miksi....

ent. chattiläinen

Niin miksi silloin tulin 40 chattiin, vaikka en enää siellä viihtynyt.

Olin kolmisen kuukautta käynyt aluksi usein, pikkuhiljaa käyntien hiipuessa, ei tahtonut kunnollisia keskustelijoita löytyä, vain seksin etsijöitä ja illan/yön seuraa ja törkeyksien puhujia.

En ajatellut enää koskaan meneväni chatteihin, mutta sinä iltana kun kävin sähköpostissani, päätin kurkata 40 chattiin.

Sisälle päästyäni aivan tavallinen naisen nikki luku 44 perässä moikkasi. Kirjoitin vastaan vaatimattoman Moi! mitään odottamatta. Hän vastasi iloisesti ja alkoi puhella tavallisia, mukavia asioita, minä vastailin lyhyesti ja sarkastisesti. Hän vain jatkoi ja pikkuhiljaa minäkin innostuin keskusteluun, keskustelu liiteli sinne tänne ja aika menetti merkityksensä.

Seuraavana päivänä töissä väsyneenä mutta onnellisena mietin iltaista keskusteluamme ja odotin malttamattomana sähköpostilleni pääsyä, olin keskkustelun päätteeksi antanut hänelle mailiosoitteeni, sen jonka olin monelle muullekkin antanut kenenkään siihen koskaan kirjoittamatta. Nauroin jo itselleni kun tärisevin sormin ja sydän pamppailen avasin mailini. Ja siellä se oli, viesti häneltä, todella kaukaa, mutta lähellä omassa mailissani. Ei keski-iän paremmalla puolella oleva mies voi näin tuntea, ajattelin vähän häveten, ja sentään vain chattijuttu, yritin rauhoitella levotonta sieluani.

Mutta tuo iltainen keskustelu ja emaili toivat elämääni aivan ihanan käännekohdan. Maileja vaihdettiin ja sitten tavattiin, kuin olisin löytänyt pitkään kadoksissa olleen oikean parini, rakkaani.

Vuosi tuosta käänteentekevästi chatti-illasta hän muutti rohkeasti minun luo tänne hänelle aivan vieraaseen kaupunkiin ja tuntuu kuin olisimme aina tunteneet, elämämme on täynnä hellyyttä, rakkautta ja sitä niin tärkeää intohimoa. Sen verran totuutta väärentelemme, että emme kenellekkään kerro tavanneemme chatissä, vaan eräissä juhlissa. Uskomattomalta juhlaltahan tuo ensimmäinen chatti-iltamme tuntuukin.

Joskus rakasta kainalossa pitäessäni kauhistelen ajatusta: jospa en olisi silloin mennytkään 40 chattiin, en olisi häntä tavannut. Kiintoisen lisän kohtaamiseemme antaa se, että rakkaani oli silloin myös kyllästynyt chattailyyn ja oli silloin ajatellut käyvänsä viimeisen kerran, onneksi hän osoitti punaisen Moi:n minulle. Joka päivä lähetän kiitoksen jonnekkin hänestä, elämä on lämpöä ja valoa täynnä.

Vaikka emme enää chatissä kulje, niin kiitos suomi24:n chatille, kohtalokaan tuskin olisi parempaan pystynyt.

13

1437

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vielä sätissä käyvä

      Kiitos tarinastanne, antoi uskoa muille, minulle ainakin.

    • nainen

      Tää oli hieno juttu, kiitoksia !!
      Niin ja onnea teille molemmille !

    • Wanha Miäs

      Siis muitakin kuin vain me, avovaimo ja mä. Tavattiin 50 sätis ja ollaan tunnettu jo 2 vuotta, kosiakin olen aikonut tänä kesänä. Sätistä voi löytää kultakimpaleita. Täytyy vaa osata tunnistaa ne.

    • nainen 40+ chatista

      Kiitos, kiva kuulla. Itse olen varmaan tuon kolmisen kuukautta nyt chattaillut, silloin tällöin, ja tuntuu ettei siellä ole kuin parikymppisiä etsimässä "vanhempaa naista" tai sitten vain näitä yhdenillan seksiseuraa etsiviä. On hienoa kuulla että siellä siis on käynyt, ja toivon että edelleen käy, tavallisiakin ihmisiä joiden kanssa voi keskustella ja niin halutessaan pikkuhiljaa tutustua toisiinsa. Itse en etsi sieltä seuraa, pääsääntöisesti kivaa juttutuokiota, mutta eihän sitä koskaan tiedä.........jos vaikka chatistä löytäisi....... :)

    • Ukko50+

      Sättiväsy painaa vanhoja harteita, mutta asun maalla eikä oikein ole paikkoja missä naisia tapaisi, joten sättiin iltaisin tie vie.
      Toivo välillä jo mennyttä on, mutta teidän juttu antaa vielä hetkeksi edes voimia jaksaa, jospa mullekkin jonkun sätti toisi kun ei kohtalo ole toiveisiini ole vastannut.

    • mies yli40

      Mistä hitosta te noita "oikeita" naisia löydätte ja erotatte ne tuolta "sättihöpisijöiden" keskeltä. Mä yritän, mutta aina avaukseni osuu jollekkin omituiselle tai ns. sättiaddiktille. Mä haluaisin jutella, ehkä tavatakkin tavallisen, oikean naisen...

    • ellunkana

      minä löysin 2vuotta sitten sen elämäni toisen
      puoliskan.enään en linjoilla käy enkä kyllä täälläkään..joskus lukemassa aikani kuluksi
      juttuja.mieheni ei käy näissä enää eikä pidä siitä että minäkään käyn.
      meillä juttu lähti ihan yleisesti yleisellä
      höpötellessä..sitten huomattiin että synkkaa ja siirryttiin kaappiin höpötteleen ja vaihdettiin
      sähköpostia ja sitten kun olin valmis ..alettiin
      soittelemaan. olen erittäin pessimisti ja täytyy
      sanoaettä kyllä koettelin miestä..kaippa hän näki lävitseni koska ei jättänyt. kaikki on niin helppoa nyt..ollaan samantyylisiä samanlaiset elämänarvot..intohimoa..rakkautta ja hellyyttä ja tietenkin ilmaapuhdistavia riitojakin.
      mutta perusjutut toimii..on turvallista.
      kauan kaipasin jotain ja ykskaks se oli siinä.tämä on meidän lopunelämän liitto..se ykkönen jonka eteen tehdään työtä.
      minä olen häntä varten ja teen mitä vain voin hänen vuokseen pyyteettömästi ja mikä ihaninta
      hän myös.ihastus on muuttunut rakkaudeksi.
      on sätissä paljon sellaisia leikkijöitä..mutta on myös ihan kunnon porukkaakin.samanlainen huumorintaju yhdisti aluksi..kiinnitti huomion.

      • rouva

        Hei ystävät, minä myös löysin oman rakkaani mtv3 chatista eräänä huhtikuun yönä reilu vuosi sitten! Olin kokenut juuri rankan avioeron kolmekymmentävuotisesta avioliitosta ja vannoin etten ikinä enää...Tämä uusi mies otti jotenkin sydäntä koskettavalla tavalla minut huomioon kaikessa, en osaa kertoa miten. Ensimäisen kerran elämässäni tunsin löytäneeni sielun kumppanin.

        Esitin ensin valtavasti ehtoja kun hän halusi tavata minut ja hän samoin minulle. Siitä lähtien ollaan oltu erottamattomia. Kesällä mentiin Saarijärvellä tosi romanttisesti kihloihin ja päätettiin mennä lopullisesti yhteen jo silloin, rakkaudesta. Asuttiin vuosi yhdessä luonani ja nyt huhtikuussa meidät vihittiin kotikirkossamme.

        Elämäni on nyt täysin muuttunut, kotimme on rakavaisten tyyssija ja kumpikin tosi onnellisia.

        Olen onnellinen uusista sukulaisistani ja minut on otettu perheenjäseneksi mieheni sukuun, samoin omat tyttäreni hyväksyvät liittomme täysin. Emme olisi ikinä muuten tavanneet ja kumpikin olisimme harhailleet yksin täällä maapallolla, näin uskon!

        Ei kannata ensimmäiseen vastaukseen juuttua, vaan katsoa tarkasti kenen kanssa mailailee. Rehellisen vastauksen kyllä aistii, ei kannata puhua yhtään palturia, jos mieli päästä yhteydenpidossa pidemmälle. Sanansa pitävä mies/nainen kyllä löytää toisensa, jos näin on tarkoitettu käyvän. Rohkeasti vain vastailemaan! Itsetunto sopivalle korkeudelle, ei kannata itseään vähätellä missään, rehellisesti vain kertoa kaikki pahatkin asiat itsestään. Sitten vain kumpikin päättää haluaako jatkaa. Eron tullessa on myös uskallettava sanoa rehellisesti mielipiteensä, toista loukkaamatta. Ja päästettävä toinen menemään ystävällisesti, tarvittaessa. Tärkeintä on vastata omista tekemisistään ja seisoa niiden takana.


    • Toivo

      kokemuksesi jakamisesta, ehkä toivoa on sittenkin.

    • Amalie

      Pidin kirjoituksestasi. Joskus kaikki on todella yksinkertaista.

    • Löytäjä

      olen käynyt lukemassa tämän kirjoituksen joskus aikaisemminkin ja sain siitä jonkinlaista lohdutusta sättiväsymykseeni ja ajattelin vielä hetken jaksaa, ja kannatti. 50 chatti, ennalta arvaamatta toi kuin toikin aivan ihanan naisen kaappiini ja sitä kautta elämääni. Chatti on nyt menettänyt merkityksensä, mutta se todellakin toi ihmisen jota saan rakastaa. Tämä kirjoitus oli tärkeä juttu mulle, Kiitos!

    • Kateellinen

      Minusta tuntuu ettei tuolta chatista löydy järkeviä. Käyn edelleen silloin tällöin, mutta aina saa kuulla sitä samaa.
      Joskus on ollut jotain järkevää keskustelua, mutta olen joutunut kirjautumaan pois aina silloin.
      En tiedä jaksanko kuluttaa aikaani enää siellä vaikka haluaisin mielelläni jakaa tunteita tai kokemuksia jonkun kanssa.
      On ikävä huomata, että juuri kun pääset jonkinlaiselle juttuasteelle, toisella puolella on joku itseään tai muita huvittava tyyppi.
      Nostan kuitenkin hattua sinulle, että olet uskaltanut jopa puhelimitse ottaa yhteyttä. Olen yhden numeron saanut, enkä uskaltanut siihen soittaa (eihän nykypäivänä tiedä) silloin...nyt numero on hukassa enkä enää voi soittaa.

    • Lukijatar

      .. miten ajatuksia, toiveita herättävää

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin

      Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l
      Maailman menoa
      325
      2144
    2. Alle 15 oli

      Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata
      Vimpeli
      59
      1883
    3. Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?

      Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.
      Ikävä
      108
      1654
    4. Onko kaivattusi yllättänyt sinut?

      Piditkö häntä toisenlaisena ihmisenä?
      Ikävä
      109
      1405
    5. Heh, persut = vassarit = 10,0 %

      Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f
      Maailman menoa
      183
      1323
    6. Milloin tapasit kaivattusi

      ensimmäistä kertaa? 💸
      Ikävä
      71
      1295
    7. Oletko mokannut

      Kaivattusi suhteen koskaan?
      Ikävä
      80
      1247
    8. Mitä on eilen sattunut?

      Mitästä oli eilen illalla kylällä sattunut?
      Suomussalmi
      22
      1233
    9. Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!

      Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1177
    10. Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!

      Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois
      Suomalaiset julkkikset
      40
      976
    Aihe