Minkä pitäisi Suomessa muuttua?

Rupesin tässä oikein pohtimaan, että olemme yksi maailman onnellisimmista kansoista, meillä on viisaimmat koululaiset koko maailmassa, luottoluokituksemme on parasta AAA luokkaa, taloutemme on hyvässä nousussa, työllisyys toistaiseksi tyydyttävällä tasolla (viime kriisistä onneksi selvittiin melko vähällä), olemme luoneet EU:hun liittymisen jälkeen suoraviivaisella ja käytännönläheisellä politiikalla itsellemme kunnioitettavan maineen EU:n ytimen ytimessä, jossa meillä on huomattavasti paljon enemmän muskelia vaikuttaa asioihin mitä tämän ytimen ulkopuolella olisi.

Toisin sanottuna siis; omasta mielestäni Suomen nykypolitiikka on ollut ihan onnistunutta, kun Suomen nykyistä taloutta, sisäpolitiikkaa ja kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia tarkastellaan - kovinkaan paljon paremmin ei edes voisi mennä.

Kuulumme yhteiseen eurooppalaiseen talousalueeseen, eli olemme samassa veneessä kaikkien muiden eurokansojen kanssa - jos tämä talousalueemme romahtaa - me romahdamme sen mukana. Pahasti.

Haluaisinkin nyt, Persujen äänestäjät, tiedustella teiltä, mikä tässä nykymenossa on/oli niin kamalaa, että tarvittiin tällainen muutos?

Muutos, jossa Suomen 16-vuoden aikana vaivalla rakennettu maine kansainvälisenä ja avoimena kansakuntana pitää romuttaa.

Mikä ihme voi olla niin tärkeää?

Maahanmuuttajat? Pakkoruotsi? Taloudellisen tuen lopettaminen samassa veneessä (=talousalueessa) istuville - silläkin uhalla, että sen veneen tulpan pois vetäminen upottaisi samalla myös meidät?

Jokin muu? Mikä?

Entä mikä on veikkausenne, miten nämä tärkeät ja välttämättömät Persujen ajamat muutokset sitten oikein edistävät (nykyisestä) Suomen asemaa pienenä saarekkeena polittisesti ja markkinataloudellisesti globalisoituneessa maailmassa?
1065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomessa pitäisi muuttua mm. koulujen opetusohjelmat siten, että yhteiskuntatunneilla opetettaisiin arkielämään liittyviä toimintoja, kuten äänestämistä, ymmärrystä yhteiskuntarakenteiden hallinnoista ja niihin liittyvistä toiminnoista, että vastuista. Myöskin yritystoimintoja ja talouden peruskäsitteitää pitäisi opettaa. Silloin loisimme valmiuksia todelliselle demokratialle, jonka hallinnoimiseen on kasvatettu sellainen kansalainen joka ymmärtää vastuun siitä, mitä lupaa tai edes ymmärtää mitä lupauksen hinta on.

Äänestä
  • uskonnonopetuksessa 10 käskyn lisäksi pitää opettaa kuka/mikä niitä on rikkonut historiassa ja kuka/mitä niitä rikkoo tänään, että sitä ei opeteta tekee kaikista uskonnon opettajista epäpäteviä

    Äänestä

  • pakkahuoneenkatu kirjoitti:

    uskonnonopetuksessa 10 käskyn lisäksi pitää opettaa kuka/mikä niitä on rikkonut historiassa ja kuka/mitä niitä rikkoo tänään, että sitä ei opeteta tekee kaikista uskonnon opettajista epäpäteviä

    10 käkyn rikkoja on kirkko :D
    opettajat pilkkaavaat jumalaa kun ei opeta oikein = rikos

    Äänestä

  • pakkahuoneenkatu kirjoitti:

    uskonnonopetuksessa 10 käskyn lisäksi pitää opettaa kuka/mikä niitä on rikkonut historiassa ja kuka/mitä niitä rikkoo tänään, että sitä ei opeteta tekee kaikista uskonnon opettajista epäpäteviä

    "Uskonnon opetuksessa 10 käskyn lisäksi on opetettava kuka/mikä niitä on rikkonut historiassa ja kuka/mitä niitä rikkoo tänään, että lapset osaisivat niin varhaisessa vaiheessa elämää kuin vain on mahdollista, karttaa lain rikkojaa ja rikollisia. Että sitä ei opeteta, tekee kaikista uskonnon opettajista epäpäteviä, ja Jumalan pilkkaajia, mikä Suomen perustuslain mukaan on rikos. "

    Äänestä

Maahanmuuttajien on lähdettävä pois, jotta he eivät veisi meidän naisia.

Äänestä

Asenteen.

Äänestä

muokaajana on presidentillä valtaa.
Suomalaiset ei pidä siitä, että presidentin linna on itsenäisyyspäivänä puolillaan paskalle haisevia homoja.

Äänestä

"meillä on viisaimmat koululaiset koko maailmassa"

että 40% siitä mitä lapsille opetetaan koulussa on huuhaata ei ole viisautta ja siksi huonovointisuus kasvaa

Äänestä

Unelmani on kielivapaus Suomeen ja suomenkieli ainoaksi viralliseksi kieleksi!

Tulenko näkemään tämän, vai kuolenko ennen sitä?

Äänestä

Joo Suomessa asiat kyllä hyvin! Tosin narisijoita/laiskoja aina riittää!

Suomen koulutus on varmasti hyvää mutta kuten jo edellä todettiin suurin osa
tiedosta hölynpölyä!!!
Poikani 6lk musiikin kokeeseen piti tietää sinfonia orkesterin soittajien paikat,soittimet, lisäks oli jotakin operetteja koskevia kyskymyksiä ym? Mihinkähän noita tietoja tarvitaan? Arvatkaa kiinnostaako jätkiä opetella tollasta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


EU-kansalainen kirjoitti:

Rupesin tässä oikein pohtimaan, että olemme yksi maailman onnellisimmista kansoista, meillä on viisaimmat koululaiset koko maailmassa, luottoluokituksemme on parasta AAA luokkaa, taloutemme on hyvässä nousussa, työllisyys toistaiseksi tyydyttävällä tasolla (viime kriisistä onneksi selvittiin melko vähällä), olemme luoneet EU:hun liittymisen jälkeen suoraviivaisella ja käytännönläheisellä politiikalla itsellemme kunnioitettavan maineen EU:n ytimen ytimessä, jossa meillä on huomattavasti paljon enemmän muskelia vaikuttaa asioihin mitä tämän ytimen ulkopuolella olisi.

Toisin sanottuna siis; omasta mielestäni Suomen nykypolitiikka on ollut ihan onnistunutta, kun Suomen nykyistä taloutta, sisäpolitiikkaa ja kansainvälisiä vaikutusmahdollisuuksia tarkastellaan - kovinkaan paljon paremmin ei edes voisi mennä.

Kuulumme yhteiseen eurooppalaiseen talousalueeseen, eli olemme samassa veneessä kaikkien muiden eurokansojen kanssa - jos tämä talousalueemme romahtaa - me romahdamme sen mukana. Pahasti.

Haluaisinkin nyt, Persujen äänestäjät, tiedustella teiltä, mikä tässä nykymenossa on/oli niin kamalaa, että tarvittiin tällainen muutos?

Muutos, jossa Suomen 16-vuoden aikana vaivalla rakennettu maine kansainvälisenä ja avoimena kansakuntana pitää romuttaa.

Mikä ihme voi olla niin tärkeää?

Maahanmuuttajat? Pakkoruotsi? Taloudellisen tuen lopettaminen samassa veneessä (=talousalueessa) istuville - silläkin uhalla, että sen veneen tulpan pois vetäminen upottaisi samalla myös meidät?

Jokin muu? Mikä?

Entä mikä on veikkausenne, miten nämä tärkeät ja välttämättömät Persujen ajamat muutokset sitten oikein edistävät (nykyisestä) Suomen asemaa pienenä saarekkeena polittisesti ja markkinataloudellisesti globalisoituneessa maailmassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu