Kunpa adventismi

Kunpa adventismi ja kaikki organisoidut uskonnot häviäisivät maan päältä mahdollisimman pian. Se mahdollistaisi järkevän ajattelun leviämisen paljon nopeammin kuin nyt tällä hetkellä on mahdollista. Erityisesti usko Raamattuun ja usko Koraaniin ovat erittäin haitallisia ihmisen ihmisen ajattelulle.

Toivotaan siis, että tiede ja esimerkiksi sekulaari humanismi korvaisivat uskontoja yhä kasvavalla tahdilla. Adventtikirkko on jo onneksi Suomessa todella pieni eli jäseniä on vain kourallinen hörhöjä, jotka eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan. Näistä suurimman osan korjaa kuolema ennen kuin he ehtivät eroamaan adventtikirkosta, mutta pienellä osalla on mahdollista erota ja aloittaa omaehtoinen, uskonnoton elämä. Laitan toivoni lähinnä nuoriin, joita adventtikirkon aivopesu ei ole vielä täysin lamaannuttanut. Vanhoilla pieruilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa yhteisönsä aivopeseminä orjina.

Nuoret, ottakaa siis lusikka kauniseeseen käteen ja alkakaa ateisteiksi tai agnostikoiksi. Siinä on oikea suunta elämälle.

T: Toiveikas utopisti
453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tuo on täysin satua.

Jos rienaajan vallat olisivat saaneet vallata tämän telluksen vapaasti, niin helvetti toimisi täysillä tänään, mutta mikä sen pidättää, on se, että totuus on vielä täällä paikalla.

Mutta kaikella on aikansa taivaan alla, myös totuuden aika ajassa päättyy, senjälkeen alkaa tuomion aika ja totuus tuomitsee väärän siitä rauhan ja Jumalan valtakunnan vastustamisesta, sitten alkaa iankaikkisuus.

Sen jälkeen ei ole ateistia, vaan se perustus on palanut toivottomana poroksi ja kaikki agnostikot siinä matkassa, eikä elämänvihaajat ole eksyttämässä.



Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.

- Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni. Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia. Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot - eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta. Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni, on nouseva pelastuksen aurinko, ja te parannutte sen siipien alla. Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella. Sinä päivänä, jonka minä määrään, te poljette jumalattomat maahan, tallaatte heidät tomuksi, sanoo Herra Sebaot.

Äänestä

Kuten totesin joskus aiemmin, Raamattu ja Ellenin teokset ovat ajaneet sapattilahkolaisten päät niin pyörälle, ettei toipuminen ole useimmille vanhuksille enää realistisesti ajatellen mahdollista. Nämä pahiten aivopestyt kuolevat varmasti adventisteina.

Laitanpa siis toivoni niihin adventistinuoriin, joilla on vielä elämä edessään ja oma järki ei ole täysin sapattilahkon turmelema. Heillä on mahdollisuus erota lahkostaan ja aloittaa normaali, uskonnoton elämä. Toisin sanoen, heidän mielensä tulee olemaan vapaa ja kaikki lapselliset taikauskot jäävät kauas taakse.

T: Toiveikas utopisti

Äänestä
  • Siis usko Kristuksen sanoihin poistuisi, sitähän sinä tarkoitit!

    ts- mikä huokuu aloituksesta.

    Äänestä

Usko Raamattuun ja Koraaniin häviäisi, sitä minä tarkoitin.

T: Toiveikas utopisti

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Toiveikas utopisti kirjoitti:

Kunpa adventismi ja kaikki organisoidut uskonnot häviäisivät maan päältä mahdollisimman pian. Se mahdollistaisi järkevän ajattelun leviämisen paljon nopeammin kuin nyt tällä hetkellä on mahdollista. Erityisesti usko Raamattuun ja usko Koraaniin ovat erittäin haitallisia ihmisen ihmisen ajattelulle.

Toivotaan siis, että tiede ja esimerkiksi sekulaari humanismi korvaisivat uskontoja yhä kasvavalla tahdilla. Adventtikirkko on jo onneksi Suomessa todella pieni eli jäseniä on vain kourallinen hörhöjä, jotka eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan. Näistä suurimman osan korjaa kuolema ennen kuin he ehtivät eroamaan adventtikirkosta, mutta pienellä osalla on mahdollista erota ja aloittaa omaehtoinen, uskonnoton elämä. Laitan toivoni lähinnä nuoriin, joita adventtikirkon aivopesu ei ole vielä täysin lamaannuttanut. Vanhoilla pieruilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa yhteisönsä aivopeseminä orjina.

Nuoret, ottakaa siis lusikka kauniseeseen käteen ja alkakaa ateisteiksi tai agnostikoiksi. Siinä on oikea suunta elämälle.

T: Toiveikas utopisti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu