Rakennusteollisuudella on viesti vaalivoittaja perussuomalaisille: ulkomaista työväkeä tarvitaan paljon lisää ainakin rakennustyömaille.
- Ulkomaisen työvoiman määrä on neljässä vuodessa kaksinkertaistunut. Ulkomaisen työvoiman määrä Suomen rakennuksilla kasvaa myös seuraavat neljä vuotta, arvioi Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti tiistaina.
RT:n johto muistuttaa, että rakennusalalta eläköityy tällä vuosikymmenellä 70-80 000 ammattilaista. Nykyiset koulutusmäärät eivät aukkoa riitä paikkaamaan, joten ulkomaisia osaajia tarvitaan jatkossakin kymmenin tuhansin.
Karkean arvion mukaan alan kouluista valmistuu tänä vuonna 2 500 osaajaa, mutta samaan aikaan rakennuksilta eläköityy arviolta 5 000 osaajaa.
- Reikää paikataan ja työvoimaa haetaan Baltiasta, Puolasta ja Venäjältä, Pipatti kertoo.
Vuosina 2009-2010 Uudellamaalla rakennusalan työvoiman lisäyksestä puolet tuli ulkomailta.
- Ulkomaisen työväen määrän kasvu on jatkossakin nopeinta Uudellamaalla, Pipatti sanoi.
Lue koko artikkeli Kauppalehden maksullisista Markkinauutisista

Vastaukset 7
Vanhimmat
Ulkomaisen työvoiman tarve tuli selvästi esiin vaalien myötä. Ei löydy Suomesta edes valtion tärkeimpien virkojen hoitoon ammattitaitoista koulutettua hakijaa vaan noihin virkoihin jouduttiin valitsemaan mm. kehonsa rakentaja, muinaisslaavin opiskelija jne. muuta höppäsakkia. heheheheheheheeee
Ei persut ole koskaan ollut ulkomaalaisia ahkeria OSAAJIA vastaan jotka ovat rehellisiä ja haluavat sopeutua yhteiskuntaamme.
Ja noudattaa yhteistä lainsäädäntöä.
Ei ei varmaan niin, joo. Teidän ajatusmallit on niin hupasia.
Otetaan esimerkiksi kehitys apu. Ilmoitatte, että pakolaisia tms. pitää auttaa omassa maassaan Suomesta käsin, eikä tuoda Suomeen. Seuraavassa rivissä sitten ilmoitatte samaan hengenvetoon, että kehitysapumäärärahoja pitää leikata 200 miljoonaa.
Eikö kukaan huomaa tätä ironiaa noiden lantajaakkojen puheissa ja ohjelmissa.
Ei ziiisuz.
Tämähän tarkoittaa sitä, ettei Suomi enää rahoita sotaa ja "sotaa" käyvien
maiden ja hallitusten aseita ja diktatuureja. Mutta totta, apu on lähetettävä
täsmäapuna perille. Muoto onkin vielä auki. Kai sinäkin sentään ymmärrät,
ettei nuoret afrikkalaiset soturit ole ensimmäisiä pakolaisia ?
Tuota, eiköhän esim. se ole aikamoista kehitysapua kun tuodaan maahamme elätettäväksi milloin somaliasta milloin mistäkin afrikkalaisesta maasta muslimeja, milloin suomalaisen naisen rakastajia.
Nämä henkilöt suomessa maksavat meille enemmän kuin 200 miljoonaa: Todellinen kehitysapu on todella paljon suurempi kuin 200 miljoonaa. Oikeita lukuja ei edes uskalleta sanoa koska se olisi rasismia. Uskoisin että 2 miljardia on oikeampi luku.
Paljonko esim. somalitaustaiset ihmiset todella maksavat Suomelle kun kulut ja tulot lasketaan? Paljonko nämä somalit lähettävät rahaa somaliaan? Kehitysapua?
Mihin somaleitten lähettämä raha muuten loppujen lopuksi päätyy? Jonkun klaanin aseitten hankintaan? Islamistiterroristeille? Kukaan ei tiedä... mutta jokainen tietää, että ainakin osa menee sotimiseen ja terroristeille tai ainakin islamin levittämiseen.
Olemmeko valmiit tukemaan islamin voimistumista ja klaanien aseellista taistelua?
James Hirvisaari (PS)
Kannattaa ampuma-aseiden käyttörajoitusten vapauttamista ja samalla turvallista Suomea. Vain ja ainoastaan persun mielestä tässä ei ole ristiriitaa.
"Suomi suomalaisille", kuuluu hänen älykäs vaalilauseensa. Mistä tuo on niin tuttu? Ai niin, "Saksa saksalaisille", lausahti eräs sittemmin koko maailman tuntemaksi tullut itävaltalainen mies toisen maailmansodan kynnyksellä.
Ja yllättäen hän vastustaa sananvapauden rajoittamista, luonnollisesti, koska hän itse lausuu syrjiviä kommentteja ja pitää niitä oikeutettuina:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Yle Perussuomalaisten valtuutettu sai syytteen blogikirjoituksesta/1135258566840