Ei Maxim m/1910 romu tai DP olleet mistään kotoisin. Ei vaikka kuinka oltaisi Lahti-Salorantaa niistä muokattu. Kyllä MG 42 ja lähes kaikki muut saksalaiset konkkarit olivat laatuaseita nekkulan romuihin verrattuna.
Juutalaisetkin käytti sodissaan arabeja vastaan MG-34 konekivääriä kun ei oikein ryssän tuotteet kelvanneet.
Juutalaisetkin käytti sodissaan arabeja vastaan MG-34 konekivääriä kun ei oikein ryssän tuotteet kelvanneet.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Oliks Lahi-Saloranta konekivääri?
oli ihan yhtä hyvä kuin kaikkien muiden armeijoijen sama vekotin. Degtjarjev -pikakivääri oli aikansa huippuase. Suomalaiset käyttivät sitä mieluummin kuin omaa Lahti-Salorantaa.
Myös saksalaislle olo oma maxim-versionsa. Heidän kevyet kk:nsa MG 34 ja 42 olivat aikansa parhaat ja käytössä useissa maissa vuosikymmeniä sodan jälkeenkin.
MG-34 ja MG-42 olivat aikansa parhaita konetuliaseita (KvKK),eivät pelkästään tulinopeutensa puolesta vaan myös siksi,että niissä oli vaihtopiippu.
Näin siksi,että ne olivat ilmajäähdytteisiä joten noin 250:n laukauksen jälkeen piippu piti vaihtaa.
Tästä syystä ampujan apurilla oli aina mukana asbestihansikkaat,joiden avulla piipun vaihto hoitui muutamassa sekunnissa.
Tämä mahdollisuus piipun vaihtoon on säilynyt nykyisiinkiin KvKK-aseisiin,sekä myös eräisiin tiettyihin 20-23 millisiin It-aseisiin joita voidaan käyttää myös maataisteluissa.
Kun puhutaan aseen piipusta,niin silloin sen läpimitta on alle 20 millliä,ja kun puhutaan aseen putkesta,niin silloin on kyse siitä että halkaisija on 20 milliä tai yli.
Tuo suuri tulinopeus oli MG42:n suurin kirous: 1200 laukausta sekunnissa ei tarjoa minkään valtakunnan hyötyä jalkaväkikäytössä, vaan se ainoastaan vaikeuttaa aseen hallintaa ja lisää patruunankulutusta tolkuttomasti eli ylikuormittaa ryhmän kantokykyä.
Sopiva tulinopeus jalkaväen aseille on 600 ls/min tai maksimissaan 800-900 ls/min. Isommat tulinopeudet sopii ajoneuvoihin pultatuille aseille, mihin mahtuu enemmän ammuksia ja liikkuvasta ajopelistä käytettynä iso tulinopeus on jopa hyödyksi osumisessa kun tähtäys on vaikeampaa.
Alan harrastajille pari kysymystä aseista.
Kysymys 1:
Paljonko suomalaisilla oli saksalaisia konekiväärejä käytössään? Siis lähinnä MG34 ja MG42 malleja. Oliko jalkaväellä niitä ensinkään? Sturmeissa niitä oli ainakin aluksi, mutta korvattiinkohan nekin "Emmoilla"?
Me 109 ja Ju 88 lentokoneissa oli tietenkin saksalaiset kk:t, siis niitä lentokoneneisiin tarkoitettuja malleja kuten MG151 jne.
Kysymys 2:
Paljonko Emmalla kesti ampua piipun kuumetessa liikaa? Vaihtopiippuahan ei tainnut Emmassa olla.
ollut käytössä saksalaisia konekiväärejä.Niiden kaliiperi oli 7,92. Olisi tullut taas uusi ongelma patruunahuoltoon. Siksi sturmien kk:t vaihdettiin sduomalaisiin.
Emman piippu tiettävästi kesti. Se oli suhteellisen harvakäyntinen.
>>Niiden kaliiperi oli 7,92. Olisi tullut taas uusi ongelma patruunahuoltoon. Siksi sturmien kk:t vaihdettiin sduomalaisiin.
Samoin saksalaiset toi 1941 Kiestingissä olleille Turtolan johtamille (ja motissa olleille) suomalaisjoukoille...
kun ei juuri kaliiperi syistä haluttu ottaa käyttöön. Tykki on vähän toinen asia kuin kk ammustäydennyksen kannalta.
Toinen juttu on sitten, olisiko saku ollut valmis aseitaan edes antamaan. Monet niiden omatkin joukot käyttivät esimerkiksi tsekkiläistä konekivääriä. Näitä uusia kk-malleja ei riittänyt kuin Waffen-SS:lle ja lähinnä vakinaisen väen divisioonille.
>>Tykki on vähän toinen asia kuin kk ammustäydennyksen kannalta.
on tyäysin toinen asia kuin lähes samannäköisten ja -kokoisten patruunoiden jako sadoille tuhansille miehille. Sekaannuksen mahdollisuudet ovat aivan toiset.Pelkän 7.62 kaliiperin kanssa sitä ei ollut.
Mutta jos asian ymmärtäisit, et siitä kinaisikaan
Sinähän se kumma tapaus olet laatuasi!
>>lähes samannäköisten ja -kokoisten patruunoiden jako sadoille tuhansille miehille.
ja on ryhmäase. Se merkitsi, että uusi patruunalaatu olisi ollut kaikkialla jakelussa mukana. Kivääriryhmälle olisi tullut kolme patruunalaatua. Siihen ei haluttu mennä. Lisäksi näitä aseita ei edes ollut Saksalta saatavana.
Ylipäänsä on hyvä muistaa, että Saksa myi meillekin ensisijaisesti sotasaalistavaraa.
Olisihan tusta Suomeenkin riittänyt joku tuhat tarvittaessa.
MG 34:ää valmistettiin sodan loppuun asti päätyen kokonaistuotannossa 354 000 kappaleeseen.
MG 42:n kokonaistuotantomäärä sodan aikana oli 415 000 kpl. MG 42:sta valmistivat Mauser Werke AG Berliinissä, Gustlogg-Werke Suhlissa, Grossfuss Döbelnissä, Magnet Berliinissä ja Steyr-Daimler-Puch Wienissä.
http://www.pkymasehist.fi/konekivaarit.html
sai iivanoita lakoon, kun vain pääsi sopivasti ampumaan. Mistäs niitä suomalaisilla olis parempia aseita ollut, niillä tapeltiin mitä oli ja "Molotovin kaupasta" (moteista sotasaliina) saatiin lisää.
Maxim on alunperin amerikkalainen.
onko se:suustaladattava,piilukko,rataslukko,taittuvapiippuinen,pulttilukkoinen, originel gatling,massasulkuinen,piippurekyyli,kaasumäntätoiminen,moderni gatling,rullalukkoinen?nyt kun tämän selvität tässä/miten mikin toimii. niin hyvä.
Joo ihan paskoja! Sotakorkeakoulun ns. äärimilitanttitutkijat tietää, että ei ainuttakaan "voittaja suomalainen" kuollut heidän (pahojen ryssien) konekiväärituleen. Kuolleet olivat Mannerheimin satuihin tukehtuneita. Saattoi olla lähes 80 000 ukkoa.
No,mihinkäs sitten miljoonat "uljaan,kauhean ja voittamattoman" Puna-Armeijan sotilaat sitten kuolivat?
Tukehtuivatko he Stalinin propagandaan vai votkaan?
Moro asemiehet - katselin joku päivä sitten dokumenttia, kun Viipuria vallattiin takaisin kesällä -41. Elokuvassa suomalainen sotilas kantaa polkusiltaa pitkin maximin näköistä konekivääriä jalustoineen keveästi juosten - ase näyttää browning M2:lta - mutta sehän painaisi n 50 kg - ei voi olla - kuvan kk:ssa on ilmajäähdytteinen piippu - se ei ole vesijäähdytteinen maxim-32 - mikä se on - olen googlaillut - mutta en ole kuvan kaltaista löytänyt - noita täytyi olla suomen armeijalla useita - ei yhtä lähdetty huoltamaan ja "patruunoimaan", jos kal poikkesi yleisistä aseistamme - tiedän, että me saimme -44 Ilomantsin motista satoja ven kvkk:ta, joita ei koskaan koulutettu, eikä esitelty, paitsi niille reserviläisille, joille ne oli tarkoitettu - mutta varastoitiin hyvin - näin niitä mm KouvSp:n varastossa Napalla, tuliteriä olivat - saimme käsitellä - - mutta ne olivat tukillisia - näkemäni ase on samankaltainen kuin Maxim -tai M2 - kahvallinen, mutta numeroa pienempi - kysyn uudelleen - mikä se on?
Olet todennäköisesti nähnyt melko yleisen arkistopätkän, joka on lyöty moneen jatkosotadokkariin ja saattoipa jopa vilahtaa Tuntemattomassakin. Ase itsessään lienee harvinaisempi DS-39, mutta tee oma vertailusi.
Konekivääriin olisi pitänyt suunnitella toinen lisätähtäin aseen sivulle, 10cm alemmas, mitä piipun päällä oleva tähtäin on, tai mielummin jonkun peiliprisman avulla vielä alemmas. Moni konekivääriampuja sai napin otsaan, kun piti tähdätäkseen nostaa pää ja puoli naamaa maalitauluksi viholliselle. Konekivääri on sellainen ase, jonka sijainti paljastui helposti.
Suomalainen Maxim oli, LS:sta oli IT- ja lentokonekivääriversiot, ne eivät tietenkään olleet MG:n veroisia. Pikakiväärin ampumatarvikehuolto pystyttiin järjestämään, mutta kevyiden konekiväärien patruunahuolto olisi ollut mahdoton tehtävä, koska jokaiselle kk-joukkueelle olisi pitänyt olla oma lataamo.
Koordinoimattomien asetilausten lisäksi taisteluvälinehallintoa kuormittivat jatkuvat patruunatäydennystarpeet. Joukot käyttivät patruunoita taisteluissa kohtuuttoman paljon ilman mainittavaa vaikutusta, eikä tulikuria noudatettu.
Sodissa ammuttiin satoja miljoonia tavallisia kiväärinpatruunoita. Ammuttu patruunamäärä oli suhteettoman suuri verrattuna aiheutettuihin kokonaistappioihin.
"Paljonko suomalaisilla oli saksalaisia konekiväärejä käytössään?"
Suomi yritti ostaa vuoden 43 loppupuolella saksalaisia MG 42 ja niitä toimitettiinkin joihinkin joukko-osastoihin kokeiltaviksi, nyt en kyllä muita mihin.
Kokeilijat olivat erittäin tyytyväisiä uuteen aseisiinsa, se oli kevyempi ja helpommin käsiteltävä kun perinteinen konekivääri.
Lopulta Saksasta tuli kuitenkin ilmoitus, ettei aseita pystytä toimittamaan valmistusvaikeuksien takia.