Miksi parjaat ja pilkkaat helluntailisia uskovia ?
Olet innokas pyrkiessäsi tekemään tyhjäksi
niiden uskovien kirjoitukset, joiden tiedät olevan
helluntailaisia tällä palstalla.
Oletko entinen helluntailainen ja katkeroitunut
jostainsyystä, jonka vuoksi toimit täällä heitä
vastaan vai mikä mahtaa olla syynä sille, että
kirjoitat useita kertoja samaan ketjuun ja aina
negatiivisesti arvostellen ?
Olet innokas pyrkiessäsi tekemään tyhjäksi
niiden uskovien kirjoitukset, joiden tiedät olevan
helluntailaisia tällä palstalla.
Oletko entinen helluntailainen ja katkeroitunut
jostainsyystä, jonka vuoksi toimit täällä heitä
vastaan vai mikä mahtaa olla syynä sille, että
kirjoitat useita kertoja samaan ketjuun ja aina
negatiivisesti arvostellen ?
Vastaukset 51
Vanhimmat
Syy on se, että ml213 on löytänyt Totuuden.
Eikö olekin yksinkertainen syy.
Niimpä, Jonah. Muuten itse uskon, mikä liittyy ihmisen parantumiseen, niin ihmisen parantuminen ei liitykkään siihen, että ihminen saisi hyvän olon tms, vaan parantumisen tarkoitus,- Raamatun ilmoituksen mukaan on tämä;
"Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
mutta nämä on kirjoitetut----- että ----te ----uskoisitte----, että Jeesus on Kristus, J-u-m-a-l-a-n............P-o-i-k-a., ja että teillä ....uskon......kautta olisi elämä hänen nimessänsä. Joh 20:30....31
Kuten olet huomannut, niin silloin kuin nytkin, niin ihmisen on erityisen vaikea uskoa kokonaisuus eli Jeesus Kristus on Herra ja Jumalan Poika. Jumala teki ihmeitä Jeesuksen aikana ja tänäkin päivänä todistaakseen ihmeillä tuon asian totuudeksi.
Eli olit erikoisenj oikeasa kun totesit;"Eikö olekin yksinkertainen syy". .
Aatteleppa, jos Jumala parantaisi ihmisen vain ihmisen toiveita tyydyttääkseen, niin Jumalan tulisi parantaa meitä jatkuvasti. Ei millään pahalla, mutta uskon, että sinunkin kehostasi Jonah löytyisi sairauksia, joita Jumala joutuisi parantamaan ja jos ollaan rehellisiä, niin ihminen menehtyy aina jonkun sairauden vaikuttamana.
Paisuvaisissa ihmismielissämme moni meistä ilmoittaa tälläkin palstalla edustavansa totuutta.
Raamatun ilmoitus totuudesta on kuitenkin kristallinkirkas.
Vain Jumala on totuus :
Isä - Joh. 17:17
Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
Poika - Joh. 14:6
Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.
Pyhä Henki - 1. Joh. 5:6
Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
Ihmisessä itsessään ei Raamatun ilmoituksen mukaan ole totuutta.
Room. 3.
4 Pois se! Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen valhettelija ...
Ihmisten totuudet havaitaan helposti erilaisiksi ja oma ymmärryksemme muokkaa " totuutta ".
ml213 voisi itse vastata omasta puolestaan.
Uskovainen ojentaa toista uskovaa. Mutta tarkoituksellinen pilkkaaminen ja herjaaminen ei ole oikein. Oletko varma että ml213 on tarkoittanut pilkata tai herjata? Niin ja luterilainen voi ihan hyvin ojentaa helluntailaista, Jeesukseen uskominen ei ole kiinni seurakuntarajoista.
Korjaan että en tiedä ml213:n seurakuntavakaumusta enkä sitä että onko sellaista.
paikallaan silloin, kun siihen on aihetta, mutta jatkuva toisen
uskovan kirjoituksien tyhjäksi tekeminen henkilöön kohdistuen
ei ole enää Jumalan tahdon mukaista ja sitä huomaan ml213:n tekevän.
Silloin, kun toinen uskova kertoo omasta kokemuksestaan
uskossa oloajaltaan, ei mielestäni ole soveliasta, että joku
toinen uskova tekee sen tyhjäksi väittäen, ettei Jumala tee
siten - mikäli olisi kyse tosissaan jostain sellaisesta, jolla
tavalla Jumala ei todellakaan toimi, tuollaisen ymmärtäisi,
mutta kyse on palstan helluntailaisiin kohdistuvasta ivasta
ja jopa aliarvoistamisesta, johon muut yhtä innokkaat ovat
myöskin kantaa ottamassa ja tämä on jatkuvaa, jos seuraat
hieman tarkemmin.
ml213 ei kuulu mihinkään seurakuntaan - tai puolueeseen,
joksi hän seurakuntia nimittää.
Ratkaisu ml1213 pulmaan löytyy tästä opetussivusta:
http://www.fkf.net/haavisto/
Olen erikoisesti kiinnostunut opetuksesta, joka opettaa Pyhän Hengen muuttavasta voimasta ja miten se ilmenee arjessa ja yleensä ihmisessä.
Uskonnollisuus/väärä opetus ei koskaan muuta ihmistä pysyväisesti ja tähän juuri liittyy, miten .............t-o-d-e-l-l-i-s-e-t............. muutokset on harvinaisia. Ihmisilä/opetajilla riittää kyllä fiktiivistä kuvitelua Jumalan tahdosta, mutta harva opettaja edes uskoo kirjaimellisesti Raamatun sanojen sisältöön eli faktaan/totuuteen. Fiktiiviset kuvitelmat eivät muuta ihmistä,- vaan .......u-s-k-o-m-i-n-e-n........... Jumalan tahtoon/aivoituksiin.
Ihmisellä voi olla mahtavia sanontoja. Täyttyä Hengellä. Täynnä Henkeä jne.....mutta harva ihminen edes ymmärtää mitä todellisuudessa tapahtuu kun ihminen on täynnä Henkeä.
sinä näyt yksin ymmärtävän - kaikesta aina kaiken-tiedätkö
miksi tuollaista asennetta sanotaan ? Ylpeydeksi, joka on
synti.
Pyrkiessäsi tekemään tyhjäksi kaikki helluntailaisten
opetukset - et toimi Jumalan tahdon mukaan, vaan
oman lihallisen mielesi mukaan.
Täällä päin ei sanota ylpeydeksi, jos ihminen tulee ymmärtämään ihmisen olemuksen/käyttäytymisen Jumalan ilmoitusten valossa ja erikoisesti ihminen uskoo Jumalan aivoituksiin.
Korjaan sinun asennettasi ja ymmärrystäsi, joka liittyy minuun. K-o-s-k-a-a-n......... en pohdi Helluntalaisesta, Luterilaisesta, Jehovan todistajista jne..... kollektiivisesti ajatellen,- vaan yksilö tapauksin kuten Raamattu opettaa.
Eli Helluntalaisiin kuuluu uudestisyntyneitä sisaria ja veljiä, joilla on terve usko Jumalaan. Minulle on yks hailee mihin puolueeseen ihminen kuuluu tai on kuulumatta ja tärkein asia on mitä hän ajattelee ja ymmärtää Raamatun ilmoituksista. Niin, olkoompa ihminen vaikka se kuuluisa hottentotti.
Mitä viisauteeni tulee, niin olen erikoisen kiitollinen Jumalalle, että hän on opettanut minut ymmärtämään tuon Jesaja 32 ilmoituksen eli miten ihmiseen/alitajuntaan vaikuttaa vanhurskaus jne...
Kirjoitan lyhyesti, mutta tarvittaessa voin vastata laajemminkin.
Niin, ensiksi, en pilkaa ketään uskovaa ihistä kuuluipa ihminen vaikka mihin uskonnolliseen puolueeseen tai olipa hän vaikka Muslimi. Itseluottamukseni on sillä tasolla, että mahdollistun toista kunnioittavaan keskusteluun,- vaikka tuon näkemykseni esille. Pohdin täällä vain helluntalaisuuteen liittyviä asioita ja ilmiöitä, koska foorumin nimi on helluntalaisuus.
Aikoinaan kuuluin Helluntalais puolueeeseen ja erosin Jumalan johdatuksen kautta.Katkeruus ei kuulu mielentilaani.
Tulkoon nyt jälleen kerran tiedoksi, että uudestisyntymäni vaikutti minuunn ehkä enemmän kuin tavalliseen ihmiseen ajatellen persoonallisuuteen liittyviä muutoksia, johon liittyy puhehäiriö änkytyksen häipyminen.
Juuri tuohon alueeseen liittyy erittäin vahvasti se asia, että kyvyilläni ja Jumalan antamalla vfiisaudella/ymmärryksellläni haluan tiedottaa mikä opetus on ihmisen mieltä/elämää rakentavaa ja mikä taas ongelmoittaa.
Erikoisesti haluan tuoda esille, miten Pyhä Henki toimii ja opettaa ja mikä taas on ihmisen omaa lihallisuudesta kumpuavaa tuotetta.
Sanottakoon tässäkin suoraan ja avoimesti, mutta ilman ivaa ja halveksuntaa, niin jaikalin opetuksen kautta,- ei yksikään ihminen vahvistu tao parane sairaudestaan. Olen henkilökohtaisesti kokenut miten PyhäHenki opettaa ja ohjaa ymmärrystä ja asioita , johon liittyy änkytyksestä pois kasvaminen. ´Lukekaa nyt ihmeessä monasti esiintuoma Raamatun ilmoitus Jesaja 32: 1........4 ja tulkaa ymmärtäväisiksi ja havaitkaa puhutaanko tässä tunneryöpytyksestä vai ymmärryksen/mielen ohjauksesta.
Niin, kaikella kunnioituksella kaikkia Helluntalaisia kohtaan ja varsinkin minut tuntevat, niin todellisuus on. Jos Pyhä Henki ei olisi voimallisesti ohjannut minua/meitä pois helluntalaisuudesta/puolueesta, niin änkyttäisin vielä tänä päivänäkin.
Huomioikaa, miten Jumalan johdatus oli niin voimallista, että vaimoni näki Pyhän Hengen antaman unen, joka toteutui kirjaimellisesti.Niin, olimme tilassa, että ketä uskoa ja Jumala otti ohjat käsiinsä ja vahvisti meitä.
Taas siinä tein virheen kun taidottomana en tiedottanut tilannettamme seurakuntaan ja Helluntaipuolueen silloinen paimen valehteli tietoisesti eromme syyn. Taas tapanani ei ole oikoa ihmisten valjeita, koska tälläkään tiellä ei ole päätettä.
PS.
Jos jossakin kohtaa olen tehnyt väärin, niin opeta mikä olisi ollut Jumalan tahto. Ihminen, jonka kautta Pyhä Henki opettaa minua, niin saa olla vaikka Paavi tai Tarja Halonen tai Romani/mustalais mies tai sivistymätön tai sivistynyt.En katoso ihmiseen.
"Te Israelin miehet, kuulkaa nämä sanat:Jeesuksen Nasaretilaisen, sen miehen, josta Jumala todisti teille voimallisilla teoilla ja ihmeillä ja merkeillä, joita..............Jumala.................... hänen.................. kauttansa............. teki teidän keskellänne, niinkuin te itse tiedätte". Ap.2:22
"Paljon muitakin tunnustekoja, joita ei ole kirjoitettu tähän kirjaan, Jeesus teki opetuslastensa nähden;
mutta ..............nämä................on..............kirjoitetut..............----- että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, J-u-m-a-l-a-n............P-o-i-k-a., ja että teillä ....uskon......kautta olisi elämä hänen nimessänsä. Joh 20:30....31
Niin, itse uskon ja ymmärrän miten Jumala teki ihmeitä Jeesuksen kautta todistaakseen,- että Jumala on,- ja että Jeesus on Jumalan Poika.
Jokainen kai on huomannut, miten lähikuukausina/vuosina olen alkanut painottaa tuota asiaa, joka on ratkaiseva, niin mielenterveyttä ajatellen kuin ihmisen pelastumistakin.
Aikoinaan ajattelin, että kyllä ihminen pelastuu jo tässä ajassa kunhan sanoo ,Luoja tai korkein tai taivaan Isä jne....
Voin lyhyesti tiedottaa, että Jumala on puhunut ja ohjannut ymmärrystäni, että ihminen kasvaa ja pelastuu jo tässä ajassa vain yhdellä uskolla.
Uskomalla Jeesus Kristus Jumalan Pojaksi, jonka kautta Jumala pelastaa ihmisen.Uskon ja ymmärrän tänä päivänä, miten Jumala tahtoi todistaa tahtonsa kauttani ja tästä todistuksena on tuo änkytyksen katoaminen. Sanon niinkin vahvasti, että jos uskoisin Jumalan aivoituksikin helluntalaisittain ja erikoisesti kuin jaikal ja kumppanit opettavat kolminaisuusoppilaana, niin änkyttäisin vieläkin. Salaisuus on Jumalan aivoitusten ja tahdon ymmärtämisessä ja kasvaminen niissä.
Muistan vieläkin kun täällä oli ns kiertäviä kaatajia ja tunteiden ryöpyttäjiä, niin koko opetus oli täysin Pyhän Hengen opetuksen vastaista.Seurakunta/uskovat ihmiset,- jopa ongelmoituivat arjessaan näistä opetuksista.
mutta kirjoituksesi antaa pakostakin sen kuvan, että sinulla on
jotain helluntailaisia kohtaan, koska huomaan sinun ottavan
kantaa Jaikalin ja Mohikaanin kirjoituksiin, joiden tiedät olevan
helluntailaisia ja tuovan oman näkemyksesi, että vahvistaen
niiden kirjoittajien näkemyksiä, jotka myöskin kommentoivat
heille negatiivisessa mielessä ja joiden kirjoituksia et ole kaiketi edes kunnolla lukenut, kun olet ollut valmis ottamaan
niihin kantaa ja olemaan niistä samaa mieltä..?
Väität "haluavasi itselläsi olevan kyvyn ja Jumalan antamalla viisaudella / ymmärrykselläsi tiedottaa, mikä opetus on
ihmisen mieltä / elämää rakentavaa ja mikä taas
ongelmoittavaa"..ja sitten tuot jälleen esille Jaikalin...
kuinka tuo omaavasi kyky ja ymmärrys-- ja siinä ohessa--Jumalalta saamasi viisaus--ei näytä toimivan, muiden, kuin ainoastaan palstan helluntailaisten suhteen--joihin sinä kohdistat kirjoituksesi ja annat samalla ymmärtää, etteivät helluntailaiset ole sinun mielestäsi todellisia uskovia, eivätkä Jumalan lapsia..oletko ajatellut, että palstaa lukevissakin on
helluntailaisia ja että sanasi kohdistuvat meihin jokaiseen..?
Väität, että Jumala johdatti sinut pois seurakunnasta.. ja
että ilman sieltä poislähtöäsi et olisi parantunut myöskään
änkytyksestäsi..en osaa mitenkään yhdistää seurakuntaa ja sinun änkytysongelmaasi toisiinsa ja mikä kummallisinta,
niin annat ymmärtää uudestisyntyneesikin vasta sen jälkeen, kun sieltä erosit...voi olla, että ymmärsin väärin kirjoituksesi,
mutta jos rehellisesti sanon, niin en paljoakaan ymmärtänyt
selityksestäsi.
Ilmeisesti ml213;n änkytysvaiva on siirtynyt ja tarttunut Sinuun, nimimim. 'vielä änkyttää'. [2.Kun.5:27]
"mutta kirjoituksesi antaa pakostakin sen kuvan, että sinulla on
jotain helluntailaisia kohtaan, koska huomaan sinun ottavan
kantaa Jaikalin ja Mohikaanin kirjoituksiin,"
Kuten jo toisaalla kerroin, niin ajattelen Helluntalaisistakin yksilöllisesti,- en kollektiivisesti ajatellen. Eli tärkeimpänä ja merkittävimpänä asiana pidän mitä ihminen ajattelee ja mihin hän uskoo.
Niin, koita ymmärtää, että ollaan helluntalaisuus foorumilla ja siten en pohdi täällä esim. Jehovan todistajista tai Luterilaisista.
Mitä tulee jaikalin ja Mohikaanin kirjoituksiin, niin monasti oikaisen heidän ajatuksiaan jo siitä syystä kun uskon näitä kirjoituksia lukevan ns. etsikkoajassa olevien ihmistenkin ja erikoisesti jos lukija haluaa saada muutosta mielenalueelleen.
Ymmärrä jo ihmeessä, miten Suomessa on uskosta osattomille on muovautunut täysin väärä mielikuva, mitä on terve usko Jumalaan ja miten se vaikuttaa ihmisessä.
"Väität, että Jumala johdatti sinut pois seurakunnasta.. ja
että ilman sieltä poislähtöäsi et olisi parantunut myöskään
änkytyksestäsi..en osaa mitenkään yhdistää seurakuntaa ja sinun änkytysongelmaasi toisiinsa ja mikä kummallisinta,"
Taas oikaisen sinun ymmärrystäsi. Koskaan en ole mieltänyt eronneeni Jumalan seurakunnasta. Ymmärrä, miten Jumalan seurakuntaan tullaan uudestisyntymisen kautta eli "Hengessä kastaen yhdeksi ruumiiksi...."
Uskotko, jos ihminen haluaa seurata Jeesusta kokosydämisesti, niin ihmisen täytyy luopua kaikesta,- joka on Jumalan tahdon vastaista. Jopa omista vanhemmistaan ja kuten Jeesus opetti, niin jopa "vihata" heitä.
Ymmärrä, mitä on ihmisessä mielenohjaus ja tähän taas liittyy, ettei Luterilainen tule koskaan ymmärtämään/näkemään vauvakasteen harhaisuutta kun on osallisena siinä. Sama mielenohajus pätee Helluntalaisiin eli mihin opetukseen/oppiin olet sidottu, niin sitä toistat kuin papukaija.
Tuohon mielikuvaan liittyi, miten välttämätöntä,- ainakin minulle oli kokonaan irtaantua uskonnollisuudesta ja uskoa miten Pyhä Henki ohjaa askeleitani ja ymmärrystäni ja olen erikoisen tyytyväinen lopputulokseen.
PS.
Tutkin ihmisen olemusta yli 10-vuotta, ennen uudestisyntymistäni. Uudestisyntymisen kautta,- saadessani mielenuudistuksen, niin tämä vaikutti ongelman ratkeamiseen ja aloinkin nähdä koko änkytysroblematiikan uudessa valossa, joka taas johti selkeyttämään änkytyksen synnyn ihmisessä. Änkytyshän samanlainen reagoimismuoto kuin itkeminen tai nauraminen.No, ovat niitä vaikeita asioita ymmärtää.
>mutta kirjoituksesi antaa pakostakin sen kuvan, että sinulla on
jotain helluntailaisia kohtaan<
Eihän ml ole kaikkia Helluntalaisia vastaan.Eikös ekivaari ja Jumalan Pete ole Helluntalaisia.Näin olen ymmärtänyt ja veljillä on yhteys keskenään. Veljiä yhdistää usko Jeesuksen olevan Jumalan Poika.
Se, että kuuluun seuraknunnan jäsenrekisteriin, ei tee kenestäkään veljiä keskenänsä.
He ovat veljiä ja sisaria Kristuksessa, jotka uskovat siihen Jeesukseen josta Raamattu todistaa, elävät Hänen yhteydessänsä ja seuraavat Häntä!
että sinun mielestäsi sinä itse omaat oikean uskon ja muut,
- varsinkaan nämä kyseiset helluntailaiset uskovat - eivät -
eli sinulle vain helluntailaisuus on uskonnollista harhaoppia
ja tarkoituksesi on pyrkiä tällä palstalla käännyttämään pois
tästä harhaopista heitä, jotka ovat etsikkoajassa..sinä et
taida itsekään ymmärtää, mitä olet tekemässä ? Oletko
valmis ottamaan vastuun Jumalan edessä siitä, mitä teet ?
Selvää on, että sinun tekosi on vastoin Jumalan tahtoa ja
sotimalla toisia uskovia kohtaan, sinä nouset Jumalaa
vastaan - selittelet sinä sitä sitten mitenpäin tahansa.
Tulkoon nyt tiedoksi, miten Helluntalaisuudessa on myös hyvää ja tervettä opetusta.
- Uudestisyntyminen
- Kaste
Mutta, jos seurakuntaan liittyminen ja yleensä seurakuntakäsite on jo väärää opetusta. Mutta, jos pohditaan syvällisempää opetusta,- joka liittyy ihmisen mielen hoitamiseen, niin tämä alue on vinksallaan ja pahasti.
Helluntaipuolueen sisällä on siis tervettä opetusta ja taas täysin Jumalan tahdon vastaista ja tähän liittyy, miten Helluntaiyhteisöjen jäsenet ongelmoituvat maallistuessaan samalla tavalla kuin maailman ihmiset.
Jos oikein tarkkaan seuraat viestejäni, niin tuon esille vain faktaa Raamatun ilmoituksista eli en fiktiivisesti kuvittele ja muuta piirun verran kuin esim. jaikal ja mohikaani.
Todellisuudessa erittäin pieni ryhmä on se joka ottaa vastaan mohikaanin ajatuksia, niin kaukana hän on Kristuksen mielestä ja tuntemisesta.
"Oletko valmis ottamaan vastuun Jumalan edessä siitä, mitä teet ?"
Olen ehdottomasti. Ihminen ei koskaan nouse Jumala vastaan kun uskoo kirjaimellisesti sanojen sisältöön. Vastapuolen,- jaikalin ja mohikaanin tulisi erikoisesti tämä huomioida ollessaan kolminaisuus oppilaita.
Huomaappa se vakava asia, miten he tekevät Jumalasta valehtelijan kun eivät usko Jumalan todistusta Pojastaan. Ymmärtävätkö he todella mitä he tekevät ja opettavat??
Entä oletko huomannut sitä että eri paikallisilla helluntaiseurakunnilla voi olla suuriakin eroja toisiinsa nähden?
mm. Jumalan palvelustavoissa ja erilaisilla Jumalan palvelus-tilaisuuksilla.
"Entä oletko huomannut sitä että eri paikallisilla helluntaiseurakunnilla voi olla suuriakin eroja toisiinsa nähden?"
Olen. Onhan jo samalla paikkakunnalla se tilanne, että puolueen jäseniin kuuluu uudestisyntymättömiä ihmisiä ja taas täysin terveessä uskossa olevia.
Jos oikein tarkkaan luet ajatuksiani, niin koskaan en sano; Helluntalaiset on sitä tai tätä eli en käsittele heitäkään kollektiivisesti ajatellen.Vaan, jos on jotain sanottavaa yksilöstä, niin kohdennan sen.
Nimittäin, jos tutkitaan ihmisen mieltä ja sen ongelmoitumista, niin ongelmoitumisen alkutila on se kun ihminen alkaa ajattelemaan kollektiivisesti eli yleistää asiat koskemaan kaikkia ihmisiä.
Lie ainut kirja/lähde maailmassa Raamattu, joka opettaa ihmistä tästä asiasta eli Pyhä Henki ohjaa terveessä uskossa olevaa ihmistä pois siitä, jonka maailmassa ollessaan/lihallisuudessa on sisäistänyt.
Raamatussahan on opetus tähän käyttäytymiseen. Raamatussa.........ei..........ole. -----Harhaoppisia ihmisiä karta varoitettuasi heitä .......jne.
Raamatussa ON. Harhaoppista ihmistä karta varoitettuasi häntä....
Koskaan ihmisen ei tule sanoa, Jehovan todistajat on sitä ja tätä tai Helluntalaiset on sitä tai tätä jne...... vaan tulee sanoa: Tuntemani Jehovan todistajat on sitä ja tätä tai tuntemani Helluntalaiset on sitä ja tätä.
Hyvin vastattu. Varsinkin jos sattuu törmäämään omassa seurakunnassa harhaoppiseen ihmiseen, niin sen takia ei tarvitse seurakunnasta erota. Kunhan vain karttaa harhaoppista.
Tietysti erilainen tilanne on sitten, jos seurakunnan paimen sattuu olla harhaoppinen, ellei sitten vanhimmisto ja seurakunta puutu siihen.
* ml213 on ekivaarin jälkeen ovelin harhaopin tuoja ja viejä ? Johan myötäilee harhoja, ja yhdessä tukevat toinen toistaan, heillä on valhe-evankeliumi, usko on totenapitämistä nimellis uskoa, jolla ei ole mitään tekemistä sen uskon kanssa jonka Jeesus vaikuttaa. Näin lyhyesti ml213 motiivista, miksi hän ylipäätään on tällä palstalla? Näiden mainittujen herrojen pitäisi olla jehovantoditajien yhteisössä, siellä heidän opit sulautuvat yhteen, helluntaipalstalla ei koskaan ?
Oletko aivan varma tuosta mitä sanot? Kävin tänään helluntaiseurakunnan kokouksessa, ja sen opetukset olivat tällä kertaa ainakin esim. ml213:n kanssa yhteensopiva.
Kokouksessa Jeesusta puhuteltiin Jumalan Poikana. Jumalaa rukoiltaessa he rukoilivat Isää. Jos Jeesus on Jumala, niin mikseivät he vain puhuneet Jumalasta ja rukoilleet Jumalaa?
No tämä palsta ei ainakaan ole oikea paikka selvittämään mikä on helluntailaisuutta ja mikä ei. Ja nimenomaan siksi kun täällä ei käytännössä katsoen ole niitä helluntaiseurakunnan tavallisia rivijäseniä jotka ovat uskollisia Jumalan palvelijoita, kuuliaisia seurakunnalle ja pysyvät seurakunnan opetuksissa.
Minuakaan ei voida katsoa tavallisessa helluntaiseurakunnan rivijäseneksi, koska en ole joka viikko kokouksissa, enkä käy kaikissa tilaisuuksissa tai muutoinkaan ole tiukasti mukana seurakunnan toiminnassa.
Kuten huomasit, niin tämänkin puolueen sisältä löytyy vielä terverttä opetusta, mutta valitettavasti maallistuminen kohtaa heitäkin.'
Puolueita tulee ja puolueita menee,- mutta Jumalan aivoittama seurakunta pysyy aina. Tätä seurakuntaa ja opetusta ei maailma voita ja maallistuta. Jeesus itse valvoo tätä seurakuntaa Pyhän Hengen kautta ja kokoaa valittunsa joka sukupolvesta.
Tänään luin jostain,- oliko se Netistä, vai Karjalaisesta, niin Suomessa lapsien kastaminen on romahtanut ja oliko se 10-vuoden päästä kirkkoon kuuluu vain 40% väestöstä eli sen pituinen se Luterilaisuus ja piste. Aivan sama kohtalo on pienemmillä puolueilla ajan saatossa.
No, miksei tämä paikka olisi oikea, koska foorumin nimi on helluntalaisuus.Eikö ole oikein kaikkia kohtaan, jos tällä foorumilla käsitellään kaikkea, mitä helluntalaisuus pitää sisällääm. Niin hyvää kuin kielteistäkin. Ei kai salaaminern/vaikeaminen ole Jumalan tahto.
Jos ihminen on uudestisyntynyt ja terveessä uskossa, niin tällä ihmisellä ei ole mitään salattavaa.
Esim. Suomessa on jo yhteisöjä, joiden toiminta on järkyttävää ja niihin liitetään vielä Jumala/kin. Niin, sekin tulee ymmärtää ja huomioida, ettei Helluntaiyhteisöjä tule käsitellä/arvioida kollektiivisesti eli ei samaistaa asioita ja tilanteita.
Jos esim. (kuviteltu) Savukosken Helluntaiyhteisöstä tulee ilmi, miten siellä on raiskattu naisia tai palvotaan kaatuilemista tai paimen on jäänyt kiinni huoraamisesta, niin tätä mielikuvaa ei tule samaistaa esim. Kiteen Helluntaiyhteisöön.
Mutta,- seuratkaapa tarkoin, miten ykeistä on tämä yleistäminen joka puolueessa ja puolueisiin.Harva ihminen todellisuudessa uskoo sitä, mitä Jeesus opetti.
Olisi pitänyt tarkentaa.... Tarkoitin tuolla kommentilla sitä ettei täältä saa tarkkaa käsitystä siitä millä tavalla helluntailaiset uskovat kolminaisuuteen, täällä kun ei tunnu olevan paikalla niitä jotka tuohon voisivat ottaa omalta osaltaan kantaa.
Itse ihmettelen suurestikin sitä miten tässä asiassa on niin suuri ristiriita helluntailaisten omien keskuudessa, erityisesti niiden jotka ovat lähtöisin luterilaisesta seurakunnasta alunperin.
Hellari83.
Mutta, aika laaja tilanne on se, ettei tavalliset rivijäsenet ymmärrä mitä kolminaisuudessa opetetaan ja onneksi näin.Eli he eivät ole käsitelleet aluetta, voisiko sittenkin Jeesus olla Jumala.
Minua ainakin siunaa kun kuulen yksinkeraisten mummojen ja vaarien rukoilevan ja kiittävän Jumalaa Pojastaan ja miten ovat saaneet armon jne...
Joskus kyllä väkisinkin tulee mieleen, että Raamatun ilmoitukset ovat joka suhteessa kirjaimellisesti totta. Raamatussahan puhutaan koulujakäymättömistä ihmisitä,- jota itsekkin edustan ja näin on yksinkertaisen ihmisen tavallaan helpompi uskoa Jumalan todistus Pojastaan.Niin, yksinkertaisesti Jumala ilmoittaa tämän asian, että tyhmempikin sen ymmärtää, mutta sivistyneen ja viisaan lie vaikea uskoa.
Jos esim. jaikal olisi opettamassa täällä "Jeesuksesta", niin takaan ja alleviivaan, ettei kukaan mummo ja ukkeli ymmärtäisi opetuksesta mitään.Salaisuudeksi jäisi kuten vauvakasteen oppikin.
kun sinunkaan, ml213, kirjoituksiasi eivät kaikki ymmärrä?
Merkillistä miten yleistät ymmärtämättömiksi kaikki uskovat
jotka uskovat Jumalan olevan kolmiyhteisen Jumalan ja
miten annat ymmärtää, että änkytyksesi lakkasi, kun erosit
seurakunnasta, jossa opetettiin näin..tuossa kohtaa juttusi
kuulosti omituiselta. Mitä tekemistä kolminaisuudella oli
sinun änkytyksesi kanssa - kysyn sitä edelleenkin ?
Jos sinä todella tahtoisit puuttua harhaoppeihin, niin miksi
et menisi vaikka jehovien palstalle, jos todella koet, että
tunnet hätää etsikkoajassa olevista, koskapa sitä sinä et
kuitenkaan voi kieltää, etteivätkö helluntailaiset olisi
uudestisyntyneitä, vai ? Helluntailaisethan eivät tarvitse
sinun käännyttämistäsi.
Tuota asiaa ajatellen sinulla ei ole itsessäsi mitään ylentämistä helluntailaisten yläpuolelle ja mikäli niin teet
ja nimenomaan tuolla"ymmärtämiselläsi" niin kyse on
silloin ylpeydestä, muutoin kirjoituksistasi olisi
havaittavissa oikeanlainen nöyryys ojentaessasi toisia
uskovia ja sitä minä en kirjoituksistasi ole havainnut.
"kun sinunkaan, ml213, kirjoituksiasi eivät kaikki ymmärrä?"
Merkillistä miten yleistät ymmärtämättömiksi kaikki uskovat
jotka uskovat Jumalan olevan kolmiyhteisen Jumalan ja
miten annat ymmärtää, että änkytyksesi lakkasi, kun erosit
seurakunnasta, jossa opetettiin näin..tuossa kohtaa juttusi
kuulosti omituiselta. Mitä tekemistä kolminaisuudella oli
sinun änkytyksesi kanssa - kysyn sitä edelleenkin ?"
Toisaalta tuon puhehäiriö änkytyksen esiintuominen on liian vaikea alue pohdittavaksi tällä foorumilla.Mutta, haluan sen tuoda ilmi,- koska siitä on ilmoitus Raamatussa/kin . Ymmärrän erittäin hyvin epäuskoasi. Onhan kaikki asiat uskonasioita.Jos ymmärtäisit ja erikoisesti uskosit tuon Jesaja 32 ilmoituksen, niin uskoisit myös mitä olen kokemuksistani kirjoittanut.
Tuolla kolmionaisuusopin hapatuksella on paljonkin tekemistä, miksi vapauduin Jesaja 32 ilmoituksen mukaisesti änkytyksestä.
Uudestisynnyttyäni minulle tuli kirkkaana mielikluva, miten Jeesus todella sovitti syntini ja erikoisesti alusta asti ymmärsin ja uskon, miten Jumala aivoitti ihmisen pelastuksen Jeesuksen kautta. Siis uskoin alusta saakka, miten Jeesus on Jumalan Poika ja koskaan en ole edes kuvitellut Jeesuksen olleen Jumala.En koskaan.
Siis en usko ollenkaan, että kolminaisuusopin uskolla olisin vapautunut änkytyksestä ja tämän juuri todistaa tuo Jesaja 32 ilmoitus. Ymmärrätkö?????
Oikaisen erään asian. Uudestisynnyin Helluntai yhteisön ulkopuolella eli ihan kotona.Ei millään pahalla ketään ihmistä kohtaan, mutta ihmeellisenä pidin tätäkin kokemusta. Kun tulin uskoon, niin soitin Hellunnuntai yhteisön paimenelle ja pyysin häntä kotiimme keskustelemaan uskostani. Lienen ollut jo silloin outo tapaus kun hänellä oli "kiireitä" ja pyysi ottamaan vanhemistoveljiin yhteyttä. Enää en musta miten asia eteni, mutta joka tapauksessa aloin käydä
kokouksissa ja otin kasteen.Olin siis vapautunut änkytyksestä ennen Helluntai puolueeseen liittymistä.
Mutta, Pyhä Henki taas opetti ja ohjasi, miten minun/meidän tulee luopua kaikesta uskonnollisuudesta ja olin vakuuttunut, etten tottelisi Jumalan aivoituksia, niin puhumiseni ennallistuisi. Muuten, samainen paimen puhelimessa tiedotti, miten Jumala rankaisee eroani heistä palauttamalla änkytyksen.
Mutta,- asia oli juuri päin vastoin eli tuosta hetkstä alkoi Pyhän Hengen opetus, joka johti ymmärtämään lopullisesti miksi ihyminen yleensä änkyttää.
PS.
No, tiedän, miten mieletöntä on puhua tästä änkytyksestä tässä viestissä/kin,- koska se on lukijan ymmärryksen ulkopuolella.Vaikka, sen merkitys ja siihen liittyvä viisaus on ilmoitettu Raamatussa Jesaja 32 luvussa. Siis tuhansia vuosia sitten.
Ymmärrä, miten ihmisen pelastuminen kulminoituu uskoon, Jeesus Kristus on Jumalan Poika. Ei ole muuta tietä kuin tämä usko. Vaikka itse kerron, niin Jumala vahvisti tämän asian poistamalla änkytyksen minusta. Luterilaisena se ei poistunut,- vaan uskomalla Jumalan todistukseen Pojastaan.
tuolla aiemmin, miten et olisi vapautunut änkytyksestäsi,
ellet olisi eronnut h.seurakunnasta ja nyt kirjoitat, miten
änkytyksesi oli parantunut jo ennen seurakuntaan menoasi..
en oikein pysy jyvällä kirjoituksissasi vieläkään..paimen siis
uhkasi sinua, että änkytyksesi palautuisi takaisin, jos eroaisit
heistä..ja sinä itse uskoit, että änkytyksesi jatkuisi, jos jatkat helluntaiseurakunnassa..
selittelysi kuulostavat kyllä uskomattomilta ja edelleenkin väität, että helluntaiseurakuntaan kuuluvat ovat uskonnollisia
- eivät siis uudestisyntyneitä..?
Kyse on ollut pikemminkin sinun omasta uskomuksestasi ja
siitä, että olit vasta lapsenkengissä oman uskosi kanssa ja
erotessasi olet nyt sitten oman ymmärryksesi mukaisesti
uskossa..sitä kuitenkin ihmettelen, miksi sinä kipuilet sen
asian kanssa onko Jumala kolmiyhteinen vai ei ja pyrit
tällä palstalla taistelemaan sitä vastaan..? Miksi et vain
hyväksyisi sitä, että me kukin kasvamme uskossamme
omaan tahtiimme ja että toisille jotkut asiat Raamatusta
avautuvat ennemmin ja toisille myöhemmin ja ettei se ole
synniksi, ellei kaikkea heti ymmärtäisikään - ymmärsitkö ?
Minun mielestäni siinä on aikamoinen ristiriita, jos antaa
ymmärtää hyväksyvänsä sen, miten toiset uskovat - mutta
toisaalta kuitenkin kaikintavoin pyrkii muuttamaan muiden
uskoa !
Tälläkin palstalla on monenlaisia kirjoituksia ja uskomuksia,
mutta sinä näyt eräiden muiden itseään uskoviksi sanovien
kanssa pyrkivän muuttamaan vain yhtä tiettyä asiaa ja
ottavan kantaa sellaisiinkin kirjoituksiin, joissa pilkataan ja arvostellaan näitä edellä mainittuja helluntailaisia - ja siksi tässä ketjussa olevat selittelysi osoittautuvat valheiksi.
"Kirjoitit ml213 tuolla aiemmin, miten et olisi vapautunut änkytyksestäsi,
ellet olisi eronnut h.seurakunnasta ja nyt kirjoitat, miten
änkytyksesi oli parantunut jo ennen seurakuntaan menoasi..
en oikein pysy jyvällä kirjoituksissasi vieläkään..paimen siis
uhkasi sinua, että änkytyksesi palautuisi takaisin, jos eroaisit
heistä..ja sinä itse uskoit, että änkytyksesi jatkuisi, jos jatkat helluntaiseurakunnassa.. "
Niin,koko viestisi ilmentää,ettet ymmärrä mitä olen kirjoittanut ka erikoisesti et usko mitä Raamatussa on Jumala ilmoittanut.Kerron lyhyesti ja voit asiat tarkistaa vanhoilta työkavereiltanin ja tuttaviltani ja täällä olevilta Helluntalaisilta.
Jokainen voi todistaa, miten esim. 80 luvun alussa vielä oli erittäin vaikeaa puhua eli änkytin erittäin voimakkasti,- vaikkakin tiedostin jo paljon asioita. Taas Helluntalaiset voivat todistaa, etten änkyttänyt enää kun minut.........liitettiin...... Helluntaipuolueesen eli jotain oli tässsä välissä tapahtunut todistettavasti ja itse tiedän, miten uudestisyntyminen oli todellisuutta. Uudestisynnyin siis kotipiirissä/pystymetsässä..... en .....toisen ...ihmisen.... ohjaamana.
Eli olin tuona aikana siirtynyt Jumalan seurakuntaan Hengessä kastaen ja ymmärtämättömänä myös liitetty puolueeseen vesikasteen kautta.
Niin, jos uskoisit edes tämän Raamatun ilmoituksen, niin ymmärtäisit miksi oli vältämätöntä kuunnella Pyhän Hengen ääntä/johdatusta,
"Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä;sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi, että ne, jotka sinua kuulevat". 1 Tim.4:16
Kait nyt ymmärrät, miten opetus ympäristöineen on merkityksellinen asia uskovalle ihmiselle. En usko alkuunkaan sanontaan; "Kerran pelastunut aina pelastunut". Siis itsensä ja asioiden valvominen on tärkeää ja ajatellen änkytystä, niin vanhurskauden valtakunnassa pysyminen Jesaja 32.
Tuohon tekijään liittyy ja tarkoitin tätä, että jos en olisi lähtenyt uskonnolisuudesta pois, niin olisin tullut heidän synteihinsä osalliseksi ja siten tullut pois vanhurskauden valtakunnasta ja alkanut jälleen änkyttää.
Huomaa, miten koko änkytyusroblematiikka on sidoksissa vanhurskauteen /vanhurskauden valtakuntaan.
Kun kritisoin Helluntaiyhteisöä voimakkaasti, nin tulkoon sekin esille, miten tässä/kin yhteisössä/puolueessa on valvovia sisaria ja veljiä ja erittäin terveessä uskossa.Sama mielikuva pätee kaikkiin puolueisiin mitä tunnen.
Niin, on mieletöntä jatkaa keskustelua, jos rinnalle ei oteta Raamatun ilmoitusta,- joka liittyy aiheeseen.
"Katso Kuningas on hallitseva vanhurskaudessa ja valtiaat vallitsevat oikeuden mukaan.
Silloin on jokainen heistä oleva turvana tuulelta ja suojana rankkasateelta, oleva kuin vesipurot kuivassa maassa kuin korkean kallion varjo nääntyvässä maassa.
Silloin eivät näkevien silmät ole soaistut, ja kuulevien korvat kuulevat tarkkaan.
Ajattelemattomien sydän käsittää taidon ja änkyttävän kieli puhuu sujuvasti ja selkeästi.
Ei houkkaa enää kutsuta jaloksi, eikä petollista enää sanota yleväksi.
Sillä houkka puhuu houkan lailla ja hänen sydämensä hankkii turmiota, ja niin hän harjoittaa riettautta ja ...puhuu... eksyttäväisesti ...Herrasta,... jättää tyhjäksi nälkäisen sielun ja janoavaisen juomaa vaille jne.....Jesaja 32
Niin, tuo Raamatun ilmoitus tulisi ehdottomasti ymmärtää ja uskoa ja ehdottomasti omata silmät nähdä tämä aika, jossa elämme. Huomatkaapa, miten se sopii aikaamme.
Tuhatvuotisesta valtakunnasta.
"Jesaja 32 kertoo tuhatvuotisesta valtakunnasta."
Jos sinä et ole jo tänä päivänä sisällä tässä valtakunnassa, niin huonosti on asiasi.Olet täysin osaton mm tästä;
"Näin on hamaan siihen asti, kunnes meidän päällemme vuodatetaan Henki korkeudesta. Silloin erämaa muuttuu puutarhaksi, ja puutarha on metsän veroinen ja erämaassa asuu oikeus ja puutarhassa ........majailee........ vanhurskas.
Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti".
PS.
Muuten kukahan lupasi rauhan ja levon meille,- aikä sitä mitä maaima antaa. Ja mitä tämän puhuja lupasi kun hän menee takaisin taivaaseen Jumalan/Jumalamme luo.
Ml213 on yksi netin uskontopalstojen kirjoittajia, joilla on suhteellisuudentajunsa kanssa vaikeuksia ja hyvin usein koetaan häiriköiksi. Nykyään hänen kirjoittelunsa on ajoittaista ja myötäilee ekivaarin aktiivisuutta. Takavuosina tullessaan palstalle ml213 nopeasti asettui ekivaarin perskärpäseksi ja hirvaksen kanssa muodostivat harhaopppisen rääväsuisen kuoron, jolla hyvät keskustelutavat olivat hukassa.
Oman uskonnollisuutensa hän määritteli alussa selvästi. Ml213 sanoi kaikkien olevan uskovia, jotka ”huutavat Jumalan nimeä.” Lisäksi hän määritteli tämän tarkoittavan kaikenlaisen kristillisyyden sekä lahkot, esim jehovan todistajat sekä ruusuristiläisetkin. Tämä on mielenkiintoista, sillä ruusuristiläiset ovat eräs osa saatananpalvojien joukkoa ja palvoessaan saatanaa he kutsuvat tätä ”Jumalaksi.”
Hän ei itse ilmeisesti tajua harhaoppisuuttaan, eikä siten eroa muista tämän ajan eksymykseen joutuneista. Aina oikeassa oleminen vaikuttaa sivullisesta huvittavalta tai häiritsevältä. Ja etenkin sellaisen kohdalla, joka selostaa suurella sanahelinällä kuin polittiikko sanomatta kuitenkaan mitään.
'näitähän riittää', jotka eivät uskalla keskustella Jumalan sanasta, vaan toisten keskustelukumppanien henkilökohtaisuuksista, niitä vääristellen ja valehdellen!
Mutta, onneksi tuo kaikki oli sinun fiktiivistä ajattelua minusta eli sydämesi aivoitusta.
Ihan helpotti kun se ei ole todellisuutta.
Niin kauan kun ketjuihin tuppautuu ekivaareja, ml213, jonahia ym Raamatun vääristelijöitä, ei asiallista keskustelua Jumalan Sanasta pystytä käymään. Eräässä toisessa ketjussa jo todettiin tästä, kuinka harhaoppiset jehovalaisin opein saastuttavat jokaisen raamatullisen keskustelun.
Viimeisinä aikoina näin on käyvä ja tämä on sanottu Raamatussa. Tulee eksytys, mutta voi niitä keiden kautta se tulee. Näiden harhaoppisten jankkaaminen tyhjänpäiväisillä ja typerillä kirjoituksilla ei tietenkään ketään uskovaa petä. Mutta tarkoitus onkin, kuten ekivaarin universalistis-jehovalaisella paskanjauhannalla, saada narsistisesti keskustelu kääntymään väittelyksi ja siten pilattua keskustelu.
Muuhun ei ekivaari kumppanit yksinkertaisesti pysty kuin riitaa haastamaan ja tyrkyttämään soopaansa.
"Mutta tarkoitus onkin, kuten ekivaarin universalistis-jehovalaisella paskanjauhannalla,"
Sanojesi valinta jo ilmentää, ettet sinä edes yritä keskustella rakentavasti. Täällä päin uudestisyntyneen ihmisen sanavarastoon ei luulu; paskanjauhanta sana.
No, sydämen kyllyydestähän suu puhuu.
kuin salainen katkeruus. Edellinen oli kyllä täysin oikeassa
siinä, että nämä veikkoset tahtovat vain väitellä, vaikkakin
tekevät sen hienostuneesti ja mitä tuohon edellisen sanaan
tulee, niin sen voisi muuttaa turhanpuhumiseksi, josta myös
sanotaan Raamatussa, miten jokaisesta turhasta sanasta
teemme tiliä Jumalalle - oli se sitten sanottu hienostuneesti
tai karskisti.
Mää syön leipää...
Ei ml213 pidä jehovantodistaji a uskovina. Onko hän itse väittänyt sellaista?
"Ei ml213 pidä jehovantodistaji a uskovina. Onko hän itse väittänyt sellaista?"
Mitä tunnen Suomessa olevia uskonnollisia puolueita,- joita seurakunniksi opetetaan, niin jokaisessa puolueessa on sama tilanne. Eli ei kaikki puolueen jäsenet ole uudestisyntyneitä. Osa on ja osa ei.
Mutta, kaikille näille puolueille on yhteistä se, että he opettamalla opettavat Raamatun ilmoituksen vastaisesti mikä on seurakunta.Kaikilla on myös "sama virsi", miksi he ovat oikea seurakunta.
Niin, tunnen n kymmenen Jehovan todistajaa, jotka ovat uudestisyntyneitä.
>>Niin, tunnen n kymmenen Jehovan todistajaa, jotka ovat uudestisyntyneitä.>>
Ovatko he omasta mielestään uudestisyntyneitä?
Mää oon sitä mieltä, että foorumkirjoittelulla ei pystytä vaikuttamaan mielipiteisiin. Kolumnistiksi ryhtyminen olisi parempi idea. Kolumni on kuvallinen mielipidekirjoitus, vääntömomenttia saa lisää, jos on kauheesti tilleleitä. Yleensä ottaen suomi24 Helluntailaisuus palsta on vain aiheuttanut vahinkoa seurakunnalle, kuka tahansa voi esiintyä seurakuntalaisena tai olla esiintymättä.
Telogian tri
Janne Janatuinen
Kalastaja
Pietari
Fundamentalistikristittyjen puuhastelut on nostettava esiin ja totuus virheellisten väittämien takaa on kerrottava. Ääriuskonnollisuus ja tietämättömyys ovat toistensa parhaat ystävät.
Aivan selvästi huomaa, että ml213 vihaa helluntailaisia kristittyjä, aivan samalla tavalla kuin ekivaari ja hirvaskin. Miksi muuten nämä saavat kirjottella tällä foorumilla?, seriffi! Eikö näitä voisi jo bannata pois ?
että palstakirjoittelu saattaisi hiljetä, jos nämä bannattaisiin..?