Hei,
Olen 30-vuotias nainen ja 30. viikolla raskaana. Kärsin synnytyspelosta ja olen nyt kerran käynyt Tyksissä puhumassa asiasta. Tämä käynti kuitenkin oli varhaisten supistelujen vuoksi, ja muutamalla lauseella asiasta ehdimme puhua. Sain ajan kätilölle ja rentoutusharjoitukseen. Olen menossa tällä viikolla kontrollikäynnille ja samalla puhumaan pelostani.
Olen saanut paniikkikohtauksia lapsesta asti ja minulla on todettu paniikkihäiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Käyn terapiassa, raskaana ollessani lopetin lääkitykset vaivoihin vaikka sanottiinkin että niitä voi syödä eikä sikiölle aiheudu haittaa (no enhän minä voi sellaiseen luottaa vaan sitten olisin panikoinut siitä).
Olen saanut pidettyä pelon kurissa jotenkin alkuraskauden ajan mutta nyt kun se lähenee loppuaan, on paniikki noussut sietämättömäksi. En pysty nukkumaan, itken vaan ja tunnen olevani ”loukussa”. Mikään ei auta, ketään ei pysty sanomaan minulle mitään mikä auttaisi. Mitä sitten pelkään? Näitä kaikki kyselevät… kipua, tilanteen hallinnan menettämistä, paniikkikohtauksen saamista, tilannetta etten pääse tilanteesta pois vaikka haluaisin… Olen paniikkikohtauksen vuoksi kerran joutunut päivystykseen, se on kamalimpia tunteita mitä tiedän.
Nyt olen miettinyt sektion mahdollisuutta. Se ei poista pelkoani sillä pelkään myös sitä. Jotenkin se kuitenkin tuntuu tilanteelta jonka pystyisin ”hallitsemaan”, eikä siinä olisi niin monta vaihetta kestettävänä. Ajallisesti myös kestettävämpi. Tiedän ettei se ole paras vaihtoehto lapselle tai minullekaan ja riskit ovat suuremmat.
Kysynkin nyt että minkälaisia kokemuksia teillä on Turun Tyksin pelkopolista? Jotenkin ainakin viime kerralla sain sellaisen kuvan ettei mitään varsinaista ”ohjelmaa” ole vaan minulle heiteltiin aikoja sinne tänne ja todettiin että kaikki paikat on ihan täynnä. Miten ovat suhtautuneet pyyntöön saada sektio? Minulle olisi tärkeää saada varmistus että sellaisen saan mikäli kaikkien pelkopolin ohjelmien jälkeen vielä haluan. Olen kuitenkin ymmärtänyt että he pitkittävät päätöksen antamista, mikä juuri tekee minut entistä hullummaksi (epätietoisuus siis). Haluan ja toivon että päätyisin normaaliin alatiesynnytykseen, mutten pysty suhtautumaan keskusteluihinja pelkopolin ”ohjelmaan” kunnolla jollen tiedä minulle olevan takaporttina vaihtoehtona valita sektio. Osaatteko sanoa jotakin mikä auttaisi minua saamaan tämän päätöksen heiltä?
En tiedä ymmärtääkö ketään minua, tuskin ymmärrän itsekään. Minua ahdistaa asioistani puhuminen ja pelkään ettei minua oteta vakavasti tai että ajatellaan minun olevan huono ja itsekäs ihminen. Pelottaa jo mennäkin sinne.
Toivottavasti joku osaisi auttaa ja vastata tähän jotain. Tai edes joku ilmoittaisi ymmärtävänsä.
Kiitos.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minäkin pelkäsin synnytystä. Luin päivästä toiseen toisten kertomuksia synnytyksestä ja olin aivan paniikissa. enkä mennyt tyksin pelkopolille, koska ajattelin loppujen lopuksi että ittehän minä itseni tähän tilaan olen hommannut eli raskaaksi. Ahdistus kuitenkin kasvoi loppua kohden, mutta kun lapsivedet viikolla 37 yhtäkkiä menivät,hävisivät jotenkin kaikki pelot, koska tiesin että se on menoa nyt eikä tilanteesta voi perääntyä enää. nyt olen toistamiseen raskaana vikkoja jo 39 4, vaikka välillä pelottaa, niin päällimmäisenä on ajatus että syntyis jo, en jaksa odottaa, joka aamu kun herään, mietin vaan että voi vee vieläkin olen kotona =) Se tunne kun saa oman lapsen suoraan syliin on aivan sanoin kuvaamaton ja sen jälkeen unohtuu kivut, koska se on sen arvoista, mitä enemmän ns. sattuu sitä vähemmän on synnytystä jäljellä. =)
Minullakin kävi niin että epiduraali pysäytti synnytyksen ja kun puudutus loppui saitettiin käynnistystippa ja kivut oli sen mukaiset, mutta kummasti ne unohtui, sanoin 10 min sen jälkeen kun tyttö oli sylissä että tulen tänne varmaan uudestaakin ja nyt 4,5v päästä se tapahtuu =)
En tiedä auttaako tämäkään kirrjoitukseni sinua yhtään, mutta koita ottaa itseäsi niskasta kiinni, kohta sulla on maailman ihanin lapsi sylissäsi minkä eteen teet synnyttäessäsi korvaamattoman työn. =) Hyvää pelotonta kevättä! =)
Kiitos kirjoituksestasi, sain siitä pikkuisen voimaa :) Itsekin toivon että kun itse tilanne on päällä niin paniikki unohtuu ja pystyy vaan keskittymään synnytykseen. Pahinta on tämä ahdistus ennen itse h-hetkeä. Se vaan kaivaa mieltä kun tietää mitä kaikkea voi mennä pieleen. Jotenkin toivon että synnytys käynnistyisi itsellään ja hiukkasen ajoissa eikä niin että menee yliaikaiseksi ja paniikki vaan kasvaa kasvamistaan. Toivon että minut otetaan pelkopolilla vakavasti, ja myös pyyntöni sektiota kohtaan vaikken siihen ehkä lopulta päätyisi edes. Eipä auta muuta kuin toivoa parasta...
Ahdistunut: Minusta et ainakaan ole ollenkaan huono tai itsekäs ihminen! Itse en osaa tuohon oikein mitään neuvoja antaa. En voi myöskään sanoa että ymmärtäisin täysin miltä susta tuntuu, mutta voin kertoa että itse en ole edes raskaana tai suunnitellut edes lapsen hankintaa ja silti pelkään jo nyt synnytystä. Joo kuulostaa varmaan todella oudolta, mutta voisin kuvitella että jos nyt olisin raskaana niin olisin varmasti vähintään yhtä paniikissa kuin sinäkin.. Mä olen jo pitkään miettinyt, että voinko hankkia ollenkaan lapsia kun pelkään niin kamalasti. Ja olen myös miettinyt sitä, että tieto siitä että saan sektion voisi auttaa. Pelkään myös gynekologilla käyntiä aivan tajuttomasti! Juttelinkin erään ihmisen kanssa (joka muuten on ammatiltaan gynekologi) pelostani ja sain hänen puheistaan sellaisen käsityksen, ettei ihmistä "pakoteta" synnyttämään alateitse jos se tuntuu mahdottomalta, vaan saa siinä tilanteessa sen sektion. Itse en täysin tiedä mistä mun synnytys pelko johtuu, mutta uskon menneisyydelläni olevan jotain tekemistä asian kanssa. Olen menettänyt luottamukseni ihmisiin melko totaalisesti. Ollessani noin 8 vuotias, aikuinen ihminen johon luotin käytti mua seksuaalisesti hyväksi ja juuri täytettyäni 18 isäpuoleni raiskasi minut. Lisäksi mulla on eräs erittäin huono kokemus gynekologilla käynnistä ollessani noin 12 vuotias. Luulen että mm. noilla asioilla on yhteys mun pelkoon ja inhoon alatiesynnytystä kohtaan. Mutta aikahan sen sitten näyttää miten sitä tulee synnyttämään. Toivon sinulle kuitenkin tsemppiä synnytykseen päädyitpä sitten kumpaan vaihtoehtoon tahansa. Ja toivottavasti pääsisit eroon pelostasi jotta voisit paremmin nauttia raskauden loppuvaiheesta. =) Hyvin se menee! Tsemppiä! =)
Olen myös menossa pelko polille..... mulle on vaan käynyt niin, että ekassa olin autuaan tietämätön koko kivusta. Tokassa eka itkin hiljaa omissa oloissani peittojen alla (ihan oikeesti) ja se ponnistuvaiheen kipu oli siis jotain niin helvettiä, anteeks vaan kaikki pelosta kärsivät. Olin jo raskausaikan tuntenut voimakkaita supistuksia ja jo silloin hiipi pelko mieleeni, että jos nää on jo näin helvettiä niin mitäs sitte ku synnyttää, tosiaan on 10 v ekan ja tokan synnytyksen välissä.
Nyt olen menossa kolmannen kerran "pukille" ja jokainen kiputuntemus kehossa vietittää, että tämä ottaa kipeää, MUTTA mites taas kestät sen synnytyskivun?????? Pientä paniikkia on... synnytän alakautta, mutta en uskalla tietoisesti edes ajatella sitä kipua...Miten sen kestän... Viimeks kyllä uhosin, ettei ikinä enää, niinkuin varmaan moni muukin ;)
Mulla se "tositoimissa" ei kyllä tehnyt kipua/asiaa yhtään helpommaksi....