Kalat ja matelijatko ihmistä viisaampia?

Ateistit uskovat evoluutioon, jonka mukaan ihminen on kehittynyt kaloista ja matelijoista.
Sen mukaan ihminen on perinyt näiltä olennoilta viisauden rakentaa tietokoneita, kännyköitä, autoja, avaruusraketteja, televisioita, suihkukoneita jne.

Jokainen järkevä ihminen tietää, että tämä ei pidä paikkaansa. Ihmisen viisaus ei ole kehittynyt evoluution kautta miltään vähemmän älyä omaavalta oliolta. Kalat eivät ole ihmistä viisaampia muussa kuin uimataidossa ja se ei riitä todistamaan, että ne olisivat toimineet ihmisen opettajina muissa asioissa minkään aikajakson tai välivaiheen kautta.

Evoluutio ei siten pidä paikkaansa, eikä ihminen ole sen kautta kehittynyt mistään ns. alkeellisesta oliosta. Vain ihmistä korkeampi äly on voinut luoda ihmisen ja antaa hänelle viisauden, jonka avulla hän pystyy kehittelemään teknillisiä laitteita ja tutkimusvälineitä, joilla hän voi tutkia muita Jumalan suuria luomistöitä.

31

237

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Ateistit uskovat evoluutioon, jonka mukaan ihminen on kehittynyt kaloista ja matelijoista."

      Ateisteille on tyypillistä pitää evoluutiota faktana ja uskoa evoluutioteorian mukaiseen ajatukseen, että ihminen on kehittynyt kaloista ja matelijoista.

      "Sen mukaan ihminen on perinyt näiltä olennoilta viisauden rakentaa tietokoneita, kännyköitä, autoja, avaruusraketteja, televisioita, suihkukoneita jne."

      Tuossa sinulle sattui ajatushäiriö. Sitä viisautta ei ole peritty suoraan ahvenelta vaan viisaus on kehittynyt evoluution myötä ja vasta ihmisen kohdalla äly ja näppäryys ovat kohdanneet niin, että on jo saatu jonkinlainen välttävä älypuhelinkin väsättyä.

      Kaikki ihmisetkään eivät ole kovin viisaita. Joillakin saattaa jopa olla vaikeuksia ymmärtää miten astettainen kehitys voi jalostaa aivoja.


      "Evoluutio ei siten pidä paikkaansa "

      Jep jep. Koska sinulla juolahtaa pieleen X, niin universaali totuus on Y.

      • "Tuossa sinulle sattui ajatushäiriö. Sitä viisautta ei ole peritty suoraan ahvenelta vaan viisaus on kehittynyt evoluution myötä ja vasta ihmisen kohdalla äly ja näppäryys ovat kohdanneet niin, että on jo saatu jonkinlainen välttävä älypuhelinkin väsättyä"

        Viisaus ei ole materiaa ja siksi siihen ei voi soveltaa luonnonlakeja ja siksi se ei voi kehittyä evoluution kautta.


      • Jaakob kirjoitti:

        "Tuossa sinulle sattui ajatushäiriö. Sitä viisautta ei ole peritty suoraan ahvenelta vaan viisaus on kehittynyt evoluution myötä ja vasta ihmisen kohdalla äly ja näppäryys ovat kohdanneet niin, että on jo saatu jonkinlainen välttävä älypuhelinkin väsättyä"

        Viisaus ei ole materiaa ja siksi siihen ei voi soveltaa luonnonlakeja ja siksi se ei voi kehittyä evoluution kautta.

        "Viisaus ei ole materiaa ja siksi siihen ei voi soveltaa luonnonlakeja ja siksi se ei voi kehittyä evoluution kautta."

        Vinkki: Viisaus asuu aivoissa, jotka ovat materiaa ja tomivat luonnonlakien alaisuudessa.

        Kyllä se siitä. Ehkä.


    • 10 mils

      Olen täysin vakuuttunut että olet perinyt aivosi suoraan ahvenelta. Siinä mielessä saatat olla oikeassa.

    • Kerropa minä takia sinun mielestäsi nyt on olemassa televisioita, kännyköitä, internet ja autoja, kun 200 vuotta sitten niitä ei ollut. Mistä on peräisin se tieto ja viisaus rakentaa näitä asioita joka nyt on olemassa, mutta jota ei ollut olemassa 200 vuotta sitten?

      • "Kerropa minä takia sinun mielestäsi nyt on olemassa televisioita, kännyköitä, internet ja autoja, kun 200 vuotta sitten niitä ei ollut. Mistä on peräisin se tieto ja viisaus rakentaa näitä asioita joka nyt on olemassa, mutta jota ei ollut olemassa 200 vuotta sitten?"

        Ihmiset eivät ole yhtään sen viisaampia kuin 200 vuotta sitten, vaan pikemminkin tyhmempiä, Heidän on kuitenkin ollut mahdollista lisätä tietoa eri asioista käyttäen hyväksi aikaisemmilta sukupolvilta saamiaan tietoja.
        Tämä on ollut mahdollista, koska Jumala on luonut ihmisen aivoihin riittävän määrän kapasiteettia.


      • Jaakob kirjoitti:

        "Kerropa minä takia sinun mielestäsi nyt on olemassa televisioita, kännyköitä, internet ja autoja, kun 200 vuotta sitten niitä ei ollut. Mistä on peräisin se tieto ja viisaus rakentaa näitä asioita joka nyt on olemassa, mutta jota ei ollut olemassa 200 vuotta sitten?"

        Ihmiset eivät ole yhtään sen viisaampia kuin 200 vuotta sitten, vaan pikemminkin tyhmempiä, Heidän on kuitenkin ollut mahdollista lisätä tietoa eri asioista käyttäen hyväksi aikaisemmilta sukupolvilta saamiaan tietoja.
        Tämä on ollut mahdollista, koska Jumala on luonut ihmisen aivoihin riittävän määrän kapasiteettia.

        >> Heidän on kuitenkin ollut mahdollista lisätä tietoa eri asioista käyttäen hyväksi aikaisemmilta sukupolvilta saamiaan tietoja.


    • Kantapää

      Oikeasti kaima, eikö tuo itsesi nolaaminen alkaisi jo pikkuhiljaa riittää..?
      Sinä et ainakaan näillä viime aikaisilla viesteilläsi ole osoittanut että olisit kovinkaan montaa kalaa tai matelijaa terävämpi tapaus..
      Kysynkin nyt ihan suoraan; esitätkö vaan mistään mitään ymmärtämätöntä kahjoa, vai oletko oikeasti noin vajaaälyinen..? Jälkimmäistä vaihtoehtoa kun alkaa olla jo pikkuhiljaa vaikea uskoa....

    • Muikkuinen

      Ihminen on kehittynyt nisäkkäistä.

      Evoluutio on fakta ja evoluutioteoria on paras selitys nykyiselle biodiversiteetille.

      Jos oletettu jumala on jotenkin älykkääksi lueteltavissa miksi sitten kreationistit ja fundamentalistit on täysiä tolloja? Eihän älykkään luomista voi tulla idiootteja eihän? Jumalaa ei siis ole olemassa.

      • "Jos oletettu jumala on jotenkin älykkääksi lueteltavissa miksi sitten kreationistit ja fundamentalistit on täysiä tolloja? Eihän älykkään luomista voi tulla idiootteja eihän? Jumalaa ei siis ole olemassa"

        Vastaus:

        "Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat." (1.Kor.1:21).......

        "Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset...." (1.Kor.1:25)


      • Muikkuinen
        Jaakob kirjoitti:

        "Jos oletettu jumala on jotenkin älykkääksi lueteltavissa miksi sitten kreationistit ja fundamentalistit on täysiä tolloja? Eihän älykkään luomista voi tulla idiootteja eihän? Jumalaa ei siis ole olemassa"

        Vastaus:

        "Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat." (1.Kor.1:21).......

        "Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset...." (1.Kor.1:25)

        Et vastannut kysymykseen, vaan lainasit jotakin tekstiä joka ei anna vastausta miten oletetun luojan luomista tulee tarkoituksenmukaisesti idiootteja? Vai tarkoititko että paimentolaisten nuotiouskoista luopuminen on avain viisauteen ja älykkyyteen? (Mika sinänsä on oikea vastaus) :)

        Etkä osoittanut evoluution faktaa vääräksi taikka sitä että evoluutioteoria ainut mikä selittää nykyisen bioversideetin.

        Tarkoittaako uskominen jatkuvaa kiemurtelua, tosiasioiden kiistämistä ja ollennaisten asioiden sivuuttamista?


    • ööörk..

      Jaakobille taisi iskeä hermoromahdus, tyypillinen piirre uskovaisille kun jumala ei auta.

      Mutta Jaakobikin palvoo tiedejumala kun tietokonetta käyttää, se on suora viite siihe että jaakobi itsekkään ei usko jumalaansa.

    • readmorethanonebook

      Ihmisen älykkyys on noussut jo parissa sukupolvessa huimasti. Minun isoäitini sukupolven keskimääräinen älykkyys oli selvästi matalampi kuin oman sukupolveni.

      Älykkyys nousee ympäristön tarpeiden mukaan. Nykyelämä vaatii jatkuvaa ongelmien ratkaisukykyä, joten keskimääräinen älykkyys nousee.

      Sinun pseudo-logiikkasi mukaan tämän ei pitäisi olla mahdollista.

      • älykkyys ja viisaus

        ei aina kulje käsikädessä. Onhan uusi sukupolvi pilaamassa omaa planeetta ennätystahtiin, vaikka lopputulos on tiedossa. Ja loppujenlopuksi, en menisi kehumaan keskivertokuluttajaa tietotekniikan ihmelapsena. Suurinpiirtein kaksi näppäintä riittää. Push the button! Ja muuten, angry birds on niin imbesilli peli mitä löytyy. Siinä ei ole mitään älyllistä haastetta, ei niin mitään. Hyvin näyttää uppoavan.


      • I dont play crap
        älykkyys ja viisaus kirjoitti:

        ei aina kulje käsikädessä. Onhan uusi sukupolvi pilaamassa omaa planeetta ennätystahtiin, vaikka lopputulos on tiedossa. Ja loppujenlopuksi, en menisi kehumaan keskivertokuluttajaa tietotekniikan ihmelapsena. Suurinpiirtein kaksi näppäintä riittää. Push the button! Ja muuten, angry birds on niin imbesilli peli mitä löytyy. Siinä ei ole mitään älyllistä haastetta, ei niin mitään. Hyvin näyttää uppoavan.

        "Ja muuten, angry birds on niin imbesilli peli mitä löytyy. Siinä ei ole mitään älyllistä haastetta, ei niin mitään. Hyvin näyttää uppoavan."

        Olen aina ihmetellyt mikä siinä pelissä on ihmisistä niin samperin viehättävää; itse pidän sitä lähinnä Aku Ankan lukemisen korvaavana vessapelinä jolla saa tarpeilla käydessään tapettua muutaman minuutin verran aikaa, mutta ei sitä kauvan jaksa hakata.
        Pitäisiköhän tältä pohjalta nyt sitten ajatella että olisin keskimääräistä älykkäämpi =P


      • "Ihmisen älykkyys on noussut jo parissa sukupolvessa huimasti. Minun isoäitini sukupolven keskimääräinen älykkyys oli selvästi matalampi kuin oman sukupolveni"

        Tiedon määrä on noussut, mutta se ei ole sama kuin älykkyys.


      • Jaakob kirjoitti:

        "Ihmisen älykkyys on noussut jo parissa sukupolvessa huimasti. Minun isoäitini sukupolven keskimääräinen älykkyys oli selvästi matalampi kuin oman sukupolveni"

        Tiedon määrä on noussut, mutta se ei ole sama kuin älykkyys.

        Kerroppa minulle yksinkertaiselle seuraava asia, vain yksi kysymys.

        Kumman asian ihminen oppi ensin, ajattelun vai puheen ?


      • readmorethanonebook
        Jaakob kirjoitti:

        "Ihmisen älykkyys on noussut jo parissa sukupolvessa huimasti. Minun isoäitini sukupolven keskimääräinen älykkyys oli selvästi matalampi kuin oman sukupolveni"

        Tiedon määrä on noussut, mutta se ei ole sama kuin älykkyys.

        Ei kirjaviisaus vaan nimenomaan älykkyys on noussut.


    • Ei tähän muuta pysty sanomaan kuin, että "EPIC FAIL".

      http://goo.gl/4TTg8

    • hämmästyneenä

      Alan tässä vähitellen epäillä, että jollekin yksittäiselle ihmiselle on todellakin mahdollista olla älylliseltä kehitykseltään kalan, taikka matelijan tasolla.
      Käsittämätöntä tässä on se, kuinka semmoinen voi nettiin kirjoittaa?

    • "Sen mukaan ihminen on perinyt näiltä olennoilta viisauden rakentaa tietokoneita, kännyköitä, autoja, avaruusraketteja, televisioita, suihkukoneita jne."

      Kenties sinulta on jäänyt muutama kohta peruskoulun biologiassa ymmärtämättä. Ihminen ei synny kaloista tai matelijoista eli sillä ei ole lähes täydellisesti sama perimä.

      "Evoluutio ei siten pidä paikkaansa, eikä ihminen ole sen kautta kehittynyt mistään ns. alkeellisesta oliosta."

      Mikään kumous ei perustu asiasta täysin tietämättömän typeryyteen.

    • Itseasiassa tietokoneet, autot, kännykät ja lentokoneet ja kaikki muut raamatun ulkopuoliset keksinnöt ovat itseasiassa ihmisten yhteistyön tulosta.
      Koska keksiöiden, rakentajien ja taiteilijoiden ideoiden ja mielikuvitusten toteuttaminen on rajallinen, materian rajallisten ominaisuuksien ja vähäisyyksien takia.

      Eihän autonkaan keksiminen olisi ollut mahdollista ilman ettei joku olisi keksinyt moottoria ennen autoa, tai lentokonetta ilman ensin siipiä. Samoin Siivet on pitänyt joko kiinnittää pultein tai jollain muulla tavalla. Ja ennen sitä on tarvittu tavaroita joilla rakentaa tarvittavat välineet.

      • "Eihän autonkaan keksiminen olisi ollut mahdollista ilman ettei joku olisi keksinyt moottoria ennen autoa, tai lentokonetta ilman ensin siipiä. Samoin Siivet on pitänyt joko kiinnittää pultein tai jollain muulla tavalla. Ja ennen sitä on tarvittu tavaroita joilla rakentaa tarvittavat välineet2

        Pitää paikkansa. Jumala on luonut ihmisen aivoihin riittävästi kapasiteettia, että ihminen voi lisätä sinne tietoa, jota hän saa käyttäen hyväkseen aikaisempien sukupolvien tietoja.


      • Jaakob = pässi!
        Jaakob kirjoitti:

        "Eihän autonkaan keksiminen olisi ollut mahdollista ilman ettei joku olisi keksinyt moottoria ennen autoa, tai lentokonetta ilman ensin siipiä. Samoin Siivet on pitänyt joko kiinnittää pultein tai jollain muulla tavalla. Ja ennen sitä on tarvittu tavaroita joilla rakentaa tarvittavat välineet2

        Pitää paikkansa. Jumala on luonut ihmisen aivoihin riittävästi kapasiteettia, että ihminen voi lisätä sinne tietoa, jota hän saa käyttäen hyväkseen aikaisempien sukupolvien tietoja.

        Kumma vaan että ne parhaat keksinnöt ovat tehneet ateistit ja ihmiset jotka eivä usko uskovaisten hihhulointiin.


      • Jaakob kirjoitti:

        "Eihän autonkaan keksiminen olisi ollut mahdollista ilman ettei joku olisi keksinyt moottoria ennen autoa, tai lentokonetta ilman ensin siipiä. Samoin Siivet on pitänyt joko kiinnittää pultein tai jollain muulla tavalla. Ja ennen sitä on tarvittu tavaroita joilla rakentaa tarvittavat välineet2

        Pitää paikkansa. Jumala on luonut ihmisen aivoihin riittävästi kapasiteettia, että ihminen voi lisätä sinne tietoa, jota hän saa käyttäen hyväkseen aikaisempien sukupolvien tietoja.

        Tai sitten... Kaikki on vain kehitystä - Joka taas kuuluu "Taddadaa" Evoluutioon. Kokeiluja, erehdyksiä ja kehitystä.


      • +++++++++++++++++++
        Jaakob kirjoitti:

        "Eihän autonkaan keksiminen olisi ollut mahdollista ilman ettei joku olisi keksinyt moottoria ennen autoa, tai lentokonetta ilman ensin siipiä. Samoin Siivet on pitänyt joko kiinnittää pultein tai jollain muulla tavalla. Ja ennen sitä on tarvittu tavaroita joilla rakentaa tarvittavat välineet2

        Pitää paikkansa. Jumala on luonut ihmisen aivoihin riittävästi kapasiteettia, että ihminen voi lisätä sinne tietoa, jota hän saa käyttäen hyväkseen aikaisempien sukupolvien tietoja.

        "Pitää paikkansa. Jumala on luonut ihmisen aivoihin riittävästi kapasiteettia, että ihminen voi lisätä sinne tietoa, jota hän saa käyttäen hyväkseen aikaisempien sukupolvien tietoja. "

        Mistä sä tiedät tämän?


    • goddeloos

      "Kalat ja matelijatko ihmistä viisaampia?"
      - Vain sinua.

    • Jaakob yrittää epätoivoisesti todistaa hypoteesinsa käyttäytymällä tyhmemmin kuin vanhempansa, isovanhempansa ja iso-iso-vanhempansa jne. Eiks niin?

    • ritoloita ovat

      Ei auta ateistien pyristely.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      82
      1127
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1085
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      854
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      480
    17. 43
      467
    18. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      40
      438
    19. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe