei säteillyt omaansa vaan auringon valoa.
Tämä timantti oli hiottu mestarin luona mestarin käsin ja mestari oli tehnyt huolellista työtä, jotta valo saisi timantin säihkymään taydellisesti.
Timantti oli ollut vain mitätön palanen pikimustaa hiiltä, joka oli kuumuudessa ja paineen keskellä muodostunut säihkyväksi kirkkaaksi kiveksi, jonka mestari löysi ja hioi täydelliseksi.
Tässä timantissa näkyi Mestarin kädenjälki, sillä niin kirkkaasi se loisti valoa, että se sattui katsella.
Timantti ei hävennyt enää itseään, sillä hän tiesi olevansa mestarin taidonnäyte ja se mikä hänestä oli tullut, ei ollut enää sama mikä hän oli ollut.
Hän oli aivan uusi ja puhdas, säteillen kirkkautta aina kun aurinko vain paistoi.
Muut jalokivet olivat kauniita, mutta vailla mestarin hiontaa, joten valo ei heistä hyvin säteillyt, vaan se valo imeytyi heihin ja alkoi kuumentamaan heitä ja he tunsivat olonsa tuskalliseksi aina kun valo heitä valaisi.
Sen takia jalokivet olivat kokoontuneet pimeisiin luoliin, jotta heillä olisi helpompi olla, eivätkä he kestäneet jos timantti tuli luolan suulle loistamaan ja valaisemaan luolaa.
Eräs jalokivi kuitenkin tuskastaan ja kuumuudestaan huolimatta katsoi timanttia ja huusi: Kuka sinut noin kauniiksi on hionnut?
Timantti vastasi: Hän josta te päivittäin kiistelette ja puhutte.
Jalokivi: Mutta miten, me kaikki tiedämme hänet myös ja huudamme häntä jatkuvasti.
Timantti: Kaikki ovat hänestä kuulleet ja kaikki tietävät hänet kyllä, mutta harva antautuu hänelle ja monet juoksevat karkuun.
Minäkin olin ennen hiili, enkä loistanut, kunnes jouduin maan sisään pimeään, kuumaan ja paineeseen. Yksin olin, pelkkä hiili, ei kukaan kuullut huutojani, ei kukaan tullut minua auttamaan, kunnes tunsin sisälläni jotain terävää, jotain puhdasta ja kirkasta. Timantti sai alkunsa, täydellinen vastakohta tuolle mustalle hiilelle ja seuraavaksi muistan kuinka Mestari kaivoi minut esiin ja sanoi: kaunis yksilö, juuri sopiva, tästä teen taidonnäytteen. Ja hän puhdisti loput hiilet ympäriltäni ja alkoi hiota ja hiota.
Näin peilistä kuinka kaunistuin ja kaunistuin ja aloin säihkymään.
Ja toiset timantit hyllyssä katselivat ja huusivat, voi kuinka kaunis jo, Mestari tosiaan tekee tästä jotain ennennäkemätöntä.
Olen valmis! Huusin riemuissani nähdessäni säihkeeni, mutta Mestari sanoi: Ei, ei vielä, Jos lähdet nyt, ei säihkeesi vielä riitä ja alat kuumentua auringon valossa.
Ja hän vei minut ulos ja huomasin kuinka loistin, mutta säteet kuumensivat minua, joten hän otti minut takaisin sisään ja sanoi: Minä tahdon tehdä sinusta mestarinnäytteen, jättää kädenjälkeni sinuun, jotta olisit täydellinen ja loistaisit täydellisesti.
Kun muut huomaavat sinun loistosi, ja he kysyvät kuka sinut on hionnut, vastaa heille: Mestarini, jonka kaikki tietävät.
Ja hän antoi vielä ohjeet, älä peittele itseäsi liikaa, jotta valo loistaisi varmasti kaikille.
Älä anna kenenkään tuhria loistoasi, vaan loista puhtaana himmentämättä valoa joka sinuun osuu.
Jos annat toisten hiota pintaasi, ei kädenjälki ole enää minun ja silloin et saa sanoa minun sinua hioneen ja huono jälki saa aina sinut kuumenemaan.
Jos näin käy, palaa luokseni ja minä hion sinut uudestaan täydelliseksi.
Minä olen hionut sinut ja kuka arvostelee hiontajälkeä, arvostelee minua.
Ja jalokivi sanoi timantille tämän kuullessaan: Voi kunpa olisin tiennyt kenen hioma olet, en olisi sinua pois käskenyt ja olisin pyytänyt sinun auttamaan minua.
Timantti: Minä en itse osaa hiota, mutta tunnen tien hänen luokseen.
Jos sinä kestät kävellä valossa kanssani, niin vien sinut sinne.
Jalokivi: Entä nämä muut jalokivet, nämä ystäväni täällä?
Timantti: Kaikki saavat tulla, minun Mestarini tekee hiomatyötä yötä päivää ja hän tahtoo hiota jokaisen jalokiven niin, että valo loistaa heidän kauttaan täydellisesti.
Timantti ei itse nähnyt loistoaan eikä tiennyt olevansa timantti, vaan hän kuunteli noiden muiden jalokivien huutoja jotka eivät kestäneet katsoa hänen kirkkauttaan, mene pois, et kuulu joukkoomme, sinä ärsytät meitä, mikä luulet olevasi...
Timantti ei tiennyt, että hän loisti, sillä auringon säteet osuessaan häneen sinkoilivat kirkkaina sokaisten vain ympärillä olevat. Hän oli vain timantti joka ei säteillyt omaansa vaan auringon valoa.
Tämä timantti oli hiottu mestarin luona mestarin käsin ja mestari oli tehnyt huolellista työtä, jotta valo saisi timantin säihkymään taydellisesti.
Timantti oli ollut vain mitätön palanen pikimustaa hiiltä, joka oli kuumuudessa ja paineen keskellä muodostunut säihkyväksi kirkkaaksi kiveksi, jonka mestari löysi ja hioi täydelliseksi.
Tässä timantissa näkyi Mestarin kädenjälki, sillä niin kirkkaasi se loisti valoa, että se sattui katsella.
Timantti ei hävennyt enää itseään, sillä hän tiesi olevansa mestarin taidonnäyte ja se mikä hänestä oli tullut, ei ollut enää sama mikä hän oli ollut.
Hän oli aivan uusi ja puhdas, säteillen kirkkautta aina kun aurinko vain paistoi.
Muut jalokivet olivat kauniita, mutta vailla mestarin hiontaa, joten valo ei heistä hyvin säteillyt, vaan se valo imeytyi heihin ja alkoi kuumentamaan heitä ja he tunsivat olonsa tuskalliseksi aina kun valo heitä valaisi.
Sen takia jalokivet olivat kokoontuneet pimeisiin luoliin, jotta heillä olisi helpompi olla, eivätkä he kestäneet jos timantti tuli luolan suulle loistamaan ja valaisemaan luolaa.
Eräs jalokivi kuitenkin tuskastaan ja kuumuudestaan huolimatta katsoi timanttia ja huusi: Kuka sinut noin kauniiksi on hionnut?
Timantti vastasi: Hän josta te päivittäin kiistelette ja puhutte.
Jalokivi: Mutta miten, me kaikki tiedämme hänet myös ja huudamme häntä jatkuvasti.
Timantti: Kaikki ovat hänestä kuulleet ja kaikki tietävät hänet kyllä, mutta harva antautuu hänelle ja monet juoksevat karkuun.
Minäkin olin ennen hiili, enkä loistanut, kunnes jouduin maan sisään pimeään, kuumaan ja paineeseen. Yksin olin, pelkkä hiili, ei kukaan kuullut huutojani, ei kukaan tullut minua auttamaan, kunnes tunsin sisälläni jotain terävää, jotain puhdasta ja kirkasta. Timantti sai alkunsa, täydellinen vastakohta tuolle mustalle hiilelle ja seuraavaksi muistan kuinka Mestari kaivoi minut esiin ja sanoi: kaunis yksilö, juuri sopiva, tästä teen taidonnäytteen. Ja hän puhdisti loput hiilet ympäriltäni ja alkoi hiota ja hiota.
Näin peilistä kuinka kaunistuin ja kaunistuin ja aloin säihkymään.
Ja toiset timantit hyllyssä katselivat ja huusivat, voi kuinka kaunis jo, Mestari tosiaan tekee tästä jotain ennennäkemätöntä.
Olen valmis! Huusin riemuissani nähdessäni säihkeeni, mutta Mestari sanoi: Ei, ei vielä, Jos lähdet nyt, ei säihkeesi vielä riitä ja alat kuumentua auringon valossa.
Ja hän vei minut ulos ja huomasin kuinka loistin, mutta säteet kuumensivat minua, joten hän otti minut takaisin sisään ja sanoi: Minä tahdon tehdä sinusta mestarinnäytteen, jättää kädenjälkeni sinuun, jotta olisit täydellinen ja loistaisit täydellisesti.
Kun muut huomaavat sinun loistosi, ja he kysyvät kuka sinut on hionnut, vastaa heille: Mestarini, jonka kaikki tietävät.
Ja hän antoi vielä ohjeet, älä peittele itseäsi liikaa, jotta valo loistaisi varmasti kaikille.
Älä anna kenenkään tuhria loistoasi, vaan loista puhtaana himmentämättä valoa joka sinuun osuu.
Jos annat toisten hiota pintaasi, ei kädenjälki ole enää minun ja silloin et saa sanoa minun sinua hioneen ja huono jälki saa aina sinut kuumenemaan.
Jos näin käy, palaa luokseni ja minä hion sinut uudestaan täydelliseksi.
Minä olen hionut sinut ja kuka arvostelee hiontajälkeä, arvostelee minua.
Ja jalokivi sanoi timantille tämän kuullessaan: Voi kunpa olisin tiennyt kenen hioma olet, en olisi sinua pois käskenyt ja olisin pyytänyt sinun auttamaan minua.
Timantti: Minä en itse osaa hiota, mutta tunnen tien hänen luokseen.
Jos sinä kestät kävellä valossa kanssani, niin vien sinut sinne.
Jalokivi: Entä nämä muut jalokivet, nämä ystäväni täällä?
Timantti: Kaikki saavat tulla, minun Mestarini tekee hiomatyötä yötä päivää ja hän tahtoo hiota jokaisen jalokiven niin, että valo loistaa heidän kauttaan täydellisesti.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hyvä tarina :)
>Olen valmis! Huusin riemuissani nähdessäni säihkeeni, mutta Mestari sanoi: Ei, ei vielä, Jos lähdet nyt, ei säihkeesi vielä riitä ja alat kuumentua auringon valossa.<
Kun näemme Mestarin kädenjäljen itsessämme niin meillä on vaarana ylpistyä. Näin kävi itsellenikin, ensin annoin Jeesukselle vapaat kädet ja otin kaiken mikä tuli vastaan Herran kädestä tulevana. Sitten heitin ristin pois ja pukeuiduin perintööni kuninkaan osaan. Harjoittelin satoja raamatunlupauksia joilla siunasin itseni joka päivä.
Paavali: "Te olette jo kuninkaiksi tulleet, olisittekin..." Apostolit olivat vihoviimeisiä ja Jeesuskin puki päällensä orjan muodon yms.
Hiontahaavat on myös korjattava, muuten "alamme kuumentua auringon valossa." Uudelleen hiottavaksi, nöyryys ja rakkaus tarvii hienompia työkaluja, viimeisenä saa koskea enää kiillotusliinalla. "Tuulen humina".
Rajuilmat, maanjäristykset ja ukkoset hioo timantista särmiä, mutta hiljainen tuulen humina viimeistelee Mestarin työn. Jeesus:"Oppikaa Minusta, minä olen nöyrä ja hiljainen sydämeltäni."
Katse Jeesukseen!
Enemmän kuin itsestä -- tulee olle kiinnostunut Hänestä, jolle kunnia kuuluu!
"Taivasten valtakunta on kuin kauppias, joka etsii kalliita helmiä. Ja löydettyään yhden kallisarvoisen helmen, hän meni ja myi kaikki, mitä hänellä oli, ja osti sen."
Matt 13:45-46
Jeesus myi kaiken.... jätti taivaan kunnian. Astui ihmisten keskelle. Antoi romuttaa kunniansa, jopa inhimillisyytensä. Kärsi elämässä, kärsi kuolemassa!
Jotta? Nähtyään kalliita helmiä ---- meitä ihmisiä ---- voisi ostaa meidät takaisin Jumalalle. Perkeleen orjuudesta. Ja Hän teki sen. Osti meidät kalleimmalla valuutalla: pyhällä verellään, viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän Jumalan uhrikaritsa!
Siinä meille katseltavaa. Siinä meille opittavaa. Sinä suunta katseluun. Eivät ighmiset. Jos jossakin näkyy Kristuksen valoa, kunnia Hänelle. Yksin.
"Katselemalla Herran kirkkautta muututte saman kirkkauden kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen."
"Kirkkaudesta kirkkauteen". Jeesus kirkastettiin ristillä mutta Hänen paluutaan seuraa suurempi kirkkaus kuin auringon valo, ja alkuaineetkin sulaa sen seurauksena.