Huutolaislapset

Auctioned children eli huutolaislapset

Wikipedia:

Huutolainen oli Suomessa etenkin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa elatusta vailla ollut lapsi, vanhus tai vammainen, jonka kunta luovutti tämän ylläpidosta vähiten vaatineelle talolle huutokaupanomaisessa tilaisuudessa. Huutolaistapahtuma järjestettiin viattomien lasten päivänä. Viranomaiset järjestivät huutolaistilaisuuksia vielä 1920-luvulla. Pienen korvauksen ja puutteellisen valvonnan vuoksi huutolaisen ylläpito oli usein huonoa ja hänellä saatettiin teettää paljon töitä.

Huutolaisten asemaan pyrittiin saamaan myös parannuksia. Esimerkiksi Vanajan kunnassa valtiopäivämies Juhana Idänpää-Heikkilä vaati kansakoulun perustamisen yhteydessä vuonna 1865, että huutolaislasten tulisi käydä kansakoulu ja isäntien pitää huoli heidän koulunkäynnistään.
Köyhäintalot ja ruotulaitos olivat vaihtoehtoisia köyhäinhoidon järjestelyjä, joskin useimmista piti huolta suku tai naapurit.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Huutolainen

Jouko Halmekosken kirja Orjamarkkinat

Helsingin Sanomien uutinen 30. 1. 2011

Halmekosken keskiviikkona julkaistu kirja Orjamarkkinat (Gummerus) kertoo huutolaisista, joita kunnat huutokauppasivat halvimman elätyshinnan tarjoavalle isäntäperheelle vuodeksi kerrallaan. Myydyt olivat esimerkiksi köyhien jälkikasvua, orpoja, lehtolapsia ja vammaisia.

"Vaivaisten paraatina", "orjamarkkinoina" ja "täilautakunnan vuosikokouksena" tunnetuissa huutokaupoissa välitettyjä lapsia käytettiin sijaisperheissä tyypillisesti kovaan työntekoon.

"Työ saattoi olla elämän ainoa sisältö. Heistä otettiin kaikki irti."
Vaikka huutokaupoista luovuttiin köyhäinhoitolailla virallisesti 1922, ne jatkuivat paikoin vuosia.

Halmekoski haki huutolaisia ja heidän jälkeläisiään sanomalehtien kautta ja sai seitsemisenkymmentä yhteydenottoa. Kirjaan päätyi 25 tarinaa.
"En ensin meinannut oikein uskoa näitä juttuja, mutta kun aina vain samanlaisia tuli, niin rupesi hirvittämään."

Joku huutolainen sai nukkua talvisinkin kylmässä ulkorakennuksessa, toinen kytkettiin kaulastaan pöydänjalkaan seuraamaan isäntäperheen ruokailua, kolmatta raiskattiin."

Toki oli hyviäkin sijaiskoteja, joissa sai käydä koulua ja syödä muun perheen seurassa kelpo ruokaa.

Siinä missä osalle huutolaisista jäi elinikäinen alemmuudentunne, kouliutui toisista selviytyjiä ja menestyjiä.

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tuore kirja kertoo suomalaisten lapsiorjien tarinoita/1135263408678

Miksi hysterisoida historiaa, ei saa kertoa historiasta asioita, tai tulee bannit, koska Suomessa on aina kaikki ollut hyvin. Ei SUOMEN VALTIO ole koskaan orjakauppaa tehnyt, ei toki ole. Ai lapsiako orjina Suomessa VALTION TOIMESTA? Sellainen lause on sensuroitava heti. SUOMEN VALTIO ON AINA TARKOITTANUT VAIN PARASTA KANSALLE, KUTEN MURHAUTTANUT PUNAISIA SOTILAITA TUHANSITTAIN VUONNA 1918, joten SUOMEN VALTIO ON PUHDAS VIATON PULMUNEN.

Suomenlahdella sijaitsevalla Seilin mielisairaalasaarellakaan ei ollut koskaan mielisairaiden teloituksia SUOMEN VALTION toimesta, vaikka ituhipit niin kertovatkin yliopistollisissa Pro Gradu kirjoissaan. MIKSI INTERNETIN SANANVAPAUDEN SENSUURIMINISTERI SUVI LINDEN EI SAANUT EDUSKUNNASTA JATKOPAIKKAA VIIME VAALEISSA? ASIA ON KORJATTAVA UUSILLA ELEKTRONISILLA VAALEILLA, JONKA LOPPUTULOKSEN HAKKEROI INFORMAATIOTEKNOLOGIAYRITYS, JONKA NIMI ON "I AM SAILING WITH CENSOR SHIP ACROSS THE OCEANS".


HUUTOkauppaa kerrakseen tuossakin.
8667
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei kyllä ole vaikea tajuta kuka tämän viestin on kirjoittanut.

Äänestä

Tassa allaolevassa linkissa on video, jonka nimi on Boys, ja se kuvastaa sita aikakautta, jolloin Suomessa oli Huutolaispoikia.

http://tomsawyerparadise.webs.com/auctionedchildren.htm

Ei voi katsoa sita videota, koska sellaisen videon katsominen on sama asia kuin raiskaus, kuuluvat kommentit.

Äänestä

Uusi Nykysuomen Lakikirja, joka on hyodyllinen myos valtavirtamedian skandaaliuutisoinnile, tassa sanastoa:

Henkilon katsominen 100 metrin paasta = Raiskaus
Henkilon katsominen 10 metrin paasta = Torkea Raiskaus
Henkilon katsominen 5 metrin paasta = Tappo
Henkilon katsominen valokuvassa = Torkea kidutus
Henkilon katsominen videolta = Murha

Tata uutta sanastoa taytyy soveltaa myos keskustelupalstojen moderoinnissa tahan tyylin:

Henkilon kirjoittaman tekstin lukeminen = Raiskaus

Ja niin edelleen, kylla persusuomi tietaa. Kaikensensuroiminen on vain KANSAN PARHAAKSI.

Äänestä

"Miksi hysterisoida historiaa, ei saa kertoa historiasta asioita, tai tulee bannit, koska Suomessa on aina kaikki ollut hyvin. Ei SUOMEN VALTIO ole koskaan orjakauppaa tehnyt, ei toki ole. Ai lapsiako orjina Suomessa VALTION TOIMESTA? Sellainen lause on sensuroitava heti."

Tota... itsehän tuossa linkitit Wikipedian asiasta kertovalle sivulle ja maan suurimman päivälehden artikkeliin aiheesta julkaistusta kirjasta? Missä se sensuuri oikein on?

Ja vauhkoilu Suomen valtiosta orjakaupan pitäjänä on aikamoista jälkiviisastelua. Miten ne onnettomat sitten muuten olisi pitänyt hoitaa köyhässä maaseutuyhteiskunnassa? Millä helvetin ilveellä sinnekin Savon peräkylälle, jossa myös isoisäni isä myytiin huutolaisena 1880-luvulla olisi jotain valtion lastenkoteja perustettu?

Huutolaisuuteen liittyi varmasti paljon tragedioita, julmia ihmiskohtaloita. Mutta oli myös onnellisia tarinoita, kuten ukkini isän. Kaikki ne voidaan tuoda maassamme esiin, mistä myös Halmekoskea on kiittäminen.

Kaiken maailman nettikirjoittelijoiden idioottimaiset sensuuriväitteet joutavat omaan arvoonsa.

Äänestä

Useita viestiketjuja, joihin olen kirjoittanut, on kadonnut, eika perusteluja kerrota, joten sensuurin syita voi vain arvailla - jos ei esim. Hesarin joku linkkijuttu moderaatiota miellyta, niin kliks vain ja koko sellainen viestiketju, jossa oli linkki Hesarin johonkin artikkeliin, katoaa.

Halmekoskihan se nimesi kirjansa nimella "Orjamarkkinat", en sita sanaa ole itse keksinyt kayttaa tassa huutolaisuuden keississa.

Tarkkaan ottaen Suomessa sita huutolaiskauppaa tekivat kunnat, mutta Suomen valtiohan sen touhun salli, koska eivat kunnat olisi ilman valtion suostumusta voineet huutokaupata yhtakaan henkiloa. Sita paitsi viranomaiset tekivat huutolaiskauppaa syrjaseuduilla aina vuoteen 1939 saakka, vaikka lainsaadannossa touhusta luovuttiin lahes kaksi vuosikymmenta taaksepain.

Sarkasmi tuntuu olevan taysin tuntematon huumorin laji suomalaisille. Kommenttikirjoitukseni huutolaisuuteen olivat tyylilajiltaan sarkasmia. Wikipedia:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi

Äänestä
  • Jaa sulla ei sitten ollut mitään asiaa tai aihetta, kirjoititpahan aivopierusi salaliittoteoriapalstalle.

    En kyllä ihmettele, jos tuollaisen tyhjänjauhajan palstan aiheeseen liittymättömiä sönkötyksiä deletoidaan.

    Äänestä

Ettako oikein "UKKINI ISAN"? Outo tyyli tuo, etta vedotaan esi-isiin kuin he olisivat SUURIA VALAISTUNEITA YOGAMESTAREITA AUTOMAATTISESTI SILLOIN, KUN HE OVAT SENTAAN UKKIEN ISIA!!!!!!!!

Se, etta joku eli 1800-LUVULLA, ON AUTOMAATTINEN TODISTE, ETTA HE OLIVAT SUURIA PYLVASPYHIMYKSIA, JOTKA ELIVAT PELKALLA ILMALLA, KOSKA 1800-LUKU JA KAIKKI SITA EDELTANEET VUOSISADAT OLIVAT PYHIA VUOSISATOJA, JA SEN TAKIA KAIKKI NOINA PYHINA VUOSISATOINA ELANEET OLIVAT AUTOMAATTISESTI SUURIA BUDDHIA, JOTENKA KAIKKI ENNEN VUOTTA 1900 SYNTYNEET OVAT PALVOTTAVIA, KUMARRETTAVIA JA NUOLESKELTAVIA PATSASOLENTOJA!

MINUA SITTEN NIIN OTTAA PAAHAN TUOLLAINEN ASENNE, KUN VIELA SUOMESSA ASUESSANI TULI TELKUSTA 2000-LUVULLA TEHTYJA DOKUMENTTILEFFOJA, JOISSA HAASTATELTIIN NIITA, JOTKA ELAVAISESTI MUISTELIVAT VUODEN 1918 SISALLISSOTAA, OI POJAT OLI SE KUNNIAKASTA KUN HURME ELI VERI VALUI SOTATANTEREELLE JA OLI SUOLET SYLISSA, MUTTA HENKIIN JAATIIN JUMANKAUTA, VAIKKA PUOLET KEHOSTA RUHJOUTUI TOHJOKSI KRANAATTISATEESSA, MUTTA JUMANKAUTA OTTAKAA OPPIA SUOMEN NUORI SUKUPOLVI, ETTA ON KUNNIAKASTA MENNA RUHJOMAAN ITSENSA NATON JOUKKOIHIN, EI TUNNU MISSAAN ISTUA FUCKING RULLATUOLISSA ILMAN JALKOJA LOPPUIKANSA, KOSKA SAANHAN SENTAAN KUNNNNNNIAKKKKKKKAAAAAAAN MANNNNNNNERHEIMIN TINASOTAMERKIN SINKKIARKKUANI KORISTAMAAN SITTEN KUN PAASEN ELAMANI YLIMPAAN PAAMAARAAN HIATANIAMEN KALMISTOON MUIDEN KUNNNNNNNIAKKKKKKAIDEN ITSENSARUHJOJIEN JOUKKOON, ON SE POJAT NIIN PERKELEESTI KAIKEN SEN KARSIMYKSEN ARVOISTA, USKOKAA MINUA TE NUORET SINISILMAISET IDIOOTIT, VARVAYTYKAA HETIPAIKALLA NATON JOUKKOIHIN JA TAPPAKAA NIIN PERKELEESTI KAIKKEA MIKA LIIKKUU, EI TULE PAHAA KARMAA TAPPAMISESTA, VOI PERKELEEN SAATANA KUN MA OON NIINKIN PITKAIKAINEN ETTA MA MUISTAN SEN KUN MIE TAISTELIN MYOS VUONNA 1809 VENAJAA VASTAAN, SILLOIN LAKS MULTA VEKS MOLEMMAT KADET JA VUANNA 1942 MULTA LAKS VEKS MOLEMMAT JALAT, MUTTA ON SE JUMANKAUTA SEN MANNNNERHEIMIN TINASOTAMERKIN ARRRRRVOISTAKIN, JUMANKAUTA MULLA ON AUKTORITEETTIA AUKOA PARSTAANI NAILLA VALEILLA PAIN NYKYNUARISON NAKOA, KOSKA OLENHAN SOTILASARRRRVOLTANI EVERRRRRSTILUUTNANNNNNTTTTTI, JOTTA SAAN YLLYTETYKSI NUARET MIAHET MENEMAAN TEURASTETTAVIKSI ERI PUALILLE MUALIMAA, JUMANKAUTA EI TUU MULLE MITAAN PAHAA KARMAA JOUKKOMURHIIN YLLYTTAMISESTA, KOSKA MIUN SOTILASARRRRRRVONI TAKAA SEN!"

-Mukailin Lehtosen monologia hanen eraalla videollaan. Taman tekstin tyylilaji on sarkasmi.

Äänestä

Lapsiorjuus Suomessa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tarkkailijahavainnot kirjoitti:

Auctioned children eli huutolaislapset

Wikipedia:

Huutolainen oli Suomessa etenkin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa elatusta vailla ollut lapsi, vanhus tai vammainen, jonka kunta luovutti tämän ylläpidosta vähiten vaatineelle talolle huutokaupanomaisessa tilaisuudessa. Huutolaistapahtuma järjestettiin viattomien lasten päivänä. Viranomaiset järjestivät huutolaistilaisuuksia vielä 1920-luvulla. Pienen korvauksen ja puutteellisen valvonnan vuoksi huutolaisen ylläpito oli usein huonoa ja hänellä saatettiin teettää paljon töitä.

Huutolaisten asemaan pyrittiin saamaan myös parannuksia. Esimerkiksi Vanajan kunnassa valtiopäivämies Juhana Idänpää-Heikkilä vaati kansakoulun perustamisen yhteydessä vuonna 1865, että huutolaislasten tulisi käydä kansakoulu ja isäntien pitää huoli heidän koulunkäynnistään.
Köyhäintalot ja ruotulaitos olivat vaihtoehtoisia köyhäinhoidon järjestelyjä, joskin useimmista piti huolta suku tai naapurit.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Huutolainen

Jouko Halmekosken kirja Orjamarkkinat

Helsingin Sanomien uutinen 30. 1. 2011

Halmekosken keskiviikkona julkaistu kirja Orjamarkkinat (Gummerus) kertoo huutolaisista, joita kunnat huutokauppasivat halvimman elätyshinnan tarjoavalle isäntäperheelle vuodeksi kerrallaan. Myydyt olivat esimerkiksi köyhien jälkikasvua, orpoja, lehtolapsia ja vammaisia.

"Vaivaisten paraatina", "orjamarkkinoina" ja "täilautakunnan vuosikokouksena" tunnetuissa huutokaupoissa välitettyjä lapsia käytettiin sijaisperheissä tyypillisesti kovaan työntekoon.

"Työ saattoi olla elämän ainoa sisältö. Heistä otettiin kaikki irti."
Vaikka huutokaupoista luovuttiin köyhäinhoitolailla virallisesti 1922, ne jatkuivat paikoin vuosia.

Halmekoski haki huutolaisia ja heidän jälkeläisiään sanomalehtien kautta ja sai seitsemisenkymmentä yhteydenottoa. Kirjaan päätyi 25 tarinaa.
"En ensin meinannut oikein uskoa näitä juttuja, mutta kun aina vain samanlaisia tuli, niin rupesi hirvittämään."

Joku huutolainen sai nukkua talvisinkin kylmässä ulkorakennuksessa, toinen kytkettiin kaulastaan pöydänjalkaan seuraamaan isäntäperheen ruokailua, kolmatta raiskattiin."

Toki oli hyviäkin sijaiskoteja, joissa sai käydä koulua ja syödä muun perheen seurassa kelpo ruokaa.

Siinä missä osalle huutolaisista jäi elinikäinen alemmuudentunne, kouliutui toisista selviytyjiä ja menestyjiä.

http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Tuore kirja kertoo suomalaisten lapsiorjien tarinoita/1135263408678

Miksi hysterisoida historiaa, ei saa kertoa historiasta asioita, tai tulee bannit, koska Suomessa on aina kaikki ollut hyvin. Ei SUOMEN VALTIO ole koskaan orjakauppaa tehnyt, ei toki ole. Ai lapsiako orjina Suomessa VALTION TOIMESTA? Sellainen lause on sensuroitava heti. SUOMEN VALTIO ON AINA TARKOITTANUT VAIN PARASTA KANSALLE, KUTEN MURHAUTTANUT PUNAISIA SOTILAITA TUHANSITTAIN VUONNA 1918, joten SUOMEN VALTIO ON PUHDAS VIATON PULMUNEN.

Suomenlahdella sijaitsevalla Seilin mielisairaalasaarellakaan ei ollut koskaan mielisairaiden teloituksia SUOMEN VALTION toimesta, vaikka ituhipit niin kertovatkin yliopistollisissa Pro Gradu kirjoissaan. MIKSI INTERNETIN SANANVAPAUDEN SENSUURIMINISTERI SUVI LINDEN EI SAANUT EDUSKUNNASTA JATKOPAIKKAA VIIME VAALEISSA? ASIA ON KORJATTAVA UUSILLA ELEKTRONISILLA VAALEILLA, JONKA LOPPUTULOKSEN HAKKEROI INFORMAATIOTEKNOLOGIAYRITYS, JONKA NIMI ON "I AM SAILING WITH CENSOR SHIP ACROSS THE OCEANS".


HUUTOkauppaa kerrakseen tuossakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu