Puhdistuminen

Rakkaat Ystävät niin paljon on uskomuksia jotka ovat hallinneet jokaista meitä.
Olemme unohtaneet sen tosiasian että kun luomme uskomuksia, niin se vaikuttaa kaikessa ympärillä olevaisessamme, kuten myös itsessämme.
Meiltä on ikään kuin varastettu ymmärryksemme ydinitsestämme luomalla erilaisi korvikkeita joihin sitten vakaasti olemme uskoneet.
Vanheneminen on yksi niistä.
Sairastuminen on yksi niistä.
Olemme luottaneet että ulkopuolelta sanottu on se mikä palvelee meitä saavuttaaksemme hyvivoinnin ja onnellisuuden (politiikka).
Näitä on hyvin paljon muitakin ja jokainen löytää ne kyllä omasta itsestään.

Olemme unohtaneet sen että Jumala se Lähde mistä kaikki olemme ja mitä kaikki olemme on täydellinen ja luonnollinen olotilamme.
Me emme vanhene koskaan.
Maa-astiamme eli kehomme tarkoitus on palvella meitä jokaisen tarkoituksen mukaisesti terveenä.

Matkallamme me voidaan luoda sille mitä eriskummallisimpia komplikaatioita jos tahdomme.
On hyvin helppo syyttää ulkoisia tekijöitä esimerkiksi kun sairastuu syöpään, ja myös meille uskotellaan erilaisia syitä sen aikaansaamiselle.
meidän kehomme on uudistunut joka kahdeksas vuosi ja meillä ei ole ainuttakaan samaa solua joita meillä oli kahdeksan vuotta sitten.
Mutta uskomuksillamme jotka ovat ohjelmoineet sisäisen tietokoneemme toimimaan samalla vanhalla kaavalla luomme kehomme samanlaiseksi kuin sen olemme uskoneet olevan.
Se mitä me oikeasti olemme ei ole koskaan sairas, koska täydellisyys ei sitä voi olla edes teoriassakaan, vaan me luomme kaiken uskomuksillamme.

Tietoisuus nousee Maaplaneetalla huimaa vauhtia ja se luo lähtökohdat puhdistaa itseltämme näitä uskomuksia ja ymmärtämään se harha johon olemme uskoneet.
Kuten tietokoneessa, niin voimme myös aina muuttaa ohjelmaa kehossamme.
Tästä on puhuttu esimerkiksi Silva tekniikassa iät ja ajat sekä huomattu että se toimii.
Hyvä ystävä sinä ja me kaikki olemme yhtä ja samaa energiaa joka kumpuaa Rakkautena ja ilmentyäkseen valona eri tiheyksinä jotta fyysisyys voi olla.
Mutta vanheneminen sekä terveys on harhoja joita oikeasti ei ole olemassakaan.

Lainaus blogista
http://eidualistinen.blogspot.com/2011/04/mika-aiheuttaa-sairautta.html
"Nyt on aika muistaa, että oli nunnia ja munkkeja, joihin Hiroshiman ja Nagasakin atomipommiräjähdysten radioaktiiviset energiat eivät vaikuttaneet, koska nämä olennot muistivat, ettei heitä voisi lopettaa.

Näin se menee ja se on kaikille meille mahdollista.
on hyvin paljon myös esimerkkejä siitä kuinka metsäpalot kiertävät tietyt talot aivan samasta syystä.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Keskittykää näinä aikoina milloin muutosta tapahtuu ja aina se ei kuulosta houkuttelevalta, mutta sinä olet kestävä haavoittumaton ikuinen olento.
Rakasta Jumalaa joka olet.
Rakasta sitä lahjaa jonka Äiti Maa on meille antanut.
Anna Valon virrata kauttasi Rakkaudella ympäristöösi.
Olet itsekkin hyvin rakas ja ympäristösi Rakastaa sinua ehdoitta.
Kaikki muu on uskomuksia ja on aika jättää ne taaksemme.
Ole se mikä olet ja mikä olet aina ollut kun matkustat Jumalan Pisarana kokemassa itseäsi äärettömässä Vapaan Tahdon Rakkaudessa.
Rakkautta.
8144
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aina kun luemme jotain niin liikkuu ainakin jossain määrin ajatus. Silloin syntyy myös uskomuksia. Ajatuksen liikuttamiseen tarvitaan jossain määrin aina jonkinlaista uskoa, kunnes ajatus lakkaa. Koostumme itsekin ajatuksista, jotka ovat uskomuksia ja kuvia. Ihminen, tuo Olemisen käyttämä ajopeli, on uskomus itsekin.

Kun itsemme huomaa olevansa osista koottu, jotka ovat kuvia, niin on vain se mikä on ja sitäkään ei ole käsitteenä. Monta nimeä sille annettu on, Jumala, oleminen, periaatteessa mikä tahansa nimi kelpaa sille.

Tällöin oleminen imaisee mielen sisäänsä ja ajatus lakkaa. Oleminen kun vahvistuu niin sitä ei voi vastustaa. Maailma on siten jo ohjelmoitu häviämään, koska oleminen vahvistuu koko ajan.

Näyttää siltä, että me voimme nopeuttaa olemisen vahvistumista. Tämä on näennäistä, sillä nopeuttaminenkin on uskomus ja sitä ei itsenänsä ole. On vain viittauksia asioihin, ja nämä viittaukset raukeavat kaikki.

Kartta on eri kuin maasto.

Äänestä

Ajatus plus muisti luo harhan.

Äänestä

Ihmisestä tuli sokea silloin kun hän varhaislapsuudessaan joutui hyväksymään sokeat taluttajat itselleen oppaiksi.
Elämä on osittain sitä, että irrottaudumme noista tietämättömistä oppaista ja ryhdymme kulkemaan omaa polkuamme.

Äänestä

Jokainen kuolee ja sairastelee. Miten tällaisen voi kiistää? Kaikki vanhenevat ja kuolevat. Luonnossa ei ole rakkautta, koska se on mieltä vailla; asumme maapallolla, joka on eloton luontokappale. Sillä ei ole tietoisuutta. Ainoa rakkaus, jonka voimme kokea, on ihmisrakkaus, ehkäpä myös joidenkin mystikkojen kuvailema Jumalan myöntämä rakkaus. Mutta se koskee kovin harvoja. Rakkautta voi kehittää henkisin harjoituksin. Vapaaseen tahtoon pitää liittää myös itsemurha hyväksyttävänä tekona - se on myös oikea poislähtötapa tältä planeetalta. Ei ole väliä, mitä tekee, koska kaikki päättyy täällä rappioon ja lihan täyteen tappioon. Ja mitään ei saa mukaansa. Opituilla taidoilla ei ole siis merkitystä kuin lyhyellä aikavälillä. Läheisemme kuihtuvat yksi toisensa jälkeen pois. Kulttuureilla on taipumus hävitä täysin.

Mutta suoli vaatii murkinaa. Tee on hyvää. Kahvi myös. Leivokset? Erinomaista, erinomaista. Seuraaviin kahvitteluhetkiin jaksaa jatkaa, mutta välillä mietin, tokko se on vaivan arvoista - nautinto ja kärsimys kun eivät oikein ole tasapainossa tällä pallolla.

Äänestä

  • Kyllähän Äiti Maa Rakastaa sinua.
    Onhan Hän antanut sinulle kehon ja ilmakehän, sekä jokainen sisäänhengityksesi on lahja Häneltä.
    Kyllä Luonto Rakastaa.
    Katso vaikka lemmikkiäsi (jos sulla on) silmiin, niin näet rakkautta.
    ps. Maapallolla ei ole mitään joka on luonnostaan planeetalta muuta kuin Maapalloa.
    Kehosikin on Maapallon osa.

    Äänestä

  • Sissäänhenkäsy kirjoitti:

    Kyllähän Äiti Maa Rakastaa sinua.

    Minulla oli joskus gerbiilejä, muttei niistä juuri rakkautta lähtenyt, vaikka ne olivat minulle tärkeitä. Vai että maallinen elämä olisi lahja. En ole koskaan ajatellut sillä tavoin. Miksi pitäisin kärsimyksen täyteistä elämää lahjana! Maallinen elämä näyttää enemmän rangaistukselta. Mainittakoon vielä, että rakkauden kokemiseen tarvitaan tietoisuus, eikä mikä tahansa tietoisuus, vaan kehittynyt tietoisuus. Sitä ei ole eläimillä (ainakaan alemmilla eläimillä. Minulla ei ole ollut koiraa eikä kissaa, enkä tiedä, mitä tiede sanoo niiden kyvystä tuntea rakkautta), kivillä, puilla, pensailla eikä meressä puskevilla aalloilla. Ne eivät rakasta meitä, mutta voimme kuvitella, että ne rakastavat. Se on taikauskoista ajattelua, alkuihmisen ajattelua. Te teette paluuta animismiin.

    Äänestä

  • Sissäänhenkäsy kirjoitti:

    Kyllähän Äiti Maa Rakastaa sinua.
    Onhan Hän antanut sinulle kehon ja ilmakehän, sekä jokainen sisäänhengityksesi on lahja Häneltä.
    Kyllä Luonto Rakastaa.
    Katso vaikka lemmikkiäsi (jos sulla on) silmiin, niin näet rakkautta.
    ps. Maapallolla ei ole mitään joka on luonnostaan planeetalta muuta kuin Maapalloa.
    Kehosikin on Maapallon osa.

    Selvennän tätä Äiti Maan rakkautta eräällä teorialla.

    Äiti Maasta puhuttaessa tarkoitetaan joskus planeettalogosta, joka on neuvosto. Ryhmä koostuu planeetan pomoista, jotka ovat Palvelijoita. Nämä Palvelijat ovat 7 ( tai enemmän kuin 7 ) tietoista pääenergiavirtausta. Nämä ovat ne parinirvaaniset olennot, joihin kristillinen mytologia viittaa arkkienkeleinä.

    Jos tämä otetaan huomioon, niin silloin voidaan olettaa Äiti Maan rakastavan jumalallisella rakkaudella. Voimme kokea sitä, totta se on, mutta mistä se tulee tarkkaan ottaen, onko ne arkkienkeleitä vai mitä, se on paratiedettä joka on harvalle ajankohtaista.

    Äiti Maan rakkaus sen sijaan elementaalikunnissa jotka vastaa kivi-ja kasvikuntaa ja ovat Äiti Maan fyysinen keho, on vajavaista. Tämä animistinen rakkaus on alkeellista, ihmisen tietoisuuden alapuolella. Äiti Maan henkikeho, joka olisi siis nuo arkkienkelit, olisi siis aivan toista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saagapolku kirjoitti:

Rakkaat Ystävät niin paljon on uskomuksia jotka ovat hallinneet jokaista meitä.
Olemme unohtaneet sen tosiasian että kun luomme uskomuksia, niin se vaikuttaa kaikessa ympärillä olevaisessamme, kuten myös itsessämme.
Meiltä on ikään kuin varastettu ymmärryksemme ydinitsestämme luomalla erilaisi korvikkeita joihin sitten vakaasti olemme uskoneet.
Vanheneminen on yksi niistä.
Sairastuminen on yksi niistä.
Olemme luottaneet että ulkopuolelta sanottu on se mikä palvelee meitä saavuttaaksemme hyvivoinnin ja onnellisuuden (politiikka).
Näitä on hyvin paljon muitakin ja jokainen löytää ne kyllä omasta itsestään.

Olemme unohtaneet sen että Jumala se Lähde mistä kaikki olemme ja mitä kaikki olemme on täydellinen ja luonnollinen olotilamme.
Me emme vanhene koskaan.
Maa-astiamme eli kehomme tarkoitus on palvella meitä jokaisen tarkoituksen mukaisesti terveenä.

Matkallamme me voidaan luoda sille mitä eriskummallisimpia komplikaatioita jos tahdomme.
On hyvin helppo syyttää ulkoisia tekijöitä esimerkiksi kun sairastuu syöpään, ja myös meille uskotellaan erilaisia syitä sen aikaansaamiselle.
meidän kehomme on uudistunut joka kahdeksas vuosi ja meillä ei ole ainuttakaan samaa solua joita meillä oli kahdeksan vuotta sitten.
Mutta uskomuksillamme jotka ovat ohjelmoineet sisäisen tietokoneemme toimimaan samalla vanhalla kaavalla luomme kehomme samanlaiseksi kuin sen olemme uskoneet olevan.
Se mitä me oikeasti olemme ei ole koskaan sairas, koska täydellisyys ei sitä voi olla edes teoriassakaan, vaan me luomme kaiken uskomuksillamme.

Tietoisuus nousee Maaplaneetalla huimaa vauhtia ja se luo lähtökohdat puhdistaa itseltämme näitä uskomuksia ja ymmärtämään se harha johon olemme uskoneet.
Kuten tietokoneessa, niin voimme myös aina muuttaa ohjelmaa kehossamme.
Tästä on puhuttu esimerkiksi Silva tekniikassa iät ja ajat sekä huomattu että se toimii.
Hyvä ystävä sinä ja me kaikki olemme yhtä ja samaa energiaa joka kumpuaa Rakkautena ja ilmentyäkseen valona eri tiheyksinä jotta fyysisyys voi olla.
Mutta vanheneminen sekä terveys on harhoja joita oikeasti ei ole olemassakaan.

Lainaus blogista
http://eidualistinen.blogspot.com/2011/04/mika-aiheuttaa-sairautta.html
"Nyt on aika muistaa, että oli nunnia ja munkkeja, joihin Hiroshiman ja Nagasakin atomipommiräjähdysten radioaktiiviset energiat eivät vaikuttaneet, koska nämä olennot muistivat, ettei heitä voisi lopettaa.

Näin se menee ja se on kaikille meille mahdollista.
on hyvin paljon myös esimerkkejä siitä kuinka metsäpalot kiertävät tietyt talot aivan samasta syystä.
Kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Keskittykää näinä aikoina milloin muutosta tapahtuu ja aina se ei kuulosta houkuttelevalta, mutta sinä olet kestävä haavoittumaton ikuinen olento.
Rakasta Jumalaa joka olet.
Rakasta sitä lahjaa jonka Äiti Maa on meille antanut.
Anna Valon virrata kauttasi Rakkaudella ympäristöösi.
Olet itsekkin hyvin rakas ja ympäristösi Rakastaa sinua ehdoitta.
Kaikki muu on uskomuksia ja on aika jättää ne taaksemme.
Ole se mikä olet ja mikä olet aina ollut kun matkustat Jumalan Pisarana kokemassa itseäsi äärettömässä Vapaan Tahdon Rakkaudessa.
Rakkautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu