Boikotti peruskouluun!

Boikotti pystyyn

Nyt kaikkien ruotsin kieltä vastustavien voimien pitäisi ryhtyä synnyttämään yleistä boikottia ruotsin kielen opiskelua kohtaan peruskoulussa! Muutosta olisi pakko syntyä, jos enemmistö peruskoululaisista kieltäytyisi menemästä ruotsin tunneille! Luulisin, että parin viikon boikotti alkaisi purra Suomen hallitukseenkin.

10

216

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Antihurri

      Alkaa olla korkea aika keskittyä juuri niihin, joita pakkoruotsi eniten koskettaa. On syytä laatia vaikkapa ei-pakkoruotsille- nimisiä lehtisiä tai julisteita, joita kiinnitetään koulujen oviin ja jaetaan oppilaille peruskouluissa, ammattikouluissa, lukioissa ja muissa oppilaitoksissa.

      Koululaiset on saatava kyseenalaistamaan tämä järjetön pakko. Heilläkin on oikeus ajatella omilla aivoillaan ja tutustua pakkoruotsin likaiseen historiaan sekä pakkoruotsin negatiivisiin vaikutuksiin heidän tulevaisuuteensa. Siitä sitten nuoret saavat tehdä johtopäätöksensä. Aina löytyy joka koulusta oppilaiden asioita ajavia nuoria ja myös opettajiakin, jotka saattavat tarttua tähän, lisätä keskustelua ja pakkoruotsilakkoja sekä pakkoruotsimielenosoituksia.

    • hurri 4evah

      miten pakkoruotsi vaikuttaa negatiivisesti tulevaisuuteen? byyhyy tunneilla on tylsää, niin on suurimalla osalla meilläkin jotka puhumme suomea sujuvasti ja yhtä hyvin kun yksikieliset suomalaiset mutta kuitenkin joudumme opiskelmaan suomea PAKOSTA. osaamalla yhden kielen lisää saa paremmin työpaikkoja. Minulle on iha sama poistetaanko pakko ruotsi vai ei, osaan jo ruotsia ja jos muute eivät osaa saan helpommin töitä palvelualalla, poliisina, lääkärinä tai vaikka ambulanssikuskina. Joten poistakaa pakko ruotsi jos haluatte, me osaamme jo ruotsia joten teillehän siitä vain haittaa on ei meille.

    • boikotti pystyyn

      Kuule mites sit suu pannaan kun hallitus poistaa virkamiesruotsin? Eihän siihen kauan mene, jos boikotointi pannaan pystyyn. Sitten ruotsinkieliset saavat soittaa tulkin paikalle, jos eivät muuten ymmärrä poliisia,lääkäriä tai ambulanssikuskia :D

    • perus finne

      sitten kun suomenruotsalaiset on tästä maasta poistettu nii pitäkää hauskaa makkaroitten, kossun, liikalihavuuden, huonon kielitaidon, ahdasmielisyyden, rasismin, maalaisjunttimaisuuden ja kaljamahojen kanssa. Juuri nuo kuvastavat PERUS suomalaisia

      • aito fenno

        Ei ! Pidämme järkevistä ja mukavista ruotsinkielisistä ihmisistä. Emme vain pidä pakkoruotsista emmekä virkamiesruotsista. Haluamme saada syvemmän eurooppalaisen sivistyksen. Pakkoruotsittajista emme kylläkään pidä, sillä he toimivat etujamme vastaan selkeästi.


    • tfnjdnfns

      saatte olla ihan niin suomalaisia kun haluatte, mutta voisitte antaa muiden olla muunmalaisia ilman että haukutaan sompuksi, manneksi tai hurriksi (vaikka me ihan suomalaisia ollaan)

    • -ahaa-

      Nyt ei ole kysymys ruotsin kielen boikotoinnista vaan nimenomaan PAKKORUOTSIN boikotoinnista joita ei pidä sekoittaa toisiinsa. RKP toitottaa, että olisi kysymys ruotsinkielen puhumisen ja opiskelun kieltämisestä mutta näin ei ole.


      "Nyt kaikkien ruotsin kieltä vastustavien voimien pitäisi ryhtyä synnyttämään yleistä boikottia ruotsin kielen opiskelua kohtaan peruskoulussa!"

      • 257

        SEHÄN ON NÄÄ TALA-IDIOOTIT JOTKA SEKOITTAA PAKKORUOTSIN JA RUOTSINKIELEN!


      • rautaako?

        Tuon sitaatin mukaan kyse on ruotsinkielen (eli siis nefekirjoitustaidoilla "ruotsin kielen") vastustavien voimien lakosta. Ja ruotsinkielen vastustajathan aina aloittavat pakkoruotsista jatkaakseen yksikielisyyteen.

        Tuon pitäisi olla:

        Nyt kaikkien pakkoruotsia vastustavien voimien pitäisi ryhtyä synnyttämään yleistä boikottia ruotsin kielen opiskelua kohtaan peruskoulussa!

        Silloin se olisi nimenomaan toisen kotimaisen vapaaehtoistamisen kannalla olevien, mutta kuitenkin aitojen suomalaisten kanta. Ruotsinkielen vastustaminen ei kuulu aitoon suomalaisuuteen, Suomihan on kaksikielinen maa.


    • rautaako?

      Tuostakin boikotista hyötyisi hurrit, kaksikieliset ja rikkurit.

      Oletko varma että on laillista yllyttää alaikäisiä laittomuuksiin tai kapinaan?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2542
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1842
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1240
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      108
      1042
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      72
      1028
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      976
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      905
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      874
    9. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      101
      862
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      34
      791
    Aihe