Katsokaa mitä lääketieteilijät ovat havainneet:
http://oem.bmj.com/content/early/2011/02/26/oem.2010.059030.abstract
Sivulta käy ilmi että:
Turha työ on pahempi asia kuin ei työtä ollenkaan. Tähän tulokseen tulevat tutkijat Occupational & Environmental Medicine -julkaisussa.
Vaikka työllisyys yleisesti onkin terveydelle parempi asia kuin työttömyys, työn psykososiaaliset piirteet vaikuttavat myös terveyteen. Jos työ ei ole sellaista kuin mistä itse pitää ja jos siihen liittyvät tekijät (kontrolli, vaatimukset, turvattomuus, palkka) eivät vastaa odotuksia, voivat tällaisissa töissä olevat henkisesti huonommin kuin työttömät.
Kun TYP-toimistot on sekä niiden asiakkaiden käytännön kokemuksien, että jopa yliopistotason tieteellisin tutkimuksin voitu osoittaa turhiksi ja tehottomiksi, sillä:
-TYP-toimistot eivät pysty työllistämään asiakkaitaan vapaille työmarkkinoille, eikä TYP-asiakkuus tuo mitään parannusta asiakkaansa työllistymisen mahdollisuuksiin olipa kyseinen asiakas "kuntoutettu" tai aktivoitu miten hyvänsä TYP:in toimesta.
-TYP-asiakkuus käytännössä lähes aina jopa pidentää asiakkaan työttömänä olo aikaa.
-Käytännössä ainoa asia mitä TYP-toimistolla on asiakkaalleen tarjota on 9-euron orjatyö eli ns. "kuntouttava" työtoiminta.
Tiedetään että 9-euron orjatyön täytyy jokseenkin aina ja jokaisessa tapauksessa olla epämotivoivaa koska asianomainen 9-euron orjana oleva TYP-asiakas on useimmiten 9-euron orjana karenssien uhalla pakotettuna. Kuten alussa kävi ilmi 9-euron orjuus voi siis täydellisen epämotivoivana työnä olla jopa uhka onnettoman 9-euron orjan terveydelle.
Olenkin lähettänyt ylläolevan perusteella Sosiali- ja terveys- ja TEM-ministeriön asiantuntijoille sähköpostia jossa ehdotin että:
1. On tarkoin huolehdittava että asiakkaittensa terveydelle mahdollisesti vaarallisen TYP-toiminnan tilat sijoitetaan TE-toimistoissa mahdollisimman kauas näiden TE-toimistojen sisään- ja uloskäynneistä, ja niistä tiloista joissa TE-toimiston muut asiakkaat oleskelevat, jotta näin voidaan ennalta ehkäistä ja minimoida TYP-toiminnan läsnäolon mahdollisesti synnyttämiä passiivisia terveyshaittoja, joita TYP-toiminta läsnäolollaan saattaa saattaa muille TE-toimiston asiakkaille aiheuttaa. Tässä asiassa tulee TYP-toimiston läsnäoloa TE-toimiston tiloissa verrata passiiviseen tupakoinnin terveydelle aiheuttamaan vaaraan.
2.TYP-toimistojen tiloihin johtaviin ulommaisiin oviin ja jokaisen asiakkaiden vastaanottooon käytettyjen työhuoneiden oviin on liimattava näkyvä varoitustarra: TYP-asiakkuus voi 9-euron orjatöihin johtavana vaarantaa terveytesi.
3. 9-euron orjatyön eli kuntouttavan työtoiminnan mahdollisten terveydellisten haittojen minimoimiseksi 9-euron orjatyö on välittömästi muutettava täysin ja 100%:en vapaaehtoiseksi.
Kurjuuden orjat, ETTE KÄYNEET ÄÄNESTÄMÄSSÄ oleteko te mömmöjä täys?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.