Ja meidän kuuluu kantaa vastuuta heistäkin.
Ihmisiä ne ovat Portugalissakin
Kok - Ääni
2272
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itse asiassa eivät ne ole. Olen käynyt kyseisessä paskamaassa muutaman kerran ja todennut, että lähes kaikki siellä ovat varsinaisia varkaita ja kusettajia, ja monet jopa lähes salamurhaajia. Tyypillisin esimerkki: vaihtorahoissa yritetään aina ja kaikkialla kusettaa, tai jopa unohtaa ne, ellei nosta riittäväti ääntään.
Toki poikkeuksia, eli asiallisia ihmisiä, on siinäkin maassa - niitä vain tapaa valitettavan harvoin.
Mutta palanutta puolta penniäkään ne eivät ole meiltä ansainneet.
Et voi olla tosissasi.
Tosissani olen. Muuten olisin lisännyt hymiön loppuun. Ihanoikeista omista kokemuksistani kerroin.
Mutta sinänsä portugalilaiset ovat tietenkin valinneet oikean tien: varmaankin on fiksumpaa kupata kuin tulla kupatuksi, ja on erittäin älykästä heittäytyä nuorena ja terveenä eläkkeelle köllöttelemään punkkupullon kanssa appelsiinipuun varjoon ja antaa tyhmien suomalaisten maksaa portugalilaisten velat ranskalaisille pankeille.
Suomalaisethan ovat tähän sitäpaitsi jo tottuneet opetellessaan palvelemaan omaa yläluokkaansa sen omalla kielellellä ja kustantamaan sen etuoikeudet.
Sinulla ei ole mitään kuvaa todellisesta elämästä Portugalissa. Eläkeikä on 65 vuotta ja sen varhaistamisesta sakotetaan rankasti. Miesten keskimääräinen eläke on runsaat 400 e/kk, naisten runsaat 300 e.
Tervetuloa tänne katsomaan, miten asiat ovat. Huhut ja luulot eivät ole tiedon väärti,
Neljällä satosella Suomessa kuolee sekä kylmään että nälkään, mutta Portugalissa sillä kyllä pötköttelee jo aika mukavasti appelsiinipuun varjossa. Ei tarvita kolminkertaisia ikkunoita eikä mottikaupalla halkoja lämmitykseen. Eikä viinikään maksa juuri mitään. Eli hyvin menee, varsinkin jos vielä Katainen saadaan maksattamaan velat tyhmillä suomalaisilla.
Suomalaisten tieto Portugalista on vähäistä, olematonta, vaääristeltyä ja/tai pelkkien huhujen varassa. Totta on, että ilmasto on leudompi kuin Suomessa, mutta se ei tarkoita sitä, ettei lämmitystarvetta olisi. Uusien talojen ikkunat ovat kaksinkertaiset, alumiinpokaiset ympäri maan. Vähintään osassa maata on kesällä ilman viilennystarve. Itäisillä vuoristoalueilla sataa lunta joka talvi useaan kertaan. Portugalilaisen kodin sisälämpötila on talvella korkeimmillaan luokka 18 C, alimmillaan 10 C.
Kyllä tänne Portugaliin väkeä sopii, joten tervetuloa suomalaiset katsomaan, miten 400 euron eläkkeellä pärjää, kun pitää maksaa sähköstä, vedestä, kaasusta, mahdollisesti Internet-palveluista, kenties auton ylläpidosta ja on vielä syötäväkin ja kenties maksettava lääkkeistä ja mahdollisesti muistakin terveyspalveluista. Viinin ja viinan halpuus on silloin laiha lohdutus.
400 euron eläkettä voi pitää jo siedeittävänä. Monien on tultava toimeen vain parilla sadalla.
Portugalilaiset ovat siis eläneet yli varojensa, mm. asentelemalla hienoja alumiinikehyksiä ikkunoihinsa, johon heillä oikeasti ei olisi ollut varaa. Ja nyt suomalaisten pitäsi maksaa aliúmiinipokat?
Sitäkö ajat takaa?
En tiedä, oletko huomannut, mutta minä olen, että eu-aikana koko Välimeren alue on "kehittynyt" ikivanhasta leppoisesta anisviinaa ja viiniä lipittävästä kiireettömästä toisiaan kunnioittavasta yhteiskunnasta varsinaiseksi ahneus- ja tuhlausautomaatiksi, ilman todellisia taloudellisia perusteita.
Paluu totuuteen on varmasti raskas ja katkera, mutta se ei ole meidän syymme, eikä kuulu meidän maksettavaksemme.
Tilanne on Suomessa (vain) vähän samanlainen. Miksi meidän pitäisi opetella ruotsia palvellaksemme ruotsalaisia ruotsiksi, kun kerran samaiset lintsariruotsalaiset eivät ole viitsineet opetella suomea, vaikka aikaa olisi ollut satoja vuosia?
Minulle on aivan sama maksatteko te suomalaiset Portugalin tukipaketista osuutenne vai ei. Itse kannatte seuraukset. Suomen mahdollinen kieltäytyminen maksamasta osuuttaan tukipaketista ei kaada sitä, joten on aivan turha vouhottaa.
Sen voi kertoa teille keskustelijat, että teillä ei ole tietoa Portugalin enempää kuin muunkaan eteläisen Euroopan asioista, etenkään tavallisen kansalaisen kannalta. Te lietsotte tunnepitoista vihaa eikä teitä kiinnosta faktat.
Näyttää siltä, että maailma ei ole paljonkaan avartunut II maailmansodan jälkeen.
Alumiinpokat eivät ole vieneet Portugalia perikatoon. Alumiinia ne pokat ovat nykyään sielläö Suomessakin.
Miten niin kantaa vastuu heistäkin, kannettais vastuu edes omista kansalaisista oikeasti eikä täälä saiteilla oltas niin tekopyhiä että...
maailmasta vastuuta. Annetaan rahaa vaikka tosi köyhille eri Afrikan maiden kansalaisille. Miksi portugalilaisille vain
"Portugalin eläkejärjestelmän eläke-etuudet ovat aikaisemmin olleet Länsi-Euroopan avokätisimpiä mutta eläkejärjestelmä samalla menokehitykseltään haastava.
Nimenomaista eläkemaksua ei ole, vaan eläkemaksu sisältyy yleiseen sosiaaliturvamaksuun. Maksu määräytyy palkan perusteella. Maksun perusteena oleva palkka muodostuu varsinaisesta palkasta ja joistakin työsuhde-etuuksista. Kuitenkaan esimerkiksi komissiot eivät ole maksupalkkaa. Maksun perusteena olevalla palkalla ei ole kattoa.
Yleinen eläkeikä on 65 vuotta.
Henkilökohtaista vanhuuseläkkeelle siirtymisikää on tästä joustavoitettu. Erityisesti työuran pituudella on vaikutusta sekä varhentamisessa että myöhentämisessä.
Vanhuuseläkkeen saa varhennettuna aikaisintaan 55 vuotta täytettyään. Edellytyksenä on, että henkilö on 55 vuoden ikään mennessä ansainnut vähintään 30 vakuutusvuotta. Eläkettä pienennetään 0,5 prosenttia kultakin varhennuskuukaudelta.
Varhennusvähennys jätetään kuitenkin tekemättä 12 kuukaudelta jokaista 3 vakuuttamisvuotta kohti, jos vakuutusvuosia on kertynyt yli 30 ennen 55 vuoden iän saavuttamista. Esimerkiksi 18 vuotiaasta alkaen työssä ollut vakuutettu saa eläkkeensä alentamattomana 61 vuotiaana.
Varhennettuna eläkkeen ottanut voi parantaa eläkettään jatkamalla vapaaehtoisesti vakuutusmaksun maksamista.
Jos työntekoa jatkaa 65 vuoden iän jälkeen, eläkettä korotetaan ansaittujen eläkevuosien määrästä riippuen 70 vuoden ikään saakka".
http://www.etk.fi/Page.aspx?Section=41102&Item=63871
Millä maksaa velat?
”Portugalin elinkeinoelämän rakenne on viime vuosina muuttunut yleiseurooppalaisen mallin mukaiseksi ja palvelusektorin osuus maan bruttokansantuotteesta on jo yli 70 prosenttia. Teollisuuden ja rakentamisen osuus on 25 prosenttia ja maatalouden ja kalastuksen noin 4 prosenttia. Turismi on Portugalille tärkeä tulonlähde ja sen tuomat tulot ovat lähes kymmenyksen BKT:stä. Maatalouden merkitys työllistäjänä on huomattavasti suurempi kuin sen BKT-osuus. Portugalin taloudelle 2000-luvun alku on ollut "menetetty vuosikymmen". Talouskasvu on ollut euromaiden hitainta.”
Portugalin suurimmat kauppakumppanit 2009 (% kokonaiskaupasta)
Espanja: vienti 26,7 %, tuonti 32,4 %
Saksa: vienti 13,1 %, tuonti 12,7 %
Ranska: vienti 12,3 %, tuonti 8,7 %
Italia: vienti 3,8 %, tuonti 5,7 %
Hollanti: vienti3,6 %, tuonti 5,4 %
Iso-Britannia: vienti5,6 %, tuonti 3,3 %
Maan olisi pitänyt kantaa vastuuta kansalaisitaan ja valtion talouden hoidosta itse. Nyt haetaan ratkaisua, jota ei ole viitsitty tehdä 2000 luvulla. Oikeisto vastustaa erilaisia leikkauksia ja siksi hallitus siellä kaatui.
Kyse on vain sijoittajien ahneudesta.
Ylläoleva viesti on massapostistusta ja sen sisällöllä on tuskin mitään tekemistä Portugalin taloudellisten ongelmien kanssa.
miten niin massa postitusta miten perustelisit asjaa kyse ei ole massa postituksesta vaan kyseinen kirjoitus toi tosi asja esiin ja todisti ne myös toisin kun sinun kirjoituksissasi ei ole mitään toteen näytettyjä perusteita muta kun kauhea intoilu
Kyseinen viesti on julkaistu monilla eri keskustelupalstoilla. Sen sisällöllä tuskin on mitään tekemistä Portugalin taloudellisten ongelmien syiden kanssa. Minulla ei ole mitään aihetta intoilla. Asun pysyvästi Portugalissa ja tunnen maan tilanteen niin kuin tavallinen kansalainen sen vain voi tuntea. Useimmat näillä palstoilla vierailevista eivät ole kiinnostuneet faktoista vaan kirjoittlelevat sokealta ideologiselta pohjalta tai pelkässä provosointimielessä.
Jokaisen intressissä on, että Euroopan kansat voivat hyvin, oli yhteisö sitten EU tai joku muu. Ilman taloudellista kasvua on hankala kuvitella hyvinvointia.
On oikein hyvä, että perusasiat saadaan kaikkien palstojen lukijoiden tietoon. On sitten vähemmän aihetta muilla puhua paskaa.
"Jokaisen intressissä on, että Euroopan kansat voivat hyvin, oli yhteisö sitten EU tai joku muu. Ilman taloudellista kasvua on hankala kuvitella hyvinvointia."
Höpsistä. Ei suinkaan ole "jokaisen interessissä". Suomen ei pidä maksaa muiden kansojen hyvinvointia. Rahan lapioiminen jonkun muun pohjattomaan kaivoon ei hyvinvointia edistä. Kaikkein vähiten lapioijan. Ja jos on edes vähän älliä tollissa, niin ikuisesti jatkuvaa kasvua rajallisessa tilassa ja rajallisilla resursseilla ei voida edes toivoa: pää tulee väkisinkin ennen pitkää vetävän käteen. Ettei vaan olisi jo.
"Jokainen" ei tarkoita Suomea tai suomalaista vaan lähinnä jokaista eurooppalaista. Jokaisella valtiolla on luonnollisesti velvollisuus hoitaa oma taloutensa niin, että se ei ole vaivaksi muille.
Toivon, että jokainen keskustelija pitää mielessään, että Portugalin talouden huonoon jamaan ei suinkaan ole syypää kansa vaan poliittiset vallanpitäjät.
Taloudellinen kasvu on tähän mennessä ollut onnen avain. On hyvä kysymys, milloin sen raja saavutetaan.
No, jos oman rahan lapioiminen Portugalin kaivoon ei ole jokaisen suomalaisen intressissä, niin ei se todellakaan ole silloin myöskään jokaisen eurooppalaisenkaan intressissä.
Kyllä kansa on syyllinen. Se on tyhmyyksissään päättäjänsä valinnut, aivan kuten Suomessakin.
Taloudellinen kasvu ei jatkossa voi enää olla onnellisuuden avain. Kuinka monta iPodia meillä pitää olla? Ja tulemmeko onnellisemmiksi, jos niitä on meillä useampia kuin yksi. Itse en kaipaa ensimmäistäkään.
Tulevaisuudessa pärjääkin parhaiten se maa, mikä ensinnä tämän tajuaa, ja alkaa ajoissa rakentaa selviytymisstrategioitaan sen perusteella. eikä vaan tyhmänä pölkkypäänä lapioi viimeisiäkin virtuaalivarojaan jonnekin Portugalin kuivuneeseen kaivoon.
Hitlerinkin valitsi alunperin kansa. Siitä huolimatta en syyllistä tavallista saksalaista hänen julmuuksistaan.
Miten äänestäjä voi tehdä oikean valinnan kun vaalikampanjat eivät ole muuta kuin katteettomien lupausten julistamista? Vaalit voittaa Portugalissa kahdesta isosta se, jolla on paras kampanja. Ennen syyskuun 2009 parlamenttivaaleja sosialisti Sokrates lupasi luoda mm. 150 000 uutta työpaikkaa, rakentaa uuden lentokentän ja nopean junaradan välille Lissabon - Madrid ja Lissabon - Porto - Vigo.
Tänä päivänä maassa on vähintään 600 000 työtöntä ja 9,1 prosentin vaje.
Suurin oppositiopuolue PSD varoitti tulevista ongelmista, mutta nämä varoitukset leimatiin pessimismiksi. Talouden todellinen alkoi tulla ilmi helmikuussa 2010.
Suomen mahdollinen kieltäytyminen maksamasta omaa osuuttaan ei todennäköisestä kaada Portugalin tukipakettia. Muistutettakoon, että se ei ole ilmaista rahaa, vaan rahaa halvemmalla korolla kuin mitä vapailta markkinoilta saa. Tukipaketin lisäksi Portugali, kuten myös Kreikka, tullee tarvitsemaan velkasaneerausta. Uskon, että jonkinlainen kompromissi saadaan aikaan. Tulevaisuudessa on kunkin EU-maan taloudenpitoa voitava valvoa niin että Kreikan, Irlannin ja Portugalin kaltaista tilannetta ei pääse syntymään.
....kokoomuslaiset yrittää syöttää paskaa meille!
mä vähän luulen, että jos suomi olisi samassa jamassa kuin portugali nyt ja portugalin kansalta, siis kansalta, kysyttäisiin että haluaako ne syytää veronmaksajiensa miljardit suomen tukemiseen, niin vastaus olisi: jyrkkä ei!
Missä on kokoomuksen arvot.?
Palauttakaa nyt ensiksi eläkeindeksi yleisindeksiksi , ollaan jo työmme tehneet,
mutta kokoomus kuppaa vielä viimeisetkin rippeet.
Ettehän te kerjäläisiä kaduillakaan hyväksy , miksi sitten VALTIO-KERJÄLÄISIÄ
PITÄISI HYVÄKSYÄ.
90 LUVUN LAMAN HOIDOSSA , AUTTOIKO MEITÄ SILLOIN KUKAAN.?
Kokoomuksen arvot ovat Portugalin kaivon pohjalla. Se haluaisi nyt peittää ne veronmaksajien rahoilla, etteivät ne arvot pääse sieltä sotkemaan kokoomuksen johtamaa Suomen hienoa talouspolitiikkaa.
Juuu, kantaa vastuu Portugalista, kuten aiemmin Kreikasta ja Irlannista, ja seuraavan onkin sitten Italia ja Espanja.
Mitäpä sitä meistä suomalaisista on väliä, pääasia että autetaan muuta Eurooppaa.