Perus huijaus tulee jatkumaan. Persut tulevat hyväksymään Portugalin tuet, takki on jo kääntynyt. Mustan Mersun takapenkki ajaa ohi huijattujen äänestäjien.
Soinin takki kääntyy jälleen
Ennuste
662
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tähän ketjuun ei hirvonen yllä
Hienoa Perussuomalaiset on saanut sitkeällä työllä EU etsimään Poretugalin tukiin sellaista ratkaisua, että Suomesta ei lapioida ilman euroja takaisin saannin mahdollisuutta. Näin kansan valitsemat Perussuomalaisten sana tulee pitämään ilman takuita ei rahoja syydetä pankeille ja sijoittajille.
Hyvä Persut pitäkää näyttävästi pintanne.
vaalilupaus oli :EI TUKEA PORTUGALILLE! Tuen antaminen on siis selkeästi vaalilupauksen pettämistä. PERSUT PETTÄÄ TAAS! Soini söi sanansa ja käänsi takkinsa, persut petti perässä!
Suomen kansa sai oikean puolustajan Perussuomalaiset rahan lapioimisen ilman pankkien ja sioittajien vastuun pakoilua.
Tänä aamuina tv ssä Jyrki Katainen oli pettynyt siitä, että suurpääoman ja isojen pankkien hulvaton rahan syytämiselle on Timo Soini ajanut tienpäähän.
EU kuumeisesti etsii ulospääsytietä millä myös sijoittajat ja suuret pankit tulevat ja tähän Jyrki Kataisen hyväksymään sopimikseen mukaan.
Jo nyt äänestäjät ovat saaneet rahoilleen vastiketta Perussuomalaisten kautta. EU on ottanut lusikan käteensä ja etsii kuumeisesti miten suurpääoma saadaan kantamaan omalta osaltaan vastuuta myös jo Portugalin osalta.
Perussuomalaisiin luotetaan.
On tosi helppo löytää AH:n kirjoitukset kuten "Vaali lupaus pitää". Ei tarvitse kuin laskea kirjoitusvirheet ja tekijä on heti selvillä.
Tuo sekalainen soppa pitää sisällään niitä 8..9 kappaletta. Tarkkaa määrää on vaikea laskea, kun sisältökin on sitä sun tätä.
Lauantai 30.4.2011 klo 05.46
Perussuomalaisten kannattajat pettyivät Timo Soinin puheisiin Portugalin tukemisessa.
Timo Soini sai häntä äänestäneet suuttumaan. Kysymys: Voiko perussuomalaiset olla mukana hallituksessa, joka lisää tukea velkamaille?
Soinin vastaus Ylen haastattelussa 18.3.2011: "Ei voida. Se on aivan selvä. Nyt pitää murtaa vanhojen puolueiden ylivalta."
Soini Iltalehdessä 29.4.2011: "Ei semmoinen ole mahdollista, että otetaan asento, mikä oli ennen vaaleja."
Lue vappuviikonlopun (30.4.-1.5.) Iltalehdestä, miten kannattajat soimaavat Soinia ja ketkä muut ovat kääntäneet takkia.