Kauniainen liitettään Espooseen siinä tulee suurimat säästöt mitä muista kunnista, siinä tulee samalla koko alueesee sama vero prosentti, kun Kuniainen on siellä sisällä ja hyvin matalalla vero prosentilla, siinä saadaan suurimat raha kertymät kuntaan, kun yksi suuri Espoon kunta ympäröi yhtä pientä ja aivan samat käytönnön toimet molemmissa kunnissa,
Kukas sitä vastustaa??? no ei ole vaikee kyllä arvata.
Kuntaliitos numero YKSI
11
283
Vastaukset 11
- Niinpä!
Kauniainen on ainoa jäjellä oleva omituisuus eli ns.reikäleipäkunta Suomessa.
Syynä on Kokoomuksen ja RKP:n valta sekä Kauniaisissa ja Espooossa.
He istuvat samoissa herraklubeissa ja ylläpitävät lähinnä ruotsinkielisille tarkoitettua veroparatiisia keskellä PK-seutua.- Fy fan
Ei pärkkele. Me viedä meidä pengar Caymansaaret -de sista, som finns här.
- RKP kannattaja silti
Luulen että suurin osa Kauniaislaisista itse haluais liittyä Espooseen tai metropolialueeseen.Kunnassa ei enää pidetä huolta ympäristöstä.Taloja ei korjata ja kaikki hajoaa ja puskat röllittää. se on mielestäni tai monen luulosta merki että varaudutaan jo liittymiseen.Kunta alkaa olla pahalla tavalla jäljessä muusta kehityksestä ja ne joilla on koulutusta ja laaja ajattelu,huomaa että nyt on pakko saada tieto ankkalammikon ympärille tai ollaan pian muinaisjäännös.Meillä on suurin osa kunnanedustajista roimasti yli eläkeiän ja sillä lailla siellä on ihan jälkeenjääneet tavat,sellainen 70-luku.Virkailijat ovat kuulema sukulaisia,tuttavia jne.keskenään eli pätevin ei aina valita.Jos tulee pätevä virkailija,se ei kauan viivy.Lisäksi on muuta häslinkiä.
- grankulla
"Luulen että suurin osa Kauniaislaisista itse haluais liittyä Espooseen tai metropolialueeseen."
Kauniaislaisena voin sanoa, että näin ei todellakaan ole.
- Yks vaan
Espoo on liitettävä Kauniaiseen,niin poistuu viimeinkin tämä erikoisuus pääkaupunkiseudulla.Sama veroprosentti kaikille uudessa isommassa Kauniaisessa.
- KokoomusRKP !
KokoomusRKP on ainoa syy, miksi Kauniainen on vielä olemassa.
Niin kauan kun se on hallituksessa määräävässä asemassa, ei liitosta tule.
Kaikein tärkein asia on taata surujen etuoikeudet.
- Virkkunen!
Kuntaministeri ja svekojen juoksutyttö Henna Virkkunen sanoi, että "on jopa mahdollista Kauniaisen liittäminen suurkuntaan".!!??
Siis tuon kuntakummaljaisen lopettaminen on JOPA mahdollista. Eikö ole erikoinen ilmaus? Senhän pitäisi olla ITSESTÄÄNSELVÄÄ.
Huomaa, että KokoomusRKP:lle on vaikea asia tuon loiskunnan lopetus. - Mr. Kuntaliitos
Uudellemaalle riittää noin neljä kuntaa: Raasepori ruotsinkielisille, Lohja ja Porvoo vois säilyttää vaikka ne kuuluu Helsingin työssäkäyntialueeseen. Kaikki muut kunnat joita ei mainittu: deletointi!
- 123234354
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/29/nain-suomea-kupataan-entistakin-raikeammin/201221968/170?ref=tf1
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/01/22/ei-ratkaisua-kriisiin-vaan-kolme-uutta-eurobluffia/201221436/170
http://www.taloussanomat.fi/porssi/2012/01/24/maaliskuun-kreikka-lainan-markkinakorko-yli-1000-prosenttia/201221652/170
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2012/02/01/nyt-kaikki-huijaavat-kaikkia--ja-varsinkin-suomea/201222111/170?ref=tf1 - aki
On se hyvä, että hallitus puhuu kuntien yhdistämisestä ja tehostamisesta. Tällöin Espoon sisällä oleva pikkukunta Kauniainen olisi ilman muuta liitettävä Espooseen / muodostettavaan kuntakokonaisuuteen. Jos tästä Espoon sisälle muodostetusta ei löydy esim. kokoomuksella yhteisymmärrystä, parempi haudata kuntauudistus ja etenkin pääkaupunkiseudulla. Eli Kokoomus hallituspuolueena Kauniainen esimerkiksi kuntauudistukseen.
- kuntavaalit ohi?
Voiskohan tämä pitää paikkansa:
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/ministerio-suunnitteli-vaalien-siirtamista-poikkeuslailla-kuntauudistuksen-vuoksi
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 52970
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍106913Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust18857Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,4781- 71673
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.2632Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it185594- 57573
- 71558
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24530