SUHTEET POIKKI ISOVANHEMPIIN?

Siis tyttäresi on sairastunut jotenkin vakavasti. Mieskö hylkäsi vai tytär ? Ja miksi lapsenlapsesi menetät ? Jos tytär ei pysty huolehtimaan lapsesta, niin siksihän hänellä on toinenkin vanhempi. Miten sinä menetät tämän lapsen ? Isovanhempiaan hän ei menetä, sukulaiset säilyvät aina. Mitä yhdistystä nyt tarvitset ? Tarvitset ainoastaan omaa aikuista otetta asiassa ja auttavaa kättäsi tytärtäsi ja hänen perhettään kohtaan.

" Tyttäreni vakava, invalidisoiva sairaus,
miehensä hylkäys,
avoero ja kohta puoleen lapsenlapsen menettäminen isälle on elämäni surullinen tulevaisuus."

Miehet Varmaan tekevät noin useimmin.

Tunnen rintasyöpään sairastuneen naisen, joka mies jätti heti kun asia selvisi. "ei vain kestä mitään sairauksia" tikku tämän herran sormessa, teki hänestä kokovartaloinvalidin ainakin vuorokaudeksi..

Tunnen naisen joka sairastui MS-tautiin, todennettu ja puoliso lähti ja löysi hyvin pian uuden terveen..

Tunnen myös naisen, joka uusi rakkaus joka oli jatkunut 14 vuotta, loppui kun ensimmäiset Dementian oireet alkoivat näkyä ja kuulua, he olivat silloin vasta 56 ja 58v..

Uskotko myös lasten hylkäävän äitinsä?
Minkä ikäisiä nämä lapset ovat nyt?

Siis minullakin oli vaikeuksia tyttäreni kanssa ja välit poikki. Lapsen isä vieraili luonani pikkuisen kanssa, eikä välit katkenneet missään vaiheessa. Siksi lapsella on kaksi vanhempaa, että toinen säilyttää järkensä ja todellisuudentajunsa. Lapsen pitää saada säilyttää kontaktinsa sukulaisiinsa, vaikka välit menisivät jompaankumpaan vanhempaan. Miettikää siitä.

Tyttäresi on siis sairas, lapsensa isän kanssa he ovat päätyneet eroon, ja lapsen huoltajuus on menossa isälle (niinkuin varmaan on lapselle parasta, jos lapsen äiti on hyvin sairas). Surullinen tarina, ja raskasta sinullekin.

Nyt mummo reippaasti suora yhteys lapsen isään, kerro että haluat olla vastedeskin mummo lapsenlapsellesi. Yksinhuoltajaisällä tulee olemaan varmasti tarvetta hoitoapuun yms. Aluksi asia voi olla tyttärellesi kipeä, mutta lapsen edustahan tässä on kyse, eikö?

Laissa on todella iso puutos siinä, että isovanhemmilla ei ole mitään oikeutta lapsen tapaamiseen eron sattuessa. Lasten vanhempien asenteesta riippuu säilyvätkö suhteet.
Mielestäni siinä ollaan unohdettu lapsen oikeus isovanhempiinsa. Lapsi jää niin usein toiseksi avioeron sattuessa. Laki ei ole asettunut ajattelemaan lapsen surua kodin hajotessa. Silloin olisi edes isovanhempien tuki tarpeen tasapainon säilyttämisessä.

Toivottavasti pystyt toteuttamaan suunnitelmasi isovanhempien asioiden ajamiseksi.

Entäpä mitä tehdään silloin, kun isovanhempi ei itse ole kiinnostunut omasta lapsenlapsestaan?

tai sillon jos molemmat vanhemma katkaisevat välit isovanhempin oman itsekkyyden takia? ei siinä lapsen parasta ajatelle

Peli on silloin aika pitkälti menetetty, jos isovanhemmat itse eivät ole kiinnostuneita lapsesta. Mutta lapsi kyllä jossain vaiheessa kyselee näistä mummeista ja vaareista. Silloin pitää antaa lapsen itse ottaa yhteys näihin vanhuksiin ja kysellä mitä kuuluu ja miksi ei olla oltu tekemisissä. Parhaassa tapauksessa yhteys syntyy ja kehittyy ihan kivaksikin. Ehkä ne isovanhemmat pelkäävät ottaa vastuuta pikkuisesta tai eivät halua hoitaa iltaisin tai öisin. On aika kummallista ettei halua edes tavata, eihän siihen aina liity hoitoavun pyynnöt.

Jos lapsen vanhemmat katkaisevat välit isovanhempiin, ovat he rikollisia ja jättävät lapsen heitteille isovanhempien osalta.

mummikalle:

Ja puhutaanko lastensuojelulaissa jotain isovanhempien tapaamisoikeudesta?
Vai puhutaanko siellä kenties lapsen oikeudesta vanhempiinsa?

Ei etävanhemmilla tai isovanhemmilla ole mitään oikeiksia lapsen tapaamiseen vaan se on LAPSEN OIKEUS TAVATA VANHEMPIAAN tai HUOLTAJIAAN.

Eli pitäisikö myöski näille alkoholisoituneille-, häiriintyneille-, narsisteille- jne.. isovanhemmille antaa vielä oikeus tavata lapsenlapsiaan? Empä usko!

Eiköhän ne vanhemmat tiedä mikä on lapselle parasta. Ja erotapauksissa lähivanhempi: Kyllä te isovanhemmat omalla käytökselläänne ne välit olette pilanneet lapsiinne/miniöihin/vävyihin.
Lapsenlapsiin ei tarvitse olla huonot välit, mutta tapaamiset/yhteyden pidot vanhempien/huoltajien suostumuksella.

Tiedämpä tapauksen, kun etävanhempi antoi tapaamisten jatkua ns. selän takana, meni tapaamiset oikeuden määräyksellä valvotuiksi!

Olen äiti ja isoäit, anoppikin
Tyttäreni ei halua olla yhteydessä minuun, mieheeni eikä muihin sisaruksiin ja perheenjäseniin ja näin ollen lapsenlapset ovat jääneet vieraiksi.

Dominoiva vävy on manipuloinut lapseni, jota suojellessamme
perheriidoilta olemme alistuneet tähän ratkaisuun.
Dominoiva piirre vävyllä on kotoa isältä perittyä. Tyranniudessa mies on
kasvanut.

Asumme kaukana tyttären perheestä, joten tiedot eivät kulje ja epätoivoisuus
ja suru lapsesta ja lapsenlapsista täyttää mielen.

Kumma, kun se joka yhteydenpidon kieltää ja estää, on aina joko miniä tai vävy... Oma lapsi ei vanhempien mielestä ilmeisesti koskaan pistä välejä poikki, vaikka kuinka epäoikeudenmukaisesti olisi kohdeltu.
Kuitenkin tunnen useita, jotka sanovat, etteivät enää halua tavata vanhempiaan.

Olenpa todellakin jo isoäiti-ikäinen ja ihan omasta kokemuksesta puhun.
Kyllä ne anopit ovat usein aika ikäviä. Anopin on helppo olla mukava ja reilu omille ystävilleen, mutta miniän/vävyn kohtelu onkin ihan muuta. Ja sitten valitetaan kuinka mahdoton miniä/vävy on, kun oma lapsi ei enää halua katsella oman puolisonsa huonoa kohtelua.
Lapsen puolison huono kohtelu on loukkaus myös sitä omaa lasta kohtaan = et osaa edes perhettä oikein perustaa.

Miten voimme kohdella huonosti vävyämme ja miten muu suku sekä sisarukset
mukaan lukien jopa naapuritkin kohtelevat vävyä huonosti, kun meillä ei ole mitään kontaktia häneen. Nuo harvat sukulaiset ja naapurit, jotka ovat vävyyn tai tyttäreeni törmänneet, ovat saaneet tuta, että ovat pelkkää ilmaa.
Kyllä näitä ihmettelyjä ja kummasteluja tyttäreni muuttuneesta käytöksestä on saanut kuunnella vuosia

Serkukset eivät ole koskaan tavanneet ja lapsenlapset ovat tavanneet meitä
isovanhempia vain muutaman kerran elämänsä aikana ja silloinkin vävy on ollut vartiossa jokaisen hetken ja lapsenlapset ovat pian teini-iässä.

Lastenlapsille lähetämme joulu- ja syntymäpäivälahjat, mutta koskaan emme
tiedä menevätkö ne edes perille, kun ei mitään palautetta tule.
Joskus lähettelemme postikortteja, mutta sekin tapa on melkein kuihtunut.
Serkut odottavat yhteyttä tädiltään, mutta mitään ei kuulu.

Lehtien palstoilta olemme seuranneet vävyn perheen elämää.

Tytär vaati perintöosaansa joku vuosi sitten ja sanoi, että miehensä ja appensa
olivat häntä siihen kehoittaneet. Olimme shokkeerantuneita asiasta ja sanoimme, ett neuvottelemme muiden perillisten kanssa. He kuitenkin vastustivat ajatusta ja näin asia jäi.

Omaa äitiäni eli tyttäreni isoäitiä tytär miehensä kanssa rahasti
häikäilemättömästi vuosia, mutta onneksi äitini tajusi vihdoin tilanteen ja lopetti raha-avut. Vanha ihminen tunsi tulleensa petetyksi ja tunsimme suurta syyllisyyttä lapsemme käytöksen puolesta.

Lukemattomia kertoja olemme pyydelleet anteeksi tyttäremme käytöstä milloin sukulaisilta milloin ystäviltä. Tosin se on vähentynyt vuosien varrella, koska
ihmiset ovat lopettaneet kyselyt ja kerronnat ja tytär perheineen on aivan kuin poistettu aikakirjoista.

Persona non gratana emme ole vävyämme pitäneet.
Kuka tai mikä hän on - emme tiedä.

Tyttäreni miehen isä kuoli ,äiti oli kuollut jo aijemmin ja sen jälkeen en ole saanut tavata lapsenlapsiani.
Vävy on ilmeisen mustasukkainen,kun tyttärelläni on äiti .
Osa lapsista on jo aikuisia ,mutta mitään yhteyttä eivät pidä.

Apu kelpasi ,kun lapset olivat pieniä.

Puhelinumerotkin on isän nimissä,vaikka lapset ovat aikuisia,myös tyttäreni numero on miehen kontrollissa.

Hei kaikki kirjoitukseni Mummo, 60-v. 24.4.2011 lukeneet,

Kiitos kaikista hyvää tarkoittavista vastauksista. Jatkan juttuani tällä palstalla, vaikka asia on todellisessa elämässä laajentunut niin, että voisin kirjoittaa lapsenlapsen menettämisestä kolme kirjaa. (Oikeastaan yhden olen jo aloittanutkin).

"Kadonneiden lastenlasten" -yhdistysasiakin etenee....

Palataan tähän kipeään asiaa ja muistetaan, että sukulaissuhteiden katkaisemisella poljetaan juuri lapsen oikeutta pitää yhteyttä muihin läheisiinsä.

Surillinen tapahtuma kohtasi perhettämme kesäkuussa, lapsenlapseltani kuoli avomies auto-onnettomuudessa ja jälkeen jäi 3v ja 7kk ikäiset lapset. Avovaimolla on täysi pääntäntä valta sillä hänet luokitellaan lähiomaiseksi. Avopuolison suku olisi halunnut vainajan haudattavan syntymäkuntaan sukuhautaan, avovaimo päätti haudata avomiehensä yhteiseen asuinkuntaansa jossa heillä on myös omakotitalo. Tästä syntyi täysi soppa, avomiehen vanhemmat eivät pitäneet mitään yhteyttä lapsen lapsiinsa, kuolinkellot kuunneltiin autossa istuen, lapsenlapset olivat täyttä ilmaa. Hautajaiset ; kirkkoon kyllä saavuttiin isolla joukolla ja lapsenlapseni haukuttiin hautajaisissa itsekkääksi paskaksi, taas lapsi ei huomioitu laisinkaan ei halattu, jututettu eikä edes kyselty HEIDÄN VOINTIAAN. Muistotilaisuuteen ei saavuttu laisinkaan tehtiin niin sanotusti ohikas, lapsenlapselleni koitui kiusanteosta 600€ tappio (ruuat kahvitus pitopalvelusta).Vainajan vanhemmat rupesivat roudaamaan nuorten yhteisestä kodista irtaimistoa, kaikki oli kuulema vainajan vanhempien antamia tavaroita. Kolmevuotias seisoi hiekkalaatikkonsa vieressä ja itki *älkää viekö minun heekkaa *, niin koski sydämmeen se aivan tuntui räjähtävän. Aikaa on kulunut kohta kolmekuukautta lapsenlapsista ei ole kukaan kyselyt, ei syntymäpäivä korttia tullut Mummulta ja Papalta eikä heidän vanhemmiltaan . Yksi lastensuojeluvirasto kamppailu on käyty jossa lapsenlapseni päätti kieltää isovanhemmilta lastensa tapaamisoikeuden, ei edes valvottuna tapaamista. Herjaus viestejä tullut kymmeniä jotka kaikki virkavallan tiedossa. Missä isovanhempien sydän on kun saattavat tehdä omille pienille viattomille lapsenlapsilleen hallaa, ei sitä ainakaan sydämmen paikalla ole. Perunkirja on vielä kesken ja asunto tyhjennetty, olen sitä mieltä että syököön omaa soppaansa jonka keittivät. Surullinen ihmettelevä**JO NELJÄNNESSÄ POLVESSA.

Olen lukenut useita kirjoituksia, joissa isovanhemmat valittavat, että heillä ei ole oikeutta tavata lapsenlapsiaan.

Kun ero tulee, päätetään huoltajuudesta ja siitä, kumman luona lapsi asuu. Toiselle vanhemmalle jää kuitekin tapaamisoikeus.

Isovanhemmat voivat siis tavata lapsenlapsiaan silloin, kun heidän on heidän oman lapsensa vuoro pitää lapsiaan. Jos isovanhemmilla on siis vaikkapa poika, jolla on lapsia ja hänellä tapaamisoikeus vaikkapa joka toinen vklp, niin isovanhemmat voivat tavata lapsenlapsiaan silloin kun lapset ovat isällään.

Eli mikä ongelma tämä on?

Jotkut tosin kokevat ongelmaksi myös sen, että eivät voikaan enää noin vain hyökätä entisen miniänsä tai vävynsä ovelle ja marssia kylään milloin sattuu. Näinhän on monesti totuttu tekemään kun vanhemmat vielä ovat olleet yhdessä.

Olen itse eronnut ja lapsemme ovat vuoroviikkosopimuksella. Kun lapset ovat minulla, minun vanhempani tapaavat lapsia. Ja kun lapset ovat isällään, entiset appivanhempani tapaavat lapsia siellä.

Tähän järjestykseen on isovanhempienkin sopeuduttava, kun siihen kerran joutuvat muutkin asianosaiset sopeutumaan.