Poliisi, Puolustusvoimat, Ulkomaankauppa sekä Sivistys ja Tiede

Eduskuntaryhmät ovat sopineet tiistaiaamuna, mikä puolue johtaa kutakin eduskunnan valiokuntaa.

Perussuomalaiset saavat johdettavakseen ulkoasiainvaliokunnan, hallintovaliokunnan ja puolustusvaliokunnan eli juuri ne lakiasioiden valmisteluelimet, joita puolue toivoikin.

Hallintovaliokunta esimerkiksi valmistelee kaikki poliisi- ja maahanmuuttolait.

Lisäksi perussuomalaiset johtavat valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostoa. Valtiovarainvaliokunta valmistelee budjetin, ja sen jaostot keskittyvät niille määrättyyn alueeseen. Halutuin jaosto on verojaosto, joka meni kokoomukselle.

Suurin puolue kokoomus alkaa johtaa valtiovarainvaliokuntaa, sivistysvaliokuntaa, lakivaliokuntaa ja liikennevaliokuntaa.

Sdp sai suuren valiokunnan, perustuslakivaliokunnan, tulevaisuusvaliokunnan ja työelämävaliokunnan. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajavaihdos kokoomukselta Sdp:lle on liki historiallinen, sillä edellinen ei-kokoomuslainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja oli Urho Kekkonen.


Keskustalle jäi maa- ja metsätalousvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta sekä talousvaliokunta.

Ympäristövaliokuntaa johtaa jatkossa vasemmistoliitto, tarkastusvaliokuntaa vihreät.


20 % äänesti Perussuomalaisia äänioikeutetuista (70 % äänesti vaaleissa) ja nyt valtaa alkaa toden teolla kertyä puolueelle.
3103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Suuri valiokunta: puheenjohtaja sdp, 1. varapuheenjohtaja keskusta, 2. varapuheenjohtaja vasemmistoliitto.

Valtiovarainvaliokunta: puheenjohtaja kokoomus, varapuheenjohtaja perussuomalaiset.

Perustuslakivaliokunta: puheenjohtaja sdp, varapuheenjohtaja kokoomus.

Ulkoasiainvaliokunta: puheenjohtaja perussuomalaiset, varapuheenjohtaja kokoomus.

Sivistysvaliokunta: puheenjohtaja kokoomus, varapuheenjohtaja keskusta.

Tulevaisuusvaliokunta: puheenjohtaja sdp, varapuheenjohtaja vihreät.

Hallintovaliokunta: puheenjohtaja perussuomalaiset, varapuheenjohtaja sdp.

Lakivaliokunta: puheenjohtaja kokoomus, varapuheenjohtaja rkp.

Liikennevaliokunta: puheenjohtaja kokoomus, varapuheenjohtaja perussuomalaiset.

Maa- ja metsätalousvaliokunta: puheenjohtaja keskusta, varapuheenjohtaja perussuomalaiset.

Puolustusvaliokunta: puheenjohtaja perussuomalaiset, varapuheenjohtaja keskusta.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta: puheenjohtaja keskusta, varapuheenjohtaja sdp.

Talousvaliokunta: puheenjohtaja keskusta, varapuheenjohtaja kokoomus.

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta: puheenjohtaja sdp, varapuheenjohtaja kokoomus.

Ympäristövaliokunta: puheenjohtaja vasemmistoliitto, varapuheenjohtaja sdp.

Tarkastusvaliokunta: puheenjohtaja vihreät, varapuheenjohtaja sdp.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Eduskunnan valiokuntien puheenjohtajapaikkojen jakauma/1135265655449

Äänestä

Lakivaliokunnan varapuheenjohtajan pesti sentään vielä meni rkp:lle, muuten jäi olemattomaksi heidän edustus. Jopa vihreät saivat "tarkastusvaliokunnan".

Äänestä

Seuraavaksi tulee käsiteltäväksi hallitusohjelma ja ministerisalkut, joten jää nähtäväksi vielä millainen kokonaisuus tuolle puolueelle kertyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


PERSUILLE?! kirjoitti:

Eduskuntaryhmät ovat sopineet tiistaiaamuna, mikä puolue johtaa kutakin eduskunnan valiokuntaa.

Perussuomalaiset saavat johdettavakseen ulkoasiainvaliokunnan, hallintovaliokunnan ja puolustusvaliokunnan eli juuri ne lakiasioiden valmisteluelimet, joita puolue toivoikin.

Hallintovaliokunta esimerkiksi valmistelee kaikki poliisi- ja maahanmuuttolait.

Lisäksi perussuomalaiset johtavat valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaostoa. Valtiovarainvaliokunta valmistelee budjetin, ja sen jaostot keskittyvät niille määrättyyn alueeseen. Halutuin jaosto on verojaosto, joka meni kokoomukselle.

Suurin puolue kokoomus alkaa johtaa valtiovarainvaliokuntaa, sivistysvaliokuntaa, lakivaliokuntaa ja liikennevaliokuntaa.

Sdp sai suuren valiokunnan, perustuslakivaliokunnan, tulevaisuusvaliokunnan ja työelämävaliokunnan. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajavaihdos kokoomukselta Sdp:lle on liki historiallinen, sillä edellinen ei-kokoomuslainen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja oli Urho Kekkonen.


Keskustalle jäi maa- ja metsätalousvaliokunta, sosiaali- ja terveysvaliokunta sekä talousvaliokunta.

Ympäristövaliokuntaa johtaa jatkossa vasemmistoliitto, tarkastusvaliokuntaa vihreät.


20 % äänesti Perussuomalaisia äänioikeutetuista (70 % äänesti vaaleissa) ja nyt valtaa alkaa toden teolla kertyä puolueelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu