Kaksi kertaa Hakaniemen suunnalla on joutunut kuukauden sisällä kiusauksiin raitsikkakuskien takia. Meitä seisoi kaksi ukkoa odottamassa 7B:ssä ulospääsyä, kukapa sen jälkikäteen todistaa, oliko nappi varmasti painettuna, minä painoin kyllä pysäkin kohdalla mutta kuski huusi että ne napit on sitä varten että niitä painetaan. Pienen extra-kävelyn siitä sai kun joutui kävelemään peräti Sörnäisistä asti edellisen pysäkin kohdalla olevalle kuntosalille.
Toisen kerran kysyin Hakaniemen torilla 6-raitsikkaan vaihtovuorossa saapuvalta naiskuljettajalta, ajatellen tulevaa maalaistuttavani vierailua Helsingissä, että voiko raitiovaunusta ostaa matkailijalipun. Ensin kuljettaja oli vaiti, sitten hän sanoi "Mitä?" Ja sitten hän sanoi "raitiovaunun matkailijalipun?" Sanoin "Ei kun vuorokauden matkailijalipun". Lopulta sain vastauksen: ei niitä vaunuista saa, busseista ainoastaan. Jouduin siinä koko raitiovaunun etuosan pilkkanaurun kohteeksi, kun rohkenin kysyä naiskuskilta sellaista.
Raitiovaunukuljettajat joutuvat harvoin asiakaspalvelutilanteisiin, enimmäkseen he katselevat vain toivottoman näköisinä eteensä. Onhan nuorissa innokkaissa kuskeissa hyviä ja palveluhenkisiäkin, mutta vanhemmilta, työhönsä jo ryytyneiltä kuskeilta saa nättiä asiakaspalvelua toivoa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ratikkakuskit on ihan oma kategoriansa, mä en niin ykstoikkoista duunia jaksas tehdä. Muutenkin ratikka-ja bussikuskit on kankeeta porukkaa. Mut pääasia et pysyyvät kiskoillaan ja kaistoillaan.