Voiko joku olla Tooran mukaan kelvollinen nyt hoitamaan pappis tehtävää Israelin valtion, eteläisen Juudanheimon juutalaisten, tai 12 heimon pyhissä pappistoimituksissa ? Toimituksissa jotka olivat viimeksi noin 70.jKr jälkeene kun Jerusalemin Temppeli tuhottiin. ?
Tällä hetkellä Israelissa on väestö valtaosaltaan vain eteläisen Juudan jäseniä, juutalaiseen uskontoon kääntyneitä "sekakansaa", jotka eivät ole geneettisiä Jaakobin 12 pojan jälkeläisiä. Tällä hetkellä vain noin 34% Israelin väestöstä on Israelin DNA tutkimusten mukaan geneettisiä 12 heimon jäseniä (eteläisestä Juudasta).
Katso tästä linkistä Israelin väestön jakautuminen (jos linkki ei avaudu niin se löytyy alempaa olevasta Facebook linkistä, profiili kuvien kohdalta.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166819170042895&set=a.166753853382760.44523.166753793382766&type=1&theater
http://translate.google.fi/translate?hl=fi&langpair=en|fi&u=http://en.wikipedia.org/wiki/Levite
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leevil%C3%A4iset
Kuka on DNA tutkimusten perusteella geneettisesti Jaakobin jälkeläinen tämän palstan lukijoista ?
ENTÄ ONKO JOKU LEEVILÄISTÄ PAPPISSUKUA JOILLA ON IANKAIKKINEN PAPPEUS ?
Miten on tuhansia vuosia uhrattu YHWH:lle kelpaava syntiuhri 12 heimon jäsenten puolesta ?
YHWH on sama eilen tänään ja huomenna, aina iankaikkisesta iankaikkiseen asti !
YHWH:n eteen ei pääse ilman Hänelle kelpaavaa syntiuhria.
JAAKOBIN 12 HEIMON JÄSEN JÄLKELÄINEN VOI OLLA VAIN GENEETTINEN JÄLKELÄINEN !
TÄMÄN VOI SELVITTÄÄ DNA TUTKIMUKSELLA
lähde:
Lost tribes of Israel - Israelin kadonneet heimot
https://www.facebook.com/pages/Lost-tribes-of-Israel-Israelin-kadonneet-heimot/166753793382766?v=wall
Yst terv: Shema Yisrael
שמע ישראל י-ה-ו-ה אלהינו י-ה-ו-ה אחד
Šema Israel! Adonai eloheinu Adonai eḥad.
Kuule Israel! Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi
Leeviläisten iankaikkinen pappeus
109
1066
Vastaukset
- ...
Ei tässä ole kyse geeneistä se joka on juutalainen jolla siis on juutalainen äiti ja tässä tapauksessa myös isä joka on omalta isältään saanut tiedon että perhe on pappeja ja tämä isältään jne on pappi . Jolla on sama tieto leeviläisyydestä on levi.Kristittynä et varmaan tiedä näistä asioista paljoakaan mutta sekä papit ja leeviläiset ovat myös temppelin hävityksestä lähtien suorittaneet tiettyjä tehtäviä joita vain he voivat hoitaa. Lisäksi kohaneilla on tietyt rajoitukset elämässään joita muilla ei ole ja toraa lukiessaan kukin kutsutaan ylös kohenina, levinä tai israelilaisena eli jokainen tietää ryhmänsä .
Jos pappi solmii avoiliiton ei-juutalaisen kanssa jälkikasvu ei ole pappeja ,pappeus lakkaa myös jos henkilön uskonto vaihtuu.
Ketään ei voi tunnistaa geneettisesti Jakobin jälkeläiseksi koska ei ole mitään Jakobin geenejä joihin verrata ei liioin juutalaiseksi ei ole juutalaisgeeniä, mutta on todettu että juutalaiset geneettisesti kuuluvat samaan ryhmään jonka alkuperä on johdettavissa lähi-itään. Kaikki juutalaiset eivät kuulu mutta suuri osa nykyistä lähi-idän eijuutalaista väestöä kantaa samoja geenejä samoin miljoonat eijuutalaiset eri puolilla maailmaa. Heillä voi olla yhteys mihin hyvänsä lähi-idän kansaan, geenit eivät kerro mihin.
Jos sitten ajatellaan miten muinoin käsitettiin kansaan kuuluminen, se meni isän mukaan muuttui johonkin aikaan Babelista paluun jälkeen alkoi äitilinja. Jos mies oli nainut vieraan kansan naisen vaimot ja tämän jälkeläiset ajettiin pois (Esra). Isälinja ei siis enää ollut voimassa, toisaalta samoihin aikoihin alkoi mahdollisuus kääntyä juutalaiseksi jolloin liittyi myös juutalaiseen kansaan (Rut).
Sitä kuka on tai ei ole juutalainen, ei voi saada selville geenitutkimuksella eikä sitäkään kuka on kohen, vaikka heillä on n 30%:lla eräs yhteinen markkeri , kaikilla koheneilla ei ole ja ja lähes kaikkiin muihinkin populaatioihin kuuluu miehiä joilla on tuo markkeri. Vaikka heistä jonkun esi-isä olisi ollut kohen laki (torah) määrää että esim seka-avioliitto lakkauttaa pappeudenj a torahan on se jonka johdosta ylipäänsä on israelin pappeutta.- Shema Yisrael
VÄITTEESI TIETEELLISESTI JA TOORAN JA TANAKIN MUKAAN PERÄTTÖMIÄ !
JA ISRAELIN 12 HEIMON VASTAISIA, ANTISEMITISMIÄ !
Kyllä niitä DNA geenejä voi löytää kuuntele tuo seminaari läpi , ihmisiltä jotka ovat tutkineet asiaa jo vuosia. He ovat tehneet jo geeni karttoja Family Tree firman avustuksella.
http://sites.google.com/site/studiomajakka/israelinkadonneetheimot
Family Tree DNA Suomi Finland projekti
http://www.familytreedna.com/group-join.aspx?Group=Finland
ONKO YHWH KUOLLUT ON ONKO HÄN KUURO TAIKKA SOKEA VAIKKA JUUDA ON KUURO JA SOKEA ? EI YHWH OLE MUUTTUNUT VAIKKA eteläinen JUUDA ON USKOTON !
Kuka on oikea juutalainen selviää Israelin 12 heimonjälkeläisten omista kirjoituksista : )
USKOTKO SINÄ PROFEETTA JERMIAN KIRJA N TULEVIA ISRAELIA KOSKEVIA PROFETIOITA , JA MUIHIN TOORAN JA TANAKIN PROFEETOIHIN ?
ETTE OLE ISRAELIN 12 HEIMONJÄSENIÄ ILMAN TODISTATTE SEN DNA TUTKIMUKSELLA.
JUUTALAISIIN MUOTOMENOHIN ISIENPERINNÄIS SÄÄNTÖIHIN KÄÄNNYNNÄISIÄ ON USEIDEN SUKUPOLVIEN AJALTA, HEITÄ VOI OLLA VAIKKA MILJOONIA !
ORTODOKSI JUUTALAISET ITSE ETSIVÄT DNA TUTKIMUKSEN AVULLA GENEETTISIÄ JÄLKELÄISIÄ. MYÖSKIN DAAVIDIN JÄLKELÄISIÄ JA JUUDAN JA MUIDENKIN GEENEJÄ ON SITEN VOITU LÖYTÄÄ !
Tuo valtava joukko selviää vain DNA tutkimuksella , muu väki on sekakansaa vaikka olisi kääntynyt juutalaiseksi, oltuaan aikaisemmin uskonnoltaan esim... new age, kristitty, hindu, muslimi jne...
O LORD, save thy people, the remnant of Israel ! - 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä' !
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776880047124&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1&theater
Yst terv: Shema Yisrael - Shema Yisrael
Shema Yisrael kirjoitti:

Yst terv: Shema Yisraeljatkoa...
'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä' !
11. Ja Herra sanoi minulle: "Luopiovaimo Israel on osoittautunut vanhurskaammaksi kuin Juuda, tuo uskoton.
12. Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti.
13. Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalain tykö, kaikkien viheriäin puitten alle, ettekä ole kuulleet minun ääntäni, sanoo Herra.
14. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni, ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin.
- Jeremiah.3:11-14
13 Niin minä heitän teidät pois tästä maasta maahan, jota te ette tunne eivätkä teidän isänne tunteneet, ja siellä te saatte palvella muita jumalia päivät ja yöt, sillä minä en teille armoa anna.
14 Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta',
15 vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut'. Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä.
16 Katso, minä käsken tulemaan monta kalastajaa, sanoo Herra, ja ne heitä kalastavat, ja sen jälkeen minä käsken tulemaan monta metsästäjää, ja ne heitä metsästävät kaikilta vuorilta ja kaikilta kukkuloilta ja kallioiden rotkoista.
- Jeremiah.16:13-16
7 Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta',
8 vaan: 'Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti ja toi Israelin heimon jälkeläiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin minä olin heidät karkoittanut'. Ja niin he saavat asua omassa maassansa."
- Jeremiah.23:7-8
'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä'
6 Sillä päivä on tuleva, jolloin vartijat huutavat Efraimin vuorella: 'Nouskaa, lähtekäämme Siioniin Herran, meidän Jumalamme, tykö'.
8 Katso, minä tuon heidät pohjoisesta maasta, kokoan heidät maan perimmäisiltä ääriltä. Heissä on sokeita ja rampoja ynnä raskaita ja synnyttäväisiä: suurena joukkona he palajavat tänne.
9 Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu. Sillä minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni.
- Jeremiah.31:6,7,8,9
----------------------------------
http://www.fkf.net/Kadonneet/
Venäjällä asuu hajallaan suomensukuisia kansoja: nenetsit, enetsit, jakuutit, nganasanit, shoorit, tsuktsit, hantit, mansit, marit, komit, udmurtit, muromat, mestserat, merjat, tsuudit, vepsät, liivit, lyydit, vatjat, inkerikot, karjalaiset ja inkeriläiset, joita yhteensä lienee 5 miljoonaa.
Suomalaisten on turha odottaa, että juutalaiset tulisivat kertomaan heidän olevan joosefia. Raamatun esikuvan mukaan Juuda ei tunnista Joosefia kuten ei omaa Messiastaankaan, jolleivat he itse ilmaise itseänsä veljilleen.
(1.Moos.45:1)
1. Silloin Joosef ei voinut kauemmin hillitä itseään kaikkien niiden
nähden, jotka seisoivat hänen ympärillään. Hän huusi: "Antakaa kaikkien mennä pois minun luotani!" Niin ei ollut ketään saapuvilla, kun Joosef ilmaisi itsensä veljilleen.
1.Moos.45:1
Yst terv: Shema Yisrael - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
VÄITTEESI TIETEELLISESTI JA TOORAN JA TANAKIN MUKAAN PERÄTTÖMIÄ !
JA ISRAELIN 12 HEIMON VASTAISIA, ANTISEMITISMIÄ !
Kyllä niitä DNA geenejä voi löytää kuuntele tuo seminaari läpi , ihmisiltä jotka ovat tutkineet asiaa jo vuosia. He ovat tehneet jo geeni karttoja Family Tree firman avustuksella.
http://sites.google.com/site/studiomajakka/israelinkadonneetheimot
Family Tree DNA Suomi Finland projekti
http://www.familytreedna.com/group-join.aspx?Group=Finland
ONKO YHWH KUOLLUT ON ONKO HÄN KUURO TAIKKA SOKEA VAIKKA JUUDA ON KUURO JA SOKEA ? EI YHWH OLE MUUTTUNUT VAIKKA eteläinen JUUDA ON USKOTON !
Kuka on oikea juutalainen selviää Israelin 12 heimonjälkeläisten omista kirjoituksista : )
USKOTKO SINÄ PROFEETTA JERMIAN KIRJA N TULEVIA ISRAELIA KOSKEVIA PROFETIOITA , JA MUIHIN TOORAN JA TANAKIN PROFEETOIHIN ?
ETTE OLE ISRAELIN 12 HEIMONJÄSENIÄ ILMAN TODISTATTE SEN DNA TUTKIMUKSELLA.
JUUTALAISIIN MUOTOMENOHIN ISIENPERINNÄIS SÄÄNTÖIHIN KÄÄNNYNNÄISIÄ ON USEIDEN SUKUPOLVIEN AJALTA, HEITÄ VOI OLLA VAIKKA MILJOONIA !
ORTODOKSI JUUTALAISET ITSE ETSIVÄT DNA TUTKIMUKSEN AVULLA GENEETTISIÄ JÄLKELÄISIÄ. MYÖSKIN DAAVIDIN JÄLKELÄISIÄ JA JUUDAN JA MUIDENKIN GEENEJÄ ON SITEN VOITU LÖYTÄÄ !
Tuo valtava joukko selviää vain DNA tutkimuksella , muu väki on sekakansaa vaikka olisi kääntynyt juutalaiseksi, oltuaan aikaisemmin uskonnoltaan esim... new age, kristitty, hindu, muslimi jne...
O LORD, save thy people, the remnant of Israel ! - 'Auta, Herra, kansaasi, Israelin jäännöstä' !
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776880047124&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1&theater
Yst terv: Shema YisraelEi ole juutalaisgeenejä eikä suomalaisgeenejä tämän Familytreekin kertoo .Muuten se myisi väärin perustein näitä tutkimuksia, se on kaupallinen yhtiö mutta ainakin tähän asti toiminut rehelllisesti .
Jotkut kristityt ovat nyt löytäneet "kadonneita" Israelin heimoja oikein urakalla ja löytäjä kuuluu aina itsekin löydettyihin , oletan että Israelin valtion synty on aiheuttanut tämän hullubuumin jonka toivon menevän pian ohi ja harrastajien löytävän järkevämpää puuhaa.
Ortodoksit etsivät niin että äitilinja on aina selvä.Sen rikkouduttua juutalaisuus päättyy ja juuri rabbiininen juutalaisuus on suullisen opin ylläpitäjä ja kehittäjä.Toisaalta haukut sitä, toisaalta vetoat siihen. Et näemmä ymmärrä lainkaan mistä on kyse.
Puhut "sekakansasta " juutalaisuus ei tunne sellaista jokainen joko on juutalainen tai ei ole,Mietipä nyt vaikka millainen oli Davidin suku ja oliko hänen kaikilla lapsillaan israelilainen äiti. ? Entä ne "israelilaiset " jotka kristityt löytävät?
"ETTE OLE ISRAELIN 12 HEIMONJÄSENIÄ ILMAN TODISTATTE SEN DNA TUTKIMUKSELLA "Hmmm, juutalainen kansa jonka geeniperimään nyt itse yritätte vedota ei olekaan juutalainen ellei se todista olevansa . Mitenkä se todistus hankitaan että olemme itsemme?
Mistä näitä hulluja kristillisiä ryhmiä versoaa ja miksi olette aina ja vain juutalaisten kimpussa? Mitä jos sinäkin olet vaikka kiinalainen, mutta kiinalaiset eivät ole, vaan ovat vaihtuneet. Pähkähullua? Niin on, paitsi jos vaihdat kiinalaisen tilalle sanan juutalainen... - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Ei ole juutalaisgeenejä eikä suomalaisgeenejä tämän Familytreekin kertoo .Muuten se myisi väärin perustein näitä tutkimuksia, se on kaupallinen yhtiö mutta ainakin tähän asti toiminut rehelllisesti .
Jotkut kristityt ovat nyt löytäneet "kadonneita" Israelin heimoja oikein urakalla ja löytäjä kuuluu aina itsekin löydettyihin , oletan että Israelin valtion synty on aiheuttanut tämän hullubuumin jonka toivon menevän pian ohi ja harrastajien löytävän järkevämpää puuhaa.
Ortodoksit etsivät niin että äitilinja on aina selvä.Sen rikkouduttua juutalaisuus päättyy ja juuri rabbiininen juutalaisuus on suullisen opin ylläpitäjä ja kehittäjä.Toisaalta haukut sitä, toisaalta vetoat siihen. Et näemmä ymmärrä lainkaan mistä on kyse.
Puhut "sekakansasta " juutalaisuus ei tunne sellaista jokainen joko on juutalainen tai ei ole,Mietipä nyt vaikka millainen oli Davidin suku ja oliko hänen kaikilla lapsillaan israelilainen äiti. ? Entä ne "israelilaiset " jotka kristityt löytävät?
"ETTE OLE ISRAELIN 12 HEIMONJÄSENIÄ ILMAN TODISTATTE SEN DNA TUTKIMUKSELLA "Hmmm, juutalainen kansa jonka geeniperimään nyt itse yritätte vedota ei olekaan juutalainen ellei se todista olevansa . Mitenkä se todistus hankitaan että olemme itsemme?
Mistä näitä hulluja kristillisiä ryhmiä versoaa ja miksi olette aina ja vain juutalaisten kimpussa? Mitä jos sinäkin olet vaikka kiinalainen, mutta kiinalaiset eivät ole, vaan ovat vaihtuneet. Pähkähullua? Niin on, paitsi jos vaihdat kiinalaisen tilalle sanan juutalainen...ON OLEMASSA DNA GEENEJÄ JOTKA ON TODISTETUSTI JAAKOBIN GENEETTISIÄ JÄLKELÄISIÄ !
Ihmisryhmien geneettinen alkuperää voidaan tutkia hyvinkin tarkasti !
Tämä linkkin ohjelma jakso on ateistien tekemä, mutta siitäkin saa hyvää tietoa geenitutkimukseen. (huom emme polveudu apinoista kuten ateistien tieteisohjelmat yleensä väitävät)
http://channel.nationalgeographic.com/channel/human-family-tree/
ERI ISRAELIN HEIMOJA ON JO ERITELTY GEENITUTKIMUKSILLA ! : )
Se että tutkimukset tekee kaupallinen yhtiö ei ole mitenkään ihmeellistä.
Ei niitä tuloksia voida ilmaiseksi antaa kuten flunssa rokotteita jotka maksaa
Valtiot !
Ne firman ylläpito, testit ja kulut täytyy maksaa jotekin, tähän tarvitaan liikejohdollisia taitoja ja myös omistajille taloudellista voittoa kuluihin verrattuna.
Se miten paljon joku tekee voittoa kuluihin nähden on yrittäjän oma asia.
Toora ei kehoita ottamaan puolisoa vieraasta heimosta.
On Juudan heimojen sukuja jotka on todistetusti Israelin heimoa, he tietää sen suullisen perimätiedon, uskonnon, perimän ja geenitutkimusten takia.
Ortodoksi juutalaiset etsii DNA tutkimuksilla heimoveljiään.
Pohjoista Efraimia joka on ollut kauan kadoksissa.
Shalom Chaverim ! : )
http://www.davidicdynasty.org/dna.php
Se että aikojen saatossa juutalaisuuteen kääntyneet eivät tänään halua tunnustaa DNA testien paikkaansa pitävyyttä, osoittaa vain sen että he eivät halua että heidän omat geneettiset taustansa Israelin kadonneista 12 heimoista ( tai jopa lähi-idästä) polveutuviin kansoihin paljastuisi. Syyt on heidän taloudellisen, hengellisen ja maallisen vallantavoittelun syytä.
Ei heillä ole heihin geneettistä yhteyttä, vaikka pukeutuvat, tai kulttuuri taustaltaan omaavat ulkoisen eteläisen Juudanheimon juutalaisuuden tunnusmerkit.
Juutalaisuus ja Israel ilman Tooran ja Tanakia on kuin keho ilman sielua !
YHWH:n profetioiden mukaan Israelinvaltio perustettiin uudelleen ja eteläinen Juudan heimot ovat paikalla kun 100% varmuudella kotiin Isien maahan Israeliin tulee 10 kadonnutta heimoa.
Koska esim; Jesaja , Jeremiah ja Sakarja profeetat ovat niistä kirjoittaneet. Sinä taikka nykyinen Israelin valtio johto ei sitä pysty estämään koska YHWH poistaa kaikki esteet.
Parempi on että Israelin valtiojohto ja väestö alkaa tutustua omaan Tooransa ja Tanakiin. Ja kääntyä luopumuksesta ja ulkokultaisista harrasteluistaan isiensä uskoon ja joista useat profeetat ovat kirjoittaneet. Uskokaa Moosesta ja profeettoja ja heidän viestiiä aina tähän päivään asti kun 10 heimoa palaa takaisin Israeliin kaukaa tuntemattomasta pohjoiseta joho heidät esiisät on karkoitettu.
Juudan heimon juutalaisuus periytyy isä ja äitilinjaa pitkin (esim ; Jaakobin 12 poikaa). Kuten myös pohjoisen Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisten.
Jos ette todista DNA tutkimuksella olevanne 12 heimon jälkeläisiä DNA testeillä niin olette "sekakansaa" joka on ottanut ulkoisen juutalaisuuden tunnusmerkit kuten esim judaisimin. Mutta ette ole Jaakobin jälkeläisiä joile kuuluu YHWH:n siunaukset !
JAAKOBIN SIUNAUS KOSKEE VAIN JA AINOSTAAN JAAKOBIN GENEETTISIÄ JÄLKELÄISIÄ !!
EI HEITÄ JOILLA KULTTUURINEN JA JUDAISTINEN ULKOKUORI !!
En ymmärrä miksi puhut kristityistä ryhmistä ja syyllistyt antisemitismiin Israelin 12 heimoa vastaan ?
Kerro uskotko Moosesta ja profeetoja , uskotko Tooraan ja Tanakiin ?
Vai harrastatko vain ulkoista juutalaisuutta ilman Tooraan tutkimista ?
ps.Kun käytän sanaa "sekakansa" niin tahdon sillä kertoa että heidän kansalaisuus on monista eri kansoista ja heimoista.
Yst terv: Shema Yisrael - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
ON OLEMASSA DNA GEENEJÄ JOTKA ON TODISTETUSTI JAAKOBIN GENEETTISIÄ JÄLKELÄISIÄ !

Yst terv: Shema YisraelIsraelin heimoja ei millään voi eritellä geneettisesti, ei ole vertailukohtaa ja jos heimoilla aikanaan olisi ollut eri geeniperimä, silloin olisi ollut kyse eri etnisistä populaatioista, ei saman kantaisän jälkeläisistä.
Kukaan ei kiellä evolutiivisen biologian saavutuksia, ei genetiikankaan. Ei liioin esim Palestiinan arabien ja juutalaisten sukulaisuutta, eikä palestiiinalaisten oikeutta omaan valtioon, jos sitä luulet. Sinä ja hengenheimolaisesi edustatte kristillisuskonnollista pölhöyttä sitä laatua jota ei onneksi enää paljon esiinny.
" Mutta ette ole Jaakobin jälkeläisiä joile kuuluu YHWH:n siunaukset !" eipä tietenkään, kyllä se mihin pyrit oli alunalkaen selvä.
Tässä sinulle uusinta tietoa
http://www.cell.com/AJHG/abstract/S0002-9297(10)00246-6
Ja ei ole semmoista kuin tora ja tanach, torah sisältyy tanachiin.
Tätä keskustelua on turha jatkaa, tietosi ovat olemattomat sekä biologian , juutalaisuuden että muinaisen Israelin osalta. - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Israelin heimoja ei millään voi eritellä geneettisesti, ei ole vertailukohtaa ja jos heimoilla aikanaan olisi ollut eri geeniperimä, silloin olisi ollut kyse eri etnisistä populaatioista, ei saman kantaisän jälkeläisistä.
Kukaan ei kiellä evolutiivisen biologian saavutuksia, ei genetiikankaan. Ei liioin esim Palestiinan arabien ja juutalaisten sukulaisuutta, eikä palestiiinalaisten oikeutta omaan valtioon, jos sitä luulet. Sinä ja hengenheimolaisesi edustatte kristillisuskonnollista pölhöyttä sitä laatua jota ei onneksi enää paljon esiinny.
" Mutta ette ole Jaakobin jälkeläisiä joile kuuluu YHWH:n siunaukset !" eipä tietenkään, kyllä se mihin pyrit oli alunalkaen selvä.
Tässä sinulle uusinta tietoa
http://www.cell.com/AJHG/abstract/S0002-9297(10)00246-6
Ja ei ole semmoista kuin tora ja tanach, torah sisältyy tanachiin.
Tätä keskustelua on turha jatkaa, tietosi ovat olemattomat sekä biologian , juutalaisuuden että muinaisen Israelin osalta.ON OLEMASSA VERTAILU KOHTIA ERI HEIMOISTA ! : )
Siellä eteläisen Juudan hallitsemalla maa alueella on tehty geeni tutkimusta eri heimojen ja sukujen selvittämiseksi. On huomattu että on juutalaisia joilla ei ole mitään geneettistä taustaa edes koko lähi-itään.
On tieteellistä tutkitua tietoa joilla on selvitetty erisukujen olevan geneettisesti lähellä toisiaan, toisin kuin tämä "geneettisesti sekakansa". Jos ihminen on uskonoltaan ja taustaltaan "muslimi ja arabi" voi hänellä jopa silloinkin olla geneettiset perimät Israelin 12 heimosta.
En minä taikka ihmiset mitään YHWH:n suunnitelmia pysty estämään, se mitä on kirjoitettu tulee tapoahtumaan. Olen samaa mieltä kansasi yhdestä asiasta, on turhaa väitellä epäpyhää "juupas eipäs" väittelyä.
Jos olet juutalaista sukua uskot Israelin Jahveen uskotko myös Tooraan, Tanakiin, Moosesta, profeettoja ja esim Hes.37:16-22 ? Vai oletko ateisti antisemitisti joka on Israelin 12 heimon vastainen luopio ?
Nyt on kuitenkin kyse ensisijaisesti tästä pohjoiseen karkoitetusta KANSASTA joka tulee YHWH:n tuomana takaisin Israeliin, ja näin KOKO ISRAEL ON OLEVA JÄLEEN YKSI HEIMO JA KANSA : ) Tästä kertoo Hesekiel.37:16-22 !
Vai kiellätkö tämän oletko esteenä YHWH:n suunnitelmalle ?
Tuosta valtio asiasta haluan kertoa saman kuin kirjoitukset.... "Israel kenen maa 1 ja 2".
Ei siellä ole koskaan ollut mitään itsenäistä palestiinanvaltiota jolla on oma rahayksikkö, hallitusmuoto, hallitsija... saatika että sitä olisi hallinnut muslimit.
Tässä geenitutkijoilta sinulle uusintatietoa. Joka on saanut Family Tree tutkimuksissa oman Finland projektin, koska suomalaisten geenit on erittäin mielenkiintoisia heille jotka etsivät kadonneita heimoja kaukaa pohjoisesta.
Family Tree DNA Suomi Finland projekti
http://www.familytreedna.com/group-join.aspx?Group=Finland
Yst terv: Shema Yisrael
ps. YLE TV1 lähettää tänään klo:16:50 MM jääkiekkoa joka todellisuudessa voisi esitellä näin..... Israel (eu-suomi) Tanska
Kumpaa sinä kannattaisit ?
Hesekiel.37:16-22
16 "Sinä, ihmislapsi, ota puusauva ja kirjoita siihen: 'Juudalle ja häneen liittyneille israelilaisille'. Ota sitten toinen puusauva ja kirjoita siihen: 'Joosefille; Efraimin ja kaiken häneen liittyneen Israelin heimon sauva'.
17 Ja pane ne lähekkäin, pääksytysten, niin että ne tulevat yhdeksi sinun kädessäsi.
18 Kun sitten kansasi lapset sanovat sinulle näin: 'Etkö selitä meille, mitä sinä tällä tarkoitat?'
19 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni.
20 Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä,
21 niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.
22 Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi. - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
ON OLEMASSA VERTAILU KOHTIA ERI HEIMOISTA ! : )

22 Minä teen heidät yhdeksi kansaksi siinä maassa, Israelin vuorilla, ja yksi kuningas on oleva kuninkaana heillä kaikilla. Eivätkä he enää ole kahtena kansana eivätkä enää jakaantuneina kahdeksi valtakunnaksi.Puhut täyttä soopaa, "For more than a century, Jews and non-Jews alike have tried to define the relatedness of contemporary Jewish people. Previous genetic studies of blood group and serum markers suggested that Jewish groups had Middle Eastern origin with greater genetic similarity between paired Jewish populations. However, these and successor studies of monoallelic Y chromosomal and mitochondrial genetic markers did not resolve the issues of within and between-group Jewish genetic identity. Here, genome-wide analysis of seven Jewish groups (Iranian, Iraqi, Syrian, Italian, Turkish, Greek, and Ashkenazi) and comparison with non-Jewish groups demonstrated distinctive Jewish population clusters, each with shared Middle Eastern ancestry, proximity to contemporary Middle Eastern populations, and variable degrees of European and North African admixture. Two major groups were identified by principal component, phylogenetic, and identity by descent (IBD) analysis: Middle Eastern Jews and European/Syrian Jews. The IBD segment sharing and the proximity of European Jews to each other and to southern European populations suggested similar origins for European Jewry and refuted large-scale genetic contributions of Central and Eastern European and Slavic populations to the formation of Ashkenazi Jewry. Rapid decay of IBD in Ashkenazi Jewish genomes was consistent with a severe bottleneck followed by large expansion, such as occurred with the so-called demographic miracle of population expansion from 50,000 people at the beginning of the 15th century to 5,000,000 people at the beginning of the 19th century. Thus, this study demonstrates that European/Syrian and Middle Eastern Jews represent a series of geographical isolates or clusters woven together by shared IBD genetic threads"
http://www.cell.com/AJHG/abstract/S0002-9297(10)00246-6
"On tieteellistä tutkitua tietoa joilla on selvitetty erisukujen olevan geneettisesti lähellä toisiaan, toisin kuin tämä "geneettisesti sekakansa". Jos ihminen on uskonoltaan ja taustaltaan "muslimi ja arabi" voi hänellä jopa silloinkin olla geneettiset perimät Israelin 12 heimosta. "
Ei minkään populaation alkuperää voi sijoittaa lähi-itään ellei tutkita sen asujaimiston genomia ja lasketa sen ikää, geeneistä voi senkin laskea.Mutta kenenkään genomi ei kerro nykykansallisuutta vielä vähemmän onko ollut Israelin heimoja ja millaisia ja onko nyt tutkittu kuulunut johonkin niistä.
Tanskassa on myös oma pölhökustaiden kristittyjen ryhmä, joka ilmoittaa että tanskalaiset ovat muinaisia israelilaisia, koska kuulema nimi Danmark johtuu Danin heimosta... Suomi -Tanska ottelussa kannatan silti Suomea (joka muuten voi hävitä) myös jos joskus tulee Suomi - Israel, ottelu kannatan Suomea. Israelillahan on jääkiekkomaajoukkue, joka harrastuspohjan kapeuden vuoksi ei juuri loista.USA:n ja Kanadan maajoukkuieissa esim. pelaa juutalaisiakin pelaajia.
Babelin vankeuden jälkeen syntyi valtio jossa ei enää ollut heimojakoa, eikä sitä ole enää nykyisessä Israelin valtiossakaan . Profeettoja ei voi irrottaa ajallisesta yhteydestään , kansa tuli pohjoisesta maasta kun se palasi Babelista .
Suomalaisten geenit ovat ehkä maailman tarkimmin tutkitut, yhteyttä lähi-itään ei ole muuta kuin joidenkin hurahtaneiden mielikuvituksessa. - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Puhut täyttä soopaa, "For more than a century, Jews and non-Jews alike have tried to define the relatedness of contemporary Jewish people. Previous genetic studies of blood group and serum markers suggested that Jewish groups had Middle Eastern origin with greater genetic similarity between paired Jewish populations. However, these and successor studies of monoallelic Y chromosomal and mitochondrial genetic markers did not resolve the issues of within and between-group Jewish genetic identity. Here, genome-wide analysis of seven Jewish groups (Iranian, Iraqi, Syrian, Italian, Turkish, Greek, and Ashkenazi) and comparison with non-Jewish groups demonstrated distinctive Jewish population clusters, each with shared Middle Eastern ancestry, proximity to contemporary Middle Eastern populations, and variable degrees of European and North African admixture. Two major groups were identified by principal component, phylogenetic, and identity by descent (IBD) analysis: Middle Eastern Jews and European/Syrian Jews. The IBD segment sharing and the proximity of European Jews to each other and to southern European populations suggested similar origins for European Jewry and refuted large-scale genetic contributions of Central and Eastern European and Slavic populations to the formation of Ashkenazi Jewry. Rapid decay of IBD in Ashkenazi Jewish genomes was consistent with a severe bottleneck followed by large expansion, such as occurred with the so-called demographic miracle of population expansion from 50,000 people at the beginning of the 15th century to 5,000,000 people at the beginning of the 19th century. Thus, this study demonstrates that European/Syrian and Middle Eastern Jews represent a series of geographical isolates or clusters woven together by shared IBD genetic threads"
http://www.cell.com/AJHG/abstract/S0002-9297(10)00246-6
"On tieteellistä tutkitua tietoa joilla on selvitetty erisukujen olevan geneettisesti lähellä toisiaan, toisin kuin tämä "geneettisesti sekakansa". Jos ihminen on uskonoltaan ja taustaltaan "muslimi ja arabi" voi hänellä jopa silloinkin olla geneettiset perimät Israelin 12 heimosta. "
Ei minkään populaation alkuperää voi sijoittaa lähi-itään ellei tutkita sen asujaimiston genomia ja lasketa sen ikää, geeneistä voi senkin laskea.Mutta kenenkään genomi ei kerro nykykansallisuutta vielä vähemmän onko ollut Israelin heimoja ja millaisia ja onko nyt tutkittu kuulunut johonkin niistä.
Tanskassa on myös oma pölhökustaiden kristittyjen ryhmä, joka ilmoittaa että tanskalaiset ovat muinaisia israelilaisia, koska kuulema nimi Danmark johtuu Danin heimosta... Suomi -Tanska ottelussa kannatan silti Suomea (joka muuten voi hävitä) myös jos joskus tulee Suomi - Israel, ottelu kannatan Suomea. Israelillahan on jääkiekkomaajoukkue, joka harrastuspohjan kapeuden vuoksi ei juuri loista.USA:n ja Kanadan maajoukkuieissa esim. pelaa juutalaisiakin pelaajia.
Babelin vankeuden jälkeen syntyi valtio jossa ei enää ollut heimojakoa, eikä sitä ole enää nykyisessä Israelin valtiossakaan . Profeettoja ei voi irrottaa ajallisesta yhteydestään , kansa tuli pohjoisesta maasta kun se palasi Babelista .
Suomalaisten geenit ovat ehkä maailman tarkimmin tutkitut, yhteyttä lähi-itään ei ole muuta kuin joidenkin hurahtaneiden mielikuvituksessa.AINOSTAAN ETELÄINEN JUUDA (2 heimoa) ON PALANUT ISIENSÄ MAAHAN !
EIVÄT HE JOTKA ENNEN JUUDAA OLI ASSYRISSA PAKKOSIIRTOLAISUUDESSA !
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166754553382690&set=a.166754023382743.44524.166753793382766&type=1
Pohjoinen ja Eteläinen Israel !
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166755073382638&set=a.166755060049306.44525.166753793382766&type=1
Israelin västöstä on tehty jo geenitutkimusta !
Sen tulos on ollut että siellä on 2 ihmisryhmää (2 heimoa) jotka on geneettisesti lähellä toisiaan ! Noin 34% väestöstä on läheistä sukua toisilleen.
Nämä kaksi ihmisryhmää on kaksi eteläisen Juudan heimoa !
Heidän geenejään kun vertaa pohjoiseen kadonneisiin heimoihin, käy ilmi että pohjoisessa olevien kansojen geenit, ovat geneettisesti lähempänä toinen toisiaan, kuin se osa Israelin väestöä joka ei ole edes niiden kahden Israelin heimon (ihmisryhmän) kanssa geneettisesti lähelläkään toisiaan. Saatika he edes polveutuisi geneettisellä kartalla lähi-idän asukkaista.
Tässä täysin ateistien tekemä DNA -tutkimus, jossa ilmeneeettä ihmisten geenien alkuperä voidaan tutkia hyvinkin tarkaan kun tutkittavia on useita eri maista.
Ohjelma näkyi pari kk sitten suomen TV:ssä.
http://channel.nationalgeographic.com/channel/human-family-tree/
(Heillä ole historiallisia factoja ja helpotusta DNA tutkimiseen mitä on taas heillä jotka uskovat Tooraan ja Tanakiin)
En tiedä kertomastasi "Danmark jutusta" mitään, eikä se nyt ole päällimäsenä tutkimus kohteenani.
MIKÄ PROFEETTA SE ON JOKA EI TULEVAISUUTTA KERRO ?
Toorassa kerrotaan viellä Israelin kohtavasta tuhosta, kun lopunajalla vain 1/3 väestöä pelastuu (Sak.13-14). Myös Hesekiel kertoo tästä että YHWH puhdistaa kansansa Israelin (12 heimoa) vasta Israelissa. Joten silloin on koko 12 heimoa palannut takaisin heidän isille luvattuun maahan.
Sakarja.13
1 Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
2 Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.
3 Ja jos joku vielä ennustaa, sanovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, hänelle: "Sinä et saa elää, koska olet puhunut valhetta Herran nimeen". Ja hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, lävistävät hänet hänen ennustamisensa tähden.
4 Sinä päivänä häpeävät profeetat itsekukin näkyään, kun he ennustavat, eivätkä he valhetellakseen pue yllensä karvaista vaippaa.
5 Hän sanoo: "En ole profeetta, vaan peltomies, sillä eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani".
6 Ja jos häneltä kysytään: "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?" vastaa hän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".
7 Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.
8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".
Ei Assyrista lähtenyt kansa ole palannut vielä takaisin Israeliin, lueppa nuo Tooran kohdat uudelleen. He lähtivät Assyrista kauas tuntemattomaan pohjoiseen. Tämä Hesekielin kertoma yhdistymä tulee käymään vasta aikojen lopulla. Israelin valtion uudelleen perustaminen "armonvuonna 1948" kertoo lopunaikojen alkaneen (tämä on yksimerkki lopunajoista).
SUOMALAISTEN GEENIPERIMÄ ON TARKASTI TIEDOSSA, JA VIELÄ SIITÄ YMMÄRRYS LISÄNTYY, DNA- GEENIPERIMÄ ON LÄHEMPÄ KAHDEN ETELÄISEN JUUDAN HEIMOJA KUIN HEILLÄ JOTKA ON ISRAELIN KANSALAISIA MUTTA EIVÄT GENEETTISESTI OLE LÄHELÄKÄÄN NÄITÄ KAHTA HEIMOA : )
Ei tässä ole mitään historiallisesti uuttaa !
Israelin vihollisvoimat estävät 12 heimon kotiin paluuta, mutta ei heistä ole vastusta YHWH:lle !
ps.Nuo eteläinen ja pohjoinen Israel kuvat löytyy täältä eri kansoista 1-8 jos nuo yllä olevat linkit ei avaudu.
https://www.facebook.com/photos.php?id=166753793382766
Yst terv: Shema Yisrael - Shema Yisrael
Shema Yisrael kirjoitti:
AINOSTAAN ETELÄINEN JUUDA (2 heimoa) ON PALANUT ISIENSÄ MAAHAN !

Yst terv: Shema YisraelN-Haploryhmän levinneisyys suomensukuisilla kansoilla : )
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166756746715804&set=a.166756103382535.44527.166753793382766&type=1&theater
http://www.facebook.com/media/set/fbx/?set=a.166756103382535.44527.166753793382766
Yst terv: Shema Yisrael
- baal_beelsebub
uskonto on muuttunut.
enään ei ole pappeja juutalaisuudessa. Rabbuuni ei ole pappi
Vaikka olisit muinais leeviläisheimon jälkeläinen, niin entäs sitten?- ...
Ei ole muutunut, rabbi ei ole koskaan ollutkaan pappi (ellei kuulu pappissukuun jolloin on sekä kohen että rav) mutta kohanim olivat ja ovat.
- 1+4
Jaakobin siunaus koskee vain ja ainoastaan Jaakobin geneettisiä jälkeläisiä.
Mutta sen siunauksen saa ilman dna-testiäkin.- Shema Yisrael
Ei se siunaus kaikkia koske , vain ja ainostaan geneettisiä JÄLKELÄISÄ !
Ei heitäkään jotka ovat geneettisesti ns "sekakansaa" ja Israelin valtion kansalaisia.
Monet Israelein kansalaisista kertovat heillä olevista Jaakobin siunauksista , aivan sen siunauksen saa ilman testejäkin.
Mutta jollei ihmisellä ole DNA testiä , niin voi epäilä puhuuko ihminen totta.
Mitkä ovat hänen tarkoitusperänsä ja motiivit. DNA testit yleistyy ja nyt lopunajalla ymmärrys lisäntyy. : )
Dan.12:4
Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.
Sak.10:6-10
Minä teen väkeväksi Juudan heimon ja autan Joosefin heimoa. Minä saatan heidät kotiin, sillä minä armahdan heitä, ja he tulevat olemaan, niinkuin en minä olisi heitä hyljännytkään. Sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa, ja kuulen heidän rukouksensa.
7 Efraim on oleva niinkuin sankari, ja heidän sydämensä on iloitseva niinkuin viinistä. Heidän lapsensa näkevät sen ja iloitsevat; heidän sydämensä riemuitsee Herrassa.
8 Minä olen viheltävä heille ja kokoava heidät, sillä minä lunastan heidät, ja he lisääntyvät, niinkuin lisääntyivät ennen.
9 Kun minä sirotan heidät kansojen sekaan, muistavat he minua kaukaisissa maissa; ja he lastensa kanssa saavat elää ja palata takaisin.
10 Minä tuon heidät takaisin Egyptin maasta ja kokoan heidät Assurista; minä vien heidät Gileadin maahan ja Libanonille, eikä heille ole riittävästi tilaa.
Jesaja.27:12-13
12 Sinä päivänä Herra karistaa hedelmät maahan, Eufrat-virrasta aina Egyptin puroon asti, ja teidät, te israelilaiset, poimitaan talteen yksitellen.
13 Sinä päivänä puhalletaan suureen pasunaan, ja Assurin maahan hävinneet ja Egyptin maahan karkoitetut tulevat ja kumartavat Herraa Pyhällä vuorella Jerusalemissa.
Yst terv: Shema Yisrael
- Messias Yeshuan Isä
ja Jumala kaikkitietävänä tuntee jokaisen Uuden Liiton pappeuteen liitetyn Israelin sukukunnista ja myös pakanakansoista, samoin tietää myös Israelin sukukunnat isä-linjasta ja myös äiti-linjojen kulkeutumiset.
Tärkeintä on vaeltaa Herran Yeshuan Hengen täyteydessä ettei alastomuudessa hengellisesti häpäisisi itseään ja edustamaansa ryhmää, jos on lahkoutunut niinkuin sopii hyvin lihalle ja verelle, sillä kuuluu turmeltuneeseen mielenlaatuun.
HalleluYeshua!- Shema Yisrael
Shabbat Shalom : )
Uskonnoltaan Kristittyjen oksastettujen "metsäpuunoksien" näkövinkkelistä asiaa tarkasteltuna ns. "Uudenliiton pappeus" !
Ei poista YHWH:n Leeviläisille lupamaansa iankaikkista pappeutta,
huom ; Leeviläisten iankaikkista pappeutta ! Tästä aiheesta on kiinostavaa keskustella, jotta ymmärys lisäntyisi.
Jokainen saa jo tänään mennä ja tulla kaikkein pyhimpään jos ihmisellä on YHWH:lle tänään riittävä syntiuhri (Jes.53).
Eikä pakanakansojen "uudenliiton pappien metsäpuunoksat" pidä ylpistyä jalojenoksien rinnalla kertoo Room.11 (jalotoksat = Israelin 12 heimoa).
Room.11
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 11:1&rnd=1304154204668
En minä ole mitään lahkoa edustamassa taikka perustamassa ?
Yeshuan seuraajien ei tule nauttia ehtoollista ekumeenikkojen kanssa jotta ei ole yhtä heidän kanssa.
Rekisteriäsenyys ekumeenissa ja sen eri lahkoissa, ja käynti heidän kokouksissa on lahko hengeä. Osallisuutta Babyloniin , josta pitää lähteä ulos , jotta ei tulisi osalliseksi heidänkin synteihin ja juutalaisiin ja muihin kohdistuneisiin synteihin. (jer.51:6-9, 2.kor.6:14-18, ilm.18:4-5, ef.5:27, room.1:18-32. Ojentautumiskehoitus hebr.11:1, room.12:2, apt.2:40)
TOTUUS TEKEE VAPAAKSI EKUMENIA LAHKOTJA MUT LAHKOT EIVÄT TEE VAPAAKSI ! TUNNE TOTUUS HENKILÖKOHTAISESTI : )
Mitä on ekumenia mitä he opettavat
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Kirkkojenopetukset
http://koti.phnet.fi/petripaavola/ekumenia.html
http://wwnet.fi/users/veijone/kirkko.htm
Täällä on kerrottu hapattuneesta ekumeniasta
http://elianpaivat.blogspot.com/
EKUMENIA JA SEN TYTTÄRET
Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: "Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta." - Miik.3:11
ps. Pysytään kuiten keskusteluissa palstan aiheessa ja juutalaisuudessa, jotta ylläpitäjät ja Israelin 12 heimon vastaiset antisemitistit eivät riehaantuisi. Tässä raikasta vettä janoisille ja uupuneille : )
http://elianpaivat.blogspot.com/p/mika-on-joosefin-sauva.html
Yst terv: Shema Yisrael - En viitannut

Yst terv: Shema Yisraellahkoista kirjoittaen erityisesti sinun kirjoitukseesi vaan yleiseen hajaantumiseen.
Ei kai kukaan totuudellisesti väitä, että DNA testeillä nykyään pystyttäisiin näkemään kahdentoista sukukunnan jälkeläisyyttä vaikka uskonkin että se on Jumalalle yksinkertaista. Sitä en tiedä voisiko Herra olla laittanut markkerit Israelin jälkeläisten edustajiin asian nähtäväksi myös ihmisten testeissä, mutta edellyttäisi tietysti alkuperäisten sukukuntien edustajien koodin ainakin jos varmuutta asiaan tarvittaisiin.
- Shema Yisrael
ALKUPERÄISET MARKKERI KOODIT ON JO LÖYDETTY : )
Nyt kun "Kaksi veljestä" on geneettisesti löydetty ja he asuvat Israelissa (noin34% väestöstä).
Loput 10 veljestä omistaa geneettisesti samansuuntaiset geenit.
KUN GEENEJÄ TARKASTELLAAN TAAKSEPÄIN, SELVIÄÄ MITÄ ON AIKAISEMPIEN SUKUPOLVIEN KOHDALLA GENEETTISESTI TAPAHTUNUT . GEENEIHIN JÄÄ JÄLKIÄ.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166819170042895&set=a.166753853382760.44523.166753793382766&type=1&theater
Tuo noin 66% loppu Israelin väestöstä on DNA -testien mukaan geneettisesti "sekakansaa". Mutta yhtä rakkaita ja tärkeitä YHWH:lle : ) Kuten on kaikki maailman ihmiset.
Kun sekin on nyt DNA -testeillä osoitettu ja eroitettu että Iisakilla ja Ismaililla on sama Isä Aabraham niin, myös se voitiin eroittaa ja osoittaa että on olemassa suku jossa on sukuja 12 , ja 12 esi-isää veljeksiä ja joilla on sama esi-isä Jaakob. Tämän mahdollisti juuri tuo eteläisen juudan asukkaat, Israelin väestön 34% , koska he ovat geneettisesti lähellä toisiaan.
Jaakobilla oli myös yksi tyttö, se näkyy sukupuu kuvasta, joka löytyy tuosta kadonneet heimot facebook ryhmästä (kartat kansiosta).
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166756773382468&set=a.166756103382535.44527.166753793382766&type=1&theater
Sukujen tutkimisessa hienoa on myös useat tutkimusta helpottavat ja avustavat Raamatun kohdat ja ihmeellien tutkimista helpoittava "sattuma" ! : ) Kun pohjoisesta löytyy geenitestien perusteella geneettisesti läheistä sukua Israelissa asuviin ihmisiä.
http://www.facebook.com/media/set/fbx/?set=a.166756103382535.44527.166753793382766
Pohjoisessa on ihmisiä geenitestien perusteella lähellä niitä kahta geneettistä suku joita on Israelin väestöstä noin 34 %. Ei koko Israelin kansaan.
IHMEELLINEN ON YHWH ! : )
Yst terv: Shema Yisrael - ...
Mitään tuollaista mitä väität ei ole todettu eikä voida todeta. Totta kai geenit kertovat koko lajin historian, mtDNA:ta voidaan seurata yli 100 000 ja miehillä y-kromosomia yli 60 000 vuoden päähän ja lajin genomista näkee että ihminen on sukua kaikelle elävälle maan päällä, voikukille,ja bakteereille .Mitokondrio on alunperin ollut bakteeri, sen omaa perimää on yhä jäljellä mitkondrioissa .
DNA testeillä ei voi erotella iisakkeja jakobeja tai aabrahameja ellei ole kyseisten henkilöiden DNA:ta vertauskäyttöön. Ei liioin ole osoitettu DNA:lla että heimoja on ollut 12 Puhumattakaan jonkun tytön suvusta.
Pohjoisella ei heprealaisten kirjoitusten aikaan tarkoitettu esim. Suomea,israelilaiset eivät tunteneet maailma yli lähi-idän tai välimeren .Assyyriasta ja babyloniasta palaavia nimitettiin pohjoisesta tuleviksi ja suomalaiset, kumpikaan ryhmistä eivät ole sukua millekään lähi-idän kansalle . - Shema Yisrae
Kyllä voi !
Niitä on jo Israelissa tutkittu kuten olen tuossa aikaisemmissa kirjoituksissa kertonut.
Jos sinulla olisi tuntematon "veli tai sisar puoli" niin väitätkö että sitä ei voi DNA -tutkimuksella tutkia onko teillä yhteinen isä tai äiti ?
Mieti nyt vähän ensin mitä kirjoitat juutalaisuus palstalle kun et usko edes Tooraan saatika juutalaisten omiin DNA -tutkimuksiin. Sinulle Toorakin onkin vain satukirja.
Kerro....
Miksi Israelin heimot ja kansa jakautui Israelin historian ajalla eteläiseen ja pohjoiseen valtioon ?
Miksi pohjoinen Efraim karkoitettiin kauas pohjoiseen, eikä se palanut takaisin Israeliin.
Kun Toora on sinulle satukirja niin kerro ihmeessä miksi eteläisen Juudanheimon juutalaisilla on sitten tänään valtio ? ; )
Kun sinun Toora tulkintasi mukaan ei koko Israelia ole koskaan edes ollut, kun Toora onkin sinulle höpö höpö kirja. Jos ei ole ollut Tooran facta totuuksia koko Israelin historian tapahtumista. Niin ei ole ollut koskaan koko Israelia lähi-idässä, kun kaikki Tooran mukana tullut onkin suurta huijausta.
Aina luomisest ja kymmenestä käskystä alkaen.
Niin sinä nyt tiedät nämä asiat paremmin kuin menneet sukupolvet ja tuhannet tutkijat, ja DNA -tutkijat.
Israelin 12 heimoa
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776600047152&set=a.166776176713861.44536.166753793382766&type=1&theater
Valtakunnan jakautuminen
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776516713827&set=a.166776176713861.44536.166753793382766&type=1&theater
Pohjoisen ja etelän hallitsijat
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776546713824&set=a.166776176713861.44536.166753793382766&type=1&theater
Käytä omia aivoja ja tutki itse, äläkä usko vanhaa Israel soopaa juutalaisuudesta ja Israelista, yhdistä eri tiedot. Rukoile YHWH:lta että tulisit tuntemaan totuuden koska totuus tekee vapaaksi. Niin jos sinulla on tänään riittävä syntiuhri koska ilman sitä et pääse YHWH:n eteen edes rukouksella.
ps.heität totuuden maahan, parempi lopettaa rienaavan ateisti antisemitistin kanssa kirjoittelu.
Yst terv: Shema Yisrael - ...
Kyllä voi sanoa onko joillakin henkilöillä yhteiset vanhemmat tai vanhempi.Mutta tämä vanhemman voi nimetä vain, jos löytyy tuo henkilö joko elävänä tai jäämistöä kuolleena, niin että saadaan näyte häneltäkin. Jaakobeja, iisakkeja tai abrahameja ei ole löydetty, mutta esim. kohaneilla todennäköisesti on sama esi-isä joka on elänyt noin 2900 vuotta sitten. Kuka, ei voi tietää.
Kuten olen jo sanonut, ketään ei geenitestein voi todentaa juutalaiseksi ellei löydy tälla tavoin juutalaista esiäitiä joka muutoin tiedetään juutalaiseksi. Verrokit ovat nykyjuutalaisia ja vertauspopulaatio nykyisen lähi-idän asukkaat arabit, kurdit ja muut. Aivan samoin kuin ei geenitesti voi kertoa suomalaisuutta tai ruotsalaisuutta.
Me jo tiedämme muinaisen Israelin ja Juudan historian todellisen kulun, etenkin israelilaiset mutta myös muut tutkijat ovat sen viime vuosikymmeninä selvittäneet. Valtiot jakautuivat koska pohjoinen oli etelää rikkaampi, sillä oli suurempi väestöpohja ja helpommat yhteydet ulos. Molemmat tuhoutuivat sekaannuttua konflikteihin suurvaltojen kanssa. Kumpaakaan väestöä ei siirretty kokonaan, Raamattukin kertoo sen, israelilaisia jäi paikoilleen ja ennen kaikkea heitä pakeni suurin joukoin Juudaan. Molempia palasi Kyyroksen annettua kaikille pakkosiirretyille kansoille luvan kotiinpaluuseen.Osa sekä juutalaisista että israelilaisista sulautui muihin kansoihin sulautuminen ei ole sitä että joku populaatio on "kadoksissa" vaan että sitä ei enää ole .Geenit eivät katoa, vaan jatkavat siirtymistään, mutta osana monien eri kansojen geeniperimää. Osa juutalaisista/israelilaisista jäi yhdessä jatkamaan elämää diasporassa yhtenä ryhmänä. Juudan asukkaiden valmius selvitä pakosiirrosta oli suurempi koska heidän pakkosiirtonsa tapahtui myöhemmin ja sitä ennen oli uskonto jo kehittänyt valmiuksia, joiden avulla voitiin ylläpitää identiteettiä myös oman maan ulkopuolella.
Se että tänään on juutalainen valtio johtuu juuri diasporasta joka alkoi babelin vankeuden aikaan joka kehitti valmiudet elää eri puolilla maailmaa ja silti säilyä .Muut pikkukansat jotka asuivat vain tietyllä alueella, tuhoutuivat kun alue valloitettiin. Babelista paluun jälkeen alkoi se kehitys joka loi sen mitä nyt kutsutaan juutalaisuudeksi eli toisen temppelin aikaan. Silloinkin syntyi itsenäinen valtio, kristityt hyppäävät usein sen yli, koska muuten ei ole mahdollista lukea profeettoja niin että ne muka kertoisivat maailmasta 2500 vuotta myöhemmin eikä ajasta jona profeetat elivät eli pakkosiirron/paluun ja temppelin hävityksen /jälleen rakentamisen ajasta.
Israelin valtio saa kiittää syntymisestään kristittyjen vainoja, juutalaiset eristettiin käytännössä niin, että sulautuminen muihin oli mahdotonta, kansa säilyi etnisesti ja sillä oli paikkoja mihin paeta vainojen käydessä ylivoimaisiksi jossain ja valmiudet elää omien kansallisten ja uskonnollisten instituutioiden varassa, joita oli alettu kehittää diasporassa jo silloin kun vielä oli oma valtio ja temppeli tominnassa. Ilman Euroopassa syntynyt kansallisvaltioaatetta ja sosialismia, sionismi ei olisi syntynyt, maan rakentajat olivat kommunisteja ja sosialisteja itäeuroopasta, lännestä ei ollut juuri tulijoita, ei liioin uskovien parista, jotka pitkään vastustivat, ja osin yhä vastustavat, sionismia ja sekulaaria Israelin valtiota.
Tietoni DNA-tukimuksista perustuvat nimenomaan viimeiseen TIETEELLISEEN tietoon , olen antanut linkit, en johonkin kristilliseen kirjaan tai ryhmän sivuille, vaan tutkimukseen. - Shema Yisrael
>>>>elävänä tai jäämistöä kuolleena, niin että saadaan näyte häneltäkin.
Emme nyt etsi yksittäistä henkilöä (Jakob tai Aabraham), vaikka sekin voi vielä löytyä, vaan ihmisryhmien samanlaisia geenejä, joita on jo löydetty Israelin väestöstä. Ne 34 % väestöä.
Kun genejä tarkastellaan globaalisti huomataan että jotain määrättyä DNA -geeniä löytyy valtaosalta väestöä Kiinasta, Koreasta, Brasiliasta jne... mutta ei Israelista. Mutta kun tutkitaan Israelin väestön geeni karttaa huomataan että ne 66% väestön geenit on juuri tuolta edeltä mainituilta alueilta kotoisin. Ja silloin se 34% on alkuperäistä 12 heimon geeni perimään jäänöstä. Nyt myös pohjoisten maiden kansoilla ja heimoilla on geenit lähempää tuota 34% kuin sitä Israelin 66% väestöä:
Tuliko tämä nyt selväksi ja rautalangalla väännettyä ?
Kertaus on opintojen äiti...
Se että esivanhemmat on joskus muinoin kääntynyt juutalaiseksi ei tee heistä Jaakobin jälkeläisiä.
Et eroita nyt juutalaista ja Israelin 12 heimon jäsentä toinen toistaan.
>>>Valtiot jakautuivat koska pohjoinen oli etelää rikkaampi, sillä oli suurempi väestöpohja ja helpommat yhteydet ulos.
Nyt tuli höpö höpö juttua !
Salomonin hallituskausi ei ollut kulta-aikaa kaikille hänen alamaisilleen. Hänen rakennushankeisiinsa kerätyt verot, hovinsa tuhlavaisuus ja verotyöt lisäsivät kansan katkeruutta. Monet asettuivat kannattamaan Joosefin heimoon kuuluneen Jeroabemin, Nebatin pojan, kapinaa (Hes.34, Neh.5, Mal.3:5).
Salomonin seuraaja Rehabeam torjui vanhinten neuvot ja kuunteli nuoren hoviväkensä ohjeita. Hänen sanansa "Isäni pani niskaanne painavan ikeen, mutta minä vielä lisään sen painoa. Isäni kuritti teitä raipalla, mutta minä kuritan teitä piikkiruoskalla" (1.Kun.12:11) eivät tuoneet hänelle kansan suosiota. Kun Rehabeam jatkuvasti torjui kansan pyynnön, kymmenen pohjoista heimoa käänsivät selkänsä hänelle ja Davidin suvulle ja julistivat kuninkaakseen Jerobeamin (1.Kun.12:16).
>>>Juudan asukkaiden valmius selvitä pakosiirrosta oli suurempi koska heidän pakkosiirtonsa tapahtui myöhemmin ja sitä ennen oli uskonto jo kehittänyt valmiuksia, joiden avulla voitiin ylläpitää identiteettiä myös oman maan ulkopuolella.
Pohjoinen Israel Efraim menetti identtiteetinsä kun se lähti kohti pohjoista jossa se on vielä tänäkin päivänä. Ei se ole tänään palanut koska ei ole vielä se lopunaika kun YHWH tuo sen takaisin, ei ihmisten voimalla vaan Herran voimalla.
Tämä näyttää nyt mahdottomalta mutta niin oli myös muinoin Israelin valtion uudelleen perustaminenkin.
>>>kansa säilyi etnisesti
Juuda säilyi koska sillä oli Toorasta saatu identiteetti ja Tooran opetus että vieraasta heimosta ei puoliso saa otaa (tuo sama aate on myös laajalti suomensukuisilla kansoilla, mikä näkyy myös tieteellisesti geenitutkimuksilla kun geneettissti olemme olleet eristyksissä).
>>>Tietoni DNA-tukimuksista perustuvat nimenomaan viimeiseen TIETEELLISEEN tietoon , olen antanut linkit, en johonkin kristilliseen kirjaan tai ryhmän sivuille, vaan tutkimukseen.
Ei tässä ole kyse mistään kristillisen ryhmän tekemästä tutkimuksesta, vaan Israelin valtion syntyhistoriasta ja tulevista profetioista, jonka vaiheita voi etniseltä taustaltaan riippumatta tutkia kuka vaan. Antamani linkit on tieteellisiä tutkimuksia , ja tavallisten ihmisten tekemiä tutkimuksia. Kuten on myös ortodoksi juutalaisten tutkimukset, ja taas kaupalliset yritykset tarvii rahaa jotta bisnes olisi kannattavaa, eikä sitä tarvitsisi tehdä omann piikkiin. Geeni t
Yst terv: Shema Yisrael - Shema Yisrael
YHWH ON SAMA MUUTUMATON IANKAIKKINEN TÄNÄÄN, KUIN OLI PATRIARKKOJEN ELÄESSÄ ! :)
HÄN NÄKEE ISRAELIN KANSAN HISTORIAN LUOMISESTA LOPUNPÄIVÄÄN ASTI ! TAHTOAAN HÄN ILMOITTAA USEILLE SUKUPOLVILLE JA DANIEL KERTOO LOPUNAJALLA YMMÄRRYKSEN LISÄÄNTYVÄN :)
Dan.12:4
Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet sitä tutkivat, ja ymmärrys lisääntyy.
Sak.10:6-10
Minä teen väkeväksi Juudan heimon ja autan Joosefin heimoa. Minä saatan heidät kotiin, sillä minä armahdan heitä, ja he tulevat olemaan, niinkuin en minä olisi heitä hyljännytkään. Sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa, ja kuulen heidän rukouksensa.
7 Efraim on oleva niinkuin sankari, ja heidän sydämensä on iloitseva niinkuin viinistä. Heidän lapsensa näkevät sen ja iloitsevat; heidän sydämensä riemuitsee Herrassa.
8 Minä olen viheltävä heille ja kokoava heidät, sillä minä lunastan heidät, ja he lisääntyvät, niinkuin lisääntyivät ennen.
9 Kun minä sirotan heidät kansojen sekaan, muistavat he minua kaukaisissa maissa; ja he lastensa kanssa saavat elää ja palata takaisin.
10 Minä tuon heidät takaisin Egyptin maasta ja kokoan heidät Assurista; minä vien heidät Gileadin maahan ja Libanonille, eikä heille ole riittävästi tilaa.
Jesaja.27:12-13
12 Sinä päivänä Herra karistaa hedelmät maahan, Eufrat-virrasta aina Egyptin puroon asti, ja teidät, te israelilaiset, poimitaan talteen yksitellen.
13 Sinä päivänä puhalletaan suureen pasunaan, ja Assurin maahan hävinneet ja Egyptin maahan karkoitetut tulevat ja kumartavat Herraa Pyhällä vuorella Jerusalemissa.
Tässä on nyt selvää selityksen makua, hapattunutta taikinaa !
>>>koska muuten ei ole mahdollista lukea profeettoja niin että ne muka kertoisivat maailmasta 2500 vuotta myöhemmin eikä ajasta jona profeetat elivät eli pakkosiirron/paluun ja temppelin hävityksen /jälleen rakentamisen ajasta.
MIKÄ TOORAN PROFEETTA SE ON JOKA EI TULEVAISUUTTA KERRO AINA MEIDÄN PÄIVIIN ASTI ?
Toorassa kerrotaan viellä Israelin kohtavasta tuhosta, kun lopunajalla vain 1/3 väestöä pelastuu (Sak.13-14). Myös Hesekiel kertoo tästä että YHWH puhdistaa kansansa Israelin (12 heimoa) vasta Israelissa. Joten silloin on koko 12 heimoa palannut takaisin heidän isille luvattuun maahan.
Tämä Sakarjan kirjan kohta on vielä toteutumatta !!!!! Silloin 12 sukuntaa on jo Jerusalemissa ja Israelissa !
Sakarja.13
1 Sinä päivänä on Daavidin suvulla ja Jerusalemin asukkailla oleva avoin lähde syntiä ja saastaisuutta vastaan.
2 Ja sinä päivänä, sanoo Herra Sebaot, minä hävitän epäjumalain nimet maasta, eikä niitä enää muisteta. Myöskin profeetat ja saastaisuuden hengen minä ajan maasta pois.
3 Ja jos joku vielä ennustaa, sanovat hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, hänelle: "Sinä et saa elää, koska olet puhunut valhetta Herran nimeen". Ja hänen isänsä ja äitinsä, hänen vanhempansa, lävistävät hänet hänen ennustamisensa tähden.
4 Sinä päivänä häpeävät profeetat itsekukin näkyään, kun he ennustavat, eivätkä he valhetellakseen pue yllensä karvaista vaippaa.
5 Hän sanoo: "En ole profeetta, vaan peltomies, sillä eräs mies on ostanut minut orjaksi jo nuoruudessani".
6 Ja jos häneltä kysytään: "Mitä ovat nuo haavat sinun rinnassasi?" vastaa hän: "Ne lyötiin minun ystäväini huoneessa".
7 Heräjä, miekka, minun paimentani vastaan ja minun lähintä miestäni vastaan, sanoo Herra Sebaot. Lyö paimenta, ja joutukoot lampaat hajallensa; mutta minä käännän jälleen käteni pienimpiä kohden.
8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani".
Yst terv: Shema Yisrael- ...
Kaikki nuo kertovat paluusta jonka Kyyros toteutti.Profeetat eivät nähneet että toinen temppeli koskaan tuhottaisin siihen liittyy Danielkin joka selitti pois sen tosiasian että temppeli nyt olikin taas hänenkin aikanaan vihollisen käsissä ja häpäisemänä .
Jer 24: 4"Silloin minulle tuli tämä Herran sana: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niin kuin silmä iloitsee nähdessään hyviä viikunoita, niin minä katson suopein silmin Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä maasta kaldealaisten maahan. .
6 Minä käännyn heidän puoleensa ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heistä jälleen kansan enkä enää hävitä heitä, minä istutan heidät enkä enää revi pois. " - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Kaikki nuo kertovat paluusta jonka Kyyros toteutti.Profeetat eivät nähneet että toinen temppeli koskaan tuhottaisin siihen liittyy Danielkin joka selitti pois sen tosiasian että temppeli nyt olikin taas hänenkin aikanaan vihollisen käsissä ja häpäisemänä .
Jer 24: 4"Silloin minulle tuli tämä Herran sana: "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Niin kuin silmä iloitsee nähdessään hyviä viikunoita, niin minä katson suopein silmin Juudan pakkosiirtolaisia, jotka minä lähetin tästä maasta kaldealaisten maahan. .
6 Minä käännyn heidän puoleensa ja tuon heidät takaisin tähän maahan. Minä rakennan heistä jälleen kansan enkä enää hävitä heitä, minä istutan heidät enkä enää revi pois. ">>>minä istutan heidät enkä enää revi pois. "
Toisen temppelin tuhoamisen jälkeekin 70jKr ->1948 on Israelin maa alueella asunut eteläisen Juudan heimojen juutalaisia.
Oksat karsittiin ja puu katkaistiin pois isiensä maasta 70jKr. Mutta... Istutettu JUURI on jäänyt maahan, jota ei ole revitty pois : ) Vaikka toinen temppelituhottiin ja suuri osa väestöä lähti ympäri maailmaa.
Yst terv: Shema Yisrael
- ...
Olet täysin ulallla. Ne geenit joita tutkitaan ovat nyt elävien juutalaisten joiden a) on todettu olevan samaa etnistä ryhmää b)jonka alkuperä on lähi-idässä.
Muinaisten israelilaisten geenejä ei ole tutkittavina eli heidän jälkeläisikseen ei millään varmuudella voi julistaa ketään , ei liioin minkään geenitutkimuksen perusteella ketään juutalaiseksi, siihen tarvitaan että löydetään se juutalainen sukulainen josta henkilö periytyy. Näin silloin tällöin tapahtuukin, kun jonkun markkerit ovat samat mitä juutalaisilla useimmiten ja henkilö alkaa tutkia taustaansa, voi sukulainen löytyä sadan tai jopa 200 vuoden päästä. Useimmiten jonkun juutalaisen seurakunnan jäsenkirjoista tai vastaavista, kaupunkien asuinluetteloista, joihin on merkitty uskonto .Nämä henkilöt ovat useimmiten sellaisia joita on annettu esim adoptioon tai vainojen aikaan joutuneet eroon perheestään , muutenhan jokainen tuntee sukunsa monen sukupolven päähän.
Jos markkerit viittaavat lähi-itään, ne yhtä hyvin voivat johtaa mihin hyvänsä muuhun lähi-idän kansaan, ei kansallisuus näy geeneissä vaan suuremmat linjat. Ei ole koskaan tutkittu eikä millään voi tutkia Israelin eri kungaskuntien tai heimojen väestön etnistä pohjaa tai mahdollisia eroja.Jos ne ovat olleet samaa kansaa kuten Raamattu väittää ja kun kuningaskunnat elivät vain muutaman sadan vuoden ajan, ei niissä voi olla geneettisiä eroja ellei ole tapahtunut sekoittumista joihinkin muihin etnisiiin ryhmiin tuona aikana .
Sukulaisuuteen ei siis vielä riitä sekään että on samat geenit mitkä ovat vallitsevia joillakin alueilla, linkkasit aiemmin National Geographyn sivuille, tämä firma on julkaissut oman genomitieteilijänsä Spencer Wellsin asiaa koskevan kirjan "Deep Ancestry inside the genographic project " (2007) jossa juurta jaksaen selitetään nämä asiat. Ehdotan että luet sen.
Ortodoksisen juutalaisen käsityksen mukaan - sen joka on ollut vallalla 2500 vuotta, kääntynyt on juutalainen, mutta minä en ole tässä missään puuttunut kääntyneisiin .
"Salomonin hallituskausi ei ollut kulta-aikaa kaikille hänen alamaisilleen. Hänen rakennushankeisiinsa kerätyt verot, hovinsa tuhlavaisuus ja verotyöt lisäsivät kansan katkeruutta. Monet asettuivat kannattamaan Joosefin heimoon kuuluneen Jeroabemin, Nebatin pojan, kapinaa (Hes.34, Neh.5, Mal.3:5).
Emme tiedä Salomon hallituskaudesta mitään koska siitä ei ole jäänyt merkkejä joita voitaisiin tutkia. Se mitä on muuten löytynyt, todistaa pienestä ja köyhästä valtakunnasta . Mitä VT kirjoittaa Salomosta on kirjoitettu hänen hallituskauttaan myöhemmin ja kirjoitettua värittää ja siihen vaikuttaa monet seikat .
Efraimin eli Israelin kuningaskunnan asukkaat lähtivät pohjoiseen, joka oli Assyyrian valtakunta, osa jäi paikoilleen, sieltähän heitä raamatunkin mukaan löytyi seka-avioliittoja solminneina, osa pakeni Juudaan jonka asukasluku kasvoi tuohon aikaan yhtäkkisesti suuresti, mutta ei vieraalla väestöllä.
" Juuda säilyi koska sillä oli Toorasta saatu identiteetti ja Tooran opetus että vieraasta heimosta ei puoliso saa otaa (tuo sama aate on myös laajalti suomensukuisilla kansoilla, mikä näkyy myös tieteellisesti geenitutkimuksilla kun geneettissti olemme olleet eristyksissä" tora kieltää tiettyihin kansoihin kuuluvat vaimot , mutta jos luet Raamattua niin nät että näihin ja kaikkiin muihinkin kansoihin kuluvia naisia naitiin sen kun kerittiin jopa jotkut kuninkaat polveutuivat nähin kansoihin kuuluvista naisista,
"Ketään ammonilaista tai moabilaista ei saa lukea Herran kansaan kuuluvaksi. Kukaan heidän jälkeläisistäänkään, edes kymmenennestä sukupolvesta, ei pääse Herran kansan joukkoon"
"Pojat ottivat itselleen moabilaiset vaimot; toisen nimi oli Orpa ja toisen Ruut. "
"13 Boas otti Ruutin vaimokseen ja yhtyi häneen. Herra antoi Ruutin tulla raskaaksi, ja hän synnytti pojan. "
"Boasille Obed, ;
22 Obedille Iisai, ja Iisaille syntyi Daavid "
. "Kuten on myös ortodoksi juutalaisten tutkimukset," et taida tietää sitäkään mitä tarkoittaa ortodoksinen juutalaisuus, se nimenomaan lukee juutalaisiksi kaikki halachan mukaan kääntyneet ja tunnustaa vain äitilinjan.Ihmettelen joidenkin kristittyjen tietämättömyyttä, ilman tuota ei Jeesuskaan olisi ollut juutalainen, itsehän väitätte ettei hänellä edes ollut juutalaista isää. - Shema Yisrael
Voi hyvä tavaton sentään !
>>>Sukulaisuuteen ei siis vielä riitä sekään että on samat geenit mitkä ovat vallitsevia joillakin alueilla, linkkasit aiemmin National Geographyn sivuille, tämä firma on julkaissut oman genomitieteilijänsä Spencer Wellsin asiaa koskevan kirjan "Deep Ancestry inside the genographic project " (2007) jossa juurta jaksaen selitetään nämä asiat. Ehdotan että luet sen.
MINKÄS MINÄ SILLE VOI ETTÄ NIITÄ GEENI KARTOITUKSIA 12 HEIMOSTA JA GLOBAALISTI ON JO TEHTY ! NYT KIINNOSTAA VARSINKIN SE ISRAELIN 34% OSA JOKA EROAA GENEETTISESTI SIITÄ 66% OSASTA POPULAATIOTA.
Geenäjä on jo tutkittu ja eritelty, globaalisti ja Israelin sukutukimuksen osalta, kuten edellä kirjoitin, miksi viskaat totuuden maahan ?
On sukuja jotka tietävä olevansa Juudaa, Simeonia taikka Benjaminin sukukuntaa, he edustaa sitä noin 34% Israelin ikivanhaa kantaväestöä.
Loput noin 66% on jossain vaiheessa kääntynyt juutalaisuuteen ja ottaneet ulkoiset tunnusmerkit kuten esim; kipa lakin päähänsä. Tämä ei tee heistä geneettisesti 12 heimon jäseniä vaikka ovat ulkoisesti juutalaisia.
Et usko edes Tooran kirjoituksia joissa kerrotaan Israelin hallitsijasta Salomosta. Oletko edes perillä yhtään mistään ? Mitkä kirjat kuuluu Israelin historian tutkimiseen jotka on juutalaisuutta ? Kun sinun mielestä ei edes Tooran siihen kuulu ? Ja profeetat eivät ilmoita tulevia tapahtumia ?
Häntäheikki Salomonin jälkeen valtakunta jakautui koska Salomon ja Rehobeam oli tyranneja ja desbootteja köyhällistöä kohtaan , jos heitä voi nykyajan hallitsijohin verrata (Hes.34, Neh.5, Mal.3:5).
Salomonin seuraaja Rehabeam torjui vanhinten neuvot ja kuunteli nuoren hoviväkensä ohjeita. Hänen sanansa "Isäni pani niskaanne painavan ikeen, mutta minä vielä lisään sen painoa. Isäni kuritti teitä raipalla, mutta minä kuritan teitä piikkiruoskalla" (1.Kun.12:11) eivät tuoneet hänelle kansan suosiota. Kun Rehabeam jatkuvasti torjui kansan pyynnön, kymmenen pohjoista heimoa käänsivät selkänsä hänelle ja Davidin suvulle ja julistivat kuninkaakseen Jerobeamin (1.Kun.12:16).
>>>voi sukulainen löytyä sadan tai jopa 200 vuoden päästä.
Näilläkin saa tietoa kauempaa kuin tuon 200 vuotta.
LINGVISTIIKKA ELI KIELITIEDE
http://www.facebook.com/media/set/fbx/?set=a.166872860037526.44566.166753793382766
NIMITUTKIMUS
http://www.facebook.com/media/set/fbx/?set=a.166757420049070.44529.166753793382766
>>>Efraimin eli Israelin kuningaskunnan asukkaat lähtivät pohjoiseen, joka oli Assyyrian valtakunta, osa jäi paikoilleen, sieltähän heitä raamatunkin mukaan löytyi seka-avioliittoja solminneina, osa pakeni Juudaan jonka asukasluku kasvoi tuohon aikaan yhtäkkisesti suuresti, mutta ei vieraalla väestöllä.
Pieni kommentti Assyyria on Israelista katsottuna idässä ei pohjoisessa.
Kun Efraim lähti pohjoiseen se poistui Assyyrian alueelta kauas tuntemattomaan pohjoiseen asti. Ei sinne ketään jäänyt orjaksi !
Efraim oli jo menettänyt identiteetisä Israelissa kun se palvoi kultaista vasikka.
Pohjois Israelin Jeroabeam ymmärsi, mikä valta ja vaikutus Jerusalemissa sijaineella temppelillä voisi olla häneen nuoreen valtakuntaansa. Jos kansan täytyisi mennä sinne uhraamaan, he taipuisivat jälleen Juudan kuninkaan Rehabeamin alaisuuteen ja hänet surmattaisiin. Hän ratkaisi asian perustamalla uskonnollisia keskuksia. Hän teetti kultaiset vasikat Beteliin ja Daaniin, otti papeiksi muita kuin leeviläisiä ja asetti uudet uskonnolliset juhlapäivät. Näitä seuraavat sukupolvet pitivät Jeroabeamin, Nabatin pojan, synteinä. Ja pohjoinen Israel joutui YHWH:n kirouksen alaiseksi Jerobeamin valtaan tulosta alkaen.
>>>et taida tietää sitäkään mitä tarkoittaa ortodoksinen juutalaisuus
Se tarkoitaa "Oikeaoppiset juutalaiset" vaikka heidän opetustaan saa ja todella pitää tutkia Tooran valossa : )
Yst terv: Shema Yisrael - ...
MINKÄS MINÄ SILLE VOI ETTÄ NIITÄ GEENI KARTOITUKSIA 12 HEIMOSTA JA GLOBAALISTI ON JO TEHTY ! NYT KIINNOSTAA VARSINKIN SE ISRAELIN 34% OSA JOKA EROAA GENEETTISESTI SIITÄ 66% OSASTA POPULAATIOTA
keitä on verrattu keihin?Ei ole heimoja joita voi verrata.Anna linkki ja käytä pieniä kirjaimia.
"On sukuja jotka tietävä olevansa Juudaa, Simeonia taikka Benjaminin sukukuntaa, he edustaa sitä noin 34% Israelin ikivanhaa kantaväestöä. "
Niinkö? muinainen väestöpohjakin on laskettu, anna linkki.
Juurihan annoin linkin joka johti tieteellisen tutkimukseen jota on tehty vuosia ja nyt saatu päätökseen sen mukaan nykyjuutalaiset on todettu yhdeksi kansaksi jonka geneettiset juuret johtavat lähi-itään.
"Loput noin 66% on jossain vaiheessa kääntynyt juutalaisuuteen ja ottaneet ulkoiset tunnusmerkit kuten esim; kipa lakin päähänsä"
Kipapäiset eivät olekaan juutalaisia , no nyt on helppo nähdä kuka on juutalainen kuka ei ,maalliset ovat , shomrei mitzvot eivät.
Kertooko tora Salomosta, en tiennytkään .Vahvistui se tieto että et tiedä mitä tarkoittaa tora, mitä kirjoitukset, mitä profeetat
Linkeissäsi ei ole päätä eikä häntää ,kaiken maailman kuvia ja kirjojen sivuja , lingvistiikka ei todista tässä mitään, heprea on nuori kieli ja lainannut kummatkin kirjaimistonsa muilta kansoilta .
http://www.facebook.com/media/set/fbx/?set=a.166757420049070.44529.166753793382766#!/photo.php?fbid=166757616715717&set=a.166757420049070.44529.166753793382766&type=1&theater
Yllä ovat ovat suomalaisia nimiä, avoteynu- sukunimikanta antaa aina jonkin nimen vaikka siihen kirjoittaisi virtanen, lahtinen tai svensson .
Onko tämä joku koko juttu joku vitsi, muuhun tulokseen ei oikein voi päätyä . - Shema Yisrael
Shalom ! :)
Se 34% askaruttaa sinua ?
Kuvassa lukee...... lähde; PTL 2008/9 (siis Ossi Ikonen)
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166819170042895&set=a.166753853382760.44523.166753793382766&type=1&theater
Ota yhteyyttä Ossi Ikoseen ja varmista hänen tietolähteensä. Myös voit kysyä TV7 kanavan toimituksesta, Israelin ystävät järjestön ja ICEJ:n kautta kun he on kirjoitellut Israelissa tehtävästä väestön geenitutkimuksesta. TV7 kanavalla on toimitus Israelissa niin he saa sen selville. Nämä ovat kertoneet juutalaisten ja arabien esi--isien (Isakin ja Ismaelin) samasta Isästä joka oli Aabraham. Tämä on tutkittu DNA -testeillä joka menee vielä kauemmas kun Jaakobin poikien 12 heimoa.
Family Tree USA tekee ja Ortodoksi juutalaiset Israelissa tekee DNA -tutkimusta kysy lisää heiltä.
Tässä lisää
http://www.facebook.com/pages/JewsAndJoescom/114671471893106
http://jewsandjoes.com
http://jewsandjoes.com/blog
Kun otsikot kirjoittaa isoilla kirjaimilla ne näkyy selkeemmin. Harmi että tämä suomi24 keskustelujen sivusto rakenne on muutettu, eikä näy enään sitä puurakennetta josta selviää kuka vastaa kellekin ja mitä.
TOORA
http://fi.wikipedia.org/wiki/Toora
Toora (hepreaksi תורה, Torah) eli humaš on heprealaisen Raamatun eli Tanakin ensimmäinen osa. Toora käännetään usein sanalla laki, vaikka asianmukaisempi käännös on opetus. Juutalaisille toora on Tanakin keskeisin osa, joka luetaan synagogassa läpi joka vuosi. Toorasta käytetään myös kreikkalaisperäistä nimeä Pentateukki, joka tarkoittaa viisiosaista kirjaa.
Toora sisältää Raamatun viisi ensimmäistä kirjaa, joista muun muassa suomenkielisessä käännöksessä käytetään nimitystä Mooseksen kirjat. Tätä nimeä niistä käytetään lähinnä protestanttisissa kirkkokunnissa, sillä Martti Luther nimesi saksankielisessä raamatunkäännöksessään niiden keskeisimmän henkilön ja oletetun kirjoittajan, Mooseksen, mukaan.
Kirjat sisältävät esityksen vanhimman osan maailman luomisesta Mooseksen kuolemaan. Lisäksi ne sisältävät juutalaisten uskonnollisen lain, Mooseksen lain.
Kirjoilla on myös kreikkalais-latinalaiset nimet:
Genesis (Gen.) "synty", (Ensimmäinen Mooseksen kirja)
Exodus (Ex.) "lähtö", (Toinen Mooseksen kirja)
Leviticus (Lev.) "leeviläinen", (Kolmas Mooseksen kirja)
Numeri (Num.) "luvut", (Neljäs Mooseksen kirja)
Deuteronomium (Deut.) "toinen laki", (Viides Mooseksen kirja)
TANAK
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tanak
Tanak (hepreaksi תנ״ך) on juutalaisuuden Raamatun kaanon eli ohjeellinen tekstikokoelma. Kristinuskon Raamatusta poiketen se ei sisällä Uutta testamenttia eikä Apokryfisiä kirjoja.[1] Nimi on akronyymi heprealaisen Raamatun kolmen osan nimistä (heprealaisista kirjaimista): Toora [תורה], Nevi'im [נביאים], Ketuvim [כתובים] eli "toora, profeetat ja kirjoitukset".
Tanakista käytetään myös nimitystä heprealainen Raamattu. Juutalaisuus ei käytä sanaa Vanha testamentti, vaan se voi tuntua jopa loukkaavalta. Juutalaista raamatuntulkintaa ohjaavat rabbien opetuksista kootut selitysteokset (midrash) sekä Talmud, joka koostuu Mišnasta ja sitä selittävä gemarasta.
Toora (Opetus)
5 Mooseksen kirjaa
Berešit
Šemot
Vajikra
Bamidbar
Devarim
Nevi'im (Profeetat)
Ensimmäiset profeetat
Joosua
Tuomarien kirja
Samuelin kirjat
Kuninkaiden kirjat
Jälkimmäiset profeetat
Jesaja
Jeremia
Hesekiel
Hoosea
Aamos
Obadja
Joona
Miika
Naahum
Habakuk
Sefanja
Haggai
Sakarja
Malakia
Ketuvim (Kirjoitukset tai hagiographa)
Kaunokirjalliset tekstit
Psalmit
Sananlaskut
Job
Viisi megillaa (kääröä)
Laulujen laulu
Ruut
Valitusvirret
Saarnaajan kirja
Ester
Historialliset tekstit
Daniel
Esra
Nehemia
Aikakirjat
Salomo Aabrahamin jälkeläinen josta kertoo 1.Moos.15:18 kohta !
18 Sinä päivänä Herra teki Abramin kanssa liiton, sanoen: "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka:
Salomosta kertoo mm; Kuninkasten kirja, Sananlaskut ja Saarnaja,
http://fi.wikipedia.org/wiki/Salomo
http://www.avotaynu.com/
>>>Yllä ovat ovat suomalaisia nimiä, avoteynu- sukunimikanta antaa aina jonkin nimen vaikka siihen kirjoittaisi virtanen, lahtinen tai svensson .
Onko tämä joku koko juttu joku vitsi, muuhun tulokseen ei oikein voi päätyä .
Jos tämä juutalaisten ylläpitämä Avotaynu on myös sinun mielestä vitsi en voi sille sitten mitään tehdä. Noin 60-70% suomalaisten geeniperimästä on Efraimia niin myös nimet ovat kaukaa historian takaa ja juutalais taustaisia , sen tähden ne on Avotaynun tietokannoissa.
http://www.avotaynu.com/
Yst terv: Shema Yisrael - ...
En minä ota oppia miltään ikosilta kun on saatavissa asiallista tutkimustietoakin . Ihminen joka laittaa todisteeksi yleisimmät suomalaiset sukunimet ja ilmoittaa että ne ovat alkuperältään juutalaisia on niin ulalla kuin vain voi olla .Ehdotan että jokainen virtanen ja korhonen , pentikäinen ja turunen laittaa nimensä avoteynyn hakukoneeseen , useimmat kyllä ymmärtävät tuloksen varmaan paremmin kuin nämä sinun opettajasi.
Mikään geenitesti ei kerro kenenkään juutalaisuutta tai muuta kansallisuutta, jokainen joka tietää geeneistä jotain, tietää sen, myös Familytree:
Your ancestors left clues in your DNA which you can use to determine your deep ancestral origins and to link you with others in recent time. We can compare your results with our database - the largest of its kind in the world - and tell you whether those clues indicate POSSIBLE Jewish ancestry and whether you match others who are Jewish. " eli verrataan nykyjuutalaisiin mutta kenenkään juutalaisuus ei ole varma jollei tunne sukuaan.
10 heimosta : jewsandjoes on sekin epätieteellistä, heimoista ei ole geeninäytteitä ja muinaisen Israelin tutkimuksin todennettu historia poikkeaa raamatun esittämästä siksi disclaimer :
"Disclaimer: Even though FamilyTreeDNA is exclusively promoted by this website, FamilyTreeDNA does NOT endorse some of the views and/or genetic-based Hebrew-identity theories suggested within this website. FamilyTreeDNA is generally very careful when using a person's genetic haplotype to confirm association with any precise tribe or indigenous group, such as associations with the Cohen Modal Haplotype (Levitical Priestly class), descendants of Genghis Khan, Native Americans, etc. Once you have been tested and discover your specific haplogroup, you'll be given a lot of useful and compelling information, but you can also visit research sites like this one where THEORIES are suggested and HYPOTHESIZED in greater detail (such as here) in regards to Biblical history, etc."
Avoteynu ei ole vitsi, mutta et ole ymmärtänyt mitä sen sivustoilla sanotaan.Suomalaisten geenit on tutkittu, ehkä tarkemmin kuin minkään muun kansan , eikä suomalaisilla ole geneettisiä yhteyksiä lähi-itään .- l``
Jotenkin näyttäisi siltä,etteivät eräät tällä palstalla häiriköivät kristityt yksinkertaisesti osaa muuta,kuin inttää,huutaa ja toistaa loputtomiin omia juttujaan.
Eihän ketjun aloittajan argumentoinnissa ole ollut päätä eikä häntää. - Shema Yisrael
Koko Shalomia viikkoosi jos herrojen Herra Adonai Yeshua HaMashiach sen sinulle suo !
Herra jolla on tänään kaikki valta näkyväisissä ja näkymättömissä suojelkoon askeleesi tulevalla viikolla ! Näyttäköön yksin Hän kuka on oikeassa. Hänen Pyhän nimensä kunnian tähden : )
Minä en ota oppia valhettelijoilta, tai heiltä jotka heittävät totuuden maahan !
Olen valmis ottamaan vastaan tietoa ja ymmärrystä vaina Herralta joka on totuuden ja tiedon avain ja lähde. Yksin Hän pystyy johdattamaan totuuteen , johon minulla on rakkaus. Tämä Totuus tekee vapaaksi. Tässä ajassa tieto on vajaavaista ja lopunajalla ymmärrys lisäntyy. Historian kirjat kirjoitetaan loppuun Jerusalemissa, kuten Israelin pyhät profeetat ovat ne ilmoittaneet.
Nuo sinun lähteesi tutkijat on kuin heinä ja ei ne kestä jollei niillä olle sanan kalliota suojanansa.
>>>En minä ota oppia miltään ikosilta kun on saatavissa asiallista tutkimustietoakin
En sitä tarkoittanut että Ossi Ikosen mielipidettä kysyt, vaan kysy häneltä se tietolähde joka on tutkinut tuon Israelin väestön DNA kartan, josta selviää vain 34% väestön olevan eteläisen Juudan heimoja.
>>>Mikään geenitesti ei kerro kenenkään juutalaisuutta tai muuta kansallisuutta, jokainen joka tietää geeneistä jotain, tietää sen, myös Familytree:
Ei Family Tree tutki samalla Tooraa ja Tanakia ,saatika että uskoisi niihin.
Ei ne edes ymmärrä että Israel oli kahtena valtiona. Pistä tutkimus käyntiin jolla selvitettäisiin sinulle sopivien ihmisten toimesta geenejä, niin saat sinulle sopivan lopputuloksen. Kuin vaali gallup kyselyissä tehtiin.
>>>10 heimosta : jewsandjoes on sekin epätieteellistä, heimoista ei ole geeninäytteitä ja muinaisen Israelin tutkimuksin todennettu historia poikkeaa raamatun esittämästä siksi disclaimer :
Ei tuolla järjestöllä ole geenipurkkeja lasikaapissa taikka ei se kerä DNA näytteitä. Family Tree tekee niitä tutkimuksia ja varmaan moni muukin.
Se tutkii asioita Tooran ja Tanakin tähden koska siellä puhutaan että 12 heimoa palaa takaisin ja ihmiset silloin tietää että on olemassa Israel jossa on Jaakobin poijista syntynyt 12 sukukunnan Israel. Jewsandjoes on USA:sta joten ei se ensimmäisenä tutki suomeen kadonneita heimoja, vaan gloobalia tutkimusta se tekee.
>>>Avoteynu ei ole vitsi, mutta et ole ymmärtänyt mitä sen sivustoilla sanotaan.Suomalaisten geenit on tutkittu, ehkä tarkemmin kuin minkään muun kansan , eikä suomalaisilla ole geneettisiä yhteyksiä lähi-itään .
Juuri tässä keskustelu ketjussa ole kertonut niistä DNA geeni yhteyksistä joita on todistettu ja linkkejä ja antanut nimi joista olen itse saanut tietoa.
Sinä voit kysyä sieltä lisää.
Mutta kun ne eivät sinulle kelpaa, meneekö tässä minut helmet sijoille, ja pyhät koirille ?
OLET TROLLI ATEISTI ANTISEMITISTI JOKA LIETSOO VIHAA ISRAELIN 12 HEIMOA KOHTAAN. VAIN MUSLIMI VOI OLLA KANSSASI SAMAA MIELTÄ.
SINULLA RASISTISET KOMMENTIT JA ANTISEMITISTISIÄ ISRAELIN KADONNEITA 12 HEIMOA KOHTAAN KUTEN MYÖS TOORAA JA TANAKIA.
On antisemitistiä ja rasismia haukka "kristittyjä taikka juutalaisia".
Mikä oikeus sinulla on vihata kristittyjä ? itse kiellät Tooran ja Tanakin kirjoitukset, vieläpä juutalaisuus palstalla ? Onko minulla oikeus vihata kaikkia Juudan heimon juutalaisia, vaikka jotkut ovat tehneet hirveyksiä joista koko kansa on musta maalattu. Tai kun joku itseään juutalaiseksi esittävä on henkisesti epävakaa ja vihamielinen minua kohtaan, myös kaikkia kristittyjä kohtaan.
Yst terv: Shema Yisrael - VT ei ole UT

Yst terv: Shema YisraelNimimerkki Shema Yisraelinkin tulisi ymmärtää ettei kristitty ole sama asia kuin juutalainen. Fyysistä ympärileikkausta ei voi perua ja kristittyjen ympärileikkaus taas on se ainoa oikea eli metafyysinen!
Historiallinen tosiasiahan on että Jeesus paljasti kaikelle kansalle juutalaisten kolttoset niin poliittisen kuin rahanvallan elämässäkin ja että tämän tähden verenhimoiset juutalaiset ne nimenomaan murhautti syyttömän Jeesuksen Kristuksen, koko uuden liiton kristikunnan vapahtajan!
Eivätkä juutalaiset edelleenkään tunne armon käsitettä vaan elävät selkänsä kääntäneinä uudelle liitolle pakanariittiensä mukaisesti. Missä kääntymyksenne viipyy, juutalaiset?!
Kaikkihan on kristityille jo oikeastaan ilmoitettu UT:ssa ja Ilmestyskirjan mukaanhan Jeesus Kristus tulee ja rankaisee juutalaisia hänen ristiinnaulitsemisestaan sekä laittaa juutalaiset ymmärtämään uuden liiton merkityksen koko ihmiskunnalle.
Halleluja Jeesus Kristus, paatuneiden murhaajajuutalaisten tuleva herra! - ...

Yst terv: Shema YisraelYst. terv?
En vihaa kristittyjä. Enkä ketään muutakaan.Mitenkä voisi vihata kadonneita heimoja? Ja vain osa kristityistä on tietämättömiä ja hurahtaa hölmöyksiin. Senkin kyllä sanoin tuolla, mutta se joka luulee että kaikki tavalliset suomalaiset sukunimet ovat juutalaisperäisiä, on kyllä hurahtanut. - Shema Yisrael
VT ei ole UT kirjoitti:
Nimimerkki Shema Yisraelinkin tulisi ymmärtää ettei kristitty ole sama asia kuin juutalainen. Fyysistä ympärileikkausta ei voi perua ja kristittyjen ympärileikkaus taas on se ainoa oikea eli metafyysinen!
Historiallinen tosiasiahan on että Jeesus paljasti kaikelle kansalle juutalaisten kolttoset niin poliittisen kuin rahanvallan elämässäkin ja että tämän tähden verenhimoiset juutalaiset ne nimenomaan murhautti syyttömän Jeesuksen Kristuksen, koko uuden liiton kristikunnan vapahtajan!
Eivätkä juutalaiset edelleenkään tunne armon käsitettä vaan elävät selkänsä kääntäneinä uudelle liitolle pakanariittiensä mukaisesti. Missä kääntymyksenne viipyy, juutalaiset?!
Kaikkihan on kristityille jo oikeastaan ilmoitettu UT:ssa ja Ilmestyskirjan mukaanhan Jeesus Kristus tulee ja rankaisee juutalaisia hänen ristiinnaulitsemisestaan sekä laittaa juutalaiset ymmärtämään uuden liiton merkityksen koko ihmiskunnalle.
Halleluja Jeesus Kristus, paatuneiden murhaajajuutalaisten tuleva herra!Shalom rauhaa päivääsi ja viikkoosi !
Eteläisen Juudan heimon juutalaiset huusivat.... Tulkoon hänen verensä meidän ja meidän lapsiemme päälle !
Yeshuaan uskovien uudenliiton temppeli on ihmisenkeho, tuo veri tuli siis ihmsten päälle heille jotka ottivat/ottavat Yeshuan vastaan.
Eikö tuo veri ole synnit puhdistava veri, 100% sovituksen veri , joka sovitti koko maailman synnit, veri joka lupaa enemmän kuin Aabelin veri. Ketä ottaa Yeshuan vastaan syntiensä sovittajana ? (Jes.53). Sillä hirmuista on joutua elävän YHWH:n eteen ilman riittävää syntiuhria.
>>>tulisi ymmärtää ettei kristitty ole sama asia kuin juutalainen. Fyysistä ympärileikkausta ei voi perua ja kristittyjen ympärileikkaus taas on se ainoa oikea eli metafyysinen!
Kuka on juutalainen ? Tästä kertoo lisää Eteläisen Israelin Benjaminin sukukuntaa oleva Rabbi : ) Joka uskoi Tooraan , Tanakiin , Moosesta ja profeettoja, ja heidän Messias ja Israel profetioita. (100% 12 sukukunnan jäsen).
Room.2:28-29
Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; 29. vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.
Koko läntinen kristikunta käsiten on korvausteologinen ja okkultististen temppelinherrojen ja vapaamuurarien luoma käsite. Ei ole olemassa maata jonka jäsenet olisi 100% kristittyjä, saatika uudestisyntyneitä ja Yeshuan seuraajia. Lapsen päälaen valelu ei tee lapsesta Yeshuan seuraajaa. Eikä lapsikaste ole edes Raamatullinen kaste, saatika että olisi juutalainen mikve upotuskaste jonka Yeshua otti.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikve
http://www.facebook.com/group.php?gid=129814760363863#!/group.php?gid=129814760363863&v=wall
Vain uskova on kristitty, ja kristitty on uskova, ei siis jumalaton ateisti.
Sakarja profeetta kertoo Sak.13-14 kertoo että kansat käy Israelin vastaan ja 1/3 väestöstä jää henkiin, Israeliin vastaan hyökkääjät tuhotaan.
Lopunajalla Herra puhdistaa kaikkialla maailmassa myös silloin maailmassa henkiin jää vain 1/3 väestöä.
ps.ei ole olemassa kansakuntaa, maata ja valtiota joka olisi synnitön YHWH:n edessä, kaikki on pois poikenneet ja syntisiä valtioita.
Tutustu tähän Room.11 kohtaan
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 11%3A1&rnd=1304327880292
Yst terv: Shema Yisrael
- Mielenkiintoista ...
> suomalaisilla ole geneettisiä yhteyksiä lähi-itään.
Tuohan on kyllä täyttä puppua, sillä kyllä kaikilla ihmisillä on Aadamin ja Nooan jälkeläisillä aivan kirjaimellisen tarkka geneettinen yhteys lähi-itään, sillä kaikki on sieltä lähtöisin.
Se, miten 2000-4000 vuotta sitten tapahtuneet geeniyhteydet näkyisivät nykyihmisten muodostamissa kansoissa ja varsinkin verrattuna nykylähi-itäläisiin, onkin sitten jo täysin toinen juttu.
Ilmeisiä sukuluetteloja ei liene myöskään tallella kenelläkään noin pitkälle, jos nyt tahdottaisiin asiaa niiden kautta tutkia, muutoin kuin Raamattuun tallennettuina ainakaan laajassa mittakaavassa.
Mielenkiintoinen asia on tietysti silti tuo DNA-tutkimus varsinkin jos siihen pystyisi perehtymään todella hyvällä ymmärryksellä ja laajalla vertailuaineistolla.
Kuitenkin on tärkeää ymmärtää, että hengelliset ovat tärkeämmät kuin lihalliset vaikka Jumala pitää huolta myös lihallisten merkityksen toteutumisesta oman tahtonsa ja päättämänsä mukaan Yeshuan valtakunnan kannalta, amen.- ...
Jos uskoo Noan tarinaan totena ei koko geenitutkimuksilla olisi päätä eikä häntää, niillä kun päästään yli 100 000 vuoden päähän ja ihmispopulaatioiden geneettiset erot alkavat jo varhain lajin lähtiessä Afrikasta. Kaikki ihmiset ovat lähtöisin Afrikasta mutta harvat kansat syntyneet tai asuneet lähi-idässä, kaikki eivät edes Afrikasta lähtiessä kulkeneet lähi-idän kautta.
- Shema Yisrael
Tuo nimimerkki joka käyttää kolmea pistettä ...
On trolli , ateisti ,ehkä muslimi , taikka juutalaisuuteen kääntynyt , tai heidän jälkeläisiä.
Hän heittää maahan totuuden Toorasta ja Tanakista !
Tällä juutalaisuus foorumilla ei saisi keskutella heidän omista lähteistä ja ne eivät kelpaa tieteelliseksi todisteeksi ?
Jos ne eivät kelpaa tieteelliseksi todisteeksi niin mitä järkeä niitä on Juudan heimon juutalaisilla edes lukea ? Ja itkumuurilla rukoilla ?
Tuo trolli ja useat muut palstan "Juudan heimon juutalaiset / käännynnäiset" häpäisevät päänsä , ja muut Israelin 12 heimon jäsenet. Kun kirjoittelee tänne rasistisia loukkauksia ja 12 heimoa kohtaan antisemitistisiä kirjoituksia. Kirjoittelevat jopa isienperinnäissääntöjä tänne, rakastavat ennemmin piemeyttä, kuin valoa ja valkeutta, koska heidän tekonsa ovat pahat.
MUTTA AUTUAITA OVAT RAUHANTEKIJÄT ABBA YHWH:n LAPSET SILLÄ HE SAAVAT PERIÄ MAAN :)
Lähes joka päivä ja arki he lukee TOORAA JA TANAKIA mutta kun sieltä nostaa esiin joitain kohtia esim; Jes.53
Niin jo alkaa itku ja vikinä että tuo on sitä ja tuo tätä , ei niin kuin se on kirjoitettu. Blaa blaa sinä olet kristitty.
Jos kysyy patriarkoista niin.... Profeetat ja Mooses olivat vain taru olentoja kuin piiroshahmot. Kuten Israelin heimolle lähetetyt profeetat ja profetiat ja pyhät kirjoitukset. Kirjoitusten mukaan Israel tappoi omia profeettoja ja vielä kaksi säkkipukuista profeettaa tapetaan Jerusalemin kadulle jossa ne makaa kolmepäivää.
ISRAELIN JA ISRAEL YSTÄVIEN HARHAA !
HEILLE KELPAA MAKEA VALHE ENNEMMIN KUIN KARVAS TOTUUS !
SYNTI ON SYNTI KAIKILLE MYÖS ETELÄISELLE JUUDANHEIMOLLE !
MINULLA EI HARHAA ETTÄ ISRAEL OLISI SYNNITÖN YHWH:n EDESSÄ. JOPA SAKARJA.13 KERTOO ETTÄ LOPUNAJALLA VAIN 1/3 VÄESTÖSTÄ PELASTUU. KUN HERRAN SALLIMA JA HESEKIELIN KERTOMA LOPUNAJAN PUHDISTUS TAPAHTUU ISRAELISSA.
MITÄ ON ISRAEL JA JUUDANHEIMON JUUTALAISUUS ILMAN TOORAA , TANAKIA JA YESHUAA ? SE ON KUIN KEHO ILMAN SIELUA !
MARANATA IMMANUEL !
Yst terv: Shema Yisrael - Shema Yisrael
Kuvassa ilmoitetaan DAVIDIN SUVUN GEENI LÖYTÖ !
JOTA VERRATAAN SUOMALAISTEN MIESTEN GEENEIHIN : )
Tutkinut ja lähde on Family Tree
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=1532609814657&set=o.114671471893106&type=1&theater
Yst terv: Shema Yisrael - Totta kai geeni-
... kirjoitti:
Jos uskoo Noan tarinaan totena ei koko geenitutkimuksilla olisi päätä eikä häntää, niillä kun päästään yli 100 000 vuoden päähän ja ihmispopulaatioiden geneettiset erot alkavat jo varhain lajin lähtiessä Afrikasta. Kaikki ihmiset ovat lähtöisin Afrikasta mutta harvat kansat syntyneet tai asuneet lähi-idässä, kaikki eivät edes Afrikasta lähtiessä kulkeneet lähi-idän kautta.
tutkimuksella on aivan pää ja häntä, mutta ihmisten tulkinnat ajoista ja päästä ja hännästä ovat vajavaisia ja virheellisiä, eikä siinä ole mitään ihmeellistä eikä epäselvää, sillä ihmiset vaeltavat ja tekevät päätelmiä omasta pimeästä lähtökohdasta käsin kuin myös evoluutioteoriassa nähdään.
Jos kuka tahtoo totuuden tulla löytämään, niin kannattaa avukseen pyytää Herraa Yeshuaa ja Raamatun kautta Pyhän Hengen opettamana kasvaa vanhurskauteensa ja pyhittyä totuudessa, vaikka tietysti ei pääasia ole sukuluetteloissa vaan Jumalan tahdon mukaisessa Herran Yeshuan ja lähimmäisten rakastamisessa ja Isän Jumalan lapseudessa, amen. - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Tuo nimimerkki joka käyttää kolmea pistettä ...
On trolli , ateisti ,ehkä muslimi , taikka juutalaisuuteen kääntynyt , tai heidän jälkeläisiä.
Hän heittää maahan totuuden Toorasta ja Tanakista !
Tällä juutalaisuus foorumilla ei saisi keskutella heidän omista lähteistä ja ne eivät kelpaa tieteelliseksi todisteeksi ?
Jos ne eivät kelpaa tieteelliseksi todisteeksi niin mitä järkeä niitä on Juudan heimon juutalaisilla edes lukea ? Ja itkumuurilla rukoilla ?
Tuo trolli ja useat muut palstan "Juudan heimon juutalaiset / käännynnäiset" häpäisevät päänsä , ja muut Israelin 12 heimon jäsenet. Kun kirjoittelee tänne rasistisia loukkauksia ja 12 heimoa kohtaan antisemitistisiä kirjoituksia. Kirjoittelevat jopa isienperinnäissääntöjä tänne, rakastavat ennemmin piemeyttä, kuin valoa ja valkeutta, koska heidän tekonsa ovat pahat.
MUTTA AUTUAITA OVAT RAUHANTEKIJÄT ABBA YHWH:n LAPSET SILLÄ HE SAAVAT PERIÄ MAAN :)
Lähes joka päivä ja arki he lukee TOORAA JA TANAKIA mutta kun sieltä nostaa esiin joitain kohtia esim; Jes.53
Niin jo alkaa itku ja vikinä että tuo on sitä ja tuo tätä , ei niin kuin se on kirjoitettu. Blaa blaa sinä olet kristitty.
Jos kysyy patriarkoista niin.... Profeetat ja Mooses olivat vain taru olentoja kuin piiroshahmot. Kuten Israelin heimolle lähetetyt profeetat ja profetiat ja pyhät kirjoitukset. Kirjoitusten mukaan Israel tappoi omia profeettoja ja vielä kaksi säkkipukuista profeettaa tapetaan Jerusalemin kadulle jossa ne makaa kolmepäivää.
ISRAELIN JA ISRAEL YSTÄVIEN HARHAA !
HEILLE KELPAA MAKEA VALHE ENNEMMIN KUIN KARVAS TOTUUS !
SYNTI ON SYNTI KAIKILLE MYÖS ETELÄISELLE JUUDANHEIMOLLE !
MINULLA EI HARHAA ETTÄ ISRAEL OLISI SYNNITÖN YHWH:n EDESSÄ. JOPA SAKARJA.13 KERTOO ETTÄ LOPUNAJALLA VAIN 1/3 VÄESTÖSTÄ PELASTUU. KUN HERRAN SALLIMA JA HESEKIELIN KERTOMA LOPUNAJAN PUHDISTUS TAPAHTUU ISRAELISSA.
MITÄ ON ISRAEL JA JUUDANHEIMON JUUTALAISUUS ILMAN TOORAA , TANAKIA JA YESHUAA ? SE ON KUIN KEHO ILMAN SIELUA !
MARANATA IMMANUEL !
Yst terv: Shema YisraelEn ole mikään esittämistäsi, mutta erityisesti haluan sanoa, koska tämä on juutalaisuspalsta, että kääntyneet, joita kirjoittaja- itse kristitty -näkyy erityisesti halveksivan,ovat juutalaisen uskonnon ja heprealaisen Raamatun mukaan täysiä juutalaisia .
Tanach on uskonnon kirja, se antaa ohjeet miten pitää elää, mutta ei se ole tieteen oppikirja . Tiede ei estä eikä haittaa Länsimuurilla rukoilijoita eikä juutalaisten parissa ole ajatusta että tutkimusta pitäisi pelätä tai estää. Jos pitää pelätä tieteen tuloksia, silloin pitää miettiä mikä on vikana omissa uskomuksissa, tiedehän pyrkii totuuteen, mikä on, tai ainakin pitäisi olla joka uskonnonkin perusta.
Torah on juutalaisuuden ydin, on ollut aina, mutta ei sillä tavalla miten kristityt sen tulkitseva ja, Jeesus ei todellakaan kuulu juutalaisuuteen. - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Kuvassa ilmoitetaan DAVIDIN SUVUN GEENI LÖYTÖ !
JOTA VERRATAAN SUOMALAISTEN MIESTEN GEENEIHIN : )
Tutkinut ja lähde on Family Tree
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=1532609814657&set=o.114671471893106&type=1&theater
Yst terv: Shema YisraelEi ilmoiteta eikä voi löytyä koska pitää ensin löytää varmuudella joku muinainen Davidin sukuun kuulunut mies, nyt ei edes ole mihin verrata.
- Shema Yisrael
... kirjoitti:
Ei ilmoiteta eikä voi löytyä koska pitää ensin löytää varmuudella joku muinainen Davidin sukuun kuulunut mies, nyt ei edes ole mihin verrata.
Shalomia päivääsi tutkija ! : )
Davidin suvun jälkeläisiltä on otettu tuo näyte, kerrottiin tässä usean tunnin seminaarissa. Myös se toinen tutkimus on jo tehty heiltä jotka tietävät olevansa Juudaa Benjaminia tai Simeonia, heitä oli se 34% Israelin västöstä.
Näistä tutkimuksista ja siitä lähteestä voit kysyä lisää Ossi Ikoselta ja Pekka Lyyraselta jonka yhteystiedot löytyvät täältä. http://jarmo10.org/Israelin paluu.htm
Tässä linkissä on useamman tunnin seminaari jossa kerrotaan Efraimista joka lähti Assyyrin jälkeen kauas... tuntemattomaan pohjoiseen.
Lataa seminaari ilmaiseksi
http://sites.google.com/site/studiomajakka/israelinkadonneetheimot
Josta YHWH on heidät aikojen lopulla tuova takasin.
Myös tuossa alempanana kartta kuvassa on Jeremian kirjan kohtia joissa kerrotaan YHWH teoista ja tahdosta lopunajalla.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776880047124&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1
Paljon ei ole pohjoisia kansoja jotka on geneettisesti Jaakobin jälkeläisiä :) Pohjoisen Israelin Efraimin (10 heimoa) ja Jaakobin jälkeläisiä on kaikkialla maailmassa, mutta pohjoisessa on valtaosa geneettisistä jälkeläisistä kertoo Jeremiah. He muodostaa 10 kadonnutta heimoa.
Yst terv: Shema Yisrael - Kommenttisi osoittaa
... kirjoitti:
En ole mikään esittämistäsi, mutta erityisesti haluan sanoa, koska tämä on juutalaisuspalsta, että kääntyneet, joita kirjoittaja- itse kristitty -näkyy erityisesti halveksivan,ovat juutalaisen uskonnon ja heprealaisen Raamatun mukaan täysiä juutalaisia .
Tanach on uskonnon kirja, se antaa ohjeet miten pitää elää, mutta ei se ole tieteen oppikirja . Tiede ei estä eikä haittaa Länsimuurilla rukoilijoita eikä juutalaisten parissa ole ajatusta että tutkimusta pitäisi pelätä tai estää. Jos pitää pelätä tieteen tuloksia, silloin pitää miettiä mikä on vikana omissa uskomuksissa, tiedehän pyrkii totuuteen, mikä on, tai ainakin pitäisi olla joka uskonnonkin perusta.
Torah on juutalaisuuden ydin, on ollut aina, mutta ei sillä tavalla miten kristityt sen tulkitseva ja, Jeesus ei todellakaan kuulu juutalaisuuteen.> Jeesus ei todellakaan kuulu juutalaisuuteen.
... että et itse todellakaan kuulu juutalaisuuteen, sillä et tunne Israelin Pyhää Herraa, joka istuu tälläkin hetkellä valtaistuimellaan, jos ei ole noussut kunnioittamaan opetuslastaan niinkuin teki Stefanuksen kohdallakin, kun uskonnolliset juutalaiset pimeydessään vastustivat Jumalan Pyhän Hengen antamaa hengellistä hyvää parannuskehotusta aivan niinkuin profeetatkin ovat kautta aikojen vainottuinakin johtajien ja kansankin osalta saaneet rakastaa Herraansa ja myös lähimmäisiään, mutta valitettavasti pimeydessä vihataan Jumalan Valkeutta Herran Yeshuan antamana, koska teot ovat pahat eikä tahdota nöyrtyä mielenmuutokseen niin täytyy alkaa poimia kiviä käsiensä jatkeiksi omassa turmeltuneessa mielenlaadussa. Jos et usko VT:n profeettoja niin ei ole ihme ettet usko myöskään UT:n apostoleja, jotka toimivat saman Herran Yeshuan Hengessä myös Uudessa Liitossa.
> Torah on juutalaisuuden ydin
Yeshua on Jumalan Elävä Sana ja täytti kaiken lain Pyhänä Uhrikaritsana ja Jumalan rakkaus on Ristinsä kautta ilmoitettu juutalaisille.
HalleluYeshua, Isän Jumalan ainosyntyiselle Pojalle ja Immanuelille ja Herralle Sebaotille, amen. - Todella hienoahan
Shema Yisrael kirjoitti:
Shalomia päivääsi tutkija ! : )
Davidin suvun jälkeläisiltä on otettu tuo näyte, kerrottiin tässä usean tunnin seminaarissa. Myös se toinen tutkimus on jo tehty heiltä jotka tietävät olevansa Juudaa Benjaminia tai Simeonia, heitä oli se 34% Israelin västöstä.
Näistä tutkimuksista ja siitä lähteestä voit kysyä lisää Ossi Ikoselta ja Pekka Lyyraselta jonka yhteystiedot löytyvät täältä. http://jarmo10.org/Israelin paluu.htm
Tässä linkissä on useamman tunnin seminaari jossa kerrotaan Efraimista joka lähti Assyyrin jälkeen kauas... tuntemattomaan pohjoiseen.
Lataa seminaari ilmaiseksi
http://sites.google.com/site/studiomajakka/israelinkadonneetheimot
Josta YHWH on heidät aikojen lopulla tuova takasin.
Myös tuossa alempanana kartta kuvassa on Jeremian kirjan kohtia joissa kerrotaan YHWH teoista ja tahdosta lopunajalla.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776880047124&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1
Paljon ei ole pohjoisia kansoja jotka on geneettisesti Jaakobin jälkeläisiä :) Pohjoisen Israelin Efraimin (10 heimoa) ja Jaakobin jälkeläisiä on kaikkialla maailmassa, mutta pohjoisessa on valtaosa geneettisistä jälkeläisistä kertoo Jeremiah. He muodostaa 10 kadonnutta heimoa.
Yst terv: Shema Yisraelse olisi olla isän puolelta pohjoista Israelia ja äidin puolelta eteläistä Juudaa, mutta tärkeimpänä ja parhaimpa Israelin Pyhän Herran Yeshuan taivaalliselta valtaistuimelta Siinosta ja Uudesta Jerusalemista olla pyhitetty hengeltään sydämen ympärileikkauksessa uskon kuuliaisuuteen Taivaallisen Isän lupauksen lapseuteen ja perintöosaan pyhitetyille ja kutsutuille ja valituille. Ja kaiken kunnian ja kiitoksen ja ylistyksen tahdon tuoda yksin Isälle Yeshuan nimessä ja Pyhän Hengen voimassa, amen.
HalleluYeshua! - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Shalomia päivääsi tutkija ! : )
Davidin suvun jälkeläisiltä on otettu tuo näyte, kerrottiin tässä usean tunnin seminaarissa. Myös se toinen tutkimus on jo tehty heiltä jotka tietävät olevansa Juudaa Benjaminia tai Simeonia, heitä oli se 34% Israelin västöstä.
Näistä tutkimuksista ja siitä lähteestä voit kysyä lisää Ossi Ikoselta ja Pekka Lyyraselta jonka yhteystiedot löytyvät täältä. http://jarmo10.org/Israelin paluu.htm
Tässä linkissä on useamman tunnin seminaari jossa kerrotaan Efraimista joka lähti Assyyrin jälkeen kauas... tuntemattomaan pohjoiseen.
Lataa seminaari ilmaiseksi
http://sites.google.com/site/studiomajakka/israelinkadonneetheimot
Josta YHWH on heidät aikojen lopulla tuova takasin.
Myös tuossa alempanana kartta kuvassa on Jeremian kirjan kohtia joissa kerrotaan YHWH teoista ja tahdosta lopunajalla.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776880047124&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1
Paljon ei ole pohjoisia kansoja jotka on geneettisesti Jaakobin jälkeläisiä :) Pohjoisen Israelin Efraimin (10 heimoa) ja Jaakobin jälkeläisiä on kaikkialla maailmassa, mutta pohjoisessa on valtaosa geneettisistä jälkeläisistä kertoo Jeremiah. He muodostaa 10 kadonnutta heimoa.
Yst terv: Shema YisraelEi ketään ole varmuudella voitu tunnistaa Davidin jälkeläiseksi eikä edes voi tunnistaa, ei ole verrokkia. Ei näiden pienten kristillisten piirien puuhasteluilla ole mitään merkitystä.Ikosilla ja lyyrasilla ovat genetiikan perusteetkin hakusessa ja historia rakenettu niin, että yhdistellään eriaikasia raamatunlauseita ja selitetään niitä miten halutaan .
Todisteeksi ei siis riitä että on jokin ryhmä joka on sitä mieltä että se ,tai suomalaiset yleensä, ovat kadonneita israelilaisia ja järjestää kristillisuskonnolliselta pohjalta seminaareja omien väitteidensä tueksi .Tässä linkkejä siihen mitä tiedetään :
http://www.cell.com/AJHG/abstract/S0002-9297(07)63626-X
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18446216
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20531471
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19669163
http://www.cell.com/AJHG/abstract/S0002-9297(07)62387-8
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20560205
suomalaisista :
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo95417&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero
Jos ei linkki toimi , niin lehti on Duodecim 1/2006 , uudempaakin tietoa on , en tähän hätään netistä löytänyt (suomalaisten geeniatlas) Suomalaiset eivät ole lähi-idästä, eivätkä ole sukua sikäläisille kansoille. - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Ei ilmoiteta eikä voi löytyä koska pitää ensin löytää varmuudella joku muinainen Davidin sukuun kuulunut mies, nyt ei edes ole mihin verrata.
Davidin sukua oleva on jo löydetty, luuletko että sellainen tieto häviäisi sukupolvien aikana ? Family Tree on tehnyt sen DNA -testin sille sukulaiselle.
Linkki on tässä keskustelu ketjussa.
On muitakin sukuja ja hekin tietää juurensa ja esivanhempansa, heitä on se 34% Israelin väestöä.
Yst terv: Shema Yisrael - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Ei ilmoiteta eikä voi löytyä koska pitää ensin löytää varmuudella joku muinainen Davidin sukuun kuulunut mies, nyt ei edes ole mihin verrata.
Oho viesti meni väärään paikka piti laittaa se tähän (suomi24 saisi uudista sivustorakenteensa tämä on surkea, verrattuna siihen aikaisempaan).
Ja sitten asiaan...
Davidin sukua oleva on jo löydetty, luuletko että sellainen tieto häviäisi sukupolvien aikana ? Family Tree on tehnyt sen DNA -testin sille sukulaiselle.
Linkki on tässä keskustelu ketjussa.
On muitakin sukuja ja hekin tietää juurensa ja esivanhempansa, heitä on se 34% Israelin väestöä.
Yst terv: Shema Yisrael - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Ei ketään ole varmuudella voitu tunnistaa Davidin jälkeläiseksi eikä edes voi tunnistaa, ei ole verrokkia. Ei näiden pienten kristillisten piirien puuhasteluilla ole mitään merkitystä.Ikosilla ja lyyrasilla ovat genetiikan perusteetkin hakusessa ja historia rakenettu niin, että yhdistellään eriaikasia raamatunlauseita ja selitetään niitä miten halutaan .
Todisteeksi ei siis riitä että on jokin ryhmä joka on sitä mieltä että se ,tai suomalaiset yleensä, ovat kadonneita israelilaisia ja järjestää kristillisuskonnolliselta pohjalta seminaareja omien väitteidensä tueksi .Tässä linkkejä siihen mitä tiedetään :
http://www.cell.com/AJHG/abstract/S0002-9297(07)63626-X
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18446216
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20531471
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19669163
http://www.cell.com/AJHG/abstract/S0002-9297(07)62387-8
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/20560205
suomalaisista :
http://www.duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku&p_p_action=1&p_p_state=maximized&p_p_mode=view&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku__spage=/portlet_action/dlehtihakuartikkeli/viewarticle/action&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_tunnus=duo95417&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_frompage=uusinnumero
Jos ei linkki toimi , niin lehti on Duodecim 1/2006 , uudempaakin tietoa on , en tähän hätään netistä löytänyt (suomalaisten geeniatlas) Suomalaiset eivät ole lähi-idästä, eivätkä ole sukua sikäläisille kansoille.Jos sinulle ei Family Treen DNA -testi eikä mikään muukaan kelpaa niin minkä sille sitten voi ?
Antamasi linkit edustaa "ateistien ja antisemitistien (12 heimoa kohtaa)" huuhaata jollei ne pysty perustelemaan myös Tooran ja Tanakin avulla että mistä mitäkin geenejä löytyy koska ne väittää Jumalan pyhät kirjat hölynpölyksi. Ateistien tiede on jäljessä koska Toora ja Tanak ei valheittele mistä löytyy kadonneet heimot.
Niin totta kuin oli profetioitu Israelin ennalleen asettaminen (1948), niin totta on myös 12 heimon kotiin paluu pohjoisesta maasta (itse en vuotta tiedä).
Niistä kertoo itse YHWH ja Jeremian kirja, useat Tanakin kohdat, ja useat muut linkkien lähteet tässä keskustelussa.
Huvittavaa noissa antamissasi linkeissä on tämä, että DNA -testejä kun tekee niin. DNA -testien tilaaja, ja testien tekijän ihmisten haku valinta vaikuttaa tuloksen lopputulokseen. Näin saadaan haluttu testi tulos ennen kuin testiä on suoritettu.
Vertailuksi käy hienosti eduskuntavaalit tai kunnallisvaalit, kuin 100% malliesimerkiksi käy vaalien gallup kyselyt, ennen vaaleja. Hakemalla mielipiteitä määrätyistä paikoista, sopivaan kellonaikaan, ja asuinalueilta saadaan haluttu gallup lopputulos, jonka tilaaja oli halunnut.
Heh heh... tiedän tämän 100% varmuudella näin voi tehdä, saman myös geeni testien ottamisella. Mutta kun ette uskalla ottaa testejä niiltä alueita missä asuu nuo 10 kadonnutta heimoa. Kuten antamasi linkkien testi tulokset osoittaa.
Vaikka teidän edessä seisoi suoraan alenevassa sukupolvessa Daavidin jälkeläinen ja/tai leevinsukukuntaa niin se ei teille käy koska ette halua niitä Israeliin !!!
Myös ateistien tekemä työ ja heissä vaikuttava henki on viivytttää , estää, ja vahingoittaa 12 heimon kotiin paluuta, koska he ei siedä Israelia.
ps.osoita nuo linkkisi todeksi ja näytä, testien tekijät, heidän motiivi, testien tilaaja, testien rahoitus, ja ne ihmiset joilta testi on otettu, osoita vääräksi Tanakin kirjoitus että pohjoisesta ei tulee lopunajalla kotiin 10 kadonnutta heimoa ?
Yst terv: Shema Yisrael - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Jos sinulle ei Family Treen DNA -testi eikä mikään muukaan kelpaa niin minkä sille sitten voi ?

Yst terv: Shema YisraelAntamani linkit olivat tieteellisiin tutkimuksiin , tutkimus on tutkimusta se ei ole antimisemistista eikä ateistista. Linkit olivat olivat juuri ne joihin nyt viitataan kun puhutaan juutalaisten tai suomalaisten perimästä.Sinusta siis kansaivälisesti tunnetut alansa huipulla olevat tiedemiehet , joista osa on itsekin juutalaisia, ovat antisemitisteja, mutta jotkut ikoset ilman mitään koulutusta tai tietoa ovat uskottavia. Kun he sanovat että lahtiset, korhoset ja niemiset ovat juutalaisia ymmärrettyään väärin avotetnun tulokset, sinulla on lupa haukkua niitä jotka tietävät näitä ikosia enemmän ja tekevät oikeaa tiedettä. Tiedettä joka auttaa meitä kaikkia mm mm sairauksien hoidon kehittämisessä (perinnölliset taudit) sekä ymmärtämään omaa ja kansojemme menneisyyttä, ei luulojen tai uskomusten perusteella, vaan ensi kertaa ihmiskunnan historiassa niin kuin se todella on tapahtunut , sen mukaan mitä jälkiä kannamme omassa perimässämme.
Israelilaiset yliopistot ja sairaalat ovat antisemitistisia, Einstein -yliopisto on , suomalaiset tutkijat ovat, suomalaisten geeniperimää tutkitaan näet tismalleen samalla sinusta väärällä tavalla kuin juutalaisten .Sama metodi on käytössä jos tutkitaan isyyttä tai rikospaikkaDNA:ta . Ei siihen ole kuin yksi tieteellinen tapa ja sitä olen yrittänyt sinulle kertoa.
Familytree lähettää saamansa näytteet laboratorioon, jossa näytteet tutkitaan tismalleen samoin.Familytree on irtisanoutunut höpöryhmistä joita aina syntyy.
Kukaan ei väitä heprealaista Raamattua hölynpölyksi, mutta ainakin se on pyhä uskonnon kirja, ei historian, kielitieteen tai biologian .
Linkkaamani tutkimukset on jo kansainvälinen tiedeyhteisö hyväksynyt, jos vaadit minua tekemään nuo tutkimukset uudestaan, et todella ymmärrä tieteestä mitään.Mitä minä osaan mitä Leena Palotie ei osannut?
Israelissa ei pelätä "10 sukukunnan" löytymistä, mutta kun kuuntelee teitä niiden jäneniksi julistautuneita kristittyjä , alkaa tuntua että ehkä pitäisi . - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Davidin sukua oleva on jo löydetty, luuletko että sellainen tieto häviäisi sukupolvien aikana ? Family Tree on tehnyt sen DNA -testin sille sukulaiselle.
Linkki on tässä keskustelu ketjussa.
On muitakin sukuja ja hekin tietää juurensa ja esivanhempansa, heitä on se 34% Israelin väestöä.
Yst terv: Shema Yisrael"Davidin sukua oleva on jo löydetty, luuletko että sellainen tieto häviäisi sukupolvien aikana ? Family Tree on tehnyt sen DNA -testin sille sukulaiselle.
Linkki on tässä keskustelu ketjussa "
Ei ole löydetty. Aina on ollut ihmisiä jotka ovat väittäneet kuuluvansa tähän sukuun, mutta väitettä ei voi todentaa . Familytree on varmaan testannut monienkin tuohon sukuun kuuluvaksi itseään uskovan y-kromosomit, mutta se ei vielä todista mitään.
Mitä tulee tiedon häviämisen sukupolvien kuluessa, mikä hyvänsä tieto voi hävitä ja uutta tietoa tulla hävinneen tilalle. Raamattu mm kertoo että israelilaiset , koko kansa, unohtivat viettää pääsiäistä, mutta että juhlaa alettiin viettää erään reformin aikaan alkuperäisessä muodossa uudestaan.Väli oli satoja vuosia. - Etkö ymmärrä
... kirjoitti:
Antamani linkit olivat tieteellisiin tutkimuksiin , tutkimus on tutkimusta se ei ole antimisemistista eikä ateistista. Linkit olivat olivat juuri ne joihin nyt viitataan kun puhutaan juutalaisten tai suomalaisten perimästä.Sinusta siis kansaivälisesti tunnetut alansa huipulla olevat tiedemiehet , joista osa on itsekin juutalaisia, ovat antisemitisteja, mutta jotkut ikoset ilman mitään koulutusta tai tietoa ovat uskottavia. Kun he sanovat että lahtiset, korhoset ja niemiset ovat juutalaisia ymmärrettyään väärin avotetnun tulokset, sinulla on lupa haukkua niitä jotka tietävät näitä ikosia enemmän ja tekevät oikeaa tiedettä. Tiedettä joka auttaa meitä kaikkia mm mm sairauksien hoidon kehittämisessä (perinnölliset taudit) sekä ymmärtämään omaa ja kansojemme menneisyyttä, ei luulojen tai uskomusten perusteella, vaan ensi kertaa ihmiskunnan historiassa niin kuin se todella on tapahtunut , sen mukaan mitä jälkiä kannamme omassa perimässämme.
Israelilaiset yliopistot ja sairaalat ovat antisemitistisia, Einstein -yliopisto on , suomalaiset tutkijat ovat, suomalaisten geeniperimää tutkitaan näet tismalleen samalla sinusta väärällä tavalla kuin juutalaisten .Sama metodi on käytössä jos tutkitaan isyyttä tai rikospaikkaDNA:ta . Ei siihen ole kuin yksi tieteellinen tapa ja sitä olen yrittänyt sinulle kertoa.
Familytree lähettää saamansa näytteet laboratorioon, jossa näytteet tutkitaan tismalleen samoin.Familytree on irtisanoutunut höpöryhmistä joita aina syntyy.
Kukaan ei väitä heprealaista Raamattua hölynpölyksi, mutta ainakin se on pyhä uskonnon kirja, ei historian, kielitieteen tai biologian .
Linkkaamani tutkimukset on jo kansainvälinen tiedeyhteisö hyväksynyt, jos vaadit minua tekemään nuo tutkimukset uudestaan, et todella ymmärrä tieteestä mitään.Mitä minä osaan mitä Leena Palotie ei osannut?
Israelissa ei pelätä "10 sukukunnan" löytymistä, mutta kun kuuntelee teitä niiden jäneniksi julistautuneita kristittyjä , alkaa tuntua että ehkä pitäisi .ihmisten tekemän tieteen perustaa olettamukselle ja sen tukemiselle ihmisväitteissä.
Geenitutkimus on eksaktia kun pysytään tuloksissa, mutta johtopäätökset voivat olla täysin valheellisia ja virheellisiä ja usein ovatkin.
Yksinkertainenkin voi ymmärtää, että ihmisten eläimistä kertoviin tuomiin selityksiin eläinlähtöisesti osoittavan sen ymmärryksen puutteen, joka selittäjillä on , kun luotuja nähdessä pyritään niitä korottamaan Luojan sijaan. Näin se Pahakin pyrkii luotua ihmistä korottamaan Luojan yläpuolelle kun ihmiset hylkäävät Jumalan ilmoituksen totuutena ja sen tilalle pistävät ihmislähtöisen valheen ja sitä esittävät valheellisena ´totuutena´. Toivottavasti voit ymmärtää mitä tarkoitan, jos et niin et todennäköisesti ole riittävän yksinkertainen vaan tämän maailman oppinut, joka on viisaampi kuin Jumalan viisaus Raamatussa ja Pyhässä Hengessä opetettuna Messias Yeshuan nimessä.
Onko vaikea ymmärtää, miksi Yeshuan opetuslapset olivat kansan miehiä ilman suurta koulutusta, vaikka tietysti voi Herra käyttää myös tämän maailman viisaudesta pelastuneita ja nöyrtyneitä Herrran opetukseen ja pelkoon ja taivaalliseen viisauteen kuten näemme tapahtuneenkin Yeshuaa tunnustavissa.
´Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.´ (Room. 1:18-23)
Kuinka totta onkaan Pyhässä Hengessä annetut Jumalan totuudet ja viisaudet, amen Yeshuan nimessä. - 13+18
Etkö ymmärrä kirjoitti:
ihmisten tekemän tieteen perustaa olettamukselle ja sen tukemiselle ihmisväitteissä.
Geenitutkimus on eksaktia kun pysytään tuloksissa, mutta johtopäätökset voivat olla täysin valheellisia ja virheellisiä ja usein ovatkin.
Yksinkertainenkin voi ymmärtää, että ihmisten eläimistä kertoviin tuomiin selityksiin eläinlähtöisesti osoittavan sen ymmärryksen puutteen, joka selittäjillä on , kun luotuja nähdessä pyritään niitä korottamaan Luojan sijaan. Näin se Pahakin pyrkii luotua ihmistä korottamaan Luojan yläpuolelle kun ihmiset hylkäävät Jumalan ilmoituksen totuutena ja sen tilalle pistävät ihmislähtöisen valheen ja sitä esittävät valheellisena ´totuutena´. Toivottavasti voit ymmärtää mitä tarkoitan, jos et niin et todennäköisesti ole riittävän yksinkertainen vaan tämän maailman oppinut, joka on viisaampi kuin Jumalan viisaus Raamatussa ja Pyhässä Hengessä opetettuna Messias Yeshuan nimessä.
Onko vaikea ymmärtää, miksi Yeshuan opetuslapset olivat kansan miehiä ilman suurta koulutusta, vaikka tietysti voi Herra käyttää myös tämän maailman viisaudesta pelastuneita ja nöyrtyneitä Herrran opetukseen ja pelkoon ja taivaalliseen viisauteen kuten näemme tapahtuneenkin Yeshuaa tunnustavissa.
´Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumalallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissansa tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.´ (Room. 1:18-23)
Kuinka totta onkaan Pyhässä Hengessä annetut Jumalan totuudet ja viisaudet, amen Yeshuan nimessä.Osoita tieteellisesti että ei saa varastaa.
- Koska Mooseksen
13+18 kirjoitti:
Osoita tieteellisesti että ei saa varastaa.
kautta saadut ovat Jumalasta ja Isrelin Pyhänä Herrana Yeshua on minunkin Jumala niin minä en saa varastaa, jos tahdon rakastaa Herraa, joka on Yksi.
HalleluYeshua! - Osoitin kylläkin
13+18 kirjoitti:
Osoita tieteellisesti että ei saa varastaa.
tieteellisen sijaan loogisesti ja totuudellisesti, koska Jumalan armossa olen saanut vastaanottaa Herran hyvyyttä ja siunausta. Herran Yeshuan antama tieto on yksi Jumalan armon siunaus seurakunnassa ja Pyhässä Hengessä.
- Shema Yisrael
... kirjoitti:
Antamani linkit olivat tieteellisiin tutkimuksiin , tutkimus on tutkimusta se ei ole antimisemistista eikä ateistista. Linkit olivat olivat juuri ne joihin nyt viitataan kun puhutaan juutalaisten tai suomalaisten perimästä.Sinusta siis kansaivälisesti tunnetut alansa huipulla olevat tiedemiehet , joista osa on itsekin juutalaisia, ovat antisemitisteja, mutta jotkut ikoset ilman mitään koulutusta tai tietoa ovat uskottavia. Kun he sanovat että lahtiset, korhoset ja niemiset ovat juutalaisia ymmärrettyään väärin avotetnun tulokset, sinulla on lupa haukkua niitä jotka tietävät näitä ikosia enemmän ja tekevät oikeaa tiedettä. Tiedettä joka auttaa meitä kaikkia mm mm sairauksien hoidon kehittämisessä (perinnölliset taudit) sekä ymmärtämään omaa ja kansojemme menneisyyttä, ei luulojen tai uskomusten perusteella, vaan ensi kertaa ihmiskunnan historiassa niin kuin se todella on tapahtunut , sen mukaan mitä jälkiä kannamme omassa perimässämme.
Israelilaiset yliopistot ja sairaalat ovat antisemitistisia, Einstein -yliopisto on , suomalaiset tutkijat ovat, suomalaisten geeniperimää tutkitaan näet tismalleen samalla sinusta väärällä tavalla kuin juutalaisten .Sama metodi on käytössä jos tutkitaan isyyttä tai rikospaikkaDNA:ta . Ei siihen ole kuin yksi tieteellinen tapa ja sitä olen yrittänyt sinulle kertoa.
Familytree lähettää saamansa näytteet laboratorioon, jossa näytteet tutkitaan tismalleen samoin.Familytree on irtisanoutunut höpöryhmistä joita aina syntyy.
Kukaan ei väitä heprealaista Raamattua hölynpölyksi, mutta ainakin se on pyhä uskonnon kirja, ei historian, kielitieteen tai biologian .
Linkkaamani tutkimukset on jo kansainvälinen tiedeyhteisö hyväksynyt, jos vaadit minua tekemään nuo tutkimukset uudestaan, et todella ymmärrä tieteestä mitään.Mitä minä osaan mitä Leena Palotie ei osannut?
Israelissa ei pelätä "10 sukukunnan" löytymistä, mutta kun kuuntelee teitä niiden jäneniksi julistautuneita kristittyjä , alkaa tuntua että ehkä pitäisi .Et sinä edes lue mitä kirjoitan, mikä luetun ymmärtämisen tasosi ?
Ei Ikonen väitä että kaikki sukunimet on pohjoista Israelia, tai sitä että hän ne tutkimukset on tehnyt, tutkimukset teki Family Tree.
FAMILY TREE TUTKI NÄYTTEET !
Henkilöltä tai henkilöiltä jotka tietää olevansa eteläisen Juudan ja Daavidin jälkeläisiä. Sama firma on myös tutkinut näytteitä niiltä 34 % väestöä.
Antamissasi linkeissä ei kerrota edes että Venäjällä Neuvostoliitto siirsi juutalaiset kauas Kiinan rajantuntumaan. Pois jotta ne ei olisi missään tekemisissä valtaväestön kanssa ! Tämä on tieteellinen historiallinen facta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisten_autonominen_alue
http://en.wikipedia.org/wiki/Jewish_Autonomous_Oblast
Tottakai saada selkeä geeni kartta väestösä kun jotkut kansat, heimot ja alkuperäiskansat puuttu kokonaan. Tiedoksi vielä että suomensukuisten kansojen tunnettu historia on vanhempaa kuin venäläisten.
Suomensukuiset kansat olivat niitä alkuperäisiä kansoja jotka asutti Venäjää.
Venäjää joka alkoi Novgrodista, jonka loi 10 kadonnutta heimoa.
Joka oli menettänyt identiteettinsä ensin Israelissa ja sen jälkeen 200 vuodessa Assyyrin pakkosiirtolaisuudessa. Koska he olivat menettäneet identiteettinsä niin he eivät palaneet Israeliin, vaan menivät kauas tuntemattomaan pohjoiseen, johon oli Israelista 1½ vuoden matka. Tästä kertoo Jeremia muut.
Kun Israelin kadonneiden heimojen geeni tutkimusta tehdään jossain Moskovan esikaupunki alueilla ja tienoilla, niin ei siitä kattavaa tulosta synny, kun ne ei tutki alueista joissa on vähemistö kansoja joilla on geeniperimä lähellä tuota Isrealin 34% väestön osaa.
Mitä tulee tuhon suomalaiseen Duodecim 1/2006 tutkimukseen se on vuodelta 2006 ja siitä muistaakseni juuri kadonneiden heimojen tutkija Pekka Lyyränen on tietolähteittensä kautta löytänänyt selkeitäkin puutteita.
Älä nyt uudestaan aloita sitä ATEISTISTA ANTISEMITISTA TIETEELLISTÄ jargoniaa että blaa blaa... ei he ole geenitutkijoita vaan henkilöitä jotka kokoaa palaset yhteen. Kristityt sitä kristityt tätä...
"... EI KAIKKIEN TARVITSE OLLA LENTOKAPTEENEJA JA LUKEA METRIN PINO OHJEITA, JA KOULUTTAUTUA 10 VUOTTA, JOTTA ETELÄÄN PÄÄSI LENTÄMÄLLÄ !..."
Riittää että tutkimuksen alusta lähtien tehdään selkeä tavoite löytää juuri nuo 10 kadonuutta HEIMOA ! Eikä levitetä tutkimus tavoitetta, taloudellisten, poliittisten hyötyjen saamiseksi, tai ateistisen maailman kuvan leivättämiseksi. Ja näiden pohjalta vääristyneesti rakentaa koko tutkimus hanke globaaliksi ihmiskunnan geeniperän selvittämiseksi , miten ihminen sai mukamas alkunsa apinasta.
Yst terv: Shema Yisrael - Uskokaa Raamattuun
Shema Yisrael kirjoitti:
Et sinä edes lue mitä kirjoitan, mikä luetun ymmärtämisen tasosi ?

Yst terv: Shema Yisraelja vastaanottakaa se Pyhän Hengen opettamana Herran Yeshuan nimessä Isän Jumalan tahdon mukaan.
> Ja näiden pohjalta vääristyneesti rakentaa koko tutkimus hanke globaaliksi ihmiskunnan geeniperän selvittämiseksi , miten ihminen sai mukamas alkunsa apinasta.
Jo Gobbels tiesi, että kun riittävän suuria valheita levitetään, niin aina on niitä, jotka niihin tahtovat uskoa.
Voiko Jumalan kuvaksi luoduista ihmisistä enää törkeämpää valhetta pimeyden herra tottelemattomuuden palvelijoittensa kautta keksiä kuin evoluution mielettömyyttä.
> Koska he olivat menettäneet identiteettinsä niin he eivät palaneet Israeliin, ...
He saivat Israelin Pyhältä Herralta Yeshualta erokirjan. - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Et sinä edes lue mitä kirjoitan, mikä luetun ymmärtämisen tasosi ?
Ei Ikonen väitä että kaikki sukunimet on pohjoista Israelia, tai sitä että hän ne tutkimukset on tehnyt, tutkimukset teki Family Tree.
FAMILY TREE TUTKI NÄYTTEET !
Henkilöltä tai henkilöiltä jotka tietää olevansa eteläisen Juudan ja Daavidin jälkeläisiä. Sama firma on myös tutkinut näytteitä niiltä 34 % väestöä.
Antamissasi linkeissä ei kerrota edes että Venäjällä Neuvostoliitto siirsi juutalaiset kauas Kiinan rajantuntumaan. Pois jotta ne ei olisi missään tekemisissä valtaväestön kanssa ! Tämä on tieteellinen historiallinen facta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaisten_autonominen_alue
http://en.wikipedia.org/wiki/Jewish_Autonomous_Oblast
Tottakai saada selkeä geeni kartta väestösä kun jotkut kansat, heimot ja alkuperäiskansat puuttu kokonaan. Tiedoksi vielä että suomensukuisten kansojen tunnettu historia on vanhempaa kuin venäläisten.
Suomensukuiset kansat olivat niitä alkuperäisiä kansoja jotka asutti Venäjää.
Venäjää joka alkoi Novgrodista, jonka loi 10 kadonnutta heimoa.
Joka oli menettänyt identiteettinsä ensin Israelissa ja sen jälkeen 200 vuodessa Assyyrin pakkosiirtolaisuudessa. Koska he olivat menettäneet identiteettinsä niin he eivät palaneet Israeliin, vaan menivät kauas tuntemattomaan pohjoiseen, johon oli Israelista 1½ vuoden matka. Tästä kertoo Jeremia muut.
Kun Israelin kadonneiden heimojen geeni tutkimusta tehdään jossain Moskovan esikaupunki alueilla ja tienoilla, niin ei siitä kattavaa tulosta synny, kun ne ei tutki alueista joissa on vähemistö kansoja joilla on geeniperimä lähellä tuota Isrealin 34% väestön osaa.
Mitä tulee tuhon suomalaiseen Duodecim 1/2006 tutkimukseen se on vuodelta 2006 ja siitä muistaakseni juuri kadonneiden heimojen tutkija Pekka Lyyränen on tietolähteittensä kautta löytänänyt selkeitäkin puutteita.
Älä nyt uudestaan aloita sitä ATEISTISTA ANTISEMITISTA TIETEELLISTÄ jargoniaa että blaa blaa... ei he ole geenitutkijoita vaan henkilöitä jotka kokoaa palaset yhteen. Kristityt sitä kristityt tätä...
"... EI KAIKKIEN TARVITSE OLLA LENTOKAPTEENEJA JA LUKEA METRIN PINO OHJEITA, JA KOULUTTAUTUA 10 VUOTTA, JOTTA ETELÄÄN PÄÄSI LENTÄMÄLLÄ !..."
Riittää että tutkimuksen alusta lähtien tehdään selkeä tavoite löytää juuri nuo 10 kadonuutta HEIMOA ! Eikä levitetä tutkimus tavoitetta, taloudellisten, poliittisten hyötyjen saamiseksi, tai ateistisen maailman kuvan leivättämiseksi. Ja näiden pohjalta vääristyneesti rakentaa koko tutkimus hanke globaaliksi ihmiskunnan geeniperän selvittämiseksi , miten ihminen sai mukamas alkunsa apinasta.
Yst terv: Shema YisraelFamilytree tutkii kaikki näytteet jotka sille lähetetään, sehän on kaupallinen yritys , mutta se ei voi tietää mitään näytettä Davidin sukuun kuuluvaksi sen paremmin kuin Nebukadnessarin tai Neron, koska ei ole mihin verrata. Henkilön oma ilmoitus siitä että hän mielestään on jonkun muinaisen merkkihenkilön jälkeläinen ei riitä. Etkö lukenut heidän omaa disclaimeriaan?
"Sama firma on myös tutkinut näytteitä niiltä 34 % väestöä." firma itse ilmoittaa tukineensa kaiken kaikkiaan yli 300 000 näytettä , mukaan lukien myös eijuutalaisten näytteet .Mistä populaatiosta se siis on tutkinut 34% ?
Neuvostoliitossa poliittisista syistä perustettiin juutalasten autonominen alue, mutta miten se tähän kuuluu?
"Suomensukuiset kansat olivat niitä alkuperäisiä kansoja jotka asutti Venäjää.
Venäjää joka alkoi Novgrodista, jonka loi 10 kadonnutta heimoa. " tämä nyt on myös täyttä pötyä .
"Mitä tulee tuhon suomalaiseen Duodecim 1/2006 tutkimukseen se on vuodelta 2006 ja siitä muistaakseni juuri kadonneiden heimojen tutkija Pekka Lyyränen on tietolähteittensä kautta löytänänyt selkeitäkin puutteita" no niin ne nyt vain tiedelehttiin ja lyyranen on pian maailmankuulu.
"Riittää että tutkimuksen alusta lähtien tehdään selkeä tavoite löytää juuri nuo 10 kadonuutta HEIMOA !" lyyranen on tehnyt näin ja löytänyt virtaset ja lahtiset ja muut kadonneet israelilaiset .
"Eikä levitetä tutkimus tavoitetta, taloudellisten, poliittisten hyötyjen saamiseksi, tai ateistisen maailman kuvan leivättämiseksi. Ja näiden pohjalta vääristyneesti rakentaa koko tutkimus hanke globaaliksi ihmiskunnan geeniperän selvittämiseksi , miten ihminen sai mukamas alkunsa apinasta."
Älä sitten vetoa Familytreehen koska ainoa syy miksi voidaan kertoa kenenkään geeniperimä ja haploryhmä on että tutkimus on globaalia ja puolueetonta.
Familytree tekee jatkuva tutkijayhteistyötä, jota ilman se ei voisikaan toimia ja tutkijat ovat osin jopa samoja kuin antamissani linkeissä.
Tämä linkki sinun myös kannattaisi lukea:http://www.familytreedna.com/faq/answers/default.aspx?faqid=18
Etelään pääsee lentämällä, koska on ihmisiä jotka ovat kouluttautuneet lentäjiksi, antaisitko lyyrasen tai ikosen lentää ilman tutkintoa? Samasta syystä saamme tietoa geeneistämme, koska on tutkijoita jotka ovat opiskelleet niin paljon (ja se on todella paljon) että pystyvät näitä asioita selvittämään . Me maallikot emme pysty.Sitä että jotkut kristilliset piirit yhä luottavat omiin ikosiin ja lyyrasiin asioissa joita vain tutkimus voi ratkaista , en pysty millään käsittämään. . - Mistä "..." tiedät?
... kirjoitti:
Familytree tutkii kaikki näytteet jotka sille lähetetään, sehän on kaupallinen yritys , mutta se ei voi tietää mitään näytettä Davidin sukuun kuuluvaksi sen paremmin kuin Nebukadnessarin tai Neron, koska ei ole mihin verrata. Henkilön oma ilmoitus siitä että hän mielestään on jonkun muinaisen merkkihenkilön jälkeläinen ei riitä. Etkö lukenut heidän omaa disclaimeriaan?
"Sama firma on myös tutkinut näytteitä niiltä 34 % väestöä." firma itse ilmoittaa tukineensa kaiken kaikkiaan yli 300 000 näytettä , mukaan lukien myös eijuutalaisten näytteet .Mistä populaatiosta se siis on tutkinut 34% ?
Neuvostoliitossa poliittisista syistä perustettiin juutalasten autonominen alue, mutta miten se tähän kuuluu?
"Suomensukuiset kansat olivat niitä alkuperäisiä kansoja jotka asutti Venäjää.
Venäjää joka alkoi Novgrodista, jonka loi 10 kadonnutta heimoa. " tämä nyt on myös täyttä pötyä .
"Mitä tulee tuhon suomalaiseen Duodecim 1/2006 tutkimukseen se on vuodelta 2006 ja siitä muistaakseni juuri kadonneiden heimojen tutkija Pekka Lyyränen on tietolähteittensä kautta löytänänyt selkeitäkin puutteita" no niin ne nyt vain tiedelehttiin ja lyyranen on pian maailmankuulu.
"Riittää että tutkimuksen alusta lähtien tehdään selkeä tavoite löytää juuri nuo 10 kadonuutta HEIMOA !" lyyranen on tehnyt näin ja löytänyt virtaset ja lahtiset ja muut kadonneet israelilaiset .
"Eikä levitetä tutkimus tavoitetta, taloudellisten, poliittisten hyötyjen saamiseksi, tai ateistisen maailman kuvan leivättämiseksi. Ja näiden pohjalta vääristyneesti rakentaa koko tutkimus hanke globaaliksi ihmiskunnan geeniperän selvittämiseksi , miten ihminen sai mukamas alkunsa apinasta."
Älä sitten vetoa Familytreehen koska ainoa syy miksi voidaan kertoa kenenkään geeniperimä ja haploryhmä on että tutkimus on globaalia ja puolueetonta.
Familytree tekee jatkuva tutkijayhteistyötä, jota ilman se ei voisikaan toimia ja tutkijat ovat osin jopa samoja kuin antamissani linkeissä.
Tämä linkki sinun myös kannattaisi lukea:http://www.familytreedna.com/faq/answers/default.aspx?faqid=18
Etelään pääsee lentämällä, koska on ihmisiä jotka ovat kouluttautuneet lentäjiksi, antaisitko lyyrasen tai ikosen lentää ilman tutkintoa? Samasta syystä saamme tietoa geeneistämme, koska on tutkijoita jotka ovat opiskelleet niin paljon (ja se on todella paljon) että pystyvät näitä asioita selvittämään . Me maallikot emme pysty.Sitä että jotkut kristilliset piirit yhä luottavat omiin ikosiin ja lyyrasiin asioissa joita vain tutkimus voi ratkaista , en pysty millään käsittämään. .> tämä nyt on myös täyttä pötyä .
Jos et tiedä tätä totuutta Jumalan valkeudessa: Nasaretilainen Yeshua on Israelin Pyhä Herra!
Niin kuinka kukaan sinun voi kuvitella tietävän muistakaan menneisyyden asioista. Jos et edes tahdo osoittaa rakautta totuutta kohtaan Israelin Messiaan suhteen, niin mitä uskottavuutta sinulla on Israelin sukukuntien suhteen?
Tietysti jokainen ihminen heti opittuaan puhumaan voi alkaa kaikille toistelemaan niinkuin apina "tuo nyt on myös täyttä pötyä" vaikka ei itse asiaa olisi yhtään tutkinut, sillä maailmasta löytyy kyllä aina tukea ja vastaväitteitä monestakin asiasta ja tähänhän polittiset puolueetkin ja eriseurat perustuvat.
Tietysti Raamattu Pyhän Hengen opettamana on totuus, mutta monistakaan asioista ei ole tarvinnut Raamatussa kertoa. Israelin Pyhästä Herrasta on sensijaan selvästi kerrottu mutta silti eivät kaikki usko ja osoittaa huonoa mielenlaatua josta kannataa tehdä parannusta, jos tahtoo pyhittyä totuudessa.
Tietysti Luoja jättää ihmisille vapaan tahdon uskoa ketä tahtovat ja johtajinaan pitää ketä tahtovat ja Israelin Pyhän Herrankin suhteenkin on täysi vapaus jätetty, mutta myös vastuu valinnoista kuuluu kaikille. - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Familytree tutkii kaikki näytteet jotka sille lähetetään, sehän on kaupallinen yritys , mutta se ei voi tietää mitään näytettä Davidin sukuun kuuluvaksi sen paremmin kuin Nebukadnessarin tai Neron, koska ei ole mihin verrata. Henkilön oma ilmoitus siitä että hän mielestään on jonkun muinaisen merkkihenkilön jälkeläinen ei riitä. Etkö lukenut heidän omaa disclaimeriaan?
"Sama firma on myös tutkinut näytteitä niiltä 34 % väestöä." firma itse ilmoittaa tukineensa kaiken kaikkiaan yli 300 000 näytettä , mukaan lukien myös eijuutalaisten näytteet .Mistä populaatiosta se siis on tutkinut 34% ?
Neuvostoliitossa poliittisista syistä perustettiin juutalasten autonominen alue, mutta miten se tähän kuuluu?
"Suomensukuiset kansat olivat niitä alkuperäisiä kansoja jotka asutti Venäjää.
Venäjää joka alkoi Novgrodista, jonka loi 10 kadonnutta heimoa. " tämä nyt on myös täyttä pötyä .
"Mitä tulee tuhon suomalaiseen Duodecim 1/2006 tutkimukseen se on vuodelta 2006 ja siitä muistaakseni juuri kadonneiden heimojen tutkija Pekka Lyyränen on tietolähteittensä kautta löytänänyt selkeitäkin puutteita" no niin ne nyt vain tiedelehttiin ja lyyranen on pian maailmankuulu.
"Riittää että tutkimuksen alusta lähtien tehdään selkeä tavoite löytää juuri nuo 10 kadonuutta HEIMOA !" lyyranen on tehnyt näin ja löytänyt virtaset ja lahtiset ja muut kadonneet israelilaiset .
"Eikä levitetä tutkimus tavoitetta, taloudellisten, poliittisten hyötyjen saamiseksi, tai ateistisen maailman kuvan leivättämiseksi. Ja näiden pohjalta vääristyneesti rakentaa koko tutkimus hanke globaaliksi ihmiskunnan geeniperän selvittämiseksi , miten ihminen sai mukamas alkunsa apinasta."
Älä sitten vetoa Familytreehen koska ainoa syy miksi voidaan kertoa kenenkään geeniperimä ja haploryhmä on että tutkimus on globaalia ja puolueetonta.
Familytree tekee jatkuva tutkijayhteistyötä, jota ilman se ei voisikaan toimia ja tutkijat ovat osin jopa samoja kuin antamissani linkeissä.
Tämä linkki sinun myös kannattaisi lukea:http://www.familytreedna.com/faq/answers/default.aspx?faqid=18
Etelään pääsee lentämällä, koska on ihmisiä jotka ovat kouluttautuneet lentäjiksi, antaisitko lyyrasen tai ikosen lentää ilman tutkintoa? Samasta syystä saamme tietoa geeneistämme, koska on tutkijoita jotka ovat opiskelleet niin paljon (ja se on todella paljon) että pystyvät näitä asioita selvittämään . Me maallikot emme pysty.Sitä että jotkut kristilliset piirit yhä luottavat omiin ikosiin ja lyyrasiin asioissa joita vain tutkimus voi ratkaista , en pysty millään käsittämään. .Väitätkö että tänään Israelissa mikään 12 sukukunnan suku ei tiedä olevansa jonkin suvun sukua ?
Kun löytyy yksikin suku joka tietää olevansa jotakin sukua, niin heiltä ottamalla DNA -testi, voidaan sen jälkeen löytää loput suvut !
Suvut joilla on geeniperimä lähellä tuota yhtä sukua. Mutta nyt ei ole löytynyt vain yksi suku (David) vaan on olemassa eteläisen Juudan sukukunnista Simeon Juuda Benjamin joista on otettu geeninäytteet tutkijana on ollut Family Tree. Näitä sukukuntia on Israelin väestössä noin 34% väestöä ja loput 66% on juutalaisuuteen kääntyneitä sukuja, ja vähemmistönä arabit muslimit druusit jne...
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Reuben
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Simeon
http://en.wikipedia.org/wiki/Levite
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Judah
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Dan
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Naphtali
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Gad
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Asher
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Issachar
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Zebulun
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Joseph
- http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Manasseh
- http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Ephraim
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribe_of_Benjamin
http://en.wikipedia.org/wiki/Israelites
http://en.wikipedia.org/wiki/Tribal_allotments_of_Israel
http://en.wikipedia.org/wiki/Ten_Lost_Tribes
Yst terv: Shema Yisrael - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Väitätkö että tänään Israelissa mikään 12 sukukunnan suku ei tiedä olevansa jonkin suvun sukua ?

Yst terv: Shema YisraelEi mainitsemallasi tavalla voi löytää sukukuntia .Wikipediakaan ei väitä sellaista.Olet saanut linkit tieteellisiin tutkimuksiin sekä linkin Familytreen omaan tiedotteeseen, jonka mukaan geenitesti ei voi kertoa onko testattu juutalainen vai ei. Ei FamilyTreekään yritä harhauttaa ketään uskomaan muuta.
Ei ole löytynyt Davidin sukua eikä tämäkään pidä paikkaansa "Näitä sukukuntia on Israelin väestössä noin 34% väestöä ja loput 66% on juutalaisuuteen kääntyneitä sukuja, ja vähemmistönä arabit muslimit druusit jne"Jos jossain on Israelin heimojen jälkeläisiä niin lähi-idässä, ne jotka sulautuivat muihin sulautuivat juuri siellä Arabit, druusit kurdit ja muut. Heillä vain on jo oma kansallinen ja uskonnollinen identiteetti, joten he eivät joidenkin kristittyjen tapaan ole pyrkimässä osaksi sellaista entiteettiä johon eivät nyt kuulu. - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Ei mainitsemallasi tavalla voi löytää sukukuntia .Wikipediakaan ei väitä sellaista.Olet saanut linkit tieteellisiin tutkimuksiin sekä linkin Familytreen omaan tiedotteeseen, jonka mukaan geenitesti ei voi kertoa onko testattu juutalainen vai ei. Ei FamilyTreekään yritä harhauttaa ketään uskomaan muuta.
Ei ole löytynyt Davidin sukua eikä tämäkään pidä paikkaansa "Näitä sukukuntia on Israelin väestössä noin 34% väestöä ja loput 66% on juutalaisuuteen kääntyneitä sukuja, ja vähemmistönä arabit muslimit druusit jne"Jos jossain on Israelin heimojen jälkeläisiä niin lähi-idässä, ne jotka sulautuivat muihin sulautuivat juuri siellä Arabit, druusit kurdit ja muut. Heillä vain on jo oma kansallinen ja uskonnollinen identiteetti, joten he eivät joidenkin kristittyjen tapaan ole pyrkimässä osaksi sellaista entiteettiä johon eivät nyt kuulu.HAH HAH HAA KUN NAURATTAA...
TIETENKIN VOI JA SE KIRPAISEE KUN TOTUUDEN KUULEE !!!
En sitä väitäkään että pysty metsästä kun vaikka "marssilainen humanoidi" kääntyy juutalaiseksi että se geenitestissä näkyisi ! Sinä vääristät kirjoituksiani !
Tuo luku 34% on tässä kuvassa ja lähde on tutkija Pekka Lyyränen
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166818946709584&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1&theater
>>>Jos jossain on Israelin heimojen jälkeläisiä niin lähi-idässä
Miten ihmeessä 10 kadonnutta heimoa voi olla lähi-idässä koska he tulee Juudan luo kotiin pohjoisesta maasta :)
17 At that time they shall call Jerusalem the throne of the LORD; and all the nations shall be gathered unto it, to the name of the LORD, to Jerusalem: neither shall they walk any more after the imagination of their evil heart. [imagination: or, stubbornness]
18 In those days the house of Judah shall walk with the house of Israel, and they shall come together out of the land of the north to the land that I have given for an inheritance unto your fathers. [with: or, to] [given...: or, caused your fathers to possess]
- Jeremiah.3:17-18
17 Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa.
18 Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi.
(TUOSSA Raamattu käännös 1933/38 Jeremian kirjan jakeessa 18 on sana "luo" käännetty (väärin) sanaksi "kanssa")
- Jeremiah.3:17-18
Yst terv: Shema Yisrael - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
HAH HAH HAA KUN NAURATTAA...

Yst terv: Shema YisraelLyyranen ei ole tutkija, eikä anna lähdettä (ei voi koska hänellä ei ole) vaan esittää oman väitteen joka jo on osoitettu tuulesta temmatuksi ja vääräksi.
Sinä mainostat Familytreetä ymmärtämättä että se ei voi geenitestein todentaa kenenkään juutalaisuutta tai kuulumista mihinkään Israelin heimoon tai muuhunkaan tiettyyn kansaan ja että se käyttää niitä tutkijoita ja tutkimustuloksia joille tässä lyyrasten ja ikosten kera olet naureskellut.Sen vertailuaineisto ovat nykyjuutalaiset, ne joista väität että eivät ole juutalaisia lainkaan sekä lähi-idän nykypopulaatiot.
Et ole ymmärtänyt mitään siitä mitä olen sanonut tai mitä Familytree on kertonut testeistään jos tietämättömyys ja ymmärtämättömyys on sinusta noin hohottavan hauskaa, olkoon. Kyllähän luettelo suomalaisista sukunimistä muutama itse väkerretty kuva ovat hauskoja, mutta eivät ihan siinä mielessä kuin sinä ajattelet.
Jeremia puhuu oman aikansa karkotetuille, hänhän eli Babelin vankeuden aikana, sehän selviää jos lukee koko luvut eikä irrottele jakeita.
Jakeessa 18 on sana jachdav, yhdessä, jos luulet että maa jonne Juuda ja Israel karkotettiin ja josta palaavat yhdessä on Suomi, pidä luulosi, uuden kuvanhan voi helposti piirtää facebookiin jos entinen unelma särkyy. - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Lyyranen ei ole tutkija, eikä anna lähdettä (ei voi koska hänellä ei ole) vaan esittää oman väitteen joka jo on osoitettu tuulesta temmatuksi ja vääräksi.
Sinä mainostat Familytreetä ymmärtämättä että se ei voi geenitestein todentaa kenenkään juutalaisuutta tai kuulumista mihinkään Israelin heimoon tai muuhunkaan tiettyyn kansaan ja että se käyttää niitä tutkijoita ja tutkimustuloksia joille tässä lyyrasten ja ikosten kera olet naureskellut.Sen vertailuaineisto ovat nykyjuutalaiset, ne joista väität että eivät ole juutalaisia lainkaan sekä lähi-idän nykypopulaatiot.
Et ole ymmärtänyt mitään siitä mitä olen sanonut tai mitä Familytree on kertonut testeistään jos tietämättömyys ja ymmärtämättömyys on sinusta noin hohottavan hauskaa, olkoon. Kyllähän luettelo suomalaisista sukunimistä muutama itse väkerretty kuva ovat hauskoja, mutta eivät ihan siinä mielessä kuin sinä ajattelet.
Jeremia puhuu oman aikansa karkotetuille, hänhän eli Babelin vankeuden aikana, sehän selviää jos lukee koko luvut eikä irrottele jakeita.
Jakeessa 18 on sana jachdav, yhdessä, jos luulet että maa jonne Juuda ja Israel karkotettiin ja josta palaavat yhdessä on Suomi, pidä luulosi, uuden kuvanhan voi helposti piirtää facebookiin jos entinen unelma särkyy.Shalom miten viikkosi menee ? Onko Herra Yeshua siunannut sinua ? :)
Kyllä Lyyränen on kadonneiden heimojen tutkija ja antaa lisätietoa tietoa kun kysyt :) Sitä en ole väittänytkään että hän olisi laborantti tutkija.
Geeni tutkija hän ei ole mutta kun hän yhdistää 10 kadonneista heimoista saatavia eri tutkimus osa alueita yhteen on hän silloin tutkija.
Ihmeellisiä väittämyksiä sinulla ?
SEN TIEDÄN ETTÄ EI FAMILY TREE NÄE OLENKO MINÄ... ATEISTI, HINDU, BUDHALAIEN, KRISTITTY, JUUTALAINEN jne... Ei heitä se tieto kiinnosta, eikä se kuuluu heidän tutkimus osa alueisiin.
>>>Sinä mainostat Familytreetä ymmärtämättä että se ei voi geenitestein todentaa kenenkään juutalaisuutta tai kuulumista mihinkään Israelin heimoon tai muuhunkaan tiettyyn kansaan ja että se käyttää niitä tutkijoita ja tutkimustuloksia joille tässä lyyrasten ja ikosten kera olet naureskellut
Tutkijat on yhdistämällä Family Tree geenitulosten tiedon jo heillä olleisiin Israelin väestön sukutietoihin, on 12 heimon tutkijat voineet eroittaa noin 34% olevan eteläisen Juudan heimojen jälkeläisiä, loput 66% on myöhemmin juutalaisuuteen kääntyneitä geeniperimältä geneettistä "sekakansaa".
>>>ne joista väität että eivät ole juutalaisia lainkaan sekä lähi-idän nykypopulaatiot.
En ole väittänyt että ei voisi olla juutalainen, kyllä genniperimältään kuka tahansa voi olla juutalainen koska siihen uskonnollisuuteen voi kääntyä kuka tahansa joka sen kokee omaksi uskonnollisuudekseen. Mutta Jaakobin JÄLKELÄISTEN 12 heimon jälkeläisten, geneettinen sukujäsenyys on vain ja ainostaan geneettinen perimä, se säilyy sukupolvelta toiselle.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166754230049389&set=a.166754023382743.44524.166753793382766&type=1&theater
SIIHEN ET SINÄ TAI KUKAAN ETELÄISEN JUUDAAN JUUTALAISUUTEEN KÄÄNTYNYT KUULU, JOLLEI SINUN TAI MUIDEN GEENIPERIMÄSI OLE JAAKOBIN JÄLKELÄISYYTTÄ.
Tuo on näytetty todeksi kun Family Tree on tehnyt DNA testin ja ihminen on tiennyt olevansa eteläisen Juudan jälkeläisiä ja Daavidin jälkeläinen.
>>>Et ole ymmärtänyt mitään siitä mitä olen sanonut tai mitä Familytree on kertonut testeistään jos tietämättömyys ja ymmärtämättömyys on sinusta noin hohottavan hauskaa, olkoon
Sinä vääristelet vastauksiani ja heität totuuden maahan , ja poljet jopa Tanakin tulevia profetioita maahan, miksi näin jos olet juutalaisuuteen kääntynyt judaisti?
Oletko uskonto taustaltasi juutalainen ?
>>>Jeremia puhuu oman aikansa karkotetuille, hänhän eli Babelin vankeuden aikana, sehän selviää jos lukee koko luvut eikä irrottele jakeita
Lue kaikki Jeremian kirjan kohdat joissa kerrotaan pohjoisen Israelin (Efraim) tulevan takasin luvattuun isien maahan vasta lopunajalla. Kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776880047124&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1&theater
EI ISRAELISTA KATSOTTUNA IDÄSTÄ JOISSA MUINAISET ASYYRIA JA BABYLON SIJAITSIVAT.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166754553382690&set=a.166754023382743.44524.166753793382766&type=1&theater
>>>Jakeessa 18 on sana jachdav, yhdessä, jos luulet että maa jonne Juuda ja Israel karkotettiin ja josta palaavat yhdessä on Suomi, pidä luulosi, uuden kuvanhan voi helposti piirtää facebookiin jos entinen unelma särkyy.
Israelista suoraan kartta pohjoiseen katsottuna pohjoinen maa on EU-suomi ja pohjoismaat. Kartta pohjoinen on ollut juuri tuossa yhdessä kuvassa oleva Suomensukuisten kansojen alueet.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166871283371017&set=a.166885670036245.44575.166753793382766&type=1&theater
Tuleeko eteläisen Juudan heimo vastaa jopa hakemaan Efraimia tuhlaaja poikaa ? :´´)
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166755330049279&set=a.166755060049306.44525.166753793382766&type=1&theater
Juudan heimon kanssa siis yhdessä saapuu myös Efraim. Sitä koska YHWH totetuttaa suunnitelmansa , sitä en tiedä.
Yst terv: Shema Yisrael - Daavidin hengellinen
Shema Yisrael kirjoitti:
Shalom miten viikkosi menee ? Onko Herra Yeshua siunannut sinua ? :)

Yst terv: Shema Yisraelperintö löytyy Messias Yeshuassa, joka syntyi Beetlehemissä noin kaksi vuosituhatta sitten neitsyestä, sillä oli siinnyt Pyhästä Hengestä ja oli sekä Joosefin että Miriamin puolelta Daavidin sukua. Samoin oli Immanuel ja tarkoittaa ´Jumala kanssamme´, sillä Jumalan Poikana on Jumala vaikka ottikin ihmisen muodon ja lihan ja veren niinkuin ihmisilläkin ja samoin Ihmisen Pojaksikin Herraa kutsutaan.
Voimme myös Pyhässä Hengessä laulaa "Kun Herran Henki valtaa minut, minä laulan kuin Daavid..." ja on hengellisesti totta Daavidin jälkeiläisyys meissäkin Yeshuan opetuslapsissa ja Isän lupauksen lapsissa, sillä Yeshuan ollessa Daavidin Juurivesa, saamme mekin kasvaa hengellisesti liitettynä Jaloon Öljypuuhun sen hyvän hedelmän ja Daavidin jälkeläisyyden.
HalleluYeshua! Lihan puolesta Daavidin jälkeläinen ja Pyhän Hengen puolesta Isän Jumalan ainosyntyinen Poika Nasaretilaiseksi kutsuttu. - Yeshuan veljet
Shema Yisrael kirjoitti:
Shalom miten viikkosi menee ? Onko Herra Yeshua siunannut sinua ? :)
Kyllä Lyyränen on kadonneiden heimojen tutkija ja antaa lisätietoa tietoa kun kysyt :) Sitä en ole väittänytkään että hän olisi laborantti tutkija.
Geeni tutkija hän ei ole mutta kun hän yhdistää 10 kadonneista heimoista saatavia eri tutkimus osa alueita yhteen on hän silloin tutkija.
Ihmeellisiä väittämyksiä sinulla ?
SEN TIEDÄN ETTÄ EI FAMILY TREE NÄE OLENKO MINÄ... ATEISTI, HINDU, BUDHALAIEN, KRISTITTY, JUUTALAINEN jne... Ei heitä se tieto kiinnosta, eikä se kuuluu heidän tutkimus osa alueisiin.
>>>Sinä mainostat Familytreetä ymmärtämättä että se ei voi geenitestein todentaa kenenkään juutalaisuutta tai kuulumista mihinkään Israelin heimoon tai muuhunkaan tiettyyn kansaan ja että se käyttää niitä tutkijoita ja tutkimustuloksia joille tässä lyyrasten ja ikosten kera olet naureskellut
Tutkijat on yhdistämällä Family Tree geenitulosten tiedon jo heillä olleisiin Israelin väestön sukutietoihin, on 12 heimon tutkijat voineet eroittaa noin 34% olevan eteläisen Juudan heimojen jälkeläisiä, loput 66% on myöhemmin juutalaisuuteen kääntyneitä geeniperimältä geneettistä "sekakansaa".
>>>ne joista väität että eivät ole juutalaisia lainkaan sekä lähi-idän nykypopulaatiot.
En ole väittänyt että ei voisi olla juutalainen, kyllä genniperimältään kuka tahansa voi olla juutalainen koska siihen uskonnollisuuteen voi kääntyä kuka tahansa joka sen kokee omaksi uskonnollisuudekseen. Mutta Jaakobin JÄLKELÄISTEN 12 heimon jälkeläisten, geneettinen sukujäsenyys on vain ja ainostaan geneettinen perimä, se säilyy sukupolvelta toiselle.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166754230049389&set=a.166754023382743.44524.166753793382766&type=1&theater
SIIHEN ET SINÄ TAI KUKAAN ETELÄISEN JUUDAAN JUUTALAISUUTEEN KÄÄNTYNYT KUULU, JOLLEI SINUN TAI MUIDEN GEENIPERIMÄSI OLE JAAKOBIN JÄLKELÄISYYTTÄ.
Tuo on näytetty todeksi kun Family Tree on tehnyt DNA testin ja ihminen on tiennyt olevansa eteläisen Juudan jälkeläisiä ja Daavidin jälkeläinen.
>>>Et ole ymmärtänyt mitään siitä mitä olen sanonut tai mitä Familytree on kertonut testeistään jos tietämättömyys ja ymmärtämättömyys on sinusta noin hohottavan hauskaa, olkoon
Sinä vääristelet vastauksiani ja heität totuuden maahan , ja poljet jopa Tanakin tulevia profetioita maahan, miksi näin jos olet juutalaisuuteen kääntynyt judaisti?
Oletko uskonto taustaltasi juutalainen ?
>>>Jeremia puhuu oman aikansa karkotetuille, hänhän eli Babelin vankeuden aikana, sehän selviää jos lukee koko luvut eikä irrottele jakeita
Lue kaikki Jeremian kirjan kohdat joissa kerrotaan pohjoisen Israelin (Efraim) tulevan takasin luvattuun isien maahan vasta lopunajalla. Kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776880047124&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1&theater
EI ISRAELISTA KATSOTTUNA IDÄSTÄ JOISSA MUINAISET ASYYRIA JA BABYLON SIJAITSIVAT.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166754553382690&set=a.166754023382743.44524.166753793382766&type=1&theater
>>>Jakeessa 18 on sana jachdav, yhdessä, jos luulet että maa jonne Juuda ja Israel karkotettiin ja josta palaavat yhdessä on Suomi, pidä luulosi, uuden kuvanhan voi helposti piirtää facebookiin jos entinen unelma särkyy.
Israelista suoraan kartta pohjoiseen katsottuna pohjoinen maa on EU-suomi ja pohjoismaat. Kartta pohjoinen on ollut juuri tuossa yhdessä kuvassa oleva Suomensukuisten kansojen alueet.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166871283371017&set=a.166885670036245.44575.166753793382766&type=1&theater
Tuleeko eteläisen Juudan heimo vastaa jopa hakemaan Efraimia tuhlaaja poikaa ? :´´)
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166755330049279&set=a.166755060049306.44525.166753793382766&type=1&theater
Juudan heimon kanssa siis yhdessä saapuu myös Efraim. Sitä koska YHWH totetuttaa suunnitelmansa , sitä en tiedä.
Yst terv: Shema YisraelJoosefin ja Miriamin lapsina ja Yeshuan opetuslapsina kuten Jaakob ja Juuda ja muut veljet ja sisaret ovat Daavidin jälkeläisiä ja Jerusalemista tulivat tuomaan pelastussanomaa Yeshuasta tännekin päin ja kukaan ei voi tietää miten paljon heidänkin jälkeläisiään on keskuudessamme, sillä Jumalan heitä siunatessa ovat voineet täyttä paljon tätä ihmisjoukkoa ja Yeshuan aikanaan tunnustaneet erotettiin juutalaisesta uskonyhteydestä ja muodostivat alkuseurakuntien euroopankin alueelle ja sieltä ovat voineet levitä ja uusia sukunimiä ottaa ja samoin nimet ja kielet ovat muuttuneet.
Vain yksin Isä tietää kuinka paljon täällä on jopa Yeshuan veriveljiä, sillä aikojen ja sukupolvien saatossa jäljet katovat ja peittyvät kovinkin helposti kun ei ole ollut pysyviä tallennusmenetelmiä. Tietysti nämäkin nähdään DNA:sta, jos vain osataan ja ymmärretään, mutta eihän tuota liene kellään ainakaan tänä päivänä.
Tärkeintä onkin sydämen ympärileikkaus ja hengellinen juutalaisuus Isän Jumalan tahdon tekemiseen rakastaessaan Herraa Yeshuaa ja lähimmäisiä vanhurskaalla mielenlaadulla, amen.
Jumalan siunausta kaikille Yeshuan nimessä ja opetuslapseudessa, sillä Herra on Hyvä Paimen ja armonsa pysyy iankaikkisesti, amen. - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Shalom miten viikkosi menee ? Onko Herra Yeshua siunannut sinua ? :)
Kyllä Lyyränen on kadonneiden heimojen tutkija ja antaa lisätietoa tietoa kun kysyt :) Sitä en ole väittänytkään että hän olisi laborantti tutkija.
Geeni tutkija hän ei ole mutta kun hän yhdistää 10 kadonneista heimoista saatavia eri tutkimus osa alueita yhteen on hän silloin tutkija.
Ihmeellisiä väittämyksiä sinulla ?
SEN TIEDÄN ETTÄ EI FAMILY TREE NÄE OLENKO MINÄ... ATEISTI, HINDU, BUDHALAIEN, KRISTITTY, JUUTALAINEN jne... Ei heitä se tieto kiinnosta, eikä se kuuluu heidän tutkimus osa alueisiin.
>>>Sinä mainostat Familytreetä ymmärtämättä että se ei voi geenitestein todentaa kenenkään juutalaisuutta tai kuulumista mihinkään Israelin heimoon tai muuhunkaan tiettyyn kansaan ja että se käyttää niitä tutkijoita ja tutkimustuloksia joille tässä lyyrasten ja ikosten kera olet naureskellut
Tutkijat on yhdistämällä Family Tree geenitulosten tiedon jo heillä olleisiin Israelin väestön sukutietoihin, on 12 heimon tutkijat voineet eroittaa noin 34% olevan eteläisen Juudan heimojen jälkeläisiä, loput 66% on myöhemmin juutalaisuuteen kääntyneitä geeniperimältä geneettistä "sekakansaa".
>>>ne joista väität että eivät ole juutalaisia lainkaan sekä lähi-idän nykypopulaatiot.
En ole väittänyt että ei voisi olla juutalainen, kyllä genniperimältään kuka tahansa voi olla juutalainen koska siihen uskonnollisuuteen voi kääntyä kuka tahansa joka sen kokee omaksi uskonnollisuudekseen. Mutta Jaakobin JÄLKELÄISTEN 12 heimon jälkeläisten, geneettinen sukujäsenyys on vain ja ainostaan geneettinen perimä, se säilyy sukupolvelta toiselle.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166754230049389&set=a.166754023382743.44524.166753793382766&type=1&theater
SIIHEN ET SINÄ TAI KUKAAN ETELÄISEN JUUDAAN JUUTALAISUUTEEN KÄÄNTYNYT KUULU, JOLLEI SINUN TAI MUIDEN GEENIPERIMÄSI OLE JAAKOBIN JÄLKELÄISYYTTÄ.
Tuo on näytetty todeksi kun Family Tree on tehnyt DNA testin ja ihminen on tiennyt olevansa eteläisen Juudan jälkeläisiä ja Daavidin jälkeläinen.
>>>Et ole ymmärtänyt mitään siitä mitä olen sanonut tai mitä Familytree on kertonut testeistään jos tietämättömyys ja ymmärtämättömyys on sinusta noin hohottavan hauskaa, olkoon
Sinä vääristelet vastauksiani ja heität totuuden maahan , ja poljet jopa Tanakin tulevia profetioita maahan, miksi näin jos olet juutalaisuuteen kääntynyt judaisti?
Oletko uskonto taustaltasi juutalainen ?
>>>Jeremia puhuu oman aikansa karkotetuille, hänhän eli Babelin vankeuden aikana, sehän selviää jos lukee koko luvut eikä irrottele jakeita
Lue kaikki Jeremian kirjan kohdat joissa kerrotaan pohjoisen Israelin (Efraim) tulevan takasin luvattuun isien maahan vasta lopunajalla. Kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166776880047124&set=a.166776876713791.44537.166753793382766&type=1&theater
EI ISRAELISTA KATSOTTUNA IDÄSTÄ JOISSA MUINAISET ASYYRIA JA BABYLON SIJAITSIVAT.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166754553382690&set=a.166754023382743.44524.166753793382766&type=1&theater
>>>Jakeessa 18 on sana jachdav, yhdessä, jos luulet että maa jonne Juuda ja Israel karkotettiin ja josta palaavat yhdessä on Suomi, pidä luulosi, uuden kuvanhan voi helposti piirtää facebookiin jos entinen unelma särkyy.
Israelista suoraan kartta pohjoiseen katsottuna pohjoinen maa on EU-suomi ja pohjoismaat. Kartta pohjoinen on ollut juuri tuossa yhdessä kuvassa oleva Suomensukuisten kansojen alueet.
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166871283371017&set=a.166885670036245.44575.166753793382766&type=1&theater
Tuleeko eteläisen Juudan heimo vastaa jopa hakemaan Efraimia tuhlaaja poikaa ? :´´)
http://www.facebook.com/photo.php?fbid=166755330049279&set=a.166755060049306.44525.166753793382766&type=1&theater
Juudan heimon kanssa siis yhdessä saapuu myös Efraim. Sitä koska YHWH totetuttaa suunnitelmansa , sitä en tiedä.
Yst terv: Shema YisraelOlemme turhaan jankkaamassa yhtä ja samaa.
Jeesus ei missään muodossa vaikuta elämässäni, Jeesus kuuluu kristinuskoon, ja joutuu siellä pysymäänkin, mikään muu uskonto ei häntä ole kelpuuttanut jumalakseen.
Lyyranen ei ole tutkija, vaan harrastelija joka väitteet ovat puuta heinää , häntä vastassa on monien alojen yhtäpitävä tutkittu tieto. Diletantti joka yhdistelee tietoja mistä hyvänsä lähteistä ei ole tutkija.
Ei pidä paikkaansa: "tutkijat on yhdistämällä Family Tree geenitulosten tiedon jo heillä olleisiin Israelin väestön sukutietoihin, on 12 heimon tutkijat voineet eroittaa noin 34% olevan eteläisen Juudan heimojen jälkeläisiä, loput 66% on myöhemmin juutalaisuuteen kääntyneitä geeniperimältä geneettistä "sekakansaa".
Kaikki me olemme geneettistä sekakansaa, ei ole mitään puhdasta "rotua" , kansaa tai muuta populaatioita, kaikki olemme aikojen kuluessa sekoittuneet moniin muihin populaatioihin.
Ei kukaan tiedä moniko nyt on eteläisen kuningaskunnan alueelta, kuka pohjoisen, koska heimot ovat sekoittuneet .Sitä olivatko heimot geneettisesti erilaisia muinoin ja miten, ei voi tietää, ei ole verrokkeja. Kai ymmärrät että kukaan nykyään elävä ei käy ei käy verrokiksi koska ei ole näytteitä israelilaisista 2500 vuoden takaa.
" Tuo on näytetty todeksi kun Family Tree on tehnyt DNA testin ja ihminen on tiennyt olevansa eteläisen Juudan jälkeläisiä ja Daavidin jälkeläinen"
Tällaista tutkimustulosta ei ole, eikä voi olla ,Familytree on juuri sitä varten laittanut disclaimerinsa jonka kopioin tänne. Ketään ei verrokin puutteesa voi todentaa sen paremmin Davidin sukuun kuuluvaksi kuin mihinkään tiettyyn sukukuntaan.Kohaneilla on todettu todennäköinen yhteinen esi-isä, mutta se taas se ei ole sama joka on todettu leeviläisillä.(kohanim , levijim).
"Lue kaikki Jeremian kirjan kohdat joissa kerrotaan pohjoisen Israelin (Efraim) tulevan takasin luvattuun isien maahan vasta lopunajalla. Kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta" olen lukenut joka ainoan profeetan kymmeniiä kertoja ja alkukielellä. Eiköhän riitä.
Efraijim pohjoisen kuningaskunnan ja sen asukkaiden yhteisnimi ei se enää tule mistään .
"Pois, pois! Paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra. Minä olin hajottanut teidät kaikkiin ilmansuuntiin, sanoo Herra. 7 (2:11) Pois, pois Babylonista! Lähtekää sieltä, Siionin asukkaat! "
Tässä Sakarja kuvaa Babelista palanneita,Babelia pidettiin pohjoisena maana, sieltä piti palata pohjoisen kautta sitä kautta kulki ainoa tie.
"Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut" 2.Aikak36.22.
Mitä jos uskoisit sitä kansaa itseään joka on nuo profetiat kirjoittanut, elänyt Kyyroksenkin ajat ja jopa kestänyt teidän kristittyjen loputtomat vainot. Ketju ei ole koskaan katkennut. Suomi puolestaan ei ole missään vaiheessa saanut asukkaita lähi-idästä, sekin tiedetään täysin varmasti. Jos jossain on Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiä , niin ei ainakaan täällä . - Sinä se et usko
... kirjoitti:
Olemme turhaan jankkaamassa yhtä ja samaa.
Jeesus ei missään muodossa vaikuta elämässäni, Jeesus kuuluu kristinuskoon, ja joutuu siellä pysymäänkin, mikään muu uskonto ei häntä ole kelpuuttanut jumalakseen.
Lyyranen ei ole tutkija, vaan harrastelija joka väitteet ovat puuta heinää , häntä vastassa on monien alojen yhtäpitävä tutkittu tieto. Diletantti joka yhdistelee tietoja mistä hyvänsä lähteistä ei ole tutkija.
Ei pidä paikkaansa: "tutkijat on yhdistämällä Family Tree geenitulosten tiedon jo heillä olleisiin Israelin väestön sukutietoihin, on 12 heimon tutkijat voineet eroittaa noin 34% olevan eteläisen Juudan heimojen jälkeläisiä, loput 66% on myöhemmin juutalaisuuteen kääntyneitä geeniperimältä geneettistä "sekakansaa".
Kaikki me olemme geneettistä sekakansaa, ei ole mitään puhdasta "rotua" , kansaa tai muuta populaatioita, kaikki olemme aikojen kuluessa sekoittuneet moniin muihin populaatioihin.
Ei kukaan tiedä moniko nyt on eteläisen kuningaskunnan alueelta, kuka pohjoisen, koska heimot ovat sekoittuneet .Sitä olivatko heimot geneettisesti erilaisia muinoin ja miten, ei voi tietää, ei ole verrokkeja. Kai ymmärrät että kukaan nykyään elävä ei käy ei käy verrokiksi koska ei ole näytteitä israelilaisista 2500 vuoden takaa.
" Tuo on näytetty todeksi kun Family Tree on tehnyt DNA testin ja ihminen on tiennyt olevansa eteläisen Juudan jälkeläisiä ja Daavidin jälkeläinen"
Tällaista tutkimustulosta ei ole, eikä voi olla ,Familytree on juuri sitä varten laittanut disclaimerinsa jonka kopioin tänne. Ketään ei verrokin puutteesa voi todentaa sen paremmin Davidin sukuun kuuluvaksi kuin mihinkään tiettyyn sukukuntaan.Kohaneilla on todettu todennäköinen yhteinen esi-isä, mutta se taas se ei ole sama joka on todettu leeviläisillä.(kohanim , levijim).
"Lue kaikki Jeremian kirjan kohdat joissa kerrotaan pohjoisen Israelin (Efraim) tulevan takasin luvattuun isien maahan vasta lopunajalla. Kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta" olen lukenut joka ainoan profeetan kymmeniiä kertoja ja alkukielellä. Eiköhän riitä.
Efraijim pohjoisen kuningaskunnan ja sen asukkaiden yhteisnimi ei se enää tule mistään .
"Pois, pois! Paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra. Minä olin hajottanut teidät kaikkiin ilmansuuntiin, sanoo Herra. 7 (2:11) Pois, pois Babylonista! Lähtekää sieltä, Siionin asukkaat! "
Tässä Sakarja kuvaa Babelista palanneita,Babelia pidettiin pohjoisena maana, sieltä piti palata pohjoisen kautta sitä kautta kulki ainoa tie.
"Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut" 2.Aikak36.22.
Mitä jos uskoisit sitä kansaa itseään joka on nuo profetiat kirjoittanut, elänyt Kyyroksenkin ajat ja jopa kestänyt teidän kristittyjen loputtomat vainot. Ketju ei ole koskaan katkennut. Suomi puolestaan ei ole missään vaiheessa saanut asukkaita lähi-idästä, sekin tiedetään täysin varmasti. Jos jossain on Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiä , niin ei ainakaan täällä .Raamatun ilmoitukseen, että kaikki ihmiset eri puolilla maapalloa ovat lähtöisin lähi-idästä. Tietolähteesi ei ole luotettava.
> Suomi puolestaan ei ole missään vaiheessa saanut asukkaita lähi-idästä, sekin tiedetään täysin varmasti. Jos jossain on Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiä , niin ei ainakaan täällä .
Tunnetko Raamattua ja ymmärrätkö tämän:
´Pyhille vuorille perustamaansa kaupunkia, Siionin portteja, Herra rakastaa enemmän kuin Jaakobin kaikkia muita asuinsijoja. On kunniakasta, mitä sinusta sanotaan, sinä Jumalan kaupunki.
Sela.
"Minä mainitsen tunnustajikseni Rahabin ja Baabelin; katso, Filisteasta, Tyyrosta ja Etiopiasta minä mainitsen: Sekin on syntynyt siellä." Mutta Siionista sanotaan: "Joka-ainoa on syntynyt siellä." Sitä Korkein itse vahvana pitää. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: "Tämäkin on syntynyt siellä."
Sela.
Veisaten, karkeloiden sanotaan: "Kaikki minun lähteeni ovat sinussa."´ (Koorahilaisten psalmi 87) - Uskotko että
... kirjoitti:
Olemme turhaan jankkaamassa yhtä ja samaa.
Jeesus ei missään muodossa vaikuta elämässäni, Jeesus kuuluu kristinuskoon, ja joutuu siellä pysymäänkin, mikään muu uskonto ei häntä ole kelpuuttanut jumalakseen.
Lyyranen ei ole tutkija, vaan harrastelija joka väitteet ovat puuta heinää , häntä vastassa on monien alojen yhtäpitävä tutkittu tieto. Diletantti joka yhdistelee tietoja mistä hyvänsä lähteistä ei ole tutkija.
Ei pidä paikkaansa: "tutkijat on yhdistämällä Family Tree geenitulosten tiedon jo heillä olleisiin Israelin väestön sukutietoihin, on 12 heimon tutkijat voineet eroittaa noin 34% olevan eteläisen Juudan heimojen jälkeläisiä, loput 66% on myöhemmin juutalaisuuteen kääntyneitä geeniperimältä geneettistä "sekakansaa".
Kaikki me olemme geneettistä sekakansaa, ei ole mitään puhdasta "rotua" , kansaa tai muuta populaatioita, kaikki olemme aikojen kuluessa sekoittuneet moniin muihin populaatioihin.
Ei kukaan tiedä moniko nyt on eteläisen kuningaskunnan alueelta, kuka pohjoisen, koska heimot ovat sekoittuneet .Sitä olivatko heimot geneettisesti erilaisia muinoin ja miten, ei voi tietää, ei ole verrokkeja. Kai ymmärrät että kukaan nykyään elävä ei käy ei käy verrokiksi koska ei ole näytteitä israelilaisista 2500 vuoden takaa.
" Tuo on näytetty todeksi kun Family Tree on tehnyt DNA testin ja ihminen on tiennyt olevansa eteläisen Juudan jälkeläisiä ja Daavidin jälkeläinen"
Tällaista tutkimustulosta ei ole, eikä voi olla ,Familytree on juuri sitä varten laittanut disclaimerinsa jonka kopioin tänne. Ketään ei verrokin puutteesa voi todentaa sen paremmin Davidin sukuun kuuluvaksi kuin mihinkään tiettyyn sukukuntaan.Kohaneilla on todettu todennäköinen yhteinen esi-isä, mutta se taas se ei ole sama joka on todettu leeviläisillä.(kohanim , levijim).
"Lue kaikki Jeremian kirjan kohdat joissa kerrotaan pohjoisen Israelin (Efraim) tulevan takasin luvattuun isien maahan vasta lopunajalla. Kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta" olen lukenut joka ainoan profeetan kymmeniiä kertoja ja alkukielellä. Eiköhän riitä.
Efraijim pohjoisen kuningaskunnan ja sen asukkaiden yhteisnimi ei se enää tule mistään .
"Pois, pois! Paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra. Minä olin hajottanut teidät kaikkiin ilmansuuntiin, sanoo Herra. 7 (2:11) Pois, pois Babylonista! Lähtekää sieltä, Siionin asukkaat! "
Tässä Sakarja kuvaa Babelista palanneita,Babelia pidettiin pohjoisena maana, sieltä piti palata pohjoisen kautta sitä kautta kulki ainoa tie.
"Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut" 2.Aikak36.22.
Mitä jos uskoisit sitä kansaa itseään joka on nuo profetiat kirjoittanut, elänyt Kyyroksenkin ajat ja jopa kestänyt teidän kristittyjen loputtomat vainot. Ketju ei ole koskaan katkennut. Suomi puolestaan ei ole missään vaiheessa saanut asukkaita lähi-idästä, sekin tiedetään täysin varmasti. Jos jossain on Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiä , niin ei ainakaan täällä .Jerusalem on maan napa?
- Varokaa lahkoja
... kirjoitti:
Olemme turhaan jankkaamassa yhtä ja samaa.
Jeesus ei missään muodossa vaikuta elämässäni, Jeesus kuuluu kristinuskoon, ja joutuu siellä pysymäänkin, mikään muu uskonto ei häntä ole kelpuuttanut jumalakseen.
Lyyranen ei ole tutkija, vaan harrastelija joka väitteet ovat puuta heinää , häntä vastassa on monien alojen yhtäpitävä tutkittu tieto. Diletantti joka yhdistelee tietoja mistä hyvänsä lähteistä ei ole tutkija.
Ei pidä paikkaansa: "tutkijat on yhdistämällä Family Tree geenitulosten tiedon jo heillä olleisiin Israelin väestön sukutietoihin, on 12 heimon tutkijat voineet eroittaa noin 34% olevan eteläisen Juudan heimojen jälkeläisiä, loput 66% on myöhemmin juutalaisuuteen kääntyneitä geeniperimältä geneettistä "sekakansaa".
Kaikki me olemme geneettistä sekakansaa, ei ole mitään puhdasta "rotua" , kansaa tai muuta populaatioita, kaikki olemme aikojen kuluessa sekoittuneet moniin muihin populaatioihin.
Ei kukaan tiedä moniko nyt on eteläisen kuningaskunnan alueelta, kuka pohjoisen, koska heimot ovat sekoittuneet .Sitä olivatko heimot geneettisesti erilaisia muinoin ja miten, ei voi tietää, ei ole verrokkeja. Kai ymmärrät että kukaan nykyään elävä ei käy ei käy verrokiksi koska ei ole näytteitä israelilaisista 2500 vuoden takaa.
" Tuo on näytetty todeksi kun Family Tree on tehnyt DNA testin ja ihminen on tiennyt olevansa eteläisen Juudan jälkeläisiä ja Daavidin jälkeläinen"
Tällaista tutkimustulosta ei ole, eikä voi olla ,Familytree on juuri sitä varten laittanut disclaimerinsa jonka kopioin tänne. Ketään ei verrokin puutteesa voi todentaa sen paremmin Davidin sukuun kuuluvaksi kuin mihinkään tiettyyn sukukuntaan.Kohaneilla on todettu todennäköinen yhteinen esi-isä, mutta se taas se ei ole sama joka on todettu leeviläisillä.(kohanim , levijim).
"Lue kaikki Jeremian kirjan kohdat joissa kerrotaan pohjoisen Israelin (Efraim) tulevan takasin luvattuun isien maahan vasta lopunajalla. Kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta" olen lukenut joka ainoan profeetan kymmeniiä kertoja ja alkukielellä. Eiköhän riitä.
Efraijim pohjoisen kuningaskunnan ja sen asukkaiden yhteisnimi ei se enää tule mistään .
"Pois, pois! Paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra. Minä olin hajottanut teidät kaikkiin ilmansuuntiin, sanoo Herra. 7 (2:11) Pois, pois Babylonista! Lähtekää sieltä, Siionin asukkaat! "
Tässä Sakarja kuvaa Babelista palanneita,Babelia pidettiin pohjoisena maana, sieltä piti palata pohjoisen kautta sitä kautta kulki ainoa tie.
"Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut" 2.Aikak36.22.
Mitä jos uskoisit sitä kansaa itseään joka on nuo profetiat kirjoittanut, elänyt Kyyroksenkin ajat ja jopa kestänyt teidän kristittyjen loputtomat vainot. Ketju ei ole koskaan katkennut. Suomi puolestaan ei ole missään vaiheessa saanut asukkaita lähi-idästä, sekin tiedetään täysin varmasti. Jos jossain on Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiä , niin ei ainakaan täällä .jotka eivät tunnusta Israelin Pyhää Herraa Yeshuaa, sillä varmuudella eivät pääse ilman parannusta ja mielenmuutosta Jumalan valtakuntaan, niinkuin on kirjoitettu. Taivaassa tietysti iloitaan jokaisesta, joka löytää kaidan tien Messias Yeshuassa Isän Jumalan yhteyteen ja anteeksiantamukseen, amen.
HalleluYeshua! - Usko Herraa Yeshuaa
Sinä se et usko kirjoitti:
Raamatun ilmoitukseen, että kaikki ihmiset eri puolilla maapalloa ovat lähtöisin lähi-idästä. Tietolähteesi ei ole luotettava.
> Suomi puolestaan ei ole missään vaiheessa saanut asukkaita lähi-idästä, sekin tiedetään täysin varmasti. Jos jossain on Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiä , niin ei ainakaan täällä .
Tunnetko Raamattua ja ymmärrätkö tämän:
´Pyhille vuorille perustamaansa kaupunkia, Siionin portteja, Herra rakastaa enemmän kuin Jaakobin kaikkia muita asuinsijoja. On kunniakasta, mitä sinusta sanotaan, sinä Jumalan kaupunki.
Sela.
"Minä mainitsen tunnustajikseni Rahabin ja Baabelin; katso, Filisteasta, Tyyrosta ja Etiopiasta minä mainitsen: Sekin on syntynyt siellä." Mutta Siionista sanotaan: "Joka-ainoa on syntynyt siellä." Sitä Korkein itse vahvana pitää. Herra luettelee, kirjoittaessaan kirjaan kansat: "Tämäkin on syntynyt siellä."
Sela.
Veisaten, karkeloiden sanotaan: "Kaikki minun lähteeni ovat sinussa."´ (Koorahilaisten psalmi 87)niin sinä pelastut! Amen, amen.
http://www.youtube.com/watch?v=S0LY2McMlJk - Shema Yisrael
Yeshuan veljet kirjoitti:
Joosefin ja Miriamin lapsina ja Yeshuan opetuslapsina kuten Jaakob ja Juuda ja muut veljet ja sisaret ovat Daavidin jälkeläisiä ja Jerusalemista tulivat tuomaan pelastussanomaa Yeshuasta tännekin päin ja kukaan ei voi tietää miten paljon heidänkin jälkeläisiään on keskuudessamme, sillä Jumalan heitä siunatessa ovat voineet täyttä paljon tätä ihmisjoukkoa ja Yeshuan aikanaan tunnustaneet erotettiin juutalaisesta uskonyhteydestä ja muodostivat alkuseurakuntien euroopankin alueelle ja sieltä ovat voineet levitä ja uusia sukunimiä ottaa ja samoin nimet ja kielet ovat muuttuneet.
Vain yksin Isä tietää kuinka paljon täällä on jopa Yeshuan veriveljiä, sillä aikojen ja sukupolvien saatossa jäljet katovat ja peittyvät kovinkin helposti kun ei ole ollut pysyviä tallennusmenetelmiä. Tietysti nämäkin nähdään DNA:sta, jos vain osataan ja ymmärretään, mutta eihän tuota liene kellään ainakaan tänä päivänä.
Tärkeintä onkin sydämen ympärileikkaus ja hengellinen juutalaisuus Isän Jumalan tahdon tekemiseen rakastaessaan Herraa Yeshuaa ja lähimmäisiä vanhurskaalla mielenlaadulla, amen.
Jumalan siunausta kaikille Yeshuan nimessä ja opetuslapseudessa, sillä Herra on Hyvä Paimen ja armonsa pysyy iankaikkisesti, amen.Niinpä tuota ole itsekin joskus miettynyt : )
Olisi erikoista jos YHWH olisi sallinut koko Yeshuan suvun kuolla (muistaakseni kolme veljeä mainitaan UT puolella) ja kenelläkään ei olisi enään tänään jälkeläisiä.
Todella outoa on myös se että tänään kukaan ei mukamas tietäisi mistä Israelin 12 heimosta on, mihin heimoon kuuluu ?
Tuo kolmeen pisteen " ... " totuuden maahan heittäjä ei edes usko Tooran ja Tanakin kirjoituksia, eikä hänen mielestä profetat ole ole profetoinut ihmmiskunnan lopunaikaa ?
Kokonaan juutalaisten kirjoittaman kirjan mukaan....
Ylöstempauksen jälkeen !
Lopunajalla tulee maan päälle ihmisenä kaksi säkkipukuista todistajaa, heiltä selviää kaikki tarpeellinen tieto : ) Ja jopa DNA näyte, jos se on tarpeellinen silloin ?
Heidän kuolemasta iloitsee Jerusalemin asukkaat ja maailma, joten jumalattomuus on vallassa koko Israelissa ja maailmassa (Ilmestyskirja).
Yst terv: Shema Yisrael - Shema Yisrael
Daavidin hengellinen kirjoitti:
perintö löytyy Messias Yeshuassa, joka syntyi Beetlehemissä noin kaksi vuosituhatta sitten neitsyestä, sillä oli siinnyt Pyhästä Hengestä ja oli sekä Joosefin että Miriamin puolelta Daavidin sukua. Samoin oli Immanuel ja tarkoittaa ´Jumala kanssamme´, sillä Jumalan Poikana on Jumala vaikka ottikin ihmisen muodon ja lihan ja veren niinkuin ihmisilläkin ja samoin Ihmisen Pojaksikin Herraa kutsutaan.
Voimme myös Pyhässä Hengessä laulaa "Kun Herran Henki valtaa minut, minä laulan kuin Daavid..." ja on hengellisesti totta Daavidin jälkeiläisyys meissäkin Yeshuan opetuslapsissa ja Isän lupauksen lapsissa, sillä Yeshuan ollessa Daavidin Juurivesa, saamme mekin kasvaa hengellisesti liitettynä Jaloon Öljypuuhun sen hyvän hedelmän ja Daavidin jälkeläisyyden.
HalleluYeshua! Lihan puolesta Daavidin jälkeläinen ja Pyhän Hengen puolesta Isän Jumalan ainosyntyinen Poika Nasaretilaiseksi kutsuttu.On se noin mutta jollei ole 12 sukukunnan jäsen on metsäpuun oksa joka on oksastettu Yeshuaan.
Lue Room.11
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 11:1&rnd=1261323312305
Ne ilmestyskirjassa kerrotut 144.000 jotkaa saa kulkea Herran kanssa, ovat Israelin 12 heimon jälkeläisiä ja jäseniä. Yeshuaan oksastettuja jaloja oksia, ei metsäpuunoksia.
ps. ekumenia ja sen tyttäret, ja Israel vastainen korvausteologia ja liberaaliteologia, ei ole Herrasta Yeshuasta, vaan portto babylonista (jer.51:6-9, 2.kor.6:14-18, ilm.18:4-5, room.1:18-32, miik.3:11).
Yst terv; Shema Yisrael - Shema Yisrael
Varokaa lahkoja kirjoitti:
jotka eivät tunnusta Israelin Pyhää Herraa Yeshuaa, sillä varmuudella eivät pääse ilman parannusta ja mielenmuutosta Jumalan valtakuntaan, niinkuin on kirjoitettu. Taivaassa tietysti iloitaan jokaisesta, joka löytää kaidan tien Messias Yeshuassa Isän Jumalan yhteyteen ja anteeksiantamukseen, amen.
HalleluYeshua!Ekumenia ja sen lahkot, kuka niitä johtaa ja hallitsee ?
Niitä johtaa okkultistiset vapaamuurarit ja temppelinherrat. He tuo hengellisen kuoleman jokaiseen seurakuntaan joissa he on johdossa.
Ekumenia ja sen tyttäret, ja Israel vastainen korvausteologia ja liberaaliteologia, ei ole Herrasta Yeshuasta, vaan portto babylonista (jer.51:6-9, 2.kor.6:14-18, ilm.18:4-5, room.1:18-32, miik.3:11).
Oletko jonkun lahkon jäsenrekisterissä ?
Onko uskosi ja omatuntosi vastaan seuraavia asioita ?
1. lapsikaste
Lue keskusteluista kirjoitus VT:n Mikve upotus kaste
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikve
2. palkkapaimen järjestelmä
(miik.3:11, 1.tim.6:8,neh.5, hes.34)
- ekumenia = menestystelogiaa
- evlut suuntauksen varallisuus 3-4.miljadria €
- arkkipiispan palkka 128.000€/vuosi
- evlut Top20 lista 50.000-138.000€/vuosi
- ortodoksi ent isä Mitro 138.000€/vuosi
- ekumeeniset suuntaukset saa valtiolta vuosittain kymmeniä miljoonia euroja rahaa, eniten evlut.
He viettävät Helsingin evlut suuntauksenTuomiokirkossa eduskunnan valtiopäivän avajaisten juhla Jumalan palveluksia ja 6.12 valheellisia itsenäisyyspäivän evlut Jumalan palveluksia kautta maan. Evlut suuntauksen kirkovanhemmisto valitaan puolueista sdp kok kesk rkp vihr ja partiolaisten nimilistoilta. Silti he kieltää että valtio ja evlut suuntaus olisi kiinni toisissa.
3. naispappeus
(1.moos.3:6, 1.kor.11, 1.kor.14:33-35, 1.tim.2:8-15, 1.tim.3:12, ef.5:22-33, 1.piet.3:1-7)
4. homo/lesbo papit ja heidän siunaukset,
(1.kor.6:9-10, room.1:18-32, room.3:23, room.6:23, juud.1:4, gal.5:17-26, 1.moos.19:5-7, 3.moos.18:22, 3.moos.20:13 )
5. Israel vastainen korvaustelogia
(room.11)
1. esimerkki
"Jerusalemin julistus"
Jerusalemin roomalaiskatollisen, syyrialaisortodoksisen, episkopaalisen ja luterilaisen kirkon johtajat allekirjoittivat elokuussa 2006 Jerusalemin julistuksen, jossa tuomittiin kristillinen sionismi erheellisenä oppina."
6. pappien armeija myönteisyys
(joh.18:36)
Sano Ei Naton miehitykselle - No Nato army in EU-finland | Facebook
http://www.facebook.com/group.php?v=wall&gid=135969353307
7. evlut suuntauksen tutkimuslaitos hyväksyi okkultistisen vapaamuurariuden kristinuskoksi
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/349/vapaamuurareissa_jasenina_kymmenia_kirkon_tyontekijoita
http://www.sro.fi/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=104&Itemid=550
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/vapaamuurareiden-uusin-jasenluettelo-salatut-nimet
http://markkupapinniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54138-ei-todellista-itsenaisyytta-ilman-demokratiaa-hyva-veli-seurat-demokratian-jarruna
http://www.facebook.com/notes/eero-kavasto/rukous-vapaamuurariudesta-hvapautumiseksi/148104305253343
8. evlut pappeina ja vanhemmistossa vapaamuurareita ja temppelinherroja, liberaaliteologeja, ateisteja, homo tai lesbo suhteessa eläviä
9. evlut suuntauksen vanhemmistojen valinta puoluepoliittisin perustein (kok,kesk,sdp,rkp ja partiolaisten vaalilistoiltta)
10. Varallisuuden käyttö evlut suuntauksessa.
- Turun ja Kaarina seurakuntayhtymän tulot 2006 oli 250milj/€ , josta Turun ja Kaarinan diakonia ja leipäkassi työhön annettiin alle 1% vuoden tuloista, tuo summa oli vain 250.000€ .
11. Ekumenia ja kirkkojen maailmanneuvosto = portto babylon. Yeshuaan uskovat lähtee ulos portto baabelista Yeshuan käskystä jotta ei tule heidän synteihin osalliseksi (jer.51:6-9, jes.52.12, psalmi.1, 2.kor.6:14-18, ilm.17, ilm.18:4-5, ef.5:27, room.1:18-32, juud, hebr.13:12-13)
Ojentautumiskehoitus hebr.11:1, room.12:2, apt.2:40).
Yst terv: Shema Yisrael - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Olemme turhaan jankkaamassa yhtä ja samaa.
Jeesus ei missään muodossa vaikuta elämässäni, Jeesus kuuluu kristinuskoon, ja joutuu siellä pysymäänkin, mikään muu uskonto ei häntä ole kelpuuttanut jumalakseen.
Lyyranen ei ole tutkija, vaan harrastelija joka väitteet ovat puuta heinää , häntä vastassa on monien alojen yhtäpitävä tutkittu tieto. Diletantti joka yhdistelee tietoja mistä hyvänsä lähteistä ei ole tutkija.
Ei pidä paikkaansa: "tutkijat on yhdistämällä Family Tree geenitulosten tiedon jo heillä olleisiin Israelin väestön sukutietoihin, on 12 heimon tutkijat voineet eroittaa noin 34% olevan eteläisen Juudan heimojen jälkeläisiä, loput 66% on myöhemmin juutalaisuuteen kääntyneitä geeniperimältä geneettistä "sekakansaa".
Kaikki me olemme geneettistä sekakansaa, ei ole mitään puhdasta "rotua" , kansaa tai muuta populaatioita, kaikki olemme aikojen kuluessa sekoittuneet moniin muihin populaatioihin.
Ei kukaan tiedä moniko nyt on eteläisen kuningaskunnan alueelta, kuka pohjoisen, koska heimot ovat sekoittuneet .Sitä olivatko heimot geneettisesti erilaisia muinoin ja miten, ei voi tietää, ei ole verrokkeja. Kai ymmärrät että kukaan nykyään elävä ei käy ei käy verrokiksi koska ei ole näytteitä israelilaisista 2500 vuoden takaa.
" Tuo on näytetty todeksi kun Family Tree on tehnyt DNA testin ja ihminen on tiennyt olevansa eteläisen Juudan jälkeläisiä ja Daavidin jälkeläinen"
Tällaista tutkimustulosta ei ole, eikä voi olla ,Familytree on juuri sitä varten laittanut disclaimerinsa jonka kopioin tänne. Ketään ei verrokin puutteesa voi todentaa sen paremmin Davidin sukuun kuuluvaksi kuin mihinkään tiettyyn sukukuntaan.Kohaneilla on todettu todennäköinen yhteinen esi-isä, mutta se taas se ei ole sama joka on todettu leeviläisillä.(kohanim , levijim).
"Lue kaikki Jeremian kirjan kohdat joissa kerrotaan pohjoisen Israelin (Efraim) tulevan takasin luvattuun isien maahan vasta lopunajalla. Kaukaa tuntemattomasta pohjoisesta" olen lukenut joka ainoan profeetan kymmeniiä kertoja ja alkukielellä. Eiköhän riitä.
Efraijim pohjoisen kuningaskunnan ja sen asukkaiden yhteisnimi ei se enää tule mistään .
"Pois, pois! Paetkaa pohjoisesta maasta, sanoo Herra. Minä olin hajottanut teidät kaikkiin ilmansuuntiin, sanoo Herra. 7 (2:11) Pois, pois Babylonista! Lähtekää sieltä, Siionin asukkaat! "
Tässä Sakarja kuvaa Babelista palanneita,Babelia pidettiin pohjoisena maana, sieltä piti palata pohjoisen kautta sitä kautta kulki ainoa tie.
"Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä hallitusvuotena Herra toteutti sanansa, jonka profeetta Jeremia oli julistanut" 2.Aikak36.22.
Mitä jos uskoisit sitä kansaa itseään joka on nuo profetiat kirjoittanut, elänyt Kyyroksenkin ajat ja jopa kestänyt teidän kristittyjen loputtomat vainot. Ketju ei ole koskaan katkennut. Suomi puolestaan ei ole missään vaiheessa saanut asukkaita lähi-idästä, sekin tiedetään täysin varmasti. Jos jossain on Israelin kadonneiden heimojen jälkeläisiä , niin ei ainakaan täällä .Saat pitää mielipiteesi, näet totuuden sinä päivä kun peite otetaan pois silmiesi päältä !
Yeshua Was Not a "Christian"
http://www.youtube.com/watch?v=YvuizBK9U_0&feature=related
1.PROFETIA
1Moos 18:18:
Onhan Aabrahamista tuleva suuri ja väkevä kansa, ja kaikki kansakunnat maan päällä tulevat hänessä siunatuiksi.
(Kirjoitettu noin 1400 eKr.)
1.TÄYTTYMYS
Gal 3:13,14:
Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme-sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" - että Aabrahamin siunaus tulisi Jeesuksessa Kristuksessa pakanain osaksi ja me niin uskon kautta saisimme luvatun Hengen.
2.PROFETIA
1Moos 49:10: Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat.
(Kirjoitettu noin 1400 eKr.)
2.TÄYTTYMYS
Hebr 7:14 Onhan tunnettua, että meidän Herramme on noussut Juudasta, jonka sukukunnan pappeudesta Mooses ei ole mitään puhunut.
ps.on uskomatonta ja käsittämätöntä, kerrassaan uskomatonta, kukaan Israelin kansalainen ei tiedä mistä 12 sukukunnasta hänen sukunsa polveutuu ? ; -)
Yst terv: Shema Yisrael - Olet oikeassa että
Shema Yisrael kirjoitti:
On se noin mutta jollei ole 12 sukukunnan jäsen on metsäpuun oksa joka on oksastettu Yeshuaan.
Lue Room.11
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room. 11:1&rnd=1261323312305
Ne ilmestyskirjassa kerrotut 144.000 jotkaa saa kulkea Herran kanssa, ovat Israelin 12 heimon jälkeläisiä ja jäseniä. Yeshuaan oksastettuja jaloja oksia, ei metsäpuunoksia.
ps. ekumenia ja sen tyttäret, ja Israel vastainen korvausteologia ja liberaaliteologia, ei ole Herrasta Yeshuasta, vaan portto babylonista (jer.51:6-9, 2.kor.6:14-18, ilm.18:4-5, room.1:18-32, miik.3:11).
Yst terv; Shema YisraelAbba Isä vie työnsä päätökseen Messias Yeshuan nimessä ja Hengessä ja tietää kaiken ja näemme, kun ja jos Herra suo elinpäiviä ja vuosia, sillä ei enää kymmeniä vuosia mene Ilmestyskirjassa ilmoittettujen tapahtumien täyttymiseen.
Herran Yeshuan siunausta kaikessa hyvässä työssä ja puheessa ja Hengen hedelmässä sinulle Shema Yisrael. - lende31
Shema Yisrael kirjoitti:
Ekumenia ja sen lahkot, kuka niitä johtaa ja hallitsee ?
Niitä johtaa okkultistiset vapaamuurarit ja temppelinherrat. He tuo hengellisen kuoleman jokaiseen seurakuntaan joissa he on johdossa.
Ekumenia ja sen tyttäret, ja Israel vastainen korvausteologia ja liberaaliteologia, ei ole Herrasta Yeshuasta, vaan portto babylonista (jer.51:6-9, 2.kor.6:14-18, ilm.18:4-5, room.1:18-32, miik.3:11).
Oletko jonkun lahkon jäsenrekisterissä ?
Onko uskosi ja omatuntosi vastaan seuraavia asioita ?
1. lapsikaste
Lue keskusteluista kirjoitus VT:n Mikve upotus kaste
http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikve
2. palkkapaimen järjestelmä
(miik.3:11, 1.tim.6:8,neh.5, hes.34)
- ekumenia = menestystelogiaa
- evlut suuntauksen varallisuus 3-4.miljadria €
- arkkipiispan palkka 128.000€/vuosi
- evlut Top20 lista 50.000-138.000€/vuosi
- ortodoksi ent isä Mitro 138.000€/vuosi
- ekumeeniset suuntaukset saa valtiolta vuosittain kymmeniä miljoonia euroja rahaa, eniten evlut.
He viettävät Helsingin evlut suuntauksenTuomiokirkossa eduskunnan valtiopäivän avajaisten juhla Jumalan palveluksia ja 6.12 valheellisia itsenäisyyspäivän evlut Jumalan palveluksia kautta maan. Evlut suuntauksen kirkovanhemmisto valitaan puolueista sdp kok kesk rkp vihr ja partiolaisten nimilistoilta. Silti he kieltää että valtio ja evlut suuntaus olisi kiinni toisissa.
3. naispappeus
(1.moos.3:6, 1.kor.11, 1.kor.14:33-35, 1.tim.2:8-15, 1.tim.3:12, ef.5:22-33, 1.piet.3:1-7)
4. homo/lesbo papit ja heidän siunaukset,
(1.kor.6:9-10, room.1:18-32, room.3:23, room.6:23, juud.1:4, gal.5:17-26, 1.moos.19:5-7, 3.moos.18:22, 3.moos.20:13 )
5. Israel vastainen korvaustelogia
(room.11)
1. esimerkki
"Jerusalemin julistus"
Jerusalemin roomalaiskatollisen, syyrialaisortodoksisen, episkopaalisen ja luterilaisen kirkon johtajat allekirjoittivat elokuussa 2006 Jerusalemin julistuksen, jossa tuomittiin kristillinen sionismi erheellisenä oppina."
6. pappien armeija myönteisyys
(joh.18:36)
Sano Ei Naton miehitykselle - No Nato army in EU-finland | Facebook
http://www.facebook.com/group.php?v=wall&gid=135969353307
7. evlut suuntauksen tutkimuslaitos hyväksyi okkultistisen vapaamuurariuden kristinuskoksi
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/usko/349/vapaamuurareissa_jasenina_kymmenia_kirkon_tyontekijoita
http://www.sro.fi/index.php?option=com_content&view=category&layout=blog&id=104&Itemid=550
http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/vapaamuurareiden-uusin-jasenluettelo-salatut-nimet
http://markkupapinniemi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/54138-ei-todellista-itsenaisyytta-ilman-demokratiaa-hyva-veli-seurat-demokratian-jarruna
http://www.facebook.com/notes/eero-kavasto/rukous-vapaamuurariudesta-hvapautumiseksi/148104305253343
8. evlut pappeina ja vanhemmistossa vapaamuurareita ja temppelinherroja, liberaaliteologeja, ateisteja, homo tai lesbo suhteessa eläviä
9. evlut suuntauksen vanhemmistojen valinta puoluepoliittisin perustein (kok,kesk,sdp,rkp ja partiolaisten vaalilistoiltta)
10. Varallisuuden käyttö evlut suuntauksessa.
- Turun ja Kaarina seurakuntayhtymän tulot 2006 oli 250milj/€ , josta Turun ja Kaarinan diakonia ja leipäkassi työhön annettiin alle 1% vuoden tuloista, tuo summa oli vain 250.000€ .
11. Ekumenia ja kirkkojen maailmanneuvosto = portto babylon. Yeshuaan uskovat lähtee ulos portto baabelista Yeshuan käskystä jotta ei tule heidän synteihin osalliseksi (jer.51:6-9, jes.52.12, psalmi.1, 2.kor.6:14-18, ilm.17, ilm.18:4-5, ef.5:27, room.1:18-32, juud, hebr.13:12-13)
Ojentautumiskehoitus hebr.11:1, room.12:2, apt.2:40).
Yst terv: Shema YisraelLukaseppas tämä ekumeniasta
http://koti.phnet.fi/petripaavola/ekumenia.html
pistää kyllä miettimään että missä mennään - ...
lende31 kirjoitti:
Lukaseppas tämä ekumeniasta
http://koti.phnet.fi/petripaavola/ekumenia.html
pistää kyllä miettimään että missä mennäänKamalaa, aiemmin keskenään taistelleet ja riidelleet kristilliset kirkot ja lahkot ovat aloittaneet yhteistyön. Mitä jos taivastelisitte sitä omilla palstoillanne?
. - Shema Yisrael
... kirjoitti:
Kamalaa, aiemmin keskenään taistelleet ja riidelleet kristilliset kirkot ja lahkot ovat aloittaneet yhteistyön. Mitä jos taivastelisitte sitä omilla palstoillanne?
.Shalom "..." Yeshua Was Not a "Christian"
http://www.youtube.com/watch?v=YvuizBK9U_0&feature=related
Lende31 kiitos linkistä :)
Yst terv: Shema Yisrael - ...
Shema Yisrael kirjoitti:
Shalom "..." Yeshua Was Not a "Christian"
http://www.youtube.com/watch?v=YvuizBK9U_0&feature=related
Lende31 kiitos linkistä :)
Yst terv: Shema YisraelKristitythän väittävät että juutalaisus menee vain isän mukaan, kuka oli Jeesuksen juutalainen isä, se jonka Jakobista periytyvän DNA:n Familytree olisi voinut tutkia?
Nainen on XX mies XY ,Y:tä ei tyttö peri, se menee vain mieslinjaa.Eli mitokondrioista löytyy vain äitilinja, ei esi-isää tai hänen perimäänsä. Jos Marian tutkisi ei päästäisi Jakobiin. Kuka siis oli se mies joka yhdistää Jeesuksen Jakobiin? " Neitseellisellä syntymällä ei kukaan. Tulos siinä olisi aina XX
- VT ei ole UT
Juutalaiset murhautti syyttömän Jeesuksen Kristuksen, koko uuden liiton kristikunnan vapahtajan!
Juutalaiset eivät edelleenkään tunne armon käsitettä vaan elävät selkänsä kääntäneinä uudelle liitolle pakanariittiensä mukaisesti.
Ilmestyskirjan mukaanhan Jeesus Kristus tulee ja rankaisee juutalaisia hänen ristiinnaulitsemisestaan sekä laittaa juutalaiset ymmärtämään uuden liiton merkityksen koko ihmiskunnalle.
Halleluja Jeesus Kristus, paatuneiden murhaajajuutalaisten tuleva herra!- l``
Ahaa. Sieltähän se perimmäinen kristillinen vihajargon lopulta sitten pintaan pulpahti.Kauanpa se kestikin.
- Shema Yisrael
l`` kirjoitti:
Ahaa. Sieltähän se perimmäinen kristillinen vihajargon lopulta sitten pintaan pulpahti.Kauanpa se kestikin.
OLET ANTISEMITISTI RASISTI ISRAELIN 12 HEIMOA KOHTAAN !
TUO NIMIMERKKI KOLME ... PISTETTÄ ON ATEISTI TROLLI !!!!
ETTET VAAN olisi VAPAAMUURARI OKKULTISTI ?
Yst terv: Shema Yisrael
- 18+16
Ettet sinä olisi Selootti.....no ei .......ne kiivailivat lain puolesta, ja kristilliset hylkäsivät lain kokonaan.
Mutta ' yhdessä yhteiseen kuolemaan' selootitkin uskoivat, kuten myös ylösnousemukseen.- Yritä pysyä Raamatun
ilmoituksessa edes VT:n osalta, jos oletkin hyljännyt Jumalan armon ja rakkauden UT:n osalta:
´Ja Herra sanoi minulle: "Luopiovaimo Israel on osoittautunut vanhurskaammaksi kuin Juuda, tuo uskoton.
Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti. Ainoastaan tunne rikoksesi, että olet luopunut Herrasta, Jumalastasi, ja juossut sinne ja tänne vieraitten jumalain tykö, kaikkien viheriäin puitten alle, ettekä ole kuulleet minun ääntä, sanoo Herra. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut teidät omikseni, ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin. Ja minä annan teille paimenet oman sydämeni mukaan, ja he kaitsevat teitä ymmärryksellä ja taidolla. Ja kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa niinä päivinä, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista, se ei enää ajatukseen astu, eikä sitä enää muisteta; ei sitä enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä. Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi, ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa.
Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi. Minä ajattelin: Kuinka asetankaan sinut lasten joukkoon ja annan sinulle suloisen maan, ihanan perintöosan, ihanimman kansojen maista! Ja ajattelin: Sinä olet kutsuva minua isäksi etkä ole koskaan kääntyvä minusta pois. Mutta niinkuin vaimo on uskoton puolisollensa, niin olette te, Israelin heimo, olleet uskottomat minulle, sanoo Herra. Kuule! Kalliokukkuloilta kuuluu itku, israelilaisten rukous, sillä he ovat vaeltaneet väärää tietä, ovat unhottaneet Herran, Jumalansa. Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin minä parannan teidän luopumuksenne. Katso, me tulemme sinun tykösi, sillä sinä olet Herra, meidän Jumalamme. Totisesti, petosta on, mitä kukkuloilta kuuluu, pauhina vuorilla. Totisesti, Herrassa, meidän Jumalassamme, on Israelin pelastus. Häpeäjumala on syönyt isiemme vaivannäön nuoruudestamme asti, heidän lampaansa ja raavaansa, poikansa ja tyttärensä. Maatkaamme häpeässämme, ja häväistyksemme peittäköön meidät, sillä Herraa, meidän Jumalaamme, vastaan me olemme syntiä tehneet, me ja meidän isämme, hamasta nuoruudestamme tähän päivään asti, emmekä ole kuulleet Herran, meidän Jumalamme, ääntä."´ (Jeremia 3:11-)
- 19+6
Kuka tämä häpeäjumala on...Baal vai Kolmiyhteinen ?
" Häpeäjumala on syönyt isiemme vaivannäön....."
-------
" Tulevat yhdessä pohjoisesta maasta ", se ainakin oli Assyria/ Babylonia.- Etkö ole lukenut
häpeän aikaansaaneesta alkuperäisestä käärmeestä, jolle Jumala sanoi:
"Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän."
Sinutkin vain Yeshua voi pelastaa kirouksen alaisuudesta, jos tahdot tehdä mielenmuutoksen ja vastustaa tuota alkuperäistä käärmettä, joka sinua tahtoo pitää syntiorjuudessa ja väärässä mielenlaadussa.
- 17+9
Älkää vainotko vaimoja, ne polkevat rikki teidän pään.
- 5+2
Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille.
Jäikö jotakin hampaankoloon, jotakin jota ei oltu ratkaistu?
Vaimoja kannattaa pelätä:)- Sinulle on ainakin
jäänyt Israelin Pyhää Herraa kohtaan.
Herraa kannattaa pelätä, jos tahtoo vastustaa :)
Tietysti on parempi tulla alituisiin pitoihin Sapatin Herran armoliittoon, amen. - Käärmeen myrkyllä
hampaankolossakaan ei ole mitään tehoa Israelin Pyhän Herran opetuslapsille ja samoin voimme käsinkin käärmeitä nostella.
Uudestisyntymättömät juutalaiset ovat sensijaan suuressa vaarassa niinkuin Mooseksenkin tehdessä kuparikäärmeen tangon päähän, jos eivät katsoneet käärmettä. Messias Yeshuakin tehtiin synniksi ei omien vaan kansansa syntien tähden, jotta monet hänessä voivat saada yltäkylläisen vanhurskaan elämän poissa käärmeen vaikutuspiiristä ja kyykäärmeen myrkyn tuhovoimalta.
HalleluYeshua Israelin Pyhänä Lunastajana, amen! - Sinuna pelkäisin
Israelin Pyhää Herraa Yeshuaa, sillä tulee tuhoamaan kaikki kyykäärmeen sikiöt ilman pienintäkään epäilystä. Vaimo pelastuu nimensä tähden, mutta voi niitä joiden kautta tulee viettelykset ja jotka sotivat Herraa Yeshuaa vastaan, sillä on Uskollinen ja Totuudellinen Jumalan Elävä Sana, amen.
HalleluYeshua! - Täytyy nyt esille
tuoda kaikille, ettei kukaan vain erehdy katsomaan vain maanpäällisiä tapahtumia, että Jumalan tuomiot tulevat kaikille vasta ihmisen kuoleman jälkeen eikä ole ylös Jumalan valtakuntaan mitään muuta Totuutta kuin Messias Yeshuassa oleva Elämän Tie.
Tämän sanon siksi, että Israelin Pyhää Herraakin pidettiin maan päällä tuomittuna hänen omien syntiensä tähden, mutta sen tekivät pimeyden valheessa elävät, koska eivät tahtoneet Jumalan valkeuteen tulla.
Tulevaisuudessakin Jumalan pyhiä Jerusalemissa kaltoin kohdellaan ja samoin sen tekevät ja hyväksyvät luulevat olevansa Jumalalle kelvollisia, mutta todellisuudessa jokainen Yeshuan opetuslapsi tulee tässä maailmassa vainotuksia, jos tahtoo ristinsä kantaa ja Herraansa seurata:
´Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat. Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta. Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan." Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä. Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat. Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät. Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin. Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan. Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat. Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät. Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä, ja heidän vihollisensa näkivät heidät. Ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys, ja kymmenes osa kaupunkia kukistui, ja maanjäristyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta henkeä, ja muut peljästyivät ja antoivat taivaan Jumalalle kunnian.´ (Ilmestyskirja 11:1-13)
- 8+19
Kyllä täällä sähisijää riittää jehosssstelemassa, vähän sohasee.
Eikös sen Messiaan pitänyt antaa tuomio Eedenistäkin kuka on syyllinen aikojen lopussa.
Mitäpä jos se VAIMO vainoaakin Messiasta? - finmatkat
"Sentähden minä järisytän taivaat, ja maa järkkyy paikaltansa Herran Sebaotin kiivaudesta, hänen vihansa hehkun päivänä" (Jes.13:13).
"Katso, Herra tekee maan tyhjäksi ja autioksi, mullistaa sen muodon ja hajottaa sen asukkaat. Ja niinkuin kansan käy, niin papinkin, niinkuin orjan, niin hänen herransa, niinkuin orjattaren, niin hänen emäntänsä, niinkuin ostajan, niin myyjän, niinkuin lainanottajan, niin lainanantajan, niinkuin velallisen, niin velkojankin. Maa tyhjentämällä tyhjennetään ja ryöstämällä ryöstetään. Sillä Herra on tämän sanan puhunut. Maa murehtii ja lakastuu, maanpiiri nääntyy ja lakastuu; kansan ylhäiset maassa nääntyvät. Maa on saastunut asukkaittensa alla, sillä he ovat rikkoneet lait (hepr. Toorat), muuttaneet käskyt, hyljänneet iankaikkisen liiton. Sentähden kirous kalvaa maata, ja sen asukkaat syystänsä kärsivät; sentähden maan asukkaat kuumuudesta korventuvat, ja vähän jää ihmisiä jäljelle.
Kauhu, kuoppa ja paula on edessäsi, sinä maan asukas. Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se puuttuu paulaan. Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät. Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu. Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja. Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu (hepr.VT: נפלה naflah = putoaa, kaatuu), eikä enää nouse.
Sinä päivänä Herra kostaa korkeuden sotajoukolle korkeudessa ja maan kuninkaille maan päällä. Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan ja suljetaan vankeuteen; pitkän ajan kuluttua heitä etsiskellään. Ja kuu punastuu, ja aurinko häpeää, sillä Herra Sebaot on kuningas Siionin vuorella ja Jerusalemissa, ja hänen vanhintensa edessä loistaa kirkkaus" (Jes.24:1-6, 17-23).
"...ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa" (Ilm.6:14).
"J- finmatkat
"Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, ja se on oleva korkein kukkuloista, ja sinne virtaavat kansat. Monet pakanakansat lähtevät liikkeelle sanoen: 'Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki (hepr.VT: Toora = opetus, oppi, laki), Jerusalemista Herran sana. Ja hän tuomitsee monien kansojen kesken, säätää oikeutta väkeville pakanakansoille, kaukaisiin maihin saakka. Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan. He istuvat kukin oman viinipuunsa ja viikunapuunsa alla kenenkään peljättämättä. Sillä Herran Sebaotin suu on puhunut" (Miika.4:1-4).
"Ei siellä ole enää lasta, joka eläisi vain muutaman päivän, ei vanhusta, joka ei täyttäisi päiviensä määrää; sillä nuorin kuolee satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä joutuu kiroukseen. He rakentavat taloja ja asuvat niissä, he istuttavat viinitarhoja ja syövät niiden hedelmät; he eivät rakenna muitten asua, eivät istuta muitten syödä; sillä niinkuin puitten päivät ovat, niin ovat elinpäivät minun kansassani. Minun valittuni kuluttavat itse kättensä työn. he eivät tee työtä turhaan eivätkä lapsia synnytä äkkikuoleman omiksi, sillä he ovat Herran siunattujen siemen, ja heidän vesansa ovat heidän tykönänsä. Ennenkuin he huutavat, minä vastaan, heidän vielä puhuessaan minä kuulen. Susi ja lammas käyvät yhdessä laitumella, ja leijona syö rehua niinkuin raavas, ja käärmeen ruokana on maan tomu; ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sanoo Herra" (Jes.65:20-25).
"Niin herra lohduttaa Siionin, lohdutta kaikki sen rauniot, hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin, ja sen arosta kuin Herran puutarhan; siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni" (Jes.51:3).
- 9+9
Täällä sitä ukot retostelee niin, että hikselit paukkuu.
Eedenissä olitte kusi sukassa ja pää pensaassa, vaivoin änkytitte "Vaimo jonka annoit minulle."
Mutta nyt on turpaa jeesustella ja hikseleitä paukutella. - baal_beelsebub
No ehkä sitten Jumala on muuttunut
Leeviläisiä ei ole ja juutalais heimot ovat hajallaan ja sukupuita ei ole
Jospa hän päättäisi aloittaa alusta ja luoda uuden kansan - 16+15
Odotetaan Messiasta, jos sopii?
- Messias tuleekin
toistamiseen eikä kysytä sopiiko!
- Autuaat ne, jotka
Messias tuleekin kirjoitti:
toistamiseen eikä kysytä sopiiko!
odottavat öljy astioissa ja ne, jotka ovat saaneet voiton pedosta ja maailmasta.
- 10+14
Eikö Vanha testamentti ole vanhentunut kristittityjen mielestä, eihän se ole enää voimassa. UT:ssa pitäisi olla täyttymys.
Vai palaako se ikäänkuin takaisin VT:n puolelle? Hmmmm...... mielenkiintoista. - ...
Niinpä, kristinuskon mukaan VT " täyttyi" Jeesuksessa ja on nyt ohi. Mutta sehän ei käy, jos uskoo olevansa muinaisen Israelin kadonnut jälkeläinen, silloin joutuu olemaan piilossa loputtomiin eikä kukaan hae. Jokainen muistaa miltä se lapsenakin tuntui. Kaverit olivatkin häipyneet muualle. Kannattaa siis varmuuden vuoksi alkaa itse pitää meteliä ennen sitä.
- Kyllä juutalainen
uskoo ylösnousemukseen ja tuomioon ja Nasaretilainen Yeshua on Ylösnoussut Tuomari.
Koko Raamattu on Jumalan hyvää sanaa ja Messias Yeshua on Jumalan Elävä Sana.
HalleluYeshua! - 5+9
" Ja taivas väistyi pois niinkuin kirja, joka kääritään kokoon. "
- Hienoa numeroiden
summalaskenta, sillä Herrassa ja Herran kautta on kaikki luodut alkaen taivaasta ja maasta.
- Oletteko miettineet
Hienoa numeroiden kirjoitti:
summalaskenta, sillä Herrassa ja Herran kautta on kaikki luodut alkaen taivaasta ja maasta.
kuinka avaraksi on taivas tehty ja pystyykö ihminen sitä koskaa mittaamaan ja onko se tehty loputtomaksi avaruudeksi vai tuleeko jossakin jonkinlainen raja vastaan.
Jumalan rakkaus on kuin taivaan avauruus, ja taivas kuin Jumalan valtaistuin ja sillä Messias Yeshua Israelin Pyhänä Herrana istuu Isän oikealla puolella.
Jokaisen ihmisen joka tahtoo päästä syömään elämän puusta tulee syntyä Yeshuan nimessä ja valtaistuimesta annettavasta elävästä vedestä ja Pyhästä Hengestä, autuaat ne, jotka janoavat Jumalan vanhurskautta ja valtakuntaa, amen.
HalleluYeshua!
- 18+17
Oletko itse miettinyt, jos sattusin olemaan se luvattu Messias voisit painua hevon vittuun ja sama koskee sitä isääsi, kuten myöskin jeesustasi.
- 19+6
Messiaasta sanottiin: "sinä olet pistävä häntä kantapäähän."
Jätkä täynnä myrkkyä, ukko aika koktaileissa sellasissa tappavissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1452525Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2031190Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131091Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299923- 100896
- 66878
- 53851
- 46839
- 60832