Pitääkö ilmoittaa tyhjien pullojen keruu kelalle, työvoimatoimistoon kun tuloja kertyy noin 600 euroa vuodessa, vaikuttaako työmarkkinatukeen, nytkin sain tyhjistä pulloista tuloa pääsiäisenä noin 10 euroa. toiset ovat sitä mieltä että tyhijä pulloja ei saa kerätä muuten ilmoitamme kelaan ja muille viranomaiselle. työttömiä on häädetty esim. viime kesänä esim. urheilutapahtumat , konsertit jne. yksi opettaja pariskunta on vittuimainen keräsi uutena vuotena tyhjät pullot työttömän nenän edestä sillä työtön oli pahoillaan kun ei saannut edes makkaran pätkää ostettua.milloinka tehdään kotitarkastuksia työttömien varojen pimittämiseksi
Tyhjien pullojen keruu kysyisin
3
220
Vastaukset
- Mellorymel
Höpsö. Unohda ilmoittamiset. Ethän sinä pulloista ilmoita verottajallekaan. Johan tuossa kengät kuluu sen verran, ettei tuloa juuri synny.
- Harald Pullo
No ei todellakaan tarvi ilmottaa mihinkään, sen kun keräät ihan vapaasti.
Tuskin kuule kukaan kelan, verottajan tai työvoimatoimiston virkailijoista edes viitsisi vaivautua keräämään pulloja tai tölkkejä, vaikka sellaisen näkisivät.
Tuskin koskisivat maassa lojuviin likaisiin pulloihin/yölkkeihin, kun helpommalla saavat palkan istumalla siistissä toimistossa.
Sehän on vaan hieno asia, että keräät pulloja ja tölkkejä, eikä ole väheksyttävä tapa ansaita käyttörahaa.
Ne rahathan menevät kulutukseen, muutenhan nekin rahat jäisivät lojumaan maastoon.
Minä olen keränyt pulloja ja tölkkejä, joten tiedän, ettei se ole mitään tuottavaa touhua, joskus löytyy enemmän, mutta toisinaan vaan muutama tölkki tai pullo.
Siinä joutuu myös liikkumaan paljon eli tulee niitä kilometrejä ja tarvii olla polkupyörä. On muutaman kerran joutunut paikkaamaan pyörän rengasta eli siihenkin menee rahaa.
Minä en ainakaan kenellekään ilmoittele pulloista/tölkeistä saaduista rahoista, koska en saa tällähetkellä mistään mitään rahaa.
Veroiksi riittää hyvin se työmäärä, mikä sisältyy pullojen/tölkkien etsimiseen.
Jos joku tulisi maastossa puhumaan pullonkeräyksestä negatiiviseen sävyyn, niin sanoisin, että no anna sitten rahaa tai sopiva työpaikka, joka sopii työkyvyttömälle ihmiselle, jos asia häiritsee.
Työkyvytönkin voi kerätä pulloja, koska voi itse valita sopivan ajan työlle, mutta työelämässäpä ei voi. - kela
Hei,
Kiitos kysymyksestäsi.
Kuten nimimerkki "Harald Pullo" kertoikin, niin sinun ei tarvitse ilmoittaa Kelalle pullojen keräämisestä saatujasi rahoja.
Ystävällisin terveisin,
Kirsi Kelasta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?691295En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061217- 1131145
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K731070Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop53840IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var75741Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9682- 41681
Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän362659- 53646