Vaalien vaikutus

Monen vuoden jälkeen tuntuu, että omista kansalaisista välitetään. edellinen eduskunta etääntyi kansasta ja kansan tarpeista. Viimeinen niitti oli likakaivojen uudistus. Enää olisi vain puuttunut. että metsän eläinten jätökset kerätään pusseihin. Se olisi ollut kansalaisvelvollisuus. Olen ihaillut Venäjän päätöksiä viime aikoina kuten kesäajasta luopuminen ym. Jotenkin Suomessa on nössötelty muiden maiden tarpeiden mukaan. Hieno Timo Soini, että olet tuonut uutta ilmettä politiikkaan.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin kyllä tämä persujen kansansuosio lyö armottoman kiilan oikeiston
ja vasemmiston välille Suomessa.Mutta hallitusneuvotteluista tulee erittäin vaikeat.
Jopa niin vaikeat,että minä ennustan virkamieshallitusta kuten esimerkiksi Belgiassa on ollut jo vuoden.

Äänestä
  • Voihan se näin olla. Minulla kuitenkin lisääntyi kiinnostus seurata mitä päätöksiä tehdään. Jotenkin on jäänyt aiemmasta poliitiikasta mieleen, että vain keskustellaan mutta mitään ei kuitenkaan asioille tehdä. Työelämässä ja kouluissa kiusaamiset jatkuvat ja ihmisillä on paha olla. Nyt puhutaan jo, että suomalaisilla on huono kunto, siksi työeämässä ei jaksesta. No., kuka jaksaa hoitaa kuntoaan nykyisen työelämän ohella. Kaikkea muita syitä löydetään mutta ei totuutta uskalleta kohdata. Oli virkamieshallitus tai mikä tahansa mutta toivon, että jatkuvasta keskustelusta siirytään tosi toimiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


naskus kirjoitti:

Monen vuoden jälkeen tuntuu, että omista kansalaisista välitetään. edellinen eduskunta etääntyi kansasta ja kansan tarpeista. Viimeinen niitti oli likakaivojen uudistus. Enää olisi vain puuttunut. että metsän eläinten jätökset kerätään pusseihin. Se olisi ollut kansalaisvelvollisuus. Olen ihaillut Venäjän päätöksiä viime aikoina kuten kesäajasta luopuminen ym. Jotenkin Suomessa on nössötelty muiden maiden tarpeiden mukaan. Hieno Timo Soini, että olet tuonut uutta ilmettä politiikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu