kertositteko

Antaako Jumala apua urheilukilpailuissa tai koulun kokeissa?
Saako häneltä pyyttä apua?
1256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Urheilukilpailussa apua pyytämisestä minulla ei ole kokemusta. Mutta koulun kokeissa olen apua pyytänyt. Sellaista apua että muistaisin sen mitä olen kokeeseen lukenut.
Olisi itsekästä pyytää Jumalalta sellaista, että voittaisi esim. urheilukilpailun tai saisi kokeesta parhaan arvosanan, ellei sitten ole harjoitellut sitä varten.
Laiskuudella ei ole siunausta.

Äänestä

* Oli sellainen saarnamies, ja myös uskon mies, hän uskoi siihen mitä julisti. Kun hänellä oli kokukset menossa, han kieltäytyi kaikista elämänsä luvallisistakin iloista, kuten vaimostaan kokoussarjan ajaksi, söi senverran, ja joi vitamiinipitoisia juomia,että jaksoi viikonkin puhua joka päivä , usein monessakin kokouksesa.
* Ja aina haki joka kokukseen sanoman Herralta, hän rukoili lakkaamatta yötäpäivää, tosin välillä nukkuikin, ja pyysy sanaa , oli siis Herran neuvottelussa niin kauvan, että Sana tuli Herralta, ja sitten alkoi valmistaa saarnaansa, tutki ja tutki, ja hänen saarnanas oli aina yhtä eläviä ja voimallisia, hän ei laiskuuttaan pyytänyt Jumalalta mitään, vaan tositarkoituksella, mistä ja koska mitäkin saaranataan, ja Jumala oli hänen kanssaan, aina !

* Monet ovat parantuneet hänen käsiensä alla.
* Amerikassa ollessaan oli pitämässä kokousta kaukana asumuksista olevassa kyläss', ja kun sitten lähtivät kotimatkalle, auto hajosi kekelle erämaata, Ja siinä kun ihmettelivät hyvän tovin, yhtäkkiä Veikko sanoi, nyt autoon, joitakin ihmetytti, miksi muka, mutta menivät kuitenkin autoon sisälle, Veikko rukoili uskon rukouksen, ja starttas, auto käynnistyi, lähädettiin samantien matkaan, pysähtymättä usean sata kilometriä, ja kun pääsivät määränpäähän, auto simahti siihen paikkaan eikä suostunut enää lähtemään käyntiin.

Korjaamolla asentaja sanoi, että moottori on männät ja venttilit hajalla, eikä uskonut, kun kertoivat miten sillä tultiin satoja kilomerejä, väitti vaan, että tuolla moottorilla ei ole voinut ajaa sellaista matkaa, eikä mitään matkkaa, niin sökö oli kone. Ja asia on todellinen ja totta joka sana, ei Veikko olisi sitä puheissaan maininnut, ellei se olisi ollut totta?
* Mies oli VEIKKO LÄHDE ! Moni varmaan tuntee, nyt jo Herransa luona ollut vuosia ! Ja monia muita uskon ja voima tekoja teki saaranatessaan, ei koskaan kehunut näillä ihmeillään, vaan saaranasi Jeesusta Kristusta, ja ihmeet tapahtui siinä uskon sanoman vanavedessä, ilman, että hän olisi ylpeillyt ihmeillä joita tapahtui. Jeesus ihmeiden Tekijä sai aina kunnian ja kiitoksen, Veikko vetäytyi hiljaisuuteen yksikseen, tekemään tiliä saarnoistaan Herransa kanssa. Ottakaa puhujat opiksenne, Jeesusta pitää julistaa, ihmeiden tekijää, ei itse ihmeitä, ne on saarnan hedelmää, kun asiat on oikeassa järjestyksessä.

Äänestä

Kyllä oli hyvä todistus ja uskon joka sanan.

Minulla on vastaavanlainen kokemus. Mutta minä itse oli enemmän tai vähemmän passiivinen. Toinen rukoili. Minä kerron.

Olin vaimoni ja hänen naisystävänsä kanssa pitkällä automatkalla.
Ajelimme moottoritiellä minä ratissa. Auto toimi hyvin. Yhtäkkiä auto alkoi nykimään ja nykiminen paheni pahenemistaan. Me ihmettelimme että mitäs nyt on tapahtunut autolle kun nykiin niin kovasti. Vauhti hiljeni hiljenemistään ja nykiminen paheni. Oli niin kuin auto olisi yskinyt. Lopulta vauhti oli kävelyvauhtia ja auto pysähtyä töksähti. Moottori oli sammunut. Minä ensimmäiseksi totesin että ei ainakaan bensiini ole loppunut.

Me istuimme autossa moottoritiellä asumattomalla alueella. Mikä neuvoksi? Minä yritin startata autoa käyntiin mutta se ei edes yrittänyt lähteä käyntiin. Yritin muutaman kerran mutta ilman tulosta. En tahtonut startata akkua tyhjäksi niin lopetin yrittämiset. Minä arvioin jonkun johdon virtapuolesta irronneen tai menneen poikkivikaan ja kone ei sa virtaa. Nousin autosta ja kävin katsomassa konepellin alla jos sieltä löytyisi korjattavaa. En löytänyt mitään silmin nähtävää vikaa. Vaimoni ja hänen naisystävänsä istuivat sillä aikaa autossa.

Minä istuin autoon ja totesin että en löytänyt mitään vikaa ja tässä sitä nyt istutaan ja auto ei starttaa. Kysyin: "Mitä tehdään?" Silloin vaimoni sanoi että nyt ei auta muu kuin rukoilla. Hän nousi autosta päättäväisesti pyytäen naisystäväänsä mukaansa. He menivät auton eteen ja panivat kätensä konepellin päälle ja rukoilivat muutaman minuutin ajan. Minä istuin autossa ja mietin kuinka tässä nyt käy.

Sitten naiset istuivat autoon. Vaimoni sanoi minulle: "Me olemme nyt rukoilleet Ellin kanssa Jeesusta auttamaan ja korjaamaan vian niin että voimme jatkaa matkaa. Jaikal, startta auto käyntiin ja lähdetään tästä." Minä käänsin starttiavainta ja auto lähti käyntiin niin kuin ei olisi mitään vikaa ollutkaan. Minä hämmästyin ja nostin äkkiä kytkintä ettei auto ehtisi "katumaan" käyntiinlähtöään.
Niin jatkoimme matkaa auton toimiessa moitteettomasti.
Kiitos Jeesukselle oli meidän kaikkien huulilla. Se tuli sydämen pohjasta.

En tänä päivänäkään voi selittää tuota auton lakkoilemista ja vian korjaantumista muuten kuin että todellinen vika autoon oli tullut ja Jeesus korjasi sen uskon rukouksen kautta. Tuon rukouksen suoritti vaimoni ja hänen naisystävänsä. Huomaa vielä että oli kesäilta ja kaunis päivä, ei siis sadetta.

Olen kertonut todellisen tapauksen ja minulle tämä oli Jumalan ihme ja avun anto. Luonnollista selitystä tapahtumalle minulla ei ole.

Äänestä
  • Ei siinä kuule mitään Jeesusta tarvittu eikä ollut. Kysymyksessä oli pelkk tekninen häriö joko viratapulella (mikäli oli bensa-auto) tai polttoaineen saannissa.

    Ennen kolariani avustin "maantien ritarina" lukuisia matkalle sammuneita autoja uudelleen liikenteseen ja tunnen näitä alueita aika tavalla. Erään kerran tein bensiinipumppuun uudet läpät, jotta kavari pääsi perjantaina työmatkaltaan kotiin ym. ym.

    Suosittelen kovasti autojen teknisin vikoihin järkevämpää suhtautuista kuin rukoilemiset. Siinä kun päätyy vähintäänkin hullun kirjoihin.

    Äänestä

Antaa apua semmoiseen, mikä on Jumalan tahdon mukaista. Aina tulee rukoilla, että tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun.

Äänestä

Fantastisia kokemuksia, että uskon ja rukoilun voimalla auto korjaantuu. Kaksi hyvää todistusta.
Haluaisin kovasti päästä samaan. Olen korjaillut useita autoja satoja kertoja. Rukoillut ja päästänyt ärräpäitä eikä oo auttanut. Aia on vika pitäny etsiä.
Renkaiden vaihto on hankalaa. Olisi mukava saada työ rukouksen avulla valmiiksi.

Äänestä
  • >>>Rukoillut ja päästänyt ärräpäitä eikä oo auttanut.

    Äänestä

  • jaikali kirjoitti:

    >>>Rukoillut ja päästänyt ärräpäitä eikä oo auttanut.

    Lukematta aikaisempia viestejä tässä ketjussa uskoisin, että Jumala vastaa niihin rukouksiin, joissa ei ole mitään itsekästä.
    Mitään en pyydä itselleni mitään, vaan niille, jotka ovat jotain vailla. Ei pidä pyytää ja rukoilla, että tarvitsen betonia, kun se näyttää loppuvan kesken, tms. Niinkuin jotkut synnittömät ovat rukoilleet.

    Eikö nyt Jumalalla olisi muuta tekemistä, kuin toimittaa jotakin materiaalia yksityisen ihmisen tarpeisiin, jotta hän saisi maalliset työnsä päätökseen.

    Itse en edes kehtaisi vaivata Jumalaa tuollaisilla henkilökohtaisilla tarpeillani. Jumalaa , Taivaan ja maan Luojaa.
    Pidän Häntä niin suurena Herrana, että en häntä pikkuasioilla vaivaa. Vaan otan ne itselleni kuuluvana vaikeutena.

    Vai mitä olet mieltä, Jaikal?

    Äänestä

  • old_profile_55396 kirjoitti:

    Lukematta aikaisempia viestejä tässä ketjussa uskoisin, että Jumala vastaa niihin rukouksiin, joissa ei ole mitään itsekästä.
    Mitään en pyydä itselleni mitään, vaan niille, jotka ovat jotain vailla. Ei pidä pyytää ja rukoilla, että tarvitsen betonia, kun se näyttää loppuvan kesken, tms. Niinkuin jotkut synnittömät ovat rukoilleet.

    Eikö nyt Jumalalla olisi muuta tekemistä, kuin toimittaa jotakin materiaalia yksityisen ihmisen tarpeisiin, jotta hän saisi maalliset työnsä päätökseen.

    Itse en edes kehtaisi vaivata Jumalaa tuollaisilla henkilökohtaisilla tarpeillani. Jumalaa , Taivaan ja maan Luojaa.
    Pidän Häntä niin suurena Herrana, että en häntä pikkuasioilla vaivaa. Vaan otan ne itselleni kuuluvana vaikeutena.

    Vai mitä olet mieltä, Jaikal?

    rakasta lähimmäistäsi niinkuin ITSEÄSI.

    Äänestä

Usko on valtava voima, jopa lähes yliluonnollisiin suorituksiin. Eikä siihen mitään Jumalaa tarvita.

Suosittelen luettavaksi kirjan Norman Vinset Peale "Sen teet mihin uskot".

Äänestä

Tietysti Jumalata saa pyytää apua aina! Hän on meidän auttaja, meidän paimenemme, meidän pelastajamme! Joka Häneen turvaa, Häneltä ei mitään puutu!

Jumala on meidän Isä ja Hänen lapsinaan voimme keskustella Hänen kanssaan mistä vain!

Jeesus opetti opetuslapsia rukoilemaan näillä sanoilla:

"Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta" ( Matt. 6:9-13 )

Äänestä

" Tietysti Jumalata saa pyytää apua aina! Hän on meidän auttaja,... "

Miksi johdattaa ihmisiä harhaan. Tietenkään urheilussa eikä oikein missään muussakaan saa toivoa ulkopuolista apua. Sehän olisi dopingia.
Jos oletetaan, että Kaikkivoipa olisi olemassa, hän olisi puolueellinen nostaessaan yhtä ja alentaessaan toista.

Sama se on sairauksissa. Jumala ei saa iskeä kehenkään sairauksia tai parantaa joitakuita miljardeista.

Jos se, Jumala, yhtä auttaa, se olisi sama kuin miljoonia muita löisi.

Vai oletteko julman jumalan kannattajia?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


aloittelevauskova kirjoitti:

Antaako Jumala apua urheilukilpailuissa tai koulun kokeissa?
Saako häneltä pyyttä apua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu