Teuvo

Onkohan ihan niinkään, että joku toinen olisi sinun aloituksesi poistattanut? Virka-ajan ulkopuolella? Sinulla on vaan niin kova hinku marttyyriuteen, että laittaa epäilemään, että olet ihan itse kehitellyt taas tuon saman soman pikku juonen. Sinähän toki kaiken tämän kiistät ja tuomioitasi raivoten puhiset, mutta kun muistaa sinun asenteesi valehtelemiseen, eli sinun sanojesi mukaan on aivan luvallista valehdella "väärämielisille" ( Raamattu muuten kieltää valehtelun kaikille) niin siinä mielessä on aivan sama, miten tähän vastaat. On kovin tragihuvittavaa seurata sinun melskaamistasi tällä hiljaisella palstalla, kun julkisuusnälkäsi ei oikein saa tyydytystä näin pienellä estradilla. Tempaise oikein kunnolla vaikka eduskuntatalon edessä herjojasi huudellen, niin saat paremmin julkisuutta ja nimeä. No, onhan toki turvallisempaa naputella somia viestejä nettiin ja kuvitella olevansa jokin suuri muutaman ihmisen keskuudessa. Ota nuhteeni vastaan, niin saatat kasvaa henkisesti.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Miksi koet tämän Paavalin ilmoituksen valehteluna:

"Jumala, joka on luonut maailman ja kaiken, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä.

Häntä ei myöskään palvella ihmiskäsin, ikään kuin hän tarvitsisi jotakin - itse hän antaa kaikille elämän, hengen ja kaiken muun.

Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.

"Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä: hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.'

Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi
samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.

Tällaista tietämättömyyttä Jumala on pitkään sietänyt, mutta nyt sen aika on oh: hän vatii kaikkia ihmisiä kaikkialla maailmassa tekemään parannuksen."

Jos minä itse poistaisin omat aloitukseni, on ylläpito järjestänyt asian niin, että siitä jää palstalle selvä merkintä.

Mutta väärämielisten poistattamista aloituksista ei jää mitään merkintää.

Olisi kyllä oikein ja kohtuullista ilmoittaa, kenen pyynnöstä jokin aloitus poistettiin, ja syy poistamiseen.

Saatana sinulle kuiskii julkisuusnälästä. Minä toteutan ainoastaan Jeesukselta Kristukselta saamaani tehtävää:

"Jo ollessasi äidin kohdussa minä valitsin sinut tähän tehtävään. Se eläketulo, mikä sinulla on, saa sinulle riittää ja loppuelämäsi olet minun palveluksessani.

Menet, minne minä sinut lähetän ja puhut kaikki, mitä minä käsken sinun puhua.

Älä ihmisiä pelkää, sillä minä olen kanssasi ja pelastan sinut. Äläkä heitä kauhistu, etten minä kauhistuttaisi sinua heidän edessään. Ja jos ilman minun tahtoani johonkin ryhdyt, minä panen sen eteen mustan seinän."

Äänestä
  • Ei Paavali valehdellutkaan, vaikka sinä et hänen ilmaisutapaansa ymmärräkään. Minä uskon, ettei Jeesus erehtynyt Paavalin valitessaan suureen apostolin tehtäväänsä, ja siksi laittoi Paavalin lihaan pistimen, ettei Paavali ylpeilisi ja lankeaisi pois Jumalan tahdosta.

    Äänestä

Paavali sai Saatanan pistimen lihaansa, kun alkoi markkinoida sen antamia ilmestyksiä Jumalan antamina.

Sillä ei Jumala omien ilmestysten kertomisesta ketään Saatanan pistimellä rankaisen, vaikka niistä jatkuvasti ylpeilisi:

"Älköön visas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.

Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon.

Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja
vanhurskauden tekoja.

Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."

Paavalikin kyllä tämän tiesi: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

Äänestä
  • Et näköjään lue Raamattua tai sitten sinulla on lukihäiriö,
    Sanot;"Paavali sai Saatanan pistimen lihaansa, kun alkoi markkinoida sen antamia ilmestyksiä Jumalan antamina."

    Menit ihan mönkään ja vastoin Raamattua, Jumalan sanaa. Lukisit mieluummin, mitä Raamattu, Jumalan sana sanoo asiasta, niin et höpisisi omiasi:

    "Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi." 2Kor 12

    Selvästi sanottu ja kansakoulun suomalla lukutaidollakin saa selvää siitä. Ole hyvä.

    Äänestä

  • ääni..... kirjoitti:

    Et näköjään lue Raamattua tai sitten sinulla on lukihäiriö,
    Sanot;"Paavali sai Saatanan pistimen lihaansa, kun alkoi markkinoida sen antamia ilmestyksiä Jumalan antamina."

    Menit ihan mönkään ja vastoin Raamattua, Jumalan sanaa. Lukisit mieluummin, mitä Raamattu, Jumalan sana sanoo asiasta, niin et höpisisi omiasi:

    "Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi." 2Kor 12

    Selvästi sanottu ja kansakoulun suomalla lukutaidollakin saa selvää siitä. Ole hyvä.

    Juuri niin. Raamattu on se, jota uskovan tulee uskoa, eikä esim. teuvojuttuja.

    Äänestä

  • Etkö tätäkään tiennyt?

    "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

    Ei suinkaan tarkoita, että joku alkaisi itseänsä kanssaihmisiin vertaillen ylpeillä, kuinka hän on päässyt "Hengen omistajaksi".

    Ensinnäkin, Pyhää Henkeä EI VOI OMISTAA, sikäli kun omistamisella tarkoitetaan käskyvaltaa. Pyhä Henki puhaltaa siellä missä tahtoo, milloin tahtoo. Ja herättää Herran mieltä, siten kuin tahtoo. Siihen Pyhä Henki ei kysy valtuutuksia Teuvo Sunilta eikä keneltäkään muulta. Sitä paitsi Isä antaa Pyhän Hengen taivaalta jokaiselle, joka sitä Häneltä pyytää. Siihenkään ei tarvitse ihmisen eikä Jumalan kysyä Teuvo Sunilta lupaa.

    Herrasta ylpeily tarkoittaa ihmiselle sitä, että pitää esillä, mitä Herra Jeesus on tehnyt edestämme. Että pidetään esillä evankeliumia. Sitä Jumala tahtoo, ja se on ainut oikea kerskaus.

    Äänestä

Minä ymmärrän ja kokemuksesta tiedän, ettei Jumala omien ilmestystensä kertomisest Saatanan pistimellä rankaise:

"Älköön visas kerskuko viisaudellaan, älköön väkevä voimillaan, älköön rikas rikkaudellaan.

Joka haluaa kerskua, kerskukoon sillä, että tuntee minut ja tietää mitä minä tahdon.

Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja
vanhurskauden tekoja.

Niitä minä tahdon myös teiltä, sanoo Herra."

Paavalikin kyllä tämän tiesi: "Joka ylpeilee, ylpeilköön Herrasta."

Mutta hänen kohtalokseen tuli Saatanan enkelin kuritus, kun alkoi ylpeillä Saatanan erinomaisilla ilmestyksillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ääni asutusta maasta kirjoitti:

Onkohan ihan niinkään, että joku toinen olisi sinun aloituksesi poistattanut? Virka-ajan ulkopuolella? Sinulla on vaan niin kova hinku marttyyriuteen, että laittaa epäilemään, että olet ihan itse kehitellyt taas tuon saman soman pikku juonen. Sinähän toki kaiken tämän kiistät ja tuomioitasi raivoten puhiset, mutta kun muistaa sinun asenteesi valehtelemiseen, eli sinun sanojesi mukaan on aivan luvallista valehdella "väärämielisille" ( Raamattu muuten kieltää valehtelun kaikille) niin siinä mielessä on aivan sama, miten tähän vastaat. On kovin tragihuvittavaa seurata sinun melskaamistasi tällä hiljaisella palstalla, kun julkisuusnälkäsi ei oikein saa tyydytystä näin pienellä estradilla. Tempaise oikein kunnolla vaikka eduskuntatalon edessä herjojasi huudellen, niin saat paremmin julkisuutta ja nimeä. No, onhan toki turvallisempaa naputella somia viestejä nettiin ja kuvitella olevansa jokin suuri muutaman ihmisen keskuudessa. Ota nuhteeni vastaan, niin saatat kasvaa henkisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu