Vuokra-asuntohuijaukset

screeeeeewed

Näitä vissiin ainakin Helsingissä on aika paljon liikkeellä tällä hetkellä. Ajattelin, että näitä olisi hyvä kerätä yhteen ketjuun, koska yleensä useampi ihminen lankeaa samaan koukkuun.

Itselle ja tuleville kämppiksille kävi näin:
(typerää ja sinisilmäistä toimintaa, tiedetään, mutta viisautta se on jälkiviisauskin)
laitoimme tori.fi asuntohakemuksen. pian meille soittikin mieshenkilö, joka halusi vuokrata meille kolmion hakaniemestä näkinkujalta. neliöitä oli runsaasti ja vuokra 1200e/kk. tartuimme (idiootteina) asuntotarjoukseen pelkkien mailiin tulleiden kuvien perusteella, näkemättä asuntoa tai vuokranantajaa ja maksoimme vuokratakuuta 900e.

parin päivän kuluttua, "vuokranantajan" epäilyttävän käytöksen (asunnon näyttöjen jatkuva peruuntuminen, itsensä kanssa ristiinpuhuminen jne) otimme yhteyttä isännöitsijäfirmaan. KAPPAS VAAN, niin kyseisellä henkilöllä ei ollut oikeutta vuokrata koko asuntoa. eikä asunto edes ollut kolmio vaan kaksio.

totta kai tilanne olisi ihanteellisempi, jos hälytyskellot olisivat alkaneet soimaan aikaisemmin, kämpänetsintäpaniikki oli varmaankin hiljentänyt viimeisetkin järjen äänen rippeet.

huomenna sitten rikosilmoitusta tekemään, rahoja ei varmasti tule takaisin toivomallakaan, mutta tyyppi olisi mukavaa saada oikeuden eteen. ei kuulemma ole poliisille aivan tuntematon tapaus entuudestaan.

Kenelläkään vastaavia kokemuksia?
(Ja niille, jotka tulevat haukkumaan hölmöiksi, tyhmiksi ja helposti lankaan meneviksi: Enempää en voisi samaa mieltä ollakaan).

9

690

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vuokralainen2

      Oikotie- nettipalvelussa vuokralle tarjottiin myös edullista asuntoa, jonka vuokraaja valitteli ensin huonoa suomen kielen taitoaan ja siirtyi sitten englannin kieleen esittäen viisiportaisen rahansiirtokaavan Yahoo Real Estate Servicen kautta (myös Western Union Bank). Ko. henkilö lähetti myös kopion brittipassistaan, joka vaikutti feikiltä, koska samanniminen henkilö on aivan erinäköinen Google-haussa. En lähettänyt rahoja. Olen myös pahoillani puolestasi, koska vuokra-asunnon hakeminen esim. Helsingistä on todella epätoivoista varsinkin lyhyellä aikavälillä.

    • qaz321

      Ja sama homma jatkuu, varokaa tätä:

      Nimeni on Sven ja minä olemme Englannissa. Ensinnäkin, pyydän anteeksi, etten kirjoittaa suomeksi. Sanoisin Olen kotoisin Suomen (vanhempani ovat molemmat suomalaisia​​), mutta olen syntynyt Englannissa ja olen asunut täällä, koska olen syntynyt. Tästä syystä en puhu suomea hyvin, ja olen ollut erittäin vaikea ilmaista itseäni. Jos sinulla on kysyttävää, ota yhteyttä minuun Englanti (mieluiten) ja Tanskassa (jos et puhu Englanti) ja aion tehdä parhaani kuvata kaikki tiedot asiakkaalle mahdollisimman selkeästi.

      I will start by giving you some information regarding the reason why I am renting the apartment. The apartment that you are interested in, I bought it for holidays in Finland, in order to explore my finnish heritage. As I said from the beginning, my parents are originally from Finland and I love Finland as a country and also it's landscapes. I have decided to rent the apartment because my financial situation is not so good at this time. I also can not come to Finland in the near future because I just received a new work contract on the Dunbar Oil platform ( I work as an engineer ) and I will be there for at least 8 months per year. Due to my present situation, I will not be able to use the apartment for at least one year and I have decided that it is better to rent it for an extra income. ( to earn some money ). I really hope to find a good and responsible tenant for the apartment. If you are planning to rent for more then one year, it's not a problem, because I can give it for rent for as long as you need.

      Due to my work and also because I can not come to Finland to show you the apartment in person, I suggest to use a multinational renting service, provided by Yahoo! Real Estate. This is a service provided by Yahoo Company specially for renting transactions. Yahoo! Real Estate has a big experience in such transactions closed over the Internet and their services are the most recommended for such transactions. I have used their services for different things in the past and I was very pleased with what they are offering to their customers ( In Scandinavia, Yahoo Services are recommended by Aftenposten, Oikotie.fi, FINN.no, and Aftonbladet ). Using Yahoo! Real Estate services, the tenant will have a 10 days period to inspect the apartment and then to decide if he wants to rent it or not. Also by using their services, I will not receive any money until you will see the apartment and confirm with Yahoo! Real Estate that you accept to rent it. Yahoo! Real Estate works exactly as an Escrow Company ( If you have never heard how an escrow company works, you can find information anywhere over the Internet about this type of companies / are the most recommended all over the world for any type of transaction ). The renting of the apartment will be done in compliance with Yahoo! Real Estate, with a standard tenancy contract, according to the finnish federation of house owners and also according to the finnish legislation. More details regarding the transaction steps I can give you in a separate message ( in case you are interested ) but now I want to give you a few details about the apartment and also about the renting details.
      I am renting the apartment for 730 EUR per month with everything included ( electricity, water, heating, 1 parking space ). In case we understand for the transaction, I want the tenant to pay one month in advance and one month as guarantee deposit ( there will be a total of 1,460 EUR ). The guarantee deposit will be refunded to you at the end of the contract. Also regarding this thing we can discuss latter. Regarding the apartment conditions I can tell you that it's fully furnished but can be rented unfurnished also and you can deposit my furniture ( and everything you will not use ) in the building storage area.
      So, if you are interested to rent the apartment now or for the near future, I can reserve the apartment for you without any problems, we just need to agree for the transaction details. Now to confirm your interest in renting my apartment, please give me more information about you, about your job, references ( if available ). I am waiting for your shortly reply so I can give you more information about the whole rental process.

      Thank you in advance!

      Sven Holinger
      20 Herbert Road
      Eltham London SE18 3QE
      United Kingdom

    • 569824

      heippa, saman viestin myös minä sain tänään.. tarkkaampujan kadun asunnosta... onneksi olen niin utelias ja googlasin samantien tämän sven hollingerin!!! mikä pettymys lukea näitä!! mutta 22.8 sama vioesti liikkuu!! :(( joten älkää menkö tähän!!

    • 22.8.

      Sama juttu!

    • jk

      sama juttu

    • Sblub!

      lähettipä tuon mullekin..

    • sven is dead

      sain myös postia sveniltä, paitsi että sven oli hieman laskenut hintaa. oikotie.fi sivuilla näkyy mitä uskomattomampia yrityksiä! tunsin oloni ihan äärettömän typeräksi, mutta silti en voi uskoa, kuinka jengi voi edes harkita lähettävänsä rahaa. sama kun heittäis setelit uuniin.

    • melkein huijatut

      Opiskelemaan tulleelle ulkom. kaverille tarjosi asuntoa muuan Natalia Yakusheva samankaltaisella "Asun Englannissa, bla bla" tarinalla. Varmaankin saa unohtaa. Onko kukaan törmännyt häneen? Oli lähettänyt kopin passistaan ja kaikkea. Synt. v. 86

    • huijattu

      okei taidan olla tekemisissä huijarivuokranantajan kanssa. Annoin jo osoitteeni ja puhelinnumeroni, mutta en ole maksanut mitään. Onko tapahtunut jotain vahinkoa???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3620
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      70
      1915
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      64
      1027
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe