haluan tietää että voiko vain uskova ennustaa tulevaa?
mikä on raamatun kanta tähän?voiko paholainen ennustaa ja siten eksyttää ihmisiä?
mikä on raamatun kanta tähän?voiko paholainen ennustaa ja siten eksyttää ihmisiä?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Toki voi! Paholainen tuntee raamatun ennustukset ja monet demonihenget eli ns. henkioppaat antavat oikeaakin tietoa tulevista asioista. Jo raamattu tunsi esim. tietäjähengen joka vaikutti sen ajan selvännäkijöissä.
Paholaisen keino on kuitenkin vääristellä totuutta ja johtaa siten harhaan. Jumala kieltää yhteydet vainaja- ja tietäjähenkiin ja kaikkeen noituuteen, sillä niiden tietolähteenä ei toimi hyvää tarkoittavat tahot vaan eksyttäjät!
On olemassa tietäjähenkiä ja monenlaisia muita jotka eivät palvele Juamalaa, vaan he ovat langenneet saatanan tehdessä eron Jumalasta. Nämä henget ovat heitetty maan päälle ja osa niistä on jopa eräällä tavalla vangittuna koska ovat liian turmeltuneita vapaina.
Kyllä saatanallakin on oma hallintonsa, jolla on omat tiukat säännökset, eikä Jumalakaan anna vapaita käsiä heille.
Toisin sanoen, ympärillämme käydään jatkuvasti 24/7 julmaa sotaa meidän sieluistamme.
Osa henkiolennoista jopa kykenee esiintymään Pyhän Hengen, Jumalan ja Jeesuksen Hengen kaltaisesti. Pyhä Henkihän on puolustajamme, jonka Jeesus jätti itsensä sijasta tänne edustamaan ja meitä puolustamaan.
Pahat henget ja muut langenneet henkiolennot siis voivat aivan hyvin avustaa jumalattomia, etenkin satanisteja, noitia, shamaaneja, poppamiehiä ja kaikenkarvaisia ns. ennustajia ja taikureita, jotka eivät tosiaankaan ole Jumalan asialla alkuunkaan.
Olkaa tarkkana ja rukoilkaa henkien tunnistamisen lahjan saamisen puolesta.
Joo, mutta kun nuo erillilsen lahjan perään rukoilijoita ei ensinkään kiinnosta Jumalan sana. Ja lisäksi pitäisi sitten havaita kenessä sellainen ihmeellinen lahja on?
Ja kun tämä henkien lahjan palvottu edustaja sitten onkin eksyttäjän asialla, niinkuin muissakin henkilahjoissa, niin tarvitaanko sitten vielä henkien erottamisen lahjan henkien erottamisen lahjaa?...and so on, go,on. Pitäisi aluksi olla rakkaus totuuteen, ei mielipiteeseen.
"Totuuden Henki johda sinä meitä."
Ne, jotka ovat uudesti syntyneet ylhäältä ja päässeet Pyhän hengen
yhteyteen ja osallisuuteen, heille henki opettaa korkeuden ja syvyyden
salaisuudetkin.
Jeesuksen tunsi kaikki pimeyden ja syvyyden riivaaja henget, noidat
ja velhot, mutta kansasta vain harva tunsi hänet Korkeimman pojaksi.
Näin on tänäkin päivänä, jolla on todellinen Pyhän hengen yhteys,
hänelle on ilmoitettu, missä hän on ollut ennen, mitä tehnyt ja minne
hän menee täältä tulevaisessa vaelluksessaan.
Jos ei näin ole, ihmisellä on vain sen verran henkeä kun hän sierai-
miensa kautta sisälleen vetää.
Pimeyden hengessä ennustava profeetta tietää vain sen, mitä se
salaa verhon takaa näkee ja kuulee.
Onko näissäkin suhteissa asiat hyväksyttävä hyväksymättä ja ymmärrettävä ymmärtämättä?
Profeetta on Jumalan silmä ja vartija kansan keskellä.
Se annetaan Jumalan ennalta tuntemisen ja Hänen kutsumuksensa
mukaan sille joka ei ole edes halukas siihen virkaan, aivan kuten
Mooses ja muut VT:n profeetat.
Hänet puhdistetaan ja laitetaan tehtävään, vaikka henkilö vastustelisi.
Maailman hyväksyntää ei tarvitse, täydellinen ymmärrys opetetaan
hengen koulussa, jota vain harva maailmassa kestää omassa henki-
sessä egossaan.
Kouluttaja on Saatana Jumalan käskystä, näin oli Job 7 vuotta tunkiolla, Jeesus 40 päivää erämaassa Saatanan koulutuksessa, Paavalikin 3
vuotta Arabiassa ja Damaskossa.
Ei vanha käytäntö ole muuttunut vuosituhansissa miksikään, Jumala
on sama eilen, tänään ja huomenna.
En tiedä raamatun kannoista yhtään enempää kuin uskovaisetkaan (jotka tunnetusti eivät ikinä ole olleet yksimielisiä juuri mistään koko kirjassa), mutta ennustella voi ihan kuka tahansa.
Oikeaan osuminen onkin sitten kokonaan eri juttu, kuten tältäkin palstalta saadan päivittäin todeta.
Tosiasiassa yhtäkään Raamatun profetiaa ei voi todistaa sen enempää toteutuneeksi kuin toteutumatta jääneeksikään. Moniselitteiset tekstit on ollut mahdollista tulkita aina uudestaan ja erehdykset voidaan väittää vain vääriksi tulkinnoiksi.
Innokkaasti tätä mahdollisuutta jatkuvasti käytetäänkin.
Suomalainen perusprofeetta ei positiivisia asioita näe. Maamme ympärillä on jatkuvasti kurjuuksien suma ja onnettomuuksien kasauma. Kun jotakin loputtomiin jauhaa, jokin väite väkisinkin kohdalleen osuu.
Ei tarvitse olla niin sanottu uskova. Jumala paljastaa salaisuuksia kenelle tahtoo. Hänen tahtonsa voi olla meidän joskus mielestämme yllättävä.
Vastustaja voi kaiketi ainakin jossain määrin ennakoida tulevaa. Jos näet tai kuulet jonkin viestin, sinun tulee arvioida, mistä se on peräisin. Siinä ei ole allekirjoitusta.
tietenkään ei uskova voi tietää tulevaa mutta Jumala voi suoda uskovalle tiedon tulevasta.
Kun Saatana kiusasi Jeesusta niin näemme että käytti Raamattua Jumalan tahdon vastaiseen yllyttäen, mutta Jumalan tahto on Raamattua käyttää tahtonsa mukaiseksi tekemiseksi joko parannukseksi tai rohkaisuksi riippuen siitä, miten uskovat toimivat suhteessa Jumalan tahtoon.
Jumalan on totuus mutta Saatana ei voi pysyä totuudessa sillä on valheen isä ja pimeyden herra.
Valitettavasti uskovinakin niin vähän pystymme erottamaan mitkä ovat Jumalasta ja mitkä ihmisestä eli Saatanasta, sillä Saata etsii ja tekee sitä mikä on ihmisestä ja Jumala sitä, mikä on Herrasta Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä.
Paljon yksinkertaisempi asenne tulisi uskovilla olla parannukseen ja kaikkeen Jumalan tahdon tekemiseen, sillä Raamatussa se on opettu selkeästi ja yksinkertaisesti Pyhän Hengen antamana opissaan. Ongelma on tietysti uskovalle se, että rakastaa omaansa helposti enemmän kuin Jumalan tahtoa, sillä liha ja veri sotii lihan mielellä aina Jumalan Pyhää Henkeä vastaan vaikka tekeytyykin ulkokultaisuuteen ja ulkoiseen jumalanpalvelukseen, mutta kieltää Pyhän Hengen teot erinäisistä syistä.
Herra Jeesus on Hyvä Paimen ja johdattaa omiaan ja kaikkia jotka tahtovat oikeaan suuntaan sillä taivaassa iloitaan jokaisesta parannuksesta, joka täällä pimeässä maailmassa tehdään vaikka olisi pienikin valkeuden lisääntyminen ja Jumalan tahdon tekeminen kuten rukous tai hyvä sana tai ajatus tai teko Jeesuksen nimessä.
Valitettavasti uskonnollisella kentällä aivan niinkuin muuallakin toimii tämä vahvemman ja viisaamman malli ja siksi Jumalan Hengen toiminta ei pääse vaikuttamaan niinkuin Herra Jeesus tahtoo, koska seurakuntien päänä on ihmisen tahto ja vaikutus Jumalan Pyhän Hengen sijaan. Raamatussa on kirjoitettu ennen Jeesuksen paluuta pilkkopimeästä ajasta ja sopii nykyiseen, kun luopumusta ja laittomuutta puolustellaan seurakunnissakin vaikenemalla tai jopa suosimalla, koska ei tunneta Raamattua eikä Jumalan Hengen toimintaa ja siksi vastustetaan selkeää opetusta kasteista ja parannuksesta ja pyhityksestä ja naisten asemasta ja pään peittämisestä ja armolahjojen käyttämisestä ja seurakuntien Herraudesta Jeesuksen johtamana keskinäiseen rakkauteen lahkoutumisen sijaan.
Tietysti on seurakuntien toiminta ihmisten hallinnassa, mutta tärkeää olisi todella kuulla ja totella Jumalan Hengen johdatusta ja Raamatun yksiselitteistä opetusta.
Kiitos tyhjentävästä kirjoituksesta tässä pimeyden ympäröimässä maailmassa! Asia on yksinkertainen ja ymmärretty. Nyt vaan selkeyttämään sitä suoraa tietä, mikä meille on valmistettu. Ilman Jumalan Hengen johdatusta emme edes löydä sitä tietä, mitä pitäisi kulkea. Siis jos haluaa pelastustietä kulkea.
Pelastusportin olen joskus kuullut olevan valmistettu, ja sielun kuvina myös nähtynä. Sinne jos vaivoin selviäisi. Pidetään pelastusköydestä kiinni. Nyt matkan varrelta kannattaa jokaisen sinne aikovan kerätä taivaallisia aarteita mukaansa. Koska niiden perään siellä perillä ollessa kysellään.
Monet ovat kutsutut... Onko etsikkoaika käytetty hedelmällisesti?
Muuten mitään aarteita kukaan ei ota täältä mukaansa.
>>> ,,kannattaa jokaisen sinne aikovan kerätä taivaallisia aarteita mukaansa.>>>
Eikä asiat ole yksinkertaisia. ( me kylläkin olemme.)
>>> tässä pimeyden ympäröimässä maailmassa! Asia on yksinkertainen ja ymmärretty.>>>
Ja itsekkin sanoi; " nyt selkeyttämään sitä tietä."
>>> Ilman Jumalan Hengen johdatusta emme edes löydä sitä tietä.>>>
Mielestäni ei ole olemassakaan sellaista Pyhää Henkeä jonka Uusi testamentti kirjoituksissaan antaa ymmärtää !
Ja on osoittautunut todeksi , ne jotka puhuvat Jumalan Pyhästä Hengestä ovat levittelemässä valheita ja manaamassa kauhukertomuksia tulevista tapahtumista peloitellakseen ihmisiä toimimaan tahtomallaan tavalla.
Pelastustiet on merkitty useissa kohteissa eritysin kyltein jotta ihmiset eivät niitä tukkisi esim, ajoneuvoillaan. Eikä noita tuontaivaallisia autonromuja saa pelastustielle jättää.
Ennustaa voi kuka hyvänsä, valitettavasti.
Ennustukset ovat,joko Jumalasta, paholaisesta,tai ihmisestä itsestään.
Että vastauksena erewwe´lle ei tarvitse olla uskovainen ennustaakseen
juha