Lukiessani kirjoja ortodoksisesta jumalanpalveluselämästä ja papistosta minua on aina harmittanut se, että tietyt liturgiseen asusteisiin liittyvät termit menevät minulta ihan ohi (esimerkiksi minulla ei ole aavistustakaan siitä mikä on stikari). En ole myöskään löytänyt mitään kirjaa, jossa ne selitettäisiin eriuskoisille maallikolle ja myös kerrottaisiin miten ja kuka niitä käyttää. Enkä nyt kehtaa mennä pappiakaan hihasta nykimään ja kyselemään hänen vaatteistaan.
Epäilen myös, että jollekin idän kirkon edustajalle voivat olla hieman hämärän peitossa lännen kirkon liturgiset asusteet ja niistä käytettävät nimet. Siksi ehdotankin tämänkaltaista vaihtokauppaa:
Minä kerron lännen liturgisen vaatetuksen nimet ja kuvailen niitä ja niiden käyttöä, joku teistä taas kertoo idän kirkon vastaavat nimitykset ja kuvailee niiden käytön. Olisi ideaalista, jos joku osaisi vääntää tämän oikein rautalangasta tyyliin "se mitä te sanotte stolaksi on meidän kirkossamme nimeltään... " jne.
Eli aloitetaan:
Alba on valkoinen pitkä vaate, jota voidaan myös messupaidaksi kutsua. Se on tavallaan eräänlainen messun perusvaate, johon papisto ja avustavat maallikot käyttävät ja sen teologinen tarkoitus on muistuttaa kasteesta. Esimerkiksi kastemekkokin on periaatteessa alba (nykyisin tosin useasti jo aika tyylitelty sellainen) ja uudestaan albaan pukeudutaan konfirmaation aikana. Albaan kuuluu myös vyö. Yleensä ehtoollisella avustavat maallikot pukeutuvat albaan ja vyöhön, lukijat saattavat olla myös omissa vaatteissaan.
Stola on pappien, piispojen ja diakonien käyttämä n. 2,5 metriä pitkä hartioilta riippuva nauha, joka puetaan niskan taakse. Stolan väri noudattaa kirkkovuoden värejä ja se voidaan pukea joko riippumaan vapaasti suoraan tai ristiin eteen vyön alle. Mitään yksityiskohtaisia määräyksiä ei ole annettu (paitsi Helsingissä, jossa papit pukevat stolan ristiin ja piispa kantaa sitä suorana) paitsi suositus siitä, että saman seurakunnan pappien olisi hyvä noudattaa samaa käytäntöä. Diakoni taas pukee stolan vasemmalta olkapäältä oikealle kupeelle samaan tyyliin kuin armeijassa upseerit kantavat "rähinäremmiä". Stolan teologinen tarkoitus on kuvata sitä miten papisto on pukenut Kristuksen ikeen päälleen.
Liturgi pukeutuu yleensä messukasukkaan, joka peittää hänet yleensä edestä ja takaa, joskus myös sivuilta. Kasukan väri määräytyy myös kirkkovuoden mukaan. Kasukkaa käytetään ainoastaan sellaisessa messussa, jossa jaetaan ehtoollinen. Kasukka symboloi sitä miten kristitty verhotaan Kristuksen vanhurskauteen (tämä on luterilainen korostus, katolilaisesta teologiasta en tiedä.)
Piispan hieman pannumyssyltä näyttävää hattua sanotaan joko hiipaksi tai mitraksi. Luterilaisen kirkon piispat tosin harvemmin hiippoja käyttävät, jostain syystä ne usein mielletään katolilaisiksi. Piispat käyttävät yleensä myös ns. piispankaapua eli maallikon termein viittaa.
Diakoni voi periaatteessa käyttää alban ja stolan lisäksi dalmaticaa, mutta itse en ole ikinä nähnyt sitä käytettävän. Dalmatica puetaan alban ja stolan päälle ja se ylettyy polvitaipeeseen saakka.
Miespapin mustaa liperein varustettua juhlapukua taas sanotaan kaftaaniksi.
Epäilen myös, että jollekin idän kirkon edustajalle voivat olla hieman hämärän peitossa lännen kirkon liturgiset asusteet ja niistä käytettävät nimet. Siksi ehdotankin tämänkaltaista vaihtokauppaa:
Minä kerron lännen liturgisen vaatetuksen nimet ja kuvailen niitä ja niiden käyttöä, joku teistä taas kertoo idän kirkon vastaavat nimitykset ja kuvailee niiden käytön. Olisi ideaalista, jos joku osaisi vääntää tämän oikein rautalangasta tyyliin "se mitä te sanotte stolaksi on meidän kirkossamme nimeltään... " jne.
Eli aloitetaan:
Alba on valkoinen pitkä vaate, jota voidaan myös messupaidaksi kutsua. Se on tavallaan eräänlainen messun perusvaate, johon papisto ja avustavat maallikot käyttävät ja sen teologinen tarkoitus on muistuttaa kasteesta. Esimerkiksi kastemekkokin on periaatteessa alba (nykyisin tosin useasti jo aika tyylitelty sellainen) ja uudestaan albaan pukeudutaan konfirmaation aikana. Albaan kuuluu myös vyö. Yleensä ehtoollisella avustavat maallikot pukeutuvat albaan ja vyöhön, lukijat saattavat olla myös omissa vaatteissaan.
Stola on pappien, piispojen ja diakonien käyttämä n. 2,5 metriä pitkä hartioilta riippuva nauha, joka puetaan niskan taakse. Stolan väri noudattaa kirkkovuoden värejä ja se voidaan pukea joko riippumaan vapaasti suoraan tai ristiin eteen vyön alle. Mitään yksityiskohtaisia määräyksiä ei ole annettu (paitsi Helsingissä, jossa papit pukevat stolan ristiin ja piispa kantaa sitä suorana) paitsi suositus siitä, että saman seurakunnan pappien olisi hyvä noudattaa samaa käytäntöä. Diakoni taas pukee stolan vasemmalta olkapäältä oikealle kupeelle samaan tyyliin kuin armeijassa upseerit kantavat "rähinäremmiä". Stolan teologinen tarkoitus on kuvata sitä miten papisto on pukenut Kristuksen ikeen päälleen.
Liturgi pukeutuu yleensä messukasukkaan, joka peittää hänet yleensä edestä ja takaa, joskus myös sivuilta. Kasukan väri määräytyy myös kirkkovuoden mukaan. Kasukkaa käytetään ainoastaan sellaisessa messussa, jossa jaetaan ehtoollinen. Kasukka symboloi sitä miten kristitty verhotaan Kristuksen vanhurskauteen (tämä on luterilainen korostus, katolilaisesta teologiasta en tiedä.)
Piispan hieman pannumyssyltä näyttävää hattua sanotaan joko hiipaksi tai mitraksi. Luterilaisen kirkon piispat tosin harvemmin hiippoja käyttävät, jostain syystä ne usein mielletään katolilaisiksi. Piispat käyttävät yleensä myös ns. piispankaapua eli maallikon termein viittaa.
Diakoni voi periaatteessa käyttää alban ja stolan lisäksi dalmaticaa, mutta itse en ole ikinä nähnyt sitä käytettävän. Dalmatica puetaan alban ja stolan päälle ja se ylettyy polvitaipeeseen saakka.
Miespapin mustaa liperein varustettua juhlapukua taas sanotaan kaftaaniksi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
... arkkimandriitta Arsenin kirjasta "Ortodoksinen sanasto".
Jaksaisiko tätä kertoa...: ) No, kai voisin (huokaus)
Isä Arsenin kirjan lisäksi kohtuullinen luettelo näistä löytyy 1960-luvulla julkaistusta kirjasta
Tarvasaho: Ortodoksisen kirkon liturgiikka (löytynee ainakin useimmista pääkirjastoista).
EI-LITURGISET VAATTEET
VIITTA on pappien, luostariasukkaiden ja kirkonpalvelijoiden yleisasu, se jota muut virheellisesti sanovat "kaavuksi". Niitä on alus-ja päällysviittoja. Viitta ei ole liturginen vaate vaan sitä käytetään muissa yhteyksissä.
Yleensä viitta on väriltään musta, mutta voi olla myös muun värinen.
SKUFIA ("myssy") on viitan kanssa käytettävä neljän tuulen lakkia muistuttava hattu.
KAMILAVKA on viitan kanssa käytettävä pappien ja diakonien lieriön muotoinen hattu.
KLOBUKKI on viitan kanssa käytettävä piispojen ja luostariasukkaitten päähine, tavallaan kamilavka johon on lisätty huntu.
MANTIA on piispan, munkkien ja nunnien käyttämä pitkä laahus, joka kiinnitetään viitan päälle.
Mantia ei varsinaisesti ole liturginen vaate, mutta sitä käytetään lähinnä vain kirkossa.
LITURGISET VAATTEET (värit vaihtelevat liturgisten värien mukaan)
1. DIAKONI
STIKARI on diakonin pitkä, hametta muistuttava vaatekappale. Stikaria käyttävät myös lukijat, ipodiakonit ja ponomarit.
ORARI on pitkä kaulahuivia muistuttava nauha, joka kulkee diakonin oikean olkapään yli.
HIHAT ovat "kalvosimet", jotka diakoni sitoo ranteisiinsa.
2.PAPPI
ALUSSTIKARI muistuttaa diakonin stikaria, mutta on valmistettu ohuemmasta kankaasta ja on väriltään yleensä valkoinen.
FELONI on sadeviittaa muistuttava leveäkuosinen
papin liturginen päällysasu.(Vastaa luterilaisten
messukasukkaa).
EPITRAKIILI on papin kaulavaate, "kaulan ympäri kierretty orari".(vastaa luterilaisten stolaa)
HIHAT (kts.yllä)
VYÖ on leveä kankainen vaatekappale, jolla epitrakiili kiinnitetään vatsan korkeudelle.
KUVEVAATE on kilpeä symboloiva,karttalaukkua muistuttava vaatekappale. Kirkollisena huomionosoituksena ansioituneille papeille voidaan luovuttaa EPIGONAATION kanto-oikeus. Tämä on vinoneliön muotoinen kuvevaate, jota kannetaan felonin päällä.
3.PIISPA
alusstikari,vyö,hihat ja epigonaatio kuten yllä.
SAKKOS on alkujaan Bysantin hoviasu, leveäkuosinen, papin felonia vastaava vaatekappale, jossa on usein nappeina kulkusia.
OMOFORI on karitsaa symboloiva piispan kaulavaate. On olemassa erikseen suuri ja pieni omofori, joiden käytöstä on tarkat säännöt.
MITRA on piispan kruunua muistuttava päähine.
SAUVA on piispan kädessään pitämä keppi, jonka yläpäässä on kuvattu kaksi käärmettä (vrt. Mooseksen sauva Vanhassa testamentissa.
Lisäksi pappi käyttää kaulassaan ristiä ja piispa koruristiä ja panagiaa.
Unohdinkohan jotain? Tämä on vain jäävuoren huippu eikä suinkaan tyhjentävä luettelo. Loppukaneetiksi sopii muistuttaa, ettei venäläisten klassikoiden käännöksiin aina pidä luottaa. Jos luet Dostojevskia ja kirjassa väitetään että luostarin apotti puki ylleen kasukan ja toimitti messun, puhe on täyttä potaskaa. Pitäisi mennä näin: "Luostarin igumeni puki ylleen felonin ja toimitti liturgian" : )
Ylidiakonin asussa on kaksiosainen punainen nauha, onko se myös nimeltään orari?
Pappeuden asteissa en juurikaan ole nähnyt mainittavan ylidiakonin arvoa, miten ylidiakonin ja diakonin työt eroavat?
Ylidiakonin kierreorari on myös orari. Siitä näkee hänen arvonsa. Diakonin ja ylidiakonintehtävät eivät eroa mitenkään. Ylidiakoni on samalla tavoin arvonimi kuin papille on rovasti.
Pääsääntöisesti ylidiakonin ja diakonin tehtävät ovat samat. Silti ylidiakonin tehtävä ei ole pelkkä arvonimi. Ylidiakoni on PIISPAN ensimmäinen diakoni ja hänen alaisuudessaan ovat periaatteessa kaikki muut diakonit,ipodiakonit ja ponomarit. Käytännössä ylidiakoni valvoo piispan toimittamassa liturgiassa, että jumalanpalvelus sujuu ohjeiden mukaisesti ja tarvittaessa ohjaa. Toisin sanoen, ylidiakonin on tarkkaan tunnettava jumalanpalvelusjärjestys ja liturgiikka.
oli hauska! Eivätpä kastu itse vihmoessaan pyhitettyä vettä.
termit (feloni, stikari, skufia, kamilavka jne.) koinee-kreikkaa vai kirkkoslaavia? Miten muuten yleensä ortodoksisissa kirkoissa, käytetäänkö kansankieltä (Suomessahan käytetään) vai jotain "perinteisempää" kieltä (eikös Venäjällä yhä liturgia pidetä kirkkoslaaviksi?)
Mainitut vaatekappaleiden nimet ovat alkuaan kreikkaa kuten muutenkin suurin osa käytössä olevista liturgisista sanoista. Jotkut harvat termit tulevat myös slaavinkielestä ja aniharvat, kuten "vigilia", latinasta.
Ortodoksisen maailman ihanne on kansankielinen jumalanpalvelus. Suomessahan tämä toteutuu, joskin ensimmäiset suomenkieliset liturgiat toimitettiin niinkin myöhään kuin 1800-luvun puolivälissä. Slaavilaisissa maissa käytetään pääsääntöisesti yhä kirkkoslaavia jumalanpalveluskielenä, vaikkei kansa sitä kovin hyvin ymmärräkään.
Onko jumalanpalveluskielenä nykykreikka vai muinainen, ns. koinee-kreikka?
"Ylidiakonin asussa on kaksiosainen punainen nauha, onko se myös nimeltään orari?"
Onko ylidiakonilla aina nimenomaan punainen nauha (orari)? Eikös diakoneilla orarin väri vaihdu liturgisten värien mukaan samoin kuin stikarin (kirkon resurssien sallimissa rajoissa)? Onko ylidiakoni tästä poikkeus?
Ja nämä liturgiset värit, niistäkin voisi pistää "vaihtarin"!
Onko liturgisissa väreissä sitten eroja?
Luterilaisen kirkon liturgiset värit ovat:
- Valkoinen, kulta ja hopea (Kristus-juhlat, pääsiäinen, kirkkauden ja viattoman puhtauden väri).
- Violetti, sinipunainen tai tummansininen (paastonajan, odotuksen, katumuksen ja valmistautumisen väri)
- Punainen (Pyhän Hengen, veren, todistuksen ja tulen, helluntain ja marttyyrijuhlien väri).
- Musta (kuolemansurun väri, liturgisessa käytössä yleensä vain pitkäperjantaina. )
- Vihreä (eräänlainen "perusväri", symboloi kasvua ja elämänvoimaa ja on käytössä loppiaisaikana ja helluntain jälkeisenä aikana).
Kullakin pyhäpäivällä on oma liturginen värinsä ja tuota väriä käytetään yleensä koko seuraavan viikon ajan. Poikkeuksena ns. pistepyhät, joiden aikana liturginen väri rajoittuu ainoastaan kyseiseen päivään. Liturginen väri vaihtuu yleensä pyhäpäivän aattona kello 18.00.
Karkeasti ottaen eroja ei ole, paitsi joissain kohdin :)
Vapahtajan suurina juhlina väri on valkoinen tai kultainen, pääsiäisenä ja koko pääsiäiskaudella valkoinen ja hopea, valkoinen on väri myös helatorstaina, enkelin päivinä ja kasteen sakramentissa. Tästä johtunee että ensimmäisen helluntaipäivän väri on myös valkea, onhan se alkukirkon aikaisia yleisiä kastepäiviä.
Suuressa paastossa väri on arkipäivinä musta, sunnuntaisin violetti. Suuren viikon(piinaviikon) väri on musta, paitsi että liturgiaa ei toimiteta täysin mustissa, vaan esim. tummanpunaisissa puvuissa.
Suuren torstain liturgian väri on tummanpunainen tai violetti.
Muina paastoaikoina tai -päivinä väri on violetti.
Punainen liittyy samalla tavoin Pyhään Henkeen jne. eli on helluntaimaanantain väri, samoin apostolien päivinä. Palmusunnuntain väri on tummanpunainen, samoin ristin päivien (=todistuksen?). Marttyyrin väri on tulenpunainen. Eli sävyissä löytyy...!
Tätäpä ei luterilaisilla (virallisesti) olekaan: itsenäisyyspäivän väri on taivaansininen. Sama väri on Jumalansynnyttäjän juhlina.
Keskiarvoisina juhlina liturginen väri määräytyy juhla-aiheen mukaan.
Lähteenä olen käyttänyt vigilian käsikirjaa. Korjatkaa, ystävät, äkkiä, jos olen väärässä, kun esitän, että ko. lähteen tiedot arkipäivän ja 'tavallisen' sunnuntaipäivän väreistä ovat vaihtaneet paikkaa keskenään. Tavallisena sunnuntaina siis on värinä keltainen ja arkipäivinä vihreä.
Värin vaihtuminen näkyy meillä aattoillan vigiliassa tai ehtoopalveluksessa, samaan aikaan kuin teillä. Suuren lauantain liturgiassa väri vaihtuu kesken palveluksen mustasta valkeaan.
siis löytyy. Esimerkiksi meillä ei ole värien sävyeroilla mitään erityismerkitystä. Teillä tuntuisi olevan runsaammin värejä käytössä ja erityismerkityksiä niillä, meillä on vain muutama perusväri joilla pelataan. Lisäksi koska meillä on harmillisesti vain se yksi ainoa messu per viikko (kaikkein suurimpia seurakuntia lukuun ottamatta) ei liturgisten värien vaihtumista välttämättä edes huomaa ellei sitten satu olemaan päiväkerhossa töissä.
Kasteen ja hautaansiunaamisen yhteydessä on annettu kirkon taholta sellainen suositus, että papit pukeutuisivat valkoiseen, mutta koska kyse on vain suosituksesta, erilaisia versioita esiintyy (jotkut pitävät yllä pelkästään papin juhlapukua, toisilla on alba ja vihreä stola, joku taas käyttää valkoista stolaa ja joku pukee alban ja stolan lisäksi myös kasukan). Ainoa pitävämpi määräys taitaa olla, että saman seurakunnan papit käyttävät samoja pukeutumistapoja.
Itsenäisyyspäivän väri on luterilaisessa kirkossa valkoinen. Itsenäisyyspäivä on myös ns. pistepyhä, eli valkoista käytetään ainoastaan tuona päivänä. Muuten liturginen väri on adventtiajan mukaisesti violetti tai sininen. Mikäli itsenäisyyspäivä osuu 2. adventtisunnuntaille, voidaan käyttää 2. adventtisunnuntain liturgista väriä elikkä violettia.
Helluntai ja helluntaiviikko on luterilaisessa kirkossa väriltään punainen, samoin Apostolien päivä, joka on myös pistepyhä.
Huomasin jo itsekin suppean näkemykseni, eli ylidiakonin orarin väri todellakin vaihtuu. Ort.kirkon liturginen elämä tuntuu olevan niin rikasta, että opittavaa riittää loppuiäksi.
Uutena asiana huomasin myös ylidiakonin jakavan ehtoollista, ei vain avustavan. Tähän mennessä käsitykseni oli, että vain papit jakavat ehtoollisen. Siis ylidiakoni voi mutta diakoni ei?
Löytyykö sanan orari etymologiasta yhteys käsitteisiin ora/re (puhua, rukoilla?), orariahan käytetään rukouksen "apuvälineenä" ?
Musta ei muuten ole ortodoksisessa kirkossa laisinkaan liturginen väri, vaikka monet käsikirjat niin väittävätkin. Kyseessä on hyvin tumma sininen, joka kaukaa katsottuna voi näyttää mustalta. Tuntumani mukaan vanhoissa tekstiileissä tämä seikka on otettu huomioon, nykyisin välttämättä ei.
Ruskea ei ole laisinkaan liturginen väri, joskin olen nähnyt ruskeankin (ponomarin) stikarin.
Kyllä ylidiakonin orarin värin tulisi vaihtua liturgisten sääntöjen mukaisesti, mutta mistäpä taiotaan tuollainen väriskaala kaksoisorareita? Muutenkin seurakunnissa tulee usein hässäkkää pukuasioissa, etenkin silloin jos on jokin kirkkovuoden juhla ja piispa tulee toimittamaan palvelusta. Pahimmillaan olen nähnyt kolmeakin erilaista väriä samanaikaisesti käytössä!! Niin ei tietenkään saisi olla, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä...
Missä ylidiakoni on jakanut ehtoollista???
Johanneksen Mitä ihmettä...katosi, eikä ainakaan minun koneeltani siihen enää päässyt.
Vastauksena: viime su Uspenskissa. Katsoin kyllä kahdesti, koska hämmästelin asiaa. Läheltä en tietysti nähnyt, koska en itse voi osallistua. Mutta kyllä se JL oli ja ainakin erehdyttävästi toiminta näytti täsmälleen ehtoollisen jakamiselta. Vai onko olemassa jotain "vastaavaa"?
Tai sitten näen jo vanhuuttani harhoja. Siinä tapauksessa vetäydyn perimmäiseen nurkkaan pitkäksi aikaa miettimään...
Kuulostaa kyllä tutulta että musta = hirmu tumma sininen. Koetin vaan pikkuisen yksinkertaistaa ettei tule liian pitkää vastausta :) - Ja kaikentietävät? luterilaiset veljemme syytä meitä koreilunhalusta kaikenlaisten väriemme kanssa.
Olen nähnyt ihan mustanmustaakin jossain, Järvenpäässä taas taisi olla todella kauniit tummansiniset sävyt.
Hih, ja tuo ruskea! Onkohan punainen eksynyt pesuun mustan kanssa?
Perussääntöjä jotunee monessakin kirkossa soveltamaan kun papiston garderoobin lisäksi seurakunnalla on muitakin rahanreikiä. Olenpa minäkin ollut tuollaisessa 'monivärisessä' palveluksessa joskus. Eräs näkemäni 'tulenpunainen' stikari oli kyllä niin iloinen oranssi, ettei sitä voi varmaan ajatella käyttävänsä 'tummanpunaisena' päivänä kuin pakkotilanteessa.
Parempi on kuitenkin ponomarin olla mekossa kuin ilman :))
kun sanoin että teillä on selvästi enemmän merkityksiä väreille ja useampia värejä käytössä. Nehän tekevät vain liturgisesta elämästä rikkaampaa. Omassa kirkossani ainakin karuuden ihannointi on ajoittain ainakin minun mielestäni mennyt ihan liiallisuuksiin.
Viimeksi sunnuntaina Uspenskin katedraalissa Helsingissä, kun toimittamassa oli vain yksi pappi ja kirkkokansaa melkoinen määrä.
...millään pahalla. :)
Vasta opin tuota verratonta Arsenin hakuopusta selaillessani, että liturgiset värit on "omaksuttu vähitellen" lännestä päin eli pohja on molemmilla sama.
Niin ja kreikkalainen käytäntö on sitten taas luku sinänsä. Tietäisikö joku kertoa siitä?
kaikille jotka ovat viitsineet vastata. Kiitos myös kirjavinkistä, etsin sen käsiini jostain kirjastosta.