Jumala ei puhu

nykyajassa uskoville, näin sanoi mulle eräs evankelista saarnaaja. Hän ei siihen enempää selostetta antanut, en myöskään vaatinut.
Raamatussa mainitaan kyllä että Jumala on puhunut profeettojensa kautta silloin aikanaan.
Tällä sivulla saa lukea tämäntästä kuinka Jumala puhuu Jaikalillekin ja Tänään nimimerkille jne, kuka on oikeassa?
Profeettojakaan ei siis pysty nykyään olemaan, koska Jumala ei enää puhu, meidän on vain tyydyttävä uskomaan Raamatun kirjoituksiin, mitä silloin Jumala puhui Profeettojensa kautta ihmisille.
25201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

"Sillä Jumala puhuu tavalla ja puhuu toisella; sitä vain ei huomata."
Job 33:14

Jumala ilmoittaa Totuutensa tämänkin päivän uskoville Henkensä kautta. Ongelmana on vain uskovien paatunut sydän ja tukkeutuneet korvat.

"Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, etteivät he näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'" Matt.13:15

Mainitsemiesi nimimerkkien sanomat eivät perustu Jumalan puheeseen ainakaan niiltä osin, kuin heidän sanansa ovat ristiriidassa Jumalan Sanan kanssa. Omaa Sanaansa vastaan Jumala ei milloinkaan puhu.

Äänestä

Älä usko evankelistoja, äläkä muitakaan Jumalan Sanan vastustajia. Jumala antaa tänäänkin omilleen samat lahjat, mitkä on antanut alkuseurakunnalle. Jumala puhuu hengellisille hengellisiä ja sitä on turha kenenkään kiistää.

Jos kiistät, niin menetät paljon. Menetät Jumalan Pyhän Sanan lupaukset.
Jos et usko Jumalan lupauksiin, niin mikä sellainen usko sitten on?

Äänestä

Tottahan Jumala puhuu lapsilleen. Mikä se sellainen isä on, joka ei lapsilleen puhu?

Voisiko "Jumalan puhumattomuus" johtua siitä, että ihmiset on kääntyneet "mykkien epäjumalien puoleen"?

Äänestä

"Sempper, Tänäänkin ja Jo jopas jotakin",;saisinko kysyä mitä Taivaan Isä on teille viimeksi puhunut, onko kysellyt jotain tai opastanut teitä.
Varmaankin on SUURI ja IHMELLINEN kun Jumala puhuu? Mistä tiedätte että juuri Jumala puhui? Puhuiko niinkuin Moosekselle aikanaan.

Itse elän Jumalan suojassa ja kyllä Hän minun pyyntööni vastaakin ja ymmätää tämänkin kirjoitukseni varmaan.

Äänestä
  • Jumala puhuu päivittäin Sanansa ja Henkensä kautta ja kehottaa noudattamaan Hänen tahtoaan. Jumalan puhe vahvistaa Hänen sanansa minulle "opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa". 2.Tim.3:16.

    Jumalan puhe ei ole fyysisin korvin kuultavaa, vaan se puhe tulee omantunnon ja sydämessä olevan Hengen temppelin kautta ymmärrettäväksi.

    Jumalan puhetta ei ole ollenkaan vaikea tunnistaa.

    "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia." Room.8:16
    "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua."Joh.10:27

    Äänestä

  • old_profile_40810 kirjoitti:

    Jumala puhuu päivittäin Sanansa ja Henkensä kautta ja kehottaa noudattamaan Hänen tahtoaan. Jumalan puhe vahvistaa Hänen sanansa minulle "opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa". 2.Tim.3:16.

    Jumalan puhe ei ole fyysisin korvin kuultavaa, vaan se puhe tulee omantunnon ja sydämessä olevan Hengen temppelin kautta ymmärrettäväksi.

    Jumalan puhetta ei ole ollenkaan vaikea tunnistaa.

    "Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia." Room.8:16
    "Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua."Joh.10:27

    Että se puhe on kuitenkin aina Jumalasta. Mutta jos se vihulainenkin sotkee siellä mielissä ja tekeytyy Jumalaksi sekin?

    Äänestä

  • Mikko. kirjoitti:

    Että se puhe on kuitenkin aina Jumalasta. Mutta jos se vihulainenkin sotkee siellä mielissä ja tekeytyy Jumalaksi sekin?

    Kyllä vihulaisen puheen tunnistaa siitä, että se haluaa aina miellyttää lihan mieltä. Jumalan sana auttaa tunnistamaan lihan mielen ja Hengen mielen.

    Vihollisen 'puheet' ovat aina vedätystä lihan mieliksi, Jumalan tahtoa vastaan. >>onko Jumala todella sanonut niin...jne..

    Äänestä

  • Mikko. kirjoitti:

    Että se puhe on kuitenkin aina Jumalasta. Mutta jos se vihulainenkin sotkee siellä mielissä ja tekeytyy Jumalaksi sekin?

    "Että se puhe on kuitenkin aina Jumalasta. Mutta jos se vihulainenkin sotkee siellä mielissä ja tekeytyy Jumalaksi sekin?"

    Juuri noin Mikko.Ei kaikki puheet,- joita Jumalan suuhjun laitetaan, niin ei ole Jumalan puhetta.

    On aina pidettävä mielessä, miten Jumala puhuu tänä päivänä Pyhän Hengen kautta ja taas tähän liittyy, miten pyhä Henki .............a-i-n-a.............. puhuu ja opettaa, niin kuin Jeesus opetti ja erikoisesti Pyhä Henki ohjaa ihmisen kaikkeen totuuteen.

    Voisi mieluimmin sanoa, miten todellisesti Pyhä Henki tänä aikana ei puhu yleisesti tai laajasti,- vaan toimii ja puhuu supeassa ihmisryhmässä.

    On huomioitava, miten elämme viimeisiä aikoja ja Jumala itse on lähettänyt sen väkevän eksytyksen ja tähän eksytykseen liittyy vahvasti, miten eksytystä opettavat tuovat vahvasti esille, miten "Jumala puhuu".Niin, vaikka ovat hyljänneet Jeesuksen opetuksen.

    Suurin eksytys,- jonka myös tunnistaa, niin on, miten Jeesusta Kristusta ei uskota ja opeteta Jumalan Pojaksi,- vaan Jumalaksi. on muistettava, miten Jumala aivoitti tämän Jumalan Pojan keskeiseksi asiaksi uskoa ja pelastua sillä/siinä uskolla.

    Eli kun se ensimmäinen nappi laitetaan väärin, niin koko napitus on väärässä.

    Äänestä

  • ml213. kirjoitti:

    Toki Jumala puhuu, jotka kuulevat hänen äntään. Jumalan puhe on aian rakkaudellista ja puhdasta Sana on vaikuttimena. Ei jJumala miksikään muutu hän on sama eilen ja tänään.
    Pa ei pääse lähellekään sellaista ihmistä, joka Kristuksen oma ja hänen Sanassaan kulkee. Omansa hän varjelee.

    Tarkoitat varmaan oman lihan toimintaa oma lihahan on Jumalaa vastaan siksi meille on annettu mahdollisuus kasvaa Kristuksessa ja taistella omaa lihaa vastaan.
    Ihmisen mieli saattaa tuottaa myöskin milikuvitus pelkoja, jotka pelottelevat.
    Ihmisen mielikuvitus saattaa todellakin päästä valloileen ja alkaa pelotella.
    Silloin, kun ihminen on vain omassa lihassaan eikä usko siihen mitä Raamattu Sanoo ja eksyy uskomaan ihan muita Jumalia, eikä usko Jeesukseen hän eksyy.
    Ramatun käskyt ja rakkauden laki kun on sydämessä ja kokosydämisesti Jeesusta palvelee ei eksy, vaan on täysin turvassa.

    Äänestä

minä juttelen jumalani kanssa joka päivä. Se on semmottine yliminä siis ei mikään pilven reunalla oleva ukko.
Kovasti se pyrkii neuvomaan ja ja moittiikin välillä, tosin lempeästi.
Silloin kun olen kirjoittanut liian äkäisesti uskovaisille.

Äänestä

" mutta Herran sana oli harvinainen siihen aikaan, eivätkä näyt olleet tavallisia.."

hengellisyydessä on myös omat vuodenajat ja niihin ihminen ei voi vaikuttaa.

Jos joku sanoo että Jumala on hänelle puhunut, niin se on mielikuvituksen tuotetta, sillä se " puhe " on hengellistä intuitiota, sisäistä tunnetta, mutta ei puhetta siinä mielessä kun me puheen ymmärrämme.

Äänestä

Kyllä evankelista on ihan oikeassa. Jumala ei puhu enään näinä aikoina
suoraan ihmisille. Ja silloin aikoinaan kun hän puhui, ne oli erittäin harvat ja valitut. Ei ole sellaisia niin pyhiä ihmisiä, eikä ole syytäkään puhua. Silloin kun
hän puhui, siihen sisältyi aina sanoma käskymuodossa; Mene, tee jne.
Meille on annettu Raamattu, Jumalan omaa puhetta. Muuta meille ei ole
annettu eikä me tarvita muuta.

Äänestä
  • Jatkan tuohon vielä että myöskään saatanalla ei ole mitään syytä kiusata
    ihmisiä. Niin pyhiä miehiä kuin Job oli, ei ole enään.
    saatana kiusasi vain sellaisia ihmisiä jotka olivat täydellisen uskollisia
    Jumalalle.

    Äänestä

* Mikko, tämä evankelista tarkoitti varmaan sitä, että Jumala ei puhu suoraan ihmnisille, ilman Jeesuksen veren kautta saatavaa uudestisyntymistä, ja siten Pyhä Henki puhuu uskoville monilla tavoilla. Jumalalta suoraan on turha odottaa mitään, paitsi, jos ei ole uskossa, täytyy uskoa että Jumala ON, ennenkuin voi päästä Jeesusken luo puhdistumaan ja uudestisyntymään.

* Jumala puhui Vanhanliiton aikana profeetoilleen, sitä yhteyttä ei enää ole, se oli lakiliiton aikana ja vain juutalaisille. Jeesus muutti kaiken. Jeesus puhuu palvelijoilleen profeetoille Pyhän Hengen kautta.

* Jumala ei puhu suoraan kenellekkään, paitsi jos haluaa pelastua, täytyy uskoa, että Jumala ON. Ja Hän Pyhän Hengen kautta johtaa etsijän Jeesusken luo, tavalla taikka toisella, sitä sanotaan "etsikko ajaksi".

* Kuka tahansa voi olla profeetta, Vanhanliiton aiakna niin ei ollut, silloin Jumala valitsi itse, kelle tahtoi puhua joka sitten puhui kansalle, ja he olivat aina juutalaisia. Jeesus muutti kaiken, vain Jeesusken kautta voi keskustella Jumalan kanssa, Pyhän Hengen välityksellä ja kautta.

Äänestä
  • Kai tuo evankelista on niin tarkoittanut, että kyseessä on ollut suora Jumalalta saatu puhe:
    Mutta profeettoja on nykyisin, mutta miksi heillä menee profetoimiset useinkin pieleen? Silloinhan on kyseessä valhe profeetta. Ihan tunnetuillakin uskovilla on profetoiminen mennyt päin honkia. Sitten löytyy siihenkin puolustus että ihminen ei ole täydellinen, vaan vajavainen, onko siis profetoinnin takana ollutkin se vihollinen?

    Äänestä

  • Mikko. kirjoitti:

    Kai tuo evankelista on niin tarkoittanut, että kyseessä on ollut suora Jumalalta saatu puhe:

    Mohikaani. Jumala ei vaadi mitään "uudestisyntymistä", eikä ole silloinkaan
    vaatinut niiltä harvoilta joille hän antoi tehtäviä sioraan.
    Jeesuksen ristikuolema poisti meiltä vain iänkaikkisen kuoleman, sillä ei ole
    mitään muuta tehtävää.
    Profeettojen aika oli silloin kun piti perustaa alkuseurakuntaa. Enään niitä ei ole.
    sen jälkeen on ollut vain ihan tavallisia ihmisiä jotka ilman Pyhää henkeä puhuvat ja "opettavat" kuka mitenkin oman ymmärryksensä ja oppimansa mukaan. Jumala ja Pyhä henki ei heitä opeta.

    Äänestä

  • Axell 2 kirjoitti:

    "Axell 2", olet käsittänyt Jeesusken uhrin aivan väärällä tavalla. Jumala on valmistanut Jeesuskessa, Pojassaan mahdollisuuden syntyä uudesti ylhäältä, ilman sitä ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Joh.3:5. Ala tuosta ja seuraa viitteitä ja tutki Raamatusta, että uudestisyntyminen on välttämätön, ja ainut mahdollisuus päästä taivaaseen Jumalan luo!

    Äänestä

  • Mikko. kirjoitti:

    Kai tuo evankelista on niin tarkoittanut, että kyseessä on ollut suora Jumalalta saatu puhe:
    Mutta profeettoja on nykyisin, mutta miksi heillä menee profetoimiset useinkin pieleen? Silloinhan on kyseessä valhe profeetta. Ihan tunnetuillakin uskovilla on profetoiminen mennyt päin honkia. Sitten löytyy siihenkin puolustus että ihminen ei ole täydellinen, vaan vajavainen, onko siis profetoinnin takana ollutkin se vihollinen?

    Mikko, ei ne oikeastaan ole valhetta, se voi olla haraantumattomuutta tunnistamaan mikä tulee Jumalalta ja mikä nousee ehkä omasta sydämestä. Profetoiminenkin vaatii Hengen herkkyyttää ja tutkiskelua , siitä, miten erottaa oaman mielen ajatukset Herran puheesta ja mitä Pyhä Henki haluaa sanoa.
    * Olen sitä mieltä, että on tosi harvinaista, että tahallaan valehtellen profetoidaan, sehän on itsepetosta ja valhetta, itselle ja kuulijoille. Enimmäkseen sitä vaan innostutaan luulemaan, että NYT mulla on Sana Herralta, ja sen ajatuksen lähde voi olla aivan joku muu, kuin Herran Henki.

    * Mutta jos tälläiset "innostumiset" ei ole Sanan vastaista, vaan myötäilevät Sanaa, niin pitää sen mikä hyvää on, ja jättää loput omaan arvoonsa.

    Äänestä

  • old_profile_42272 kirjoitti:

    * Korjaus: harjaantumattomuutta ?

    Äänestä

  • Mikko. kirjoitti:

    Kai tuo evankelista on niin tarkoittanut, että kyseessä on ollut suora Jumalalta saatu puhe:
    Mutta profeettoja on nykyisin, mutta miksi heillä menee profetoimiset useinkin pieleen? Silloinhan on kyseessä valhe profeetta. Ihan tunnetuillakin uskovilla on profetoiminen mennyt päin honkia. Sitten löytyy siihenkin puolustus että ihminen ei ole täydellinen, vaan vajavainen, onko siis profetoinnin takana ollutkin se vihollinen?

    Miksi nykyajan profeettain sanomat menevät, uudestaan ja uudestaan pieleen. Vastaus löytyy Raamatusta. Hebr.1:2. Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän on maailman luonut. Luukas. 16:16. Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti.... Siis ei kannata ottaa vakavasti. Leo Mellerin ja muidenkin, satusetien lihallisiin, oman pään tuotteisiin.

    Äänestä

Kyllä Jumala puhuu ihmisille. Vaikka en ole varma onko Jumala puhunut kenellekään suoraan niin kuin ihminen toiselle ihmiselle, ei silti tarkoita sitä, etteikö se olisi mahdollista tänäkin päivänä. Ja profeettoja on vielä tänäkin päivänä, tiedän muutaman. Olet varmasti tietoinen että Jumala puhuu profeettojensa kautta. Itse ajattelisin että jos profeetaksi itseään nimittävä sanoo ettei Jumala puhu ihmisille, onko hän silloin oikeasti profeetta. Sillä tuntemieni profeettojen kautta Jumala on puhunut ja puhuu edelleenkin. Uskon että jokaisessa seurakunnassa jossa todella uskotaan Jeesukseen, on vähintään yksi profeetta jonka kautta Jumala puhuu seurakunnalle.
Enemmän nykyään saatetaan puhua profetoinnin armolahjasta, jolla tarkoitetaan mm. täsmällistä tulevien asioiden ilmoittamista. Ja tällainen on mielestäni mahdollista vain joko Jumalan tai Saatanan vaikutuksen alaiselle.

Arvelisin että nykyajan epäuskoisuutta heijastaa se, että uskotaan/luullaan ettei Jumala enää puhu ihmisille.

Jumala voi puhutella ihmistä monin tavoin, juuri niinkuin sinulle avauksessasi jotkut vastasivatkin. Jumala voi puhua ihmisen ollessa valveilla tai nukkuessa. Jumala voi puhua/puhutella ihmistä suoraan tai epäsuorasti esim. toisen ihmisen kautta, lähettää enkelin sanansaattajakseen tai vaikkapa Sanansa kautta.

Ehkäpä sinäkin huomaat Jumalan puhutelleen sinua, kun tarkastelet uskonelämääsi tai aikaa ennen uskoontuloasi. Jumala voi myös vastata rukouksiimme, silloin kun rukoilemme sydämestämme. Hiljaisuudessakin sydän voi huutaa Jumalan puoleen, sellaisenkin rukouksen Jumala kuulee. Tuollaisen rukouksen jälkeen sydän ja korvat ovat herkät kuulemaan ja huomaamaan kun Jumala vastaa, mutta se vaatii nöyrtymistä vastaanottamaan mitä ikinä Jumala haluaa antaa vastaanotettavaksi (siunauksia, puhetta, unia, näkyjä, profetioita yms.). Me voimme vain vastaanottaa sen, mitä Jumalalla on meille sanottavanaan tai annettavanaan.

Me emme kuitenkaan ole vain vastaanottamassa jotakin Jumalalta, vaan toisinaan vastaanottaminen vaatii antamaan jotakin takaisin esim. jokin Jumalan palvelustehtävä, jonkun auttaminen tms.

Aloituksesi on hyvin ajankohtainen. Tällainen tilanne on ollut jo pitkään seurakunnissa ja uskovien keskuudessa. Me valitettavasti ikäänkuin vähättelemme Jumalan kaikkivoipaisuutta ja Hänen voimaansa ja valtaansa mm. keskustelussa ilmenneillä tavoilla.

Äänestä

"Tällä sivulla saa lukea tämäntästä kuinka Jumala puhuu Jaikalillekin ja Tänään nimimerkille jne, kuka on oikeassa?"

Helluntailainen uskova on sanonut, että -ei hän ääniä kuule- siis hänelle ei puhu Jumala sillan kuin äkkiseltään voisi uskosta osaton olettaa, että puhutaan kuin äänellä

Se "puhuminen" on käsittääkseni enemmän sellaista äänetöntä kommunikoimista, jota ei voi uskomaton ymmärtää. Olkoon se kommunikointi sitten aivojen ja uskon tuotosta, niin jonkun kanssa he ovat tässä äänettömässä yhteydessä.

Uskova joutuu nopeasti outoon valoon, jos hän kertoo, että Jumala puhui hänelle,,, ja käski tehdä tuota tai tätä,,,

Äänestä

Kyllä Jumala/Pyhä Henki puhuu. Itse olen saanut viestejä, mitkä ilman että olisin itse ajatellut asiaa vain ovat tulleet niin voimakkaana mieleeni että on ollut pakko toimia niin. Mm. oli vain pakko mennä firman tupakkahuoneeseen puhumaan, vaikka en polta tupakkaa, tai lähettää viesti tuntemattomalle naiselle (nimi ei ollut tiedossa, mutta silti viestiin sain hänen nimensä, ja kyllä hän hämmästyi!). Myös sain viestin eräälle lähetysjärjestön johtajalle, siellä oli hyväksikäytetty naisia ja myös taloudellisia väärinkäytöksiä, ja se oli kovaa tekstiä mitä tuli.

Täysin käsittämätöntä, että joku tosissaan väittää, ettei Jumala enää puhu.
Tietysti paljon on vääriä ilmoituksia, kuten esim. profetia-palstalla pääosa. On hyvä muistaa se, että unet on yleensä vain unia.

Äänestä
  • Noi viestit vaan on mielikuvituksesi tuotetta ja mahdollisesti jopa itse uskot niihin.
    Mainitsemasi viestin lähetysjärjestön johtajalle naisten hyväksikäytöstä olet lähettänyt väärään osoitteeseen.
    Se olisi pitänyt lähettää poliisille eikä syylliselle.
    Aika epäuskottavaa.

    Äänestä

Puhuisitteko te hiirelle. ??

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mikko. kirjoitti:

nykyajassa uskoville, näin sanoi mulle eräs evankelista saarnaaja. Hän ei siihen enempää selostetta antanut, en myöskään vaatinut.
Raamatussa mainitaan kyllä että Jumala on puhunut profeettojensa kautta silloin aikanaan.
Tällä sivulla saa lukea tämäntästä kuinka Jumala puhuu Jaikalillekin ja Tänään nimimerkille jne, kuka on oikeassa?
Profeettojakaan ei siis pysty nykyään olemaan, koska Jumala ei enää puhu, meidän on vain tyydyttävä uskomaan Raamatun kirjoituksiin, mitä silloin Jumala puhui Profeettojensa kautta ihmisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu