Vastaukset 6
- älähän nyt
Kyllä Adolfsenia kaivataan aina viihdykkkeeksi. On mysteeri miten niin lihava läski huonolla polvella voi selvitä 74 vuotiaaksi.
- Äänesti oikein.--
Niin Ahtisaari oli äänestänyt persuja, avan vaistomaisesti ajatuksissaan.
- db602
Kylläpä tuli Maran suusta melkosta höttöä!
Vaikkapa nyt Suonenjolla vaatia palvelua terveyskeskuksessa ruotsiksi... Hoitajia reservissä, jos toista kotimaista sattuisi Mansikkakarnevaalien aikaan tarvitsemaan!
Ei järjen häivää, ja mitä se ylimääräinen palvelun rakentaminen tulisi maksamaan??
Kun tulevalla hallituskaudella tullaan leikkaamaan joka tapauksessa yhtä sun toista tarpeellistakin, niin vielä tallainen rasite lätkäistäisiin suomenkielisille! Mehän se lysti kustannettaisi.
Ei takuulla onnistu!Et siis ymmärtänyt yhtään mitään koko ideasta? Oliko vähän vaikeaa? Tarkoituksena ei suinkaan ole, että Suonenjoella olisi erikseen suomen- ja ruotsinkieliset hoitajat. Saman hoitajan pitää pysyä palvelemaan asiakkaita kummallakin maan virallisella kielellä. Eihän se ole liikaa vaadittu? Kyllä lahjakas ihminen oppii helposti kaksi kieltä. Lahjattomia taas ei pidä vastuulliseen hoitajan virkaan valita.
- mtejherht
patriklind kirjoitti:
Et siis ymmärtänyt yhtään mitään koko ideasta? Oliko vähän vaikeaa? Tarkoituksena ei suinkaan ole, että Suonenjoella olisi erikseen suomen- ja ruotsinkieliset hoitajat. Saman hoitajan pitää pysyä palvelemaan asiakkaita kummallakin maan virallisella kielellä. Eihän se ole liikaa vaadittu? Kyllä lahjakas ihminen oppii helposti kaksi kieltä. Lahjattomia taas ei pidä vastuulliseen hoitajan virkaan valita.
Tämä pakkoruotsinsa lukenut hoitaja ei tarvitse ruotsia luultavasti uransa aikana kertaakaan tai juurikin kerran tai pari, siis kymmenien vuosien aikana.
- db602
patriklind kirjoitti:
Et siis ymmärtänyt yhtään mitään koko ideasta? Oliko vähän vaikeaa? Tarkoituksena ei suinkaan ole, että Suonenjoella olisi erikseen suomen- ja ruotsinkieliset hoitajat. Saman hoitajan pitää pysyä palvelemaan asiakkaita kummallakin maan virallisella kielellä. Eihän se ole liikaa vaadittu? Kyllä lahjakas ihminen oppii helposti kaksi kieltä. Lahjattomia taas ei pidä vastuulliseen hoitajan virkaan valita.
Mietippäs nyt sellaista, että ruotsia jos ei ole käyttänyt sen pakollisen kouluosuuden jälkeen, eikä ole ns. harjoitusvastustajia, kieli unohtuu. Niin sille käy.
Täällä päin kun ei yksinkertaisesti ole ruotsinkielisiä, mutta ruotsin pakko kyllä.
Ei hoitohenkilökuntaa ensisijaisesti kielen osaamisen mukaan rekrytoida, kyllä pitää ammattinsa hallita. Ei sairaus pelkällä sujuvalla ruotsilla parane.
Kai sairas ensisijaisesti lähtee hoitoa hakemaan, eikä venkolemaan kielellä.
Näin se täällä tapahtuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1171450
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491444Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta201965Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.331895Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä234842- 58733
Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht233697Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175681Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88630Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21601