Kun lukee ja kuuntelee ympärillä tapahtuvaa niin monet voivat pahoin. Yhteiskunta maallistuu ja perinteiset arvot romuttuvat, myös perinteinen" niin kaunan kuin kuolema erottaa" avioliittomalli syrjäytyy. Seuraukset ovat murheelliset - jälkikasvu jää heittteille. Tänä aamuna kuulin uutisista, että monet uusperheet haluavat sysätä lapset ja nuoret entisestä suhteesta yhteikunnan huostaan ja pois tieltä. Ovat haitalla uuden "onnen" esteenä. Jumala on antanut avioliiton miehen ja naisen elämänikuiseksi suhteeksi kasvupohjaksi uudelle sukupolvelle. Nykyään ihmiset eivät enää halua sitoutua ja ottaa vastuuta edes omista lapistaan. Vauvat ovat kuin kivoja leluja, joita hankitaan rakakkauden hedelminä, mutta kun suhde väljähtyy, heitetään "lelut" sitten tarpeettomina pois. Moraalinen rappio ja jumalattomuusheijastuu nuorten pahoinvointina: heitä ei rakasteta, ei opeteta uskoa Jumalaan. Monet ovat yksin ilman mitään tarkoitusta ajeletien kuin lastut laineilla masentuneena miettien itsemurhaa.
Moraalirappio?
tähän on tultu...
7119
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Asiathan ovat suomessa parantuneet viime vuosien aikoina, ainoastaan uskovaiset väittävät että maailma on tulemassa pahemmaksi paikaksi, mutta tilastot sanovat muuta.
Ja kuitenkin kaikki rikokset ja pedofilia on uskovaisten tahoilta joten sitä vähemmän uskovaisia sitä vähemmän rikoksia.
"ainoastaan uskovaiset väittävät että maailma on tulemassa pahemmaksi paikaksi, mutta tilastot sanovat muuta"
Jokainen, joka ottaa asioista selvää, päätyy siihen kuinka nykyinen meno johtaa katastrofiin.
Pohdiskelinkin jo, että kannattaako asiasta tehdä aloitusta, jos vakavamielisiä asiakeskustelijoita ei täällä ole. Aloituksen ei olisi tarkoitus olla niinkään ateismia koskeva, vaan pikemminkin katsaus mitä on luvassa ja kenties sen jälkeen spekuloida millaisessa toimintaympäristössä teismin ja ateismin kädenväännöt jatkossa käydään.
Kriisit ja katastrofit ovat siis nähtävissä, mutta tapahtumien järjestys ja tapahtumien yksityiskohdat eivät sitä nähdäkseni ole.
Kiinnostaako ketään moisesta aloitus?
Miksi kiinostua uskovaisen peloista?
Maailmahan on menossa parempaan suuntaan koko ajan, ihmisiä syrjitään vähemmän uskovaisten luuloista, rikokset ovat laskussa ja naisetkin saavat äänestää.
Rikolliset joutuvat vankilaan ja usko ei ole enää hyväksyttävä syrjimisperuste, noitavainot ja orjuus on lopetettu.
Ihmisen keski ikäkin on noussut lääketieteen takia.
"Pohdiskelinkin jo, että kannattaako asiasta tehdä aloitusta, jos vakavamielisiä asiakeskustelijoita ei täällä ole."
mitäs sitten multinikkeilet apina? käyttäisit edes samaa nikkiä etkä pelleile ympärilles.
Aihetta käsitellään muutenkin kuin uskovaisten taholta. Kyseessä on faktat, kuten sanottu, eivät uskomukset tai pelot.
H.H=Tosimies. ?
En tiedä, mutta Jaakob, Tosimies, SamiA ja H.H voisivat perustaa ikioman kristillisen lahkon. Klubin nimi voisi olla Jaakobin oksa.