Miksi itsetyydytystä ja homoseksuaalisuutta pidetään syntinä mutta aviorikosta ei enää mainita niin isoksi synniksi. Jopa on niin että ajatuksiakin pidetään pahempana syntinä.
Miksi
Ihmeita kaikenlaisia
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aviorikos on synti ja iso synti onkin. Sanoohan sanakin älä himoitse toisen aviopuolisoa. Miksi yleensä vaietaan eikä enää puhuta aviorikoksista ja eroista, joista kumpaakin tehdään jopa uskovien parissa. Toinen puoliso hylkää ja menee toisen uskovan tai uskomattoman kanssa asumaan, vaikkapa avoparina ja tehdään aviorikoksia. Oikeesti näistä pitäs puhua seurakunnissa, en ymmärrä miksi vaietaan, vaikka seurakunnissa tiedetään näin tapahtuvan, ei niistä pastori puhu pöntössä. Vaan juoruna kulkee seurakunnan keskuudessa. Oikeesti näistä pitäs puhua julkisesti vai annetaanko mennä vaan hälläväliä tyyliin. Kuka tälläista tekeekin on tehtävä totinen parannus. Jumala auta ja armahda, suomen kansa on muutenkin hukkumassa synnin ja pahuuden alle, jollemme tee parannusta, mutta Jumala tulee näyttämään voimansa suomalaisille, syntielämä ja kaikenlainen vääryys on jo menny liian pitkälle. Jokainen uskova rukoilemaan suomen puolesta ja anomaan armoa, myös meidän uskovina on tehtävä jumalan edessä totinen parannus ja käännyttävä kokonaan Jumalan puoleen.Amen.
Just ! Mitenkä papit viitsisi puhua moisesta seurakunnalle, kun pitäisi sanoa , älä tee kuten minä.
Mihinkähän se tie johtaa kun uskovaiset ovat alkaneet pitämään ajatusta yhtä pahan kuin itse aviorikosta, joka on jo sitten teko. Jumala on sanonut että syntiä tehdään ajatuksin, sanoin ja teoin. Että tuossahan on järjestys. Mutta joskus tunutuu että uskovaiset ja saarnamiehet ovat asettaneet ajatuksen yhtä pahaksi kuin teon. sillä ei ole kuulema merkitystä kummin aviorikoksen on tehnyt ajatuksin vain teoin. Vaikka itse aviorikokseen liittyy sitten liitännäissyntejä muitakin kuten: valehtelua, rakkaudettamuutta ja hylkäämistä. Aivan kuin jotakin olisi pielessä?
Synti on sinänsä jo se jos himoitsee toisen puolisoa, tai vaikkapa vapaata. Kyllä se kuitenkin on huorinteko pahempi ja se on myös tunnustettava puolisolle, ja todella vie katumuspenkkiin jos ei vie, niin silloin tilanne on jo vakava. Ei siitä saa muuta kuin tuskaa ja kärsimystä ja hirvittävän syyllisyydentunteen, jos ei tunne mitään sydän on jo paatunut. Ei tälläisilla vakavilla asiolla pidä eikä saakaan leikkiä. Jeesus jokaista siunatkoon.