Itkuvirsiä päivästä toiseen...miksi?

Miksi muutamille ei mahdu päähän, että Nightwish on tehnyt ja tekee kaikki ratkaisunsa itsenäisesti keneltäkään lupaa kysymättä. Tähän heillä on oikeus, koska se kuuluu jo yleiseen taiteilijoiden vapauteen. Nightwish on kulkenut omia latujaan, sen pyrkimyksenä on tuottaa uutta musiikkia, ei jäädä junnaamaan paikoilleen, vain muutamien fanien mieliksi. Näin tekevät muutkin bändit ei vain Nightwish, se ei tietenkään miellytä kaikkia. Kaikilla pitkään soittaneilla bändeillä on levyjä ja kausia jotka miellyttävät enemmän kun vaikka myöhemmin tehty tuotanto - näistä kinataan maailman tappiin.

Monista täällä esitetyistä kommenteista paistaa läpi pohjaton tyhmyys ja vain omaan napaan tuijottaminen. Kun minä nyt en satu pitämään siitä ja tästä ei siitä saa pitää muutkaan tai jos pitävät ovat tyhmiä. Ihmettelen miksi Nightwishin vanhat levyt Tarjan kanssa ei kelpaa, miksi tätä samaa olisi pitänyt jatkaa vain toisella sopraanolla? Tuomas ja pojat kulkivat sen tien Tarjan kanssa loppuun, siitä ei enää ollut pääsyä eteenpäin, oli vaihdettava suuntaa.

Nythän Tarjalla on vielä suuremmat mahdollisuudet perustaa uransa vain oman äänensä ja egonsa ympärille. Ihmettelenkin sitä miksi tämä ei kelpaa, onhan bändissä paremmat soittajat ja paremmat biisintekijät - miksi musa ei toimi?

Ilmeisesti kyse ei ole musiikista lainkaan ei ainakaan Nightwishin musiikista, koska sitä haukutaan popiksi? Jos Nightwishin musiikki on poppia, mitä sitten oikea pop-musiikki on?

Ilmeisesti osa haluaa vain häiriköidä jossa Nightwishin jäsenet ovat vain välikappale jolla saa syyn haukkua ja halveksia muita kirjoittajia, sehän on kaikkein tärkeintä musasta viis. Jos puolustat Nightwishin jäsenten toimia, siitä saa joku nilkki syyn räyhätä viikosta viikkoon bändin puolustajille. Tämä taitaa olla sukua- koulu- ja työpaikkakiusaamiselle, jossa kiusaaja käy jokaisen kiusattavaa puolustavan kimppuun.

Toki tiedän nämä kirjautumisesta ja moderoinnista vapaat sivut, näille hakeutuu sellaiset jotka lentävät moderoiduilta sivuilta ulos. Näille henkilökohtaisen herjaamisen ja mielipiteen julkituonnin raja on hämärtynyt täysin. Kirjoitanko minä moderoiduilla sivuilla, 90% kirjoitan ja siksi tällainen paskan heitto ottaa väillä pattiin. Toki tänne ei ole pakko tulla lukemaan näitä maailma syleileviä hengentuotteita, ehkä täällä käynti on samaa kun voimanostajalle ammoniakin nuuhkaisu.
13204
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oliks tämä Ygän virsikirjan virsi numero 356...Vai Nightwish-saippuan osa 5500.

Ygäkin voisi keksiä muuta kirjoitettavaa välillä...kuin voivotella sitä mitä muut voivottelee. Pateettista.

Äänestä

Vituttaako ...vituttaako....kuuntelen !
Mitä tuo sinun kommenttisi muuta on kun voivottelua Yrjö Jurrin vittumaisesta tavasta puolustaa fanittamaansa bändiä....huom!...painotus on sanalla BÄNDI.

Äänestä

Nightwish on Tuomas Holopaisen bändi. Itse ainakin pidän molemmista nightwishistä Tarjan kanssa ja ilman Tarjaa. Eikä Nightwish ole poppia vaan metallia.Katso wikipediasta,siellä lukee sinfoninen metalli.Lopettakaa jo jauhaminen Tarjasta ja sen erottamisesta.Bändi ja Tarja on jatkanut elämää eteenpäin.Ja ootan innolla uutta levyä ja leffaa.

Äänestä
  • ei musa voi paljon huonommaksi muuttua.

    Äänestä

"Toki tiedän nämä kirjautumisesta ja moderoinnista vapaat sivut, näille hakeutuu sellaiset jotka lentävät moderoiduilta sivuilta ulos"

Siksikö sinäkin ygä olet täällä :)

Äänestä

No tässä Tarja&rumpali lataavat syyn sille miksi Nightwish(tuolloin) oli niin suosittu:

http://www.youtube.com/watch?v=pi7AzFgwdw0

Tarjan oopperamainen lauluääni hevi metallissa "aika uniikki" kuten nuo molemmat tuossa lataavat.

Vastaavanlaisia haastatteluja löytyy netistä pilvin pimein, esim Tuomaskin toteaa useaan otteeseen että sehän on se Tarjan lauluääni hevimetallissa joka teki yhtyeestä niin uniikin.

Ja näinhän se oli: nyky-NW:n kaltaisia yhtyeitä on tusinoittain, vanhaa Nightwishia sopraanoo-ooppera hevimetallia ei taas ollenkaan.

Kyllä sillä pojat varmaan NW:llä vielä leipänsä tekee, eikä siinä mitään, kyllä näennäisesti pinnalliselle hevillekin löytyy varmasti kuuntelijoita.

Itse en kuitenkaan nyky-NW:tä enään kuuntele koska en näe siinä mitään kaunista. Yhtyeitä jotka tekevät sen minkä NW tekee ja vielä paremmin on tusinoittain.

Äänestä
  • ainoa vaihtoehto on yrittää tehdä jotain radioystävällistä kamaa, sellaista sliipattua rockia. Tulee mieleen naispuolinen Bon Jovi.

    Äänestä

  • Minusta Nightwishin kirjoitti:

    ainoa vaihtoehto on yrittää tehdä jotain radioystävällistä kamaa, sellaista sliipattua rockia. Tulee mieleen naispuolinen Bon Jovi.

    Genreen on tungosta, sitähän sliipattua viihderockmusiikkia jo tekee Nightwishin ex-laulaja Tarja. Hän sopisi erinomaisesti duetoimaan Jon Bon Jovin kanssa, kun laulavat samalla tavalla nenäänsäkin, uniikisti.

    Äänestä

  • Olihan se uniikki yhdistelmä. Täytyy kuitenkin muistaa, että Tarjan ääni ei kolahtanut kaikkiin kuuntelijoihin, minkä vuoksi he eivät välttämättä löytäneet tietään keikoille tai he eivät ostaneet levyjä.

    Tottahan sekin on, että Tarjan mukana lähti liuta faneja, mutta heidän tilalleen tuli monia uusia. En lähde arvailemaan millaisista luvuista puhutaan, sillä sitä on mahdotonta sanoa.

    Aika näyttää mihin Nightwish tulevaisuudessa joutuu.

    Äänestä

....Ja näinhän se oli: nyky-NW:n kaltaisia yhtyeitä on tusinoittain"

PISTÄPPÄ TUOHON ALLE NYT EDES SE ENSIMMÄINEN TUSINA!

Äänestä
  • Jokaisella fanilla on oma syynsä miksi hän kuuntelee nimenomaan bändiä X. Ns. "se juttu", joka erottaa sen muista bändeistä. Jos bändiin suhtautuu kuin yhteen muiden joukossa, niin totta kai se saattaa kuulostaa tusinabändiltä.

    Äänestä

uusi "Nightwish" on pakotettu tekemään huonoja covereita omista vanhoista lauluistaan:)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jurrin Yrjö kirjoitti:

Miksi muutamille ei mahdu päähän, että Nightwish on tehnyt ja tekee kaikki ratkaisunsa itsenäisesti keneltäkään lupaa kysymättä. Tähän heillä on oikeus, koska se kuuluu jo yleiseen taiteilijoiden vapauteen. Nightwish on kulkenut omia latujaan, sen pyrkimyksenä on tuottaa uutta musiikkia, ei jäädä junnaamaan paikoilleen, vain muutamien fanien mieliksi. Näin tekevät muutkin bändit ei vain Nightwish, se ei tietenkään miellytä kaikkia. Kaikilla pitkään soittaneilla bändeillä on levyjä ja kausia jotka miellyttävät enemmän kun vaikka myöhemmin tehty tuotanto - näistä kinataan maailman tappiin.

Monista täällä esitetyistä kommenteista paistaa läpi pohjaton tyhmyys ja vain omaan napaan tuijottaminen. Kun minä nyt en satu pitämään siitä ja tästä ei siitä saa pitää muutkaan tai jos pitävät ovat tyhmiä. Ihmettelen miksi Nightwishin vanhat levyt Tarjan kanssa ei kelpaa, miksi tätä samaa olisi pitänyt jatkaa vain toisella sopraanolla? Tuomas ja pojat kulkivat sen tien Tarjan kanssa loppuun, siitä ei enää ollut pääsyä eteenpäin, oli vaihdettava suuntaa.

Nythän Tarjalla on vielä suuremmat mahdollisuudet perustaa uransa vain oman äänensä ja egonsa ympärille. Ihmettelenkin sitä miksi tämä ei kelpaa, onhan bändissä paremmat soittajat ja paremmat biisintekijät - miksi musa ei toimi?

Ilmeisesti kyse ei ole musiikista lainkaan ei ainakaan Nightwishin musiikista, koska sitä haukutaan popiksi? Jos Nightwishin musiikki on poppia, mitä sitten oikea pop-musiikki on?

Ilmeisesti osa haluaa vain häiriköidä jossa Nightwishin jäsenet ovat vain välikappale jolla saa syyn haukkua ja halveksia muita kirjoittajia, sehän on kaikkein tärkeintä musasta viis. Jos puolustat Nightwishin jäsenten toimia, siitä saa joku nilkki syyn räyhätä viikosta viikkoon bändin puolustajille. Tämä taitaa olla sukua- koulu- ja työpaikkakiusaamiselle, jossa kiusaaja käy jokaisen kiusattavaa puolustavan kimppuun.

Toki tiedän nämä kirjautumisesta ja moderoinnista vapaat sivut, näille hakeutuu sellaiset jotka lentävät moderoiduilta sivuilta ulos. Näille henkilökohtaisen herjaamisen ja mielipiteen julkituonnin raja on hämärtynyt täysin. Kirjoitanko minä moderoiduilla sivuilla, 90% kirjoitan ja siksi tällainen paskan heitto ottaa väillä pattiin. Toki tänne ei ole pakko tulla lukemaan näitä maailma syleileviä hengentuotteita, ehkä täällä käynti on samaa kun voimanostajalle ammoniakin nuuhkaisu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu