Keskeisin oireeni on levottomuus / kontrollin menettämisen pelko ja siitä seuraava sekoamisen/psykoosin alkamisen pelko. Valssaan edestakaisin, ajatukset rientää päässä, kipristelen sormiani jostain syystä (aivan kuin otteeni jotenkin lipeäisi) ja pelkään että tulen jotenkin ulos vartalostani. Joskus tulee kiihtyneisyyttä, eli ajattelen jotain asiaa ja kiihdyn. Kokeilin hengittämistä paperipussiin ja aivan kuin se olisi vähän auttanut. Hengitin tasaisesti ja rauhallisesti.
Tähän asti bentsodiatsepiinit ovat olleet ainoa hätäapu koska mikään muu kokeilemistani ei tunnu tepsivän. Tiedän ettei pitkäaikaisesti pitäisi käyttää mutta entäs jos on pakko? Ei sellaisessa olotilassa kukaan voi elää.
Minulla on jotain ongelmaa niska-alueella joka ruksahtelee kokoajan kun venkoilen päätäni sivulta toiselle. Siellä on jotain neurologista ongelmaa. Kun kohtaus meinaa iskeä päälle, se on kuin joku musta voimakenttä ottaisi haltuunsa koko vartalon (siinä ei ole tietoakaan mistään itsensä kasassa pitämisestä tai mistään "ryhdistäydy nyt hyvä mies" jutusta). Ei pysty pitämään itseään kasassa.
Sitä valssaa edes takaisin, hakee outoja asentoja, haroo tukkaansa ja katsoo minuuttikellosta milloin tunti on kulunut että alkas pami vaikuttaa. Se on ihmisen pisin tunti mitä kukaan koskaan on kokenut.
Melkein pelkään että tämä on jotain pahempaa kuin paniikkihäiriö ja toisaalta jos se on paniikkihäiriötä, se olisi jonkinlainen helpotus.. Sikäli koska en olisi siis aivan menetetty tapaus -> toivoa olisi.
Tähän asti bentsodiatsepiinit ovat olleet ainoa hätäapu koska mikään muu kokeilemistani ei tunnu tepsivän. Tiedän ettei pitkäaikaisesti pitäisi käyttää mutta entäs jos on pakko? Ei sellaisessa olotilassa kukaan voi elää.
Minulla on jotain ongelmaa niska-alueella joka ruksahtelee kokoajan kun venkoilen päätäni sivulta toiselle. Siellä on jotain neurologista ongelmaa. Kun kohtaus meinaa iskeä päälle, se on kuin joku musta voimakenttä ottaisi haltuunsa koko vartalon (siinä ei ole tietoakaan mistään itsensä kasassa pitämisestä tai mistään "ryhdistäydy nyt hyvä mies" jutusta). Ei pysty pitämään itseään kasassa.
Sitä valssaa edes takaisin, hakee outoja asentoja, haroo tukkaansa ja katsoo minuuttikellosta milloin tunti on kulunut että alkas pami vaikuttaa. Se on ihmisen pisin tunti mitä kukaan koskaan on kokenut.
Melkein pelkään että tämä on jotain pahempaa kuin paniikkihäiriö ja toisaalta jos se on paniikkihäiriötä, se olisi jonkinlainen helpotus.. Sikäli koska en olisi siis aivan menetetty tapaus -> toivoa olisi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joo, paniikkilta ihan kuulostaa. Mulla on ollut tota niskarutinaa aina- se on ihan normaalia, joillain rutisee enemmän kun toisilla ei paljoakaan. Kun liikkuvuus nikamissa lisääntyy, kuuluu rutinaakin voimakkaammin. Älä kuitenkaan kauheesti rutisuttele, ettet saa lihaskipuja niskaan, sillä se ei ole tottunut kovaan kiertoliikkeeseen tms. Mä vaihtelen kanssa asentoja paljon- se on kaiketi kontrollin hakemista. Mä arsyynnyyn itteeni kun kiihdyn.... sitten hengityksestä tulee pinnallista, rintaan sattuu kun oon niin jännittynyt ja en vaan tiiä miten saan tunteen pois...parhaiten on auttanut etten oo TEHNY mitään korjaavaa asiaa- hengityksen kontrollista tuli mulle pakkomielteinen oire. On vaan hyväksyttävä tunne, muistettava että kohtaus on VAARATON. Se voi pelottaa, onhan se tila huippuahdistava, mutta edelleen vaaraton. Kun kerran voitat tilanteen...huomaat aikanaaan ettei se ole muuta kuin...turhauttavaa ja niin se lopulta katoaa. Joskus on vahvaa olla heikko- antaa tuntemuksien tulla olla ja mennä.
niin se kai on. kaiketi siinä kun on vielä tämä pamikoukku ja vieroitusoireet niin onhan tää ihan helvetillinen olotila.
Mulla on just noita oireita, mutta beetasalpaaja (propral) auttanut mainiosti. Eihän se pään sisällä muuten vaikuta, paitsi, että itse ajattelen, että se auttaa fyysisiin oireisiin, joten en pelkää yhtä paljon. Vaikkei näihin koukkuun pitäisi jäädä niin kyllä mä aika koukussa taidan olla, koska en uskalla lähteä enään mihinkään omillani, vaan aina on oltava yks propral mukana ja ennen "koetusta" otettu yks.
Moi! Mä olen kirjoittanut aiheesta sekoamisen pelko tänne hieman aikaisemmin. Oireeni liittyvät jatkuvasti sekoamisen-/psykoosin/skitsofrenian-/skitsoaffektiivisen pelkoon. Tarkkailen itseäni, ajatuksiani ajoittain jopa tauotta. Mulla tää alkaa esim siitä, että uppoudun omiin ajatuksiin jokin asia nousee mieleen ja kuulen omat ajatukseni. Vaikkapa tänään kävi niin, että uppouduin ajatuksiini kävelyllä. Mietin yhtä kaveria ja mieleen nousi keskustelu jonka kävimme ja kun kuulen/muistan pääni sisällä hänen äänen ahdistun. Tietoisesti jos mietin menneitä tapahtumia ja kuulen äänen miettinnän aikana en ahdistu, mutta tämä asioiden mieleen kumpuaminen ilman tarkempaa mietintää ahdistaa. Ja tuolla äänen kuulemisella tarkoitan samaa kuin kuulet oman pääsi sisällä oman äänesi jne.. en siis tarkoita, kuulevani ääniä (vaikka sitähän pelkään, että näin kävisi) Noh sitten kun se ahdistus iskee niin alan vatvomaan eri sairauksia ja pelkään juuri tuota samaa kuin sinä, eli että en enää sairasta paniikkia vaan jotain pahempaa.
Mulla on muutes myös tuota niskajumia kuten sulla.
Tuosta mustasta voimasta, eikö se ole vain se paniikki joka iskee päälle? Mulla ainakin tuntuu se paniikin "laskeutuminen" päälle. Se henkinen pahaolo siis tuntuu ihan fyysisesti, niinkuin väsähtäisi ja tulisi vaikkapa "näkymätön hyökyaalto päälle". Voisiko muutes tuo sinun ramppaaminen johtua siitä, että lievität ahdistuneisuuttasi levottomalla elehdinnällä. Jos koitat saada sen tiedostamatta pois liikkumalla? Ja kun paniikki on päällä niin mieli on levoton, miksi ei ruumiskin? Ainakin itse ollessani ilman paniikkia olen rauhallinen myös fyysisesti..
Tsemppiä kuitenkin sulle ja hyvää kevättä!
Nyt kuulostaa tutulta.
Olen kärsinyt moninaisista fyysisistä oireista kuten pahoinvoinnista, päänsärystä, huimauksesta, jotka todella alkoivat rajoittaa elämääni ja voimistuivat pari viikkoa sitten sellaiselle tasolle että olin varma että nyt on jotain vakavaa vialla.
Minut on tutkittu päästä varpaisiin, mutta mitään elimellistä vikaa ei ole havaittu eikä löydetty. Viimeisen sisätautilääkärin mukaan ei tulla löytämäänkään. Hyvä. Mutta mikä minua sitten vaivaa.
Tuo kohtauksen omainen paheneminen on kamalaa. Yleensä se alkaa vaivihkaa hiljalleen ja kehittyy paniikiksi, jossa kädet ja koko mies tärisee ja tuntuu että sekoaa. Tuo sekoamisen tunne on se pahin. Kaiken muun kanssa kai voisi elää.
En ole nukkunut viime öinä myöskään hyvin. Olen nukahtamaisillani, säpsähdän jotain ja olen hereillä. Tätä jatkuu läpi yön. Jossain vaiheessa saatan upota johonkin kummalliseen unen ja valveen välitilaan, joka myös on pelottava jo sinänsä, mutta yritän nukahtaa ja siksi en halua tulla sielytä pois. Hikoilen.
Eilen aamulla tästä välitilasta noustuani tunsin oloni todella huonoksi. Pahoinvointi kääntyi paniikiksi. Kävin päivystyksessä. Kai lähinnä tehdäkseni jotain. Tai saadakseni apua, vaikka tiesin että ei sitä sieltä saa. Takaisin kotiin passittivat, kun olin lakannut vapisemasta. Olo oli kotvan parempi. Sen jälkeen ramppasinkin hermostuneena ympäri asuntoani. Soitin terveyskeskukseen että mitä pitäisi tehdä. Hoitaja oli todella ymmärtäväinen ja puhuimme pitkään psyko-somaattisesta vaihtoehdosta. Puhelun aikana rauhoituin ja selvisin jotenkin loppupäivästä. Kävin myös lääkärissä ja sain unilääkkeitä nukahtamisongelmiin.
Eilen otin näitä pillereitä ja nukuin 12 tuntia. Tuntui pitkästä aikaa hyvältä nukkua pitkään. Toki tänään sama hermostuneisuus ja paniikinpelko jatkuu. Ei kiva.
Olisiko siis mahdollista että minulla ei ole fyysistä ongelmaa tai että se on poistunut, mutta psyykkiset oireet ovat jääneet? Pitäisikö kokeilla jotain rauhoittavaa lääkettä? Ihan senkin vuoksi että jos se auttaa, olisin entistä varmempi oireideni psyykkisyydestä.. En tiedä olen hieman ns. pallo hukassa.
Miltä ajatukseni kuulostaa? Millä lääkkeillä olette itse aloittaneet ja minkälaisin kokemuksin?