Työkkärin toiminta

G

Kiinnostaisi saada seuraavaan asiaan mielipiteitä;
Olen sairas ihminen, joka ei pysty oman alan töitä tekemään, kouluun ei ole varaa kun ei tukia tulisi, opintolainaa en aio hakea.
Lääkäri ei laita saikulle, eikä liioin totea täysin työkyvyttämäksi.

Työkkärin valituksen takia olin 4 viikkoa työkokeilussa, suhteellisen onnistuneesti.
Työkkäristä sanottiin, että kun tässä yhdessä käy, saa taas olla eikä tarvitse ilmaisena työorjana olla enempää. Että näyttää paremmalle paperilla..
Nyt tilanne on kuitenkin se, että työkkäri ahdistelee koko ajan, soittelevat työajan ulkopuolella kotiin ja tyrkyttävät kaiken maailman paikkoja minulle.
Kouluun yrittävät suoraan pakottaa, ja aloja, joihin en ole työkykyinen!!
Täytyy varmaan vaihtaa puhelinnnumeroa, työhakua kun on merkitty kuitenkin heinäkuun loppuun asti

3

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyokkari

      Hei.

      Kiitos kysymyksestäsi.

      Työttömyysturvalaissa määritellään työttömyysetuuden saajan yleiset oikeudet ja velvollisuudet. Työttömyysetuuden saajan velvollisuus on muun muassa hakea aktiivisesti työtä, olla valmis vastaanottamaan työtä tai koulutusta sekä parantaa osaamistaan työ- ja elinkeinotoimiston kanssa sovitulla tavalla.

      Esimerkiksi sairausloma sinänsä ei oikeuta poikkeamaan työttömyysetuuden saamiselle asetetuista työvoimapoliittisista edellytyksistä. Sairauslomalla olevan työnhakijan tulee siten esimerkiksi pitää työnhakunsa voimassa ja olla valmis vastaanottamaan työkykyään vastaavaa kokoaikatyötä.

      terveisin Teppo työkkäristä

    • LakiaKatsellut

      Laista suoraan :

      Etuuden saajan yleisenä velvollisuutena on hakea aktiivisesti työtä JA koulutusta ...

      Eli työttömän on haettava itsekin koulutukseen kuten tuo JA-sana yllä määrittää. Kuinkahan monessa työnhakusuunnitelmassa/työllistysmissuunnitelmassa yo. unohdetaan.

    • karenssia

      Eli nin vaikka olet sairaslomalla,sin täytyy otta vastaa työtä,
      jota pystyt sairaana tekemään.
      Eli jos vaikka istut rullatuolissa jalat amputoituna,
      sinun on otettava vastaan vaikka jotain tietokone hommia,joissa ei tarvita jalkoja.
      Jos vain kädet pelaa.
      Jos työnantaja tarjoaa sinulle kuormaauton kuskin työtä,sinulla on vain henkilöajokortti,sinun on otettava työ vastaan,jos työnantaja märittelee
      että pystyt siihen,jos kieltäydyt tulee karenssi.
      sillä tynantajalla on oikeudet määritellä mihin työhön pystyt.
      näin minulla sain karenssin kun kieltäydyin työstä,työn antaja
      määrittelin että osaan työn,mutta minä määrittelin etten osaa.
      En viitsinyt valittaa muutaman 100 euron takia.
      Sillä mulle on sama vaikka saisi 100 vuoden karenssin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tuomas Sakari Matias Salminen. S.2005

      Nimi on ihan julkista tietoa. Ei tarvitse poistaa. Julkaistu monilla sivuilla.
      Valkeakoski
      58
      4274
    2. Sille yhelle vaa

      Viime aikoina oon miettinyt sun juttuja aika paljon. Vaikka en oo saanu susta vielä kunnolla selvää kuvaa, jotenkin tunt
      Ikävä
      92
      1705
    3. Mikko Leppilampi ahdistellut useita!?

      Jotenkin on aina jäänyt lipevän oloinen fiilis kun hänen esiintymisiä on katsellut. Nyt rikosepäily seksuaalisesta ahd
      Kotimaiset julkkisjuorut
      41
      1269
    4. Farmasia valintakoe 2024

      Miten meni farmasia valintakoe teillä? Minun mielstä se oli ihan oko en voi sano, että se oli tosi vaikea.
      Pääsykokeet
      48
      1119
    5. Onhan sulla

      Nainen nyt varmasti kaikki hyvin.
      Ikävä
      64
      1046
    6. Kaksisataa kilometriä on pitkät niin..

      Vai onko se sinusta niin, mies?
      Ikävä
      92
      707
    7. Ajattelen minä sua vieläkin mies

      Ja välillä tulee kyyneleet silmiin kun tajuan että näin tämä sitten menikin. Ikävä on, koska olet rakkauteni. En ole nyt
      Ikävä
      40
      689
    8. Vielä yksi juttu

      Kaipaan sinua enemmän kuin omaa sieluani. Olet rakas minulle.
      Ikävä
      73
      688
    9. En tiedä huomasitko edes minua

      mutta minä huomasin sinut ja näytitpä taas hyvältä!
      Ikävä
      32
      685
    10. On muuten meidän kylän poikia.

      Surullinen uutinen. Toivotaan, että uhri saa tarvitsemansa avun. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b497ba33-7a82-415d
      Tornio ja Haaparanta
      6
      664
    Aihe