Yhdenvertaisuus ja katsomusvapaus - kirje kansanedustajille

TERVEHDYS USKONNON JA OMANTUNNON VAPAUDEN SEKÄ YHDENVERTAISUUDEN MERKEISSÄ

Arvoisa kansanedustaja!

Onnittelemme Sinua lämpimästi kansanedustajaksi valintasi
johdosta. Toivotamme menestystä valtiopäivätyölle alkavalla
vaalikaudella.

Kiinnitämme samalla näin heti eduskunnan työkauden alussa huomiotasi
Perustuslain (11.6.1999/731) säätämien perusoikeuksien (2 luku) osalta
julkisen vallan toiminnassa ja julkisissa palveluissa ilmeneviin
epäkohtiin, johon tarvitaan korjausta. Perustuslain 22 § toteaa:
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien
toteutuminen.

1)
Ensinnäkin julkinen valta ei nyt kohtele kansalaisia yhdenvertaisesti
uskonnon ja vakaumuksen osalta. Perustuslain 6 § toteaa: Ketään ei saa
ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän,
alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan,
vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Kun julkinen valta yhä eduskunnasta alkaen järjestää uskonnon
harjoittamista, kuten jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia, osana
omaa virallista toimintaansa, kuten valtiopäivien avajaisia,
koulutyötä, päivähoitoa, yliopiston avajaisia ja promootioita sekä
varusmiespalvelusta, sellainen toiminta nostaa uskonnon, varsinkin
evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon etuoikeutettuun
erikoisasemaan tavalla, joka syrjii uskonnottomia ja muita
uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia. Tällainen syrjintä tekee
uskonnottomista toisen luokan kansalaisia, vaikka missään ei ole
osoitettu, että uskonnottomat olisivat eettisesti ja
käyttäytymiseltään huonompia ihmisiä kuin uskonnollisiin yhdyskuntiin
kuuluvat. Valtiovallan ja kuntien tulisi Perustuslain hengessä olla uskontojen
ja vakaumuksen suhteen neutraaleja, tunnustuksettomia.

Eihän uskonnon vapaus tarkoita sitä, että valtio ja kunnat
organisoivat uskonnon harjoittamista, sillä valtiovallan takaamaan
uskonnon vapauteenhan kuuluu myös se, että valtio ja kunnat eivät
sekannu uskonnon harjoittamiseen, joka on uskontokuntien ja ihmisten
oma asia.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

2)
Toiseksi kiinnitämme huomiota siihen, että uskonnon ja omantunnon
vapautta ei toteuteta nyt Suomessa täysimääräisesti, vaan
puolinaisesti. Perustuslain 11 § toteaa: Uskonnon ja omantunnon
vapaus. Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Uskonnon ja
omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa,
oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta
uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan
omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.

Tässä pykälässä säädetään uskonnon vapauden lisäksi myös omantunnon
vapaudesta. Positiivisen uskonnonvapauden oikeus tunnustaa ja
harjoittaa uskontoa lisäksi on myös positiivinen omantunnon vapaus -
oikeus ilmaista vakaumus - mikä ei tarkoita vain sananvapautta, josta
perustuslaissa on oma pykälänsä, vaan vapautta muun muassa
elämäntavallaan ilmaista uskonnoton vakaumus ja saada elää vailla
painostusta uskonnon harjoittamiseen. Suomessa on Uskonnonvapauslaki,
mutta voidaan kysyä, miksi meillä ei ole Lakia uskonnon ja omantunnon
vapaudesta.

Perustuslain 11 § 2. momentin viimeistä lausetta - Kukaan ei ole
velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon
harjoittamiseen. - ei pidä nähdä vain ns. negatiivisena
uskonnonvapautena, vaan ennen muuta positiivisena omantunnon
vapautena. Tämä positiivinen vapaus olla osallistumatta uskonnon
harjoittamiseen koskee myös evankelisluterilaiseen ja ortodoksiseen
kirkkoon kuuluvia ihmisiä, mutta sitä laiminlyödään julkisen vallan
toiminnassa.

Esimerkiksi Puolustusvoimien Yleisessä palveluohjesäännössä tämän
oikeuden ilmaiseminen käytännössä puuttuu kokonaan niin että
käytäntönä on pakottaa kaikki kirkkoon kuuluvat osallistumaan myös
jumalanpalveluksiin ja hartaushetkiin. Käytännössä myös kirkkoon
kuulumattomia painostetaan osallistumaan uskonnon harjoittamiseen tai
ainakin seuraamaan sitä - esimerkiksi sotilasvakuutuksen antajien
tulee käytännössä seurata sotilasvalan antamiseen liittyvää
rukoiluttamisesta voidakseen Ylein palveluohjesäännön mukaan
osallistua yhteiseen paraatiin.

Ylipäätään verovaroin kustannettava kirkollinen työ Puolustusvoimissa
ilmentää uskonnon ja vakaumuksen pohjalta uskonnottomia syrjivää,
epäyhdenvertaista kohtelua. Pappien palkkaus tulisi kuulua
uskonnollisille yhdyskunnille itselleen eikä valtiolle.

Samantapaista uskonnon harjoittamiseen painostavaa käytäntöä on monin
paikoin myös kouluissa ja päivähoidossa koskien jumalanpalveluksia,
hartaushetkiä ja eräin paikoin jopa päivittäisiä opettajajohtoisia
ääneen lausuttavia ruokarukoiluttamisia.

Arvoisa kansanedustaja! Vapaa-ajattelijain liiton
hallitusohjelmapoliittiset tavoitteet on lähetetty puolueille
maaliskuun alussa, ks.
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/puolueille

Toivomme myötävaikutustasi siihen, että tavoitteissa esitetyt
ehdotukset otettaisiin huomioon hallitusohjelmassa sekä koko
eduskunnan työssä alkaneella vaalikaudella. Voidaan toki myös
ajatella, että Perustuslain takaamien, myös kansainvälisiin
ihmisoikeussopimuksiin nojautuvien perusoikeuksien noudattamisen
turvaaminen on joka tapauksessa valtiovallan tehtävänä ja viime
kädessä eduskunnan vastuulla.

Koska Perustuslain 76 § (Kirkkolaki) ja varsinkin sen toinen monentti
- Kirkkolain säätämisjärjestyksestä ja kirkkolakia koskevasta
aloiteoikeudesta on voimassa, mitä niistä mainitussa laissa erikseen
säädetään. - on voimakkaassa ristiriidassa perustuslain 6 § säätämän
yhdenvertaisuuden kanssa, koko 76 § olisi syytä ja voidaan kumota.

Muistutamme myös, että kirkkoon ja muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin
kuulumattomia ihmisiä on Suomessa jo yli miljoona. Eikä
ev.lut. kirkkoon muodollisesti kuuluvien suuri määrä (alle 78
prosenttia) anna ev.lut kirkon edustajille legitimiteettiä puhua
kaikkien kirkkoon kuuluvien puolesta katsomuksellisissa asioissa kun
otetaan huomioon, että seurakuntavaaleissa suuren kohun jälkeenkin
äänesti vain 17 prosenttia kirkon jäsenistä.

Hyvä kansanedustaja! Maailmassa ja Suomessa voi olla ja onkin isompia
ongelmia kuin nämä sille tuomamme. Mutta jos nämä Sinusta
mahdollisesti tuntuvat jotenkin esimerkiksi kovin pieniltä asioilta,
niin sitä helpompaahan on niiden korjaaminen. Esittämämme korjaukset
eivät maksa mitään. Osa niistä tuo suoranaista säästöä! Kuitenkin on
syytä todeta ihmisoikeuksiin kuuluvien perusoikeuksien olevan sen
luontoisia, että niitä on väärin mitata suuri-pieni -akselilla muutoin
kuin todeten, että ne ovat perustavaa laatua olevia oikeuksia.

Yhdenkin ihmisoikeuden käytännön toteuttamisen parantaminen lisää
samalla ihmisoikeuksia yleensä, ja yhdenkin ihmisoikeuden laiminlyönti
heikentää ihmisoikeuksia yleensä. Olemme valmiita yhteistyöhön
kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun sekä uskonnon ja omantunnon
vapauden edistämisessä.

Vapaa-ajattelijain liitto ry.

Äänestä

Valtiolliset jumalanpalvelukset syrjivät uskonnottomia ja toisuskoisia
- Vapaa-ajattelijoiden liitto vetoaa yhdenvertaisuuteen ja omantunnon vapauteen

Valtiopäivien avajaisten viralliseen ohjelmaan torstaina 28.4.2011 on merkitty juhlajumalanpalvelus Tuomiokirkossa klo 12.00. Se on ekumeenisenakin kristillistä uskonnon harjoittamista. Vapaa-ajattelijoiden mielestä valtiovalta, eduskunta rikkoo säätämäänsä Suomen Perustuslain yhdenvertaisuuspykälää (6 §), kun se valtiopäivien avajaisiin sisältyvässä ohjelmassa syrjii osaa kansanedustajista uskonnon tai vakaumuksen perusteella. Huomattava osa kansanedustajista ei kuulu kristillisiin kirkkoihin. Nykyään yli miljoona suomalaista ei kuulu mihinkään uskonnolliseen yhdyskuntaan.

Viralliseen ohjelmaan kuluva jumalanpalvelus rikkoo myös Perustuslain pykälää uskonnon ja omantunnon vapaudesta (11 §). Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus ilmaista vakaumus ja kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen. Kun valtiopäivien avajaiset on tärkeä ja juhlallinen tilaisuus, kaikki kansanedustajat haluaisivat osallistua niihin täysipainoisesti. Nyt ne, jotka haluavat osallistua avajaisten virallisen ohjelman kaikkiin tilaisuuksiin, joutuvat vasten tahtoaan mukaan uskonnon harjoittamiseen.

Perustuslaissa ei valtiopäivien avajaisia koskevassa pykälässä sanota mitään uskonnon harjoittamisesta. Eivät mitkään muutkaan lait millään tavalla edellytä viranomaisia järjestämään uskonnollisia tilaisuuksia. Päinvastoin Perustuslain ja muun lainsäädännön henki on, että julkisen vallan viranomaiset eivät saa suosia tai syrjiä ketään uskonnon tai vakaumuksen perusteella.

Uskonnon harjoittamisesta valtiollisen tilaisuuden osana tulisi kokonaan luopua. Se ei mitenkään estäisi kirkkoja ja muita uskonnollisia yhdyskuntia järjestämästä jumalanpalveluksia valtiopäivien työn alkamiseen liittyen. Jos kirkot haluavat pitää avajaispäivänä jumalanpalveluksen, ne voivat järjestää sellaisen. Valtiopäivien viralliseen ohjelmaan sen ei tule kuitenkaan kuulua. Uskonnon vapaus maassamme vahvistuu, kun valtiollinen ja uskonnollinen toiminta ovat selvästi toisistaan erillisiä. Samalla vahvistuu myös Perustuslain 11 §:n säätämä omantunnon vapaus.

Jos viranomainen kuitenkin sisällyttää juhlatilaisuuteensa uskonnollista katsomuksellista ohjelmaa, yhdenvertaisen kohtelun periaatteen mukaan sen tulee sisällyttää eettis-katsomuksellista ohjelmaa myös muillekin katsomussuunnille. Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomien yhdenvertaista kohtelua varten maahan tarvittaisiin ilmeisesti sekulaarihumanistinen neuvosto, jonka kanssa valtiovalta voisi tehdä yhteistyötä samaan tapaan kuin se tekee kristillisen ekumeenisen neuvoston kanssa ja muidenkin uskonnollisten tahojen kanssa. Vapaa-ajattelijain liitto on valmis yhteistyöhön niin valtiovallan kanssa kuin muiden uskonnottomien järjestöjen kesken uskonnon ja omantunnon vapauden sekä kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun kehittämiseksi maassamme.

Vapaa-ajattelijain liitto ry.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Humanistisest kirjoitti:

TERVEHDYS USKONNON JA OMANTUNNON VAPAUDEN SEKÄ YHDENVERTAISUUDEN MERKEISSÄ

Arvoisa kansanedustaja!

Onnittelemme Sinua lämpimästi kansanedustajaksi valintasi
johdosta. Toivotamme menestystä valtiopäivätyölle alkavalla
vaalikaudella.

Kiinnitämme samalla näin heti eduskunnan työkauden alussa huomiotasi
Perustuslain (11.6.1999/731) säätämien perusoikeuksien (2 luku) osalta
julkisen vallan toiminnassa ja julkisissa palveluissa ilmeneviin
epäkohtiin, johon tarvitaan korjausta. Perustuslain 22 § toteaa:
Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien
toteutuminen.

1)
Ensinnäkin julkinen valta ei nyt kohtele kansalaisia yhdenvertaisesti
uskonnon ja vakaumuksen osalta. Perustuslain 6 § toteaa: Ketään ei saa
ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän,
alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan,
vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Kun julkinen valta yhä eduskunnasta alkaen järjestää uskonnon
harjoittamista, kuten jumalanpalveluksia ja hartaustilaisuuksia, osana
omaa virallista toimintaansa, kuten valtiopäivien avajaisia,
koulutyötä, päivähoitoa, yliopiston avajaisia ja promootioita sekä
varusmiespalvelusta, sellainen toiminta nostaa uskonnon, varsinkin
evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen uskonnon etuoikeutettuun
erikoisasemaan tavalla, joka syrjii uskonnottomia ja muita
uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomia. Tällainen syrjintä tekee
uskonnottomista toisen luokan kansalaisia, vaikka missään ei ole
osoitettu, että uskonnottomat olisivat eettisesti ja
käyttäytymiseltään huonompia ihmisiä kuin uskonnollisiin yhdyskuntiin
kuuluvat. Valtiovallan ja kuntien tulisi Perustuslain hengessä olla uskontojen
ja vakaumuksen suhteen neutraaleja, tunnustuksettomia.

Eihän uskonnon vapaus tarkoita sitä, että valtio ja kunnat
organisoivat uskonnon harjoittamista, sillä valtiovallan takaamaan
uskonnon vapauteenhan kuuluu myös se, että valtio ja kunnat eivät
sekannu uskonnon harjoittamiseen, joka on uskontokuntien ja ihmisten
oma asia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu