Lipponen

Lipposen aikaan puhuttiin, että mukaan kaikkiin ytimiin. EU-jäsenyys, ETA, mukaan europarlamenttiin, euro valuutaksi, Schengen ym. No, nyt ollaan mukana junassa. Kyyti on välillä kovaa ja tekee kipeääkin. Eurooppa on hajanainen. On EU, euro, Schengen, europarlamentti. Noin valtiotasolla livahdettiin aika kivuttomasti niihin mukaan. Lippposella oli ilmeisesti tuolloin jo tiedossa, että näin piti toimia, olen ehdolla EU:n johtotehtäviin. Suomalaisten tuki ei kuitenkaan riittänyt ja Lipponen sai mennä.
No, entäs nyt, jos t ol mukana euro-järjestelmässä ja haluat mukaan, olet esim. Kroatia. Viet hakemksen Brysseliin virkamiehelle. Tää sanoo, että katsotaan ja funtsitaan. No sitten tällä kyseisellä v:llä alkaakin loma ja joku toinen katsoo hakemusta. Se funtsii, että ahaa toi haluaa mukaan euroon. No, onhansiinämukana jo aika montamaata ja jos haluaa mukaan, niin pitää olla jotain sääntöjä. Jätkä vetää hatusta, että budjettivaje pitää olla alle kolme prosenttia. Sitten kertoo sen K:lle. K miettii, että kyllähän se voisi olla mahdollista, mutta töitä täytyy tehdä kovastikin. Sitten K miettii, että kannattaako moinn ruljanssi vain sen vuoksi, että jokuvirkamiesveti sen hatusta?
No K voi funtsia, että yritetään taisiten, että antaa homman ollajonkin määräämättömän ajan ja palataansitten j9skus tulevaisuudessa asiaan.
Mites oli sen Ruotsin tulo mukaan euroon?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jjhjnp kirjoitti:

Lipposen aikaan puhuttiin, että mukaan kaikkiin ytimiin. EU-jäsenyys, ETA, mukaan europarlamenttiin, euro valuutaksi, Schengen ym. No, nyt ollaan mukana junassa. Kyyti on välillä kovaa ja tekee kipeääkin. Eurooppa on hajanainen. On EU, euro, Schengen, europarlamentti. Noin valtiotasolla livahdettiin aika kivuttomasti niihin mukaan. Lippposella oli ilmeisesti tuolloin jo tiedossa, että näin piti toimia, olen ehdolla EU:n johtotehtäviin. Suomalaisten tuki ei kuitenkaan riittänyt ja Lipponen sai mennä.
No, entäs nyt, jos t ol mukana euro-järjestelmässä ja haluat mukaan, olet esim. Kroatia. Viet hakemksen Brysseliin virkamiehelle. Tää sanoo, että katsotaan ja funtsitaan. No sitten tällä kyseisellä v:llä alkaakin loma ja joku toinen katsoo hakemusta. Se funtsii, että ahaa toi haluaa mukaan euroon. No, onhansiinämukana jo aika montamaata ja jos haluaa mukaan, niin pitää olla jotain sääntöjä. Jätkä vetää hatusta, että budjettivaje pitää olla alle kolme prosenttia. Sitten kertoo sen K:lle. K miettii, että kyllähän se voisi olla mahdollista, mutta töitä täytyy tehdä kovastikin. Sitten K miettii, että kannattaako moinn ruljanssi vain sen vuoksi, että jokuvirkamiesveti sen hatusta?
No K voi funtsia, että yritetään taisiten, että antaa homman ollajonkin määräämättömän ajan ja palataansitten j9skus tulevaisuudessa asiaan.
Mites oli sen Ruotsin tulo mukaan euroon?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu