Siru - näin se homma etenee

Luukas kirjoitti evankeliuminsa, Teofilukselle. Sitten ...

Ap.t. 1:1 Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa,
2 hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut,
3 ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen (40) päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.

Joh. 20:21
Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."
22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.
23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Noin viidelle sadalle uskovaiselle Jeesus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen, ennen taivaaseen astumistaan, 40 päivän aikana. Sitten 10 päivän päästä koitti se varsinainen helluntai, Pyhän Hengen vuodatus.

Ap. t. 2:1 Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.

Kaikki loppuu aikanaan, viimeinen sukupolvi temamtaan ylös kertaheitolla eikä yksi kerrallaan pois. Hmmm... tyhmät neitsyet tietysti jäävät tänne, eikös vaan? Heitä vaaditaan kieltämään Jeesus-nimi tai muutoin eivät saa ostaa ruokaa kansainvälisellä monopolisirukortilla. Jotkut tyhmistä osoittanutuvat sittenkin viisaiksi - jälkiviisaus on tässä tapauksessa viisautta. He mieluummin kuolevat Jeesus-nimi huulillaan kuin kieltävät Herran.

Ilm. 13:17
ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

Ilm. 6:11
Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niinkuin hekin.

8

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LASKEKAA PEDON LUKU, KEHOTTAA RAAMATTU - tässä hyvä laskuyritys:

      http://samima1.tripod.com/mikrosiru.htm

      Ilm. 13:17
      ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki:
      pedon nimi tai sen nimen luku.
      Ilm. 13:18 :
      Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun;
      sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

      HAVAINTOJA UUDESTA MAAILMANJÄRJESTYKSESTÄ:
      http://nwohavaintoja.blogspot.com/2009/02/operaatio-mikrosiru.html

      Jo toisessa maailmansodassa käytettiin mikrosirua vastaavaa systeemiä ...
      http://fi.wikipedia.org/wiki/RFID

      BIOSIRUKO PEDONMERKKI ? ASIALLISIAKIN VASTAVÄITTEITÄ ON . . .
      http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/mikrosiru/sanders.htm

      KYLLÄ KANSA TIETÄÄ - - VAI TIETÄÄKÖ ...
      http://www.pelastussanoma.fi/Profetiat/PEDON MERKKI.htm

    • anti-kristitty

      "Hmmm... tyhmät neitsyet tietysti jäävät tänne,
      eikös vaan?"

      Jäävät tänne? He jäävät oven taakse. Eikö tuo ole
      Jeesuksen tavallinen tapa puhua kadotuksesta?

      Mistä se ajatus, että Jeesus hakisi omansa pois
      ennen ahdingon aikaa? Ja eikö jo ensimmäisen ja
      toisen vuosisadan kristityt ajatelleet elävänsä ei
      vain lopun vaan myös ahdingon ajassa. Kyllähän niitä
      vainottiin.

      Sunnuntailaki? Siru? Antti, on vaarallista
      aliarvioida vihollisensa. Luuletko sinä, että
      saatana on niin tollo, että heittäisi tuolla tavalla
      suoraan ja rehdisti haasteen uskoville? Eikö saatana
      olekaan viekas ja valheen isä? Jos se olisi noin
      yksinkertaista, niin miksi hän olisi vaivautunut
      käyttämään vääriä opettajia korvaamaan evankeliumin
      väärennöksellä? Mitä tapahtuikaan sille ajatukselle,
      että saatana muuttaa seurakunnan Babyloniksi? Etkö
      sinä näe näiden asioiden välillä mitään yhteyttä?

      Vaaditaanko siis mitään niin ilmeistä kuin siru tai
      sunnuntailaki? Ei. Pelkät väärät arvot, jotka
      johtavat vääriin ajatuksiin ja tekoihin riittävät.

      Mikä muu voisi riittää? Väärä oppi tai esimerkiksi
      Jeesuksen kieltäminen ihmisenä ja messiaana.

      • /7/7 Jäävät tänne? He jäävät oven taakse. Eikö tuo ole
        Jeesuksen tavallinen tapa puhua kadotuksesta? /7/7

        Etkö olekaan niitä, jotka uskovat iäisyyden elävänsä Maan päällä?
        Vaan uskot että tämä Maa on tulikivijärvi?? Etnako toteuttaa rangaistuksen???

        http://www.google.fi/search?q=etna&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGLL_fi___FI367

        /7/7 Eikö saatana
        olekaan viekas ja valheen isä? /7/7

        Mutta sinun saatanalliset juonittelut eivät ole minulle tuntemattomat!

        2. Kor. 2:11
        ettei saatana pääsisi meistä voitolle;
        sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.

        Sirun kehittyminen ja sunnuntaiasian kehittyminen ovat kaksi sellaista, joita meidän pitää tarkkailla, mutta on muitakin varteenotettavia malleja pedon merkiksi. Tyhmät neitsyet eivät valvo, eivät seuraa kehityksen kulkua. Odottavat petoa merkkeineen, eivätkä Kristusta. Yksi paha ansa on pedon odotus sensijaan että ruokkisimme elävällä leivällä Herran kansaa.

        VIISAAT JA TYHMÄT NEITSYET
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 25:1&rnd=1304269327722


      • benedi
        AnttiVKantola kirjoitti:

        /7/7 Jäävät tänne? He jäävät oven taakse. Eikö tuo ole
        Jeesuksen tavallinen tapa puhua kadotuksesta? /7/7

        Etkö olekaan niitä, jotka uskovat iäisyyden elävänsä Maan päällä?
        Vaan uskot että tämä Maa on tulikivijärvi?? Etnako toteuttaa rangaistuksen???

        http://www.google.fi/search?q=etna&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGLL_fi___FI367

        /7/7 Eikö saatana
        olekaan viekas ja valheen isä? /7/7

        Mutta sinun saatanalliset juonittelut eivät ole minulle tuntemattomat!

        2. Kor. 2:11
        ettei saatana pääsisi meistä voitolle;
        sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.

        Sirun kehittyminen ja sunnuntaiasian kehittyminen ovat kaksi sellaista, joita meidän pitää tarkkailla, mutta on muitakin varteenotettavia malleja pedon merkiksi. Tyhmät neitsyet eivät valvo, eivät seuraa kehityksen kulkua. Odottavat petoa merkkeineen, eivätkä Kristusta. Yksi paha ansa on pedon odotus sensijaan että ruokkisimme elävällä leivällä Herran kansaa.

        VIISAAT JA TYHMÄT NEITSYET
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 25:1&rnd=1304269327722

        Sirun ottaminen tai ottamatta jättäminen, on Jumalan silmissä aivan sama asia kuin : " Älköön teidän kaunistuksenne olko
        ulkonaista, helmien ja sirujen ripustelemista...

        Siru toki jos se pakolla ihmiseen laitettais, voisi estää ostamisen ja myymisen.

        Mutta vaikka minulla olisi siru, joka olisi pakolla laitettu, niin
        Jumala yhä möisi minulle viisauttaan rahatta ja hinnatta.


        Antti ei kykene tähän vastaamaan miksi näin on, ..mutta ehkä
        joku vanhurskas veli siihen pystyy...yksi tuhannesta


      • anti-kristitty
        AnttiVKantola kirjoitti:

        /7/7 Jäävät tänne? He jäävät oven taakse. Eikö tuo ole
        Jeesuksen tavallinen tapa puhua kadotuksesta? /7/7

        Etkö olekaan niitä, jotka uskovat iäisyyden elävänsä Maan päällä?
        Vaan uskot että tämä Maa on tulikivijärvi?? Etnako toteuttaa rangaistuksen???

        http://www.google.fi/search?q=etna&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&client=firefox-a&rlz=1R1GGLL_fi___FI367

        /7/7 Eikö saatana
        olekaan viekas ja valheen isä? /7/7

        Mutta sinun saatanalliset juonittelut eivät ole minulle tuntemattomat!

        2. Kor. 2:11
        ettei saatana pääsisi meistä voitolle;
        sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.

        Sirun kehittyminen ja sunnuntaiasian kehittyminen ovat kaksi sellaista, joita meidän pitää tarkkailla, mutta on muitakin varteenotettavia malleja pedon merkiksi. Tyhmät neitsyet eivät valvo, eivät seuraa kehityksen kulkua. Odottavat petoa merkkeineen, eivätkä Kristusta. Yksi paha ansa on pedon odotus sensijaan että ruokkisimme elävällä leivällä Herran kansaa.

        VIISAAT JA TYHMÄT NEITSYET
        http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 25:1&rnd=1304269327722

        Antti rakas ei tuo tuleva Jumalan valtakunta maan
        päällä mikään sokean uskon asia ole.

        (2 Peter 3:13) Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja
        siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta
        maata, joissa vanhurskaus vallitsee.

        Vai puhuuko Pietari puppua? Tuota minä Antti
        odottelen, mutta mitä sinä odottelet?

        "Vaan uskot että tämä Maa on tulikivijärvi?? Etnako
        toteuttaa rangaistuksen???"

        (Revelation of John 20:11) Minä näin suuren valkean
        valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen
        kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä
        niistä jäänyt jälkeäkään.

        (2 Peter 3:6) Vedellä ja sanalla sen ajan maailma
        myös hävitettiin vedenpaisumuksessa.
        (2 Peter 3:7) Ja sen saman sanan varassa ovat
        nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa
        odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten,
        jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.

        Yritätkö sinä siis Antti sanoa, että sinä et usko,
        että Jumala kykenee tuohon?

        "Mutta sinun saatanalliset juonittelut eivät ole
        minulle tuntemattomat!"

        Ja minä vain halusin muistuttaa siitä tosiasiasta,
        että saatana ei ole tyhmä vaan että uskovien
        kannattaa oikeasti olla varuillaan ja silmä tarkkana
        sen sijaan, että luottaisivat saatanan käyttävän
        vain sellaisia juonia, jotka tiedetään ennalta ja
        jotka on helppo tunnistaa.

        Ja kyllä Antti minä olen samaa mieltä sen suhteen,
        että pelkkä pedon merkin kyttääminen ei ole
        hedelmällistä puuhaa, vaan liian pitkälle vietynä
        vain omiaan näivettämään Kristuksen ruumiin raajat.


    • Kumarrus oikeaan

      Kun Jeesus tulee toisen kerran Hän vie pyhät taivaaseen 1000-vuodeksi, ja tyhmät neitsyet pedon kumartajat saavat surmansa Hänen ilmestyksestään ja näin maa on autioja tyhjä ja paholainen sidottuna 1000-vuotta.

      1000-vuoden jälkeen on jumalattomien pedon kumartajien ylösnousemus tuomiolle, he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin, mutta tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät. Tämä on toinen kuolema tulijärvessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      143
      1347
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      936
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      610
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      563
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe